Part 1

ARAAPILAINEN PULVERI

Yksinäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

LUDVIG HOLBERG

Boman & Karlsson, Hämeenlinna, 1903.

Suomennos [Larin-Kyösti]

Komedian päähenkilöt:

Polidor. Henrik. Kettuliini. Andreas. Leonoora. Pernilla. Juutalainen. Leander.

Kohtaus 1.

Andreas. Kettuliini.

Kettuliini: Ei tämä kaupunki olekkaan niin pieni kuin luulin. Täällä on paljon komeita rakennuksia, joista päättäen täällä asuu varakasta väkeä. Mutta kas, no, sun taivaan tulivasara, tuossahan on vanha toverini Andreas, jota en moniin vuosiin ole nähnyt. Andreas! Sinäkö se olet vai haamusiko?

Andreas: Hei, veliseni, Kettuliini! Enpä uskoisi silmiäni, vielähän minulla on onni nähdä sinut ja näin äkkipikaa.

(He syleilevät, suutelevat ja itkevät).

Kettuliini: Sinä kunnon nahjus ja uskollinen asetoverini! Olenpa ilosta revetä nähdessäni sinut täällä. Arvelin, että sinä jo monta vuotta sitten olisit tullut hirtetyksi. Vaan huomaanpa, että taidat ammattisi; sillä eihän ole mikään konsti varastaa, sitä osaa halpa talonpoikakin; vaan varastaa niin, ettei joudu kiikkiin, sitä kutsun minä hantvärkkinsä ymmärtämiseksi.

Andreas: Kiitän nöyrimmästi, veliseni, että ajattelet niin hyvää minusta. Minua erittäin ilahuttaa saada kiitoksia sellaiselta mieheltä kuin sinä olet. Muuten kiitän minä vanhempiani hyvästä kurituksesta ja varoituksesta, joita minä olen käyttänyt hyväkseni kaikkialla, kun maailmalla olen liikkunut, niin että itseäni kehumatta, veliseni, voin sanoa, etten ole teoistani kiinni joutunut kuin yhden ainoan kerran ja pääsin siitäkin häläkästä jotenkin helpolla, sillä minä en kadottanut korvistani muuta kuin kaksi.

Kettuliini: Pikku seikkoja! Kaksi korvaa enemmän tai vähemmän, mitäs se merkitsee. Nytpä huomaan, että sentähden sinä käytätkin puolalaista hattua.

Andreas: Niinpä niin, sentähden minä tervehdän ihmisiä upseerien tavoin kun ne vartiopaikalleen kulkevat, kumarran hiukkasen ja nostan käden hattua kohden. Sentähden monet sanovat minua ylpeäksi, mutta siinä he totta tosiaankin erehtyvät, sillä minä en ole laisinkaan ylpeä. Mutta mitenkäs sinä, veliseni, olet elänyt?

Kettuliini: Menetteleehän se. Olen kaikkialla tullut toimeen kaikkien ihmisten kanssa paitsi näiden kirottujen kaupunginvoutien kanssa, tuon tuostakin ne solvaisevat hyvää nimeäni ja mainettani. Neljätoista päivää sitten jouduin erään sellaisen kanssa tekemiseen. Hän panetti minut kiinni, vaan minä välttääkseni monimutkaisuuksia, puikahdin tieheni arestista, sillä, veliseni, ei sitä käräjöimisellä suuria voita.

Andreas: Totta, veliseni, totta! Olenpa minäkin huomannut, että nämä kaupunginvoudit ovat ilkiöitä, eivätkä anna kunnon ihmisten kulkea rauhassa.

Kettuliini: Niin, ne ovat niin kateellisia. Jos kunnon mies on kiliinkin itsellensä ansainnut, tahtovat ne häneltä sen riistää.

Andreas: Niin, hyvettä vainotaan kaikkialla.

Kettuliini: Kummallista menettelyä omien maanmiesten puolelta, siksi olenkin vannonut, etten toiste jalallani syntymäkaupunkiini astu.

