Part 3
Joko kummia näen! Miten selvitän sen? 375 Vaan selväpä on tosi, kieltymätön: Tuo neitonen ah! on Antigone! Sinä onneton oi, Isän onnettoman laps', Oidipoon! 380 Mitä? eihän vain sua tuotanekaan Kuninkaallisen säätämän rikkojana, Tihotyöstä jo saatuna kiinni?
(Kreon on tulemillaan.)
V.
Toinen Epeisodion.
Vartija. Antigone. Kuoro. Kreon. Ismene.
Vartija (ikäänkuin Kreon vielä olisi läsnä)
Täss' syypää on, tää neito! Hautuutoimista Tavanneet oomme hänen... (kaivaten) Vaan miss' on Kreon? 385
Kuoro
Paraiksi tuossa palajaa hän linnastaan.
Kreon
Mit' on se? mihin niin säntilleen oon osunut?
Vartija
Oi herra, ihminen ei mitään kieltää sais Valalla, sill' "ei luulo tiedon arvoinen". Kehuinpa tuskin enää tänne palaavan', 390 Kun uhkaustes myrsky mua niin ahdisti. Vaan -- sillä riemu toivomatta tulleena Verrattomasti voittaa kaikki ilot muut -- Ma saavun, vaikka vannoenkin kieltäysin, Ja -- immen tään, ku hautaa hankkimasta on 395 Tavattu, tuon ma. Täss' ei arpaa heitetty, Omani on vain löytö, muun ei kenenkään. Mitenkä mielit, valtias, nyt ottaos Tää, tutkios ja tuomitse; mutt' irraillein Mun oikeus on päästä noista kauhuistas. 400
Kreon
Ja täänkö tuot? Ja kuinka, mistä saatuas?
Vartija
Hän hautas miehen tuon. Niin, kaikki kuulit nyt.
Kreon
Puhutko oikein? Aatteletko lauseitas?
Vartija
Tään immen hautaavan näin vainajaa, jot' et Sä salli haudata. Kai lausun selvästi? 405
Kreon
Tuon näitte, saitte? Kuinka? verekseltäkös?
Vartija
Näin asian laita on. Me sinne palattiin, Sult' uhkaukset kuultuamme hirmuiset. Nyt laastuamme kaiken hiekan, vainajaa Mi peitti, paljastimme ruumiin riutuvan; 410 Ja tuulen suojaan käytyämme istumaan Mäelle, karttaaksemme kalman katkuja, Jo soimusanoin kiivahasti kiihoittaa Mies miestä, ettei laiminlyötäis valvontaa. Näin oltiin kaiken aikaa, kunnes keskellen 415 Nous' ilmankantta päivän pyörä loistava Ja helle poltti. Äkki-tuima tuulispää Nyt maasta nosti hirmu-vihurin ilmoihin; Se ketoja pieksi, metsän lehväkutria Se raasti, riipi, avarat ilmat täyttäen. 420 Me umpisilmin taivaan raivon kestimme. Kun jonkun ajan päästä myrsky talttui taas, Näkyypä neito. Niinkuin lintu huomaten Pesänsä pojitonna, vuoteen tyhjänä Surulla mielin haikeasti vaikeroi, 425 Niin tääkin, kuolleen paljahaksi nähtyään, Valitti, itki, niille hirmukostoa Toivotti, joiden työtä ol' tää paljastus. Ja kuivaa hiekkaa käsin sinne tuotuaan, Hän vaskimaljan korkealta kallistaa 430 Ja kolmin uhrijuomin vihmoi vainajaa. Sen nähden sinne syöksymme ja neitosen Otamme oitis kiinni säikkymättömän; Hänt' eellisistä töistä niinkuin näistäkin Syytämme: hänp' ei tyhjäks' väitä mitäkään. 435 Mut mielissäin ja huolissain yht' aikaa oon: Se mieluisaa, ett' itse syystä selvisin; Vaan huolettaa, kun siihen syydän ystävät. Mutt' halpaa kaikki muu sen suhteen sentään on Ett' itse pelastuin -- niin luonton' arvelee. 440
Kreon (Antigoneelle)
Ja sie, jok' otsaas maata kohti kallistat, Myönnätkö tuon sa tehnehes vai kiellätkö?
Antigone
Sen myönnän tehnehein, en kiellä ensinkään.
