Part 5

-- Evankeliumit ovat verrattomat todistuksena siitä hillittömästä turmeluksesta, joka vallitsi jo ensimäisen seurakunnan _keskuudessa_. Minkä Paavali myöhemmin rabbiinin kyynillisellä johdonmukaisuudella vei perille, oli siitä huolimatta vain se rappioprosessi, joka alkoi lunastajan kuolemalla. -- Ei voi lukea evankeliumeita kyllin varovasti: niillä on jokaisessa sanassa vaikeutensa. Tunnustan, luettakoon se minulle ansioksi, että ne juuri senvuoksi tuottavat suurta nautintoa psykoloogille, -- kaiken naivin turmeluksen vastakohtana, raffinementti _par excellence_, psykoloogisen turmeluksen taiteellisuutena. Evankeliumit pitävät puolensa. Raamattu yleensä ei siedä mitään vertailua. Ollaan juutalaisten joukossa: ensimäinen näkökanta, jotta ei kadottaisi täällä kokonaan lankoja. Tuo täällä neroksi tullut itsensä "pyhäksi" teeskenteleminen, jonka vastinetta turhaan etsii kaikkien aikojen kirjoista ja ihmisistä, tämä taiteeksi käynyt sanojen ja eleiden vääristely ei riipu mistään erikoisista lahjoista, mistään poikkeusluonnosta. Tähän vaaditaan _rotua_. Kristinopissa, taitona valhetella pyhästi, saavuttaa juutalaisuus, monisatavuotisten juutalaisten kaikkein-vakavimpien esiharjoitusten ja tekniikan jälkeen lopullisen mestariuden. Kristitty, tuo valheen _ultima ratio_, on juutalainen kaksinkerroin -- jopa kolminkerroin... Johdonmukainen tahto käyttää ainoastaan käsitteitä, symbooleja, asentoja, jotka ovat vanhurskautettuja senkautta, että pappi on käyttänyt niitä, jokaisen _toisen_ tavan vaistomainen hylkääminen, jokaisen _toisen_ arvo- ja hyötyperspektiivin -- se ei ole vain traditsioonia, se on _perintöä_: ainoastaan perintönä se vaikuttaa kuin luonto. Koko ihmiskunta, vieläpä parhaimpien aikojen parhaimmat päät -- (yhtä lukuunottamatta, joka ehkä on vain hirviö) -- ovat antaneet pettää itsensä. On luettu evankeliumia _viattomuuden kirjana_... ei vähintäkään todistusta siitä mestariudesta, millä täällä on näytetty komediaa. -- Tosin: jos saisimme nähdä heidät, vaikkakin vain sivumennen, kaikki nämä kummalliset teeskentelijät ja tekopyhät, niin se olisi lopussa -- ja juuri senvuoksi, etten lue sanaakaan katsomatta eleitä, _teen minä heistä lopun_... Minä en siedä sitä tapaa, millä he aukaisevat silmänsä. -- Onneksi ovat kirjat useimmille ihmisille vain _kirjallisuutta_ --. Ei tule antaa eksyttää itseään: "älkää tuomitko"! sanovat he, mutta he lähettävät helvettiin kaiken, mikä on heidän tiellään. Antaessaan jumalan tuomita, tuomitsevat he itse; korottaessaan jumalan, korottavat he itsensä; _vaatiessaan_ hyveitä, joihin he itse kykenevät -- vielä enemmän, joita he tarvitsevat pysyäkseen yleensä pystyssä --, antavat he teoilleen suuremmoisen leiman taistelusta hyveen puolesta, kamppailusta hyveen herrauden vuoksi. "Me elämme, me kuolemme, me uhraudumme hyvän puolesta" (-- "totuus", "valo", "jumalan valtakunta"): todellisuudessa he tekevät, mitä eivät voi olla tekemättä. Liehakoitsijain lailla pakottaessaan itsensä läpi, istuessaan nurkassa, varjon lailla eläessään elämänsä varjossa, tekevät he itselleen _velvollisuuden_ siitä: velvollisuutena saa heidän elämänsä nöyryyden leiman, nöyryytenä se on todistus lisää hurskaudesta... Ah tätä nöyrää, siveää, laupiasta valheellisuuden lajia! "Meidän puolestamme on hyve itse oleva todistuksena"... Luettakoon evankeliumeita viettelemisen oppikirjoina _moraalin_ kautta: nämä pienet ihmiset ottavat moraalin takavarikkoon, -- he tietävät mihin moraali kelpaa! Ihmiskuntaa _vedetään nenästä_ parhaimmin moraalilla! Realiteetti on, että itsetietoisin _ylpeys kuulua valittuihin_ näyttelee häveliäisyyttä: on kerta kaikkiaan asetuttu ja asetettu "seurakunta", "hyvät ja vanhurskaat" toiselle puolelle, "totuuden" puolelle -- ja jäännös, "maailma" toiselle... Tämä oli turmiollisin suuruushulluuden laji, mitä tähän saakka on maailmassa ollut: teeskentelijäin ja valhettelijain pienet epäsikiöt alkoivat käyttää hyväkseen käsitteitä "jumala", "totuus", "valo", "henki", "rakkaus", "viisaus", "elämä", ikäänkuin heitä itseään merkitsevinä, määrätäkseen siten rajat itsensä ja "maailman" välillä, pienet superlatiivijuutalaiset, kypsiä jokaiseen hourujenhuoneeseen, käänsivät arvot yleensä _oman_ mielensä mukaan, ikäänkuin kristitty vasta olisi ollut kaiken jäännöksen tarkoitus, suola, mitta ja _viimeinen oikeus_... Koko onnettomuus kävi mahdolliseksi senkautta, että oli jo olemassa samansukuinen, rodunomainen suuruudenhulluus maailmassa, _juutalainen_: heti kun kuilu juutalaisten ja juutalaiskristittyjen välillä aukeni, ei jälkimmäisillä ollut mitään muuta valintaa kuin käyttää juutalaisesta vaistosta johtuneita itsesäilytyskeinoja itse juutalaisia vastaan, kun juutalaiset olivat käyttäneet niitä tähän saakka vain kaikkea ei-juutalaista vastaan. Kristitty on vain "vapaampaan" tunnustukseen kuuluva juutalainen.

