Part 4

Ah! säälin-itkua, lempeä, häitä vailla Mua kurjaa saatellaan tätä turman tietä. Enkä mä onneton saa pyhän auringon silmää Nähdä milloinkaan enähän, 880 Eik' armotonta polkuain Ees ystävitten kyynel kasta.

(Loppusäkeiden soidessa on Kreon astunut esiin linnasta.)

Kreon (Vartioille.)

Luulette kai, ett' itkuvirsi loppua Voi kuolon ääress', sen jos suodaan jatkua! Pois viekäät oitis tuo! ja paasikatteiseen 885 Suljettuanne holviin niin, kuin määräsin, Hänet aivan yksin jättäkäät, jos kuolla tai Elossa huolla holvin suojiss' aikoo hän; -- Oon syytön neidon kohtaloon: hänt' estän vaan Maan päällä seurustelemasta -- muuta en! -- 890

Antigone

Oi kumpu, neiti-kammioin, oi hautani Ikuinen oltavain, ma jonne matkailen Omaini luokse, joita joukon melkeän On manan maille Persephassa temmannut! Nyt heistä viimeisnä ma kaikkein kurjinna 895 Käyn sinne, saapumatta eloni määrähän. Vaan tultuain ma elvyn siitä toivosta, Ett' armahaisna saavun teille, isäni Ja äitin', armahinna sulle, veljyein. Ominpa käsin teitä kuoltuanne oon 900 Ma pessyt, voidellut ja hautakastelut Myös suonut teille; vaan Polyneikes, ruumistas Ma huolitellen, tämmöisen sain palkkion! Sua viisaan mielest' oon tok' oikein holhonut: Jos lasten äiti oisin, mutta puolison 905 Tai lapsikullan multa kuolo kuihduttais, En kansan uhall' oisi tuohon ryhtynyt. Mitähän tarkoitankaan noilla lauseilla? Jos kuolis puolisoin, ma uuden saisin taas, Jok' uuden lapsen lois, jos yhden hukkaisin; 910 Vaan Tuonen kätkiessä isän', äitini, Ei mulle uutta veljeä voi versoa. Ja näitä aatellen kun muiden eellä sua Ma kunnioitin, oon Kreonin mielestä Ma rikkonut ja uhmaillut, oi veljeni! 915 Ja nyt mun kiinni pantuaan, hän väkisin Vie, vaikk' en häit', en naimaliiton onnea, En lasten kasvatust' oo vielä koetellut, Vaan ystävitten hylkynä jo matkailen Elossa vainajitten maille onneton; 920 Ja rikkoneena minkä Luojain säädelmän? Vaan saanko koito luoda enää silmiäin Mä jumaliin? Keit' auttajiksi huudan, kun Pahuuden palkan hurskaan työllä saavutin? Mutt' oikeaks jos jumaliss' se katsotaan, 925 Ma syyni myönnän, rangaistusta kärsien; Jos noiss' on syy, (osottaen Kreonia ja hänen seuruettansa) pahempaa älkööt kärsikö, Kuin minkä mulle syyttömästi tehnevät!

Kuoro

Sama myrskyn puuskaus kuohuttaa Tämän immen sielua viel' yhä vain. 930

Kreon Vaan siitäpä parkuna vartookin Pian viejiä palkkana viivynnän!

Antigone

Ah voi! sepä lausuma miltei soi Kuni kuoloni käsky!

Kreon

Ja käskinkös sua toivomahan, 935 Ett' ei tämä _näin_ ois päättyväkin?

Antigone

Oi Theeban maa! kotiseutuni oi! Mun heimoni haltiahenget! Ei viivytä, pois minä viedään vaan. Oi näettekö, Theeban ylhäiset, 940 Mitä mimmoisilta ma kärsin, Minä ainoa jäänyt ruhtinatar, Kun hurskaan tointa ma täytin!

(Antigone viedään pois, Kreon poistuu.)

X.

Neljäs Stasimon.

Kuoro.

(1;n säkeistö.)

Kärsipä Danae, kun sinitaivaan Valkeus hautuukammion yöhön 945 Hältäkin vaihtui; Vaskisen tyrmän säily Impyen kätki. Suurt' oli sentään heimoa hän, oi lapsi. Zeunpa siemen-vihmojen kultaa 950 Hoiteli hän. Mutt' ankara sallimus on. Tuot' aarteet ei, ei taistelmat, Ei linnat eikä laivatkaan Voi tyrskyn lyömät, tummat välttää.

