Chapter 5
ANTONIUS. Isäsi katukoon -- jos elää -- ettei Sinusta tullut tyttö! Kavahtaos Nyt mennä Caesar-herran voittosaattoon, Kun piiskaa siitä maistaa sait! Vast'edes Sua vilunväreet karsikoot, kun naisen Näet valkokäden! -- Caesarin luo palaa Ja kerro vastaanottos; sano, että Hän vimmaan saa mun; röyhkän korska on hän, Ja muistaa vain, mit' olen, eikä muista, Mit' olen ollut. Vimmaan hän mun saapi, Ja helppoa se tähän aikaan onkin, Kun hyvät tähteni, nuo muinaisoppaat, Radaltaan syöksevät ja hornan kuiluun Tulensa viskaavat. Puheeni, työni Jos häntä loukkaa, sano, ett' on hällä Hipparchus, vapautettu orjani; Kostoksi mulle häntä mielin määrin Hosukoon, piesköön, hirttäköön; niin sano. Pois naarmuinesi!
(Thyreus menee.)
CLEOPATRA. Joko lopetit?
ANTONIUS. Ah, pimennyt mun maallinen on kuuni! Se Antonion häviötä tietää.
CLEOPATRA. Mun oottaa täytyy.
ANTONIUS. Caesarille mieliks Sa isket silmää hänen heitukalleen.
CLEOPATRA. Et mua tunne.
ANTONIUS. Kylmä olet mulle.
CLEOPATRA. Oi, armas! Minä kylmä! Silloin taivas Mun sydämmeni jäistä myrkkyisintä Raetta valakoon! Sen ensi kuuro Mua kohdatkoon; kun sulaa se, niin myöskin Hajotkoon henkeni! Caesarionin Surmatkoon toinen, sitten yhteen jaksoon Kohtuni hedelmät ja kaikki kunnon Egyptiläiseni; ja hautaamatta He raemyrskyn sulangossa maatkoot, Siks että Niilin kärpäset ja sääsket Makoonsa heidät hautaavat!
ANTONIUS. Nyt tyydyn. Aleksandriassa on Caesar; siellä Koettaa tahdon hänen onneansa. Maajoukkomme on uljaast' otellut; Hajonneet laivat jälleen yhtyneet Ja uhkaavina, merikunnoss' aivan. Miehuuteni, miss' olit? -- Kuule, armas! Jos tuota kättä suutelemaan vielä Sodasta palaan, verissä ma tulen. Ma miekkoineni maineen vielä voitan; Viel' elää toivo.
CLEOPATRA. Sankarini-ylväs!
ANTONIUS. Kolmasti kovaan suonet, jänteet, mielen Ja hurjast' ottelen. Kun vielä olin Iloinen, onnekas, niin miehen hengen Pelasti sukkeluus; nyt tahdon purra, Kaikk' estelijät hornaan syöstä. -- Tule; Viel' yksi hauska yö! Nyt tänne kaikki Apeat päällikkömme! Maljat täyteen! Viel' yksi yö humussa hummatkaamme!
CLEOPATRA. Tää on mun syntypäiväni; sit' aioin Vain hiljaa viettää; mut kun sinä olet Antonius taas, niin minä Cleopatra.
ANTONIUS. Käy vielä kaikki hyvin.
CLEOPATRA. Pääherran luokse kaikki päälliköt!
ANTONIUS. Niin, heitä tahdon lohduttaa. Tän' yönä Sirisköön viini heidän arvistansa! Tule, kuningatar; vielä meiss' on voimaa! Ens' ottelussa laitan, että surma Minuhun rakastuu, kun kilpaa teen Ma hänen hirmuviikatteensa kanssa.
(Antonius, Cleopatra ja seuralaiset menevät.)
