Part 5

Jos seuraamme astrologian historiaa, huomaamme, että tiede (väärä nimitys) ei tule enemmän tieteelliseksi, vaan vähemmän. [Tämä on totta, mitä tulee esim. aikakauteen Rooman vallasta keskiaikaan. Myöhempänä aikana on astrologia kumminkin huomattavassa määrässä uudistunut.] Sen pääasiallisempana tehtävänä myöhempinä aikoina on ollut ihmisten tulevaisuuden ennustaminen. Nyt ovat kaikki filosoofit yksimielisesti selittäneet, että emme voisi toivoa sitäkään onnen murusta, joka meillä nyt on, jos tietäisimme tulevaisuutemme. Siitä huolimatta pyrkii ihminen alati tulevaisuuden tietämiseen. Jos tähtitaivas ei sitä hänelle paljasta, on hän kääntyvä itsensä puoleen ja löytävä elämänhistoriansa kirjoitettuna omien käsiensä sisäpuolelle. Siten syntyy kiromantia, johdettuna "signatuuri-opista" joka selitti, miten jokaisen kasvin lehdellä oli kirjoitus, joka ilmaisi minkä taudin parannuskeino se oli.

Toiselta puolen ellei ihminen voi tuntea tulevaisuuttaan välittömästi, voi hän sen tehdä välillisesti. Anna hänen ainoastaan perin juurin tuntea itsensä, oman luonteensa, ja hän tietää, miten on meneteltävä välttääkseen karit ja saadakseen suotuisan tuulen lyhyelle purjehdukselleen halki elämän.

Viimeinen lause ilmaisee niin selvästi oman vakaumuksemme, että tahdomme ainoastaan lisätä:

"Ja paras keino tämän päämäärän saavuttamiseen on oman horoskoopin huolellinen tutkiminen, joka mieluummin on hänen itsensä tehtävä."

Sillä syntymän horoskooppi on todella elämän kartta.

VIII LUKU.

Planeettanimitykset ja niiden suhde mytologiaan.

Tavallisimpia huomautuksia astrologian suhteen on, että on naurettavaa otaksua, että esim. Venuksella on jotakin rakkauden kanssa tekemistä, tai Marsilla sodan, koska nämä ovat ainoastaan planeettojen mielivaltaisia nimityksiä, jotka tähtitieteilijät ovat miellyttävällä viittauksella muinaiseen mytologiaan keksineet, mutta joita käyttivät ainoastaan tuntomerkkeinä ollenkaan ajattelematta niiden sisältöä -- oikeastaan katunimien tapaan sattumalta valittuja.

Epäilemättä tämä on totta, ainakin mitä tulee nykyisiin tähtitieteilijöihin, ja sopisi luulla, että astrologeillakin olisi uskottu olevan kyllin järkeä tämän ymmärtämiseen! On todella ihmeteltävää, että joku on voinut olla huomioon ottamatta sitä asianlaitaa, että tämä selvästi on ensimäinen miete, joka esiintyy tutkijan tajunnalle.

Mutta kun persoonallinen tutkimus meidän päivinämme osoittaa, että Venus ja Mars samaten kuin kaikki muutkin planeetat todella ovat tekemisissä niiden asioiden kanssa, joita mytologia niiden osaksi lukee, silloin ei ainoastaan ihmettele sitä "kummallista yhteensattumaa", että nämä nimet ovat yleisesti käytännössä, vaan joutuu vastustamattomasti siihen johtopäätökseen, että tuskinpa sattuma tai runollisen mielikuvituksen lento johti kreikkalaisia antamaan "satumaisille" jumaluuksilleen niitä ominaisuuksia, jotka me tänäpäivänä tapaamme samannimisten planeettojen herrauksissa.

Totuus on, että mitä pitemmälle ulottaa tutkimuksiansa tähän suuntaan, sitä selvemmäksi tulee, että taruissa on tähtitieteellinen ja astrologinen sisältö. Toisin sanoen, tullaan siihen vakaumukseen, että kreikkalaisilla oli joku sisäinen tähtitieteellinen oppi, jota eivät meidän tiedemiehemme ole huomanneet, taikka olivat heidän salaperäiset sankarinsa ja jumaluutensa perintöä joltakin vanhemmalta kansalta, joka oli omistanut sellaisen tiedon. Itse asiassa ovat meidän tutkijamme tulleet siihen kohtaan, että meidän päiviemme edistyneimmät astrologit koettavat vanhojen "satujen" avulla laajentaa tietojaan planeetillisista prinsiipeistä. Niin valaisevia ovat nämä tarut niille, joilla on todellinen astrologinen avain.