(1:n vastasäkeistö.)

Telkien taa myös Eedonilainen, 955 Dryaan raivosa poika se pantiin Ilkkunsa vuoksi; Tuon Dionysos Kalliotyrmään sulki. Näin hält' yltiöpäinen vimma haihtui; 960 Kohta huomasi solvaisseensa Kielin pistelevin jumalaa, Kun hurmatuita naisia hän hääti, Ja Bakkhon soihdut sammuttain Vihoitti soittomielet Muusat. 965

(2:n säkeistö.)

Lähellä "Saarten siintäväin" On kaksoisjärven suulla Bosporon ranta ja armoton Myös Thraakian Salmydessos; Sotajumalan suosima seutu on. 970 Siellä hirmuhaavoja tää Näki, joilla nainen yltiöpää Phineuksen poika rukkasilta Sokaisi silmät, sormin hurmeisin Ne uurrellen ja pirroin pistävin 975 Kuopista, joista kosto irvistää.

(2:n vastasäkeistö.)

Vaan poiat kolkkoa onneaan Ain' itkivät liukenemillaan, Kun äiti heidät surkeuteen Oli siittänyt naimisillaan. -- 980 Ikivanhaa heimoa kuuluisaa Erekhtheun oli hän, vaan syntymämaa Etäällä häll' oli pohjoistuulen mailla. Siell' impenä kiiteli ratsun lailla Yli vuorten jyrkänteen raju Tuuletar, 985 Jumalten lapsi -- mutta harmajat Vaiheettaret ne täänki sortivat.

XI.

Viides Epeisodion.

Teiresias. Kreon. Kuoro.

Teiresias (Astuu poikasen taluttamana.)

Te Theeban vallat! yhtä tietä saavuimme Kaks' yhden silmin katsellen; se retki on Sokeiden: saattajaansa vain he turvaavat. 990

Kreon Mit' uutta kuuluu sulle, vanha Teiresias?

Teiresias

Sen ilmaisen, ja luottaos sa tietäjään.

Kreon

En ennenkään mä neuvostas oo poikennut.

Teiresias

Siks' ohjailitkin oikein purtta valtion.

Kreon

Voin todistaa: siit' onnellist' oon kokenut. 995

Teiresias

Taas veitsen kärjell' onnes tiedä heiluvan!

Kreon

Mit' on se? Kuinka hirvittää mua lausehes!

Teiresias

Taiteeni kuule ilmehet, niin teidät sen. Kun vanhaan lintu-katsomooni istahdin, Miss' on mull' lintuin kaikellaisten valkama, 1000 Ma kuulin ääntä lintujen juur' outoa, Jotk' ilki-huudoin sekavasti kirkuivat Ja -- sillä selvään kuulin siipein suihkinan Repivät surmakynsin toinen toistahan. Ma säikähdin, ja poltto-uhrin urkintaan 1005 Käyn oitis alttar'liedellen: mut valkeaa Ei poltaksista välkkynyt, vaan tuhkahan Sulana reisiluista rasva uhkuili Ja pirskahteli käryten, ja ilmahan Lens' sappi sirpaleina, mutta reitoset 1010 Valuen rasvaverhostansa paljastui. Noin kuulin poialtain -- ku minua ohjailee, Niin kuin ma muita -- uhri-enteet riutuivat Ja pyhät palveet eivät yhtään luontuneet. Noin maa nyt sairastaa sun mielenharhojas, 1015 Sill' alttarit ja kaikki uhrilietemme Täynn' Oidipoon on poika raukan hurmetta, Jot' ahmii haukat, hurtat syövät herkkusuin. Sen vuoksi uhripalveihimme jumalat Ei mielly eikä reisiluiden lieskahan, 1020 Eik' onnen virttä laula ennuslinnutkaan, Kun murhahurmeen kuuta ovat maistaneet. Tät' aatellos, oi poikanen: kyll' ihmisen On kunkin säätty harhatielle hairahtaa; Vaan jospa hairahtaakin, ei se tuhma lie 1025 Eik' onneton, ken langenneena kurjuuteen, Kohoopi, tointuu siit', ei entiselleen jää. Vain itsekylläisyyttä tyhmäks' syyttää voi. Siis väisty vainajaa! ja ällös kuollutta Sa pieskö! tappo surmatun ei uljast' oo. 1030 Parasta lausun, suon; on kelpo-neuvojaa Sulointa kuulla, jos hän lausuu hyötyäs.

