Part 2
LAINA (Itsekseen). Erehdyinkös minä sittenkin?! (Istuutuu ikkunan ääreen odottamaan. Kotvan kuluttua tulee)
AURA (Kättelyä). Kas vain, kenenkä täältä tapaankin! Päivää, Laina.
LAINA: Niin, tulin Auraa ja lastanne katsomaan, vaan täällä olikin yksin Helena. Hän sanoi Auran lähteneen kylällä käymään, livisti sitte itse tiehensä ja jätti minut tänne. Enkä minä hennonnut lapsen tähden täältä lähteä.
AURA: Niinkö? No, mitäs sitä kuuluu? Laina on hyvä ja istuu.
LAINA: Kiitos vain. Eipä nyt enää aikaa olisi, kun lupasin vielä muuallekin poiketa.
AURA: Vai ei? Olisihan tuo ollut hauska rupattaa ja kuulumisia kuulla. Aina kai Laina jotakin uutta tietää? Äsken lasista tästä -- ei kai siitä ole kun neljännes tunti -- Helenan kanssa nähtiin teidän Manun kanssa tuolla juttelevan.
LAINA (Suoraan). Tännehän minä juuri olin tulossa, kun hän ehätti minut tiellä ja pyysi kanssaan vähän kävelemään.
AURA (Hätkähtäen, uteliaasti). Niinkö? No? Mitäs hauskaa hänellä oli sanottavana?
LAINA: Eipä juuri mitään. Siinä kohta erottiin. Hän sanoi jonnekin kiirehtivänsä ja minä läksin tänne.
AURA (Salavihjauksella). Vai ei sen enempää? Vähänpä siinä kuulumisia olikin. Ja minä kun jo luulin parempaakin saavani kuulla.
LAINA: Ei, mutta kyllä minunkin nyt täytyy kiirehtiä.
AURA: Joko sittenkin?
LAINA: Jo. Hyvästi nyt.
AURA: No, kuinka vain. Hyvästi sitte. Laina.
LAINA (Mennessään). Hauskahan on, että lapsenne näkyy olevan terve.
AURA: Ka, mikäs sen olisi...
LAINA: Hyvästi, hyvästi. (Poistuu.)
AURA (Naurahtaa Lainan mentyä ensin pilkallisen katkerasti, mutta muuttuu yht'äkkiä vakavaksi, seisahtuu paikalleen ja näyttää siltä kuin häneltä yrittäisi pääsemään itku. Samalla kuuluu perältä kolinaa, niinkuin joku ylisen portaita tulisi alas ja)
MANU (Repäisee peräoven auki ja töytää sisään). Vihdoinkin!
AURA (Säpsähtää, kääntyy). Hyi! Sinäkö?! Missä olet ollut, Manu?
MANU: Sama olisi minun kysyttävä sinulta. Olin tässä joutua kiikkiin, niin että harmitti. Koputin kahdesti seinään, niinkuin oli sovittu, ja kun et tullut ulos, niin päätin, että olet yksin kotona, vaan kun tulin sisään, niin olikin Telson Laina täällä.
AURA: Tapasiko Laina sinut täällä?
MANU: Eikös hän sitte sanonut minun käyneeni?
AURA: Ei hiiskunut sanaakaan.
MANU: Valehtelet?
AURA: Mistä syystä sen tekisin?
MANU: Katsos tyttöä!
AURA: Olipas se ovela!
MANU: Vaan miks'et sinä ollut kotona, niinkuin oli sovittu? Oli käydä ihan saamarin hullusti, ellen olisi hoksannut piiloutua tähän teidän ylisen portaille oven taa.
AURA: Sielläkö sinä...?
MANU: Kyykin siellä siksi, että ehtisi Laina täältä lähteä. Ja onneksihan tuo ei täällä kauan viipynytkään. Eikä taitanut arvatakaan minun piilopaikkaani.
AURA: Anna nyt anteeksi sitte! Minunhan tuo oli syy!
MANU: Minne hittoon sinun sitte juosta piti?
AURA: Sinua tavoittelemaan läksin.
MANU: Kun et malttanut odottaa?!
AURA: En, en malttanut, Manu. Näin sinun Lainan seurassa kulkevan. Se minuun niin kovasti koski.
MANU: Jokopahan?!