Andreas: Mutta mitä sinä nyt aijot täällä toimitella?

Kettuliini: Hiis vieköön, en ole sitä vielä ajatellut, toimettomana en viitsi olla, sillä toimettomuus on pirun päänalusin. Olen käynyt kaikkien ammattien läpi. Augsburgissa olin minä medisiinan tohtorina ja repostelin suurella menestyksellä kunnes tiedekunta sulasta kateudesta saattoi niskaani prosessin ja vaati minut hirtettäväksi vaikka minä virassani olin niin tarkka, ettei kellään potilaistani ollut valittamisen syytä.

Andreas: Luulenpa niin, sillä taisivatpa kuolla kaikki tyyni.

Kettuliini: Sen tekivät, mutta joka tapauksessa pääsivät ne kivuistansa. Jos minulla olisi ollut rahoja jatkaakseni tohtorien kanssa prosessia, niin olisin näyttänyt, mistä miehistä he kävivät, mitenkä he pahemmin kuin pyövelit rääkkäsivät potilasparkojaan kokonaisen vuoden, jota vastoin minä en potilaitani kiusannut kolmea päivää kauvemmin. Augsburgissa löytyy monta rikasta ihmistä, jotka rikkauksistansa saavat kiittää minun rohtomääräyksiäni, sillä, jollen minä niin nopeasti olisi parantanut heidän rakkaita vanhempiansa, niin olisivat he vielä kauvan saaneet odottaa perintöänsä, joka heille luonnon oikeuden mukaan oli tuleva. Minä olisin tohtoreille näyttänyt heidän todistuksensa minun kyvykkäisyydestäni. Mutta minä päätin mieluummin jättää koko kaupungin kuin ruveta moisten miesten kanssa rettelöimään; sillä he tuomitsevat siellä omassa asiassaan ja kun he ensin ovat tuominneet sinut hengeltä ja hirtettäväksi et pääse puusta pitkälle, vaikka sata kertaa vetoisit korkeampaan oikeuteen.

Andreas: Siinä veli oli vallan oikeassa.

Kettuliini: Nürnbergissä olin minä profeettana ja ennustin kauvan rahan edestä, olin alussa suuressa huudossa, sillä minun ennustukseni kävivät useat kerrat toteen, vaan koska henki ei aina tule samalla lailla ihmisen päälle ja koska minä ennustin hiukan valtiota koskevaa, joka kävikin toisin, olivat he vähällä saada minut satimeen. Mutta onneksi olin profeetta, sillä minä ennustin myös itsestäni, joka lahja ei ole suotu jokaiselle profeetalle, ennustin nimittäin, että jos olisin joutunut tutkittavaksi, niin olisi minun käynyt penteleen hassusti, sentähden minä sain jalat alleni ja pötkin ajoissa tieheni.

Andreas: Olisimpa minäkin samaa voinut ennustaa vaikken koskaan ole siinä taidossa harjaantunut.

Kettuliini: Frankfurt am Mainissa olin minä miekkailumestarina, sain koko joukon oppilaita, jotka etukäteen antoivat minulle rahaa, mutta kun miekkailukoulun piti alkaman, ajattelin minä itsekseni tälleen: mitä noita nuoria ihmisiä hyödyttää miekkailutaito, ylpeilisivät siitä vain jälkeenpäin, hurjistuisivat ja syöksyisivät onnettomuuteen.

Andreas: Annoitko sinä oppilaille heidän rahansa takaisin?

Kettuliini: En veliseni. Enhän minä niin äkkiä saanut heitä käsiini, sitäpaitsi tarvitsin minä matkarahoja; jotteivät sentään luulisi minun tahtovan heitä pettää, lainasin minä myöskin isännältäni hiukan rahaa merkiksi, että aikomukseni oli palata. Frankfurtista matkustin minä Strassburgiin, missä olin olevinani politikoitsija.

Andreas: Mutta kuinka se oikein kävi päinsä?

