Part 1

ANTTONIUS PUTRONIUS eli ANTTO PUURONEN

Ilveilys viidessä näytelmässä

Kirj.

LUDVIG HOLBERG

Suomeksi mukaellut Pietari Hannikainen

Alkuperäinen teos: Erasmus Montanus

Kanava N:ot 1-11, 1846, Viipuri. J. Cedervallerin ja Pojan tykönä.

Imprimatur: Joh. Thesleff.

HENGET:

_Putronius_. _Sipri Puuronen_, isänsä. _Elli_, äitinsä. _Liisa_, Putroniuksen morsian. _Nikodemus_, sen isä. _Petronella_, sen äiti. _Jaakko_, Putroniuksen veli. _Palovinerrus_, Lukkari. _Korppeliin_, Ryöstövouti. _Luutnantti_. _Kapraali_.

Ensimäinen näytelmä.

Ensimäinen kohtaus.

Sipri (yksinän kirja kädessä). Kun ei Kanttori edes ole kylässä! Siin on niin äiän latinaa tässä poikani kirjassa jott'en siitä saa selvää. Oikein itkettää ajatellessani tuota talonpojan poika-raukan päähän tungettua syvää viisautta, etenki meikäläisten. Älykkät miehetki sanovat hänen voivan vaikka millaisen papin kanssa kiistää. O! Saisimmeko edes vaimoni ja minä iloksemme kuulla hänen saarnaavan, ennenkuin kuolemme tänne saloon! kaikki unohtaisimme kopeekat ja vaivat mitä hänestä kulutimme. Sen olen kyllä keksinyt, jottei Kanttori näy olevan milläänkän poikani tulosta. Näyttää kuin hän sitä miltei pelkäisi. Kumma onkin, miksi oppineet niin kadehtivat toisiansa, etteivät toiselleki suatseisi viisautta. Hänki laulaa ja saarnaa kyllä mokomasti kyläläisillemme, puhuen kateudesta, jotta vedet nousevat toiselle kunnellessa silmiin, vaan tuskin luulen itsekkään samasta virhestä on vapaa. Syytä siihen en ymmärrä. Jos naapurini minua paremmin osaisi kyntää, vihaisinko häntä siksi? Ei! Sipri sitä ei tee. Vaan tuossapa näen Kanttorin.

Toinen kohtaus.

Sipri ja Kanttori. Palovinerus.

Sipri. Tervetulemastane Kanttori!

Kanttori. Suurikiitosta, Sipri.

Sipri. Niin tulette kuin kutsutut. Tässä odottelen teitä selittämään minulle hitusen latinaa poikani viime kirjutoksesta, jos voisitte.

Kanttori. Kun kysytte! luuletteko minua siinä kehnommaksi poikaane? Sipri! näätte sen, minä en ole niin tuhma kuin luulette.

Sipri. Sen tiedän, Kanttori! vaan minua arveluutti, jos tajuutte nykyistä latinaa, sillä muuttuneehaan se samate'kuin Suomiki, jota näätte nuorena ollessani meiän pitäjäässäki hastettiin toisin kuin nyt: Niin kuin Kanttorit silloin olivat vaan lukkaria, Mamselit ja Ryökkinät olivat neitsyitä. Latinaki sentähen saattaa paljon muuttuneen Turusta lähettyänne. Selittäkääppäs nyt minulle tämä, tehkää se hyvä. Puustavit minäki kyllä tunnen vaan en ymmärrä ainetta.

Kanttori. Poikanne kirjuttaa nyt lukevansa _Logicam, Rhetoricam ja Metaphysicam_.

Sipri. Mitä viisautta! vaan mikäs se Logicam on Suomeksi?

Kanttori. Se on -- Saarnastuoli.

Sipri. Hyvä! Tulisi edes hänestä pappi!

Kanttori. No noh! kunpa Kanttoriki ensin.

Sipri. Vaan mitäs se toinen sana olis?

Kanttori. Se on _Rhetorica_, ja Suomeksl -- Kirkonmeno. Vaan kolmatta, se on varmaan väärin kirjotettu tai Franskaa; Latinan minä osaan halki niinkuin kuulet; _Nominativus Asinus, Genetivus Asini, Tativus Asino, Akkusativus Asinus. Aplativus Asinum_. Mutta tästä saatte, Sipri, minä tiedän sen verran kuin sika saksasta.