Kreon

Oi vanhus, niinkuin jousimiehet pilkkahan Mua kaikki tähtäilette; niinpä kiusataan Viel' ennusteillakin mua; heimolaiseni 1035 Mua ovat aikaa myyskelleet ja kaupinneet. Elektroa Sardeen ynnä kultaa Indian, Jos mieli, ostelkaa, niist' etsein voittoa; Vaan tuota hautaan kätketyksi ette saa! Ei, vaikka saaliiks siepaltain sen kotkat Zeun 1040 Ylhäisen istuimille asti veisivät, Ma -- saastutusta kammomatta -- sittenkään Sit' en sois haudata, sill' eipä ihminen -- Sen tiedän -- saata jumaloita saastuttaa. Vaan henget oivatkin, oi vanha Teiresias, 1045 Lankeevat surkeasti, herjat aikeensa Kun voiton vuoksi kauno-lausein verhovat.

Teiresias

Voi! Tienneekö ykskään ihminen ja arvannee...?

Kreon

Mitä niin? mit' yleis-mietelmää taas tähtäilet?

Teiresias

Ett' aarre kaikkein kallihin on -- mielevyys! 1050

Kreon

Ja haitta, luulen, hankalin -- mielettömyys!

Teiresias

Vaan juuri tuota tautia sa sairastat.

Kreon

En huoli tietäjälle pahoin vastata.

Teiresias

Sen teit: mun väitit ennustavan valheita.

Kreon

Niin, tietäjäinpä heimo rahan-ahnas on. 1055

Teiresias

Ja valtiasten mielii väärää voittoa.

Kreon

Tiedätkö valtiastas noilla herjaavas?

Teiresias

Niin: munpa kauttain varjellut oot valtion.

Kreon

Oot viisas pappi, mutta suosit vilppiä.

Teiresias

Mun lausumaan sa saat, min kätki rintani. 1060

Kreon

Se ilmi tuo, kun voiton vuoks' et lausu vaan!

Teiresias

Koht' etpä siksi luulekaan mun lausuneen.

Kreon

Vaan tiedä se: et osta multa järkeäin!

Teiresias

Vaan tiedä tarkoin siekin, ettei aurinko Monasti enää kierrä kilpa-radallaan, 1065 Ennenkuin annat kuolemalle muutaman Sun omaa vertas sovitteeksi vainajain; Kun päältä maan sen alle sielun syössyt oot Ja sulkenut sen halvasti oot hautahan, Vaan vainajaa et täältä tuonelaisten luo 1070 Sa laske, et suo hälle haudan kunniaa. Siin' osaa ei oo sulla eikä taivahan Jumalilla, vaan sä väkivaltaa tässä teet. Täst' Ylhäisten ja Tuonen koston-impyet Tuhoiset ilkimieliset sua väijyvät, 1075 Samoihin noihin tuskihin sua sortaakseen. Ja katso, tokko vieteltynä aartehin Näin virkan! Eipä aikaakaan, niin ilmaisee Sen miesten, naisten voihkotus sun huoneelles. Ja hukka hämmentää myös kaikki kaupungit, 1080 Joiss' ompi ruumis-rauskat koira siunannut, Tai peto, taikka kotka, vieden saastaisen Tuon kalmankatkun ihmislasten ilmoillen. -- Nämätpä nuolet, suuttuen, kun suututit Mua, ampaisin kuin jousimies sun rintahas, 1085 Nää tarkat, joiden polttoa et välttäne. Sa poikanen, nyt saatellos mua kotiini, Ett' urho purkais nuoremmille sappeaan, Ja kieltäns' oppis siivommaksi kasvattaa, Ja mieltä oppis entistänsä oivempaa. 1090

(Poistuu.)

Kuoro (Teiresiaan jätettyä kaikki hämmästyksiin.)

Mies läksi ennustettuaan, oi valtias, Hirveitä! Vaan siit' asti kuin mun kiireeltäin Valuvat valkohapset eestä mustien, Sen tiedän, ettei valhett' oo hän laskenut.