Kettuliini: Kävi mainiosti päinsä, lueskelin hiukan Hübnerin "poiiittisia kysymyksiä", erittäinkin sitä lukua, joka koskee Strassburgia ja sen ympäristöä, kutsuin itseäni aatelismieheksi, olin syvämietteisen ja kunnia-arvoisan näköinen, joka seikka ei suinkaan ole vähin, mitä polikoitsijalta vaaditaan, arvostelin sitä paitsi kaikkia maistraatin toimia, löysin kaikissa kaupungin asioissa vikoja. Tällä lailla tulin niin kuuluisaksi, että sain viran, jota kuitenkaan en tahtonut ottaa vastaan ennenkuin minulle etukäteen annettiin vuoden palkka. Mutta kun olin saanut rahat käsiini, ajattelin minä itsekseni tälleen: voithan sinä muutenkin elostella kuin istua kurja kynä kourassa päivät pitkään; matkustin siis koreasti jäähyväisiä ottamatta, jossa viime mainitussa asiassa minä selvän selvästi osoitin kunnollisuuteni niille, jotka olivat epäilleet kykyäni, suur' politikoitsijana. Kölnissä, jossa viimeksi yhdessä oltiin, olin minä tähtien tähystäjänä, Londonissa kullantekijänä, Andverbenissä pyhimyksenä, siinä toimessa paraiten rahoja vetelee, sillä ihmiset uhrasivat huoneelleni kuten kirkolle ikään, siinä toivossa että minä lukisin esirukouksia heidän puolestansa.

Andreas: Mutta miksi et sinä pysynyt siinä toimessa?

Kettuliini: Niin kas, kerran kadulla seistessäni saarnaamassa kansalle jumalanpelkoa, tuli luokseni eräs vanha tuttavani, katseli minua silmiin ja rähähti nauramaan ja sanoi ympärillä seisoville: tämä mies, jota te pyhänä pidätte, on suurimpia kelmiä, mitä maa päällään kantaa. Mutta minun maineeni oli niin suuri, että kansa oli vähällä kivittää hänet kuoliaaksi pyhimyksen pilkkaajana. Kumminkin saattoi se tapaus minut niin ymmälle, etten uskaltanut kauvemmin kaupungissa viipyä, vaan matkustin tänne.

Andreas: Mitä sinä nyt aiot tehdä?

Kettuliini: Enpä totta tosiaankaan itsekään tiedä. Tahdonpa laskea nappini; mikä toimi lankeaa viimeiselle napille, sen otan. (Alkaa laskea). Tohtori, profeetta, miekkailumestari, pelaaja, politikoitsija, kullantekijä, tähtientähystäjä, pyhimys. (Laskee uudestaan ja ehtii kullantekijään). Niin, kultaa minun siis pitää tekemän ja ole sinä minulle siinä apuna!

Andreas: Apunasi olen, enkä asiata pilaa.

Kettuliini: Kuules Andreas! Tässä on 100 riikintaaleria kultaa pulveriksi jauhettuna, sitä sinun pitää kaupita muun muassa. Pystytä itsellesi turulle puotikoju ja kaupitse samaista pulveria, vaan älä myy sitä kenellekään muulle kuin sille, joka kysyy araapialaista pulveria. Muuta ei sinun tarvitse päässäsi pohtia. Minä kyllä muusta huolen pidän. Ne sata riikintaaleria tuottavat meille 4000. Tuossa on kulta, mene heti ja tee kuten sanoin ja istu torilla. Kun 4000 riikintaaleria olen saanut, saat sinä niistä neljännen osan.

Andreas: Hyvä, hyvä, puolen tunnin kuluttua olen rihkamoineni torilla.

Kohtaus 2.

Juutalainen, Kettuliini.

Juutalainen: Sein Diener, mein Herr! Oleko herrall' mite kaupan?

