Part 1

AVIOELÄMÄÄ II

Kahdeksantoista aviojuttua

Kirj.

AUGUST STRINDBERG

Suom. ["Giftas"] Joel Lehtonen.

K. Kaatra, Tampere, 1907.

SISÄLLYS:

Johdanto. Post-Scriptum. Syksy. Leivän puute. Lapsi. Rikollinen luonto. Maksua vastaan. Ilman vihkimistä ja vihittyinä. Kaksintaistelu. Paripuolet. Ei riitä. Eräs nukkekoti. Vahvempi. Kuten kyyhkyt. Hänen runonsa. Vanua, vanua! Afääriä. Taikauskoa. Hänen piikansa eli debet ja kredit. Perheen elättäjä.

Johdanto.

Rakastaa, se on: jatkaa elämää tulevassa sukupolvessa jonkun tois-sukupuolisen yksilön kanssa, näyttää olevan pelkästään miehen ominaisuus.

Mies uhraa sentähden kaikki saadakseen elää sen naisen kanssa, jota hän rakastaa.

Nainen rakastaa miehessä ainoastaan niitä etuja ja miestä ainoastaan niine etuineen, joita tämä hänelle tarjoo. Tätä miehen ominaisuutta on nainen aina käyttänyt hyväkseen ja miehestä tuli siten toden tosiaan orja, sillä se joka tekee työtä toisen hyväksi ilman korvausta, on orja.

Kun nainen siis sanoo olevansa orjatar, niin hän valehtelee.

Nainen on keksinyt ruveta ottamaan maksua lemmestään. Prostitutsionissa ottaa hän maksun kerralta, avioliitossa pitkäaikaisella kontrahdilla. Mutta maksun kaikessa tapauksessa. Teeskennellen vastustelevansa, on hän kiihoittanut miehen intohimoa ihan heikkopäisyyteen, joka ilmenee naisten jumaloimisessa ja eroottisessa runoudessa, ja jonka vuoksi mies aina meidän päiviimme saakka on elänyt itsepetoksen autuudessa tuntematta alennustilaansa ja naisen oikeaa olemusta ja hänen vallitsevaa asemaansa.

Miksi ei minkään maan kirjallisuudessa löydy ainoaakaan naisen kirjoittamaa ylistyslaulua miehelle? Siksi että nainen halveksuu masentamaansa miestä.

Kun nainen on laiskiintunut, on mies tehnyt työtä. Mies on kantanut koko kuorman, viljellyt maan, jalostanut raaka-aineet, hävittänyt taikauskon, tehnyt kaikki keksinnöt, suojellut hengellään kotia ja isänmaata, naisen ollessa rauhassa ja nauttiessa hedelmät miehen työstä ja vaivoista. Ja tästä hyödyllisestä yhteiskunnan jäsenestä on nyt tehty narri, tätä uhrautuvaa aviopuolisoa, joka on ahertanut voimansa loppuun vaimon ja lasten edestä, kohdellaan nyt kuin rikollista.

Nainen valehtelee sanoessaan, että häntä on aina sorrettu ja ettei hän koskaan ole saanut toimia yhteiskunnallisissa töissä.

Hän on kaikkina aikoina päässyt johtovirkoihin.

Hän on ollut keisarinnana tuntematta maan lakeja, abbedissana käymättä korkeakouluja, ja hänellä, jonka tukena on ollut työtä tekevä ja huolta pitävä puoliso, on ollut mitä parhain aika antautua tieteelle ja taiteelle.

Miksei ole antautunut?

Hän on ollut laiska.

Nainen valehtelee sanoessaan että lapset ja talous ovat vieneet hänen aikansa.

Sillä hän on lykännyt työnsä 1:o kätilölle, joka on hänet päästänyt synnytyksissä, 2:o ämmälle, joka on imettänyt, 3:o koulumamselille, joka on kasvattanut, 4:o "köksälle", joka on valmistanut ruuan, 5:o sisäkölle, joka on siistinyt miehen huoneen, 6:o "huusalle", joka on korjannut miehen paidat ja ommellut nuo ylistetyt napit housuihin, 7:o taloudenhoitajattarelle, joka on hoitanut koko talouden.