Valitettavasti on tässä mahdoton esittää konkreettista esimerkkiä, koska siihen vaadittaisiin syvempää tutustumista astrologian teknikkaan, kuin tavallinen lukija ehkä omistaa, jolle nämä sivut erityisesti ovat omistetut. Tärkeätä on mainita, että on huomattu vasta havaituilla planeetoilla Uranuksella ja Neptunuksella olevan ominaisuuksia, jotka ihmeteltävällä tavalla ovat yhtäpitäviä samannimisten jumaluuksien hyväksyttyjen luonteensävyjen kanssa. Nämä asianhaarat etupäässä johtavat meitä uskomaan tiedon elävän lähteen olemassa oloon, tosin salassa tämän maailman viisailta, mutta siitä huolimatta ilmoitettu (niille, joiden intuitsiooni on herännyt) maailman taruissa ja traditsiooneissa -- kertomuksissa, jotka sananmukaisesti tulkittuina näyttävät olevan tylsän typeryyden ilmaisuja, mutta ovat kuitenkin kaikkien taiteilijoiden ja runoilijoiden innostuksen tyhjentymättömänä lähteenä, ja omistavat varmaan varsinaisen totuuden elinvoimaisen elementin, koskapa eivät milloinkaan kuole. Ja näyttää sitä niinkuin tämä salattu tieto ajan tullessa ilmestyisi sattumalta johtaen tuttua tietä myöden "uusien" planeettojen löytämiseen (tai jälleenlöytämiseen).

Mutta ei kukaan ajatteleva ihminen tule milloinkaan hyväksymään mitään filosoofista järjestelmää eli edes muodostelemaan omaa ajatusjärjestelmäänsä ainoastaan ulkoapäin tulevan väitteen vaikutuksesta. Hänelle se ei ole totuus ennenkuin se on sulannut hänen omaan tajuntaansa tai tullut oman kokemuksen vahvistamaksi. Ja sentähden täytyy niiden, jotka rupeavat huomaamaan, että astrologiassa piilee aavistamattomia totuuden elementtiä, ryhtyä sen perussääntöjen persoonalliseen opiskeluun sekä persoonallisesti tutkia niitä ilmiöitä, joiden sanotaan johtuvan planeettojen vaikutuksista.

Ottakaamme yksinkertainen esimerkki. Mars edustaa tulista, positiivista, ulkonevaa prinsiippiä, _aistimia_, ja Saturnus kylmää, negatiivista, pidättävää prinsiippiä, _ymmärrystä_. Hankkikoon lukija itselleen kuluvan vuoden efemeriidit (esim. Raphael's Ephemeris, hinta 6 penceä kuluvalta vuodelta ja 1 shillinki kuluneelta), merkitköön ne päivät, jolloin kuu ja Mars ovat neljännyksessä toisiinsa, samaten kuu ja Saturnus. Edellinen tapahtuu esim. 19 p. marrask. sekä 4 ja 18 p. jouluk., jälkimäinen (1, 14 ja) 28 p. jouluk. 1906. Kauvan ei ole viipyvä, ennenkuin sattuu muutamia "yhteensattumisia". Ja vaikka ei yksi pääskynen kesää tuo, ei sen poisjääminenkään toiselta puolen osoita talven tuloa. Sentähden vaaditaan tämän laatuiseen tutkimiseen kuukautta pitempi aika. Mutta kaikissa tapauksissa on se jonkinlainen koe, jonka kuka tahansa voi tehdä, miten vähissä hänen aikansa lieneekin. Ei se suinkaan vaikeata tai monimutkaista ole!

IX LUKU.

Taikauskoinen puoli ja sen ilmeneminen kaikissa tieteissä.

Astrologiassa on niinkuin kaikissa muissakin inhimillisen tutkimuksen esineissä taikauskoinen puolensa.

Mutta ennenkuin voimme tätä ainetta käsitellä, täytyy ensin selvittää, mitä "taikauskolla" ymmärretään. Selvää on, että se aivan yksinkertaisesti ei voi olla sitä uskonnollista, tieteellistä tai valtiollista taikauskoa, jota kaikki oikeaoppisuus pilkkaa, sillä siinä tapauksessa olisivat kaikki profeetat ja uudistajat (reformaattorit) taikauskoisia. Sillä eihän ole elänyt ainoatakaan uusien ajatusten tienraivaajaa tai vastenmielisten oppien julistajaa, jonka oikeaoppisuus ei olisi taikauskoiseksi leimannut ja kaikella lailla vainonut ja kahlinnut.