Sipri. Ja minä en senkään vertaa, Kanttori. Vaan teillä onki hiien hyvä muisti.

Kanttori. Niin Sipri, näin kauvan en luullutkaan köyhään Lukkarin virkaan seisattuvani. No nyt olisin jonaki, jos vaan olisin nainut. Vaan näättesen, minä en suannut ihmisten sanomaan naiseni tähen minulle viran annetun.

Sipri. Vaan Kanttori, tässä näätte nyt on vielä latina viiruja joiden perille en pääse. Mitäs tämä on?

Kanttori. _Die veneris in domum. Ahonii immigravi._ -- -- Se kulkee hyvin syväitse, Sipri, vaan kuitenki minä sen ymmärrän. Mutta joku toinen sillä halkasisi päänsä. Se on Suomeksi: elä nosta kurikkaa korkialle, putoaa päähäsi.

Sipri. Onkos siinä niin syvä viisaus? sen kuulin jo isävainajaltani.

Kanttori. Viisaus Sipriseni näätsen, ei ole itse asiassa, sillä niin voisi olla umpi Suomalainenki viisas, vaan se on latinan kielessä. Sikäli kuu osaat sillä selittää omat taikka muiden ajatukset, sikäli olet viisas.

Sipri. O, nyt ymmärrän, Kanttoriseni! Poikani toki jo on kohtu viisas, näättekö, kun pian kolmas osa kirjaa on pelkkää latinaa.

Kanttori. Nonoh! on muitaki niin viisaita. Turussa ollessani, Sipri tieättesen, isälleni en kirjuttanut yhtä sanaa muuta kuin puto puhdasta Latinaa.

Sipri. Vaan isänne, Kanttori, et ymmärtänyt latinasta niin puustavia.

Kanttori. Mitä siihen taas tulee, niin näättesen Sipri, siitä ei ollut haittaa. Isäni ei ymmärtänyt suomalaistakaan kirjotustani.

Sipri. Miten? Isänne kuitenki oli selvä kirjottamaan.

Kanttori. Totta; vaan jokaisella näättä sen on oma kirjotus tapansa. Ja minun oli niin erillainen että harvat sen perille pääsivät.

Sipri. Oh! Niin oppineeksi poikaani en toki toivosi. Minusta se jo näyttää nytki liialliselle.

Kanttori. Vaan millon häntä kotiin toivotte?

Sipri. Tän'iltana eli huomenaamuna. Odotelkaa Kanttori! käsken Ellin tuomaan meille tähän tuopin olutta.

Kanttori. Minulle, ystäväni, on mieluisempi viinaryyppy; sillä nyt vielä on aikanen oluen juonnaksi.

Kolmas kohtaus.

Kanttori (yksinän). Suoraan sanoen minä en ole milläinkään Antto Puurosen tulosta: ei jotta minua pelottaisi hänen oppinsa; sillä minä jo olin vanha Tutenti, kun hän vasta kävi koulua, ja luvalla puhuin, sai selkäänsä. Silloin läksi koulusta toisellaisia miehiä kuin nyt. Kerallani yhtaikaa läksivät Jaakko Laiskontus, Jussi Totilander, Aatam Koiren, Juonas Tappeliin, Matti Korvapuustius ja Paavo Rumlenius jota haukuimme vielä Paavo Humleniukseksi: Kaikki partasuita miehiä joilla oli oppia otsassa toisellenii antaa. Minä en päässyt kun Lukkariksi, mutta tydyn siihenki, kun se minun vaan elättää. Olenki paljon parantanut virkaani tulosten suhteen, etteivät jälkeiseni minua kuoltuani tarvitse panetella. Moni luulee Lukkarin ei voivan mitään vaikuttaa; vaan se ei ole niin. Lukkarin virassa on kylläksi miettimistä, ennenkun se miehensä elättää. Mutta siihen tarvitaanki oppia. Latinankielettä, vissisti, ei pääsisi eisnenään, se auttaa kaikissa toimituksissa. Minä en antasi Latinatani sadasta ruplasta, tuskin kahdestakaan.

