Part 2

Tässä huomaa varsin selvästi ajateltavan Kreonin toimineen itseään varten eikä valtion etu silmämääränään, niin että siis toinen noista luulluista keskenään taistelevista momenteista tässä näytelmässä kokonaan puuttuu. Jos taas asiaa käsitetään niin, että Kreon, sokaistuneena uskostaan hänelle muka yksinvaltiaana tulevasta oikeudesta ja vallasta, on astunut taisteluun jumalia vastaan, ja että Antigone sitävastoin näiden lakien mukaan rikkoo hänen lakinsa, niin näytelmän loppupäätös näinkin näyttää kauniilta ja johdonmukaiselta, sensijaan että se toiselta kannalta katsottuna olisi yhtä aiheeton kuin tunnetta loukkaava. Tosin Antigonekin murtuu, mutta kuinka toisenlaiselta soikaan hänen hyvästijättösanansa (säkeissä 891, 892 j.n.e.), joissa hän niin iloisesti lausuu toivonsa saada rakastettuna ja rakastaen jälleen nähdä isänsä, äitinsä, veljensä, ja sitten luottamuksellisesti kysyy: "minkä taivaan käskyn rikoinkaan?" -- kuinka toisenlaiselta kuin Kreonin sydäntä vihloava epätoivo, kun hän, menetettyään poikansa, jonka vielä keskellä kuolemaa kytevän vihan hän on päällensä vetänyt, tuntien syyllisyytensä puhkeaa puheiksi: "Voi minua!" -- j.n.e. (säk. 1261-1269) ja kuoro vastaa hänelle: "nyt vasta, liian myöhään, näyt oikean asiantilan älyävän". -- --

2. Kreikkalaisesta näytelmästä ja teatteri-laitoksesta vähän.

Koska teatteri oli saanut alkunsa Dionysosjumalan juhlista, niin se ympyriäinen tai puoliympyränmuotoinen avara kenttä eli tanner (orkhestra), jolla juhlakuoro suoritti jumalan kunniaksi laulujansa, kierrellen kentän keskellä olevaa thymele nimistä alttaria, oli teatterin ensimäinen ja oleellisin osa, joksi se jäikin vielä sitte kun näytelmä jo alkoi itsenäisemmäksi kehittyä. Näytelmä saattoi sitä vähemmin alkuperänsä unohtaa, koska se vielä sittenkin, kun itse näytteleminen jo tuli pääasiaksi ja vaati yhä taitehikkaammin rakennettua teatterirakennusta, perinnä kuitenkin tarkoitti viinin ja runollisen innostuksen jumalan juhlimista, jossa kuorotanssit lauluineen olivat pääasiana. Jos ei muuta, jäi kuoro kuitenkin kuvaamaan yleistä mielipidettä tai kansassa elävää siveellistä tajuntaa. -- Kuoron laulut, joita esiteltiin mukasoitolla, olivat joko yhteislaulua, jaettuna säkeihin ja vastasäkeihin, tahi yksityislaulua. Edellisen nimi oli parodos ("sisäänastumalaulu"), ja kuoro lauloi sitä, astuessaan sivukäytävistä määräpaikalleen orkhestrassa; stasimon ("asemalaulu"), jos se lauloi sen määräpaikaltaan. Näiden kuorolaulujen kautta jakautui näytelmä eri osiin, joita sopii verrata uudenaikaisiin näytöksiin tai kohtauksiin: 1) prologos (alkunäytös), joka käy edellä parodoa; 2) epeisodia (välinäytökset), jotka ovat parodon ja stasimonien välillä; 3) eksodos (loppukohtaus), viimeisen stasimonin jälkeinen osa.