Kettuliini: Ei ole, Mooses, ei ole. Olen vasta äsken tähän kaupunkiin tullut. Mutta huomena alkaissani työni voitte ansaita hiukan kultaa, mutta sillä ehdolla, ettette kerro siitä kenellekään sillä muuten en saa ihmisiltä rauhaa. Minä muuten en tee yhdellä kerralla enempää kultaa kuin mitä tarvitsen yhden kuukauden elannoksi, vaan jos joku tahtoo minulta sen taidon oppia, niin maksaa se 4000 riikintaaleria.

Juutalainen: Soo, soo vai Herra kulta teke mahda?

Kettuliini: Hiukan kotitarpeiksi.

Juutalainen: Sit' Herra voi paljon itsens insinuuren yks forneemi Herra tykö, joka tess asu.

Kettuliini: Mikä on hänen nimensä?

Juutalainen: Nimi olla Polidor. Hen sen takia olla paljo aika ja paljo raha keytteny, ober turhaan. Hen maksa kernast 4000 riksdaalari se konsti oppiaksi.

Kettuliini: Onko hän taitavakin mies?

Juutalainen: Yks erinoomanen mees, yks oppiini mees ja suur luontotutkimees.

Kettuliini: Hänen tutkimuksensa eivät häntä paljon auta sen taidon oppimiseksi. Minä voin opettaa sen yhtä hyvin talonpojalle kuin puhkioppineimmalle miehelle, sillä taito on vain pienen seikan tietämisessä sekä pikkutempuissa, joita tulee vaarin ottaa.

Juutalainen: Hent ole muuten jo niin moni petteny, niin ettei hen oike takto ene kete usko.

Kettuliini: Hän on siinä oikeassa, sillä maailma on nykyään petoksia täynnä. En minä pyydäkkään häntä minua uskomaan enempää kuin muitakaan, ennenkuin näkee kokeeni ja saa uskon käsiinsä.

Juutalainen: Veteke Herra kulta muist metallist ulos?

Kettuliini: Loruja, ei se vaiva kannata! Minä taidan tehdä kultaa kaikesta. Hyvästi! Minun täytyy mennä asuntooni.

Juutalainen: Miss herra asu?

Kettuliini: Tässä lähellä "Riikinkukon" ravintolassa. Jos huomenna käytte luonani, voitte saada minulta hiukan kultaa.

Juutalainen: Gut, gut! Adjös so lange!

Kohtaus 3.

Juutalainen, Henrik. Polidor.

Juutalainen: Sill meehell' olla rehelline naama, aber ich glaube nicht enneku mine neke hene koko. Minu pite kerto teme historja herr Poliidorill.

(Kolkuttaa ovelle).

Henrik: Ketä tahdotte puhutella, Benjamin?

Juutalainen: Mine takto puhu herr Polidoorin kans.

Henrik: Sittepä ette voi saada häntä puheillenne mitä minä luulen, sillä nyt on hänen pahin hetkensä käsissä, hänellä on se kuume.

Juutalainen: Oleko henel jo kauva ollu se kuume?

Henrik: Ei kahtakymmentä vuotta kauvemmin.

Juutalainen: Mite puhe, mine kolme peiv sitte hent neke.

Henrik: Ei paremmin osaa sanoa kuin, että hänellä on kuume. Nähdessäni miehen kesän kuumimmalla ajalla seisovan tulihehkussa korviin saakka, en voi muuta päättää kuin, että hän on pähkähullu tai että hänellä on kuume.

Juutalainen: Ha, ha, nyt mine ymmerre sinu meiningi. Sine meina hen taas teke kokeita, ette hen operiiran.

Henrik: En tiedä, josko hän opereeraa tai purgeeraa; minusta nähden se on yhdentekevää, sillä koko sillä ajalla, jonka hän on kuluttanut kullantekemiseen, ei hän ole saanut edes sen vertaa, millä tikun ostaisi, hän on kuluttanut kaiken omaisuutensa tuon turhan asian tähden ja hän joutuu vielä kurjuudesta hirteen. Hän ei muuten ota ketään puheillensa ollessaan niissä toimissa.

