Part 8

-- Jacobus, intti ystävällisesti herra apotti Coignard, ajattelet yhtä yksinkertaisesti kuin äitisi, jolta olet yksinkertaisuutesi perinyt, ja huomaan, että vielä kauan säilytät luontaisen lapsellisuutesi. Onnittelen sinua siitä. Mutta tuo viattomuus ei saa tehdä sinua väärin tuomitsevaksi: riittää jo, kun pysyt tietämättömänä. Se kuolemattomuus jonka herra de Séezin osalle on langennut, ei vaadi, että hän olisi joku Bossuet tai Belzunse, se ei ole kaiverrettu hämmästyneiden kansojen sydämiin, se on kirjoitettu paksuun luetteloon ja käsitäthän, ettei tuollainen paperinen laakeri sovi muihin kuin sankarillisiin päihin.

Jos neljänkymmenen joukossa onkin sellaisia henkilöitä, jotka ovat pikemmin hienostuneita kuin sankarillisia, niin mitä pahaa näet siinä? Keskinkertaisuus loistaa akatemiassa. Ja missä se ei loistaisi? Onko se vähemmän mahtava parlamenteissa tai valtioneuvostossa, jossa se epäilemättä on vähemmän paikoillaan? Täytyykö miehen tosiaan olla erikoisen etevä, ottaakseen osaa sanakirjan toimittamiseen, joka haluaa säännöstellä käytännön saattaessaan vain seurata sitä?

Akateemikot asetettiin, kuten tiedetään, säännöstelemään kaunista sanontaa mitä puheeseen tulee, siivoamaan kielen kaikista vanhoista ja kansanomaisista epäpuhtauksista, ettei vain ilmestyisi toista Rabelais'ta, toista Montaigne'a tuoksuamaan maamoukilta, tolvanoilta ja provinssilta. Sitä varten kutsuttiin koolle hienon tavan tuntevat ylimykset ja kirjailijat, joitten etu vaati sen tuntemista. Tämä sai pelkäämään, että seura tyrannimaisesti uudistaisi ranskankielen. Mutta pian huomattiin, että tällainen pelko oli turha ja että akateemikot seurasivat käytäntöä pikemmin kuin hallitsivat sitä.

Akatemia tyytyi pian kokoamaan suureen sanakirjaan käytännössä tapahtuvat edistysaskeleet. Se on kuolemattomien ainoa tehtävä.[8] Sen suoritettuaan heillä on hyvää aikaa huvitella keskenään. Tätä varten he tarvitsevat iloisia, keveitä, suopeita kumppanuksia, miellyttäviä virkatovereita, maailman tuntevia ja ymmärtäviä miehiä. Sellaisia eivät etevät henkilöt aina ole. Nero on joskus hyvin vähän seuranhaluinen. Harvinainen mies on harvoin kekseliäs huvituksissa. Akatemia on saattanut olla ilman Pascalia ja Descartesia. Kuka voi väittää, että se yhtä hyvin olisi voinut olla välittämättä Godau'sta, Courart'ista, tai jostain muusta notkeahenkisestä, seurustelukykyisestä ja kekseliäästä henkilöstä?

-- Voi sentään, huokasin, akatemia ei siis olekaan jumalallisten miesten senaatti, kuolemattomien neuvosto; se ei siis olekaan runouden ja kaunopuheisuuden ylevä areopagi?

-- Ei ollenkaan poikani. Se on seura, joka saarnaa hienoa käytöstä, ja joka sen vuoksi on saavuttanut suuren maineen vieraitten kansojen ja varsinkin moskovalaisten keskuudessa. Et saata käsittää, kuinka syvästi saksalaiset paroonit, Venäjän armeijan everstit ja englantilaiset lordit kunnioittavat Ranskan akatemiaa! Nuo europalaiset eivät tiedä korkeampaa kuin meidän akateemikkomme ja tanssijattaremme. Tunsin erään hyvin komean sarmaattilaisen ruhtinattaren, joka Pariisissa käydessään innokkaasti haki akateemikkoa, uhratakseen hänelle heti paikalla kainoutensa.

-- Jos asianlaita on sellainen, huudahdin, niin kuinka akateemikot saattavat turmella hyvän maineensa noilla huonoilla valinnoilla, joita täällä niin yksimielisesti moititaan?