Kuoron olopaikka oli siis orkhestra, joka osotteli mitä milloinkin, aina sen mukaan mitä kappalta näyteltiin. Jos näyttämö esim. kuvaili kuninkaanlinnaa, oli orkhestra se julkinen kenttä, jolle kansa kokoutui asioitansa hallitsijalle esittämään; jos sotapäällikön telttaa, oli se soturien kokouspaikka leirissä; templin edustalla oli se etupiha j.n.e. Näitä eri tarkoituksia varten orkhestraa ei mitenkään erittäin koristettu, yleisö ymmärsi ilmankin, mitä se milloinkin oli olevinaan. -- Esirippua ei käytetty vielä pitkiin aikoihin. -- Kuoron jäsenten lukumäärä oltuaan alkuansa ehkä 50 kansalaista, supistui sitten draaman kehittyessä paljon pienemmäksi, tehden lopuksi vain 12 tai 15. 2) Orkhestran takana ja sen tasapinnassa oli näyttämö (skene). Jos tämä oli kiintonainen rakennus, lähti siitä tavallisesti oikeasta ja vasemmasta päästä rinnakkain kaksi ulkonemaa (paraskenia); näiden väliin jännitettiin koruseinä (proskenion), joka aina näytelmän mukaan kuvaili milloin mitäkin. Tämän edustalla orkhestraan asti ulottui n.s. "puhumo", jolle näyttelijät tavallisimmin astuivat sanottavansa sanomaan, tehtävänsä tekemään. Tällainen oli kreikkal. teatteri pääpiirteissään silloinkin kun se Atheenassa ja monessa muussa kaupungissa rakennettiin kivestä. Siinä oli nuo kolme osaa: orkhestra, näyttämö ja 3) katsomo. Tämä viimeinen tehtiin hyvin tilava; niinpä Atheenan Dionysos-teatteriin mahtui noin 14000 henkeä; mutta olipa vielä isompiakin. Jotta katselijat sitä vapaammin voisivat nähdä mitä näyttämöllä toimitettiin, valittiin paikka niin, että koko teatterirakennus sijaitsi vuoren rinteellä: alinna olivat näyttämö ja orkhestra; tästä kohosi sitten yhä laajenevissa puoliympyrän eli hevosenkengän-muotoisissa kaarissa katsojain kiviset istumarivit, parin samankeskuisen käytävän kautta jaettuina kerroksiin, joiden eri osat porraskäytävät erottivat toisistaan. Mitään kattoa ei levinnyt teatterin ylitse, ainoastaan pahalla säällä vedettiin jollakin hinauskoneella katsojain suojaksi kangaspeittoja sen yli. Eturiveillä istuivat kilpatuomarit, sotapäälliköt, papit y.m. arvohenkilöt; taampana muut kansalaiset ja naiset, ylinnä orjat. Sisäänpääsö oli alussa maksuton; sittemmin suoritettiin pääsymaksu teatterin vuokraajalle; Perikleen ajasta alkaen maksettiin köyhempäin kansalaisten pääsöraha, 2 obolia [noin 30 penniä] hengeltä, valtion varoista. Näytännöt alkoivat jo aamulla, teaterissa syötiin ja juotiin. Yleisö osotti vapaasti ja kuuluvasti mieltymyksensä tai paheksumisensa näytelmän johdosta.

ANTIGONE

Näytelmän henkilöt:

Antigone, theebalainen kuninkaantytär. Ismene, edellisen sisar. Kuoro, theebalaisia vanhuksia. Kreon, Theeban valtias. Vartija. Haimon, Kreonin poika. Teiresias, tietäjä. Sanansaattaja. Eurydike, Kreonin puoliso.

Puhumattomia henkilöitä

Kaksi Kreonin palvelijaa. Teiresiaan saattopoika. Kaksi Eurydikeen naispalvelijaa.

I.

Prologos.

Antigone. Ismene. (On aikaisin aamulla. Antigone seisoo linnan edustalla, mietiskellen. Ismene lähenee linnalta päin. Antigone käy häntä kohden, katse lempeänä, mutta vakaana.)

Antigone

Ismene, armas siskosen', oi tiedätkö Sä yhtään tuskaa Oidipoosta tullutta, Jota Zeus ei meidän eläissämme koittaa sois? Sill' eipä mielihaikeaa, ei tihoa, Ei tahraa, solvausta löydy, joit' en ois 5 Jo nähnyt mun ja sunki kyllin kärsivän. Ja taas -- mink' oudon käskyn kuuluu valtias Kaikelle kansallemme äsken antaneen! Oletko kuullut? vai sun tietämättäskö Omaisiamme vainolaisen vitsa lyö? 10

Ismene

Ei armaistamme, Antigone, oo tietoa Suloista mulle saapunut, ei surkeaa, Siit' asti kuin yks' päivä kaksi veljestä Meilt' otti, kaksintaisteluun ne kaataen. Ja nyt, kun viime yönä Argon armeija 15 Pois läksi, enpä tiedä muuta liiempää, Mist' onnen' oisi kostunut tai riutunut.

