Part 2

_Pekka_: Tarvitseeko auttaa ja hyysätä kaikkia? Siitä sen näkee. (Menee auttamaan santarmia kirjojen tarkastuksessa). Katso sinä vieraanmaan mies. Tämä on Lutheruksen postilla präntätty Turussa 1706 post kristum natum. Ja tämä paksumpi kirja tässä on piplia eli pyhä raamattu kuvien kanssa. Kuviin on useat vanhan kansan kirjailijat kirjottaneet sopivat tekstit. Tuossa näet Mooseksen. Se on jo harmaapäinen mies -- sille voisi vaikka ristinmerkin tehdä. Muutoin on se mies kirjoittanut tekstin hyvin useaan kuvaan. Vielä on tällä kirjalla arvoa sen vuoksi, että se on niin vanha, että silloin kuin tämä kirjoitettiin, ei tietty mitään santarmeista eikä kasakoista. Sillä jos silloin olisi niistä tietty niin olisi niistäkin jotain mainittu niissä paikoissa, joissa puhutaan maan vaivoista ja vitsauksista. Eikö niin?

_Santarmi_: Da, da.

_Otto_: Älä hiidessä puhu, ei tiedä vaikka ymmärtäisi.

_Pekka_: Sen vuoksi minä juuri koitankin puhua. Sillä mieleni alkaa tehdä mukaasi lähteä. Jos en muutoin pääse, niin näytän sitä äskeistä lehteäni. Niin, mihinkä minä jäinkään? Niin, maan vaivoihin ja vitsauksiin. Sanoin, että tämä kirja kirjoitettiin ennemmin kuin santarmit tuotiin. Se äskeinen sanani ei ole oikein paikallaan, sillä loppupuolella tätä kirjaa puhutaan pirulta riivatuista, joista nähtävästi nykyiset santarmimme polveutuvat.

_Laurila_ (Nauraen): Aika poika tuo Pekka.

_Pekka_: Niin, tosiperäinen tarina kertoo näiden pirulta riivattujen alkaneen käyttää harmaata sinelliä ja sapelia ja myöhempinä aikoina ovat ne ottaneet vormuunsa kaluunat ja paraatitupsun.

_Perälä_ (Tulee oikealta Aapelin ja santarmin kanssa): Niin, kuten näette on etsiminen turhaa. Sillä meidän talossa ei vielä tähän päivään asti ole mitään luvattomia lehtisiä näkynyt.

_Aapeli_: Niin kyllähän sen tiesin jo taloon tullessanikin. Vaan kun on määrä tehdä tarkastus, jos ilmianto tulee. (Menee myöskin tarkastamaan kirjahyllyä). Kyllähän sen tietää, ettei täältä mitään löydy, vaan täytyyhän sitä tarkastaa. (Löytää Matleenan piilottamat lehtiset). Mutta mitäs nämä ovat? "Vapaita sanoja". Olipa tämä ikävä löytö.

_Perälä_: "Vapaita sanomia". Mistä ja miten? Minä en yhtään käsitä.

(Kaikki rientävät tarkastamaan lehtisiä.)

_Aapeli_: Tällainen pinkka. Ei suinkaan tämä ole kaikki omiksi tarpeiksi. Tämä on raskauttava asianhaara?

_Perälä_ (Masentuneena): Minä olen mennyt mies. Kuka teki minulle tämän konnan työn!

(Pekka pistelee salaa lehtisiä povitaskuunsa).

_Aapeli_: Siinä ei siis nyt muu auta kun... kyllä me olemme pakotetut vangitsemaan Perälän.

_Emäntä_ (Huudahtaa): Herra auta! Syyttömästi! Ilman tutkintoa ja tuomiota.

_Aapeli_: Aika on sellainen. Meillä on niin ankarat asetukset.

_Molotkin_: Ankara on asetus. Vangita täytyy. (Tarkastaa rautojaan). Vaan jos... (vetäen Aapelia syrjään ja sipisee hänen korvaansa.)