Neljäs kohtaus.

Elli. Kanttori.

Elli. Jos suatsette, Herra Kanttori!

Kanttori. Suurkiitosta, emäntäseni. Muutoin minä en maista viinaa kun vaan milloin vatsani on kipiä; mutta tavallisesti minulla on aina vatsatauti.

Elli. Tieättekö Kanttori! poikani tulee tänään eli huomena kotiin. Siinäpähän saatte miehen puhutellaksenne; sillä pojalla vaan on kieli irti suussa, kuin olen kuullut.

Kanttori. Luultavasti hän jo melkkaa Latinaaki.

Elli. Sekö se sitte on ankarin kieli?

Kanttori. Kielet, mammaseni, ovat niin yhtäläiset kuin vastasyntyneet porsaat, vaan se on siksi, kun Latinaa eivät ymmärrä muut kuin me oppineet. Antakatte minulle viinan päälle jotain haukata.

Elli. Tuoss'on muru leipää ja juustoa jos suatsette.

Kanttori. Suurkiitosta Mammaseni! Tieättekös mitä leipä on Latinaksi.

Elli. En maar tieäkkään.

Kanttori (syö ja haastaa) Se on _Panis, kenettivus pani, taattivus pano, vokativus panus, aplativus panipus_.

Sipri. Hitto! sillä kielelläpäs on pituutta. Mikäs leipä kyörä on?

Kanttori. Panis kyöris, ja hieno leipä panis hiinis.

Sipri. Se kuuluu kuin Suomi.

Kanttori. Se on tosi, Latinassa on monta Suomen kielestä lähtenyttä sanaa. Ja me oppineet, näätte, lisäämme siihen vuosivuodelta aina uusia. Turussa ollessani tehtiin kokonainen kramatikka.

Sipri. Mikäs se karamatikka on?

Kanttori. Se on sellainen kirja jossa on tulipunaset kannet, ja teklinerataan niin kuin aala.

Elli. Voi! kuin ihmeen pitänee kaikki tuo tarttua ihmisen päähän, kun minua pyörryttää jo sitä kuullessa.

Sipri. Siksipä oppineet tahtovat ollaki vähän houhkahtavat.

Elli. Mitä lörpötöstä! luuletko poikamme Antonki sitte houhkaksi?

Sipri. Minulle näyttää niin, Mammaseni. Onhan se vähän hullusti kun hän minulle kirjuttaa latinaisia kirjoja.

Kanttori. Sen sanoo Sipri oikein; sillä näyttää se vähän hullulta. Se olisi kuin tahtoisin minä ryöstövoudille haastaa greikkaa, näyttääkseni sitäki kieltä osaavani.

Sipri. Ymmärrättekös Reikkaaki Kanttori?

Kanttori. Kymmenen vuotta sitte voin seisoen yhellä jalallani lukea koko isämeiän greikaksi. Vielä nytki muistan että viimenen sana oli Amen.

Sipri. Ah Kanttori, siitä tulee jotain kun poikani joutuu kotiin ja saamme te molemmat yhteen.

Kanttori. Minussa löytää hän vastineensa, tahtokoon kiistää kerallani eli laulaa. Minä lauloin kilpaa 10 Lukkarin keralla ja voitin jokaisen. Viime vuonna kun vouti kävi täällä laulatti hän minua ja maksoi 2 ruplaa kun lauloin hänelle: Ut, re, mi, fa, sol. Hän vannoi ei Helsingin Theaterilakan kuullesa parempaa laulua. Annatte minulle vielä ryypyn, Sipri! niin laulan teilleki saman.

Sipri. Hyvin! kaas ryypy viinaa, Elli!

Kanttori. Kaikille minä en laulakkaan. Vaan te olette ystäväni, Sipri, joille sen teen ilolla, (alkaa laulaa verkalleen) ut, re, mi, fa, sol, la fi ut, nyt takasin, ut, fi, la sol fa re sol ut mii.

Sipri. Hus! sepäs viimenen meni hienosti. Meiän pienet porsaat eivät saa kimakammasti.