Antigone

Sen arvasin: siks' portin ulkopuolelle Sun kutsuin, että kuulisit mua yksin vain.

Ismene

Mit' on se? näyttää mieles jostain hehkuvan! 20

Antigone

Niin, eikö veljellemme toiselle Kreon Suo haudan kunniaa, vaan riistää toiselta! Kyll' Eteokleen hän kuuluu, niinkuin oikeus Ja tapa vaatii, kätkeneen maan helmahan, Jott' arvon hälle Tuonen haamut antavat; 25 "Vaan kurjan vainajan Polyneikeen ruumista Maan multaan älkööt kansalaiset kattako Ja häntä älkööt surko -- niin hän kuuluttaa Vaan haudast', itkust' osatonna linnuillen Sulo-aarteen tähtääjille saaliiks' jääköhön!" 30 Kas näin Kreon tuo oiva kuuluu sinullen Ja mulle, sanon mullekin, jo säätäneen, Ja tulevan tänne niille julki lausumaan, Jotk' eivät tiedä viel'. Ei pieneks' asiaa Hän katso: ei, vaan kiellon rikkojaa, ken lie, 35 Uhkaapi kivityksen kuolo julkinen. Näin asian laita on, ja kohta näyttää saat, Jaloko oot vai kehno kelpo-heimossas.

Ismene

Mitäspä, koito, ollen näin, ma hyödyttää Sua voin, jos langat solmian tai irroitan? 40

Antigone

Oletko altis auttamaan mua toimissain?

Ismene

Mik' uhkatyö? Ah, minne mieles tähtäilee?

Antigone

Tahdotko kanssain vainaan huolta huojentaa?

Ismene

Hänet haudatako aiot vastoin kieltoa?

Antigone

Niin -- omanpa veljeni ja, vaikk'et soisikaan, 45 Sun veljes! Enpä petturiks' saa joutua.

Ismene Oi onneton, vaikk' on Kreon sen kieltänyt!

Antigone

Eip' eroittaa mua rakkahistani hän saa!

Ismene

Voi, sisko, muista, kuinka kurja-maineisna Ja inhottuna isämme sortui kuoloon, kun 50 Hän harhatyönsä itse ilmi saatuaan Silmäinsä soihdun omin käsin sammutti; Kuink' äiti-vaimo -- voi sitä kaksoisnimeä! -- Henkensä raiskas hirttopaulan palmikkoon; Ja kuink' yht'aikaa veljespari, vaihdellen 55 Nuo kurjat surmaa keskenänsä, kuoleman Yhteisen saivat, veikko veikon kalvasta. Nyt olemme heimon ainoat me. Aattele, Kuink' kurjimmasti kuolemme, jos valtiaan 60 Me vallat, käskyt laittomasti poljemme. Myös muistakaamme, että oomme naisia, Joit' ei oo luotu miehiä vastaan sotimaan. Kösk' ohjaa meitä mahtavammat, käsky tuo Toteltavamme on ja ankarampikin. Rukoillen tuonelaisia siis antamaan 65 Anteeksi, että näin mun tehdä pakko on, Ma niitä, joilla hallitus on, tottelen: Sill' liikanaisiin mieletönt' on pyrkiä.

Antigone

En vaadikaan sua! Niin, jos vasta mielisit Mua auttaa, en sun avustas ma huoliskaan. -- 70 Vaan ollos kuinka tahdot vain: ma veljellein Luon haudan; sitten kuolo mulle kaunis on. Rakkaana luona rakkahan saan nukkua, Rikoksen pyhän tehtyäin. Kas kauemmin Mun tulee Tuonta miellyttää kuin maalimaa: 75 Siell' asun aina. Vaan jos tahdot, halveksu Mit' arvollist' on taivaallisten silmissä.

Ismene

En halveksu; vaan enpä pysty luonnoltani Uhalla kansalaisten mitään toimimaan.

Antigone

Sä tuota syyksi teeskele! ma lähden nyt 80 Veljelle rakkaimmalle hautaa luomahan.

Ismene

Voi onneton! sun tähtes kuin mua pelottaa!