Kreon

Itsekin tiedän sen ja säikyn sielussain: 1095 Kovaapa myöntymys, vaan vielä kovempaa, Jos vastustaissa sielu sortuu turmioon.

Kuoro

Menoikeun poika, mielevyytt' on tarvis nyt.

Kreon

Mihinkä ryhdyn? lausu, sinua tottelen.

Kuoro

Käy neittä holvikammiosta laskemaan, 1100 Ja hauta hanki tuolle hylky-ruumiillen!

Kreon

Vai niinkö neuvot? taipumaan mua neuvot siis?

Kuoro

Ja kiireimmästi, herra -- sillä rikkojaa Tapaavi taivaan kosto tietä suorinta.

Kreon

Oih! luovun -- vaikka töin ja tuskin -- mielestäin; 1105 On täytymystä vastaan turha ponnistaa.

Kuoro

Käy toimeen nyt! Sit' ellös muille jättäkö!

Kreon

Jo riennän tältäni! miehet, mukaan joutukaa Läheltä, kaukaa kaikki, kirves kourassa, Paikalle loitos-loistavalle rientäkää! 1110 Ma, konsa muuttui mieleni, kun solminnut Oon itse langat, itse myös ne irroitan. Elomme perussääntöjä -- niin arvelen -- Parasta lienee ikipäivin noudattaa.

XII.

Viides Stasimon. (Hyporkhêma.)

Kuoro.

(1:n säkeistö.)

Moniniminen, armas auvo neidon Kadmolaisen, 1115 Vesa Zeun ikipauhaajan, Sä valtias alhon runsasvierahaisen Eleusiin, missä Dêoa palvellaan! Sä, joka suojaat Ikariaa Maankuuluisaa! 1120 Oi Bakkhos, jolle naistesi maa Tää Theeba myös on suojan suonna Ismeenon vuolteen luona Ja käärmekylvön mailla! 1125

(1:n vastasäkeistö.)

Sua katsovi kirkas liekki kaksois-huipun päältä, Tuoll' missä Korykian Jumal'-immet käyvät karkeloimaan, Ja Kastalian-lähde katsoo täältä. Nyysan kukkaisnotkelmat, 1130 Muratti-rinteet vehmahat Ja uhkeet viinikukkulat Ne saattavat sua meille, Kun astelemaan käyt Theeban teille 1135 Sä riemun raikuessa.

(2:n säkeistö.)

Ei ilman alla seutua lie, Jota niinkuin Theebaa suosit sie Salamoidun äitisi kanssa. Ja nyt, kun sortumaisillansa 1140 Hädän all' on kansa ja maa, Parnasson harjult' tänne riennä, Tai tyrskysalmen poikki saa! Puhdista meitä, tuskaa liennä! 1145

(2:n vastasäkeistö.)

Oi! tanssiin tähtiä johdatat Sä tuikkivaisia tulta; Zeun lapsi, öiset laulelmat Myös saavat johtoa sulta; Jalo, tullos nyt Thyiadeis kanssa, 1150 Naispalvelijais, jotk' innoissansa Sua juhlivat tanssien yön kokonaan Ja "Iakkhos herraa" veisaa vaan!

XIII.

Eksodos.

Sanansaattaja. Kuoro. Eurydike. Kreon.

Sanansaattaja

Amphionin ja Kadmon linnan asukkaat, 1155 En, ihmis-elämän kestäessä päällä maan, Sit' ehdotta voi kiittää enkä soimata, Sill' onni nostaa, onni kaataa yhtenään: Nyt onnen helmalaps', sen hylky toiste oot. Eik' ihmisill' oo kestäväisten tietäjää. 1160 Jos ken, Kreonpa miekkonen ol' mielestäin, Kun Kadmon maasta vainolaiset syöstyään Ohjaksiin ryhtyi, maata yksin halliten, Ja lapsi-oraat versoi hälle oivimmat. Nyt kaikki raukes! Ihminen kun menettää 1165 Ilonsa, hänt' en katso eläväksikään, Vaan sielullinen kuollut hän on mielestäin. Niin, loistakoonpa linnas ilmikultia Ja eläös kuin ruhtinas: vaan riemuton Jos loistos on, en siitä sauhun varjoa 1170 Ma maksa, enkä siihen vaihda onneain.