Kreon (vartijalle)
Sä korjaite nyt minne mieles tehnee vaan, Kun irtaimeksi pääsit syystä synkästä. 445 (Antigoneelle) Vaan sie nyt virka kiertämättä, lyhyeltä: Tiesitkö kielletyksi tekemästä näin?
Antigone
Sen tiesin. Miks'en? Olihan kielto julkinen.
Kreon
Ja uskalsit sen käskyn sentään rikkoa!
Antigone
Niin, sill' ei Zeus tuot' ollut mulle julkaissut; 450 Eik' ihmisille säännyt mointa käskyä Dike, jok' asuu Tuonen jumalitten kanss'. Enp' arvellut niin valtaviks' sun käskyjäs, Ett' ois sun, kuolevaisen, valta polkea Jumalain säännöt vankat, joit' ei kirjaimin 455 Ilmaistu: ei ne nyt eik' eilen eläneet, Vaan ain', -- ei tiedä kukaan, milloin syntyivät. Ja niistä taivaan koston alle joutua En, ihmismieltä pelkäämällä, tahtonut. Tosinpa tiesin kuolevain, -- sit' enkö ois! -- 460 Niin sunpa säätämättäskin. Vaan kuolemaan Jos ennen aikaa käyn, sit' onneks' arvelen. Ken minun laill', on monen vaivan vaiheella, Kuink' ei hän saisi kuolemasta voittoa? Jos onnen sen siis saavutan, en ensinkään 465 Sit' itke; vaan jos hautaa vaille heittänyt Ma oisin oman äidin lapsi-vainajan, Se tuskan tois: -- en ole ma tuosta tuskissain. Vaan tuhmasti jos mielestäs mä tehnyt oon, Kai tuhmuudesta tuhma minua syyttänee. 470
[Tai: kai tuhma minua tuhmuuteenkin velvoittaa.]
Kuoro
Isänsä jäykkää mieltä näyttää perineen Tuo neito: ei hän vaaraa osaa väistyä.
Kreon
Vaan tiedä, että liian jäykät luontehet Esinnä raukee. Niinpä kovin rautakin, Tulesta tullen hehkuvaisna, nähdähän 475 Haurasna usein murtuvan ja särkyvän. Myös tiedän, että virmapäitä varsoja Vain pienin suitsin ohjataan. Ei kannata Sen ylvästellä siis, ken toisten orja on. Vaan tuo jo silloin julkes minua vastustaa, 480 Kun rikkoi käskyn' ilmeisen ja julkisen; Se vastarintaa uutta on, kun tehtyään Työn kehnon, siitä ilkastellen kerskailee. En tottakaan ma oisi mies, vaan hänpä mies, Jos ilkivallan kostamatta jättäisin. 485 Ei, olkoon siskoni lapsi hän, tai vieläkin Lähempi kuin mun sukuni suojushenki on, Ei hän, ei siskonsakaan kuolon kauhuja Saa vältetyksi. Syytän, näette, toistakin Yht' osallisna hautuu-vehkeiss' olleeksi. 490 Myös hänkin tänne kutsukaat! Juur' äsken näin Tuon järjetönnä kotosalla riehuvan. Ken pimeässä vehkeilee, sen ennaltaan Jo tahtoo mieli syylliseksi ilmetä. Se kuitenkin mua suututtaa, jok' eljistään 495 Kun kiinni joutuu, niitä vielä kaunistaa.
Antigone
Mielitkö vielä muutakin kuin kuoloain?
Kreon
En muuta mieli: kaikk' on mulla, sen kun saan.
Antigone
Miks' aikailet siis? Niinkuin ei mua miellytä Sun lausees, eikä milloinkaan voi miellyttää, 500 Niin munki sanani tympäisee sun mieltäs vain. Vaan millä maineen oisin saanut oivemman, Kuin haudan hankkimalla veljyt raukallein? Ja kaikki nää sen mieluisaksi itselleen Sanoisivat, jos pelko suit' ei sulkisi. 505 Mut yksinvalta, onnen-lasna muutenkin, Puheissa, töissä noudattaa vain halujaan.
Kreon
Sa Kadmolainen ainut oot, jok' äkkää sen.
Antigone
Huomaavat muutkin, vaikka ailakoivat sua.
