Chapter 3

CLEOPATRA. Antonion kehuks Caesaria moitin.

CHARMIANA. Useinkin kyllä.

CLEOPATRA. Palkkan' olen saanut. Taluttakaa mua pois! Mua pyörryttää. Oi, Iras, Charmiana! -- Ei, ei mitään. -- Alexas, mene miehen luo ja kysy Octavian näköä ja luonnett', ikää, Ja hiusten karvaa, muista. Heti joutuun! (Alexas menee.) Ijäksi menköön hän! Ei, ei! -- Charmiana, Jos toiselt' onkin puolelta kuin Gorgo, Niin toiselt' on hän Mars. -- (Mardianolle.) Alexaan käske Kysellä hänen pituuttaan. -- Charmiana, Mua sääli, mutta vaiti vaan! -- Nyt sisään!

(Lähtevä.)

Kuudes kohtaus.

Misenon lähellä.

(Torventoitauksia. Toisaalta tulevat Pompejus ja Menas, torvien ja rumpujen soidessa; toisaalta Caesar, Lepidus, Antonius, Enobarbus ja Maecenas sotajoukkoineen.)

POMPEJUS. Molemmin puolin meill' on panttivangit; Siis ennen tappelua haastelkaamme.

CAESAR. Kohtuullist' ensin neuvotella; siksi Ennalta ehdot kirjeess' ilmoitimme. Jos niitä olet miettinyt, niin sano, Halaatko tuppeen pistää vihan miekan Ja uljaan nuorisosi surman suusta Sisiliaan lähettää?

POMPEJUS. Te kolme, kuulkaa, Te mailman suuren yksinvaltiaat, Jumalten sijaiset, -- en tiedä, miksi Isäni kostamatta jäis, kun poika Häll' on ja ystäviä, koska Caesar, Jonk' aaveen Brutus näki Philippissä, Sai puoltajia teistä. Mikä saattoi Kapinaan kalvaan Cassion? Mikä Bruton, Tuon jumaloidun, kunnon roomalaisen, Ja muutkin kauniin vapauden sulhot Pani upottamaan veriin Capitolin? Ei muu, kuin että heist' ol' ihminen Vain ihminen. Se syy myös, miksi minä Varustin nämä laivat, joiden taakast' Ärjäänä meri vahtoaa, ja joilla Sen pilkan kostan, jota luihu Rooma Osoitti jalolle mun isälleni.

CAESAR. Älähän hädi.

ANTONIUS. Meit' et aluksillas Sa pelota. Merellä haastelkaamme; Maall' on, sen tiedät, valta meidän.

POMPEJUS. Aivan; Maall' isäni sa talon valtaas otit; Mut kosk' ei käell' ole omaa pesää, Niin pidä se, jos voit.

LEPIDUS. Tuo viepi syrjään. Mut ole hyvä, sano, mitä tuumit Sa tarjostamme?

CAESAR. Siinäpä se temppu.

ANTONIUS. Ei mitään tyrkytystä; tutki vainen, Mit' etuja se tuo.

CAESAR. Ja mitä lisää Voi onni tuoda.

POMPEJUS. Tarjoatte mulle Sisilian ja Sardinian, ja mun tulee Meriltä rosvot karkoittaa ja Roomaan Sen viljatarpeet laittaa. Sen jos lupaan, Palaamme kotiin lovettomin miekoin Ja silein kiivin.

CAESAR, ANTONIUS ja LEPIDUS. Se on tarjomme.

POMPEJUS. Siis tietkää: tulin tänne aikehessa Tarjoonne suostua; mut hiukan kärtyks Antonius sai mun. -- Vaikka kertomalla Kehuni pilaankin, niin kuule toki: Kun veljes kanssa Caesar kävi sotaa, Tul' äitisi Sisiliaan ja siellä Sai ystävyyttä.

ANTONIUS. Tiedän sen, Pompejus, Ja aioinkin sen aimo kiitoksilla Sinulle sovittaa.

POMPEJUS. No, tuohon käteen! En luullut, että täällä tavattaisiin.