-- Ohoh! Jacobus poikani, selitti oiva opettajani, älä puhu pahaa huonoista valinnoista. Ensistäänkin tulee kaikissa inhimillisissä asioissa antaa sattumallekin sijansa, joka on, kaikki huomioon ottaen, Jumalan osa maan päällä ja ainoa seikka, missä jumalallinen kaitselmus selvästi ilmestyy tässä maailmassa. Sillä käsitäthän hyvin, poikani, että se mitä sanotaan kohtalon älyttömyydeksi ja onnen oikuiksi on todellisuudessa vain jumalallisen viisauden ylemmyyttä sen leikkiessä väärien viisaiden neuvoilla. Toiseksi tulee ryhmienkin keskuudessa antaa hiukan tyydytystä oikuille ja mielikuvituksen leikille. Puhtaasti järkevä yhteiskunta olisi ihan sietämätön; se riutuisi oikeudenmukaisuuden kylmän painostuksen alla. Se ei uskoisi olevansa mahtava eikä edes vapaakaan, jollei sillä silloin tällöin olisi mieluisaa riemua uhmailla selvää järkeä ja ymmärrystä. Omituisien oikkujen helliminen on tämän maailman mahtavien helmasyntejä. Miksikä ei akatemiakin saisi käyttää kuuta tunnuskuvanaan kuten Turkin sulttaani ja kauniit naiset?

Monet vastakkaiset kiihkot yhtyvät aiheuttaakseen nuo huonot valinnat, jotka kiukustuttavat yksinkertaisia sieluja. On kunnon ihmisten huvitusta ottaa onneton ihminen ja tehdä hänestä akatemian jäsen. Niinpä psalmistankin Jumala korottaa köyhän loasta. _Erigens de stercore pauperem, ut collocet eum cum principibus, cum principibus populi sui_. Sellaiset heitot hämmästyttävät kansaa, ja niitten tekijät luulevat kai olevansa varustetut salaperäisellä pelottavalla voimalla. Ja mikä ilo onkaan kohottaa henkisesti köyhä loasta, kun samalla kertaa saa jättää hämäryyteen jonkun älyn hirmuvaltiaan. Se on samanlaista kuin jos yhdellä siemauksella joisi harvinaisen ja suloisen sekotuksen, joka on tehty täytetystä armeliaisuudesta ja tyydytetystä kateudesta. Niin saa nauttia kaikilla aisteilla ja tyydyttää ihmisen kokonaisuudessaan. Ja luuletko, että akateemikot saattaisivat vastustaa sellaista juomaa?

Vielä on otettava huomioon se, että kun he näin hankkivat itselleen tuon tietoviisaan nautinnon, akateemikot samalla toimivat omaksi edukseen. Vain suurista miehistä koottu seura olisi vähälukuinen ja tuntuisi ilottomalta. Suuret miehet eivät saata kärsiä toisiaan, ja heillä ei juuri ole sukkeluuden lahjaa. On hyvä sekoittaa heidät pieniin. Se tuottaa heille huvia. Pienet voittavat tällaisesta naapuruudesta, suuret vertailusta. Toiset hyötyvät yhtä hyvin kuin toisetkin. On ihmeteltävää, millä varmoilla tempuilla, kuinka loistavilla järjestelyillä Ranskan akatemia hankkii eräille jäsenilleen tärkeyttä, jonka se saa toisilta. Se on aurinkojen ja kiertotähtien kokous, missä kaikki loistaa joko omalla tai lainatulla valolla.

Sanonpa enemmänkin. Huonot valinnat ovat välttämättömiä tämän kokoomuksen olemassaololle. Jollei se valinnoissaan pitäisi heikkouden ja erehdysten puolta, jollei se joskus näyttäisi valitsevan sattumalta, se joutuisi sellaisen vihan esineeksi, ettei se enää saattaisi elää. Kirjallisuuden tasavallassa se olisi kuin tuomioistuin tuomittujen keskellä. Erehtymättömänä se tulisi inhottavaksi. Mikä loukkaus sinne kelpaamattomille, jos valittu olisi aina paras! Richelieu'n tyttären tulee olla hiukan kevytmielinen, ettei näyttäisi liian hävyttömältä. Sen pelastaa se seikka, että sillä on oikkunsa. Sen viattomuus piilee sen epäoikeudenmukaisuudessa, ja kun kerran tiedämme sen oikulliseksi, se saattaa hyljätä meidät loukkaamatta. Sille on erehtyminen joskus niin edullista, että luulen sen erehtyvän tahallaan näennäisyydestä huolimatta. Sillä on mainioita keinoja säästää hylkäämiensä ehdokkaiden itserakkautta. Joku sen valinnoista saa kateuden aseettomaksi. Juuri sen selvissä vioissa on ihailtava sen todellista viisautta.