45.

-- Annan pari näytettä siitä, mitä nämä pienet ihmiset ovat panneet päähänsä, mitä he ovat _asettaneet_ mestarinsa _suuhun_: pelkkiä "kauniiden sielujen" tunnustuksia. --

"Ja jotka eivät teitä vastaanota, eivätkä kuule teitä, niin menkäät pois sieltä, ja pyhkikäät tomu, kuin teidän jalkainne alla on, heille todistukseksi. Totisesti minä sanon teille: Sodomalle ja Gomorralle on tuomiopäivänä huokiampi, kuin sille kaupungille" (Markus 6, 11). -- Kuinka _evankeelista_!...

"Ja kuka ikänä pahentaa yhden niistä vähimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi olisi hänelle, jos myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa, ja heitettäisiin mereen" (Markus 9, 42). -- Kuinka _evankeelista_!...

"Ja jos sinun silmäs on sinulle pahennukseksi, niin heitä se pois: parempi on sinun silmäpuolena Jumalan valtakuntaan sisälle mennä, kuin jos sinulla olisi kaksi silmää, ja heitettäisiin helvetin tuleen" (Markus 9, 47). -- Tässä ei ole juuri kysymys vain silmästä...

"Totisesti sanon minä teille: muutamain näistä, jotka tässä seisovat, ei pidä kuolemata maistaman, siihenasti kuin he näkevät Jumalan valtakunnan voimaila tulevan" (Markus 9, 1). -- Hyvin _valheteltu_, jalopeura...

"Kuka ikänä tahtoo tulla minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ja ottakoon ristinsä, ja seuratkoon minua. _Sillä_..." (_Psykoloogin huomautus_. Kristillinen moraali kumotaan "sillä" sanoillaan: sen "perusteet" kumoavat, -- se on kristillistä.) Markus 8, 34. --

"Älkäät tuomitko, ettei teitä tuomittaisi: sillä mitalla, jolla te mittaatte, pitää teille jälleen mitattaman" (Mattheus 7, 1). -- Mikä käsite oikeudesta, vanhurskaasta tuomarista!...

"Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitäkin rakastavat, _mitä teidän siitä palkkaa on?_ Eivätkö publikanit myös niin tee? Ja jos te ainoastaan veljeinne kanssa soveliaat olette, _mitä te sen kanssa erinomaista teette?_ Eivätkö publikanit myös niin tee?" (Mattheus 5, 46). -- Kristillisen rakkauden prinsiippi, se tahtoo lopuksi saada hyvän maksun...

"Vaan jollette anteeksi anna ihmisille heidän rikoksiansa, niin ei myös teidän isänne anteeksi anna teidän rikoksianne" (Mattheus 6, 15). -- Saattaa sangen huonoon valoon mainitun "isän"...

"Vaan etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa, ja hänen vanhurskauttansa, ja niin kaikki nämät teille annetaan" (Mattheus 6, 33). -- Kaikki nämät: nimittäin ruoka, vaatteet, elämän kaikki tarpeet. _Erhetys_, hyvänsävyisesti sanottuna... Vähän ennen esiintyy jumala räätälinä, ainakin muutamissa tapauksissa...

"Iloitkaat sinä päivänä, ja riemuitkaat: sillä katso, teidän palkkanne on suuri taivaassa: niin tekivät myös heidän isänsä propheetaille" (Lukas 6, 23). _Häpeämätöntä_ roskaväkeä! He vertaavat itseään jo profeettoihin...

"Ettekö te tiedä teitänne Jumalan templiksi, ja että Jumalan henki asuu teissä? Jos joku Jumalan templin turmelee, _sen Jumala turmelee_: sillä Jumalan templi on pyhä, _niinkuin tekin olette_" (Paavali, I Kor. 3, 16). -- Sellaista ei voi kyllin halveksia...

"Ettekö te tiedä, että pyhät pitää maailmaa tuomitseman? Ja jos maailma pitää teidän kauttanne tuomittaman, ettekö te siis kelpaa pienimpiä asioita tuomitsemaan?" (Paavali I Kor. 6, 2). Valitettavasti kyllä ei edes hourujenhuoneen asukkaan puhetta... Tämä _hirvittävä pettäjä_ jatkaa sanasta sanaan: "Ettekö te tiedä, että meidän pitää enkeleitäkin tuomitseman? Kuinka siis ei ajallisia asioita?"...

"Eikö Jumala ole tämän maailman viisautta hulluudeksi tehnyt? Sillä että Jumalan viisaudessa ei maailma tuntenut Jumalata viisauden kautta, niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta niitä vapahtaa, jotka sen uskovat...; ei monta lihallista viisasta, ei monta voimallista, ei myös monta suuresta suvusta ole kutsuttuja. Vaan ne kuin maailman edessä hullut ovat, on _Jumala valinnut_, että hän viisaat häpiään saattaisi; ja ne, kuin heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän väkevät häpiään saattaisi; ja ne alimmaisesta suvusta ja ylönkatsotut maailmassa on Jumala valinnut, ja ne, kuin eivät mitään ole, että hän ne kuin jotakin ovat, turhaksi tekisi. Ettei hänen edessänsä yksikään liha kerskaisi" (Paavali I Kor. 1, 20 j.n.e.). _Ymmärtääkseen_ tätä kohtaa, ensiarvoista todistusta jokaisen Tshandalamoraalin psykologiasta, luettakoon ensimäinen osa teostani _Genealogie der Moral_: siinä tuotiin ensikerran päivänvaloon vastakohta _ylhäisen_ moraalin ja ressentimentin ja voimattoman koston synnyttämän Tshandalamoraalin välillä. Paavali on suurin kaikista koston apostoleista...

46.