AURA: Et usko? Mutta sanon sen suoraan, valehtelematta. Kysy muuten Helenalta, ell'et usko. Hän oli täällä silloin: näki kaikki.
MANU (Hellästi, häntä tavoitellen). Että siis todella Manu Tuulensuuta, tuota, niinkuin vähän rakastaisit?
AURA (Leikillisesti, härnäten). Niinkuin näet: en vähääkään. -- Senhän sinulle todistaa, että pyyntösi täytin ja sinun tänne sallin tulla.
MANU: Paljonko tuo on?! En minä niin vähiin tyydy. En ole tottunut. (Yrittää ottaa Auraa käsiinsä.)
AURA: Ei, Manu, anna olla. Ei nyt. Tuonnempana. Toiste.
MANU: Mitä tuo sitte on? Aina vain luotasi lykkäät?
AURA: Minun pitää ensin olla varma sinusta. Minäkään en niin vähiin tyydy, että ensin saat, minkä tahdot, ja sitte heität.
MANU: Mitä sillä tarkoitat? Olethan toisen. Ja lapsi tuossa kätkyessä sulla.
AURA: Siinäpä se. Jos se sinulle ei mitään merkitse, niin on se minulle kahta raskaampi. Ja kovin erehdyt, Manu, jos minun semmoiseksi luulet ja minun olevan niin helposti otettavissa. Eikä ole tunteesi paljon väärtti, ell'et minulle sen enempää arvoa anna. Mene vain sitte Lainan kanssa pelailemaan, jos niin mielesi tekee.
MANU: Vai siitä lähteestäkö nuo sanasi sitte heruvatkin? Kyllä sitte ymmärrän.
AURA: Jos oikein ymmärtäisit, et näin minua kiusaisi. Pinnalle vain katsot, et syvemmälle.
MANU: Kovinpa olet tänään tunteellisella tuulella!
AURA: Hetken huviako sinä sitte vain etsit, et vakavampaa? Olet tottunut minut vain iloisena näkemään, vaan et tiedä, et aavista, mitä tunnen ja kärsin, kun on erottu, kun olet lähtenyt, kun taas olen tätä ainaista arkipäiväistä elämääni elämässä, -- tätä täällä miehen parissa, jota kohta en enää sietää voi. Älä vaadi siis minulta liikoja, Manu! Ymmärrä kerran jo oikein!
MANU: Voinhan minä sen ymmärtää, vaan minkäpä minä sille nyt mahdan...
AURA: Niinkö? No, kun tuolla lailla puhut, niin kyllä jo näen, etteivät aikeesi pohjemmalla olekaan.
MANU: Olenhan sanonut, että jahka kerran vapaaksi tulet, niin -- --
AURA: Jahka? Senkö varaan sitte kaikki puolestasi tahdot jättääkin?
MANU: Mitä sinä puolestasi sitte neuvoisit tekemään?
AURA: Se on sinun tiedettävä neuvomattakin. Jos minä sinun sijassasi olisin ja jotakin todenperään rakastaisin, niin kyllä tietäisin, mitä tekisin enkä akoilta neuvoa kysyisi.
MANU: Hyvä on sanoasi! Vaan mitäpä sinäkään itse voit tahi olet yrittänyt tehdä vapautuaksesi? Et mitään.
AURA: Totta puhut osaksi. Kärsinyt olen vain tähän saakka, vaan nyt en jaksa enkä tahdo enää. Siitä on tuleva loppu, jos sinä kerran niin tahdot.
MANU: Sinunhan se on koetettava päästä eroon miehestäsi!
AURA: Minun kyllä: tavalla tai toisella!
MANU: Eikähän liioin varain puutekaan taida estää sitä yrittämästä. Ja syytähän sinulla tuntuu olevan onnistumiseen myöskin.
AURA: Kaikki voi, kun vain tahtoo. Ja sinun tähtesi tahdon, Manu. Mutta voinkos minä vain sinuun luottaa?
MANU: Vielähäntä kysyy?! Olethan nähnyt, kuinka sinuun mielistyin jo heti alusta, kun tänne tulin.
AURA (Tulisesti). Et niinkuin minä sinuun.
MANU: En ole siitä vielä mitään todisteita saanut.