Kuoro

Mitä ruhtinasten tuskaa tullet kertomaan?

Sanansaattaja

He kuolivat, ja kuolon syyn' on elävät.

Kuoro

Ken tappanut, ken kaatunut? oi kerroppas?

Sanansaattaja

Hurmeissaan Haimon kuol', ei oudon kädestä. 1175

Kuoro

Isänkö käden lyömänä vai omanko?

Sanansaattaja

Omanpa vainkin! isää murhast' inhoten.

Kuoro

Ah! hirmu-totta ennustitkin, tietäjä!

Sanansaattaja

Näin ollen, kelponeuvoja nyt kaivataan.

Kuoro (Viitaten linnaan päin.)

Ah totta! tuoss' on Eurydike poloinen. 1180 Kreonin vaimo. Kuulikos hän pojastaan, Vai sattuminko suojistaan hän astelee?

(Eurydike tulee näkymälle.)

Eurydike

Oi kansalaiset, mitkä kuulin haastelut, Kun ovea kohti kuljin, lähteäkseni Rukoillen Pallas jumalaa lepyttämään! 1185 Satuinpa salpaa vetämään ja ovea Juur' aukomaan, kun kajahtaa mun korviini Kotoisen tuskan ääni: säikäyksissäin Ma vaivun syliin neitojen ja viemistyn. Mutt' asia tuo mik' ol'kaan? Vielä kertokaat! 1190 Kovuutta paljon koitelleena kuullen tuon.

Sanansaattaja

Läsn' olin armas emäntäni: kerron siis, Totuuden sanaa jättämättä yhtäkään. Miks' kaunistellakaan, kun vasta nähtäisiin Mun valhetelleen? Totuus aina parhain on. 1195 Opasna puolisosi myötä seurasin Sen nummen päähän, missä koirain haaskana Poloisen Polyneikeen ol' ruumis pitkällään. Rukoiltuamme haarateiden haltiaa Ja Pluutoa meit' armosilmin katsomaan, 1200 Pyhällä veellä huuhdoimme tuon jäännökset Ja olivi-oksin vehmahin ne poltimme; Viel' luotuamme hälle kummun korkean Kotimullast', immen luoksi taas me lähdettiin, Luo kalmamorsiolan paasi-katteisen. 1205 Jo kuuli muuan kaukaa voihkotuksia Puolelta haudan vihkimättömän ja riens' Kreonille siit ilmoittamaan herralle. Läheni tää nyt hautaa, vaan kun oihkotus Sekainen hälle selveni, hän kyynelin 1210 Jo äänehensä vaikeroi: "Ma onneton, Mit' aavistan? Jo kulkenenko polkua, Polointa polvenain mun kulkemistani? Mua poikani ääni hempii! -- Miehet, joutukaat Lähemmäs, astukaatte haudan äärehen, 1215 Ja paaden poistamalla saadust' aukosta Sen suulle päästen, katselkaatte, Haimonko Noin äänsi, vai mun pettävätkö jumalat!" Siis murhemielen valtiaamme käskystä Noin teimme: -- holvin perukassa näimme nyt 1220 Tuon neito raukan hirttyneenä heiluvan, Paulaksi väätty sindon-huivi kaulassaan; Ja sulhon näimme polviltansa armastaan Syleilevän: hän itki kullan kuolemaa, ltk' isän turkatyötä, orpo-lempeään. 1225 Kreonpa nähtyään sen, riensi oihkaten Sisälle pojan luo ja huusi itkusuin: "Sua onnetonta minkä työn oot tehnytkään! Mit' aattelit? Mik' onnen-isku turmellut On järkes sult', oi lapsi parka, tullos pois!" 1230 Vaan tuimin silmin tuijottain ja inhoaan Ilmaisten katsein, poika äänetönnä vain Kaks'-terän kalvan siepaltaa -- tok' osannut Isäänsä ei, jok' ulos karkas; mutta nyt Vihaisna itselleen jo koito syöksihen 1235 Kalpaansa, painoi puolet säilää rintaansa. Käsinpä veltoin neittä vielä helmaillen Hän huoahtain sen kelmeälle poskelle Puhalsi hurme-pirskuloita vihmottain. Nyt kurja kuoltuansa, kuollut helmassaan, 1240 Saa tuonen mailla vihkiäiset vietellä, Ja ihmisille näyttää että miehellen On mielenmaltin puute suurin turmio.