ANTONIUS. Idäss' on vuode pehmyt; sua kiitän, Ett', ennen aikomaani, tänne jouduin; Ma kostuin siitä.

CAESAR. Viime näkemästä Sin' olet muuttunut.

POMPEJUS. Mit' otsalleni Lukuja laskenut lie kova onni, En tiedä lain; mut poveen ei se pääse Sydäntä valtaamaan.

LEPIDUS. No, tervetullut!

POMPEJUS. Niin toivon, Lepidus. -- Siis kaikki selvää. Mut välikirja tehtäköön, ja siihen Sinetit alle.

CAESAR. Tapahtukoon oiti.

POMPEJUS. Sitt', ennen eroamme, pidot teemme; Ken alkaa, arpa ratkaiskoon.

ANTONIUS. Min' alan.

POMPEJUS. Ei, Antonius, arpa ratkaiskoon. Mut ensinnä tai jäljinnä, niin voiton Egyptin hieno keittotaito viepi. Ma kuulin, että Julius Caesar siellä Kemuista lihoi.

ANTONIUS. Paljon olet kuullut.

POMPEJUS. Vain hyvää tarkoitan.

ANTONIUS. Ja hyvää puhut.

POMPEJUS. No niin, sen olen minä kuullut; Ja senkin, ett' Apollodorus vei --

ENOBARBUS. Vait vain. -- Niin teki.

POMPEJUS. Mitä?

ENOBARBUS. Caesarille Vei patjass' erään kuningattaren.

POMPEJUS. Sun tunnen, solttu; mitä kuuluu?

ENOBARBUS. Hyvää, Ja hyvää, toivon, vastakin, kun tiedoss' On neljät pidot.

POMPEJUS. Kättäs saanko puistaa? Vihannut en sua koskaan; miehuuttasi Vain kadehdin, kun näin sun taistelevan.

ENOBARBUS. En teitä koskaan juuri rakastanut, Mut kehuin teitä silloin, kun sen kehun Olitte kymmenesti ansainnut.

POMPEJUS. Suoruutes säilytä; sua kaunistaa se. Nyt laivalleni kutsun teidät kaikki; Suvaitkaa!

CAESAR, ANTONIUS ja LEPIDUS. Tietä näyttäkää.

POMPEJUS. No, tulkaa.

(Pompejus, Caesar, Antonius, Lepidus, sotamiehet ja seuralaiset menevät.)

MENAS (syrjään.) Isäsi, Pompejus, ei olisi koskaan tuota sopimusta tehnyt. -- Herraseni, olemme toisemme ennenkin nähneet.

ENOBARBUS. Merellä, luullakseni.

MENAS. Niin oikein.

ENOBARBUS. Te olette ollut urhokas vesillä.

MENAS. Ja te maalla.

ENOBARBUS. Minä kehun jokaista, joka minua kehuu; vaikka eihän sitä voida kieltää, mitä maalla olen tehnyt.

MENAS. Eikä sitä, mitä minä vesillä.

ENOBARBUS. Jotakin voisitte sentään kieltää, omaksi turvaksenne; olette ollut aika rosvo vesillä.

MENAS. Ja te maalla.

ENOBARBUS. Siinä kohden minä maatoimeni kiellän. Rauhan kämmen, Menas! Jos silmämme olisivat vakojia, niin saavuttaisivatpa tässä kaksi rosvoa toistansa suutelemasta.

MENAS. Kaikilla ihmisillä on kasvot rehelliset, miten sitten käsien laita lieneekin.

ENOBARBUS. Mutta eipä kaunista naista ole, jolla olisi rehelliset kasvot.

MENAS. Oikein osattu: he ovat sydämmen varkaita.

ENOBARBUS. Me tulimme tänne taistelemaan kanssanne.

MENAS. Minä puolestani olen pahoillani, että siitä tuli juomingit. Pompejus nauraa tänään poikkeen onnensa.

ENOBARBUS. Jos sen tekee, niin, totta tosiaan, hän ei saa sitä itkemälläkään takaisin.

MENAS. Siinä olette oikeassa, herra. Me emme luulleet tapaavamme Marcus Antoniota täällä. Sanokaa, onko hän nainut Cleopatran?