Antigone

Mua ellös surko! suojaa omaa onneas!

Ismene

Älähän työtäs ilmaise vain kellekään! Se salaan kätke! niin mä myös oon puolellas. 85

Antigone

Ei, huuda julki vain! Oot kahta inhempi, Jos vaiti oot, jos kaikillen et julista.

Ismene

Sydämmes kalman kylmäämille lämmin on.

Antigone

Vaan lemmin niitä, joille lempi kallein on.

Ismene

Jos voisit -- vaan sä mahdotonta pyytelet. 90

Antigone

Kai luovun sitten pyrkimästä, kun en voi.

Ismene

Vaan mahdotont' ei ensinkään saa tavoittaa.

Antigone

Jos virkat noin, mua suututat, ja syystä saat Myös vainaan vihat kokea tuoneen tultuas. Suo mun ja tuhman mieleni vaan kärsiä 95 Nuo kauhut: enhän kärsine niin kauheaa, Etten sais' käydä kunnialla kuolemaan.

Ismene

No mennös siis, jos mielit niin! Se tiedä vain, Et viisas oo, tok' armahilles armahin.

(Molemmin lähtevät: Ismene kotia, naisten suojiin; Antigone kaupungin porteille päin, joiden edustalla Polyneikeen ruumis viruu pitkänään.)

II.

Parodos.

(Theeban vanhuksia astuu kuorona teaterin sivukäytävistä "orkhestra" nimiselle näyttämön edustalle. Korotetuin käsin he tervehtivät aamuauringon nousua.)

Kuoro (1:n säkeistö.)

Auringon säde, kirkastat nyt 100 Armahampana entistäs Seitsenporttia Theebaa; Jopa, päivän silmä kultahinen, Yli Dirkeen vuolletten Sinä nousit taivahalle, 105 Syöstyäs Argon valkeakilvet, Vainoverhoiss' astelevaiset Urhot rientämähän pakosalle Huimaa karkua kauas. Polyneikes, riidoin riehuva mies, 110 Vihamiehen maahamme saattanut ol'. Kuin kotka se kirkuillen kimeään, Lumi valkea verhona lentimien, Lens' maan yli välkkyen peitsistään Tuhansista, ja pään 115 Pääll' leijui myös kypär'töyhdöt.

(1:n vastasäkeistö.)

Kattoin kohdalla seisahtui se, Seitsenporttia saartaakseen Surmakalpojen kuiluun; Vaan pois hän karkasi, ennenkuin 120 Sai vertamme juoda ahnain suin; Eik' ehtinyt säihkyvä soihtu Tornein piiriä polttaa. Sellainen sotatelme nous' -- Theeban taistelevan lohikäärme 125 Kotkan selkeä lyömään. Sill' ylpeä kerskaus inhottaa Kovin Zeuta. Nähden tulvana vaan Heit' aaltoavan, uhomielinä, kun Heill' yllään kultia kalskui, 130 Salamoin hän ruhjasi urhon sen, Joka huipullen Riens muurein, "voittoa" huutain.

(2:n säkeistö.)

Syöstynä sinkosi kimmoten urho maahan Valkean-viskuri, kun raju-voimin ryntäs, 135 Riehuen vainoa vaan, Vimmaa tuulten telmivien. Toisin Zeus oli säännyt, Toisia toinen kohtalo mursi: Ankara Aares hurjia sorsi, 140 Sankari voiton. Nuo seitsemän urhoa, ahdistain Kukin porttiahan, veroks' antoivat Pakohon ajavalle Zeulle Asut vaskiset; vaan nuo kaksi 145 Saman äidin ynn' isän siitelmää, Verimiekoin rynnäten vastakkain, Tylyt yhteiskuolon saivat.

(2:n vastasäkeistö.)

Saapunut on ikimainio Voitto meille, Riemuten riemua valjaskuulun Theeban. Nyt sotamelskeet Jättäkäämme jo unholaan! 150 Nyt ikiluojain liesillen Mennen, tanhutkaamme kaiken yötä! Bakkhos johdelkoon ilotyötä, Suosija Theeban!

(Kreon seurueineen nähdään tulevan linnasta.)

