Part 11

"Tervehtikää Mark kuningasta ja kaikkia minun vihamiehiäni", hän sanoi, "ja sanokaa heille että minä tulen takaisin kun vain voin. Ja hyvin minua on palkittu siitä, että taistelin Marhaus herran kanssa ja vapautin kaiken tämän maan orjuudesta, ja hyvin minua on palkittu siitä, että noudin Kauniin Iseultin Irlannista ja kestin vaaroja kaiken aikaa ja että kotimatkalla pelastin Iseult kuningattaren Itkujen linnasta! Ja hyvin minua on palkittu siitä, että taistelin Blamor herran kanssa Anguist kuninkaan, Kauniin Iseultin isän puolesta. Ja hyvin minua on palkittu siitä, että Mark kuninkaan pyynnöstä paiskasin maahan tuon jalon ritarin Walesin Lamorak herran! Ja hyvin minua on palkittu siitä, että taistelin Sadan ritarin kuningasta ja Pohjois-Walesin kuningasta vastaan, jotka tahtoivat molemmat ottaa hänen maansa orjuuteen, ja saatoin heidät kuritukseen! Ja hyvin minua on palkittu siitä, että surmasin tuon mahtavan Tauleas jättiläisen! Ja monta muuta tekoa minä olen tehnyt hänen hyväksensä, ja nyt olen saanut palkkani! -- Sanokaa Mark kuninkaalle, että monet jalot Pyöreän pöydän ritarit ovat säästäneet tämän maan parooneita minun vuokseni. Hyvinhän minua on palkittu siitäkin, kun taistelin uljaan Palamides ritarin kanssa ja pelastin Iseult kuningattaren hänen käsistänsä? Ja silloin Mark kuningas sanoi kaikkien paroonien edessä, että minun olisi pitänyt saada parempi palkka."

Ja heti sen sanottuaan Tristram herra lähti purjehtimaan merelle.

Ensi kertaa senjälkeen maihin laskiessaan Tristram herra ja Dinadan kohtasivat lähellä meren rantaa kaksi ritaria, Marisin Ector herran ja Ganisin Bors herran, jotka vaativat heitä voimien koetteluun. Ector herra tjostasi Dinadan herran kanssa ja syöksi hänet ja hänen ratsunsa maahan, ja Tristram herra olisi tahtonut tjostata Bors herran kanssa, mutta Bors herra sanoi, ettei hän tahtonut tjostata kenenkään cornilais-ritarin kanssa, sillä niitä ei pidetty kunnian miehinä.

Juuri silloin saapui paikalle kaksi muuta ritaria, joista toinen, Bleoberin herra, tarjoutui tjostaamaan Tristram herran kanssa, joka ensi iskulla työnsi hänet maahan niinkuin ei mitään.

Silloin sanoi Ganisin Bors herra: "Enpä ole koskaan nähnyt ketään Cornilais-ritaria, niin miehuullista ja uljasta, kuin tuo ritari, joka kantaa kruunuilla kirjailtuja koristuksia."

Sen jälkeen Tristram herra ja Dinadan herra jättivät heidät ja ratsastivat metsään, ja siellä kohtasi heidät muuan neiti, joka oli Lancelot herran vuoksi tullut hakemaan joitakuita jaloja Arthur kuninkaan hovin ritareita pelastamaan Lancelot herraa. Sillä kuningatar Morgan le Fay, tuo ilkeä velho, oli päättänyt petoksella surmata Lancelot herran ja sitä varten hän asetti kolmekymmentä ritaria häntä väijymään. Tämä neiti tiesi tuosta petoksesta ja siitä syystä hän oli tullut hakemaan joitakuita jaloja ritareita Lancelot herran avuksi. Sillä sinä iltana taikka seuraavana päivänä Lancelot herran piti tulla sinne, missä nuo kolmekymmentä ritaria olivat väijymässä.