Kreon
Ja julkeatko toisin toimia kuin he? 510
Antigone
Mi häpeä ollee armastella veljiään?
Kreon
Tuo vastustaissa kuollut eikö veljes oo?
Antigone
On, yhden isän, yhden äidin saamana.
Kreon
Miks' toista suosimalla toista solvaat siis?
Antigone
Sit' eipä myönnä vainajaksi vaipunut. 515
Kreon
Vaikk' kehnon veljen vertaiseks' hänt' alennat!
Antigone
Eip' orja hältä kuollut, kuoli veikkonen.
Kreon
Maat' ahdistain, kun toinen maata puolsi vain.
Antigone
Vaan Haades vaatii yhden arvon kummallei.
Kreon
Vaan kelpo mies ei huoli huonon kunniaa. 520
Antigone
Kenties sun sääntös tuonelass' ei pyhä oo.
Kreon
Ei kuoltuaankaan ystäväks' käy vihamies.
Antigone
En vihaamaan ma luotu oo, vaan lempimään.
Kreon
Käy tuonelaan siis lempines sä, lempimään Heit'! Eläissäin ei nainen saa mua hallita. 525
Kuoro
Kas, porttien eessä on Ismene, Sisarlemmen itkuja vuodattain. Surupilvet, silmiä synkistäin Sekä poskia hohtavia, Sulokasvot kastavi hältä. 530
(Ismene tulee.)
Kreon (Ismenelle)
Sä, joka huoneessain kuin käärme luikertain Mua imit hiljalleen -- kas huomaamattani Tuhoa kahta kasvatin ja kapinaa -- Sanoppa mulle, ootko hautuu-vehkeihin Sä yhtynyt, tai vanno niist' et tietäväs! 535
Ismene
Työn siinä tein kuin hänkin: yhtä mieltä oon, Osakas oon ja syytä kannan puoleni.
Antigone
Ei! tuot' ei salli oikeus. Et suosinut Mun aiettan', en huolinut sun liitostas.
Ismene
Vaan vaaroissaspa pelkäämättä purjehdin 540 Sun kerallisnas tuskan tyrskylaineilla.
Antigone
Ken työn on tehnyt, tietää Tuonen vainajat; En pelkin sanoin lempivää mä rakasta.
Ismene
Mua ellös, sisko, halveksu! Oi suothan mun Kerallas kuollen vainajata pyhittää? 545
Antigone
Mun kanssan' ellös kuolko! Mihin et kajonnut Sit' omistaa et saa! Mun kuolon' kylläks' on.
Ismene
Mik' elo sinun jättämälles armas ois?
Antigone
Kysy hältä, jonk' oot holhotti, Kreonilta!
Ismene
Miks' ilman aikojas mua noin sa solvaiset? 550
Antigone
Mua kirvelee, ett' ilkkua sua täytyy näin.
Ismene
Mitenkä muuten voisin sua nyt hyödyttää?
Antigone
Pelasta itses! soisin: vaarat välttäisit.
Ismene
Mua kurjaa, kun sun kohtalostas sulkeudun!
Antigone
Niin, elämänpä valitsit, ma kuoleman. 555
Ismene
En lausumatta kuitenkaan ma mieltäni.
Antigone
Sä koitit näitä miellyttää, ma noita taas.
[Tai: Mielestäs oikein teit, mä heidän mielestään.]
Ismene
Ja yhtä suur' on kumpaisenkin hairahdus.
Antigone
Oo huoleti! sä elät, vaan mun sielun' on Jo aikaa mennyt vainajoita vaalimaan. 560
Kreon
Nuo kaks' on, luulen, hulluja -- toinen syntyään, Ja toinen juuri äsken siksi tultuaan!
Ismene
Oi valtias, ei onnetonten järki voi, Mi luotiin heille, säilyä, se karkajaa.
Kreon
Sult' ainakin, kun yhdyit kehnon juonihin. 565
Ismene
Kuink' ilman häntä, yksinäin mä eläisin?
Kreon
Älä "häntä" mainitse, ei häntä enää oo!
Ismene
Tok' ethän poikas morsianta surmanne?
Kreon
Kah, käyhän kyntö toisienkin pelloilla!
Ismene
Oi, armas Haimon, kuin sua isäs solvaisee! 570
Kreon
Mitättömät on minjät inhotuitani.