Mitäs sitten on nainen tehnyt?

Hän on laiskotellut!

Mitä yhteiskuntaan tulee, niin näyttää nainen sekautuneena siihen puuhaan rakentaneen koko tuon mainion vehkeen. Se on nimittäin rakennettu patriarkaatille eli isän velvollisuudelle elättää naisen synnyttämät lapset. Hyvin viekas keksintö, sillä isyyttä ei voida todistaa. Oikeudenmukaisimmin olisi yhteiskunta pitänyt rakentaa matriarkaatille, sillä ainoastaan äitiyden voi todistaa.

Mutta matriarkaatissa olisi äidin pitänyt tehdä työtä -- ja se ei häntä huvittanut.

Näin on tullut vallitsemaan se kummallinen vääryys, että mies yksin saa elättää naisen, joka on ollut osakkaana heidän yhteisessä huvissaan, ja kaikki naisen lapset. Eikä nainen ole hävennyt ottaa lahjaa vastaan.

Mutta orjilla eläminen on aina turmellut ja alentanut orjain haltijaa. Siksi on nainen jäänyt takapajulle. Laiskuudesta ovat hänen ruumiinsa lihakset tulleet heikommiksi kuin miehen, ajattelun puutteesta on hänen älynsä jäänyt tylsemmäksi.

Nainen saattaa taideratsastajana ja nuorallatanssijana, johon ammattiin yleisön suosio ja onni hänet viettelee, kehittää lihaksiaan, mutta ei koskaan sellaisiksi kuin mies.

Nainen on säätänyt lakia, hallinnut, huseerannut, propageerannut uskontoja [Constantinus suuren vaimohan teki tuon oivan kristinopin Europan valtiouskonnoksi], politikoinut, sytyttänyt sotia, järjestänyt uskonvainoja kaikkina aikoina, mutta sentään useimmiten piilossa miesrukan selän takana, sillä nainen on aina ollut kavala pelkuri.

Hän on ollut perustuslaillinen monarkki ja miehet vastuunalaisia ministereitä.

Meidän päivinämme näyttää nainen heränneen ja nähneen kieron asemansa ja ruman tehtävänsä ja sen että valta luisuu hänen käsistään; sillä mies on myös herännyt ja alkanut huomata, että häntä on petetty.

Sen kautta, että pelkuri ja laiska nainen on ajanut miehen yksin sotaan, on miesten luku vähentynyt.

Myös sen kautta, että miehet ovat saaneet tehdä työtä yksinään yli voimain, on miesten sukupuoli pilattu työllä. Nyt kun miehet taas eivät tahdo antautua avioliittoon pelkiksi naisen hyödyttäjiksi, on paljon naisia jäänyt naimattomiksi, s.o. ilman miehiä, joita he orjuuttaisivat.

Siitäpä johtuu naissukupuolen raivoisa kirkuna, joka muodostaa niin sanotun naiskysymyksen.

Nyt nainen herää ja katuu. Katuu tuhmuuttaan, ei vikojaan. Nyt tahtoo hän ehtiä toisen edelle, viekkaudella ja petoksella.

Sanoo tahtovansa tehdä työtä. Valehtelee: tahtoo valtaa ja omaisuutta. Ensin tahtoo hän n.s. Naidun Naisen Omistusoikeudella hommata poikkeuslain, joka täydellisesti vapauttaa hänet elättämästä lapsiaan.

Miehen, joka on yksin luonut maan kaikki hyödykkeet, järjestänyt työmarkkinat, kaupan ja teollisuuden, tulisi oikeastaan olla kaiken omaisuuden omistaja. Ja jos oikeus vallitsisi, ei nainen saisi periä. Nyt on hänellä kuitenkin perintöoikeus ja, mikä vielä pahempi, naimaosakin.