Neiti kohtasi ensiksi Bors herran, Bleoberis herran, Ector herran ja Driant herran, ja hän kertoi heille kaikille neljälle Morgan le Fayn petoksesta. He lupasivat hänelle, että he olisivat lähettyvillä, kun Lancelot herra kohtaisi nuo kolmekymmentä ritaria, ja jos niin kävisi, että nämä hyökkäisivät hänen päällensä, niin he auttaisivat häntä niin hyvin kuin voisivat. Jätettyään nuo neljä ritaria, neiti sitten sattumalta tapasi Tristram herran ja Dinadan herran ja näille hän myös puhui siitä petoksesta, mitä oli suunniteltu Lancelot herraa vastaan.

"Jalo neiti", Tristram herra virkkoi, "viekää minut sille paikalle, missä he odottavat tapaavansa Lancelot herran."

"Mitä aiotte tehdä?" Dinadan herra sanoi. "Eihän meidän sovi taistella kolmeakymmentä ritaria vastaan, ja tietäkää, että minä en aio niin tehdä. Pitää puoliansa yhtä ritaria, taikka kahta, kolmea vastaan on kylliksi, jos he ovat miehiä. Mutta ryhtyä vastarintaan viittätoista ritaria vastaan, siihen en ikinä rupea."

"Hyi hävetkää", Tristram herra sanoi, "tehkää vain tehtävänne."

"En", Dinadan sanoi, "paitsi jos te lainaatte minulle kilpenne; sillä te kannatte cornwallilaista kilpeä, ja sen pelkurimaisuuden tähden, josta Cornwallin ritarit ovat mainittuja, teitä tuota kilpeä kantaessanne aina vältetään."

"Ei, minä en tahdo erota kilvestäni hänen tähtensä, joka sen minulle antoi", Tristram sanoi. "Mutta yhden asian minä lupaan sinulle, Dinadan herra, joll'et sinä jää odottamaan minun kanssani, niin lyön sinut kuoliaaksi siihen paikkaan. Sillä minä en pyydä sinulta enempää, kuin että sinä vastustat yhtä ritaria, ja jollei sinun rohkeutesi anna sitä myöden, niin seiso vieressä ja katsele minua ja heitä."

"Herra", sanoi Dinadan pelkuri, "minä lupaan teille, että jään katselemaan ja teen voitavani pelastaakseni itseni, mutta minä toivon etten olisi teitä kohdannut."

Kohta senjälkeen nuo kolmekymmentä ritaria lähestyivät noita neljää ritaria, ja he huomasivat kaikki toinen toisensa. Mutta nuo kolmekymmentä ritaria antoivat noiden neljän ritarin mennä, koska heidän oli käsketty ahdistaa vain Lancelot herraa; ja nuo neljä ritaria antoivat niiden kolmenkymmenen ritarin mennä, jotta näkisivät mitä he tekisivät Lancelot herralle.

Niin nuo kolmekymmentä ritaria ratsastivat ohi ja tulivat Tristram herran ja Dinadan herran luo. Ja kun he lähestyivät, niin Tristram herra huusi korkealla äänellä:

"Kas tässä on ritari teitä vastassa Lancelot herran puolesta!"

Ja siinä paikassa hän kaatoi kaksi ritaria yhdellä peitsellä ja kymmenen miekallansa; ja silloin Dinadan rohkaisi mielensä ja ryntäsi taistelun tuoksinaan ja teki tehtävänsä erittäin hyvin.

Niin noista kolmestakymmenestä ritarista pääsi vain kymmenen pois, ja ne pakenivat.

Ganisin Bors herra ja hänen kolme kumppaniansa katselivat tätä ottelua, ja he näkivät kyllä että se oli sama ritari, joka oli tjostannut heidän kanssaan meren rannalla. Silloin he ottivat ratsunsa ja ratsastivat Tristram herra luo ja ylistivät häntä ja kiittivät häntä niiden hyvien tekojen tähden, joita hän oli tehnyt. Ja he pyysivät kaikki Tristram herraa tulemaan heidän kerallaan heidän majapaikkaansa.