Tahdomme siitä syystä koettaa muodostaa taikauskon määrityksen, jossa ei ole oikeaoppisuuden vaihtelevia määräyksiä ja jota ei kahlehdi lahkorajoitukset: sillä mielen taikauskoisuus on sama, jos se esiintyy vastahakoisuutena kulkea tikapuitten alatse tai uskona ijankaikkiseen kadotukseen.

Määrittelemme taikauskon _muotojen palvelemiseksi, kun sitä prinsiippiä, joka antaa muodoille elämää, ei enää huomata_.

Siten näemme esim. kunnioituksen rikkaita kohtaan olevan taikauskoa, koska kunnioitamme heitä syystä että ovat rikkaita, eikä koska heidän rikkautensa ilmaisee kohtuutta, ahkeruutta, rehellisyyttä ja kuntoa. Samaten isänmaallisuus, kun se saattaa meitä alhaiseksi arvostelemaan ja halveksimaan toisia kansoja ja samalla ylistämään omaa; sillä isänmaanrakkaus osoittautuu teossa eikä kerskailussa. Jos avioliitto on solmittu ilman todellista yhteyttä, jonka ainoastaan rakkaus synnyttää, on se taikauskoa ja johtaa kaiken muun taikauskon tavoin orjuuteen. Ja siten voisi esimerkkiä monistella.

Mutta me palaamme erikoisalallemme. Jos itsenäinen tutkija omin päinsä tutkii asiaa, saattaa hän hyvin pian päättää, onko astrologia taikauskoa vai ei. Hän on pian huomaava, että kaikkien muinais- ja nykyajan astrologien väitteet ovat ainakin pääasiallisesti tosia. Venus hallitsee rakkautta, Mars sotaa, Saturnus valtaa ja Jupiter viisautta j.n.e. mitä tulee toisiin pääkohtiin. Miten mielivaltaiselta eri merkkien planeetillisten hallitsijain jako alussa tuntuukin, on se toiselta puolen näyttäytyvä yhtäpitäväksi tosiseikkojen kanssa ja toiselta puolen on tuo näennäisesti satunnainen järjestys todellisuudessa huomattava määrättyjen sopusointuisten yhdistysten ja ryhmittelyjen seuraukseksi, vaikka se ei heti selvinnyt tajunnalle. Taikauskoinen elementti esiintyy oikeastaan vasta silloin, kun tutkijasta täydelleen pätevien todistusten nojalla on tullut harras oppilas. Ja juuri se henkilö, jota oli niin vaikea vakuuttaa, jota varten tarvittiin niin paljon "silminnähtäviä" todistuksia, ennenkuin hänen epäuskonsa voitettiin -- juuri se henkilö joutuu helpoimmin astrologisen taikauskon uhriksi! Palataksemme määritykseemme pidämme taikauskona muodon säilyttämistä, josta elonprinsiippi on poistunut -- aivan kuten joku hyväilisi kuollutta. Ja juuri tällä lailla astrologinen taikausko saattaa osoittautua: ei nähdä selvästi sitä prinsiippiä, joka on jonkun laskun, ennustusmetoodin tai arvostelun pohjana. Jos koskettelisimme kaikkia niitä kohtia, jotka tässä esiintyvät joutuisimme liian pitkälle aineen tekniikkaan, mutta tyypillisen esimerkin tahdomme mainita.

On olemassa erilaisia järjestelmiä, joiden mukaan ennustetaan elämän tulevia tapauksia, jota teknillisesti kutsutaan "suunnan (direction) laskemiseksi". Mutta harvat huomaavat, että useimmat järjestelmät ovat prinsiippinsä puolesta samanlaisia ja eroavat ainoastaan metoodissa. Siten on monilla astrologeilla tapana laskea, että meridiaanisen liikkeen yksi aste vastaa yhtä elämänvuotta, voimatta puollustaa menettelyään muulla lailla kuin sanomalla seuraavansa "Ptolemaioksen metoodia" -- huomaa Ptolemaioksen metoodia, eikä prinsiippiä. Ja nämä samaiset astrologit voivat kiivaasti vastustaa muita metoodeja, kuten esim. "etenevää horoskooppia", jonka mukaan arvellaan planeettojen liikkeellä syntymän jälkeen olevan muodosteleva sivuvaikutus syntymähoroskooppiin, saattamalla siinä piilevät erikoiset ominaisuudet ja vaihteleva kohtalo toimiviksi, skaalan mukaan "päivä vuodesta".