Avioliiton kautta on mies yksinään velvollinen elättämään vaimon ja hänen lapsensa, olivatpa lapset sitten miehen tai ei.

Naisen perimä, tai työllä ansaitsema, omaisuus pitäisi nyt luonnollisesti käyttää kaikkien yhteiseen elantoon.

Mutta nyt vaativat naiset saada huvitella omallaan. He puhuvat perinnöstä kuin omastaan. Kuka on työllään koonnut sen, mitä he perivät (isältä tai äidiltä)? Tietysti joku mies, (isä tai isoisä) ei nainen. On aivan kohtuullista, jos niitä vähiä murusia, joita vaimo joskus tuo myötäjäisinään avioliittoon, käytetään miehen velkoihin, mitkä oli tehty saavutetun työtaidon hankkimiseksi.

Tapahtuu luonnoton vääryys, jos nekin muruset eroitetaan vaimolle niin että rikas vaimo usein voi antaa köyhän miehen elättää itseään.

Jo nykyjään säätää Ruotsin laki, että avioehdon kautta naisen omaisuus (miehen kokooma) eroitetaan perheen ylläpidosta. Milloin pelastetaan miehen omaisuus (hänen tai muiden miesten kokooma) tuhlaavaisen, komeutta rakastavan naisen käyttövallasta? Naimakaaren 9:nen luvun 1 § säätää:

Jos vaimo jotakin omalla työllään ansaitsee, saakoon hän myös sitä hallita.

Mutta jos nainen työskentelee kodin ulkopuolella, on miehen palkattava palvelijat, jotka tekevät hänen tehtävänsä (?) kotona. Siten on mies Ruotsissa todenteolla naisen hyödyttäjäorja, ja sittenkin kirjoittavat miehet nimensä naisten omistusoikeusanomusten alle.

Norjassa on mies täydellisesti naisen mielivallan alla. Siellä saavat merimiesten vaimot nostaa miehen palkan laivain isännistöltä, kun mies on matkoilla. Ja kun mies palaa kotiin, on perhe usein lisääntynyt ilman hänen myötävaikutustaan!

Monet miehet eivät tahdo mennä naimisiin, koska heillä on saatavilla jos miten paljon huvinhaluisia naisia, jotka, maksua vastaan tietysti, (mies ei koskaan saa maksua) ovat taipuisia antautumaan vapaisiin suhteisiin.

Täten ovat monet miehet pelastuneet avioliiton orjuudesta. Mutta nyt kiukkuavat nuo älykkäät naiset näille suhteille, jotka estävät avioliittojen syntymistä. Tämä on federatsioonin suuri salaisuus. Naiset näkevät, että miehet ovat olleet heitä viisaampia ja tahtovat nyt pakottaa miehiä laillistettuun prostitutsiooniin (= avioliittoon).

Uusi surkea todistus naisen pilaantumisesta. He eivät tahdo synnyttää lapsia, sanovat naiset. Hyvä! Mutta naimisiin he kyllä tahtovat. Se on: tahtovat antaa miehen elättää itseään täyttämättä niitä velvollisuuksia, jotka heille tulee ottamalla vastaan elatusta. Tämä on petosta!

Vielä tahtovat he äänioikeutta. Ilman velvollisuuksia luonnollisesti. Suorittamatta sotapalvelusta. Se on: he äänestävät miesten hengestä panematta omaansa vaaralle alttiiksi. He määräävät verot, säätävät lait, päättävät sodasta ja rauhasta. He määräävät kaiken, sillä he ovat enemmistönä.

Olkaa varuillanne, miehet!

M:me Adam, joka asetettiin ehdokkaaksi viime vaaleissa Ranskassa, kieltäytyi ehdokkuudesta kirjoitelmalla, jossa hän kehoitti naisia ajattelemaan velvollisuuksiaan ennenkun vaativat oikeuksia.