-- _Mitä seuraa siitä?_ Että tekee viisaasti vetäessään hansikkaat käteensä, kun lukee uutta testamenttia. Sellaisen saasta-paljouden läheisyys melkein pakottaa siihen. Yhtä vähän kuin valitsemme puolalaisia juutalaisia seuraamme, yhtä vähän valitsisimme "ensimäisiä kristityltä": jokainen muistutus heitä vastaan on tarpeeton... Kummatkaan heistä eivät haise hyvälle. -- Olen turhaan etsinyt uudesta testamentista edes yhtä ainoata miellyttävää piirrettä; mikään siinä ei ole vapaata, hyvää, avosydämistä, rehellistä. Ihmiskunta ei ole täällä ottanut vielä ensimäistä alkuaan, puuttuu _puhtauden_ vaistoja... Uudessa testamentissa on ainoastaan huonoja vaistoja, mutta ei edes rohkeutta näihin huonoihin vaistoihin. Kaikki on pelkuruutta, kaikki on silmiensulkemista ja itsepetosta siinä. Jokainen kirja käy puhtaaksi, jos juuri on lukenut uutta testamenttia: luin, antaakseni esimerkin, ihastuksella heti Paavalin jälkeen tuota rakastettavinta, ylimielisintä pilkkaajaa Petroniusta, josta voisi sanoa samaa, mitä Domenico Boccaccio kirjoitti Parman herttualla Cesare Borgiasta: "é tutto festo" -- kuolemattoman terve, kuolemattoman iloinen ja sopusointuinen... Sillä nämä pienet teeskentelijät erhettyvät pääasiassa. He käyvät kimppuun, mutta kaikki, minkä kimppuun he käyvät, on siten _merkitty_. Sitä, jota vastaan "ensimäinen kristitty" hyökkää, sitä hän ei tahraa... Päinvastoin: on kunnia saada "ensimäiset kristityt" vastaansa. Uutta testamenttia ei lue tuntematta mieltymystä sitä kohtaan, mitä siinä pidellään pahoin, puhumattakaan "tämän maailman viisaudesta", jota joku hävytön tuulenpieksijä turhaan koettaa saada häpeään "tyhmällä saarnalla"... Mutta itse farisealaiset ja kirjanoppineetkin joutuvat edullisempaan valoon tuollaisesta vastustuksesta: heidän täytyy kuitenkin olla jonkun arvoisia tullakseen vihatuiksi niin säädyttömällä tavalla. Teeskentely -- se juuri oli soimaus, jonka "ensimäiset kristityt" saivat tehdä! -- Nuo olivat _etuoikeutettuja_: siinä kylliksi, Tshandalaviha ei tarvitse muita syitä. "Ensimäinen kristitty" -- ja, pelkään minä, "viimeinenkin kristitty", _jonka ehkä tulen vielä eläessäni näkemään_ -- on kapinoitsija kaikkea etuoikeutettua vastaan syvimmästä vaistosta, -- hän elää, hän taistelee alati "samojen oikeuksien" puolesta!... Tarkemmin katsoen ei hänellä ole valinnan varaa. Jos omassa personassaan tahtoo olla "jumalan valittu" -- tai "jumalan temppeli", tai "enkelien tuomari", niin on jokainen muu valikoimisen periaate, esim. rehellisyyden, hengen, miehekkyyden ja uljuuden, kauneuden ja sydämen vapauden, aivan yksinkertaisesti "maailmaa", -- _pahaa itsessään_... Moraali: "ensimäisen kristityn" jokainen sana on valhetta, jokainen teko, minkä hän tekee, vaisto-vääryyttä, -- kaikki hänen arvonsa, kaikki hänen päämääränsä ovat vahingollisia, _mutta ketä hän vihaa, mitä hän vihaa, sillä on arvoa_... Kristitty, pappiskristitty etenkin, on arvon mittapuu --. Tarvitseeko minun enää sanoa, että koko uudessa testamentissa esiintyy vain yksi _ainoa_ hahmo, jota täytyy kunnioittaa? Pilatus, roomalainen maaherra. Ottaa _vakavasti_ joku juutalaisrähinä -- siihen hän ei anna itseään houkutella. Yksi juutalainen sinne tai tänne -- mitä se merkitsee?... Roomalaisen ylhäinen pilkka, jota kohtaan harjoitetaan häpeämätöntä väärinkäyttöä sanalla "totuus", on rikastuttanut uutta testamenttia sillä ainoalla sanalla, _jolla on arvoa_, -- joka on sen arvostelu, itse sen tyhjäksiteko: "mikä on totuus!"...

47.