ENOBARBUS. Caesarin sisaren nimi on Octavia.

MENAS. Aivan oikein; hän oli Cajus Marcellon vaimo.

ENOBARBUS. Mutta on nyt Marcus Antonion vaimo.

MENAS. Joutavia!

ENOBARBUS. Totta!

MENAS. Siis ovat hän ja Caesar ijäksi yhteen liittyneet.

ENOBARBUS. Jos minun tulisi jotakin tästä liitosta ennustaa, niin tuota en ennustaisi.

MENAS. Minä luulen, että tämän naimiskaupan vaikuttivat enemmän valtiolliset seikat kuin asianomaisten rakkaus.

ENOBARBUS. Niinpä minäkin luulen. Mutta saatte nähdä, että se side, joka nyt näyttää heidän välinsä sitovan, se vielä heidän ystävyytensä kuristaa. Octavia on hurskas, kylmä ja hiljainen olento.

MENAS. Kukapa ei sellaiseksi toivoisi vaimoansa?

ENOBARBUS. Ei se, joka ei itse ole sellainen; ja sellainen ei ole Marcus Antonius. Hän himoo jälleen egyptiläistä herkkuansa; silloin Octavian huokaukset huokuvat vireille Caesarin tulen, ja, niinkuin vastikään sanoin, se, mikä on heidän ystävyytensä voima, on oleva suoranaisena alkuna heidän epäsopuunsa. Antonius tyydyttää rakkauttansa siellä, missä se on; täällä hän meni naimisiin vain etunsa kanssa.

MENAS. Niin kai käynee. Tuletteko laivaan, herra? Pyytäisin saada juoda teidän onneksenne.

ENOBARBUS. Miksi en? Olemmehan Egyptissä tottuneet kaulaa kastamaan.

MENAS. Siis, lähtekäämme.

(Menevät.)

Seitsemäs kohtaus.

Pompejon laivalla Misenon lähistössä. (Soittoa. Kaksi tai kolme palvelijaa kantaa sisään päällisruokia.)

1 PALVELIJA. He ovat heti täällä; jotkut heistä ovat jo niin horjuvalla kannalla, että pieninkin tuulenpuuska voi kaataa heidät.

2 PALVELIJA. Lepidus on aivan tulipunainen.

1 PALVELIJA. Hän onkin saanut juoda almujuomat.

2 PALVELIJA. Kun toinen heistä koskee toisen kipeään kohtaan, huutaa hän: »vaiti jo!», lähentelee heitä toisiinsa ja itseään juoman luo.

1 PALVELIJA. Mutta se synnyttää vielä suuremman riidan hänen ja hänen tajunsa välillä.

2 PALVELIJA. Niinhän sitä käy, kun pyrkii suurten herrain seuraan. Minä yhtä mielisti kannan ruokoa, josta ei ole vähääkään hyötyä, kuin tapparakeihästä, jota en jaksa nostaa.

1 PALVELIJA. Suureen piiriin kutsuttu, joka ei voi siinä liikkua, on niinkuin silmäkuopat ilman silmiä; ne vain surkeasti rumentavat kasvoja.

(Torventoitauksia. Caesar, Antonius, Pompejus. Lepidus, Agrippa, Maecenas, Enobarhus, Menas ja muita päälliköitä tulee.)

ANTONIUS. Näin tehdään: pyramiidin askelmista Mitataan Niilin tulva: silloin näyttää Mataluus, korkeus tai keskimäärä, Tuleeko viljavuos vai kallis aika. Jot' enemmän Niil' paisuu, sitä suuremp' On toivo; kun se laskee, silloin maamies Sen liejumutaan kylvää siemenensä Ja ennen pitkää siitä sadon niittää.

LEPIDUS. Teillä on siellä kummallisia käärmeitä.

ANTONIUS. On, Lepidus.

LEPIDUS. Tuo Egyptin käärme sikiää siis tuosta mudasta tuon auringon vaikutuksesta; samaten tuo krokotiilikin.

ANTONIUS. Niin aivan.

POMPEJUS. Istukaa! -- Viiniä, hoi! -- Lepidon malja!