Kas tuolla Menoikeun poika Kreon, 155 Tään maan kuninkaana jo uutena, uus' Jumalain ikisallima johtajanaan, Lähenee! Mitähän ajatellee, Kun meit' ikämiehiä neuvotteluun Hän kutsunut on 160 Sekä käskenyt airuen äänin?

III.

Ensimmäinen Epeisodion.

Kreon. Kuoro. Vartija.

Kreon (Kuorolle)

Jo, miehet, myrskysäällä horjui valtio, Vaan hukkumasta jumalat on sen varjelleet. Teit' airueilla ennen muita kutsutin Ma tänne, tieten teidän aina Laioksen 165 Istuinta kunnioittaneen ja valtikkaa; Ja toiseks': Oidipos kun maansa pelasti Ja sitten sortui, jäitte hänen lapsiaan Viel' uskollisna hartahasti lempimään. Kun kaksintaiston kuolemaan yht'aikaa nuo 170 Nyt sortui, veljessurman miekan-iskuja Välinsä lyötyään ja saaden toisiltaan, Niin jääpi mulle valta-istuin, hallitus, Kun vainajain oon heimolainen läheisin. On mahdotonta miehen mieltä tuntea, 175 Sen tahtoa ja aatteluita, ennenkuin Hän ilmoitaksen halliten ja säädellen. Ken kokonaista valtakuntaa vaalien Ei ryhdy kelpo-keinoihin ja -neuvoihin, Vaan suunsa sulkee, niitä näitä kartellen, 180 Minusta on ja ain' on ollut kurja mies. Ken ystäväänsä ylemmäksi arvostaa Kuin omaa maataan, hänpä aivan arvoton. Sill' enpä mä -- sen tietää kaikki-katsova Zeus! -- vaiti ois, jos onnen eestä turmion 185 Kansaamme kohti kulkevan ma näkisin. Maan vainolaist' en myöskään mielis milloinkaan Ma ystäväksen', tieten että synnyinmaa Se vankka laiva on, jok' oikein kulkien Meit' ystävyyden valkamiin myös korjailee. 190 Kas näillä aatteill' aion kansaa vaalia; Ja käskyn niihin sointuvan jo julkaissut Ma kaupungille Oidipoon oon pojista: "Tuo Eteoklès, jok' isänmaansa suojaksi Taistellen kuoli sankarkuolon kauniimman, 195 Hän haudan saakoon ynnä kaikki uhritkin, Jotk' uljahinten myötä seuraa tuonelaan. Vaan veljeään -- ma Polyneikestä tarkoitan -- Jok' isänmaan ja omat heimojumalat Tulella tahtoi juurta jaksain tuhota, 200 Paosta kotiin tultuaan, ja kansansa Veretkin juoda, viedä pois sen orjuuteen, -- Hänt' eipä ykskään -- kansallen niin kuulutin -- Saa itkein surra, peijaisilla juhlia: Hän haudatonna lintuin syötti olkohon 205 Ja koirain ruoka, haaska rietas katsella!" Se on mun tahton'; eikä multa ainakaan Saa kelpomiesten palkkaa konna konsanaan, Mut isänmaamme ystävät saa kuoltuaan Mult' yhtä suuren kunnian kuin eläissään. 210

Kuoro

Sun mieles on, Kreon Menoikeun poika, tää Maan vainolaisen suhtehen ja ystävän. Lakia voinet säädellä jos millaista Niin kuolleillen kuin meille, jotka elämme.

Kreon

Hyv' on! siis olkaat säädelmäini valvojat! 215

Kuoro

Se nuoremmille tehtäväksi sääliös!

Kreon

Kyll' onkin ruumiin vartijat jo hankittu.

Kuoro

Mitäspä muuta voit siis vielä vaatia?

Kreon

Ett'ette käskyn rikkomista siedä vaan.

Kuoro

Niin tuhmaa eihän lie, jok' etsis kuoloaan. 220

Kreon

Se palkka oiskin. Mutta voitto toiveillaan Lumoopi usein ihmislapset turmioon.

(Vartija tulee.)