Mutta Tristram sanoi 'ei', hän ei tahtonut tulla mihinkään majapaikkaan.

Silloin kaikki nuo neljä ritaria pyysivät Tristramia ilmoittamaan heille nimensä.

"Jalot herrat", Tristram sanoi, "tällä hetkellä en tahdo teille nimeäni sanoa."

Morgan le Fayn kavala petos.

Tristram herra ja Dinadan herra jatkoivat matkaansa, ja kulkiessaan heillä oli monta seikkailua. Mutta Dinadan valitteli kaiken aikaa, että hän oli joutunut Tristram herran seuraan. Sillä jokainen ritari, jonka he kohtasivat, tahtoi tjostata heidän kanssaan, eikä Dinadan herra pitänyt niin paljosta taistelemisesta, ja sitäpaitsi hän suistui monta kertaa maahan.

"Te käyttäydytte kuin hullu", hän sanoi Tristram herralle, "ja kuin mies, joka on menettänyt järkensä ja tahtoo syöstä itsensä perikatoon. Minä kiroan sitä hetkeä, jolloin teidät tapasin. Sillä koko maailmassa ei ole kahta ritaria, jotka olisivat niin hurjia kuin Lancelot herra ja te. Sillä kerran minä jouduin Lancelot herran seuraan, niinkuin nyt olen joutunut teidän seuraanne, ja hän pani minut sellaiseen työhön, että neljänneksen vuotta olin senjälkeen vuoteessa. Varjelkoon minua kahdesta sellaisesta ritarista ja varsinkin _teidän_ seurastanne!"

He saivat asunnon siksi yötä erään kunnon miehen luona muutamassa luostarissa, jossa heitä kohdeltiin hyvin. Aamulla Tristram herra taas lähti ja jätti Dinadan herran luostariin, sillä tämä jälkimäinen oli niin väsynyt ja niin kovin kolhittu, että hän ei saattanut ratsastaa. Seuraavana päivänä Tristram herra tapasi airueita, jotka ilmoittivat hänelle, että oli julistettu pidettäväksi suuret turnajaiset Skotlannin kuninkaan Caradosin ja Pohjois-Walesin kuninkaan välillä ja että heidän piti tjostata toinen toisensa kanssa Neitojen linnalla. Nämä airueet olivat etsiskelemässä ympäri maata hyviä ritareita, ja varsinkin Carados kuningas haki Lancelot herraa ja Pohjois-Walesin kuningas haki Lyonessen Tristramia.

Niin Tristram herra päätti mennä niihin turnajaisiin.

Samana päivänä hän tapasi erään neidon, joka kertoi hänelle, että hän voittaisi suurta mainetta, jos hän surmaisi erään seikkailijaritarin, joka teki paljon pahaa siinä maassa. Kun Tristram herra kuuli neidon niin puhuvan, niin hän lähti iloisena hänen mukaansa. He olivat ratsastaneet noin kuusi penikulmaa, kun Gawaine herra kohtasi heidät. Tämä tunsi heti tuon neidon yhdeksi ilkeän Morgan le Fayn hovineidoksi.

"Jalo ritari", Gawaine herra sanoi, "minne te ratsastatte tämän neidon keralla?"

"Herra", Tristram sanoi, "minä en tiedä, minne minun tulee ratsastaa, tämä neito ohjaa minua."

"Herra", Gawaine sanoi, "älkää ratsastako hänen kanssansa, sillä hän ja hänen valtiattarensa eivät koskaan ole tehneet hyvää, pahaa vain." Sitten hän paljasti miekkansa ja sanoi: "Neito, jollet sinä minulle heti ilmoita, mistä syystä sinä kuljetat tätä ritaria mukanasi, niin minä surmaan sinut siihen paikkaan. Minä tunnen kyllä kaikki sinun ja valtiattaresi kavalat juonet ja metkut."