-- Ei se työnnä meitä pois, että emme löydä jumalaa historiassa tai luonnossa tai luonnon takana -- vaan se, että emme tunne "jumalalliseksi" sitä, mitä jumalana kunnioitetaan, vaan pidämme sitä surkuteltavana, mielettömänä, vahingollisena, emme ainoastaan erhetyksenä, vaan _rikoksena elämää vastaan_... Me kiellämme jumalan jumalana... Jos meille _todistettaisiin_ tämän kristittyjen jumalan olemassaolo, niin voisimme vielä vähemmän uskoa siihen. -- Kaava: _deus qualem Paulus creavit, dei negatio_. Uskonnon, jolla, kuten kristinopilla, ei ole yhtään kosketuskohtaa todellisuuden kanssa, ja joka heti kadottaa kaiken merkityksen, kun todellisuus yhdessä ainoassakin kohdassa pääsee oikeuksiinsa, täytyy tietysti olla "maailman viisauden", s.o. _tieteen_, verivihollinen, -- se hyväksyy kaikki keinot, joilla hengen kuria, hengen puhtautta ja ankaruutta omantunnon asioissa, hengen ylhäistä viileyttä ja vapautta voidaan myrkyttää, solvata, saada _huonoon maineeseen_. "Usko" imperatiivina on _kielto_ tiedettä vastaan, -- _käytännössä_ valhe mistä hinnasta tahansa... Paavali ymmärsi, että valhe -- että "usko" oli välttämätön; kirkko taas ymmärsi myöhemmin Paavalin. -- Tämä "jumala", jonka Paavali keksi itselleen, jumala, joka "saattaa maailman viisauden" (ahtaammassa merkityksessä nuo kaiken taikauskon molemmat suuret vastustajat, filologian ja lääketieteen) "häpeään", on todellisuudessa vain Paavalin jäntevä _päätös_ saattaa "maailman viisaus" häpeään: kutsua omaa tahtoaan "jumalaksi", _thora_, se on alkujuutalaista. Paavali tahtoo saattaa "maailman viisauden" häpeään: hänen vihollisiaan ovat alexandrialaisen koulun _hyvät_ filoloogit ja lääkärit --, heitä vastaan hän käy sotaa. Itse asiassa ei voi olla filoloogi eikä lääkäri olematta samalla _antikristitty_. Filoloogina näet oivaltaa "pyhät kirjat", lääkärinä ymmärtää tyypillisen kristityn fysioloogisen rappion. Lääkäri sanoo "parantumaton", filoloogi "houretta"...

48.

Onko oikeastaan ymmärretty sitä mainiota kertomusta, jolla raamattu alkaa, -- kertomusta jumalan äärettömästä kauhusta _tiedettä_ kohtaan?... Sitä ei ole ymmärretty. Tämä pappiskirja _par excellence_ alkaa, kuten luonnollista on, papin suurella sisällisellä pulalla: _hän_ tuntee vain yhden ainoan suuren vaaran, _siis_ tuntee "jumala" vain yhden ainoan suuren vaaran. --