LEPIDUS. Minä en voi niin hyvin kuin pitäisi; mutta ilolientä minä en hylkää.

ENOBARBUS. Ette ennen kuin nukutte; mutta pelkäänpä, että silloin jo olette liemessä.

LEPIDUS. Niin, tosiaankin, olen kuullut, että nuo Ptolomeojen piramiidit ovat sangen sieviä laitoksia; oikein totta, niin olen kuullut.

MENAS (syrjään). Pompejus, kuule!

POMPEJUS. Mitä? Kuiskaa korvaan.

MENAS. Ma pyydän, nouse pois ja kuule mua.

POMPEJUS. Odota hetki. -- Lepidon on malja.

LEPIDUS. Mikä laitos se on tuo krokotiili?

ANTONIUS. Se on muodoltaan itsensä kaltainen; ja on niin leveä, kuin sillä on levyyttä; tasan niin korkea, kuin se on korkea, ja liikkuu omilla jäsenillään; se elää siitä, mikä sitä ravitsee, ja kun se kerran hajoaa alkuaineisiinsa, niin menee sen sielu vaelluksille.

LEPIDUS. Mikä väri sillä on?

ANTONIUS. Oma värinsä.

LEPIDUS. Sepä on kumma käärme.

ANTONIUS. Niin on, ja sen kyyneleet ovat kosteat.

CAESAR. Tyytyykö hän tuohon selitykseen?

ANTONIUS. Kyllä, kaikkien niiden maljojen jälkeen, joita Pompejus on hänen juottanut; muuten hän on täydellinen epikuurolainen.

POMPEJUS (syrjään Menaalle). He, mene hirteen! Moista puhut mulle! Tee, niinkuin käskin. -- Missä särkkäni?

MENAS (syrjään). Jos ansioni vuoks mua tahdot kuulla, Niin nouse pois.

POMPEJUS. Olethan hullu. Mitä?

(Käyvät syrjään.)

MENAS. Ain' onnellesi lakkia ma nostin.

POMPEJUS. Niin, uskollinen olit palvelija. Mut asias? -- Iloitkaa, hyvät herrat.

ANTONIUS. Lepidus, vaivut; juoksuhiekkaa karta!

MENAS. Maailman herraksiko tahdot?

POMPEJUS. Mitä?

MENAS. Maailman herraksiko tahdot, kysyn.

POMPEJUS. Miten se kävisi?

MENAS. Jos suostut vain. Niin minä, vaikka köyhä mies, teen sinut Maailman herraksi.

POMPEJUS. Oletko päissäs?

MENAS. En, herra, maljaa olen karttanut. Jos tohdit vain, niin olet Zeus maan päällä; Mit' ilma kaartaa, mitä meri saartaa On sun, jos tahdot.

POMPEJUS. Mitenkä?

MENAS. Nuo kolmet Maailman jakajat, nuo kilpailijat, Laivallas ovat; köyden katkaisen, Vesille työnnämme, heit' isken kurkkuun. Ja kaikk' on sun.

POMPEJUS. Ah, jos sen oisit tehnyt, Mut siit' et virkkanut. Se palvelusta Ois sulta ollut, konnuutt' on se multa. Etuni, näet, ei ohjaa kunniaani, Vaan kunnia sitä. Kadu, että kieles Tekosi ilmaisi. Jos oisit tehnyt Sen tietämättäni, niin hyväksynyt Jälestäpäin sen oisin; nyt mun täytyy Se hyljätä. Siis, heitä se ja juo!

MENAS (syrjään). Tään jälkeen min' en enää ikänäni Sun häältynyttä onneasi seuraa. Ken etsii ja, kun tarjoll' on, ei ota, Jää ijäks ilman.

POMPEJUS. Maljas, Lepidus!

ANTONIUS. Hän viekää maihin! Minä vastaan maljaan.

ENOBARBUS. Saas tästä, Menas!

MENAS. Terve, Enobarbus!

POMPEJUS. Kukulleen malja!

ENOBARBUS. Tuo mies kestää, Menas.

(Osoittaa palvelijaa, joka kantaa pois Lepidon.)