"Armoa, Gawaine herra!" neito huusi, "jos säästätte minun henkeni, niin kerron teille kaikki."

"Anna kuulua, niin saat pitää henkesi", Gawaine virkkoi.

"Herra, kuningatar Morgan le Fay, minun valtiattareni, on käskenyt kolmekymmentä neitoa hakemaan ja väijymään Lancelot herraa tai Tristram herraa, ja sen, joka ensiksi tapaa jommankumman näistä ritareista, tulee kääntää heidät Morgan le Fayn linnaa kohden ja sanoa että heillä on siellä urhotekoja tehtävänä. Ja jos jompikumpi noista molemmista ritareista tulee sinne, niin siellä on kolmekymmentä ritaria väijymässä eräässä tornissa ja odottamassa Lancelot herraa tai Tristram herraa."

"Hyi häpeä", Gawaine herra sanoi, "että tuollaista kavalaa petosta tekee ja harjoittaa kuningatar, kuninkaan sisar ja kuninkaan ja kuningattaren tytär."

Silloin Gawaine herra ja Tristram herra päättivät ratsastaa sinne linnalle, jossa Morgan le Fay oli, ja uhmata noiden kolmenkymmenen ritarin ilkeyttä. Ja Gawaine herra ajatteli ajattelemistaan, että hänen kumppaninsa varmaankin oli Lyonessen Tristram, sillä hän oli kuullut kerrottavan, kuinka kaksi ritaria oli taistellut kolmeakymmentä ritaria vastaan ja voittanut ne.

Kun he tulivat linnan edustalle, niin Gawaine herra huusi korkealla äänellä:

"Kuningatar Morgan le Fay, lähettäkää ulos ne ritarinne, jotka olette pannut väijymään Lancelot herraa ja Tristram herraa! Minä tiedän ja tunnen teidän kavalat aikeenne, ja kaikkialla missä kuljen, olen kertova teidän petollisuudestanne. Ja kuulkaapa, te kolmekymmentä ritaria, näyttäkää Gawaine herralle, uskallatteko tulla ulos linnastanne!"

Silloin kuningatar ja nuo kolmekymmentä ritaria puhuivat ja sanoivat:

"Sinun on hyvä puhua, Gawaine herra. Mutta me tiedämme kyllä, miksi uskallat olla niin kopea. Sillä monet meistä tuntevat hyvin sen ritarin, joka on sinun seurassasi, ja tiedä, Gawaine herra, että enemmän hänen tähtensä kuin sinun, me olemme tulematta ulos tästä linnasta. Sen ritarin, joka kantaa cornwallilaisia aseita, me kyllä tunnemme ja mitä hän on miehiään."

Kun Gawaine herra ja Tristram herra näkivät, että Morgan le Fay ja hänen ritarinsa olivat liiaksi pelkureita uskaltaakseen tulla rehelliseen otteluun, niin he lähtivät linnalta ja matkasivat edelleen päivän pari yhdessä.

He eivät olleet vielä ratsastaneet kauaksi, kun he näkivät erään julman ritarin ajavan takaa muuatta naista surmatakseen hänet, sillä hän oli jo surmannut naisen seuralaisen. Tuota ritaria kutsuttiin nimellä "Herra Breuse Säälimätön."

"Pysykää hiljaa", Gawaine herra sanoi, "älkääkä hiiskuko mitään, niin saatte nähdä että minä maksan tuolle katalalle ritarille. Sillä jos hän huomaa teidät, niin hänellä on niin hyvä ratsu, että hän pääsee pakoon."

Sitten Gawaine herra ajaa karautti Breuse herran ja tuon naisen väliin ja huusi: "Katala ritari, jätä se nainen rauhaan ja tule tekemään tuttavuutta minun kanssani!"