ENOBARBUS. Salaman uhka katseessaan on. Raivo Kaunastunutt' on pelkoa. Tuon laisna Voi kyyhky haukkaan iskeä. Kun aivot Kutistuu päällikkömme, paisuu sydän. Jos miehuus älyn ahmaisee, niin nielee Se itse miekan, millä taistelee. Nyt koitan, miten päästä hänest' irti.
(Menee.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Caesarin leiri Aleksandrian luona. (Caesar, lukien kirjettä, Agrippa, Maecenas ynnä muita tulee.)
CAESAR. Pojaksi kutsuu, sättii, niinkuin hällä Ois voimaa minut pois Egyptist' ajaa; Raipoilla pieksee airuttani; vaatii Mua miekkasille: Caesar ja Antonius! Haa, vanha mässäri! Jos mieli kuolla, On monta muuta tapaa; minä nauran Vain hänen vaateilleen.
MAECENAS. Oi, Caesar, muista: Kun moinen valta-eläin raivoon yltyy, On saalis taattu. Hengen aikaa hälle Äl' anna; vimmaans' eduksesi käytä; Ei ole kiukku koskaan varoillansa.
CAESAR. Vie tieto päälliköille, että huomenn' On monist' otteluista viimeinen. Antoniota äsken palvelleita On meidän armeijassa tarpeeks asti Vangitsemahan häntä. Käske se. Väkemme kestitse; on varaa meillä; Se on sen ansainnut. -- Antonius parka!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Aleksandria. Huone hovilinnassa. (Antonius, CLeopatra, Enobarbus. Charmiana, Iras, Alexas ja muita tulee.)
ANTONIUS. Tapella kanssani ei tahdo?
ENOBARBUS. Ei.
ANTONIUS. Ja miksi ei?
ENOBARBUS. Hän varmaan luulee, että. Kun häll' on kymmenesti suuremp' onni, Hän kymmentä myös vastaa.
ANTONIUS. Huomenn' aion Maall' otella ja merellä. Ma joko Jään eloon, taikka kuolleen kunniani Niin veress' uitan, että elpyy jälleen. Uljaasti taisteletko?
ENOBARBUS. Lyön, ja huudan: »Kaikk' ottakaatte!»
ANTONIUS. Oikein! Kutsu tänne Mun talon väkeni. Tän' yönä aulius Pidoissa vallitkoon! -- (Palvelijoita tulee.) Kätesi mulle! Sin' olit aina kelpo mies; -- ja sinä, -- Ja sinä myöskin: -- hyvin teitte työnne; Toverinanne oli kuninkaita.
CLEOPATRA (syrjään Enobarbolle). Mit' ompi tää?
ENOBARBUS (syrjään Cleopatralle). Vain oikku, jonka siittää Sydämmen tuska.
ANTONIUS. Kelpo mies myös sinä. Oi, jaota noin moneksi jos voisin, Ja tekin kaikki sulautua yhdeks Antonioks, niin palvelisin teitä Kuin te nyt mua!
1 PALVELIJA. Taivas varjelkoon!
ANTONIUS. Tää yö mua vielä palvelkaatte. Sarkat Nyt täyttäkää, ja niin mua ylistelkää, Kuin valtakuntan' viel' ois toverinne Ja käskyjäni kuulis.
CLEOPATRA (syrjään Enobarbolle). Mitä aikoo?
ENOBARBUS (syrjään Cleopatralle). Heit' itkettää.
ANTONIUS. Tää yö mua palvelkaa; Se ehkä viimeinen on tehtävänne: Kenties mua ette enää näe, tai näette Verisen varjon vain; jo huomenn' ehkä On teillä toinen herra. Katson teihin Kuin hyvästelijä. Mut, hyvät miehet, En luovu teistä; palveluksihinne Ijäksi olen vihitty kuin ylkä. Kaks tiimaa mua palvelkaa, ei muuta, Ja jumalat sen palkitkoot!