MENAS. Kuin niin?

ENOBARBUS. Hän kolmanneksen mailmaa kantaa.

MENAS. Kolmannes päissään siis! Jos koko mailma Samaten ois, niin pyörisipä tuo!

ENOBARBUS. Siis, auta vauhtia ja juo!

MENAS. No niin!

POMPEJUS. Egyptin pitoja ei nämä vielä.

ANTONIUS. Likipä pitää. -- Sarkat täyteen, hei! Caesarin malja!

CAESAR. Tästä soisin päästä. Tukala työ on aivojansa pestä, Kun yhä ne vain ryöttyy.

ANTONIUS. Aikaas seuraa.

CAESAR. Ma vastaan: sitä hallitse. Mut ennen Janoan neljä päivää, kuin näin yhden Kulutan juontiin.

ENOBARBUS (Antoniolle). Päällikköni ylväs, Egyptiläinen Bacchus-tanssi nyt Pitojen höysteheksi!

POMPEJUS. Oikein, solttu!

ANTONIUS. Niin, käsi kätehen ja riviin, kunnes Suloiseen Lethen uneen viinin voima Nukuttaa aistimme.

ENOBARBUS. No, käsi käteen! Korviimme myrskytköön nyt räikkä soitto! Ma teidät sijoitan; tuo poika laulaa; Ja kaikki säistäkää niin voimakkaasti, Kuin suinkin keuhkoistanne ääntä saatte!

(Soittoa. Enobarbus asettaa heidät käsikkäin riviin.)

Laulu:

Bacchus, juoman jumala, Punasilmä, pullakka, Murehemme viiniin vierrä, Hiuksihimme köynnös kierrä. Juo, niin että pyörii maa! Juo, niin että pyörii maa!

CAESAR. Nyt riittää jo. Pompejus, hyvää yötä! Pois lähde, veljyt: moist' ei pilaa salli Vakava tehtävämme. -- Erotkaamme. Poskemme hehkuu; vahvan Enobarbon On viini voittanut, ja minullakin Kangertaa kieli. Niinkuin narrit melkein Me riehumme. Tää riittää. Hyvää yötä! -- Kätes, Antonius!

POMPEJUS. Ensi koitos maalla.

ANTONIUS. Niin oikein! Kättä päälle!

POMPEJUS. Oi, Antonius, Sull' isäni on talo, -- mut, ei, -- nythän Olemme ystäviä. Tulkaa purteen.

ENOBARBUS. Varotkaa putoomista. (Pompejus, Caesar, Antonius seuralaisineen menevät.) Minä jään.

MENAS. Kojuuni tulkaa. -- Hei vaan, rummut soimaan, Ja torvet, huilut, hei! Neptunus kuulkoon, Kuin raikkaast' isoisia hyvästellään! Soittakaa, soittakaa, sen vietävät!

(Torventoitauksia ja rummun pärrytystä.)

ENOBARBUS. Hih! Ilmaan lakki!

MENAS. Hih! -- No, tulkaa, herra.

(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Tasanko Syyriassa.

(Ventidius tulee voittosaatossa, hänen mukanaan Silius ja muita roomalaisia, päälliköitä ja sotamiehiä; edellä kannetaan Pacoron ruumista.)

VENTIDIUS. Nyt, Parthia, taitoin peitsesi; näin onni Nyt soi mun kostaa Marcus Crasson surman. -- Kuninkaan poika sotajoukon edell' On kulkeva. -- Pacorosi, Orodes, Nyt Crasson sovittaa.

SILIUS. Ventidius, miekkas Kun vielä parthilaisten verta höyryy, Niin pakoojia vainoo; Meediat urki, Mesopotamiat ja kaikki hyylät, Miss' olla voivat. Suur' Antonius sitten Sun voittovaunuun asettaa ja pääsi Koristaa laakereilla.