Ismene
(Et näiden liiton vertaista saa konsanaan.
Kreon
Mua inhotat sa, nainen, naimajuorullas.)
Ismene
Omalta lapseltasko riistät morsion?
Kreon
Tään naimaliiton Tuoni meiltä lopettaa. 575
Kuoro
Tuon kuolo on siis päätetty -- se selvä on.
Kreon
Niin sulle kuin myös mullekin! (Orjille.) Nyt viipy pois! Nuo viekää sisään, orjat! Tästä lähtein nää Ei haihattaa saa irrallaan, vaan elelkööt He naisten lailla, hiljaa! Väistyy uljaskin 580 Nähdessään Tuonen henkeään jo vaanivan.
(Antigone ja Ismene viedään pois.)
VI.
Toinen Stasimon
Kuoro.
(1:n säkeistö.)
Ken tuskia ei ikipäivin nähnyt, Hän autuas; vaan keiden Huonetta järkyttää jumalain käsi, Heit' ei turmio konsaan säästä, 585 Se hiipivi jälkipolviin. Niinkuin tyrsky vaahtopää Käy, raivotessa pohjaisen, Syvähän yöhön aaltoin alle syöksymään Ja pohjast' asti mylleröitsee 590 Mustat liejut ilmoillen, Ja hyrskyn lyömä rantatöyry raikuu.
(1:n vastasäkeistö.)
Niin -- nään minä -- Labdakon heimoss' syöksyy Ain' uunna vanhat vammat Jo hukkuneiden vamman päälle; 595 Niist' ei polvikunta toistaan Päästele, vaan joku surman henki Ne leppymättä maahan lyö. Kyll' äsken linnass' Oidipoon Sen viime-taimellen sulo-päivä loisti, 600 Vaan senkin kaataa murhaveitsin Tuoni tuima, sortelee Sen kieli mieletön ja järjen vimma.
(2:n säkeistö.)
Zeus, ken ihminen vastustaa Vois sun valtoas uhkamielin, 605 Jot' ei maan-sortajakaan, uni, sorra Eikä kuut väsymättömätkään! Konsaan vanhenematta valtiasna Sä Olympoll' istut, valliten Loistoa leimuavaa, 610 Ikipäivin, nyt, kuin ennen Lakia säädellen; [Tai toisen lukuparren mukaan: On kestävä sääntö tää.] Vaan ihmiselämä missään mailla Ei vieri syytä ja harjoja vailla.
(2:n vastasäkeistö.)
Sill' loitos-liehuva toivo, jos 615 Monta turvaakin, monen mielen Hurjapäisiä haluja pettelee; Arvaamattoman luo se hiipii, Kunnes kurja jalkans' astuvi lieskaan. Viisaast' on joku lausunut 620 Kuuluisan sananparren: Kenen sielun surman tielle Haltio viepi, sille Hurmaavaisena hukka hohtaa, -- Ja turmion suuhun hän suistuu kohta. 625
(Haimon lähenee.)
Kuoron johtaja
Jopa Haimon saapuvi, lapsistas Vesa nuorin -- surrenko Antigoneen, Sulo-morsiamen Surukuoloa armaan, tuskissa, kun Käy naimis-riemu jo tyhjiin? 630
VII.
Kolmas Epeisodion.
Kreon. Haimon. Kuoro.
Kreon
Sen kohta tiennen tarkemmin kuin tietäjät. (Haimonille.) Oi poikan', ethän suuttuneena isälles Nyt tulle, kuullen kultas lopputuomion? Vai enkö sulle armas oo, jos kuinkin teen?
Haimon
Omasi oon, ja _kelpo_ mieltä harrastain 635 Mun mielen' ohjaat oikeaan: siis tottelen; Ja syyst' ei naimaliitto mulle yksikään Kalliimpi oo, kuin isän _oiva_ ohjaus.