XIV

Kapinalliset.

Kun me, hyvä mestarini ja minä, sinä päivänä tapamme mukaan kävimme Pyhän Katariinan kuvassa, tapasimme puodissa kuuluisan herra Rockstrongin, joka oli noussut tikapuitten ylimmälle portaalle kaivellakseen sieltä kirjoja, jotka häntä huvittivat. Sillä onhan tunnettua, että häntä miellyttää levottoman elämänsä varrella keräillä kallisarvoisia kirjoja ja kauniita kivipiirroksia.

Osanotosta Monmouthin murhayritykseen Englannin parlamentti oli tuominnut hänet elinkautiseen vankeuteen, ja nyt hän asuu Ranskassa, josta hän lakkaamatta lähettelee kirjoituksia maansa sanomalehtiin.[9] Tapansa mukaan oiva opettajani vaipui jakkaralle. Sitte hän kohotti katseensa sinne, missä herra Rockstrong pyörähteli nokkelana kuin orava, jonka nokkeluuden hän säilytti vanhuuden päiviin saakka.

-- Näenpä, Jumalan kiitos, lausui apotti, että voitte hyvin, herra kapinoitsija ja että yhä olette nuori.

Herra Rockstrong käänsi opettajaani kohti hehkuvat silmänsä, jotka valaisivat sapekkaita kasvoja.

-- Miksi te, iso apotti, sanotte minua kapinoitsijaksi?

-- Sanon teitä kapinoitsijaksi, herra Rockstrong, koska yrityksenne ei onnistunut. Voitetut ovat kapinoitsijoita, voittajat eivät milloinkaan.

-- Puhutte inhottavan kyynillisesti, apotti.

-- Älkääpä, herra Rockstrong! Tuo lausuma ei ole minun vaan erään suuren miehen keksimä. Olen tavannut sen Jules César Scaliger'in papereista.

-- Entä sitten, apotti! Ne ovat aika roskaisia papereita. Ja tuo sanonta on häijy. Häviömme, joka johtui päällikkömme päättämättömyydestä ja velttoudesta, -- hän maksoi sen hengellään, -- ei ollenkaan muuta asiamme hyvyyttä. Ja konnien voittamat kunnon ihmiset jäävät kunnon ihmisiksi.

-- Minusta on tuskallista, herra Rockstrong, kuulla teidän puhuvan kunnon ihmisistä ja konnista valtiollisten asioiden yhteydessä. Nuo yksinkertaiset sanat sopisivat kuvailemaan oikeaa ja väärää puolta noissa enkeleitten taisteluissa, joista maanmiehenne John Milton on perin barbaarisesti laulanut. Mutta tällä multaisella möhkäleellä eivät puolueet koskaan, kaukana siitä, ole niin tarkasti jaetut, että voisi ennakkoluuloitta tai mielistelemättä erottaa puhtaiden armeijaa epäpuhtaitten joukoista, eipä edes määritellä oikeaa ja väärää puolta. Näin ollen täytyy menestyksen olla ainoana asian hyvyyden tuomarina. Pahastutte, herra Rockstrong, kun sanon, että on kapinallinen silloin kun on voitettu. Mutta jos te pääsisitte valtaan, ette suinkaan suvaitsisi kapinoitsijoita.

-- Ette tiedä mitä puhutte, apotti. Minulla on aina ollut kiire asettua voitettujen puolelle.

-- On totta, herra Rockstrong, että olette valtion luonnollinen ja ainainen vihamies. Teitä vahvistaa vihassanne neronne voima, jota rauniot miellyttävät ja hävitys huvittaa.

-- Syytättekö minua siitä, apotti?

-- Jos olisin valtiomies ja ruhtinaitten ystävä, herra Rockstrong, kuten herra Roman, pitäisin teitä kuuluisana rikollisena. Mutta en kyllin innokkaasti tunnusta poliitikkojen oppia ollakseni liioin kauhuissani tihutöittenne loisteesta ja kumousyrityksistänne, joista lähtee paljon enemmän melua kuin pahaa.

-- Olette epämoraalinen, apotti.