Ajaakseen miehen avionuottaan, ovat naiset nyt onnistuneet saamaan kapakatkin kiinni. Miehen on seurusteltava "perheissä".

Kyllä olemme paljon saaneet lukea nuorista miehistä, jotka käyvät tanssiaisissa ja matkustelevat kylpylaitoksiin onkimaan rikkaita perijättäriä. Lukekaamme nyt muutamia hyviä kertomuksia (objektiivisia!) hellistä äideistä, jotka kulettavat alastomia tyttäriään kylpypaikoille ja tanssiaisiin pauloakseen niille elättäjiä.

Kun nyt nainen, levättyään hyvässä unessa 6,000 vuotta, tahtoo hädän pakottamana tunkeutua työmarkkinoille, jotka mies on järjestänyt, on hänet, etenkin kun hän tunkeilee julkeasti ja pilattuna, niiltä karkoitettava! Työmarkkinat on perheen elättäjän!

Ulos kuhnurit!

Mutta nainen ei tahdokaan työmarkkinoille, hän tahtoo virkoihin ja johtajan paikoille. Miksi tahtovat kaikki tytöt tulla lääkäreiksi? Tietysti siksi, että pappien suistuttua lääkärit ovat sallimana, velhomaisuutensa kautta, jota heidän virkansa vahvat etuoikeudet suojelevat.

Kun Tukholman korkeakoulussa jaettiin miehisen matematiikan professorin palkka ja annettiin puolet naiselle, tehtiin rikos oikeutta vastaan.

Ja siitä miehet riemuitsivat!

Ja naiset ilkiävät valittaa, että heillä on huonommat palkat kuin miehillä. Ensinnäkin on se osaksi valetta. Niillä markkinoilla, jotka nainen itse on järjestänyt, on hänellä aina paremmat palkat. Paheen markkinoilla saa hän yksin palkkaa, mies ei mitään, ja voi miestä, jos tohtii pyytää! Näyttämöllä, jossa ruumiillisista sulouksista maksetaan, ei yksikään oopperalaulaja saa sellaisia honoräärejä kuin arvokas tanssijatar. Opettajattarena, johon virkaan nainen pääsee kohtalaisen tutkinnon suoritettuaan, saa nainen paremman palkan kuin mies, joka on suorittanut vaikean tutkinnon. Vuonna 1867 maksettiin gradueeratulle opettajalle 750 kruunua, mutta kansakoulunopettajattarille aina 1,800 kruunuun. Ja opettajattarille annettiin stipendejä mennäkseen opintomatkoille ulkomaille.

Ja jos nainen tunkeutuu perheen elättäjän (miehen) työalueelle, tekee hän murtovarkauden. Sitäpaitse on hänen työnsä huonompaa kuin miehen, sillä hän on heikompi ja laiskempi kuin mies; siksi on hänelle maksettava vähemmän palkkaa.

Naisella on myös sentähden vähemmän palkkaa, ettei laki velvota häntä elättämään perhettä. Myös sentähden, että nainen elää vähemmällä. Miksi vähemmällä? Siksi, että mies kaikissa huvituksissa maksaa naisen puolesta. Lista-tanssiaisissa on pilettejä sekä herroja että naisia varten, mutta mies lunastaa molemmat. Aina on miehen kutsuttava. Nainen on ahnas. Hän ottaa maksun kaikesta, hamasta seurastaan hempeensä saakka. Onko koskaan maailmassa sisar "bjuudannut" veljeään? Mies saa maksaa kaiken, ne joululahjatkin, jotka nainen hänelle antaa.

Nainen on useimmiten hutiloija ja kun hän on pankkiviroissa, täytyy miesten tarkastaa hänen tekemänsä työt. Maalla, tiesi muudan maamies kertoa, täytyy vahtia naisia kun ne on ulkotöissä, kitkemässä tai paimenessa, muuten ne kyykähtävät nurmelle lörpöttelemään. Humbuugia siis tuo naisen ahkeruus!

