Part 6
ROSLUND: Minä kuulen, että siis olet antanut minulle anteeksi?
AURA: Olen, olen. Aikoja sitte.
ROSLUND: Siis minua hiukan olet rakastanutkin, niinkuin minäkin sinua?
AURA: Ehkä, ehkä en. Kuka sen tietää, mitä se oli minun puoleltani silloin! Vaan ei se sitä oikeata ollut, kuin nyt.
ROSLUND: Mitä -- nyt?
AURA: Ei, ei, -- ei mitään. Muuten minä vain höpisen. -- Mutta yhtä minä en ole teille anteeksi antanut koskaan.
ROSLUND: Mitä niin?
AURA: Että minut Ahkiolle naitoitte.
ROSLUND: Sehän oli pakko tehdä -- meidän molempien tähden.
AURA: Ei ollut. Kunpa olisin ymmärtänyt silloin! Kunpa olisin aavistanut silloin!
ROSLUND: Niin, väärin se taisi olla tehty.
AURA (Pysähtyy yhtäkkiä puheessaan, kuin jotakin tarkasti kuuntelemaan.) Kuulkaa!
ROSLUND: Mitä niin?
AURA: Menkää pois! Se on hän! Hän tulee jo! Menkää pois!
ROSLUND: Kuka niin? Ketä sinä odotat?
AURA: Hän tulee, Manu. Hän piiloutui tuonne ylisen portaille! Menkää pois nyt, että hän saa tulla luokseni!
ROSLUND: Mitä sinä nyt turhia hourit?! En minä kuullut mitään.
AURA: On, on, siellä hän on. Minä menen katsomaan. (Menee katsomaan.)
ROSLUND (Hänen jälkeensä, tehden käsillään kummastelevan eleen). Tämähän on ihan merkillistä!
AURA (Kirkaisee ja juoksee huutaen sisään, piiloutuen Roslundin taakse, jonka asettaa itsensä ja oven väliin). Ei, ei, se ei ollutkaan hän! Suojelkaa, suojelkaa!
ROSLUND: Aura hyvä! Mikä ihme sinun nyt on?! Sano!
AURA: Se olikin Reetu! Aukaisin ylisen oven, niin siellä pimeässä seisoi Reetu Sirkka kuolleena käsivarrellaan. Hän on tullut takaisin! Hän on tuonut Sirkan tänne. Menkää, ottakaa häneltä Sirkka pois! Sehän on teidän lapsenne. Menkää, ottakaa! (Sydäntäsärkevällä, pakahtuvalla äänellä.) Minä en jaksa, minä en jaksa enää.
ROSLUND: Ihanhan sinä olet sairas, lapsi raukka. Koeta nyt hiukkasen tyyntyä, Aura hyvä! Käy tuohon sohvalle pitkällesi ja pane pää nyyttisi päälle. (Vie hänet sohvalle.)
AURA: En minä, en. Tähän minä en käy maata, en koskaan, en koskaan.
ROSLUND: No istutaan tässä sitte. Jahka tulee Helena, niin lähetän hänet lääkäriä noutamaan. Sinähän olet ihan sairas, lapsikulta.
AURA: Enkä ole. Ei tarvitse lääkäriä. Ei tarvitse mitään. Menkää te nyt pois! Sattuu vielä Manu tulemaan, niin kateeksi käy, kun näkee teidät tässä minun vieressäni. Sitä minä en tahdo, (Ovelle kolkutetaan.) Siinä hän on. Enkös sanonut. (Molemmat hypähtävät ylös. Aura menee ovelle päin.)
PORTIMO (Aukaisee oven).
AURA (Peräytyen). Pastori!
PORTIMO (Tulee sisään). Hyvää päivää! (Kättelee Roslundia ja Auraa.) Kuulin Auran jo muuttaneen tänne takaisin.
AURA: En, en ole muuttanut. Käymältä vain olen. Lähden heti matkalle.
PORTIMO: No, niin. Pääasia on, että saan Auraa puhutella. -- Insinöörin kuulin myös olevan täällä, niin että -- -- (Jatkaa kuiskaten Roslundille ja ottaa kirjeen esille povitaskustaan.)