Kanttori. Nyt kerkiämpään, ut, re mi fa fa re. -- Ei se meni väärin -- Ut re mi, fa re fi, ut. -- Ei nyt se jo menee hullusti. Se on vaiis niin kerkiään laulaa. Vaan tuossa näen tulee Nikodemus.

Viides kohtaus.

Nikodemus. Petronella. Liisa. Kanttori. Sipri. Elli.

Nikodemus. Hyvä huomenta lanko! Tieättekö mitä pojastanne?

Sipri. Hän tuke tänään eli huomena.

Liisa. Mitä! onko se mahdollista? uneni käy nyt toteen.

Nikodemus. Mikä unesi, lapseni?

Liisa. Yöllä olin makaavinani hänen vieressään...

Petronella. Se on merkillinen uni, jotain se ennustaa.

Nikodemus. Totta. Vaan tytöt kun päivällä vähemmin ajattelisit miehistä, niin vähemmin niistä yöllä näkisit untaki. Ennen näit sinäki unta minusta, Nella?

Petronella. Näin maar niinki; vaan nyt jo en ole vuosissa nähnyt.

Liisa. Vaan ihan toellako Antton huomenna tulee kotiin?

Nikodemus. No noh tyttäreni! näyttäsit vähemmin rakkauttasi.

Liisa. Vaan ihan vissistikö hän tulee huomena?

Nikodemus. Niin niin, johan sen kuulit.

Liisa. Ah isäseni! onkos tästä kuin pitkä aika huomiseen?

Nikodemus. Mikä hurja! nuo rakastunet ovat kuin mielettömiä.

Liisa. Isä! minä luen joka hetken.

Nikodemus. Kysyisit kuin pitkä hetkiki on. Ei tyttöni! heitä nyt pois sellainen puhe, kuuntele vanhempiasi. Kuuleppas Sipri, onkohan se sovelias laskea noita nuoria yhteen ennen kun hän pääsee leipään.

Sipri. Kuin tahdotte. Kyllä voisin heidät elättää, vaan parempi taitasi olla jos hän ensin pääsisi leipään.

Nikodemus. Minulle näyttää heidän yhdistäminen sitä ennen ihan sopimattomalle. (Liisa itkee) Noh! hyi etkö yhtään häpiä! sopiiko tyttölapsen niin tehdä?

Liisa (itkien). Pääsekös hän sitte kohta leipään?

Sipri. Epäilemättä kohta. Hän joka on niin oppinut jotta voipi lukea mitä kirjaa tahansa. Äsken sain häneltä latinaisen kirjan.

Elli. Ja Kanttori tietää, se maar kävi laatuun.

Liisa. Oliko se niin hyvästi kirjotettu.

Kanttori. Hänen ijälleen se vältti, mamseli! vaan siihen tarvitaan vielä paljon lisää; nuorempana minäki olin olevinani oppinut, mutta --

Sipri. Te oppineet harvoin toistanne kiitätte.

Kanttori. Joutavia! minäkö kadehtisin häntä? Hän vielä oli syntymättä, kuu jo olin kolmesti seissut rangaistukset koulussa, ja hän oli neljännessä luokassa kun minä jo olin kaheksan vuotta ollut lukkarina.

Sipri. Toisella saattaa olla parempi pää, ja toinen voipi vuodessa oppia sen minkä toinen kymmenessä.

Kanttori. Mitä siihen taas tulee Sipri, minun pääni kestää siinä missä jonku toisenki.

Nikodemus. Jokainen voi olla siassansa hyvä. Lapset, läkkäämmepäs kotiin. Hyvästi Sipri! minä vaan tahdoin pistäidä sinua katsomassa.

Liisa. Ah, lähättäkää minulle sana kun hän tulee.

Kuudes kohtaus.

Sipri. Elli. Kanttori. Jaakko.

Jaakko. Isä! Tieättekö mitä? Antto on kotona.

Sipri. Mitä hittoja! millaiselle hän näyttää?