-- Älkää moittiko minua siitä liian ankarasti, herra Rockstrong, jos kerran vain sillä syyllä saattaa olla suvaitsevainen.

-- En tiedä mitä tekisin, iso apotti, suvaitsevaisuudella, jota ja'atte minun, uhrin, ja noitten parlamentin konnien kesken, jotka ovat tuominneet minut kuohuttavan väärin.

-- Olette hupainen, herra Rockstrong, puhuessanne lordien harjoittamasta vääryydestä.

-- No, eikö se ole huutavaa?

-- On totta, herra Rockstrong, että oikeuskansleri tuomitsi teidät naurettavan tutkimuksen perusteella, kirjojen omistamisesta, joista ei yksikään erikoisesti ollut rikollinen Englannin lain mukaan, on totta, että teitä rangaistiin maassa, missä saa kirjoittaa kaikkea eräistä aika suolaisista julkaisuista. On totta, että teidät langetettiin noudattamalla tavattomia ja omituisia muotoja, joitten majesteetillinen tekopyhyys peitti huonosti mahdottomuuden saavuttaa teidät laillisia teitä. On totta, että teidät tuominneilla lordeilla oli etua tuhostanne, koska Monmouthin ja teidän yrityksenne menestys olisi vetänyt heidät istuimiltaan. On totta, että tuhonne oli jo etukäteen määrätty valtioneuvostossa. On totta, että paollanne vältitte todellisuudessa keskinkertaisen mutta piinallisen marttyriuden. Sillä elinkautinen vankeus on rangaistus, silloinkin kun saattaa toivoa pääsevänsä siitä pian. Mutta kaikessa tässä ei ole oikeutta eikä vääryyttä. Teidät tuomittiin valtiorikoksesta, mikä on erittäin kunniallista. Useampi kuin yksi teidät tuominneista lordeista oli ollut mukana vehkeilyissänne kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Rikoksenne on siinä, että peljästytitte virkamiehiä, ja se on anteeksi antamaton rikos. Ministerit ja heidän ystävänsä vetoavat valtion turvallisuuteen, kun heidän omaisuuttaan ja virkojaan uhataan. Ja he luulevat mielellään olevansa tarpeellisia valtion säilymiselle, sillä heillä on enimmäkseen etua valtiosta eikä heillä ole liikaa filosofiaa. He eivät silti ole kehnoja. He ovat ihmisiä, ja se riittää selittämään heidän säälittävän keskinkertaisuutensa, tyhmyytensä ja ahneutensa. Mutta keitä asetitte heidän vastapainokseen, herra Rockstrong? Toisia ihmisiä, jotka ovat yhtä keskinkertaisia ja vielä ahneempia, koska he olivat nälkäisempiä.

Lontoon kansa olisi sietänyt heitä kuten se on sietänyt muitakin. Se odotti voittoanne lausuakseen mielensä. Siinä se osoitti harvinaista viisautta. Kansa on hyvällä puolella, kun se arvelee, ettei se voita eikä menetä mitään isäntää vaihtaessaan.

Näin puhui apotti Coignard, ja herra Rockstrong, kasvot palavina, silmät hehkuen, tekotukka lieskuen huusi hänelle suurin elein tikkaittensa korkeudesta:

-- Ymmärrän, apotti, varkaita ja kaikenlaisia konnia valtioneuvostossa ja parlamentissa. Mutta en ymmärrä teitä, kun te, näkyväisettä syyttä, puhtaasta kiusanhalusta, kannatatte ajatuksia, joita hekään eivät julista muuta kuin omaksi edukseen. Teidän täytyy olla heitäkin kelvottomampi, koska olette sitä omaa etuanne katsomatta. En jaksa käsittää teitä, apotti!