Ja kuitenkin ovat nämä kaksi todellisuudessa yksi. Sillä meridiaani etenee keskimäärin asteen päivässä: ja tämä on "päivä vuodesta" -skaalan mukaan sama kuin aste vuodessa. Nyt on se prinsiippi, jonka mukaan lasketaan päivä vuodesta, perustettu niille yleisille vastaavaisuuksille luonnossa, jossa pienempi kuvastaa suuremman, ja pienempi näyttää niin sanoaksemme projisioituvan suuremmalle. Vuorokausi on ympyrä, pyörä ja semmoisena se on osa vuodesta, joka on toinen ympyrä, ajanjakso tai pyörä. Tämä on prinsiippi, jonka helposti saattaa ymmärtää ja erilailla sovelluttaa käytännössä; toinen asia on, myönnetäänkö vai kielletäänkö sen käytännöllinen sovellutus jokapäiväisessä elämässä. Toiselta puolen ei näytä sillä tavaksi tulleella metoodilla, joka mittaa elämän kulun meridiaanin asteitten avulla, olevan mitään järjellistä perustaakaan näyttää se pelkältä "taikauskolta", jota sokeasti seurattiin, koska sen oli ottanut käytäntöön joku suuri ajattelija, jolla oli prinsiippi hallussaan ja sovitti sen tällä tavalla tehtäväinsä mukaan, mutta jonka jälkeläiset matkivat ainoastaan metoodia ymmärtämättä sen sisältöä.

Ja sellainen menettely -- esiintyköön lakitieteessä, lääketieteessä, ennustuksessa tai astrologiassa on lopulta juuri taikauskon itse olemus.

X LUKU.

Planeettavertauskuvat, niiden sukuperä ja arvo.

Historiallisen tutkimuksen ei ole vielä onnistunut todistaa, että planeettavertauskuvat olisivat tähän asti kuluneella ajalla varsinaisesti muuttuneet.

Jos tämä tosiseikka oikein arvattaisiin, huomattaisiin sen olevan äärettömän suuresta merkityksestä. Sillä me näemme, että muodot kuolevat, tavat vanhentuvat, kansakunnat häviävät ja sivistykset loppuvat, ainoastaan Elämä elää edelleen.

Erehdys kuolee hitaasti, mutta lopulta se kuitenkin menehtyy; Totuus on Fenix-linnun lailla kohoava tuhastakin.

Tästä päätämme, että Elämällä ja Totuudella on yksi ominaisuus yhteinen: _ne pysyvät_. Niin että saatavissa olevien tosiseikkojen hiukankin huolellinen tutkiminen saa meidät aivan toisiin johtopäätöksiin kuin arvostelevan tutkimuksen puutteessa -- nimittäin että nämä vertauskuvat olisivat mielivaltaisesti valitut pelkistä mukavuussyistä ja että ne siitä lähtien toistetaan samasta syystä.

Miksi olisi näitten vertauskuvien kohtalo ollut, onnellisempi kuin kielen, jos tämä todella pitäisi paikkansa? Miksi ne olisivat pelastuneet sen julman lain hävityksestä, joka romaanisten kielten pater-sanasta on tehnyt saksalaisen Vater?

Miksi?

Ei näytä löytyvän mitään järjellistä ennakolta määrättyä syytä niin kadehdittavaan poikkeukseen luonnon yleisistä tapahtumista. Sentähden kuuntelee sitä suuremmalla halulla selitystä, että korkeammalle kehittyneet olennot kauvan sitten antoivat nämä vertauskuvat maailmalle ja että samaiset vertauskuvat siitä asti ovat pysyneet sentähden, että niillä on n.s. todellinen elävä yhteys ainakin metafyysillisessä merkityksessä niiden planeetillisten voimien kanssa, jota ne edustavat, että ne oikeastaan ovat näiden voimien vertauskuvia, samaten kuin lippu on kansan vertauskuva ja pysyy muuttumattomana ja hyvin säilytettynä niin kauvan kuin kansa on kyllin voimakas sitä ylläpitämään ja puolustamaan.