Ensimäinen Ruotsissa ylioppilastutkinnon suorittanut nainen lunttasi tutkinnossa hullummin kuin koskaan pojat ennen. Hän antoi nitoa Raben kieliopin latinan sanakirjan lehtien väliin.

Sai reput, muistaakseni, sillä kertaa; mutta pääsi vuoden päästä. Ja kun hän kuoli, juhlittiin häntä kyynelin kuten uranuurtajaa, sekä naisten että -- miesten!

Voi niitä kilttiä miehiä!

Nainen on säätänyt kaksi moraalilakia: toisen miehiä, toisen naisia varten. Jos mies ja nainen ovat yhteydessä keskenään, sanotaan naista marttyyriksi ("vietelty" tyttö parka) ja miestä raukaksi (sellainen roisto ja viettelijä).

Miten tuollainen viettely nyt oikeastaan tapahtuu, sitä ei jokainen tiedä kokemuksestaan; mutta Perustuslaki (luultavasti naisten salaa säätämä) kieltää siitä puhumasta.

Jos tulee lapsi. Heti esiintyy laki ja mies tuomitaan _yksinään_ kustantamaan sen orpokotiin tai elättämään sitä. Miksei kumpaistakin? Molemmathan tuosta suloudesta nauttivat. Jos mies ei jaksa maksaa, pannaan hänet vankeuteen. Mutta nainen on vapaa! Tuo kurja viettelijä saa siten vastata yhteisestä viasta.

Vielä: avioliitossa petetty aviomies on naurettava, petetty vaimo on traagillinen. Päin vastoin pitäisi olla, sillä uskoton mies ei hommaa perheeseen vierasta jäsentä, mutta vaimo kyllä usein hommaa. Ja sitäpaitse on vaimolla suurempi velvollisuus pysyä uskollisena kuin miehellä, sillä vaimo ottaa maksua mieheltä uskollisuudestaan; mutta mies ei!

Naisella on siis kaksi moraalilakia.

Vielä eräs seikka. Vietellylle tytölle ei tule mitään muuta vahinkoa kuin se että hän menettää naisväen kunnioituksen sentähden, että hän oli typerä. Miehet naivat sekä vieteltyjä tyttöjä ja leskiä että prostiteerattuja naisia. Ne eivät juonittele lainkaan niissä asioissa. Vain naiset ja Björnson nykyään vaativat puhtaita nuorukaisia.

Nainen on kuten sanottu, aina kiskonut hyötyä pettämältään mieheltä ja kiihoittamalla ja tyydyttämällä hänen auttamatonta intohimoaan, pitänyt häntä rakkauden kahleissa.

Nainen kutsuu itseään, tuossa ijänikuisessa itsemairittelussaan, nimellä Mykkä. Hän ei muka osaa puhua, ei vainkaan! Ja kuitenkin on naisväen kieli aina Sokrateen päiviltä saakka kuuluisa. Mykkä! Hyvä se että hän vaikenee seurakunnassa, sillä ken on valehdellut 6000 vuotta ja kauemmankin, hän ei voi eroittaa totuutta valeesta. Hän, joka ei koskaan ole ajatellut niin ainoaa hyödyllistä keksintöä eikä tehnyt työtä, hän on menettänyt sananvaltansa kunnes hän katuu, kääntyy ja tekee parannuksen.

Hän ei ole koskaan välittänyt mistään muusta kuin itsestään, ei milloinkaan yleisasioista. Jos olisi tahtonut, olisi hän kauan sitten ymmärtänyt hyvin kaikki yhteiset asiat.

Karakteristista muuten, miten nainen, joka sai valikoida kaikkia aloja, valitsi vain kehnoja: keisarinnana ja kuningattarena on hän ollut tyrannillinen, vähäpätöinen tai huono, abbedissana punonut konnan juonia pappien kanssa, näyttelijänä ja nuorallatanssijana näyttänyt ruumistaan, prostitueerattuna ja vaimona kaupannut hempeään.