AURA: Tuskani ovat todisteina. Ja ne ovat sitä suuremmat juuri sen tähden, että toiseen sidottu olen.
MANU: Kovin paljon panet painoa noille siteille, ell'ei niitä kuumemmat tunteet koossa pidä.
AURA: Kovinpa huonona sittenkin minua, Manu, pidät, kun tuolla lailla puhut. Huonosti en tahdo enkä koskaan ole tahtonut elää. Olen minäkin etsinyt ja tarvinnut rakkautta ja onnea, vaan en ole onnistunut sitä pysyväistä löytämään. Kunnollisesti olen vieläkin yrittänyt elää, vaan eipä näy olevan mahdollista. Ojasta olen joutunut allikkoon. Sinussa olen toivonut löytäväni mieleiseni ja pelastajani.
MANU: Näinköhän on puheesi oikein tosi. Miksi sinä, nuori ja kaunis, sitte tuommoiselle ikäpuolelle vaimoksi rupesit, olkoonpa miehesi kuinka kunnollinen tahansa?
AURA: Älä kysy, Manu, älä! Kaikkia ei voi kysyä, ei kaikkia selittää eikä liioin kaikkia ymmärtää. Mutta jospa vain sieluuni nähdä voisit, niin näkisit, kuinka onneton, viheliäinen, kurja raukka minä olen, kurjimmista kurjin koko maailmassa. (Painautuu pää Manun rintaa vasten ja itkee.)
MANU: Älä nyt joutavia, Aura! Kas niin! Tiedäthän, että sinua rakastan. Ja kuinka sinua rakastan, sen saat kyllä nähdä vielä, jahka aika tulee. Nyt sinun pitää olla iloinen ja tyytyväinen. Meidän pitää iloita. En minä tuommoisesta tillityksestä tykkää. Kuivata silmäsi ja ole ihmisiksi taas!
AURA: Älä nyt suutu, älä pane pahaksesi, Manu! Minä koetan olla iloinen -- sinun mieliksesi.
MANU: No, niin! -- Kuule! Sitähän minä tahdoin tiedustella sinulta: tuletko "talolle" iltamaan tänään?
AURA: Tulen.
MANU: Varmasti?
AURA: Se oli jo päätetty ennen tänne tuloasi.
MANU: No se on reilusti tehty. Nyt saadaan sitte olla oikein yhdessä -- niin että tuntuu -- kunnes kukko kolmasti laulaa, eikö niin?
AURA: Saadaan nyt nähdä sitte.
MANU (Hyväellen Auraa). Kyllä en minä sinua nyt vähällä päästä ennenkuin siunaat minua. Ja minä puolestani tanssitan sinua niin, ettet mokomaa elämässäsi muista.
AURA: Älä, älä! Kovinhan sinä olet raju! Puristat niin, että henki lähtee.
MANU: Tämä on vielä vähä siihen oikeaan verrattuna. -- Mutta nyt täytyy lähteä, muuten yllättävät meidät palokuntalaiset tässä tulipalossa, ha, ha, ha, ha. Terveeks' sitte! (Kättelyä.)
AURA (Leppoisasti). Niin hyvältä tuntuu, Manu, nyt. Hyvästi siksi!
MANU (Koppaa lakkinsa ja livahtaa pois).
AURA (Alkaa Manun mentyä hilpeästi hyräillä, puuhaa ensin jonkun aikaa kahvilekkeiden kanssa, mutta jättää ne yht'äkkiä ja juoksee säilikön luo, vetää auki laatikon ja ottaa esille pari puseroa, joita katselee ja vertailee toisiinsa.)
REETU (Tulee verkalleen väsyneen näköisenä sisään).
AURA (Silmäisten häneen, tyytyväisellä, iloisella äänellä). No, jokos ukko kämpii kotiin?
REETU: Kovinpa tuo väsyttikin tuommoinen reistaileminen. (Riisuu päältään.)
AURA: Mikäs? Sopiihan tuossa tilalla raajojaan venytellä.
REETU: Kai sitä pitääkin.
AURA (Vaatehommissaan). Pitää, pitää. (Vaitioloa.)
REETU (Paitahihasillaan käy pitkäkseen). Ei taida kuumaa olla kupillista?
AURA: Saahan tuota, vaikk'ei olisikaan valmista.