_Laurila_: Kyllä elämme kurjaa aikaa.

_Pekka_: Älkäähän nyt isäntä antako liiaksi surulle valtaa. Ehkä tähän vielä neuvo keksitään.

_Perälä_: Kyllä se nyt vaan mustalta näyttää. Vaan ole sinä nyt isäntänä sillä aikaa talossa kun minä poissa olen. Sillä sinuun minä voin luottaa. Ja sinulle voin elämiseni uskoa.

_Pekka_: No perhana. Ja minä kun juuri meinasin pyytää isäntää renginkin töitä jonkun aikaa hoitamaan, sillä minäkin ajattelin tässä vähän tuulettelemassa käydä.

_Aapeli_: Tämä Molotkin tässä esitti, että jos jotenkin pimitettäisiin tämä vastenmielinen asia. Ettei ketään tarvitseisi vangita. Jos isäntä korvaisi jotenkin tämän asian vaikka -- rahalla. Ja sitten Otto kirjoittaisi anteeksi pyyntökirjan poissa olostaan. Satasen pistätte Molotkille ja tuon anteeksi pyynnön Otto kirjoittaa, niin kaikki on ohi.

_Emäntä_ (Ilostuen): Tehkää niin.

_Perälä_: Ei koskaan. Tässä ovat käteni. Vangitkaa!

_Otto_: Ja tässä minun.

_Pekka_: Stop Molotki. Minäkin puhun. Isäntää ei vangita, vaan minut. Sillä nuo lehtiset olivat minun. Ja tässä niitä on vielä lisää. (Heittää taskustaan lehtipinkan pöydälle). Siis raudat tänne syyllisen käsiin. Minä olen ainoa, joka niitä tässä talossa olen lukenut ja olen Ottoakin syynistä pois jäämään kehottanut. Minä seuraan Ottoa.

_Molotkin_: Koska asia niin on, niin tietysti isäntä on vapaa ja sen sijaan vangitsen minä sinut.

(Kiinnittää raudat Pekan käsiin.)

_Pekka_: No minnekäs se meidän matkamme sitten pitää, jos saan luvan kysyä.

_Molotkin_: Helsingin kautta Venäjälle.

_Pekka_: Ei hyvä ystäväni ja matkatoverini. Minulla ei ole yhtään halua nähdä sinun syntymäarojasi eikä laajaa "isänmaata" kuten Poprikohvi sitä on suvainnut kutsua. Minä kyllä tyydyn siihen, kun saan Helsinginkin nähdä. Kunhan nyt vaan sitä kaikista vanhinta veljeäni saan puhutella, niin olen kyllä valmis taas tuolta nevaniityltä heiniä hakemaan.

_Molotkin_: No oletteko valmiit? Siis lähdetään Aapelin mökille, sinne onkin jo kaikkiaan kasaantunut yhdeksän kappaletta. Kun nyt nämä vielä viedään niin on niitä kaikkiaan yksitoista. Mistähän niille kaikille hevosen asemalle saa.

_Aapeli_: Tottahan nyt tällaisessa kylässä hevosia saa.

_Perälä_: No meidän poikien takia ei teidän tarvitse päätänne vaivata. Minä kyllä kyyditsen poikani asemalle. Odottakaan vähän, minä pistän Mustan aisoihin.

(Menee perälle).

_Anni_: Pelkäätkö Ottoni, koska väriset?

_Otto_: En yhtään kultani. Tuntuu vaan hiukan epämukavalta nämä raudat. Minua kauhistuttaa, kun näen kuinka pitkälle vääryys saa mennä.

_Anni_: Koeta kestää kärsivällisesti. Usko, että oikeus kerran voittaa.

_Molotkin_: Ehkä lähdetään ulos. Isäntä näkyy jo valjastavan hevosta. No, mars!