Tutkikaamme nyt näitä seikkoja silmällä pitäen ja historiasta välittämättä vertauskuvien kokoonpanoa ja merkitystä ja katsokaamme edelleen, voidaanko itse vertauskuvassa huomata mitään merkkiä niistä ominaisuuksista, jotka lasketaan planeetoille kuuluvan. Historiasta emme välitä, koska luotettavimmat historijoitsijat voivat erehtyä ja varmimmat alkulähteet eivät aina ole täysin epäämättömiä, koska historia lievimmin sanottuna edustaa ainoastaan yleisen mielipiteen vaihtelevaa mittapuuta. Tila ei salli tällä tavoin käsitellä useampia kuin yhtä vertauskuvaa, ja me valitsemme sen planeetan, jonka vaikutus juuri paraillaan (toukok. 1904) on suurin, sodan jumalan Marsin.

Tässä näemme ristin ympyrän yläpuolella. Ikuisista ajoista asti on ympyrä ollut hengen (Äärettömyys) vertauskuvana (elämänä ilmestyvä) ja risti -- tai neliö, saman merkin toisinto -- aineen (Rajoitus) vertauskuvana (muotona ilmestyvä). Ymmärtääksemme, etteivät nämä ole mielivaltaisesti valittuja merkkejä kuten sanat sähkösanomassa, merkkikirjoituksessa, vaan päinvastoin parhaat mahdolliset kuvalliset edustajat niissä piileville asianomaisille aatteille, on tarpeen omistaa vähän -- tai ehkä paljon -- keskitettyä ajatusta näiden kahden elementaarisen kuvan sisällisille ominaisuuksille, jotka kuviot ovat kaiken geometrian, niin jopa kaiken matematiikan pohjana ja joiden keskinäinen suhde on kaikkina aikoina ollut suurimpien sielujen syvimmän mietiskelyn esineenä. (Jos lukija ei tahdo tätä vaivaa nähdä, niin sitä ei ainakaan voi auttaa minkäänlainen kaunopuheliaisuus tai selittävät kuvat tekijän puolelta.)

O---------+

Otaksuen siis, että näiden kahden merkin sopivaisuus myönnetään, tahdomme palata Marsin vertauskuvaan. Tässä on risti ympyrän päällä: aine eli muoto on koroitettu hengen tai elämän yli ja hallitsee sitä, tämän (joka, se muistettakoon, on loppumaton) pyrkiessä aineen läpi pannakseen sen valtansa alle. (Venus esittää tietysti toista äärimmäisyyttä, henki aineen hallitsijana, esitettynä taiteen kaikissa, Venukselle pyhitetyissä muodoissa.)

Selvää on, että tämän kehityksen kestäessä tulee monta muotoa hävitettäväksi -- hävitettäväksi ainoastaan antaakseen sijaa uudemmille ja korkeammille muodoille, sillä henki on aina luova, hän hävittää ainoastaan uudistaakseen, tappaa ainoastaan tehdäkseen enemmän eläväksi, musertaa ainoastaan vahvistaakseen.

Ja eikö tämä ole Marsin, sodan ja urotöiden jumalan, todellinen luonto? Ei mitään rauhaa, jota ei ole taistelulla saavutettu, ei lepoa, jota ei ole työllä hankittu. Toisenlainen rauha on pelkkää orjuutta ja hitautta. Eivätkö vanhat siis ole valinneet oikeata vertauskuvaa voiman ja taistelun jumalalle?

Onko Mars-planeetalla mitään tekemistä tämän hävittävän voiman kanssa, sen saa tietää ainoastaan käytännöllisten kokemusten kautta. -- Huomatkoon lukija luonteensävynsä niinä päivinä, jolloin kuu ja mars ovat huonossa aspektissa [katso Raphaelin kuluvan vuoden efemeriidejä] (0, 90, 180 asteen etäisyys) ja iloisen toimintansa, milloin aspektit ovat hyvät (60 ja 120 etäisyys). Hän on pian tietävä.

XI LUKU.

Vertauskuvallisen esityksen käytöllisyys.

Sanottakoon heti, että astrologinen tiede, eli jos niin tahdotaan luuloteltu tiede, on oikeastaan symbolisen järjestelmän tutkimista, joka itseensä yhdistää suurimman syvyyden ja äärimmäisen yksinkertaisuuden, niin ihmeteltävän laajaperäinen ja mukautumismahdollinen järjestelmä, että se tuntuu tyhjentymättömältä yhdistyksissään ja rajattomalta sovelluttamisessaan.