Juutalainen: Aber mine toki hen peeste puhellen, kun sine sano, et tenne ole juuri esken yks goldmacher tullu, joka takto koke tehdä, ennenku hen takto palkka.

Henrik: Jos asia niin on, niin saatte hänet kyllä puheillenne, sillä vaikka ken sanoisi hänelle: talossanne on tuli irti, eräs mies tekee rouvallenne väkivaltaa, varkaita on murtautunut huoneeseenne, niin tämä ei ollenkaan liikuttaisi häntä heittämään puuhiansa.

Juutalainen: Mene sine heti sise, mine ei tietä, miten kauva hen kaupungiss viipy!

Henrik: Hän istuu tuossa viimeisessä huoneessa, minä huudan akkunasta, sillä sisään en uskalla mennä. (Huutaa hiljaa kolme kertaa) Herra, herra, herra Polidor!

Polidor (sisästä): Kuka lurjus uskaltaa minua huutaa?

Henrik: Minulla on herralle jotain sanottavaa, se on äärettömän tärkeätä.

Polidor: Ja minulla on jotakin millä selkäsi pehmitän, mikä opettaa sinua toiste antamaan minun olla rauhassa.

Henrik: Täällä ulkona on vieras mies, joka osaa tehdä kaunista araapilaista kultaa.

Polidor: Anna hänen odottaa! Nyt minä tulen heti.

Henrik: Enkös sitä sanonut. Siinä on se maneitti, joka yksin voi hänet ulos kiskoa.

Kohtaus 4.

Polidor. Juutalainen Henrik.

Polidor (yönutussa, nahkaesivaatteessa, alas käännetty leveälierinen hattu päässä, paljin riippuu olkapäillä ja hiilipihdit ovat kädessä, naama on vallan nokinen): Missä on se mies, joka osaa tehdä kultaa?

Juutalainen: Mine juur esken puhu henen kans, hen asu Riikinkukko ravintolass.

Polidor: Tahtoisiko hän minullekin taitoansa opettaa?

Juutalainen: Takto hen, aber hen olla feerpannatun kallis olla.

Polidor: Mitä hän pyytää?

Juutalainen: Hen pyyte neljetuhat riksdaalari.

Polidor: Sehän on jotenkin paljon.

Henrik: Eihän se paljon ole. Minä antaisin mielelläni tynnyrin kultaa, jos mulla se olisi, sillä mitä minä sillä häviäisin koska jälkeenpäin saisin sen kymmenkertaisesti takaisin.

Polidor: Neuvotko siis Henrikki, minua antamaan nuo rahat?

Henrik: Minä neuvon herraa hirttämään sekä kullantekijän että juutalaisen, sillä toinen on juutalainen ja toinen, siitä panen pääni pantiksi, on yhtä kuin ne muutkin, jotka herraa niin useasti ovat pettäneet.

Polidor: Kuules Benjamin, menetkö sinä takuuseen hänen puolestansa, ettei hän minua petä?

Juutalainen: He, ei herra, mine sano suur' kiitos, mine ei hene tunne kuin ette mine kerran henen kans puhu, hen saa itte taka ittens. Hen takto ensiteks teke proovi, enneku hen mite takto.

Polidor: No, sehän on hyvin kohtuullinen tarjous. Koitappas Benjamin hankkia hänet tänne ikäänkuin hän tulisi itsestänsä sillä minä en tahdo näyttää siltä, kuin liian kernaasti tahtoisin oppia hänen taitonsa.

Juutalainen: Mine takto juur heti sinne mennä.

Kohtaus 5.

Leonoora. Polidor. Henrik. Pernilla.

Leonoora. Voi, jumala varjelkoon meitä, armaani! Te näytätte pirua pahemmalta.

Polidor: Työni, rouvaseni, ei muuta muassaan tuo.

Leonoora: Niin sanokaappas, ettei se muuta mukanansa tuo, mitä tuloksia olette nyt saaneet näinä pitkinä vuosina kiusatessanne itseänne noilla hullutuksillanne.