REETU: Ell'ei ole, niin antaa olla sitte vain. (Hetkisen äänettömyyden jälkeen.) Iltamaan valmistelekset, näen mä?
AURA: Niin, niin. Iltamaan, iltamaan, niinkuin jo oli puhuttu.
REETU: Tahtoisin sanoa sinulle, Aura, jotakin, vaan en tiedä ilkiänkö?
AURA: Mitä niin? Anna paukkua!
REETU: Ihmiset alkavat niin pahoja huhuilla, että ilettää oikein.
AURA: Senkös nyt vasta äkkäsit, että ihmiset ilkeitä ovat? -- Kestä niin sitte?
REETU: En suinkaan minä sitä sanoisi, ellei se meitä koskisi, sinua varsinkin.
AURA: Kenen kanssa sinä nyt olet puheissa ollut, kun juoruinesi kotia palaat?
REETU: En ole akkaväen kanssa ainakaan ollut.
AURA: Kenen sitte? Vilpun kanssa täältä läksit. Hänkö puhui? Mitäs hänellä nyt oli lepertelemistä?
REETU: Sama kai se on, kuka puhui.
AURA: Vilppu ei ole akkaväkeä parempi. Semmoinen lapsellinen housujalka miehekseen.
REETU: Useinpa sen totuuden lapsen suusta kuulee paremmin, kuin muun.
AURA: Puhu! Mitä sillä oli sanottavaa?
REETU: En tahdo puhua. Mutta varoittaa vain tahtoisin sinua, Aura: älä anna käytökselläsi aihetta rumiin juttuihin, jotka kotini mainetta tahraavat! Varsinkin vältä seuraa Manu Tuulensuun kanssa!
AURA (Lehahtaen vihasta). Minä tukin ihmisiltä suun ja sinulta ihan ensimäiseksi.
REETU (Tyynnyttäen). No, no, älä nyt noin pane pahaksesi! Ell'ei ole totta, mitä puhutaan ja huhuillaan, niin sitä parempi. Vaan jos on, niin tiedät, että on parasta heretä siitä pelistä.
AURA: Minä olen ja elän, niinkuin tahdon, eikä sen kanssa ole kellään ihmisellä tekemistä yhtään mitään!
REETU: Siinä oli jo enemmän kuin liikoja sanottu minunkin kuullen, Aura. Usein kun tosi pilkkuun osuu, se noin juuri ihmisen mielen kiihdyksiin saa. Vaan kun sen nyt olen sanonut, niin jääköön siihen. Yksi olisi toivomus kuitenkin minulla vielä.
AURA: Ja se on?
REETU: Että jättäisit tänään menon iltamaan, Aura.
AURA: Nyt en minä sinunkaan puheitasi enää viitsi kuulla. Asia oli jo puhuttu ja päätetty, että minä sinne menen ja minä menen. Kuulitko sen? (Viskaa puseronsa jälleen laatikkoon, survaisee sen sisään ja menee nopeasti ulos, paiskaten oven jälkeensä kiinni.)
REETU (Hypähtää vuoteelta istualleen ja katselee kummastellen Auran jälkeen).
Esirippu.
TOINEN NÄYTÖS.
Työväenyhdistyksen talo: perällä näyttämölava, jonka esirippu on vedetty ylös ja jossa istuu soittamassa yhdistyksen soittokunta [soittokunnan puutteessa voipi käyttää yhden tahi parin viulun tahi myöskin hanurin soittajaa]; vasemmalla kolme ikkunaa ja pitkin seinää penkki; oikealla kahden ikkunan keskellä ovi portaikolle ja ikkunain edessä myöskin penkit.
Soittokunta soittaa esim. "jenkkaa", toiset tanssivat täyttä vauhtia, toiset joko istuvat penkeillä tahi seisoskelevat oven suussa iloisesti puhellen ja naureskellen.
Tanssivien joukossa nähdään Manu Lainan ja Vilppu Auran kanssa. Kohta esiripun noustua keskeyttävät Vilppu ja Aura tanssinsa ja käyvät istumaan penkille vasemmalle puolen etualalle. He puhelevat jotakin innokkaasti keskenään ja seuraavat tarkkaan Manun ja Lainan tanssia. Vähitellen soitto taukoaa, tanssijat keskeyttävät tanssinsa ja useimmat lähtevät ulos portaikolle ja pihalle.