Vanha jumala, kokonaan "henki", kokonaan ylimmäinen pappi, kokonaan täydellisyys, käyskelee huvikseen yrttitarhassaan: kaikki hyvin, kunhan hänen ei vain olisi ikävä. Ikävyyttä vastaan taistelevat itse jumalatkin turhaan. Mitä hän tekee? Hän keksii ihmisen, -- ihmisestä on huvia... Mutta katsohan, ihmiselläkin on ikävä! Jumalan sääli sitä ainoata hätää kohtaan, jolta yksikään paratiisi ei ole turvassa, ei tunne mitään rajoja: hän loi heti toisia eläimiä. Jumalan _ensimäinen_ erhetys: ihminen ei löytänyt eläimistä huvia, hän hallitsi niitä, hän ei edes tahtonut olla "eläin". -- Siis loi jumala naisen. Ja nyt oli todellakin ikävyys lopussa, -- mutta jokin muukin vielä! Nainen oli jumalan _toinen_ erhetys! -- "Nainen on olennoltaan käärme, Heva" -- sen tietää jokainen pappi: "naisesta tulee _kaikki_ paha maailmaan" sen tietää myöskin jokainen pappi. "_Siis_ tulee _tiedekin_ hänestä"... Vasta naisen kautta oppi ihminen maistamaan tiedon puun hedelmiä. -- Mitä oli tapahtunut? Vanhan jumalan valtasi helvetintuska. Ihminen itse oli tullut hänen _suurimmaksi_ erhetyksekseen, hän oli luonut itselleen kilpailijan, tiede tekee _jumalan kaltaiseksi_, -- papit ja jumalat ovat lopussa, jos ihminen tulee tieteelliseksi! _Moraali_: Tiede on itsessään kiellettyä, -- se yksin on kiellettyä. Tiede on _ensimäinen_ synti, kaikkien syntien siemen, perisynti. Tämä yksin on moraalia. "Sinun ei pidä tietämän:" -- kaikki muu seuraa siitä. -- Jumalan helvetintuska ei estänyt häntä olemasta viisas. Kuinka _suojella_ itseään tieteeltä? Se tuli pitkäksi aikaa hänen pääprobleemikseen. Vastaus: pois ihminen paratiisista! Onni, toimettomuus johtavat ajattelemaan, -- kaikki ajatukset ovat huonoja ajatuksia... Ihmisen ei _tule_ ajatella. -- Ja "pappi itsessään" keksii hädän, kuoleman, hengenvaaran raskaudessa, kaikenlaisen kurjuuden, vanhuuden, vaivan, ennen kaikkea _sairauden_, kaikki keinoja taistelussa tiedettä vastaan! Hätä ei _anna_ ihmisen ajatella... Mutta siitä huolimatta! Hirveätä! Tiedon teko kohoaa tornina, taivasta uhkaavana, jumalia hämärtäen, -- mitä tehdä? -- Vanha jumala keksii _sodan_, hän pirstoo kansat, hän saa aikaan, että ihmiset keskenään tuhoavat toisensa (-- papit ovat aina tarvinneet sotaa...). Sota muiden muassa suuri tieteen rauhanhäiritsijä! -- Uskomatonta! Tieto, _vapautuminen papista_, enenee sodasta huolimatta. -- Ja vanha jumala tekee viimeisen päätöksen: "ihminen on käynyt tieteelliseksi, -- _mikään ei auta enää, hän on hukutettava_!"...

49.

-- Minut on ymmärretty. Raamatun alku sisältää papin _koko_ psykologian. -- Pappi tuntee vain yhden ainoan suuren vaaran: tieteen, -- syyn ja seurauksen terveen käsitteen. Mutta tiede viihtyy yleensä vain onnellisissa olosuhteissa, -- täytyy olla aikaa, henkeä _liiaksi_ "hankkiakseen itselleen tietoa"... "Siis on ihminen tehtävä onnettomaksi", -- se oli kaikkina aikoina papin logiikka. -- Huomaa jo, _mitä_, tämän logiikan mukaisena, on tullut maailmaan vasta sen kautta: -- "synti"... Syy- ja rangaistuskäsite, koko "siveellinen maailmanjärjestys" on keksitty tiedettä _vastaan_, -- estämään ihmisen vapautumista papista... Ihmisen ei tule luoda katsettaan ulos, hänen tulee luoda katseensa sisäänsä; hänen ei tule viisaana ja varovaisena, oppivaisena katsella olioihin, hänen ei tule yleensä lainkaan nähdä: hänen _tulee kärsiä_... Ja hänen tulee kärsiä niin, että hän alati tarvitsee pappia. -- Pois lääkärit! _Yksi vapahtaja tarvitaan_. -- Syy- ja rangaistuskäsite, siihen luettuna oppi "armosta", "lunastuksesta", "anteeksiannosta" -- kauttaaltaan _valheita_ ja vailla jokaista psykoloogista realiteettia -- on keksitty sekoittamaan ihmisen syy-aistia: se on murhayritys syy- ja seurauskäsitettä vastaan! -- _Eikä_ murhayritys nyrkillä, veitsellä, rehellisyydellä vihassa ja rakkaudessa! Vaan arimmista, viekkaimmista, alhaisimmista vaistoista! Pappismurhayritys! Parasiittimurhayritys! Kalpeitten manalaisten verenimijäin vampyrismi!... Kun jonkun teon luonnolliset seuraukset eivät enää ole "luonnollisia", vaan ajatellaan niiden johtuneen taikauskon käsite-kummituksista, "jumalasta", "hengistä", "sieluista", pelkkinä "moraalisina" johdonmukaisuuksina, palkkana, rangaistuksena, viittauksena, kasvatuskeinona, silloin on edellytys tietoon turmeltu, -- _silloin on tehty suurin rikos ihmiskuntaa vastaan_. -- Synti, toistan sen vielä kerran, tämä ihmisen itsesaastutusmuoto _par excellence_ on keksitty siksi, että voitaisiin tehdä mahdottomaksi tiede, kultuuri, jokainen korkeus ja ylhäisyys ihmisessä; pappi on päässyt _hallitsemaan_ synnin keksimisen kautta. --