Polidor: Kavahtakaa sanojanne, rouva, älkääkä antako maailman jaloimmalle toimelle sellaista nimeä.

Pernilla: Herra on siinä oikeassa, että toimi on jalo, sillä ainoastaan rikkaat ja ylhäiset ihmiset voivat sitä harrastaa. Se on myöskin hyödyllinen ihmissielulle.

Polidor: Sinä menet jotenkin pitkälle.

Pernilla: Mutta minä voin sen selvästi herralle todistaa. Köyhyys on hyödyllinen ihmissielulle, kullanteko osoittaa tien köyhyyteen, siis on se hyödyllinen ihmissielulle.

Polidor: Kuulkaa, rouva, älkää pitäkö leivässänne näin näsäviisasta palvelusväkeä!

Leonoora: Sydänkäpyseni! Pernilla on oikeassa eikä kukaan järkevä ihminen voi hänen sanojansa moittia. Teidän oma esimerkkinne todistaa kylliksi, mihinkä tuloksiin tämä ammatti vie.

Polidor: Kun se tulee, niin se tulee yhdellä kertaa.

Pernilla: Kerran se tulee, niin yhdellä kertaa se tulee. Herra tistileeraa, keittää kiehuttaa ja kuohuttaa niin kauvan, että hän viimein pistää koko talon tuleen ja sitte tulee köyhyys yhdellä kertaa.

Leonoora: Te olette jo 10 vuotta ahertaneet yhtä ja samaa ja jos vielä 10 vuotta sitä jatkatte, saatte ruveta käsityöläiseksi ansaitaksenne elantonne.

Pernilla: Niin, ja saatte viheliäisyydessänne ruveta tekemään rikkitikkuja.

Polidor: Senkin näsäviisas, mene rukkisi ääreen, jo on aika! Ja te rouva menkää neulomaan koruompeluksianne niin, että saan olla rauhassa!

Pernilla: Rouva lähtee kyllä neulomaan koruompeluksiaan, jahka herra antaa hiukan siitä kullasta, jota olette valmistaneet, sillä koska herra tekee niin paljon kultaa päivällä, ei meillä ole varoja ommella silkillä.

Polidor: Kiusa ja kuolema, paha riivaa sitä räpykkää. Jollen kunniani tähden niin... Kuulkaa, muutaman päivän kuluttua olen suunne tukkiva ja saatte nähdä työni hedelmät. Kaupunkiin on tullut vieras mies, joka tahtoo minun läsnäollessani tehdä kokeiluja.

Pernilla: Sekö? Se on suurin roisto ja petturi maan päällä.

Polidor: Tunnetko sinä hänet?

Pernilla: Sehän on Antikristi, niinhän niitä kullantekijöitä latinan kielellä kutsutaan.

Polidor: Sinä tarkoitat Alkemistia. Niin kullantekijä hän on. Mutta mistä sinä tiedät hänet petturiksi?

Pernilla: Siitä että hän on kullantekijä.

Polidor: Saatpa sipin saunan, jollet pidä suutasi kiinni. Tahdotko sinä minustakin tehdä petturin.

Pernilla: Niin mitäs muuta? Herra pettää itseänsä, pettää rouvaansa, pettää lapsiansa. Minä sanon suoraan totuuden vaikka henki menisi. Kuulkaas mitä minä sanon ennenkuin lähden: sen sijasta, että tässä kysyttäisi neuvoa kullantekijältä, pitäisi lähettää noutamaan pesueukko, joka pesisi noen ja lian herran naamasta.

(Menee).

Polidor: Kuulkaas, rouvani, minä en kauvemmin kärsi tuota palvelustyttöä talossani.

Leonoora: Ei niin, sydänkäpyseni! Älkää sitä hänelle pahaksi lukeko. Hän on uskollinen ja rehellinen tyttö ja hän puhuu sulasta innosta.

Polidor: Rouvaseni, tehkää minulle se palvelus, että menette hetkiseksi ulos, nyt minä tahdon olla yksin!