AURA: On se jo hävytöntä tuo tuommoinen!
VILPPU: Se teki, Manu, sen vain kiusallaan.
AURA: Kun ihan koko jenkan tanssitti vain Lainaa eikä ketään muuta!
VILPPU: Pistää se tuo vähän jo vihaksi!
AURA: Näetsen, ja vielä tuonne portaikolle vei: limonaatia siellä juottaa.
VILPPU: Älä viitsi, Aura, sinnepäin katsella! Ne vain uhallaan tuolta irvistelevät tännepäin.
AURA: Mutta on se Lainakin! Kun vielä kehtaa ihan julkisesti, kaikkien ihmisten nähden!
VILPPU: Ei se Laina sitä tekisi, ellei Manu...
AURA: Eikös ollut sitte totta, mitä minä siitä täänpäiväisestä kerroin? Jo minä Vilpun sijassa tuommoisen pelin kieltäisin, jos teillä Lainan kanssa on yhteenmeno sovittu, tahi tekisin lopun tyysti.
VILPPU: Sovittu mikä sovittu. Tietäähän Aura, ettei minun niin ensi hätään ole naimaan yrittämistä.
AURA: Mutta onhan Lainalla toimensa.
VILPPU: Häävikös tuokaan.
AURA: Ja ehkä jo vähän säästöjäkin?
VILPPU: Mikä lienee muutama sata. Sillä ei pitkälle pääse.
AURA: Kehottaisin minä vain ajoissa yrittämään. Laina on nuori ja sievä tyttö. Jos sattuu vielä, että toiseen ehtii pikiintyä, niin on tyttö mennyttä.
VILPPU: Sallittu kai sitte niin on. Minkäs minä sille mahdan!
AURA: Ei Vilppu noin saa puhua. Se ei saa tapahtua. Pitää estää Manun tunkeutumasta väliin.
VILPPU: Millä sen estän. Manu näkyy Lainaan mieltyneen ja ehkä Lainakin häneen. Ja Manullahan kuuluu olevan rahojakin.
AURA: Joutavia puheita. Ehkä hänen omaa kerskailuaan vain.
VILPPU: Niinhän tuo kuuluu jo tänne tultuaan sanoneen, palvelenpahan vielä yhden vuoden ja sitte ostan tilan itselleni, vaikkapa pienenkin.
AURA: No, jos niin on, niin sitä enemmän on Vilpun syytä pitää kiirettä Lainan kanssa ja -- varsinkin nyt häntä silmällä. Kuka sen Manun tietää, onko sillä oikeat aikeetkaan Lainan suhteen. Vielä ottaa ja viettelee.
VILPPU: Sitäpä minäkin pelkään. Kyllä se semmoiselta kaverilta tuntuu.
AURA: Parasta sitte puhuakin asia sille suoraan, jos Vilppu Lainaa rakastaa.
VILPPU: Eipä taitaisi näin tuo vihakseni pistää ja sydäntäni kaivella, ellei sitä tunnetta Lainaa kohtaan olisi. Mutta jos minä kerran suutun ja sanon, niin sanon sen niin, että kintuissa tuntuu.
MANU (Tulee samalla ulkoa ja suuntaa askeleensa Auraa ja Vilppua kohti).
AURA: Kas, tuossa Manu tuleekin tänne.
MANU (Reimasti). Mitäs salajuonia tässä nurkassa punotaan?
VILPPU: Ihmisten nähden tässä julkisesti istutaan ja puhellaan. Mutta peittoon, näen mä, itse pakenit pimeyden töitäsi tekemään.
MANU: Pistä syvempään, ei se minun nahkaani tunnu.
AURA: No, no, Manu! Ei ole tuo hyvin tehty, ei missään suhteessa.
MANU: Mitä jaarituksia nuo nyt ovat. Vai ettekö leikkiä ymmärrä? En tullut tänne toruja kuulemaan, vaan kysymään Vilpulta, tuletko mulle kontraksi, kun kohta tässä katrilli alkanee?
VILPPU: No, jos on leikkiä tämä, niin sanon vain, että olkoonkin se viimeinen, sillä muuten tästä tosi tulee. -- Kuka on parisi?