Kun Breuse herra ei nähnyt muuta kuin Gawaine herran, niin hän kohotti peitsensä ja Gawaine herra teki samoin, ja silloin Breuse herra työnsi Gawaine herran satulasta. Ja Gawaine herran maatessa maassa, Breuse herra ratsasti monta kertaa hänen ylitsensä. Mutta kun Tristram herra näki hänen halpamaisen menettelynsä, niin hän karkasi Breuse herran kimppuun.

Heti kuin Breuse herra näki cornwallilaisen kilven, niin hän arvasi, että hänen ahdistajansa oli Tristram herra, ja hän lähti pakoon minkä kerkesi ja Tristram herra hänen perässään. Breuse herralla oli niin hyvä ratsu että hän pääsi pakoon, mutta Tristram ajoi häntä takaa ison aikaa, sillä hän olisi sangen halusta tahtonut kostaa hänelle.

Ajettuaan häntä takaa jonkun matkaa, Tristram herra näki kauniin lähteen ja sinne hän ratsasti huokaamaan. Hän hyppäsi satulasta ja sitoi ratsunsa puuhun, ja sitten hän otti pois kypärinsä ja pesi kasvonsa ja kätensä, ja vaipui kohta uneen.

Sillä aikaa tuli muuan neito, joka oli hakenut Tristram herraa monta päivää ja monelta suunnalta. Kun hän tuli lähteelle, niin hän katsoi tuota nukkuvaa ritaria, mutta hän ei olisi tuntenut häntä Tristram herraksi, jollei hän olisi nähnyt hänen ratsuaan "Passe-Brewelia." Siitä hän tunsi hänet; sillä kun Tristram herra oli hulluna metsässä, niin Fergus herra, muuan Mark kuninkaan hoviin kuuluva ritari, piti huolta hänen ratsustaan, ja siellä tämä lady, joka ei ollut kukaan muu kuin Bragwaine neito, oli usein nähnyt sen.

Bragwaine neito odotti hiljaa, kunnes Tristram heräsi ja sitten hän tervehti Tristramia ja Tristram häntä takaisin, sillä he olivat vanhastaan tuttavia. Bragwaine kertoi Tristram herralle, kuinka hän oli hakenut häntä läheltä ja kaukaa ja kuinka hänellä oli kirjeitä Cornwallin kuningattarelta Iseultilta. Tristram luki ne heti ja suuresti hän iloitsi että oli saanut ne.

"Bragwaine neito", hän sitten sanoi, "te saatte ratsastaa minun kanssani, kunnes Neitojen linnalla pidettävät turnajaiset ovat ohi; ja sitten te saatte viedä kirjeitä ja terveisiä takaisin Iseult kuningattarelle."

Neitojen linnalla.

Noiden suurten turnajaisten ensimäisenä päivänä Tristram herra kunnosti niin itseänsä ja voitti niin monta ritaria, että Arthur kuningas ja kaikki kuninkaat ja lordit, jotka olivat tuomareina, antoivat hänelle palkinnon, vaikka eivät tunteneetkaan häntä, vaan nimittivät häntä "Mustan kilven ritariksi."

Aamulla Palamides herra, joka oli taistellut Pohjois-Walesin kuninkaan puolella, jätti hänet ja ratsasti Arthur kuninkaan puolelle, jossa oli Carados kuningas ja Irlannin kuningas ja Lancelot herran ja Gawaine herran sukulaiset. Ja paremmin salatakseen itseään, Lancelot herra ja kaksi neljättä hänen heimolaisritariaan olivat ottaneet cornwallilaiskilvet. Palamides herra lähetti erään neidon sanansaattajana Tristram herran luo kysymään, kuka hän oli ja mikä oli hänen nimensä.