Jaakko. Ah! julman oppineelle. Kyytimiehensä vannoi hänen kaiken tietä ei muuta tehneen kun saarnanneen Reikkaa, Latinaa, Kaldeiskaa, Samaritiska, Papiloniska, Arapiskaa, ja joitain hiton kieltä, niin kiivaasti, että kolmisten ole puonnut rattaista maahan, ja miltei taittanut niskansa.

Sipri. Ah! menkäämme hänelle vastaan. Kanttori tulkaa keralla. Hän varmaan on oppinut niin paljon latinaa että on unohtanut Suomen kielen; te voisitte siis olla tulkkina.

Kanttori. Ei Sipriseni, sihen minulla ei ole aikaa aikaa.

Toinen Näytelmä.

Ensimäinen kohtaus.

Putronius (matkavaatteissaan). Vasta päivän olen ollut Helsingistä pois ja nyt jo ikävöin sinne takasin. Kirjoitta varmaan tänne kuolisin ikävään. _Studia res secundas ornant, adversis solatium praebent_. Minulta ikään kuin jotain puuttuisi, kun kolmeen päivään en ole saanut kiistaa. Lieneekkö koko pitäjäässä niin oppinutta, jonka kanssa voisin taistella. Nuo vanhempani raukat sekä veljeni ovat niin tuhmat ja yksikertaset että heille tuskin voinen puhetta vaihtaa. He onnettomat tokko lie kuulleet mainittavankaan _de Homero, Cicerone, Horatio, Virgilio, Xenofonte, Aristotele, Platone, Dionysio, Herodoto, Tacito, Catone, Prolomeo, Plutarko_, jotka kaikki olen lukenut kannesta kanteen halki. Oh! se on ikuinen häpiä minun täytyä tulla heiän luoksensa. Vaan nuopa ankarat kirjani ovat opettaneet minun kärsimäänki sen. _Misere et hesitanter obsqve methode_, sanoo _Cicero_. O! ettei yksikään näistä ankarista miehistä elä, varmaan he kaikki tulisivat paraiksi ystävikseni. Kas sellainen kansakäyminen minulle sopisi. Vaan _Propositum factura mori, vel vincere dextra_ niin kuin _Herodotus_ lauloi ja _Securi adversus homines, securi adversus deos, rem difficillimam assecuri_ sanoi _Tacitus_, minunki siis täytyy olla kuin voin ei kuin tahon. Ei! nyt otan kirjani, (vetää suuren summattoman kirjan taskustansa ja istuiksen lukemaan piippu hampaissa).

Toinen kohtaus.

Putronius ja Jaakko.

Jaakko (Suudellen veljensä kättä). Terve tulemasta kotiin veikkoni!

Putronius. Jaakko! minulle on iloinen sinua tavata. Vaan veikkouden sen saat sinä ajoissa jättää pois. Ennen se oli kyllä hyvä, mutta nyt arvaat itsekki, se ei enää ole sovelias.

Jaakko. Miten? etkös sie ole veljeni.

Putronius. Että syntymältä niin olen, sitä en kielläkkään, lurjus! vaan tietäsit myös sen, että sinä olet talonpojan töllö ja minä vihitty vilosohvian magisteri. Vaan kuule, Jaakko! mitä rakas morsiameni, ja appeni nyt jaksaavat?

Jaakko. He ovat terveenä. Äsken olivat täällä ja kysyivät millon veikko tulisi kotiin.

Putronius. Taas veikko! Minä en sano ylpeydestä, Jaakko! vaan se on ihan sopimaton sinun minua niin kutsua.

Jaakko. Mitenkäs teitä kutsun veikko?

Putronius. Kutsu minua herra Putroniukseksi, jolla nimellä minua tunnetaan Helsingissä.

Jaakko. Jos sen vaan muistasin. Sanoitteko työ, Herra Putrojussiksi?

Putronius. Etkö kuule? minä sanoin herra Putronius.

Jaakko. Herra Putronius, ahaa!

Putronius. Kas se oli oikein: Putronius on latinaksi yhtä kun Puuronen suomeksi.

Jaakko. Voisinhan minäki sitte olla Jaakko Putronius.

Putronius. Kun ensin käyt halki ne koulut jotka minäki, ja seisot kaikki _eksaminat_, voit ottaakki latinaisen nimen. Vaan nyt olet talonpoika, ja siksi vältät Jaakko Puurosenaki. Mutta Jaakko, -- ikävöikö rakastettuni minua?