ENOBARBUS. Mut miksi Noin heitä murhetuttaa? Itkeväthän; Ja minä myöskin, laukkasilmä hölmö! Hyi, teette meistä akkoja!
ANTONIUS. Ha, ha! Mun velho noitukoon, jos sitä aioin! Sateesta tuosta onni nouskoon! Liiaks Sanani teihin, ystäväni, koski: Lohduttaa teitä aioin, pyysin teitä Yön viettoon soinioilla. Hyvää, nähkääs, Ma toivon huomisesta; silloin meitä Pikemmin voittorikas elo vartoo Kuin kuolema ja kunnia. Pois pöytään, Ja viiniin hukuttakaa huolet! Tulkaa.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Seutu sama. Hovilinnan edusta. (Kaksi sotamiestä on vartiolla.)
1 SOTAMIES. Hyv' yötä, veikko! Huomenna on päivä.
2 SOTAMIES. Ja silloin nähdään, kuinka käy. Hyv' yötä! Kadulla etkö kuullut mitään kummaa?
1 SOTAMIES. En. Mitä?
2 SOTAMIES. Juorua kai vain. Hyv' yötä!
1 SOTAMIES. Hyv' yötä!
(Toista kaksi sotamiestä tulee.)
2 SOTAMIES. Soltut, vahdiss' olkaa valppaat!
3 SOTAMIES. Te myös. Hyv' yötä!
(Ensimmäiset kaksi asettuvat paikoilleen.)
4 SOTAMIES. Täss' on meidän paikka. (Kolmas ja neljäs asettuvat paikoilleen.) Jos huomenn' onnistaa vain laivastomme, Niin varmaan toivon, että puoltaan pitää Maa-armeijakin.
3 SOTAMIES. Uljas sotajoukko Ja uskalias.
(Hoboijan soittoa näyttämön alta.)
4 SOTAMIES. Vait! Mikä ääni?
1 SOTAMIES. Hiljaa!
2 SOTAMIES. Vait! Kuulkaa!
1 SOTAMIES. Sointaa ilmassa.
3 SOTAMIES. Maan alla.
4 SOTAMIES. Se tietää hyvää, niinhän?
3 SOTAMIES. Ei.
1 SOTAMIES. Vait, sanon! Mit' ompi tää?
2 SOTAMIES. Antonion haltija, Herkules jumala, nyt hänet jättää.
1 SOTAMIES. Menkäämme, kyselkäämme, onko samaa Toisetkin kuulleet.
(Lähestyvät toisia vartijoita.)
2 SOTAMIES. Kuulkaa, miehet! KAIKKI. Kuulkaa! Haa! Kuulettenko?
1 SOTAMIES. Kyllä. Eikö kummaa?
3 SOTAMIES. Kuulkaahan, miehet, kuulkaa!
1 SOTAMIES. Seuratkaamme Niin pitkälle, kuin lupa on, sit' ääntä; Saas nähdä, miten loppuu.
KAIKKI. Kummallista!
Neljäs kohtaus.
Seutu sama. Huone hovilinnassa. (Antonius ja Cleopatra, Charmiana ja muita seuralaisia tulee.)
ANTONIUS. Eros! Asuni, Eros!
CLEOPATRA. Nuku hiukan.
ANTONIUS. Ei, kyyhkyni! -- Eros! Asuni, Eros! (Eros tulee, tuoden asun.) No, poika, ylleni nyt haarniska! Jos onnetar ei tänään meitä suosi, On syynä uhkamme. -- No!
CLEOPATRA. Suo mun auttaa. Mihinkä tää?
ANTONIUS. Oi, älä! Sydäntäni Vain varustele. -- Väärin! Noin, kas noin!
CLEOPATRA. Ei, anna minun. -- Nyt se kelpaa.
ANTONIUS. Hyv' on. Nyt meill' on onni. -- Näetkös, poikaseni? Nyt varustaudu itse.
EROS. Heti, herra.