(Eurydike on viime sanoilta äkisti lähtenyt.)

Kuoro (Kummastuen.)

Mitenkä tuota selvität? Riens' takaisin Emäntä virkkamatta hyvää, pahaakaan! 1245

Sanansaattaja

Myös itse hämmästyin; vaan toivon, että hän Poikansa tuskat kuultuaan, ei juljennut Tääll' itkujansa ilmoittaa, vaan suojissaan Nyt neitten kanssa alkaa kuolin-kaihontaa. Hän sopimatont' ei mitään tee -- siks' viisas on. 1250

Kuoro

En tiedä; liika äänetyys vain mielestäin Yht' uhkaavaa kuin suotta suuri parku on.

Sanansaattaja

Pian nähdä saamme, liekö rintaan riehuvaan Salaisen aikeen kätkenyt hän -- tiesi min -- Jos sisään käymme. Etpä suotta muistuta, 1255 Ett' uhkaavaa on liika vaiti-olokin.

(Lähtee.)

Kuoro

Jopa valtias itseki tänne saa, Käsiss' ilmeinen todistus, ettei -- Jos lausua saan -- ole vieras syy, Vaan että hän itse rikkoi. 1260

(Kreonin palvelijat tulevat, kantaen paarilla Haimonin ruumista. Kreon astuu vieressä horjuen, toisella kädellään halaillen vainajaa.)

Kreon

(1:n säkeistö.)

Voi mieltäni mieletönt'! Oi itsekkyyden turmaa, Mi katoa toi ja surmaa! Kas, yhtä vert' on murhamiesi Ja teuras, heill' oli sama liesi! Voi neuvoni hirmu-he'elmiä vaan! 1265 Ah, armas laps', noin varhain Varhaiseen kuolemaan Sä vaivuit tuonelaan -- Etk' ollut itse syynä, vaan mun harhain.

Kuoro

Ah, liian myöhään oikean näyt huomaavan. 1270

Kreon

Voi mua! Sen tunnen kurja. Silloin nuolen ankaran Mua kohden ampui jumala, lski päähäni, Ja hukka-teille mielen multa karkoitti, Mult' onnen kaasi, polki multahan. 1275 Ah ihmislasten vaivat vaikeat!

Sanansaattaja

(Tullen linnasta, astuu Kreonin eteen ja osoittaa ruumista.)

Kurjuutta karttuu sulle, herra, paljottain: Tätä kannat kainalossas nyt, ja tultuas Kotiisi, kohtaa uusi tuska silmiäs. 1280

Kreon

Mit' on se? onko kurjempaa kuin kurjuuskin?

Sanansaattaja

Sun puolisos, tuon vainen äiti armahin, Vereksin vammoin äsken kuoli onneton.

Kreon

(1:n vaatesäkeistä.)

Oi leppymätöntä Tuonen merta! Himootko jo, surma, syyllisen verta? 1285 Oi airut surkeiden sanomain, Sano, ymmärsinkö sun oikein vain? Sä kuollehen surmaat uudestaan! Mitä kerroitkaan? Mik' uusi hirmuinen tapaturma! 1290 Vai minua tuhoamaan Jo saartelee mua vaimoni hurmesurma?

(Kuningattaren ruumis näkyy näyttämön perältä.)

Sanansaattaja (Viitaten sinne.)

Sen nähdä voit; ei suojiss' enää piile tuo.

Kreon

Voi mua! Ja tuossa toista kauhua koito katselen. 1295 Mi synkkä sallimus mua vartoneekaan! Sylissä lastani kantelen, ja tuossa voi! Näen silmäni eessä toisen kuollehen. Voi sua, äiti parka! voi sua lapsi! 1300

Sanansaattaja (Osoittaen Eurydikeetä.)

Tuo alttar'lieden luona vimman-kiihkossa Silmänsä sulki kuolon yöhön, itkien Megareun tuon ennen kuollehen niin kuuluisaa Vuodetta [Tai: kohtaloa], sitten tään -- ja vihdoin toivottaa Hän sulle, "lasten-tappajalle" kostoa. 1305

Kreon

(2:n säkeistö.)