-- Se on merkki siitä, että olen filosoofi, vastasi hyvä opettajani lauhkeasti. Oikeitten viisaitten luonteeseen kuuluu suututtaa muita ihmisiä. Anaxagoras oli mainio esimerkki siitä. En puhu Sokrateesta, joka oli vain viisastelija. Mutta olemme saaneet kokea, että kaikkina aikoina ja kaikissa maissa mietiskelevien sielujen ajatus on antanut aihetta hälinään. Luulette, herra Rockstrong, olevanne perin toista maata kuin vihollisenne ja yhtä miellyttävä kuin he ovat vastenmielisiä. Suokaa minun sanoa, että se on pelkkä ylpeytenne ja ylpeän ylimielisyytenne seuraus. Todellisuudessa teille ja tuomareillenne on yhteistä kaikki ihmisten heikkoudet ja kiihkot. Jos olette rehdimpi kuin monet heistä, ja jos henkenne eloisuus on verraton, olette nyt vihan ja riidan hengen vallassa, joka saattaa teidät sivistyneessä maassa perin epämukavaksi. Sanomalehtimiehen toimi, jossa olette mainio, on kehittänyt ihan viimeiseen huippuunsa henkenne ihmeellisen puolueellisuuden, ja vääryyden uhrina ette ole mikään oikeuden puoltaja. Nämä sanani saattavat minut tietysti heti sekä teidän ja että vihollistenne vihoihin, ja olen varma siitä, etten koskaan saa hallitukselta oivaa virkataloa. Mutta pidän ajatuksen vapautta korkeampana kuin suurta apottikuntaa tai hyvää kirkkoherran paikkaa. Olen pahoittanut kaikki, mutta säilyttänyt sydämeni tyytyväisenä ja saan kuolla rauhassa.

-- Apotti, vastasi herra Rockstrong jo puoleksi nauraen, suon teille anteeksi, koska luulen teitä hieman hulluksi. Ette tee eroa kunnon ihmisten ja konnien välillä ettekä pidä vapaata valtiota parempana kuin hirmuvaltaista ja vilpillistä hallitusta. Olette erikoisenlainen hullu.

-- Herra Rockstrong, ehdotti oiva opettajani, mennään juomaan ruukku viiniä Pikku Bachukseen ja selitän teille, lasiani tyhjentäessäni, miksi olen aivan välinpitämätön valtiomuotoon nähden ja mistä syystä en halua vaihtaa isäntää.

-- Mielelläni, myönsi herra Rockstrong, onpa hauskaa juoda niin kunnottoman juttelijan kanssa kuin te.

Hän hyppäsi kevyesti tikkailtaan ja läksimme kolmisin kapakkaan.

XV

Valtiokaappaukset.

Herra Rockstrong, joka oli leikin ymmärtävä mies, ei ollut vihoissaan kunnon mestarilleni hänen suoruudestaan. Kun Pikku Bachuksen isäntä oli tuonut viiniruukun, lentokirjasten tekijä kohotti pikarinsa ja joi herra apotti Coignardin terveydeksi sanoen häntä konnaksi, rosvojen ystäväksi, tyrannien kätyriksi ja vanhaksi kanaljaksi muodoltaan perin muhoilevana. Hyvä opettajani vastasi hänen kohteliaisuuteensa mielellään, onnitellen itseään, että kerrankin sai juoda miehen terveydeksi, jonka mielen alkuperäistä tunnetta filosofia ei koskaan ollut turmellut.

-- Omasta puolestani tunnen, hän lisäsi, että mietiskely on kokonaan turmellut henkeni. Ja koska minkäänlainen syvällinen ajatteleminen ei kuulu ihmisen luonteeseen, tunnustan, että taipumukseni mietiskelyyn on intohimo ja kaikin puolin epämukava. Se saattaa minut ensiksikin sopimattomaksi kaikenlaisiin yrityksiin; sillä ainahan toimitaan vain ahtaitten näköalojen ja lyhyitten ajatusten pohjalla. Olisitte hämmästynyt itsekin, herra Rockstrong, jos kuvittelisitte niitten henkien halpaa vaatimattomuutta, jotka ovat mullistaneet maailman. Valloittajat ja valtiomiehet, jotka ovat muuttaneet maailman ulkonäön, eivät ole koskaan aprikoineet niitten olentojen luonnetta, joita he karkeasti kohtelivat. He sulkeutuivat kokonaan suurten suunnitelmiensa pienuuteen, ja viisaimmatkin ottivat yhtaikaa huomioon vain harvoja toimintansa esineitä. Sellaisena kuin näette minut, herra Rockstrong, minun olisi mahdotonta hankkia Intian valloitusta, kuten Aleksanteri, perustaa tai hallita valtakuntaa, tai yleisemmin sanoen, ryhtyä johonkin niistä laajoista suunnitelmista, jotka houkuttelevat hyökkäyshaluisen sielun ylpeyttä. Mietiskeleminen tulisi esteeksi ensimäisellä askeleella ja huomaisin joka liikkeen tehdessäni pysähtymisen syitä.