"Sen asian suhteen", Tristram herra sanoi, "saatte ilmoittaa Palamides herralle, että tällä hetkellä hän ei saa sitä tietää, eikä ennenkuin minä olen katkaissut häneen kaksi keihästä. Mutta sanokaa hänelle suoraan, että olkoon hän puolella millä hyvänsä, niin minä olen aina vastakkaisella puolella."

"Herra", neito sanoi, "teidän tulee tietää, että Palamides herra on Arthur kuninkaan puolella, missä kaikki maailman jaloimmat ritarit ovat."

"Silloin minä tahdon olla Pohjois-Walesin kuninkaan puolella", Tristram herra sanoi, "koska Palamides herra on Arthur kuninkaan puolella; muuten en niin tekisi kuin hänen tähtensä."

Kun Arthur kuningas saapui, niin torvensoittajat puhalsivat turnajaiset alkaneiksi, ja silloin nousi ankara ottelu. Carados kuningas tjostasi Pohjois-Walesin kuninkaan kanssa ja suistui tantereeseen, ja sen jälkeen heti joukko toisia Arthur kuninkaan ritareita syöksyi taisteluun ja löi takaisin Pohjois-Walesin kuninkaan ritarit. Silloin Tristram herra karautti kentälle ja alkoi taistella niin äärettömällä vimmalla, ettei kukaan voinut häntä vastustaa, ja sillä tapaa hän taisteli ison aikaa. Mutta viimein Tristram joutui keskelle Ban kuninkaan joukkoa, ja häntä alkoi ahdistaa Bors herra, Blamor herra ja Ector herra ja moni muu ritari. Tristram herra iski oikealle ja iski vasemmalle, niin että lordit ja ladyt puhuivat hänen urhoteoistaan. Mutta lopulta hänen olisi käynyt huonosti, jollei "Sadan ritarin" kuningas olisi saapunut seuralaisineen ja pelastanut Tristram herran ja vienyt hänet pois niiden ritarien keskeltä, jotka kantoivat Cornwallin kilpiä.

Senjälkeen Tristram herra näki toisen joukon, noin neljänkymmenen ritarin suuruisen, ja Kay herra, Arthur kuninkaan hovimestari, oli niiden johtajana. Tristram herra karautti niitä vastaan ja työnsi Kay herran alas ratsun selästä, ja niin hän temmelsi noiden ritarien keskellä kuin vinttikoira kaniiniparvessa.

Sillävälin Lancelot herra näki erään ritarin, joka oli saanut vaikean haavan päähänsä. Hän kysyi häneltä, kuka sen oli tehnyt.

"Herra", ritari sanoi, "sen teki eräs ritari, joka kantaa mustaa kilpeä. Kirottu olkoon se hetki, jolloin hänet kohtasin, sillä hän on itse piru, eikä ihminen."

Lancelot herra jätti hänet, ja toivoen tapaavansa Tristram herran hän ratsasti pitkin kenttää hakien häntä miekka paljastettuna kädessään; viimein hän huomasikin hänet, ja näki kuinka hän ryntäsi sinne ja tänne, ja melkein jokaisella iskulla Tristram herra työnsi ritarin maahan.

"Oh armahtakaa", sanoi Arthur kuningas, "siitä asti kuin kannan aseita, en ole vielä ikinä nähnyt kenenkään ritarin tuollaisia ihmeteltäviä tekoja tekevän."

"Ja jos minä ryntäisin tuon ritarin kimppuun", Lancelot herra sanoi itsekseen, "niin minä saattaisin itseni häpeään." Ja niin sanoen hän pisti miekkansa tuppeen.

"Sadan ritarin" kuningas joukkoineen ja vielä sata Pohjois-Walesin miestä hyökkäsi nyt niiden kahdenkymmenen ritarin kimppuun, jotka olivat Lancelot herran heimoa, ja nuo kaksikymmentä ritaria pysyivät koko ajan yhdessä eikä kukaan tahtonut jättää toista vaaralle alttiiksi. Kun Tristram herra näki noiden kahdenkymmenen ritarin jalouden, niin hän ihmetteli heidän uljuuttaan, sillä hän näki heidän olennostaan ja käytöksestään, että he ennemmin kaatuisivat viimeiseen mieheen, kuin peräytyisivät taistelusta.