CLEOPATRA. Ovatko soljet hyvin?
ANTONIUS. Oivast' aivan. Ken nämä aukoo, ennenkuin sen itse Leponi tähden suon, saa tuta myrskyn. -- Haperrat, Eros; kuningatar paremp' On asemies kuin sinä. Joutuun! -- Armas, Jos tänään taisteluni näkisit ja Kuninkaan ammattia ymmärtäisit, Näkisit taitoniekan! -- (Aseisiin puettu soturi tulee.) Terve, uros! Soturin tiedät tehtävän, se näkyy: Varahin mielityöhön herätään Ja ilon siihen käydään.
SOTAMIES. Tuhansia, Vaikk' aikaist' onkin, rautapuku yllä Teit' oottaa satamassa.
(Ilohuutoja ja torventoitauksia.) (Päälliköitä ja sotureita tulee.)
2 PÄÄLLIKKÖ. Kaunis aamu! Hyvää huomenta, kenraali!
KAIKKI. Hyvää huomenta, kenraali!
ANTONIUS. Soma toitaus! Tää aamu, niinkuin nero nuorukaisen, Jost' odotetaan suurta, alkaa varhain. -- No niin; tuo mulle anna, -- tuo -- niin -- hyvä! Hyvästi, rouva! Käyköön mun jos kuinkin, Tuoss' soturin on muisku! (Suutelee Cleopatraa.) Hävettävät Ja narrimaiset on nuo alhaiskansan Jäähyväistemput. Minä nyt sun jätän Kuin rautamies. -- Ken taisteluhun mielii, Mua seuratkoon! Tien näytän. -- Hyvästi!
(Antonius, Eros, päälliköt ja sotamiehet poistuvat.)
CHARMIANA. Huoneisiinneko mielitte?
CLEOPATRA. Mua tue! Kuin sankar' astuu hän. Tää suuri sota Jos päättyis miekkasilla heidän kesken! Antonius silloin -- mutta nyt -- no, tule!
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Antonion leiri Aleksandrian luona. (Torvet soivat. Antonius ja Eros tulevat. Sotamies kohtaa heidät.)
SOTAMIES. Jumalten onni tänään Antoniolle!
ANTONIUS. Jos sinä arpinesi taannoin oisit Maataisteluun mua taivuttanut!
SOTAMIES. Silloin Nuo vilpistyneet kuninkaat ja tuokin Tään-aamullinen luopio sua yhä Kannoilla seurais.
ANTONIUS. Ken se luopio?
SOTAMIES. Ken? Mies kaikkein lähin. Huuda: »Enobarbus!», Niin hän ei sua kuule, taikka vastaa Leiristä Caesarin: »En ole sinun».
ANTONIUS. Haa! Mitä?
SOTAMIES. Niin, hän Caesarin on mies.
EROS. Mut kirstujaan ja aarteitaan ei vienyt Hän mukanaan.
ANTONIUS. Vai luopunut?
SOTAMIES. Niin aivan.
ANTONIUS. Lähetä aarteet, Eros, miehen jälkeen; Kuuletko? Pienintäkään et saa jättää. Kirjoita -- itse kirjoitan ma alle -- Jäähyväiset ja tervehdykset. Toivon -- Niin sano -- ett'ei hällä enää koskaan Ois syytä vaihtaa herraa. -- Kohtaloni Rehellisetkin turmelee. Oh! -- Joutuun! -- Enobarbus!
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Caesarin leiri Aleksandrian edustalla. (Torvenräikkinää. Caesar, Agrippa, Enobarbus ja muita tulee.)
CAESAR. Agrippa, mene, ala taistelu. Antonius elävält' on vangittava; Julista tahtoni.
AGRIPPA. Sen täytän, Caesar.
(Menee.)
CAESAR. Yleisen rauhan aika lähestyy. Nyt voitto vain, niin kolmois-maailmassa Itsestään kasvaa öljypuu!