Jokainen tavallinen arvostelukykyinen henkilö myöntää tämän ensimäisen lausunnon todenperäisyyden, jos hän viitsii edes alkeellisesti tutkia ainetta; ja seuraava väite saavuttaa aivan varmaan niiden hyväksymisen, joilla on ylevyyden tuntoa. Sillä kuvittelemisvoimaan vetoaminen -- n.s. skaalan kummassakin päässä, toiselta puolen suuremmoinen yksinkertaisuus ja toiselta alati lisääntyvä monimutkaisuus -- on milt'ei vastustamaton.

Mutta helposti ei käsitetä symbologisen tutkimisen käytännöllistä tulosta; niin jopa tuntuu vaikealta ajatella, että sitä olleenkaan voidaan käytäntöön sovittaa. Vieläpä pelkkä nimitys "symbologia" tai "symboliikka" riittää laimentamaan monen harrastusta, herättääpä usein vastenmielisyyttä koko aineeseen. _Mitä symboliikka on, ajattelevat he, muuta kuin joukko tavaksi tulleita merkkejä, sattumalta kootut ja järjestetyt, kuten aakkosten kirjaimet?_ Ja he luopuvat aineesta, varsinkin ajattelevammat, hakeakseen varmempaa tutkimusalaa, jättäen nämä harseat ei-oliot haaveksivalle näkyjen-näkijälle ja yksinkertaiselle ihmeitten kaupustelijalle mielenmukaiseksi huvin aineeksi. Sillä meidän aikamme on terveen järjen aika; eikä mikään, joka ei kestä tutkimuksen säteenviskaajaa ja järjen arvostelua saata toivoa pysyvänsä. -- Kuitenkin täytyy kai löytyä jokin keino, millä koetella siihen määrin ilmamaista ei-oliota kuin symboliikkaa. Ei suinkaan ole järkähtämättömästi sanottu, että vertauskuvat ovat sattumalta valitut ja mielivaltaisesti sovelletut. Tämä on päinvastoin perusteeton otaksuma, miten luonnolliselta se tuntuneekin länsimaisesta luonteesta (joka juuri on taipuvainen mielivaltaisiin metoodeihin yleensä), ja täytyy luonnollisesti ensin tutkia asiaa, ennenkuin se voidaan hyväksyä. Tuntiviisari kulkee kellon taulun ympäri, esittäen meille vertauskuvallisesti ja selittäen ajan määrällisiä askeleita. Mutta ainoastaan pintapuolinen ajattelija hylkäisi tuollaisen symboliikan, pitäen sitä sattumasta riippuvana; sillä vähäisenkin ajatuksen täytyy osoittaa, että on olemassa täydellinen vastaavaisuus maan oman liikunnon (joka antaa ajanmitan) ja kellonviisarin liikkeen välillä, joka, vaikka kahta vertaa nopeampi maan liikettä, on juuri siitä johdettu. Sillä on vaikea ajatella, miten meidän nykyaikaiset koneelliset ajanmittaajamme olisivat voineet syntyä, jos ei maa oman pyörimisensä kautta olisi antanut vihiä sekä niiden välttämättömyydestä että rakenteesta. Sentähden nähdään, että kiertävän viisarin vertauskuva, joka näyttää ajan kulkua, näennäisesti tuntuu mielivaltaiselta, mutta tarkemmin ajateltaessa huomataan sen suorastaan johtuvan todellisesta luonnon tapahtumasta. Samaten on raha arvon vertauskuva, ja sen hyöty (vielä enemmän, pelkkä sen olemassaolo) vertauskuvana riippuu siitä sisällisestä voimasta, jolla se tuottaa tuon arvon. Sillä jos sen arvo pienenisi, sen leima häviäisi, tai se hallitus, joka oli sen takauksena, sortuisi, ei se enää olisi käypänä rahana, vaan tulisi siitä pelkkä pelimarkka, kuollut muoto -- kaikkea elähyttävää ajatusta vailla.