50.

-- En ryhdy tässä kohdassa valaisemaan "uskon", "uskovaisten" psykologiaa, ja, selväähän on, juuri "uskovaisten" hyödyksi. Ellei vielä tänään ole puutetta sellaisista, jotka eivät tiedä missä määrin on säädytöntä olla "uskovainen" -- _tai_ olla merkkinä dekadensista, murtuneesta tahdosta elämään, -- niin huomenna he tulevat jo tietämään sen. Minun ääneni saavuttaa huonokuuloisetkin. -- Näyttää siltä, ellen ole kuullut väärin, että kristittyjen keskuudessa on jonkunlainen totuuden mittapuu, jota kutsutaan "voiman todistukseksi". "Usko tekee autuaaksi: _siis_ se on tosi." -- Lähinnä voisi tässä muistuttaa, että juuri autuaaksitekemistä ei ole todistettu, ainoastaan _luvattu_: autuus "uskomisen" ehtoon solmittu, -- tulee _autuaaksi_ senvuoksi, että uskoo... Mutta _että_ todellakin tulee täytetyksi, mitä pappi lupaa uskovaiselle tuosta jokaisen kontrollin ulkopuolella olevasta "tuonpuoleisesta maailmasta", millä _se_ näytetään toteen? -- Tuo luuloteltu "voimantodistus" on siis oikeastaan jälleen vain usko siihen, että se vaikutus, jota uskosta itselleen odottaa, ei jää tulematta. Kaavana: "minä uskon, että usko tekee autuaaksi; -- _siis_ on se tosi." -- Mutta siten olemme jo lopussa. Tämä "siis" olisi totuuden mittapuuna itse mielettömyys. -- Mutta olettakaamme, hiukan myöntymällä, että autuaaksitekeminen olisi todistettu uskolla (-- _ei_ ainoastaan toivottu, ei ainoastaan luvattu papin hiukan epäluotettavalla suulla): olisiko autuus -- teknillisemmin puhuen, _ilo_ -- milloinkaan todistus totuudesta? Niin vähän, että se melkein antaa vastatodistuksen, joka tapauksessa se herättää suurinta epäluuloa "totuutta" kohtaan, jos ilontunteetkin puhuvat, kun on kysymyksessä "mikä on totuus?" "Ilon" todistus on todistus "ilosta", -- ei enempää; milloin kummalla tultiin siihen kokemukseen, että juuri _todet_ arvioimiset tuottivat enemmän iloa kuin väärät ja, prestabilieeratun harmonian mukaan, välttämättä toivat suloisia tunteita mukanaan? -- Kaikkien ankarien, kaikkien syvästi muodostuneiden henkien kokemus opettaa meille _päinvastaista_. On täytynyt taistellen voittaa itselleen jokainen askeleen leveys totuutta, on täytynyt panna melkein kaikki alttiiksi, mihin sydän, rakkautemme, luottamuksemme elämään on kiintynyt. Siihen tarvitaan sielun suuruutta: totuuden palvelus on kovinta palvelusta. -- Mitä sitten on olla _rehellinen_ henkisissä asioissa? Että on ankara sydäntään kohtaan, halveksii "kauniita tunteita", että tekee itselleen omantunnonasian jokaisesta myöntämisestä ja kieltämisestä! -- Usko tekee autuaaksi: _siis_ se valhettelee...

51.