(Airut tulee.)
AIRUT. Antonius On sotaan marssinut.
CAESAR. Agrippan käske Asettaa eturintaan karkulaiset, Niin ett' Antonius itsehensä purkaa Saa sappeaan.
(Caesar seurueineen menee.)
ENOBARBUS. Alexas hänet petti; Antonion lähettinä Judeassa Omalta herraltansa Herodeksen Hän Caesarille voitti; siitä vaivast' Uus herra hänet hirtätti. Canidius Ja muutkin karkulaiset palkkaa saavat, Mut ei vain kunniaa. Tein itse pahoin; Ja sitä kadun nyt niin karvaast', ett' on Ijäksi ilo mennyt.
(Eräs Caesarin sotureista tulee.)
SOTAMIES. Enobarbus, Antonius kaikki aartees sulle laittaa Ja vielä lahjojakin. Tuoja tuli Mun vahtimolleni, ja telttas luona Nyt purkaa muulinsa.
ENOBARBUS. Kaikk' annan sulle.
SOTAMIES. Äl' ivaa, Enobarbus; puhun totta. Parasta, että turvaan laitat tuojan; Mun tulee täyttää virkani, tuon muuten Olisin itse tehnyt. Teidän päämies On sentään nyt ja aina Jupiter.
(Menee.)
ENOBARBUS. Min' olen suurin konna päällä maan; Sen itse enin tunnen. Oi, Antonius, Lempeyden lähde, kuinka olisitkaan Mun hyvät työni palkinnut, kun kehnot Kullalla maksat! Sydäntäni särkee; Jos sit' ei murra aatos tää, niin toinen Nopeempi keino murtaa sen; mut aatos Sen kyllä tekee, tunnen sen. Sua vastaan Minäkö taistelisin? Ennen etsin Lätäkön, mihin kuolla; likaisinkin Pareiksi sopii viime teolleni.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus
Taistelutanner molempien leirien välillä. (Sotahuutoja, rummun pärrytystä ja torven räikkinää. Agrippa ja muita tulee.)
AGRIPPA. Takaisin! Liian kauas uskalsimme. Caesarkin itse liekiss' on, ja suuremp' On vastustus, kuin mitä odotimme.
(Menevät.) (Sotahuutoja. Antonius ja Scarus, haavoitettuna, tulevat.)
SCARUS. Päällikkö uljas! Tää vast' ottelua! Jos taannoin näin ois tehty, kotiin heidät Pää veriss' olis piesty.
ANTONIUS. Vuodat verta.
SCARUS. Sain haavan; se ol' ensin niinkuin T, Mut nyt se on kuin H.
ANTONIUS. He pakenevat.
SCARUS. Nyt survokaamme heidät tunkiolle; Minuss' on vielä kuuden naarman tila.
(Eros tulee.)
EROS. He ovat lyödyt; hyötymme on yhtä Kuin kauniin voitto.
SCARUS. Selkään heitä haudo Ja niinkuin jänist' iske takakoipeen; Juoksusta hauska piestä!
ANTONIUS. Kerran maksan Puheesi lohdukkaat ja kymmenesti Tuon reippaan mieles. Tule!
SCARUS. Jäljess' onnun.
(Menevät.)
Kahdeksas kohtaus.
Aleksandrian muurien edustalla. (Sotahuutoja. Antonius tulee marssien, hänen jäljessään Scarus ja sotaväkeä.)