Ne planeettavertauskuvat, joita astrologiassa käytetään, ovat niinikään varmojen valtojen ja voimien merkkiä -- niin sanoaksemme ihmiskunnan aktiivisten ja passiivisten, varojen ja velkojen merkkiä, ainakin yhtä todellisia ja yhtä peloittavia kuin ne Smk. p., joiden alttarin edessä me joka päivä kumarramme. Ja niiden arvon voi myös oppia, samaten kuin rahan helinän, käytännöllisen kokemuksen kautta tekemällä jatkuvia kokeita. Siten edustaa esim. _aurinko_ henkeä tai elämää, fyysillistä, mentaalista ja henkistä, jota vastoin _kuu_ kuvaa ainetta tai muotoa, samaten fyysillistä, mentaalista tai henkistä. Nämä tekijät esittävät kuvannollisesti puhuen ihmiskunnan kulta- ja hopeakulkua (yhdenmukaisuus on taas tarkempi kuin luulisi); toiset planeetat ja niiden asemat eläinradassa osoittavat n.s. metalliseoksen prosenttipitoisuuden jokaisessa rahassa, sellaisena kuin ne lasketaan luonnon suuresta rahapajasta, sekä valtiota, jossa se on käypänä rahana -- hengen, ajatuksen tai aineen valtakuntaa -- ja jonka merkit ovat siihen selvästi leimatut niiden nähtäviksi, joilla silmät on.

_Minkälainen raha minä olen, ja missä näistä kolmesta valtakunnasta olen oikeastaan käypä?_

Tähän kysymykseen voi vastata ainoastaan persoonallisen tutkimuksen ja tarkastuksen avulla, sillä tässä eivät auta toisten ajatukset. Kaikkien meidän täytyy itse opetella kävelemään ja uimaan; sama on asian laita mitä tulee ajattelemiseen. Apua voidaan antaa, mutta ainoastaan osoittamaan tutkimustapoja. Voidaan opettaa ainoastaan astrologian aakkoset -- eläinrata merkkineen ja planeetat liikkeineen. Ajatuksen, varsinaisen merkityksen täytyy jokaisen löytää omasta sielustaan, juuri niinkuin maalari koettaa saada selville jokaisen värivivahduksen merkityksen auringon laskiessa, tai samaten kuin soittaja miettii sitä sävelmää, minkä hän on unessa kuullut. Jos tämä totuus olisi uskonoppi ja me sen pappia, olisimme nopeat "todisteluihin" ja liiaksi innokkaat "käännyttämään". Mutta nyt se on tiede, ja sellaisena sen kanssa täytyy taistella; sillä luonto piiloittaa saiturin tavoin kalleimmat aarteensa syvimmälle.

XII LUKU.

Luonteen suhde kohtaloon.

"Luonne on kohtalo", on sanottu niin monta kertaa, että sitä on ruvettu pitämään loruna. Mutta se seikka, että se pidetään loruna ei suinkaan vaikuta asiaan, sillä jokainen suuri totuus pysyy loruna sille, joka sen arvoa ei käsitetä.

Ryhtymällä tarkemmin tutkimaan aineen filosoofista puolta tahdomme nyt tutkia luonteen vaikutusta astrologisiin ennustuksiin. Sillä vakava astrologinen oppilas tarvitsee edistyä aivan vähäsen huomatakseen, että vaikutusvalta, jonka hän tietää olevan toimessa, syntyy toisella tavalla kuin hän oli ajatellut, tai vaikuttaa eri lailla eri henkilöihin. Hänen laskunsa ovat kyllä oikeat ja tietonsa luotettavat. Vaikutusvoima toimii selvästi, mutta soittaa niin sanoaksemme toisessa sävellajissa.

Tahdomme esim. otaksua, että kyseessä oleva vaikutusvoima on _Marsin ja Auringon_ yhdessä-oleminen, joka on johtunut planeettojen etenevästä liikkeestä syntymän jälkeen. Nyt hän näkee, että se vaikutusvoima, joka muuttaa toisen ihmisen oikeaksi himon tulivuoreksi, vaivaa toista kuolettavana kuumeena; riistää yhdellä iskulla hänen naapuriltaan kunnian ja aseman jonkun äkkipikaisen, huonon teon kautta; jota vastoin se toiselta puolen varustaa neljännen niin loppumattomalla tarmolla ja voimalla, että vaikeudet, jotka olisivat saaneet kaikki muut epätoivoisina peräytymään, voitetaan vihdoin loistavasti vastustuksien ja voitokkaan taistelun jälkeen. Kuinka voi näin olla? Mikä on tämän yhden ainoan alkuvaikutusvoiman, marsin ja auringon, kirjavan ilmestyksen salaisuus.