Mitenkähän sitten naisten jumaloiminen on oikeastaan syntynyt ja mitä se on? Minä arvelin ennen, että se oli pojan kunnioitusta äitiä kohtaan, mutta pelkäänpä erehtyneeni. Minä en usko enää että on erikoisen kunnioitettavaa "synnyttää eläviä sikiöitä." Mutta nainen lyö rahaksi kaikki: äitiyden on hän saanut julistetuksi pyhäksi. Raskauden aikana on hän irtautunut kaikista perheen emännän velvollisuuksista ja on paukannut visusti miehen päähän sen, että häntä täytyy hoidella mitä paraiten ja lellitellä mitä eniten. Hän on viekkaudella hankkinut itselleen oikeuden tehdä mitä tahtoo yhdeksänä kuukautena. Hänen täytyy loikoa sohvalla, lukea rauhallisia kirjoja, jotka eivät häntä säikytä (ei Nordauta eikä Schopenhaueria), saada paraita ruokia, ajella vaunuilla; ja mies ei saa inttää häntä vastaan, sillä siitä voisi koitua ikävyyksiä lapselle. Ja mies uskoo mokomaa, vaikka hän tietää alaluokan naisten synnyttävän helpoimmin sentähden, että he tekevät raskasta työtä, uskoo, vaikka tietää lääkärin määränneen jonkun ensi kertaa raskaana olevan naisen luuttuamaan lattioita. Hyvin käytetyn yhdeksän kuukauden päästä, kun mies on lopullisesti dreseerattu, tulevat muutaman tiiman kivut, huomatkaa, seuranaan mitä suurin ilo ja, sanokaamme suoraan, nautinto.

Tämän parin tunnin kärsimyksen mies saa korvata elinkautisella vankeudella.

Sitten on äidinrakkaus puhkeeva ihanina kukkina kuorestaan ja nainen, äiti, madonna loistossaan ilmestyvä.

Äidinrakkaus ilmenee seuraavalla tavalla. Hankitaan imettäjä, joka täyttää äidin "armaimman" velvollisuuden. Äiti on liian heikko imettämään itse ja hänellä "ei ole antaa". Sitten jätetään äidinhuolet lapsenpiialle, sitten koulun opettajattarelle ja vihdoin miehelle.

Äidinrakkaus on kuolemaa väkevämpi: kirjoittaa eräs herrasmies!

Jumaliste niitä herrasmiehiä!

Heti kun joku mies suurilla lahjoillaan saa vaikuttavan aseman, ilmestyy nainen kiskomaan hyötyä hänestä ja alentamaan häntä.

Sokrateella oli vaimo, joka, kun ei voinut pakottaa miestään mairimaan naisia, häpäisi hänet.

Kun Kristus tuli muotiin ja suurvallaksi, alkoivat naiset tuumia miten saisivat hänestä hyötyä tai hänet viralta.

He eivät olisi hänestä hyötyneet, sillä hän oli naisvihaaja, siksi panivat he hänet viralta. Kun hänellä ei ollut vaimoa, eivät he voineet ylentää hänen vaimoaan miestä alentaakseen. Aprikoivat asiaa neljä sataa vuotta, ja jo keksivät. Ottivat ja tekaisivat hänen äitinsä, timmermannin vaimon, "Jumalan äidiksi." Kun kerran Jeesus oli Jumalan Poika, niin oli Jumalan äiti Jeesuksen mummo. Kylläpä vaati tällainen keksintö oikein naisen aivoja! Ei tämä tosin varsin viisasta ollut, paremminkin hölmöä, mutta kavalaa se oli, sillä määrään päästiin. Mies (Jeesus) oli pantu viralta ja nainen (madonna) nostettu valtaan.

Lahjakkaan marttyyrin sijalle typerä nainen!

Mutta sitten piti Jumalan äidin tietysti tulla äidiksi ilman epäpuhdasta yhteyttä miehen kanssa.