_Pekka_: Älkää nyt järin murehtiko. Kyllä me pian palataan. Hyvästi nyt vaan.

(Menevät).

_Otto_: Hyvästi Annini!

(Suutelee Annia).

_Anni_: Hyvästi Otto. Muista että täällä sykkii sinulle aina uskollinen sydän, vaikka eromme pitkällekin venyisi. (Ottaa Ottoa kaulasta). Hyvästi Ottoni. Pysy totuudessa! Ole aina suora!

_Otto_: Hyvästi Laurila. Lohduttakaa ja rohkaiskaa Annia.

_Laurila_: Kyllä, kyllä. Hyvästi vaan.

_Otto_: Hyvästi äiti! Älkää nyt murehtiko liikaa.

_Emäntä_ (Ottaa kaulasta Ottoa): Jumala varjelkoon ja auttakoon sinua poikani.

(Istuutuu penkille ja purskahtaa itkemään.)

_Otto_ (Menee perälle Aapelin ja toisen santarmin kanssa. Annille): Hyvästi rakkaani!

(Menevät).

_Anni_ (Liikutettuna heittäytyy isänsä syliin): Oi, isä, isä. Minä en enää enempää jaksa...

Esirippu alas.

KOLMAS NÄYTÖS.

Näyttämö: sama kuin edellisissä.

_Anni_: (Tulee perältä, laulaa).

Kun ärjyivät rannan hyrskyt Ja kantelo vienosti soi j.n.e.

_Emäntä_ (Oikealta): Anniko täällä laulaa. Kuinka siellä teillä voidaan?

_Anni_: Niinkuin ennenkin. Kovasti se äitiinkin koski tuo Oton vangitseminen. Itkee ja huokailee yhtämittaa.

_Emäntä_: Se on sellaista meidän vanhojen ihmisten kanssa, että me emme niin pian voi unhottaa kuin nuoret.

_Anni_: Emmehän me nuoretkaan voi koskaan tällaisia tapauksia unhoittaa. Nyt on viikko kulunut Oton ja Pekan viemisestä ja sitä mukaa kuin aika rientää, sitä katkerammaksi käy kaiho, sitä itkevämmäksi ikävä. Minua ihmetyttää kun ei Otto ole mitään kirjottanutkaan.

_Emäntä_: Niin, samaa olen minäkin ajatellut. Ehkä niiltä on kielletty se. Ehkä ne eivät saa kirjottaa.

_Anni_: Niin, kukapa tietää. (Hetkisen äänettömyys). Minä olen ollut huolissani siitä, tuliko niille rahaakaan mukaan, kun se lähtö oli niin kiireellinen.

_Emäntä_: Sanoi se ukko antaneensa Otolle 200 mk mukaan. Luulisi sen nyt riittävän Helsingin matkalle.

_Anni_: Tottahan se riittää. -- Mutta kaikesta se isäntä huomasi huolen pitää. Tuskin meistä toisista olisi kukaan sitäkään muistanut. Minulta ainakin meni kaikki voimani itseni hillitsemiseen. Ettei vaan Otto olisi liikutustani huomannut.

_Perälä_ (Tulee perältä): Päivää Anni. Kuinkas sinä voit, tyttöni, nyt. Älä sure yhtään. Tänään ehkä on jo Ottosi täällä.

_Anni_: Mistäs isäntä sellaista tietää.

_Perälä_: Ylähuuleni äsken niin makeasti syyhyi tuolla ulkona ja se on ollut minulla aina varmana merkkinä, että odotettuja vieraita tulee.

_Anni_: Kyllä se taitaa olla hyvin epävarma merkki.

_Perälä_: Ei se merkki ole ennen minua pettänyt. Mutta onko sinulla muoriseni murkina valmis, eiköhän se ala olla jo syönnin aika.

_Emäntä_: Mikset ole ennemmin tullut. Johan se nyt on ruoka jähtynytkin näille päivin.