VENTIDIUS. Silius, Silius, Min' olen kyllän tehnyt. Alamainen Voi liikojakin tehdä. Tiedä, Silius: Parempi työtönnä, kuin töistään saada Liiaksi mainetta, jos meistä etääll' On palveltava. Caesar ja Antonius Enemmän saivat aikaan muiden kautta Kuin itsestään. Maaherra Syyriassa, Edeltäjäni Sossius, herrans' armon Menetti, kun hän äkkiarvaamatta Sai liian suuren maineen. Joka sodass' On päällikköään toimess' etevämpi, Tuleepi päällikkönsä päälliköksi, Ja kunnian himo, sotamiehen hyve, Valitsee ennen tappion kuin voiton, Joss' itse varjoon joutuisi. Ma voisin Antonion hyväks enemmänkin tehdä, Mut hän vaan suuttuisi, ja hänen vihans' On surma toimilleni.

SILIUS. Sull' on sitä, Jot' ilman miekankantajaa ei miekast' Erottaa saata. Kirjoitatko hälle?

VENTIDIUS. Nöyrästi kerron, mit' Antonion nimi -- Tuo taika-sotahuutomme -- sai aikaan: Kuin hänen lipuillaan ja armeijoillaan On voittamaton Parthian ratsuväki Ajettu tantereelta.

SILIUS. Miss' on nyt hän?

VENTIDIUS. Athenaan aikeessa; ja meidän tulee, Niin pian kuin vain voimme taakaltamme, Siell' ennen häntä olla. -- Mars, siis matkaan!

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Rooma. Vierashuone Caesarin asunnossa. (Agrippa ja Enobarbus kohtaavat toisensa.)

AGRIPPA. No, ovatko jo langot eronneet?

ENOBARBUS. Pompejon kanssa sopivat; hän läksi; Muut kolme vielä allekirjoittavat. Octavia itkee Roomast' eroansa; Murheissaan Caesar on; ja Lepidus Pompejon pidoista -- niin sanoo Menas -- Sai keltataudin.

AGRIPPA. Jalo mies, se Lepidus!

ENOBARBUS. Tavaton! Kuinka Caesaria lempii!

AGRIPPA. Ja kuink' Antoniota jumaloipi!

ENOBARBUS. Caesar? -- Se ihmiskunnan Jupiter!

AGRIPPA. Antonius? -- Jupiterin jumala!

ENOBARBUS. Caesarko? Mitä? -- Oi, se verraton!

AGRIPPA. Antonius! Oi, sa Arabian Phoenix!

ENOBARBUS. Caesarin kehuks pelkkä Caesar riittää!

AGRIPPA. Niin kyllä, kummankin hän pilviin kiitti.

ENOBARBUS. Enimmin Caesarin; mut myös Antonion. Ei sydän, kieli, kynä eikä runo Voi ajatella, haastaa, piirtää, laulaa, Kuin suurest' on Antonius hälle rakas. Mut Caesar? Vaiti vain, ja polvi maahan, Niin, polvi maahan!

AGRIPPA. Kumpaakin hän lempii.

ENOBARBUS. Hän sontiainen on, ja he sen siivet. -- (Torventoitaus.) Ratsaille kutsu! -- Hyvästi, Agrippa!

AGRIPPA. Hyvästi, sotur' uljas! Onneksenne!

(Caesar, Antonius, Lepidus ja Octavia tulevat.)

ANTONIUS. Ei enempää!

CAESAR. Te viette osan suuren itsestäni; Mun häness' omistatte. -- Sisko, ollos Semmoinen puoliso, kuin sydämmeni Voi toivoa ja pyhästi sen taata. -- Antonius, veljeni, tää hyveen kuva Se rakkautemme välill' olkoon juote, Jok' yhdistää ja kiintää, eikä murrin, Mi kaikki rikkoo. Paremp', ett'ei tätä Sidettä oisikaan, kuin ett'ei sitä Molemmat hellisi.

ANTONIUS. Mua epäilette; Se mua loukkaa.

CAESAR. Sanoin, minkä sanoin.

ANTONIUS. Vaikk' olettekin tarkka, pienint' ette Te syytä löynne tuohon pelkohonne. Jumalat teitä varjelkoot ja teihin Taivuttakohot roomalaisten mielen! Me eroamme tässä.