MANU: Eikös se sinulle yhdentekevä ole?
VILPPU: Kun siivosti kysyn, näin voinet siivosti vastata.
MANU: No, kah, Laina Telso on hänen nimensä. Eikös se passaa?
AURA: Tuota! -- Manu!
VILPPU: Laina on minulle jo ajemmin lupautunut.
AURA: Ja sinä pyysit taannoin minut.
MANU: Ettäkö niin oli? No, eikös sitte vaihettaisi, Vilppu, likkoja jo ennenkuin vikuroimaan ruvetaan? Suostuuhan Aura siihen puolestaan? Vai?
AURA: Ell'et olisi maistellut jo ennenkuin iltamaan tulit, niin luulisin sinun, Manu, limonaatista päihtyneen, kun kehtaat tuolla lailla käyttäytyä.
MANU (Keikaillen Auran edessä). No, so, ei nyt turhista suututa kuitenkaan, ha, ha, ha, ha.
VILPPU (Pisteliäästi). Minä puolestani kuitenkin pysyn sanassani ja toivon, ettei Lainakaan ole sanaansa syönyt, kun häneltä toden kysyn. (Aikoo mennä salin poikki oikealle.)
MANU (Tarttuu häntä käsipuolesta ja pyöräyttää takaisin). Mitä sinä tarkoitit, senkin...? Ettäkö minä olen sanani syöjä ja valehtelija, hä?
AURA: Manu, Manu, mitä sinä nyt?...
MANU: Vastaa, kun minä kysyn!
VILPPU: Sitä tarkoitin, mitä sanoin, en muuta mitään, -- en päälle enkä vaille. Päästä irti! (Koettaa irroittautua Manun kädestä.)
AURA (Rukoilevasti.) Manu hyvä, päästä hänet!
MANU: Pääset, kun armosta päästän, vaan et muuten. Menekin sitte, että...! (Päästää irti Vilpun, mutta sysää häntä samalla niin, että hän keikahtaa toiselle kyljelleen lattialle.) Hä, hä!
AURA: Hyvä ihme tuota!...
VILPPU (Kimmahtaa pystyyn ja syöksyy nyrkki ylhäällä Manua kohti). Vai tappelemaan sinä...?
MANU (Uhmaavassa asennossa). Lyö, jos uskallat! (Sivaltaa puukkonsa esille.)
AURA (Heidän välilleen asettuen). Manu! Vilppu! Herranen aika! Ihan joutavasta riitelette. (Ulkoa on alkanut kerääntyä saliin väkeä, joukossa poliisi ja Laina.)
ÄÄNI JOUKOSTA: Tapelkaa pojat, niin saatte tupakkaa!
POLIISI: Minä pyydän: olkaa siivolla! (Koskettaen Manua käsivarteen.)
MANU (Pistää puukon tuppeen). Ei tässä nappiherroja tarvita. -- (Vilpulle.) Olisitpa vain pikkusormellasi kajonnut, niin ei sinusta olisi jäänyt kuin märkä paikka tuohon lattialle jälelle.
VILPPU (Tyyntyen, leikillisesti). Etpä ole suotta Tuulensuu nimeltäsi, kun noin tuulta pieksät suurilla sanoilla. (Naurua.)
LAINA: Älä viitsi, Vilppu, älä!
MANU: Mokomakin -- vätys!
AURA: Tule, Manu, tule vähän tänne! Minulla on sinulle jotakin sanottavaa! (Vie Manun perälle, jossa istuutuvat puhelemaan tuoleille näyttämölavan eteen. Poliisi poistuu ulos. Muukin yleisö hajaantuu, puhellen ja nauraen, sinne tänne. Etualalle jäävät Laina ja Vilppu.)
LAINA: Mitäs riitaa tuo nyt oli? Mistä syystä?
VILPPU: Vielähäntä kysyt, sinä? Sanoppas ensin: onko totta, että lupauduit Manulle ensi katrilliin, vaikka jo minulle olit sanasi antanut.
LAINA: Kyllä. Sillä ehdolla kuitenkin, että sinä suostuisit Auran kanssa tanssimaan.
VILPPU: No, olisi minulla tuon johdosta sinulta sitte paljon muutakin kyseltävää, Laina.