AURA: Että mitä niin?
ROSLUND: Ei, ei, minä lähden. Minä jätän pastorin Auran kanssa kahden kesken. (Kättely.) Hyvästi Aura! Aura koettaa nyt olla vain ihan levollinen. (Menee.)
AURA: Mitä, pastori --?
PORTIMO: Minä sain vast'ikään kirjeen, joka aiheuttaa tämän käyntini Auran puheilla.
AURA: Minkä kirjeen? Keltä? Manultako?
PORTIMO: Ukko Ahkiolta -- mieheltänne.
AURA: Mitä minulla on hänen kanssaan tekemistä?
PORTIMO: Eiköhän kuitenkin? Hän ilmoittaa tässä, että hän tätä ennen on ollut niin typerryksissään, ettei ole tietänyt mitä on puhunut, Nyt on hänelle kuitenkin selvinnyt, että hän on menetellyt väärin, kun näin on ottanut murhapolton omaksi syykseen. Herramme johtaa ihmisten teot lopulta kuitenkin aina päivän valoon. Ahkio kieltää -- ja omatuntonsa vaatimuksesta -- tehneensä ollenkaan murhapolttoa ja peruuttaa tunnustuksensa.
AURA: Niinkuin kukaan uskoisi, mitä se ukkorähjä hassuttelee? Mitäs se muuta latelee? Ja ketäs se nyt syyttää?
PORTIMO: Syyttää hän ei suorastaan tahdo ketään omasta puolestaan.
AURA: Siinäpä se!
PORTIMO: Hän sanoo, että kyllä kärsii sen ajan, kunnes asia tulee oikeudessa esille, ja toivoo, ettei Jumala liian ankarasti tuomitsisi sitä, joka tuosta teosta havaitaan syylliseksi.
AURA: Helenaa kai se siinä tarkoittaa, ketäs muuta? Kai maar' se siitä nyt kovin raskaalta tuntuu, että juuri Helena siitä syylliseksi joutuu?
PORTIMO: Minä en tahtoisi oikeastaan heti lisätä Auralle kuormaa kuorman päälle, mutta Herra näköjään niin vaatii.
AURA: Että mitä sitte vielä?
PORTIMO: On tullut ilmi asianhaaroja, jotka vievät tämän kysymyksen likemmäksi selvyyttä ja ratkaisua.
AURA: Pastori sanoo vain! Minä en ole vielä kuullut mitään.
PORTIMO: Eikö Auran omatunto todellakaan siis sano mitään, koska Aura noin julkeasti rohkenee minulle vastata vasten silmiä?
AURA: Minä tässä jo niin kovin hermostun, kun tuolla lailla kidutetaan ja viivytetään minua, vaikka olisi niin kiire lähtöön.
PORTIMO: Minä en suinkaan tahdo viivytellä omasta puolestani. Tahtooko Aura sitte kuulla neiti Telsolta itseltään, mitä --
AURA: Lainalta?! Mitä sillä ruojalla vielä olisi minusta sanottavaa?
PORTIMO: Koska Aura todellakin näkyy olevan noin hermostunut, niin taitaa olla parasta, että minä kerron, mitä hänellä on ollut ilmaistavana.
AURA: Mitä se minua liikuttaa, pastori? Minä jo sanoin, ettei minulla ole aikaa. Minun täytyy lähteä. Minä matkustan tänään pois täältä.
VILPPU (Katsoo ovesta sisään).
AURA: Vilppu, tule sisään vain! (Juoksee häntä vastaan.) No, mitä hän sanoi? Olen jo niin kauan odottanut. Tuleeko hän? Miksei hän jo tullut kanssasi?
VILPPU: En tavannut.
AURA: Miks'et tavannut? Missäs hän on?
VILPPU: En tiedä.
AURA: Kuinka et tiedä? Mitäs sulle sanottiin?
VILPPU: Manu kuuluu kolme tuntia sitte jo matkustaneen pois.
AURA: Se ei ole totta. Sinä valehtelet, Vilppu.
VILPPU: Sitte ovat muut minulle valehdelleet.