Vartija

Oi valtias, en väitä että kiireissäin Ma hengästyin, en heittämästä jalkojain Ripeesti: seisahduinpa usein huolissain 225 Ja vääntelime tiellä palatakseni. Sill' ääneen sieluni paljo mulle haasteli: "Miks' riennät, raukka, rangaistusta saamahan? Vai jäätkö, kurja? Jos Kreon sen toiselta Saa kuulla, kuinka silloin saatkin parkua!" 230 Näin harkiten ma saavuin vitkaan, viipyen; Ja näin se matka lyhkäinenkin pitkenee. Vihdoinpa voitti tänne-käynti. Vaikka lie Sanani joutavaa, sen lausun kumminkin; Sill' astelenpa siihen toivoon turvaten, 235 Ett' onnen sallimat ma kärsin, muuta en.

Kreon

Miks' moinen alakuloisuus sua painostaa?

Vartija

Ensiksi tahdon omat seikat selvittää: En tekoa tehnyt enkä nähnyt tekijää. En syystä siis voi rangaistavaks' joutua. 240

Kreon

Miks' tähtäelet ja "teolta" suojaat itseäs Ylt'ympäriltä? Uutisiin näyt viittaavan.

Vartija

Niin, hirmu-seikat arveluttaa kylläkin.

Kreon

No, lausu kerrankin, ja lähde matkoihisi

Vartija

Sanonpa sitten: vainajaa on hiljattain 245 Jo joku käynyt multimassa, kylvänyt Iholle hiekkaa, uhritoimet suorinut

Kreon

Mitä sä virkat? kenpä mies on juljennut?

Vartija

En tiedä. -- Siin' ei nähty kuokan jälkeä, Kakshaarukan ei karhimaa, vaan ehjänä 250 Maankamara ol' ja kuiva, eikä rattaiden Uurteissa; mutta velkapää, ken olikaan, Ol' jäljetön. Kun ensi aamuvartija Työn ilmaisee, se meist' ol' kumma tukalin: Ei ruumis nähtäviss', ei haudan piilossa; 255 Ikäänkuin paton vältteheks' ol' ohkainen Vain multa pääll'. Ei nähty koiran jälkiä, Ei pedon muun, mi raastamassa käynyt ois. Nyt keskenämme soimaukset soivat vain. Mies miestä syyttää, niinpä vihdoin viritä 260 Tais tappeluskin -- ken sit' oisi estänyt! Jok'ainut on tuo syypää, mutt'ei yksikään Oo ilmeinen, ei tietävänsä tunnusta. Tul'kuumaa rautaa kantamaan me valmihit Olimme, lieskat kulkemaan ja vannomaan, 265 Ett'emme tekoa tehneet, emme tunteneet Sen suunnittelijaa tai toimeenpanijaa. Kun vihdoin emme urkkimasta hyötyneet, Puhuipa muuan, säikytellen kaikkia, Niin että päämme maata kohti kallistui; 270 Ei voitu vastaan väitellä, ei tietty myös, Mik' oisi keino parhain: hänpä neuvoi näät Työn peittämättä sulle ilmi antamaan. Se tuuma voiton vei, -- ja munpa poloisen On arpa säännyt nauttimaan tät' onnea. 275 En saavu mielivierahaks', en mielelläin: Ei lemmi kenkään huonon tiedon tuottajaa.

Kuoro

Lieneekö tointa jumalain, oi valtias, Tuo työ? niin aikaa aprikoi jo mieleni.

Kreon

Ole vaiti, ett'et suututa mua juoruillas, 280 Ja vanhoillaskin järjetönnä ilmesty. En jaksa kuulla jaaritustas, että lie Tuo kuollut muka taivaallisten huolena. Kai, suoden suurta kunniaa, sen hautaavat He oivanakin urhona, jok' alttarit 285 Ja templit uhrilahjoineen ja pylväineen Ja maankin tuli polttamaan, lait polkemaan! Vai näitkö konnaa Taivaallisten suosivan? Ei suinkaan! Mutta noinpa kauan nurkuneet Jo ovatkin nuo maamme tyytymättömät, 290 Salassa päätään puistellen, kun iestään Kauniisti eivät kantamaan he suostuneet. Nuo lahjoillaan -- sen selvästi nyt oivallan -- Ovat ilkityöhön vartijoita vietelleet. -- Ei maailmaan lie luotu toista laitosta 295 Niin surkeaa kuin raha on: se kaupungit Hävittää, miehet kartanoista karkoittaa, Se ihmisiltä kelpo mielen turmelee Ja ilkitöihin viettelee ne suostumaan; Se neuvoo heille juonia jos joitakin, 300 Pahuutta kaikenlaista aina suosimaan. Vaan ketkä palkan vuoksi tehneet ovat tuon Ne sillä vihdoin voittivatkin -- rankaisun. (vartijalle) Niin totta kuin mä Zeuta vielä palvelen, Se tietäös -- ja vannoen sen kuulutan -- 305 Joll'ette haudan valmentajaa löydä vain Ja julki tuo mun silmieni nähtäviin, Ei pelkkä kuolo riitä teille: vilppinne Te ensin saatte raippapuussa ilmoittaa, Jott' oivaltain, mist' etsiä saa voittoaan, 310 Sit' onkisitte toistekin, ehk' oppien, Ett'ei saa pyytää kaikkialta hyötyään. Useemmin nähnet väärän voiton pyytäjän Tuholle joutuvan kuin onnen löytävän.