Ja sitten tehtiin timmermanni Joosepista aisankannattaja ja sitten julistettiin Jeesus isättömänä syntyneeksi kuten Phylloxera ja mahoampiainen.

Sitten sopi nainen asioista pappien kanssa ja sitten poltettiin ne, jotka eivät uskoneet tuohon ihanaan madonnaan.

Post-Scriptum.

Ylläolevan kirjoitettuani on eräs artikkeli Matriarkaatin historiasta, tämän vuoden Nouvelle Revuessa maalisk. 15 p:ltä, yhä vahvistanut epäilyksiäni siitä, että naisliike on palautumista naisvaltaan, joka muinoin on ollut olemassa ja jonka peruja ovat naisen jumaloiminen, madonnan palvelus, naidun naisen omistusoikeus y.m. Artikkelin tekijä, Paul Lafargue, lopettaa kirjoitelmansa seuraavasti:

"Patriarkaalinen perhe on siis verrattain nuori yhteiskunnallinen muoto ja se vihittiin monen monilla rikoksilla, jotka kaikki ehkä tulevaisuudessakin uusiintuvat, jos yhteiskunnat koettavat jälleen muodostua matriarkaateiksi."

Sitä koetetaan paraikaa, vaikka kavalasti hyökäten. Ja keinot ovat

_Naidun naisen omistusoikeus_

ja

_nainen työmarkkinoilla_,

jos nimittäin mies yhä jää perheen elättäjäksi. Siis miehet, olkaa varuillanne!

Syksy.

He olivat olleet naimisissa kymmenen vuotta. Onnellisinako? Mikäli olot sallivat. He olivat kiskoneet tasaväkisesti, tasaväkisesti, kuten kaksi yhtä vahvaa nautaa, jotka vetävät kukin köydenpäästään.

Ensimäisenä vuotena haudattiin tietysti paljon kuvitteluja avioliiton absolutisesta autuudesta. Toisena vuonna tulivat lapset ja elämän ankara aherrus ei jättänyt paljon aikaa aprikoimiseen.

Mies oli kotirakas, ehkä hyvinkin, ja perhe oli hänen pieni maailmansa, jonka keskipisteenä hän oli; lapset olivat säteitä ja vaimo koetti hänkin olla jonakin sisustan pisteenä, mutta ei keskellä ympyrää, sillä siinä oli mies, ja siksi lankesivat säteet joskus yhteen, joskus erilleen ja kokonaisuus särkyi.

Nyt kymmenentenä vuonna nimitettiin mies vankilain tarkastuslaitoksen sihteeriksi ja hänen oli lähdettävä matkoille. Tämä uhkasi hänen kotoisia tapojaan ja hän oli melkein tyytymätön kun hänen kohta oli koko kuukaudeksi lähdettävä kodistaan. Hän ei oikein tiennyt, mitä hän tulisi enimmän kaipaamaan, vaimoa vaiko lapsia; ehkä kaikkea.

Lähtöpäivän edellisenä iltana istuu hän sohvallaan ja katsoo kun vaimo latoo vaatteita hänen matkalaukkuunsa. Vaimo on polvillaan permannolla ja laittelee laukkuun liinavaatteita. Hän puhdistaa pölyn mustista vaatteista, kääntää ne huolekkaasti, jotta ne sopivat mahdollisimman pieneen tilaan; eihän mies sellaisia asioita ymmärrä. Vaimo ei ollut kodissa koskaan ruvennut palvelijan asemaan, tuskin hänen vaimokseenkaan. Hän oli äiti: lasten ja miehen. Hän ei koskaan nöyryytetyin mielin ryhtynyt parsimaan miehen sukkia, hän ei koskaan tarvinnut kiitoksia. Eikä hän koskaan arvellut miestä tällaisesta velalliseksi, sillä antoihan mies vastineeksi hänelle ja hänen lapsilleen sekä ehyitä sukkia että paljon muuta, jota hän olisi saanut hankkia raskaalla työllä maailmalla lasten täytyessä jäädä yksin kotiin.