Jaakko. Hään? onpa itkenytki niin kauvan sinun viipyessäsi.

Putronius. Annappas olla se sinuttaminenki, tölvänä!

Jaakko. Herran morsian on itkenytki, tahoin sinulle sanoa,

Putronius. Nyt olen täällä, Jaakko, ja sen juuri hänen tähdensä. Vaan pitkäseksi tänne en jääkkään. Niin kohta kun häät olen pitänyt lähen Helsinkiin. Mutta tiedätkö jos Nikodemus antaa paljonki tavaraa morsiamelleni?

Jaakko. Sen luulen, liiaksiki jos kuulisi herran saarnaavan kirkossa.

Putronius. Siitä ei tule mitään, niin halvaksi en aivo antauta, täällä maaseurakunnassa ruveta saarnaamaan; minä vaan rakastan kistää ja taistella.

Jaakko. Saarnamisen minä luulin tärkiämmäksi.

Putronius. Tiedätkö mikä kiistäminen onkaan?

Jaakko. Tiedän maar niinki. Piikoen keralla kiistän jokapäivä, vaan siitä en hyödy mitään.

Putronius. Se on sellaista kiistämistäki.

Jaakko. Mitäpäs herra sitte kiistäsi?

Putronius. Minä kiistän vaan tärkeitä ja oppineita asioita, niin kuin esim: Jos Aatam ja Eeva haastoivat Latinaa eli Greikkaa, Jos Kristuksen risti oli hongasta eli kuusesta, jos Juudas hirtti itsensä haapaan eli tammeen, jos Ruomalaiset kirjottivat kotkan eli hanhen sulalla, jos Greikkalaiset lukivat eli lauloivat Homeiroa, jos maa on ymmyrjäinen eli suikula ja jos kuussa, auringossa, tähdissä on ihmisiä eli enkeliä ja sellaisia; ja mitä kieltä siellä haastetaan.

Jaakko. Ei, niistä minä en kiistä, sillä ne eivät koske minuun; kun palkolliset vaan saan työhön niin minusta nähen vaikka sanoisivat että maa on kaheksan kulmanen.

Putronius. _O Animal brutum!_ Vaan Jaakko, tietääkkö morsiameni tulleeni kotiin?

Jaakko. Ei maar se sitä tiedä.

Putronius. Juoksisit nyt sen heille ilmoittamaan, Jaakko!

Jaakko. Vaan sanonko minä sen Liisalle ensin?

Putronius. Liisalle! ken se on?

Jaakko. Veikko, sehän se on sinun morsiamesi?

Putronius. Nyt lurjus, joko unoutit kaikki mitä sinulle taanon opetin.

Jaakko. Hauku minua vaikka miksi, veljesi minä olen kuitenki.

Putronius. Jos et tukkea suutasi, _profecto_ paiskaan tuon kirjan otsaasi.

Jaakko. Piplinkö sinä niin viskaisit ihmisten päälle!

Putronius. Onko se Pipli, lurjus?

Jaakko. Minä en tuntisi Pipliä. Näenhän minä jottei se ole evankeljumi, eikä rukous eli muu virsikirja. Vaan olkoon se jos katkesmus niin se on synti sitä viskata toisen päälle.

Putronius. Vait, lurjus!

Jaakko. Sellaisen lurjuksen minun kuitenki täytyy työlläni ansaita mitä sinä menetät.

Putronius. Kyllä sinun opetan vielä onneton!

(Lähettää kirjan Jaakon silmille.)

Jaakko. Voi! voi! voi!

Kolmas kohtaus.

Sipri. Elli. Putronius. Jaakko.

Sipri. Mikä meteli täällä on?

Jaakko. Antto veljeni lyöp minua.

Elli. Mitä se on? Ei suinkaan hän sinua syyttä lyö.

Putronius. Ei äiti, toella hän pitää sellaista suuta minulle kuin olisin hänen vertaisensa.