ANTONIUS. Leiriinsä hänet karkoitimme. Joutuun Ennalta viekää kuningattarelle Sanoma, keitä vieraakseen hän saa. -- Huomenna ennen päivää vuodatamme Sen veren, joka tänään pakoon pääsi. Kaikille kiitos! Vankat teill' on kourat, Ja ette taistelleet vain palkan eestä, Vaan niin kuin asia ois ollut teidän, Eik' yksin mun; jokainen oli Hektor. Nyt kaupunkiin, ja vaimon, ystäväin Kavutkaa kaulaan; kertoelkaa työnne, Kun ilokyynelin he haavoistanne Pesevät hurmeen ja nuo kunnon raannat Terveiksi suutelevat. -- Kätesi! (Cleopatra tulee seurueineen.) Tuon suuren keijon suosiin sinut suljen, Kiitollisuutens' onnen sulle tuokoon! -- Sa, mailman päivä, teräskaulahani Kätesi kierrä; juokse semmoisenaan Sopani raudan läpi sydämmeeni, Ja voittoretkes tee sen kuohupäillä!
CLEOPATRA. Oi, herrain herra! Kaiken kunnon kunto! Maailman suurest' ansast' ehjänäkö Hymyillen tulet?
ANTONIUS. Armas satakieli, Makuulle heidät pieksimme. Haa, tyttö! Ruskeihin harmait' eksyy; mut viel' aivo Ravitsee hennoja ja nuoruudelta Voi viedä voiton. Katso tuota miestä! Huulilleen armon kättä tarjoo! -- Uros, Suutele tuota! -- Taistellut hän niin on, Kuin vihast' ihmiskuntaan joku jumal' Ois surmaa tehnyt hänen hahmossansa.
CLEOPATRA. Saat multa kulta-asun, jok' on ollut Kuninkaan oma.
ANTONIUS. Ansainnut hän on sen, Vaikk' ois se rubiineilla koristeltu Kuin pyhän Phoibon vaunut. -- Kätesi! Nyt riemukulku kautta kaupungin Ja kilvet hajanaiset koristeina! Jos olis linnassamme leirin tila, Niin yhdess' illasteltaisi ja juotais Onneksi huomispäivän, josta koituu Kuninkaallinen seikkailu. -- Soi, torvi! Kaupungin korvat vasken räminällä Nyt huumaa, säistäin rummun pärrytystä, Niin että maa ja taivas yhteen ääneen Jymisten tuloamme ylistää!
(Menevät.)
Yhdeksäs kohtaus.
Caesarin leiri. (Sotureita on vartiolla.)
1 SOTAMIES. Jos meit' ei tunnin aikaan vaihdeta, Palata täytyy vahdistoon. On kuudan, Ja sanotaan, ett' toisell' alkaa valveell' Ottelu taas.
2 SOTAMIES. Kirottu päivä meille Tuo eilinen!
(Enobarbus tulee.)
ENOBARBUS. Yö, ole näkijäni! --
3 SOTAMIES. Ken tuo mies on?
2 SOTAMIES. Vait vain, ja kuunnelkaamme.
ENOBARBUS. Todista puolestani, armas kuu, Kun pettureista inhottava muisto Jää maailmaan, ett' Enobarbus raukka Sinulle työnsä katui.
1 SOTAMIES. Enobarbus!
2 SOTAMIES. Vait! Lisää kuulkaamme.
ENOBARBUS. Sa, raskaan mielen ylin valtias, Yön myrkkyist' usvaa päälleni nyt seulo, Ett' elämä, tuo tahdon vastustaja, Minusta luopuis! Sydämmeni murskaa Piikovaan rikokseeni! Rauetkoon se, Surusta kuivuneena, tomuksi Pahoine mietteinensä! Oi, Antonius, Jalompi kuin mun ilkityöni halpa, Anteeksi omast' anna puolestasi, Mut mailma kirjoihinsa minut pankoon Vain luopioiden, pettureiden joukkoon! Antonius! Oi, Antonius!
(Kuolee.)