"Mahtaapa se olla uljas ja täynnä miehuullisuutta, jolla on noin jaloja ritareita sukulaisinaan", Tristram herra sanoi, "ja varmaankin on se jalo mies, joka on heidän johtajansa ja päämiehensä!" Tällä hän tarkoitti Järven Lancelotia.

Kun Tristram herra oli katsellut heitä pitkän aikaa, niin hänen mielestään oli suuri häpeä että kaksi sataa ritaria hakkasi kahtakymmentä, ja niin hän ratsasti Pohjois-Walesin kuninkaan luo ja sanoi:

"Herra, lakatkaa taistelemasta noita kahtakymmentä ritaria vastaan, sillä te ette sillä suinkaan voita mainetta, teitä kun on niin monta ja heitä niin vähän. Ja tietäkää, että he eivät peräydy taistelutantereelta, sen minä näen heidän käytöksestään; ettekä te kunniaa suinkaan sillä saavuta, jos heidät surmaatte. Lakatkaa senvuoksi taistelemasta heitä vastaan, taikka kunniani vaatii minua ratsastamaan noiden kahdenkymmenen ritarin joukkoon ja auttamaan heitä kaikella voimallani ja väelläni."

"Ei", Pohjois-Walesin kuningas sanoi, "älkää niin tehkö. Kun nyt näen kuinka rohkea ja ritarillinen te olette, niin teidän mieliksenne tahdon kutsua pois ritarini, sillä kunnon ritari tahtoo aina tehdä toisen mielen mukaan, ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan."

Sitten Pohjois-Walesin kuningas kutsui pois ritarinsa. Koko tämän ajan ja jo kauan ennenkin Lancelot herra oli pitänyt silmällä Tristram herraa siinä tarkoituksessa, että olisi saanut hänestä seuraa. Mutta äkkiä Tristram herra, Dinadan herra ja Gouvernail, hänen asemiehensä, ajaa karauttivat metsään, niin ettei yksikään huomannut minne he joutuivat.

Sitten Arthur kuningas puhalsi taistelun lakanneeksi ja antoi palkinnon Pohjois-Walesin kuninkaalle, koska Tristram herra oli ollut hänen puolellansa. Lancelot herra ratsasti pitkin kenttää kuin kiljuva jalopeura, koska hän oli joutunut pois Tristram herran jäljiltä, mutta hänen oli palattava ilman Tristramia Arthur kuninkaan luo. Silloin nousi kentällä suuri huuto, niin että myötätuuleen saattoi kuulla kahden penikulman päähän, kuinka lordit ja ladyt huusivat:

"Mustan kilven ritari on voittanut taistelun!"

"Voi", Arthur kuningas sanoi, "minne tuo ritari on joutunut? On häpeäksi kaikille taistelijoille, että hänen niin annettiin livahtaa tiehensä, sensijaan että olisitte ritarillisesti ja kohteliaasti tuoneet hänet minun luokseni Neitojen linnaan."

Sitten tuo jalo Arthur kuningas meni ritariensa luo ja lohdutti heitä parhaiten minkä taisi siitä että olivat joutuneet tappiolle sinä päivänä. Monet olivat loukkaantuneet ja vaikeasti haavoittuneet, mutta monet olivat myös haavoittumatta.

"Urheat ritarini", kuningas sanoi, "älkää pelästykö, vaikka menetittekin tänään taistelun. Katsokaa että olette huomenna hyvissä voimissa, sillä minä tahdon taistella teidän kanssanne ja kostaa teidän puolestanne vihollisillenne."