_Perälä_: Eihän tuolta ennemmin ehtinyt. Vaan tietää kai sen, kun yksi mies tällaisessa talossa huhkii, jossa olisi viidellekin töitä. Mikähän sen Pekankin sisään meni kun se sinne matkalle niin halusi. Ehkä se luuli Otolle yksinään ikävän tulevan.

_Anni_: Eiköhän se vaan tehnyt sitä teitä pelastaakseen.

_Perälä_: Ei, kyllä sillä toinen tarkoitus oli. Sillä tiesihän Pekka, että Matleena ne lehdet tänne toi. Ja kyllähän Pekka Matleenan olisi tekonsa tunnustamaan saanut, jos vaan tahtonut olisi. Ei Pekalta siihen konstia olisi puuttunut. Ei se turhaa tuota suurta velikultaa, pappilan maisteria, viittä vuotta palvellut. Saattepas kuulla niin kyllä sillä Pekan matkalla toinen tarkoitus oli. Harmittaa, että minulla ei ollut aavistustakaan, että Matleena nuo lehtiset toi. Kyllä olisin Matleenan tänne käskettänyt ja tunnustamaan pakoittanut. Mutta ehkä oli parasta, että asia näin meni. Muutoin olisi ehkä Pekan piirustukset tulleet pilatuiksi.

_Emäntä_: No tulehan nyt tänne kamariin syömään. Ei tarvitse pelätä että suutasi poltat, kun ruoka jo kaksi tuntia on keitettynä ollut. Tule sinäkin Anni, tänne meidän kanssamme haastelemaan.

(Menevät kamariin).

_Otto_ (Tulee hetken päästä perältä): Siis kotona taas. Mutta eihän täällä näy ketään. Anninkin sanoivat tänne tulleen, kun tullessani Laurilassa poikkesin. Ehkäpä ovat tuolla kamarissa. (Yrittää mennä kamariin vaan pysähtyy). Ei, täytyy ensin tyyntyä hiukan.

_Anni_ (Kurkistaen kamarin ovelta): Tuliko tänne ketään? (Huomaa Oton, rientää syleilemään häntä). Oi Otto! Otto! Olethan jo kotona. Oletko ihan vapaa nyt kaikesta? Voi, et tiedä kuinka olen sinua ikävöinyt.

(Perälä ja emäntä tulevat).

_Otto_ (Suutelee Annia): Samoin minäkin sinua. Vaan sitä hauskemmaksipa taas olomme tulee. Minä olen vapaa.

_Anni_ ja _Emäntä_: Vapaa! --

_Otto_: Niin, vapaa kaikesta vastasenkin varalle.

_Perälä_: Niin, tiesinhän sen etteivät ne mihinkään voi viedä. Mutta missä on Pekka?

_Anni_ ja _Emäntä_: Niin missä on Pekka?

_Otto_: Hän tulee heti. Poikkesi vaan tuonne poliisin mökkiin. Hänellä oli sinne hiukan asiaa. Mutta sen voin sanoa, että ilman tuota Pekkaa ei matkani niin hauskaksi olisi sukeutunut.

_Anni_: Mutta kerrohan nyt, mitä se Poprikohvi sanoi ja kuinka siellä oikein kävi?

_Perälä_: Niin kerrohan nyt vähän. Mutta istukaamme ensin, ettemme sinua väsytä, kun juuri olet matkalta tullut.

_Otto_: No se on hyvin pian kerrottu. Kun Helsinkiin saavuimme, oli asemalla suuri ihmisten paljous meitä vastassa. Niillä oli siellä tieto meidän tulosta. Meitä oli kaikkiaan kolmatta kymmentä poikaa siinä junassa. Meidän pitäjästä oli yksitoista.

_Perälä_: No, käsiraudoissako teitä kaiken aikaa vietiin.