2 SOTAMIES. Puhutella Pitääpi häntä.
1 SOTAMIES. Niinpä niinkin; saattaa Puheensa Caesaria koskea.
3 SOTAMIES. Niin oikein. Mutta hän on nukuksissa.
1 SOTAMIES. Pikemmin taineissaan; noin häijy rukous Ei hevin unta tuo.
2 SOTAMIES. Lähemmä tulkaa.
3 SOTAMIES. Herätkää, herra! Puhukaa!
2 SOTAMIES. Hoi! Kuulkaa!
1 SOTAMIES. Häneen on kuolon käsi iskenyt. -- Haa! Rummun vakaa ääni uinuvia Jo herättää. Päävahtiin hänet viemme; Hän arvomies on. Vuoromme nyt päättyy.
3 SOTAMIES. No, tulkaa pois; hän ehkä vielä tointuu.
(Menevät, ruumitta kantaen.)
Kymmenes kohtaus.
Molempien leirien välimaalla. (Antonius ja Scarus tulevat, marssittaen sotajoukkojaan.)
ANTONIUS. Merillä tänään varustauvat; emme Lie maalla heille mieleen.
SCARUS. Kaikkialla.
ANTONIUS. Tulessa tulkoot taikka ilmassa, Niin vastaan käymme. Muista: jalkaväki Kaupungin ulkokunnahilla meihin On liittyvä. Merellä kaikk' on selvää; Sataman jättäneet on laivat. Paras Nyt tilaisuus on heidän hankkeitaan Ja varustuksiansa vakoella.
(Menevät.) (Caesar tulee, marssittaen sotajoukkojaan.)
CAESAR. Jos teit' ei ahdisteta -- niinkuin luulen -- Pysykää hiljaa maalla. Parhaat voimans' On laivoihin hän vienyt. Laaksoiss' olkaa Ja kestäkäätte, miten parhain voitte.
(Menevät.) (Antonius ja Scarus palajavat.)
ANTONIUS. Ei mitään vieläkään! Tuon männyn luota Ma näen kaikki; kohta tiedon annan, Mitenkä käy.
SCARUS. Cleopatran on laivaan Pesineet pääskyt; auguuri on vaiti, Ei tiedä mitään, synkkänä vain katsoo, Peläten suutaan avata. Antonius On rohkea ja arka, pelkää, toivoo Sen mukaan, miten onnen oikku vuoroin Vie taikka antaa.
(Kaukaista melua, meritappelun kaltaista. Antonius palajaa.)
ANTONIUS. Hukassa on kaikki! Tuo rietas egyptitär minut petti! Laivastoni on antaunut; tuolla Nakellaan pilviin lakkeja ja juodaan, Kuin kauan eross' olleet ystävykset. Sa, kolminainen portto, minut tuolle (Menee.) Möit oppipojalle! Sua vastaan yksin Nyt sydämmeni sotii. -- Pakoon kaikki! Kun lumoukseni kostanut ma olen, Niin kaikk' on tehty. -- Käske pakoon kaikki. (Scarus menee.) Oi, päivyt, nousuas en enää näe! Täss' onnestaan Antonius erii; tässä Me kättä paiskaamme! -- Näiks onko tullut? -- Sydämmet, jotka liepeissäni lieri Ja joiden toiveet täytin, mehuaan nyt Caesarin kukkakupuun heruttavat; Ja kolottu on honka tää, mi kaikki Varjoonsa peitti. Petetty ma olen! Egyptin viekas henki! Ilki lumous! Sa, jonka silmäys mua viittoi sotaan Ja kotiin taas, jonk' oli povi korkein Mun silmämääräni ja ylpeyteni, Kuin aimo mustalainen petosjuonin Sydäntä myöten minut paljaaks riistit! -- Hoi, Eros! Eros! (Cleopatra tulee.) Lumous, väisty pois!
CLEOPATRA. Miks armahallesi noin riehut?