CAESAR. Hyvästi, rakkain sisko, hyvästi! Sua elementit hellikööt ja mieles Ilolla täyttäkööt! Hyvästi jää!

OCTAVIA. Oi, jalo veljyt!

ANTONIUS. Hänen silmäns' ovat Kuin huhtikuu: niiss' asuu lemmen kevät, Tuo vihma sitä tietää. -- Iloitse!

OCTAVIA (Caesarille). Herrani, katso huonetta, ja --

CAESAR. Mitä? Octavia, sano!

OCTAVIA. Korvaasi sen kuiskaan.

ANTONIUS. Sydäntä eipä tahdo kieli kuulla. Ja kielt' ei ohjata voi sydän; noin se Utu joutsenenkin tulvavesill' uipi, Kallistumatta puoleen taikka toiseen.

ENOBARBUS (syrjään Agrippalle). Itkeekö Caesar?

AGRIPPA. Otsassa on piirto.

ENOBARBUS. Se oisi paha merkki hevosessa, Mut hän on toki mies.

AGRIPPA. Kas, Enobarbus, Antonius milt'ei ulvoi, nähdessänsä Caesarin surmattuna; ja hän itki. Kun Philippissä näki Bruton ruumiin.

ENOBARBUS. Niin, häness' oli sinä vuonna nuha. Mit' ilolla hän pilloi, sitä itki: Mua usko, kunnes itsekin ma itken.

CAESAR. Sua aina muistan, armain sisko; kuvaas Ei haihduttaa voi aika.

ANTONIUS. Tänne, veljyt! Kanssanne lemmen voimassa ma kilpaan: Nyt teitä syleilen, nyt teidät päästän Ja heitän jumalille.

CAESAR. Onnen huomaan!

LEPIDUS. Valaiskoon taivaan koko tähtisarja Ihanan tiesi!

CAESAR. Hyvästi!

(Suutelee Octaviaa.)

ANTONIUS. Hyvästi!

(Torvet soivat. He lähtevät.)

Kolmas kohtaus.

Aleksandria. Huone hovilinnassa. (Cleopatra, Charmiana, Iras ja Alexas tulevat.)

CLEOPATRA. Miss' on se mies?

ALEXAS. Hän tuskin tohtii tulla.

CLEOPATRA. Niin vain? Mies, tänne!

(Airut tulee.)

AIRUT. Suuri valtias Judean Herodeskin silmääs säikkyy. Kun vihastut.

CLEOPATRA. Sen Herodeksen pään Ma tahtoisin, mut kuin? Antonion piti Se tuoda, vaan hän poiss' on. -- Lähemmäksi!

AIRUT. Armoisin rouva, --

CLEOPATRA. Octavian näitkö?'

AIRUT. Näin, kuningatar.

CLEOPATRA. Missä?

AIRUT. Roomassa. Hänt' ihan silmiin katsoin; näin, kun häntä Antonius ja veli taluttivat.

CLEOPATRA. Mun pituiseni onko?

AIRUT. Eikä, rouva.

CLEOPATRA. Ja äänen kuulit? Heleä vai heikko?

AIRUT. Sen kuulin, rouva; ääni häll' on heikko.

CLEOPATRA. Ei hyvä! Hän ei kauan tuota lemmi.

CHARMIANA. He, tuotako? Oi, Isis! Mahdotonta!

CLEOPATRA. Niin kyllä: kääpiö ja ääni heikko! -- Oliko käynti majesteetin? Mieti, Oletko milloin majesteetin nähnyt?

AIRUT. Hän kömpii; yhtä on, käy tai seisoo; Kuin ruumis ilman eloa hän on, Ei ihminen, vaan patsas.

CLEOPATRA. Niinkö totta?

AIRUT. Jos sokea en lie.

CHARMIANA. Ei Egyptissä Näe kolmekaan noin hyvin.

CLEOPATRA. Järkimies, Sen kyllä huomaan. -- Siit' ei toki vaaraa. On hyvä tuolla äly.

CHARMIANA. Verraton!

CLEOPATRA. Kuin vanha lienee hän?

AIRUT. Hän oli leski --

CLEOPATRA. Vai leski? Charmiana, kuulehan!