Kääntyen sitte minun puoleeni hyvä opettajani sanoi huoaten:

-- Ajatteleminen on suurta heikkoutta. Jumala varjelkoon sinua siitä, Jacobus poikani, kuten hän on varjellut suurimpia pyhimyksiään ja sieluja, joita hän on hellinyt erikoisella osanotolla, säästääkseen heidät ikuista autuutta varten. Ihmiset, jotka ajattelevat vähän, tai eivät ajattele ollenkaan, hoitavat asiansa onnellisesti tässä ja tulevassa maailmassa, kun taas mietiskeleviä ainaisesti uhkaa henkinen ja ajallinen tuho, niin paljon pahanilkisyyttä on ajattelemisessa! Ota vavisten huomioon, poikani, että Genesiksen käärme on vanhin filosoofeista ja heidän ikuinen ruhtinaansa.

Herra apotti Coignard joi syvän kulauksen viiniä ja jatkoi hiljaisella äänellä:

-- Autuudelleni onneksi onkin eräs seikka, johon nähden en ole milloinkaan älyäni käyttänyt. En ole koskaan sovittanut järkeäni uskonnon totuuksiin. Onnettomuudekseni olen mietiskellyt ihmisten tekoja ja kaupunkien tapoja. Sen vuoksi en ole arvokas saaren hallitsijaksikaan kuten Sancho Pancha.

-- Se onkin perin onnellista, puuttui herra Rockstrong nauraen puheeseen, sillä saarenne olisi rosvojen ja pahantekijöiden pesä, missä rikolliset tuomitsisivat viattomat, jos niitä sattumalta siellä olisi.

-- Uskon sen, herra Rockstrong, uskon kyllä, myönteli oiva opettajani. On luultavaa, että jos hallitsisin toista Baratarian saarta, niin tavat siellä olisivat sellaiset kuin sanotte. Olette sanoillanne yhdellä piirrolla kuvanneet kaikki maailman valtakunnat. Tunnen, että omani ei olisi sen parempi kuin toisetkaan. Minulla ei ole harhakuvitelmia ihmisistä, ja halveksin heitä, etten heitä vihaisi. Halveksin heitä hellästi, herra Rockstrong. Mutta he eivät olekaan kiitollisia. He haluavat olla vihatuita. He suuttuvat, kun heille osoittaa hellintä, suvaitsevinta, hienointa, inhimillisintä kaikista heidän herättämistään tunteista: halveksimista. Kuitenkin molemmin puolinen halveksiminen on -- rauha maan päällä, ja jos ihmiset halveksisivat toisiaan vilpittömästi, he eivät enää tekisi pahaa, vaan eläisivät miellyttävässä rauhassa. Kaikki sivistyneitten maitten kärsimykset johtuvat siitä, että kansalaiset siellä pitävät toisiaan liian suuressa arvossa ja nostattavat kunnian jonkunmoiseksi hirviöksi lihan ja hengen kurjuuden päälle. Tuo tunne saattaa heidät ylpeiksi ja julmiksi, ja halveksien ylpeyttä, joka vaatii, että on kunnioitettava itseään ja kunnioitettava muita, niin kuin joku Aatamin jälkeläisistä saattaisi olla kunnioituksen arvoinen! Eläin, joka syö ja juo (Tuokaa minulle juotavaa!) ja joka rakastaa, on säälittävä, ehkä mielenkiintoinen, jopa joskus miellyttäväkin. Hän on kunnioitettava vain kaikkein älyttömimmän ja kurjimman ennakkoluulon takia. Tuo ennakkoluulo on kaikkien meitä rasittavien kärsimysten lähde. Se on inhottava laji epäjumalan palvelusta, ja turvatakseen ihmisille hiukankin mieluisan olemassaolon, pitäisi aloittaa muistuttamalla heille heidän luontaista alhaisuuttaan. He olisivat onnellisia, kun he, päässeinä tietoisuuteen oikeasta asemastaan, halveksisivat toinen toistaan, kenenkään eristämättä itseään yleisestä halveksumisesta.

Herra Rockstrong kohotteli hartioitaan.

-- Iso apotti, sanoi hän, olette porsas.

-- Imartelette minua, vastasi oiva opettajani. Olen vain ihminen ja tunnen itsessäni tuon halveksimani hedelmättömän ylpeyden ituja, ja tuon ylimielisyyden, joka johtaa ihmiset sotiin ja kaksintaisteluihin. On hetkiä, herra Rockstrong, jolloin antaisin katkaista kaulani mielipiteitteni takia, mikä olisi suurta hulluutta. Sillä mikähän lopuksi todistaa, että puhun paremmin kun te, joka puhutte erittäin huonosti. Tuokaa juotavaa!