LAINA: Mitä nyt sitte? Kysy pian, jos kysyäksesi!
VILPPU: Istutaanhan tähän nurkkaan! Onhan tässä puuta ja tilaa.
LAINA: Mutta ei siltä tilaisuus joutaviin juttuihin, jos voit siitä toistekin puhua.
VILPPU: Vai joutaviin?! Istu nyt kuitenkin kotvanen. (Vetää Lainaa kädestä penkille, etualalle oikealle, istumaan ja käy itse hänen viereensä.)
LAINA: No, puhu nyt sitte ja joutuun!
VILPPU: Tänään olen jo sekä kuullut että nähnyt, mitä sinun ja Tuulensuun Manun välillä on tekeillä.
LAINA: Mitäpä? Ei mitään erikoisempaa.
VILPPU: Vai ei? Ethän ennen näin minua kohtaan käyttäytynyt. Miksi kieltelet?
LAINA: Milläs minä sinussa sitte niin kiinni olen, etten enää toisten kanssa puhua enkä seurustella saisi?
VILPPU: Etpä et!
LAINA: No, mitä sitte minusta tahdot?
VILPPU: Tahdon suoraan tietää, mikä sinun on tarkoituksesi?
LAINA: Ei mikään, josta minun tarvitsisi sinulle nyt tiliä tehdä?
VILPPU: Vai ei meidän kesken sitte sen lujempaa välipuhetta olekaan? Luulin minä kuitenkin, että syvemmälle näkisit toisen tunteet ja itse syvemmin tuntisit käymättäsi tällä lailla ilvehtimään minun kanssani.
LAINA: Tokkopahan sinäkään niin tosissasi toimit välipuhettasi täyttääksesi, ettei siitä lopulta sinun puoleltasi minulle ilvettä ja ikävämpääkin syntyisi.
VILPPU: Millä sinulle, Laina, semmoisen syyn epäilykseen olen antanut?
LAINA: Siitähän tuo vain näyttää.
VILPPU: Olenhan sanonut, että vuoden perästä toivon...
LAINA (Naurahtaen). Toivot. Toivossa ikä kuluu...
VILPPU: Niinköpäin nyt sitte asiat ovat kääntyneetkin?
LAINA: Eivät ole mitenkään -- vielä.
VILPPU: Vielä?!
LAINA: Kuule! Mennään pois täältä! Näetsen, kuinka Aura ja Manu tuolta meihin kiikaroivat.
VILPPU: Ei, puhutaan nyt loppuun, kun kerran alettiin.
LAINA: Voi, voi, nyt tokisen!
VILPPU: Kuule, Laina! Et tiedä, kuinka sanasi minuun kipeästi koskevat. Mutta ettet enää epäilisi minua, niin vannon sinulle, että hankin vaikka lainaksi rahat, että saamme mennä yhteen niin pian kuin suinkin.
LAINA: Velaksiko? Mikä elämä siitä sitte syntyisi? Kurjuutta vain.
VILPPU: Näin et puhunut ennen, Laina.
LAINA: Olenpahan aina sanonut sitä pelkääväni.
VILPPU: Ei, toinen on ääni kellossa nyt!
LAINA: Puhutaan nyt, Vilppu, tästä toiste. Ei nyt.
VILPPU: Taitaapa sitte ollakin jo loppuun puhuttu, näen mä.
LAINA (Nousee ylös). Kuinka vain!
VILPPU (Nousten myös närkästyneesti). Saanko luvan kysyä: -- minkä verran on sitte Manu Tuulensuulla ollut teille tarjottavana, koska näin...?
LAINA: Pahastipa Vilppu minun suhteeni nyt onkin erehtynyt. Sillä en ole rahalla saatavissa hänen enkä Vilpunkaan. (Poistuu nopeasti ulos.)
VILPPU (Jää yksin alla päin paikoilleen. Sillä välin ovat soittajat valmistautuneet soittamaan).
MANU (Soittajiin päin). Antaa tulla jo vaikka mitä! (Ottaa Auran käsivartensa varaan.) Täällä ollaan jo valmiit lähtemään. (Soitto alkaa: esim. polkka. Manu lähtee rajusti viemään Auraa. Muita pareja ilmestyy myöskin tanssimaan, niiden joukossa Lainakin. Tanssiessaan ja Vilpun kohdalle tultuaan huutaa)
MANU (Pilkallisesti). Joko rukkaset tulikin, koska noin yksin jätettiin Vilppu? Ha-ha-ha-ha!