Leonoora: Vallan mielelläni.

Henrik: Herra, tuolta luullakseni tulee juutalainen ja kullantekijä on hänen seurassaan. Häpeä hänelle, tekisipä itsellensä edes niin paljon kultaa, että voisi ostaa paremmat vaatteet.

Polidor: Sinä et tunne kullantekijöitä: ne ovat kaikki alhaisen näköisiä. Tässä Henrik, ota tämä paljin ja nämä hiilipihdit ja tuo minulle hattuni asemasta minun peruukkini.

(Henrik rientää peruukia noutamaan ja asettaa sen herran päähän).

Kohtaus 6.

Kettuliini. Juutalainen. Polidor. Henrik.

Juutalainen: Herra, hier ist den Mann! Mull' olla suur vaiva neke, ennenku mine hen löysi. Nyt herre osa itte puhu hene kans.

Polidor: Huomenta herrani! Minulla on erittäin mieluista tavata oman ammattikuntani miehiä. Koska saavuitte tähän kaupunkiin?

Kettuliini: Teille se voi olla yhden tekevää, tulinko eilen tai tänään.

Henrik (hiljaa): Sen miehen päässä on kruuvi hellällä.

Polidor: Katsos kaikki suuret taiteilijat ovat oikullisia. Toivon, että minä jollakin voin teitä palvella tällä paikkakunnalla.

Kettuliini: Herrani, suurin palvelus minkä minulle voitte tehdä, on säästää kohteliaisuuksianne. Mitä palveluksia muuten te voisitte minulle tehdä?

Polidor: Ihminen voi aina toista ihmistä palvella, minä tarkoitan, että koska olette vieras tällä paikkakunnalla, niin voisin minä tutustuttaa teitä kunnon ihmisiin.

Kettuliini: Kunnon ihmisiin, ha, ha, ha! Onko teillä niin suuri varasto niitä! Minä olen nyt matkustanut koko maailman ympäri, vaan en ole löytänyt kunnon ihmisiä. Yhden ainoan kunnon miehen olen minä maailmassa tavannut, hän oli minun mestarini Albufagomar-Fagius, araabilainen synnyltään. Hän oli hurskas ja paljon sääliväisempi puhumattomia luontokappaleita kohtaan kuin mitä ihmiset ovat toisiansa kohtaan. Muistan, että kun hänen kissansa makasi hänen nuttunsa hialla ja samassa lähestyi hänen rukoushetkensä, niin hän, jottei häiritsisi kissaa sen tyynessä unessa, leikkasi nutustaan sen paikan pois, jossa kissa makasi.

Polidor: Sepäs oli sääliväisyyttä korkeimmassa määrässä. Sellaisia ihmisiä ei meillä löydy. Tuletteko herrani nyt juuri Arapiasta?

Kettuliini: En tule, Herrani, minä tulen kuusta. En käsitä, mitä nämä kysymykset avittavat.

Polidor: Jollakin täytyy keskustelua alkaa.

Kettuliini: Minä en laisinkaan pidä sellaisista alkusoitoista. Jos teillä on jotakin minulle puhuttavaa niin käykää heti asiaan, sillä aikani on minulle tärkeä!

Polidor: Olen kuullut, että te, herrani, olette mestari kullanteossa?

Kettuliini: Saattaa niin olla.

Polidor: Ja koska minäkin jo monena vuotena olen sitä tiedettä harrastanut, niin etsin minä aina tilaisuutta puhella; sen ammattikunnan miesten kanssa.

Kettuliini: Mitä opasta olette käyttänyt, herrani.

Polidor: Olen läpilukenut parempien tekijöiden kirjat.

Kettuliini: Kaikkein suurimmat tekijä ovat kaikkein suurimpia lurjuksia, eivätkä itse tiedä, mitä kirjoittavat. Minä opiskelin kymmenen vuotta turhaan, sillä minä olin yhtä viisas viimeisenä päivänä kuin ensimäisenäkin, vaan se suuri Albufagomar-Fagius opetti minulle tunnissa sen, mitä en niin monena vuotena ollut voinut keksii.