Vartija

Mun puhua suotko taikka näinkö lähden pois? 315

Kreon

Et tiedä, kuink' oon suuttunut jo lauseistas!

Vartija

Ne sydäntäskö viiltävät vai korvias?

Kreon

Miks' punnitset sä, missä tunnen tuskiain!

Vartija

Sun loukkaa mieltäs syyllinen, mä korvias.

Kreon

Sen lörpötys, mik' ootkaan ihka ilmetty! 320

Vartija

Niin -- mutt'en _työtä_ ainakaan ma tehnyt oo.

Kreon

Rahasta sielus myötyäs sen tehnyt oot.

Vartija

Voi julmaa, kun ken päättää, väärin päättelee!

Kreon

Niin "päätelmää" nyt vääntele ja kääntele! Mutt' ellei syypäit' ilmi tuoda, tunnustaa 325 Sen saatte, että väärä voitto tuskat tuo.

(Lähtee linnaan.)

Vartija

Tuon löytyvänpä soisin. Vaan hän joutukoon -- Se onnen kauppaa -- kiinni taikka pääsköhön, Et nähdä saa mua enää tänne palaavan! Sill' arvaamatta, toivomatta pelastuin, 330 Ja Luojillen oon velkaa runsaat kiitokset.

(Rientää tiehensä.)

IV.

Ensimmäinen Stasimon.

Kuoro.

(1:n säkeistö.)

Ihmettä mont' on. Ihminen Kaikkein tenhosin ihme on. Talven myrskyjä uhmaillen, Kulkevi hän meren aaviston, 335 Vaikk' ylt'ympäri laineitten Vain valkotyrskyt pauhaa. Ei maa-emosellekaan hän anna rauhaa: Tuot' uupumatont' ikinuorta hän vaivaa, Kiertävin auroin ain' yhä kaivaa, Orhien voimalla peltoa raivaa. 340

(1:n vastasäkeistö.)

Lintuin liutaa liitelevää, Niin, salomaiden laumojakin Pyytäjä kietovi pauloihin; Merten karjaa kiitelevää 345 Mies sukkela piirittää Ja verkon poimuhun saartaa. Hän vuortenkin elukoita juonin kaartaa: Harjakas orhin niska se taipuu, Tunturisonnin tarmo se haipuu; 350 Ihmisen vallan alle ne vaipuu.

(2:n säkeistö.)

Hän puheen keksinyt on Ja leimuna lentävät aatteet, Sekä säännöt valtiohallinnon, Jopa verhokseen vilu-säällä vaatteet. 355 Kolkoilta kallioiltakin Raju-ilman ilkinuolten alta Hän pakeni huoneen suojihin, Ain' neuvokasna. -- Yksi vain Peloittaa häntä: -- Tuonen valta; 360 Sit' ei hän karta, vaikka polttavaan Hän tautiin keksinyt onkin hoivaa.

(2:n vastasäkeistö.)

Näin taitava keinoissaan Ja juonikas, ettei määrää, Välin oikean tietä hän käy, välin väärää. 365 Ken tottelee mitä sääsi kansa Sekä taivaan säädelmää -- hän kansassansa Ylin on. -- Ken röyhkeytensä vuoksi Lait polkevi, hän isänmaatoin. Hän älköön tulko lieteni luoksi 370 Tai liittoveljeksein, ken toimii noin!

(Edellinen vartija ynnä muutamat muut nähdään tuovan Antigonetta vangittuna.)