_Otto_: Ei. Junassa jo päästettiin irti. No niin. Helsingissä vietiin meidät suoraa päätä Poprikohvin tykö. Se oli sellainen suuri harmaapartainen mies. Ihan kuin tuo Mooseksen kuva tuolla raamatussa, jota Pekka sille santarmille näytti. Niin. Hän puhutteli tulkin kautta meitä kaikkia erikseen. Kyseli minkä vuoksi emme ole syyniin menneet ja onko joku meitä kieltänyt menemästä ja niin edespäin. Muutoin koetti puhua ystävällisesti ja tarjosi kaikille matkarahat takasin. Toiset ottivat, vaan kun Pekalle ja minulle tarjottiin, sanoi Pekka: Me Perälän pojat emme mitään tarvitse. Meille annettiin lähtiessä kyytirahat talon puolesta.

_Perälä_: Aika poika se Pekka. No kuinkas hän asioistaan selvisi?

_Otto_: Se selvisi parhaiten. Se pakoitti jo matkalla santarmin tunnustamaan, että ne lehtiset olivat Matleenan tuomat. Ja santarmin piti Poprikohville selittää, että Pekka oli tuotu syyttömästi, erehdyksestä sinne.

(Melua kuuluu eteisestä).

_Emäntä_: Mikä meteli siellä on?

(Pekka, Matleena, Laurila ja kyläläisiä tulee perältä. Pekka tyrkkii Matleenaa edellään).

_Pekka_: Hyvää päivää. Terveisiä Helsingistä ja erittäinkin Poprikohvilta. (Matleenalle). Mene keskilattialle vaan. Tässä tuon minä teille hyvät ihmiset kumman otuksen. Odottakaa, hän tekee itse tunnustuksen. Kuulkaa, hän ensiksi esittää itsensä. (Kyläläiset nauraa virnistelevät). Sanohan minun perässäni. Minä olen poliisin Matleena ja Poprikohvin kätyri.

(Matleena ei puhu mitään).

_Kyläläiset_ (Heristäen nyrkkiä Matleenalle): Sanotko? Puhutko? Muutoin...

_Matleena_: Minä olen poliisin Matleena...

_Pekka_: Ja Poprikohvin kätyri.

_Matleena_: Ja Poprikohvin kätyri.

_Pekka_: Salainen urkkija ja kielletyn kirjallisuuden levittäjä.

(Matleena on hetken vaiti; kyläläiset näyttävät nyrkkejään.)

_Matleena_: Salainen urkkija ja kielletyn kirjallisuuden levittäjä.

_Pekka_: Se olin minä, joka ne "Vapaat sanat" tuonne hyllylle varkain pistin.

_Matleena_: Minä pistin ne "Vapaat sanat" tuonne hyllylle.

_Pekka_: Sitten narrasin minä vielä tämän talon emännältä 50 mk.

_Matleena_: Narrasin emännältä 50 mk.

_Pekka_: Ja annoin sen santarmille, että hän vetäisi Oton edestä arvan.

_Matleena_: Ja annoin sen santarmille, että hän vetäisi Oton edestä arvan.

_Pekka_: Ja... (Kaivaa taskustaan rahaa antaa Matleenalle), Ja tässä on emännälle takasin se raha.

_Matleena_ (Antaa rahan emännälle): Ja tässä on se raha emännälle takasin.

_Pekka_ (Hellittää irti Matleenan): Ja nyt saat mennä.

(Matleena luikkii tiehensä perältä).

_Perälä_: Mitä ihmeen peliä sinä Pekka oikein pidät? Ja mikä oli tuo 50 markkanen?

_Pekka_: Se oli, niinkuin Matleena tunnusti, se raha, jonka emäntä hänelle antoi, että Molotki Oton edestä arvan vetäisi. Emäntä pyysi minua hankkimaan tuon rahan takasin ja minä päätin sen hankkia.