Polidor: Eikö herra tahtoisi palkkiota vastaan opettaa minulle sitä taitoa?

Kettuliini: Kuuteen vuoteen, siitä asti kuin mestaristani erosin, en ole sinä kenellekään ihmiselle tahtonut opettaa, se on minulta ollut kielletty, vaan puoli vuotta sitte sain minä hakemuksen kautta sellaisen vastauksen, minkä herra näkee tästä hänen kirjeestään, päivätty 23 p. Goraelin kuuta 603 vuotta Hegirasta. Kas tässä mitä hän kirjoittaa: Allabricams Sriel Stuki, Elmacino Eben Alfantaro Masaki Gombada.

Polidor: Minä en ollenkaan ymmärrä araapian kieltä.

Kettuliini: Sitte: Mihynki Caraasa Alttanzera Karif Elbrunadora Alcantara.

Polidor: Mitäs se sana Alcantara merkitsee? Sehän on erään espanjan kaupungin nimi.

Kettuliini: Sana Alcantara merkitsee rahasummaa, joka vaihdettuna eurooppalaiseksi rahaksi tekee 4000 riikintaaleria, sillä sen summan määrää hän minut ottamaan siltä, joka konstin oppii.

Polidor: Mutta, Herra, voittehan ottaa vähemmänkin jos niin tahdotte.

Kettuliini: Kuulkaa mitä hän siitä kirjoittaa: Aitzema Cranganor Monomotapa Lacargandaro Mihopi Madagascar rencolavet.

Polidor: Sitä en ymmärrä. Mutta kirjoittaako hän, ettei Herra saa ottaa vähemmän kuin 4000 riksiä.

Kettuliini: Ettekö nyt kuule, että siinä seisoo: Mihopi Madagascar rencolavet!

Polidor: Mutta eikö Herra jalomielisyydestä tahtoisi tehdä sitä ilmaiseksi?

Kettuliini: En, hän selittää tarkalleen syyn, miksi sitä ei saa ilmaiseksi tehdä. Kas tässä: Bramini Muhames Nodir Elaocombre Caffaras Canunor Elcanan. Jos Herra tahtoo oppia konstin niin se maksaa 4000 riksiä.

Polidor: Jotenkin paljon se on, mutta saisinko minä luvan kysyä, että, koska herra kerran osaa kultaa tehdä, niin mitä silloin hyödyttää raha.

Kettuliini: Että minä en saa tehdä sitä ilmaiseksi, siitä minulla on mestarini kirjallinen määräys sekä syy siihen, kuten kirjeestä näkyy, nimittäin: Broamirci Muhamed Nadir. Saman kysymyksen, jonka te minulle teette, voin minä myös teille tehdä; nimittäin, mitä liikuttaa teitä muutama tuhat riksiä, koska tyhjästä voitte kohta rahaa tehdä sijaan?

Polidor: Niin, niin, voi kyllä olla niinkin; mutta jollette muuten pahaksi pane, niin tahtoisin teiltä kuulla hiukan yhtä seikkaa.

Kettuliini: Voin arvata, mitä aijotte sanoa: teitä on moni pettänyt, miksi siis minua uskoisitte?

Polidor: Ei herrani teidän ei olisi pitänyt käyttää niin rumaa lausetapaa. Teidän olisi vähintäinkin pitänyt pettää sanan asenasta käyttää kohteliaampaa muotoa: koriin toitotella.

Kettuliini: Herra on oikeassa, minä ylistän varovaisuuttanne. En vaadi, että te minua uskoisitte, enkä siis tahdo rahoja etukäteen, tahdon vaan vakuutusta siitä, että rahat maksetaan niinpian kuin olette nähneet taitoni kokeet.

Polidor: Hyvä niin, minä talletan rahat tämän juutalaisen huostaan, joka paikalla toimittaa ne teille kun kokeet olen nähnyt!