Turnajaisten kolmas päivä.

Sitten seuraavana aamuna torvet kutsuivat kolmanneksi päiväksi turnajaisiin.

Pohjois-Walesin kuningas ja "Sadan ritarin" kuningas taistelivat Carados kuninkaan ja Irlannin kuninkaan kanssa; ja "Sadan ritarin" kuningas syöksi maahan Carados kuninkaan ja Pohjois-Walesin kuningas syöksi maahan Irlannin kuninkaan. Palamides herra tuli silloin aika kyytiä noiden kaatuneitten ritarien avuksi ja sai aikaan suurta häiriötä, sillä hänet tunnettiin hyvin uurrereunaisesta kilvestään. Silloin Arthur kuningas yhtyi häneen ja teki suuria asetekoja ja pani Pohjois-Walesin kuninkaan ja "Sadan ritarin" kuninkaan aivan ahtaalle. Mutta Tristram herra mustine kilpineen tuli näiden avuksi ja hyökkäsi äkkiä Palamides herraa vastaan ja syöksi voimallaan ja taidollaan Palamides herran suin päin maahan.

Silloin Arthur kuningas huusi: "Mustan kilven ritari, valmistaudu taistelemaan minun kanssani!" Ja samalla tapaa Tristram herra työnsi maahan Arthur kuninkaankin.

Ritariensa avulla Arthur kuningas ja Palamides herra nousivat taas ratsujensa selkään ja temmaten kiihkeästi keihään käteensä kuningas sysäsi Tristram herran sivulta päin ratsun yli maahan. Ja kiukkuisesti karkasi toiselta sivulta Palamides herra Tristram herraa kohden, aikoen ratsastaa hänen ylitsensä, mutta Tristram herra huomasi hänen aikeensa ja hyppäsi syrjään, ja vimmoissaan hän tarttui Palamides herraa käsivarteen ja veti hänet alas ratsun selästä.

Palamides herra nousi ketterästi pystyyn, ja he iskivät toisiansa kiukkuisesti miekoillaan, ja monta kuningasta, kuningatarta ja lordia seisoi heitä katselemassa. Viimein Tristram herra löi kolme voimakasta iskua Palamides herran kypäriin, ja joka kerta kuin hän iski hän huusi: "Tämän saat Tristram herran puolesta!" Silloin Palamides herra vaipui suin päin maahan.

Sitten tuli "Sadan ritarin" kuningas ja toi Tristram herralle ratsun, ja niin hän nousi taas satulaan. Sitten hän huomasi Arthur kuninkaan, joka piti paljastettua miekkaa kädessään, ja keihäs sojossa Tristram herra syöksyi Arthur kuningasta kohden; mutta kuningas odotti häntä rohkeana ja ylväänä ja löi miekallaan keihään kahtia. Siitä Tristram herra niin ällistyi, että Arthur kuningas ennätti antaa hänelle kolme neljä aimo iskua ennenkuin hän sai miekkansa esille, mutta viimein Tristram herra sai vedetyksi miekkansa ja hyökkäsi kuningasta kohden ja ahdisti häntä ankarasti.

Mutta nyt tuo suuri ihmisjoukko eroitti heidät. Silloin Tristram herra ratsasti edestakaisin ja taisteli sellaisella vimmalla, että yksitoista uljasta ritaria Ban kuninkaan suvusta, jotka olivat Lancelot herran heimoa, suistui sinä päivänä Tristram herran kaatamina tantereeseen. Ja kaikki kansa, kaiken säätyiset ja arvoiset, ihmettelivät kovin hänen suuria tekojansa ja kaikki tervehtivät huudoilla "Mustan kilven ritaria".

Melu oli niin suuri, että Lancelot herra kuuli sen, ja ottaen suuren keihään käteensä hän tuli huutoa kohden.

"Mustankilven ritari", hän huusi, "valmistaudu tjostaamaan minun kanssani!"