Mies istui sohvan nurkassa ja katseli vaimoaan. Nyt kun jäähyväisten hetket lähenivät, alkoivat jo pienet kaipauksen ennakkosuoritukset. Hän katseli naisen vartaloa. Lapaluut olivat jo vähän pönkällään, ja selkä oli koukistunut työstä kehdon, silityslaudan ja lieden luona. Miehenkin selkä oli kumarassa työstä kirjoituspöydän ääressä ja hänen oli täytynyt hankkia apulaiset silmilleen. Mutta nyt ei hän tosiaan ajatellut itseään. Hän huomasi, että naisen palmikot olivat ohuemmat kuin ennen ja että jakauksessa näki valkenemisen oireita. Hänenkö vuoksensa nainen oli kukoistuksensa kadottanut, hänenkö ainoastaan? Ei, koko sen pienen yhteiskunnan, jonka he kaikki muodostivat; sillä olihan vaimo tehnyt työtä itsensäkin puolesta. Ja miehenkin päälaella oli tukka ohennut taistelussa kaikkien edestä. Hän olisi ehkä ollut nuorekkaampi, ellei niin monta suuta olisi ollut odottamassa, jos hän olisi ollut yksin, mutta hän ei hetkeäkään toivonut, että hän olisi ollut yksin.

-- Hyvää tekee, kun pääset vähän kotoa jaloittelemaan, sanoi vaimo, sinä oletkin istua kyköttänyt sisällä ihan liian paljon.

-- Olet hyvilläsi kun pääset minusta, sanoi mies hiukan katkerana, mutta minulle tulee teitä ikävä.

-- Sinä kaipaat kuin kotikissa lämmintä nurkkaa, vaan en minä luule, että sinä kaipaat minua kovinkaan hirveästi.

-- No entäs lapsia?

-- Niin, kun olet poissa, mutta kun olet kotona, niin kitiset niiden tähden, ei pahasti tietysti, mutta kuitenkin! Oo, ei, kyllähän sinä niistä pidät, uskonhan minä, en tahdo sinua väärin syyttää.

Illallisella oli mies hyvin lauhkea ja tunsi mielensä alakuloiseksi. Hän ei lukenut iltalehtiä, mutta koetti vain päästä puheisiin vaimonsa kanssa; mutta tällä oli niin paljon huolehtimista, ettei hän ruvennut pitkiin tarinoihin ja sitäpaitse olivat hänen tunteensa ehtineet hyvin terästyä kymmenen vuoden ottelussa lasten kamarissa ja keittiössä.

Mies oli kovin tuntehikas, vaikkei tahtonut sitä näyttää ja epäjärjestys hänen huoneessaan vei häneltä sielun rauhan. Hän näki jokapäiväisen elämänsä, olemassaolonsa kappaleita nakeltuina sinne tänne tuoleille ja piirongeille ja avonainen, musta matkalaukku ammotti hänestä kuin ruumiskirstu, jossa valkeat vaatteet olivat kääriliinoina mustien vaatteiden ympärillä, joissa näkyivät hänen polviensa ja kyynäspäittensä jälet ja hänestä oli kuin viruisi hän itse tuossa valkeassa tärkkipaidassa valmiina suletun kannen alla pois kannettavaksi.

Huomisaamuna, elokuun aamuna, hyökkäsi hän ylös sängystä, pukeutui sydän kurkussa ja oli hyvin hermostunut. Hän meni lasten kamariin ja suuteli kaikkia lapsia, jotka hieroivat unta silmistään, ja syleiltyään vaimoaan hypähti hän ajurin rattaille lähteäkseen asemalle. Matka, esimiesten seurassa, hauskuutti häntä ja hänestä tuntui tosiaan hyvältä vähän virkisteleidä. Koti jäi taakse kuin tympeä sänkykamari ja hän oli oikein iloinen saapuessaan Lindköpingiin.