Kreon
Tuleepa niin sun, poikan', aina aatella, Ett' isän tahdon tieltä kaikki väistykööt! 640 Kas siks' on miehen harras halu kasvattaa Kodossa kuuliaiset lapset, että nää Vois vainoojalle vainot kostaa, niinpä myös Isänsä verraks' arvostella ystävää. Ken kelvottomat lapset luo, mit' arvelet 645 Tuon muuta siittäneen kuin pahan-suovillen Vaan paljo pilkan syytä, vaivaa itselleen? Siis lapsi, ällös liekkumasta heittäkö Tai naisen vuoksi järkeäsi oi, aatellos, Kuink' aivan kylmä kainaloisna kultanas 650 On huono vaimo viruen sun vierelläs! Mik' ilkeämp' on vamma valhe-ystävää? Ei! inhoten tuo henttu herja heittäös Sä luotas Tuonen maille jonkun naitavaks'! Kun, näet sen, koko kaupungissa yksin tuon 655 Mua julkisesti vastustavan huomasin, En valhetellen kansan eteen tulla voi, Vaan kuoletan hänet; -- huutakoonpa Zeutakin Sukunsa suojaa! -- Nurjuuteenhan yltyiskin Sukuni muuten, saati ulkopuoliset. 660 Ken kelpomiesn' on heimolaisten kesken, hän Myös valtiossa oivallisna ilmestyy. Semmoinen mies -- sen uskon -- osaa hallita Hyvästi, niin myös nurkumatta totella; Hän, keihäsmyrskyn riehuessa, uljasna 665 Ja uskollisna kestää kaikki rynnäköt. Vaan kenpä ylvästellen polkee säätämät Ja viisastellen valtiasta ohjailee, Hänt' en mä kiitä. -- Kelle kansa uskonut On vallan ohjat, häntä täytyy totella, 670 Hän suurta, pientä, väärin, oikein säätäköön. Vaan kaikkein suurin hukka lain on polkemus: Se sortaa vankat valtiot, se huonehet Saa kylmille, se liittoveljet taistavat Pakohon syytää; mutta järjesteltyinä 675 Totellen säilyy surman suulta useimmat. Tuleepa siis sun säädelmääni puolustaa, Eik' antaa naisen hallita sua ensinkään; Jos niiksi käy, ma urhon alle sortunen, Mutt' älköön nainen orjakseen mua kutsuko! 680
Kuoro
Jos vanhuuttamme emme eksy, selvitit Sä mielestämme järkevästi asiat.
Haimon
Isäni, Luojan lahja kaikkein kallihin On ihmisille suotu järjen valkeus. Nyt enpä väitä väärin tuota haastellees -- 685 Sit' enpä vois, enk' ymmärtäisi väitellä -- Vaan sattuneepa kelpo aatos muillekin. Sopiipa mun sun eelläs kaikki huomata, Mit' arvellaan, mit' aiotaan, tai moititaan; Sill' alhainen sun silmäs' eess' ei hirvenis 690 Puhella niitä, joit' et kuulis mielelläs. Salassa saanpa kuulla moiset haastelut, Mitenkä neittä kaikki kansa surkuttaa: "Naisista kaikkein syyttöminnä kurjasti Tään täytyy kuolla kostoks' urhotyöstähän, 695 Kun hurmetulvaan hukkunutta veljeään Ei hautaa vaille, koirain verikuonojen, Ei petolintuin syötäväksi heittänyt! Hän eikö kultakunniaa lie ansainnut?" Sellaista sala-huuhu mulle humisee. 700 Vaan mulle, isä armahin, sun onnesi On kallihimpi kaiken mailman aarteita; Isänpä onni lasten suurin kaunistus, Ja lasten onni isän suurin riemu on. Nyt ällös luulko, että yksi aatos vain, 705 Sun lausumas, on oikeass', ei mitkään muut! Sill' itse mielestään ken ainut viisas on, Ja kieleltään ja mieleltään on verraton, Hän paljastettaiss' usein tyhjäks' ilmestyy. Vaan eipä miestä mielevääkään halvenna 710 Opinta eikä oman mielen kieltämys. Kas, puu mi talvitulvan myötä notkistuu, Sen säilyy oksat murtumatta; vastahan Ken ponnistaa, sen tulva tempaa juurineen. Niin myös ken, purjeköyttä aina pingottain, 715 Ei hellitä, hän vihdoin purren kaattua Saa merta soutaa, teljot ylös-alaisin. -- Siis myönny lausumiini; muuta säädelmäs! Jos, vaikka nuoremp' oonkin, jotain oivallan, Parasta kyll' ois luullaksein, jos luonnostaan 720 Miel' uhkuis aina ymmärrystä kyllältään, Joll' ei -- sill' usein toisappäinki kallistuu -- Niin taiten haastavaakin kelpaa noudattaa.