ANTONIUS. Poistu, Tai ansaitun saat palkkasi ja Caesar Häväistyn voittosaaton! Hän sun vieköön Ja plebejien riemutessa ilmaan Sun nostakoon! Sa vaunujansa seuraa Häväistyksenä koko sukupuolesi Kuin hirmu-otusta sua näyteltäköön Rovosta roistokansalle! Tuo hellä Octaviakin siksi säätyin kynsin Vanatkoon kasvos! (Cleopatra menee.) Hyvä, että menit, Jos hyvä, että elät. Parempi, Jos raivoni sun saavuttaisi; silloin Yks surma monta estäisi. -- Hoi, Eros! -- Mua Nesson paita polttaa! Kantaisä Alcides, neuvo mulle raivos, että Kuun sarviin Lichaan lennätän ja noilla Käsillä, joille raskain nuija kevyt, Arvoisan itseni ma tyynni murskaan! Tuo noita kuolkoon! Rooman nulikalle Hän minut möi; petokseen minä sorruin, Ja siitä nyt hän kuolkoon! -- Eros, hoi!
(Menee.)
Yhdestoista kohtaus.
Aleksandria. Huone hovilinnassa. (Cleopatra, Charmiana, Iras ja Mardianus tulevat.)
CLEOPATRA. Avuksi, naiset! Pahemmin hän raivoo Kuin Ajax kilvestään. Thessalian karju Noin vaahtea ei vala.
CHARMIANA. Hautamajaan Sulkeukaa, kuolon sana hälle pankaa. Niin tuskaillen ei sielu ruumiist' erii, Kuin suuruus itsestään.
CLEOPATRA. Pois hautamajaan! -- (Mardianolle.) Sana hälle vie, ett' itseni ma tapoin, Ett' oli viime sanani: »Antonius»; Se kerro oikein surkutellen. Joudu! Tuo tieto mulle, miten hän sen kestää.
(Menevät.)
Kahdestoista kohtaus.
Paikka sama. Toinen huone. (Antonius ja Eros tulevat.)
ANTONIUS. Mua erotatko, Eros?
EROS. Kyllä, herra.
ANTONIUS. Näet joskus pilven lohikäärmeenmoisen, Udussa näet kuin leijonan tai karhun Tai tomillisen linnan, jyrkän vuoren, Särmikkään kallion, sinervän niemen Ja puita, jotka maailmalle nuokkuu -- Lumetta kaikki. Sinä näit nuo näyt. Nuo iltahämyn kuvajaiset?
EROS. Kyllä.
ANTONIUS. Mik' on nyt hevonen, se tuokiossa Hajautuu pilveen, erottamatonna Kuin vesi vedestä.
EROS. Niin kyllä, herra.
ANTONIUS. Niin, ystävä, semmoinen varjokuva On päällikkösi nyt. Täss' on Antonius, Mut tätä hahmoa ei voi hän pitää. Egyptin vuoksi ryhdyin tähän sotaan, Ja kuningatar -- jonka syämmen luulin Omaavani, kosk' omasi hän minun, Jok', omanani, miljoonittain muita, Nyt kadonneita, yhdisti -- hän, näet sen, Pelissä petti mun ja Caesarille, Vihamiehelleni, kunniani hukkas. -- Äl' itke, hyvä Eros; jäihän meille Viel' itsemme, jok' itsemme voi tappaa. (Mardianus tulee.) Se kirottu! Hän miekan multa ryösti.
MARDIANUS. Antonius, ei! Sua kuningatar lempi Ja omakseen sun kohtalosi otti.
ANTONIUS. Vait, rietas kuohilas! Hän minut petti. Sen vuoksi kuolkoon!
MARDIANUS. Ihminen vain kerran Voi kuolemalle maksaa velkansa; Hän on sen maksanut. Mit' aioit sinä, Se on jo tehty. Viime sanans' oli: »Antonius, ylevä Antonius!» Silloin Antonion nimen syvä, raskas huokaus Katkaisi kesken; sydän vei ja huulet Siit' osansa; hän kuoli pois, ja nimes On häneen haudattuna.
ANTONIUS. Kuollut?
MARDIANUS. Kuollut.