Ah voi! Jopa kauhusta säpsähdin! Oi, ottakaatte jo kalpa Ja puhkaiskaa tämä rinta halpa! Voi, voi minä vaivaisin, 1310 Joka vaivuin vaivojen äärihin!

Sanansaattaja (Jatkaen.)

Ja kuollessaan hän velkapääks' sua soimas niin Nykyisiin surmatöihin kuin myös entisiin.

Kreon

Ja millä tavoin hurmeissaan hän läksi pois?

Sanansaattaja

Hän, poikasensa kurjan kuolon kuultuaan, 1315 Omilla käsin puhki pisti rintansa.

Kreon

Ah voi! Ei vierrä velkani milloinkaan Voi muiden syyks mun päältän'. Sun surmannut minä kurja vaan 1320 Olen, niin minä! Viekää täältä Pois, palvelijat, mies vaivainen, Mitätön, jopa tyhjän vertainen! 1325

Kuoro

Hyvääpä neuvot -- jos sit' ollee tuskissa: Lyhyimmän aikaa nähtyinä ne parhaat on.

Kreon

(2:n vastasäkeistö.)

Suloisin sallima kuoleman, Oi etkö jo oitis tulle 1330 Ja viimeis-hetkeä tuone mulle? Jo korjaa pois minut, tuonen haamu! Jo valkene mulle, viimeis-aamu!

Kuoro

Se toistaisiin! Nykyseikat tointa vaativat: Ne, joiden huolta tuo on, toivos täyttävät. 1335

Kreon

Rukoilen vaan, mit' ikävöi mun sydämein.

Kuoro

Nyt ällös mitään rukoilko, sill' irralleen Ei pääse kuolevainen määrä-onnestaan.

Kreon (Palvelijoille.)

Pois korjatkaa mies vaivaisin, 1340 Ku tahdottain sun, poikani, surmasin Ja sunki, puolisoin! Oi minne kurja Nyt silmäni luon? Hävitystä hurjaa On ympärilläni. Kaikki raukes! 1345 Yön-synkkänä kohtalo päällein laukes.

Kuoro

Kyll' onnen on ainoa alku ja tie Vain jumalain pelko ja malttava miel' Mutt' ylpeä korskasta kielestään Saa koston vitsoja, kunnes hän 1350 Ikämiehenä voi Vast' oppia malttia mielen.

Selityksiä:

[Enimmäkseen Freundin, G. Wolffin ja Schneidwin-Nauck'in mukaan.]

V. 2. Kolkko kohtalo painoi Laion sukua. Oidipos joutui sen saaliiksi, kun hän tietämättänsä tappoi isänsä Laion ja nai äitinsä Iokasteen. Vihdoin kuitenkin kauhea salaisuus selveni -- ja Oidipos tuskissaan sokaisi silmänsä sekä lähti tyttärensä Antigoneen taluttamana maanpakolaisena vaeltamaan. (Sophokleen "Oidipos Tyrannos".) Vihdoin hän kuoli lähellä Atheenaa Eumeniidein (kostotarten) puistossa, josta näkyy, että hän itse puolestaan vihdoinkin pääsi sovintoon jumalain ja siveellisten valtojen kanssa. (Sophokleen "Oidip. Kolonossa".) Mutta hänen tuhotöistänsä kasvoi vielä jälestäpäin katkeria hedelmiä: ruttotauti, katovuosia, Antigoneen veljesten surma (tämä se "tiho", josta A. puhuu; äiti oli jo ennen epätoivoisena päivänsä päättänyt) y.m. Näitä tarkoittaa Antigone ja niitä kertoillaan myös v. 50 ja seurr.

10. "Omaisiamme" tarkoittaa Polyneikestä; "vainolainen" on Kreon.

15. "Argon armeija" tarkoittaa tuota kuuluisaa "seitsemän ruhtinaan retkeä Theebaa vastaan", josta kohta ensi kuoro-laulussa enemmin (v. 100 seurr.). Vert. johdantoa.

26-30. On ajateltava, että Antigone tässä lausuu kuuluttajan omat sanat. Niin tekee Kreon myös v. 194-206.

31. "Kreon oiva" ivallisesti, sillä Ismeneelle näkyy Kreon haamotelleen jonakin jalon miehen ihanteena.