Kuoro
Hält' opi, valtias, jos oikein haastoi hän! (Haimonille.) Sä hältä myös: ol' oiva puhe kummankin. 725
Kreon
Tuleeko mun, tään-ikäisen, viel' oppia Tuon-ikäiseltä sulhoselta järkeä?
Haimon
Ei muuta kuin mit' oikeaa on. Nuori oon, Mut katsomist' ei nuoruuteen, vaan asiaan.
Kreon
Niin _siihen_, että vallatonta suositaan? 730
Haimon
En pyytänyt sua ilkiöitä suosimaan.
Kreon
Hänt' eikö juuri haita vamma sellainen?
Haimon
Yht' ääntä kaikki Theeban kansa vastaa: ei!
Kreon
Ja kansakos mun säättäväin siis määräilee?
Haimon
Et huomaa, kuink' on poikamaista haastelus! 735
Kreon
No muillekos ma hallitsen kuin itselleni?
Haimon
Ei valtakuntaa oo, jok' _yhden_ oisi vain.
Kreon
Vaan valtiaanpa omaks' valtaa mainitaan!
Haimon
Kai erämaita yksin hyvin vaalisit!
Kreon
Hän sotii -- näen mä -- naisen liittolaisena. 740
Haimon
Jos _sin'_ oot nainen: sunhan puoltas katson vain.
Kreon.
Vai isäs' kanssa käräjöit sä, kelvotoin!
Haimon
Niin kyllä, kun sun eksyvän näen vääryyteen.
Kreon
Vai eksyn, jos suon valtikallen' arvoa?
Haimon
Sen halvennat, jos poljet arvon jumalain. 745
Kreon
Oi herja henki! naisen vallan-alainen!
Haimon
Et ainakaan mua nähne häpeän-alaisna.
Kreon
Puheesi kaikki neittä vainen puolustaa...
Haimon
Ja sua ja mua ja Tuonen jumaloitakin.
Kreon
Älä, naisen orja, loruillas mua liehakoi! 750
Haimon
Oot valmis väittämään, et altis kuulemaan.
Kreon
Et ikipäivin pääse häntä naimahan!
Haimon
Hän kuolee siis? Se toisellekkin kuolon tuo!
Kreon
Vai ahdistat mua uhkaillenkin, uskaljas?
Haimon
Mit' uhkaust' on harhamieltä vastustaa? 755
Kreon
Viel' itkein neuvot mieltä, itse mieletöin!
Haimon
Jos et ois isäni, sanoisin: et viisas oo!
Kreon
Vai niin! Vaan kautt' Olympon tuolla, tietäös: Saat surra viel', ett' ilkkuen mua soimasit! (Palvelijoille.) Tuokaatte ilkiö tänne oitis kuolemaan, 760 Sulhonsa silmäin eessä, läsnä ollessa.
Haimon
Mun läsnä ollen? Ei -- sit' ällös luulkokaan Hän totta kuole niin! ja etpä silmilläs Sä konsaan enää nähdä saa mun kasvojain! Omaistes kesken riehu, jos he suovat sen! 765
(Rientää pois.)
Kuoro
Mies läks' oi herra, kiukun riento-askelin; Noin nuori mieli tuskissaan on hirmuinen.
Kreon
Ylemmäs yltyköön maan lasta pyyteissään! Vaan neittä kahta kuolost' ei hän varjele.
Kuoro
Siis aikehes on surmata ne kumpikin? 770
Kreon
Ei, työstä osatont' ei; oikein muistutit.
Kuoro
Ja minkä surman toisellen oot aikonut?
Kreon
Hänet sinne vieden, miss' on polku autio, Elävältä kätken maahan, paasikammioon; Sen verran ruokaa suoden, että vältän syyn, 775 Ja ettei kaupunkiimme sattuis saastutus. Anoillen siellä Haadesta, jot' ainoaa Hän palvelee, on kuolemattomuutehen Hän ehkä saapa, taikka vihdoin huomannee, Ett' turha vaiva tuonelaa on palvella. 780
VIII.
Kolmas Stasimon.
Kuoro
(Säkeistö.)