Herra Rockstrong täytti kohteliaasti kunnon mestarini lasin.

-- Apotti, hän sanoi, olette suunniltanne, mutta pidän teistä, ja haluaisin mielelläni tietää, mitä moititte julkisessa toiminnassani ja miksi asetutte minua vastaan tyrannien, väärentäjien, varkaiden ja puolueellisten tuomarien kanssa.

-- Herra Rockstrong, vastasi oiva opettajani, sallikaa että aluksi vuodatan, laupiaalla välinpitämättömyydellä, teidän, ystävienne ja vihollistenne yli tuota suloista tunnetta, joka yksin lopettaa riidat ja tuottaa rauhoitusta. Sallikaa etten kunnioita kumpiakaan kylliksi jättääkseni heidät lain ankaruudelle ja huutaakseni rangaistusta heidän päällensä. Ihmiset ovat aina syvästi viattomia, tehkööt mitä hyvänsä, ja jätän oikeuskanslerille, joka saattoi teidät tuomituksi kaikki ciceromaiset korulauseet valtiorikoksista. Catilinat eivät juuri miellytä minua, tulkoot ne miltä taholta hyvänsä. Minua surettaa vain se, että näen teidän kaltaisenne miehen puuhailevan hallituksen muuttamista. Se on kaikkein mitättömin ja tyhjänpäiväisin henkisten kykyjensä käyttö, ja virkamiehiä vastaan taisteleminen on tyhmyyttä, jollei se ole elinkeino tai pyrkimys päästä eteenpäin maailmassa. Tuokaapa juotavaa! Ajatelkaapa, herra Rockstrong, että nuo valtiokaappaukset, joita suunnittelette, ovat oikeastaan vain henkilövaihdoksia, ja että ihmiset, joukkona otettuina, ovat kaikki samanlaisia, yhtä keskinkertaisia hyvässä kuin pahassakin, niin että parin kolmen sadan ministerin, maaherran, veronkantajan ja tuomarin vaihtaminen pariin kolmeensataan toiseen on samaa kuin ei tekisi mitään, kirjoittaa vain Pekka ja Paavo Matin ja Jussin asemasta. Jos taas halutaan samalla vaihtaa henkilöitten asemaa, kuten te toivotte, niin se on suorastaan mahdotonta, sillä tuo asema ei riipu ministereistä, jotka eivät ole mitään, vaan maasta ja sen hedelmistä, teollisuudesta ja kaupasta, valtakuntaan kootusta rikkaudesta, kansalaisten taidosta asiain hoidossa ja vaihdossa, kaikenlaisista seikoista, jotka, olivat ne hyviä tai huonoja, eivät johdu ruhtinaista eikä valtiaan palvelijoista.

Herra Rockstrong keskeytti kiivaasti oivan opettajani.

-- Kukapa ei tietäisi, iso apotti, huusi hän, että teollisuuden ja kaupan tila riippuu hallituksesta ja että raha-asiat ovat hyvät vain vapaan hallitusmuodon vallitessa?

-- Vapaus, vastasi herra apotti Coignard, on vain kansalaisten rikkauden tulos, sillä he vapautuvat kohta, kun ovat kyllin mahtavia ollakseen vapaita. Kansat ottavat itselleen kaiken sen vapauden mistä voivat nauttia, tai, paremmin sanoen, ne vaativat käskevästi säädöksiä suojaksi ja tunnustukseksi niille oikeuksille, joita ovat toiminnallaan hankkineet.

Kaikki vapaus tulee niistä ja niitten omista liikkeistä. Kansojen vaistomaisimmatkin liikkeet laajentavat niiden ympärille muodostunutta valtion kaavaa.[10] Sitenpä voi sanoa, että niin inhottavaa kuin hirmuvalta onkin, on olemassa vain välttämätöntä tyranniutta ja että despoottiset hallitukset ovat vain mitättömän, liian heikon ruumiin ahdas verho. Ja kukapa ei käsittäisi, että hallitus olemukseltaan on kuin nahka, joka ilmaisee eläimen rakenteen olematta sen aiheena?

Otatte huomioon vain nahan, sisälmyksistä välittämättä, herra Rockstrong, jossa osoitatte hyvin vähän luonnollisen filosofian tajua.