_Perälä_ (Emännälle): Oletko sinä antanut rahaa santarmeille sellaiseen tarkoitukseen?

_Emäntä_: Kyllähän minä annoin, kun Matleena sanoi, että sillä voin poikani pelastaa.

_Pekka_: Älkää olko vihoissanne emännälle. Ottakaa huomioon pari asianhaaraa ensin. Ensiksikin on emäntä uskonut Matleenan hyvää tarkoittavan eikä osannut häntä kavaluudesta epäillä, toiseksi oli äidin mielestä tärkeää pelastaa poikansa, hinnalla millä hyvänsä, kun Matleena ensin oli hänelle uskottanut kaikellaista vangitsemisesta ja Venäjälle viemisestä. Kun näitä seikkoja hiukan punnitsette, niin en luule olevan syytä emännälle vihoitella. Ja loppujen lopuksi kun tuo rahakin nyt on takaisin saatu, niin saanee kai asia painua unhoon?

_Perälä_: No -- minä en tule olemaan ensimäinen sitä esille vetämään. Mutta kuinka menettelit saadaksesi tuon rahan takaisin.

_Laurila_: Niin, kerrohan se.

_Pekka_: No niin. Silloin kun emäntä minulle tuon salaisuutensa uskoi, oli raha jo Molotkilla. Huomasin, että oli turhaa sitä enää Matleenalta kiristää. Sen vuoksi päätin seurata Molotkia hinnalla millä hyvänsä. Ja siitä syystä omistin ne "Vapaat sanat" omikseni, ja pääsin mukaan. Matkalla kerroin asian Otolle. Ja päätimme sanoa Molotkille, että olimme nähneet emännän antavan Matleenalle rahan ja vaadimme rahan häneltä pois. Muussa tapauksessa lupasimme ilmoittaa asian Poprikohville. No mitäs muuta kuin Molotki pulitti rahat takaisin. Sitten käskin Molotkin selittää Poprikohville, että minut oli erehdyksessä vangittu. Oli luultu toiseksi ihmiseksi. Ja että asia muka vasta Helsingissä huomattiin. Ja jos ei Molotki näin tekisi, niin -- sitten taas uhattiin sanoa Poprikohville tuo rahajuttu. Seuraus oli, että kävi ihan niinkuin olin sitä ajatellutkin. Ja saadakseni Molotkin sitä uskomaan minä mennessäni tuolla poliisin mökillä Molotkin nähden hiljaa Matleenalta kysyin, kumpi noista santarmeista oli Molotki, jolloin Matleena sormellaan osotti Molotkia. Junassa taas Molotkllle selitin kysyneeni Matleenalta, kummalle hän rahan antoi. Molotki tuli siis siihen uskoon, että Matleenakin oli asian ilmaissut. No niin, tässä siis olen, valmis taas töihin menemään.

_Perälä_ (Nauraen): Sukkela sinä olet, Pekka. Tänään ei sinun tarvitse vielä töihin mennä. Saat levätä matkastasi tämän päivää. Illalla pyytäisin sinua sentään viuluasi vinguttamaan hiukan sillä olempa päättänyt illaksi ilot laittaa... (Kääntyen kyläläisiin päin) joihin teitäkin hyvät naapurit ja ystävät, tulemaan käsken.

_Laurila_: Minä taas ehdottaisin, että laulaisimme vielä, ennenkuin eroamme, tästä Maamme laulun ja huutaisimme eläköötä Suomelle. Se mielestäni innostaisi yhä edelleenkin taisteluun oikeuksiemme ja vapautemme eteen. (Perälälle). Jos ei sinulla ole mitään sitä vastaan.

_Perälä_: Minullako laulua vastaa? Ei tule kysymykseenkään. Minä voin sen vaikka alottaakin.

(Alkaa laulaa "Maamme" johon toiset yhtyvät. Laulun loputtua huutavat he eläköötä Suomelle, jonka kaikuessa esirippu laskee).