Elli. Mitä tunnoton! Etkö paremmin osaa kunnioittaa sellaista oppinutta. Etkö tiedä, hän on koko pereen kunnia. Hyvä herra poikani, elkää suuttuko tuollaiseen tölvänään.

Putronius. Tärkeimmiä asioita mietteissäni tuo _importunissimus ja audacissimus Juvenis_ minua hämmentää. Se ei ole lapsen leikkiä noita _Transcendentilibussia_ koskea.

Sipri. Elkää pahastuko, herra poikani, se ei pidä enää koskaan tapahtuman. Minua pelottaa te olettaki liian pikaiset. Oppineet eivät suvatsekaan monta kolausta. Kun kanttoriki kerran suuttu, hän oli vihoissaan kolme päivää.

Putronius; Onko häänki oppinut?

Sipri. Se maar on: minun muistain ei pitäjässä ole sellaista laulajaa ollut.

Putronius. Voipi hän siksi olla oppimaton.

Elli. Ei poikani! Kuinka niin, koska hän saarnnaki niin ankarasti meillä käydessään.

Putronius. Se ei merkitse mitään, äitiseni. Sellaiset saarnaajat lukevat ulkoa päin oppineitten kirjoja, joita eivät itsekkään ymmärrä, äitiseni; Mutta pankaa heitä kiistämään minun tavallani, niin näätte heiän opit. Minä voin latinaksi kiistää mitä asiata tahansa, Sanoisko ken: tuo pöytä on kissa, niin senki puollustaisin; tai sanoisi, tuo kynttelijalka on hevonen, niin senki todistaisin. Niin olen monen monituisesti tehnyt. Kuulkaapas isäseni, uskoisittako sitä, ken vahvasti juo tulee autuaksi?

Sipri. Paremmin uskon sen tulevan onnettomaksi. Sehän se vie mielen sekä tavaran.

Putronius. Minä päätän hänen autuaksi. _Qvicunqve bene bibit, bene dormit_. Ei, vaan te ette ymmärrä latinaa, se on suomeksi, joka hyvästi juo, se hyvästi makaa, eikö se ole tosi?

Sipri. Totta kyllä, kun vähän olen päissäin niin makaan kuin kesäinen jänis.

Putronius. Joka hyvästi makaa, ei tee syntiä, onko: seki tosi?

Sipri. Vissisti, maatessa ei tehdä syntiä.

Putronius. Joka ei tee syntiä tulee autuaksi.

Sipri. Se on vissi.

Putronius. _Ergo_, joka hyvästi juo tulee: autuaksi.

Elli. Ah! siihen maar kysytään päätä, tulla oppineeksi. Miten kumman pääverkko tuota kaikkea sietäneen! Jaakko, tästedes saat pelveloia veljeäsi, ja kavata häntä suututtaa.

Putronius. Minä en suatsesi hänen itsiäni sinuttelemaan. Mille se kuuluu semmoisen talonpojan töllön oppinutta miestä sinuksi kutsua; hän hyvin voisi minua herraksi sanoa.

Sipri. Jaakko! tästedes kutsu veljeäsi herraksi.

Putronius. Nyt tahdon mennä morsiantani katsomaan. Sillaikaa saisitte kutsua kanttorin tänne, tutkiakseni mihin hän kelpaisi.

Elli. Vaan pelkään nyt rupeaa satamaan; Jaakko voi kantaa nuttua perästäsi.

Putronius. Jaakko!

Jaakko. Kuulen Herra?

Putronius. Tule kantamaan nuttuani, minä menen kylään.

(Menevät ja Jaakko kantaa nuttua perästä).

Neljäs kohtaus.

Sipri ja Elli.

Sipri. Emmekö voi iloita tuosta pojastamme?

Elli. Toella. Ei kopeekkaa hänestä ole turhaan mennyt.

Sipri. Nyt saamme kuulla, mitä Kanttori taitaa. Minua vaan peloittaa, hän ei tule, kun tietää Anton tulleeksi. Mitähän, emmekö kutsune ryöstövouvinki? hän kiittelee aina meiän olutta.

Elli. Kuin suatset. Vaan Sipri, jos panisimme Jaakonki kouluun?