AURA: Yksinkö lähti? Vai Lainan kanssa?
VILPPU: Puodissa näkyi Laina olevan.
AURA: Yksin siis! (Sieppaa nyyttinsä ja aikoo lähteä.) Hyvästi! Minä lähden myös. Manu odottaa minua! (Juoksee ovelle, jonka survaisee auki.)
POLIISI (Seisoo eteisessä häntä vastassa). Olkaa niin hyvä! Ei saa mennä minnekään! (Käännyttää Auran takaisin ja tulee sisään. Helena tulee hänen jälessään.)
AURA: Miks'ei? Sepä nyt on kumma!
POLIISI: Nimismies on antanut käskyn, ettette saa lähteä ennenkuin hän on tullut kuulustelulle.
AURA: Vieläkin?! Johan minä olen kaikki sanonut. En minä enää mitään tiedä. Minun täytyy päästä. Päästäkää! Päästäkää! (Aikoo taas tunkeutua ulos.)
POLIISI (Sulkien tien). Ei se käy päinsä.
PORTIMO: Auran on parasta pysyä alallaan nyt vain. -- Minä jo yritin sanoa Auralle, että on tullut ilmi uusia asianhaaroja, jotka ovat kovin raskauttavia Auralle -- entisten lisäksi.
AURA: Mitkä? Nekö Lainan jutut? Kyllä minä sille vielä ne valheet näytän, jahka hänet tapaan.
PORTIMO: Aura kuuntelee minua nyt ensin! Aurahan lähetti noin tuntia ennen tulipaloa pikku Lemmin ostamaan osuuskaupasta litran lamppuöljyä, eikö niin?
AURA (Kalpenee ja mykistyy, horjuu ja peräytyy uuniin päin, johon yrittää nojata, eikä saa vastatuksi mitään, vaan tuijottaa Portimoon).
PORTIMO: Eikö niin? Eikö niin? Tunnustaahan Aura sen?
AURA (Kuiskaten). Kuka sen on sanonut? Kuka sen on sanonut?
PORTIMO: Onhan se totta?
AURA: Ei, ei, ei, ei, se ei ole totta, se ei ole totta.
PORTIMO: Aura hyvä! Pikku Lempi ei osaa vielä valehdella. Ja neiti Telso voi todistaa, mihin aikaan Lempi on käynyt, Auran pyynnöstä, tulipalopäivänä ostamassa paloöljyä.
HELENA: Sitä paitsi löytyi se pullo, jonka Laina tunsi nimilapusta samaksi, jolla Lempi oli käynyt sitä öljyä hakemassa, siltä kohtaa rannasta, missä Aura oli tulipalon alkaessa vaatteita viruttamassa: oli, näenmä, jäänyt epähuomiossa virtaan heittämättä.
AURA (Nyyhkyttäen, tukahtuen). Ei, ei, ei, ei, ei, ei!!!
PORTIMO: Mitä hyötyä siitä on enää, että noin kieltää vastoin selviä todisteita?! Vaan mitäpä minä kyselen! (Ikkunaan vilkaisten.) Tuossa näkyy nimismies jo pihalla olevan isännöitsijän kanssa tänne tulossa.
HELENA (Kääntyen, käsiään hykertäen, vuoroon poliisin, vuoroon Vilpun puoleen ja kuiskaten). Enkös minä sanonut, enkös minä sanonut? Vapaaksi se Reetu-ukko pääsee.
PORTIMO: Sydämessään on Aura jo tunnustanut tekonsa, minä sen näen. Tunnustaahan Aura sen nyt julkisestikin, lähinnä lain ja järjestyksen valvojalle?
AURA (Joka koko ajan on seisonut kuin kivettynyt, itkuaan pidättäen, alkaa yhä kovemmin nyyhkyttää ja itkeä. Itkun seasta kohoaa kuiskeesta yhä kovemmaksi huudoksi sana): "Tu-hu-hu-hu-hun-nus-nus-nus-tan-tan-tan -- -- --" (ja hän vaipuu suulleen sohvalle.)
Esirippu.
Loppu.