VILPPU (Nousee äkkiä ylös ja aikoo mennä ulos, mutta oven suussa pysähtyy ja pyytää erään tytön tanssiin).
MANU (Tuo kotvan kuluttua Auran vasemmalle puolelle etualalle, missä Aura ja Vilppu näytöksen alussa istuivat, ja lopettaa kierroksen, kohottamalla Auran korkealle ilmaan ja laskien hänet sitte penkille istumaan). Noin minä heilaani heilautan!
AURA: Sinä lupaat siis, Manu, että jätät Lainan rauhaan?
MANU: Lupaan ja pyhästi vannon, kun sinä vaan sanasi pidät.
AURA: Minkä kerran olen sinulle luvannut, sen täytänkin, siitä saat olla vissi.
MANU (Tarttuu intohimoisesti molemmin käsin Auran toiseen käteen). Vaikka tänä yönä vielä? Eikö niin?
AURA: Vaikka! -- Mutta anna olla nyt: ihmiset näkevät!
MANU: Tekisipä mieleni kaikkien nähden kopata sinut syliini, ja kantaa sinut kotiini heti paikalla, niin sinusta, Aura, nyt tykkään.
AURA: Herranen aika! Hiljaa! Kas tuossa tulee Vilppukin!
VILPPU (Tulee samassa Auraa kohti ja kumartaa, pyytäen häntä tanssiin). Saanko luvan?
AURA (Aikoo nousta). Kiitos!
MANU (Pidättää Auraa penkillä. Kovaäänisesti). Ei tule mitään! Minulta sen nyt on lupa saatava, joka Auran kanssa tanssia tahtoo.
VILPPU: Oho! Mitäs Aura itse siihen sanoo?
AURA: Annetaan olla, Vilppu! Hyvän sovun vuoksi!
MANU: Siinä sen kuulit nyt!
VILPPU: Vai ovat asiat sillä kannalla? Toivotan onnea! Joka nurkkaanpa Manu jo ehtiikin!
MANU (Ponnahtaa pystyyn). Ainakin tästä nurkasta saat laittaa luusi pois ja pian!
(Tämän äänekkään puhelun johdosta on tanssi alkanut tauota, soittokin päättyy ja uteliaita on ryhmittynyt riitelevien ympärille, joukossa jälleen poliisi ja Laina.)
VILPPU (Lainalle). Parhaaksi tulit, Laina, kuulemaan: tuossa Manu jo Auraakin niin oman pillinsä mukaan tanssittaa, etteivät muut enää lähellekään tulla saa.
LAINA (Luo Manuun kysyvän katseen). Vai niin! (Sitte pilkallisesti Auraan päin naurahtaen.) Ha-ha-ha!
MANU: Pysy loitolla, Vilppu!
POLIISI: (Rauhoittavasti.) Joko taaskin -- hyvät miehet?!
AURA (Joka Lainan naurusta on vihasta punaiseksi sävähtänyt, karkaa ylös). Mitäs Lainalla siinä asiassa on tekemistä? Minua tanssittaa vain se, jonka kanssa itse tanssia tahdon.
LAINA: Siinä sen selityksen kuulimme: Manu se Auran pillin mukaan tanssiikin!
(Yleinen naurunrähäkkä.)
MANU: Älä viitsi, Laina, pitoja pilata, kun ei sulla ole syytä vähääkään.
LAINA: Pitäisin minä toki mieheni kunniasta paremman huolen, jos kerran naimisissa olisin.
AURA: Jos en minä taas paremmalla tavalla itselleni miestä saisi, niin ennemmin jo vanhaksi piiaksi jäisin.
ÄÄNI JOUKOSTA: Noin sitä akat kieltä soittavat!
LAINA: Hyvälläpä tavalla sinä toisen vielä koetat itsellesi saada, kun ei yksi riitä.
AURA: Pysyisitpä itse ennen valitsemassasi kiinni etkä tielle heittäisi!
ÄÄNI: Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin!
MANU (Auralle). Jopas te nyt möläkän nostitte. Turhasta ihan.