Sipri. Ei eukkoseni! välttää yhdelläki. Tarvitsemmahan toisen kotonaki. Jaakko on uuras raataja, hän tarvitaan tilalla. Katso, tuossa hän tuleekki!

Viides kohtaus.

Jaakko. Sipri. Elli.

Jaakko. Ha, ha, ha, ha, ha! Tuo veljeni voi olla oppinut, vaan ompa hän suuri äimäki.

Elli. Sinä kelvoton! sanotko nyt veljeäsi äimäksi?

Jaakko. Miksikäs häntä kutsuisin, äitiseni! Kun sataa niinkuin astiasta kaataisi, ja hän kannattaa minulla nuttuansa.

Sipri. Etkö voinut hänelle sanoa: Herra! nyt sataa, suatsette ottaa nutun päällenne?

Jaakko. Minusta on se vähän outo, isäseni! sellaiselle, jota vanhempansa niin paljon ovat koulututtaneet viisauteen ja käytökseen, rankkasateella muistuttaa: herra, nyt sataa, ottakaa nuttunne! Tiesihän sen itsekki, koska sade varmaan kasteli hänen paitaa myöten.

Sipri. No kannoitko sinä nuttua koko matkan?

Jaakko. En maar sitä tehnytkään. Nutun panin päälleni, ja siksi ovatki vaatteeni kuivat. Minä tajusin sen kouluttamattaki, ja latinatta.

Sipri. Veljesi oli ajatuksissaan, oppineitten tavalla.

Jaakko. Ha, ha! Hus, sellaista oppia!

Sipri. Jaakko, lurjus! Onko se niin naurettava jos veljesi toisinaan käy ajatuksissaan, kun hän muissa asioissa näyttää viisautta ja oppinsa hedelmiä?

Jaakko. Oppinsa hedelmiä? Saatte kuulla enemmän matkastamme. Tultuamme Nikodemuksen pihalle läksi hän suorasteen menemään sille puolle jolla kahlekoira oli, joka minutta olisi musertanut hänen oppineet säärensä. Sillä koirat purressaan eivät välitä jos ne ovat latinaiset eli greikalaiset jalat. Edelleen meni siitä Antto läävän ovelle, jota avaten hän sanoi: hei! onko Nikodemus kotona? mutta lehmät seisoivat häneen takapuolin, eivätkä osanneet vastata mitään; vaan luulen jos joku heistä olisi vastannut, niin se olisi sanonut: sinuapas on aika hölmö!

Elli. Ah, Sipri! sallit sinä tuollaista puhetta Antosta?

Sipri. Jaakko, heitäppäs pois sellainen ilka.

Jaakko. Voisitte kiittää minua siitä kun saatoin hänen oikialle tielle. Minutta hän nytki vielä seisoisi läävän ovella, suuren oppinsa tähden.

Sipri. Kyllä sinulle näytän, irvihammas!

(Jaakko juoksee tiehensä ja Sipri perästä.)

Elli. Mikä konna! Vaan nyt laitan lukkaria ja ryöstövoutia kutsumaan, ennenkun poikani tulee.

Kolmas Näytelmä.

Ensimäinen kohtaus.

Sipri. Elli. Putronius.

Elli. Poikani viipyy kauvan. Soisin hänen tulevan ennenkun vouti menee pois; hän halajaa häntä puhutella. Vaan tuossapa hän jo tuleekki, terve tulemastanne, potkani. Nikodemus varmaan oli hyvillä mielin tavata sinun terveenä?

Putronius. Minä en tavannut Nikodemusta enkä tytärtänsä.

Elli. Kuin, mikä siinä oli esteenä?

Putronius. Ikään kun olin ovea aukasemassa, tuli vastaani eräs matkaaja herra, tuttujani Helsingistä, jonka keralla sain puhelemaan oppineita asioita, joissa kiivastuimme niin, että unoutin koko kylänkäyntini. Suoraan sanoen hän oli olevinaan oppinut, mutta on siitä kaukana. Sillä näätte, hän sanoa pölläytti minulle _lectissimus et doctissimus_, joka on...

Elli. Mikä hölmö! vaan etkö ollenkaan tavannut Nikodemusta? Hän varmaan pahastuu kun tietää niin tehneesi.