Oi Rakkaus sortumaton, Joka karkaat saalihis päälle! Leposuojanas öisin on Sulo-immen hyllyvä poski. Sinä liitelet kauas aaltojen taa, 785 Sun valtaas tuntevi linna ja maa. Jumalatkin paulaas kietoilet -- Kuink' karttaa vois sua ihmiset! Sun tenhomas yltyy raivoon. 790
(Vastasäkeistö.)
Sä vilppiin, turmiohon Hurskaitaki henkiä vietät. Sun nostamas kiistakin on Tää poian ynn' isän kesken. Vaan armas morsio katseillaan 795 Sulokaipuun sulhoon loi palamaan; Ja voittipa Lempi, jok' ylhäisten Käy valtain rinnalla säännellen -- Aphrodite telmivi sortumatta. 800
(Orjat saattavat Antigoneen saapuville.)
Kuoron johtaja
Vaan kohtapa itsekin suunniltain, Käyn nähdessäin tätä; sulkea en Voi kyyneltulvia, Antigoneen Kun morsiosuojaan astelevan Näen kaikkia tuudittavaiseen. 805
IX.
Neljäs Epeisodion.
Antigone. Kuoro. Kreon.
Antigone
(1:n säkeistö.)
Oi, katselkaa mua, syntymämaani miehet! Astumassa jo oon Ma viimeis-polkua, viimeis-kerran Päivän soihtua silmäilen. Sitten eessäni on ikiyö... 810 Tuoni kaikkein-tuutija mun Vie elävält' Akherontin rantaan, Vaikk' ei suotuna mulle vielä Häiden riemua, enk' ole kuullut Morsiusvirttäni -- vaan mun Tuoni nai! 815
Kuoro
Vaan kunniakasna ja kuulunahan Sinä lähdet kätköhön vainajien, Et lyömänä tautien tappavien, Et kalvan kostoja saatuas, vaan Omin ehdoin. Ainoa ihminen oot, 820 Joka hengiss' astuvi Tuoneen.
Antigone
(1:n vastasäkeistö.)
Jo kuulin, kuinka Tantalotar, tuo vieras Phrygitär onneton, Sai surman Sipylon kukkulalla. 825 Häntäpä kallio versoillaan Kietovi niinkuin väänneliäs; Eikä itkuun liukenevaa Milloinkaan lumi säästä -- niinpä Kertoilee taru -- vaan se kastaa 830 Kyynelsilmien alta rintaa. Mun samanlainen sallima uinuttaa.
Kuoro
Vaan hän jumal' ol' sekä kuolematon, Mepä kurjaa heimoa kuolevien; 835 Siis kunnia sun on suurin Eläessäs arvoa autuahan Sekä sitten kuoltuas saada.
Antigone
(2:n säkeistö.)
Mua ilkut! oi, ikiluojain tähden, Miks' eläessäin mua solvaiset jo? Miks'et 840 Vasta kun vaineeseen olen mennyt? Syntymämaani! oi! Maani mahtavat urhot! Oi Dirkeen vuolteet kauniit! Ja Theeban valjas-kuulun lehdot! 845 Ma huudan teitä kaikkia katsomaan, Kuink' itkemättä ystäväin, mill' ehdoin Mun mennä täytyy outoon kalmakumpuun Mua kurjaa, voi! 850 Jok' en saa olla ihmisten, en haamuin, En eläväin, en vainajitten luona.
Kuoro
Kun uskalluksen huipullen Sa nousit, lapsi, kompastuit Ylhäisen Dikeen kynnykseen. Ehk' isäs pattovelkaa maksat. 855
Antigone
(2:n vastasäkeistö.)
Nyt koskit huoltani katkerinta, Isäni kurjan-kuulua sallimaa ja meidän Kaikkien kuulujen Labdakolaisten 860 Kolkkoa onnea, oi! Voi, julmaa lemmen harhaa! Voi, äitini, nukkumistas Mun isäni kanss', oman lapses kanssa, 865 Jost' yhdynnästä kurja siinnyt oon! Ja heidän luokseen käyn nyt naimatonna Ja kaiken kansan hylkynä ma raiska! Ah! turmion Sa naimisistas saitkin veikko rukka! 870 Viel' eläissäin saan sulta, haamu, surman.
Kuoro
Kyll' oikein häntä armastat; Vaan ei saa koskaan vastustaa Sen valtaa, jolla valta on. Sua itsepäinen kiihkos hukkaa. 875
Antigone
(Epoodi.)