AIRUT. Ja kolmenkymmenen lie vaiheell' ikä.

CLEOPATRA. Ja kasvoin muoto? Pyöreä vai pitkä?

AIRUT. Rumuuteen asti pyöreä.

CLEOPATRA. Se usein Osoittaa tyhmyyttä. -- Ja hiusten väri?

AIRUT. Punainen, rouva; otsa matala. Niin matala kuin suinkin.

CLEOPATRA. Tuossa kultaa! Mun taannoist' älä tuimuuttani muista. Takaisin sanan viedä saat; ma huomaan Sun toimiin sopivaksi. Valmistaudu, Jo kirjeet odottavat.

(Airut menee.)

CHARMIANA. Sievä mies!

CLEOPATRA. Niin tosiaankin; kadun suurest', että Häväisin häntä noin. Niin, näistä päättäin Ei otuksesta vaaraa lie.

CHARMIANA. Ei laisin.

CLEOPATRA. Hän majesteetin tuntee, on sen nähnyt.

CHARMIANA. Nähnytkö sen? Oi, Isis varjelkoon! Niin kauan teitä palvellut!

CLEOPATRA. Charmiana, Hält' yhtä vielä aioin tiedustella; Mut sama se! Tuo tänne hänet oiti. Ma kirjoitan. Kaikk' ehkä hyvin päättyy.

CHARMIANA. Siit' olla voitte, kuningatar, varma.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Athena. Huone Antonion asunnossa. (Antonius ja Octavia tulevat.)

ANTONIUS. Ei, ei, Octavia, ei yksin se, -- Sen soisin anteeks, sen ja monta muuta Sen tapaista; -- mut Pompejoa vastaan Uutt' alkoi sotaa, testamenttins' sääsi Ja kansalle sen julki luki, pahaa Minusta puhui, ja kun vihdoin täytyy Mua kiitelläkin, niin on kiitos kylmää Ja kuivaa, perin niukkaakin. Kun tarjon On paras tilaisuus, hän sit' ei käytä. Tai nurkuen sen tekee.

OCTAVIA. Armahani, Äl' usko kaikkea; mut jos sun täytyy, Niin kaiken älä anna mieltäs painaa. Mua onnetonta vaimoa, kun pitää, Jos rikko syntyy, kahden väliss' olla, Rukoillen kumpaisenkin puolesta! Mua nauraa hyvät jumalat, kun pyydän: »Siunatkaa miestäni ja isäntääni!» Ja sen taas puran yhtä äänekkäällä: »Siunatkaa veljeäni!» Toinen rukous Näin toisen kumoo, kumpi voittaneekin; Ei keskitietä, ei.

ANTONIUS. Octavia armas, On lemmen paras siellä, missä paras On turva. Mun jos kunniani kaatuu, Niin kaadun itse; paremp', ett'en oisi Sun ollenkaan, kuin sun näin alastonna. Mut, niinkuin pyysit, välihimme astu; Sill' aikaa hankin sotaa, josta tulee Häpeä veljellesi. Joutuun toimeen, Niin voitat, mitä toivot.

OCTAVIA. Kiitos, armas! Zeus valtias mun, heikon, heikon, suokoon Sovittaa teidät! Sota välillänne. Se on kuin halkeaisi maailma, Ja ruumihilla rotko täytettäisiin.

ANTONIUS. Kun huomaat, miss' on tämän riidan alku. Niin siihen moittees käännä; niin ei yhtä Voi rikoksemme olla, että lempes Voi tasan puoltaa kumpaakin. Nyt lähde, Valitse seurasi ja määrää itse Ne kulut, joita matkaa varten vaadit.

(Lähtevät.)

Viides kohtaus.

Paikka sama. Toinen huone. (Enobarbus ja Eros kohtaavat toisensa.)

ENOBARBUS. No, Eros hyvä, mitä kuuluu?

EROS. Kummia kuuluu, herra.

ENOBARBUS. Mitä? Sano!

EROS. Caesar ja Lepidus ovat ryhtyneet sotaan Pompejoa vastaan.

ENOBARBUS. Se on vanhaa. Entä tulos?