Part 38

Ja aina kun tällaiset ajatukset johtuivat Gervaisen mieleen, kulki hän pitkin katuja tähystellen ympärilleen kuin salapoliisi. Voi jos hän olisi yhyttänyt kelvottoman sikiönsä, niin hän olisi koreasti taluttanut hänet kotiin! Sinä vuonna pantiin koko kortteli mullin mallin. Silloin puhkaistiin Magentan ja Ornanon bulevardit, jotka veivät mennessään entisen Barrière Poissonnièren ja tekivät ison aukon ulkobulevardiin. Ei ollut enää tuntea koko tienoota. Koko toinen puoli Poissoniers-katua oli jaotettu maan tasalle. Nyt pääsi Goutte-d'Or'in kadullekin laajasta aukosta valoa, auringonpaistetta ja raitista ilmaa; ja niiden hökkelien sijalla, jotka sillä puolella olivat tukkineet näköalan, kohosi Ornanon bulevardilla upea kuusikerroksinen, kirkon tapaan tehty rakennus, jonka kirkkaat, kirjailluilla verhoilla varustetut ikkunat todistivat rikkautta. Tuo häikäisevän valkoinen talo, joka sijaitsi aivan katua vastassa, näytti luovan sille kokonaisen valovirran. Ja se synnytti joka päivä riidan Lantier'n ja Poissonin välillä. Hatuntekijällä riitti aina puhumista Pariisin katujen puhkaisemisesta; hän syytti keisaria siitä, että tämä tunki palatsejaan joka paikkaan, pakottaakseen työmiehiä muuttamaan maaseudulle; mutta poliisi vastasi siihen kiukusta kalpeana, että keisari katsoi juuri työmiesten parasta ja että hän jaottaisi vaikka koko Pariisin maan tasalle, jos niin tarvittiin, vain siksi että he saisivat työtä. Gervaisekin näytti olevan harmissaan näistä kaunistuksista, jotka riistivät häneltä sen pimeän etukaupungin sopen, johon hän oli tottunut. Hänen harminsa johtui siitä, että korttelia kaunistettiin juuri siihen aikaan, kun hän itse alkoi ränsistyä. Kun ihminen rypee loassa, niin ei tee mieli saada päivänsädettä valaisemaan suoraan päälakeaan. Sentähden olikin Gervaise niinä päivinä, jolloin hän etsi Nanata, aivan raivoissaan harpatessaan rakennustarpeiden yli, kahlatessaan rapakossa keskentekoisten katukäytävien vieressä ja puskiessaan paalutuksia vastaan. Ornanon bulevardin kaunis rakennus saattoi hänet vihan vimmoihin. Sellaiset rakennukset olivat Nanan tapaisia katukaisoja varten.

Kumminkin hän sai useita kertoja tietoja tyttärestään. Ainahan niitä on hyväsydämisiä ihmisiä, jotka kiiruhtavat kertomaan pahoja kuulumisia. Niin, hänelle oli kerrottu, että Nana oli heittänyt ukkonsa hiiteen, mikä kokemattoman tytön teoksi oli sangen rohkea temppu! Häntä pidettiin hyvänä ukon luona, hemmoteltiin, ihailtiin, olisipa saanut elellä sangen vapaastikin, jos olisi osannut oikein menetellä. Mutta nuoriso on tyhmää, Nana oli tainnut lähteä sieltä jonkun katusankarin seurassa, sitä ei tiedetty aivan tarkalleen. Varmaa vain näytti olevan, että hän eräänä iltapäivänä oli pyytänyt ukoltaan Bastillen torilla kolme souta johonkin pikku tarpeeseen, ja että ukko yhä vielä odotti häntä. Toiset vannoivat nähneensä hänet jälkeenpäin _Suuressa huvisalissa_ Chapelle-kadun varrella tanssimassa viskellen koipiaan kohti korkeutta. Silloin Gervaise päätti käydä kaikissa sen kaupunginosan kapakoissa. Hän ei enään kulkenut yhdenkään tanssisalin oven ohi astumatta sisään. Coupeau oli hänen seurassaan. Aluksi he vain kulkivat kaikkien huoneiden läpi tähystellen kiemailevia tyttöletukoita. Sitten he eräänä iltana, kun heillä oli rahaa, istuivat pöydän ääreen ja joivat ranskalaista viiniboolia virkistääkseen mieltään ja odottaakseen, eikö Nanata kuuluisi. Kuukauden päästä he olivat unhottaneet Nanan, mutta kävivät tanssipaikoissa omaksi huvikseen, siliä he katselivat mielellään tanssia. Tuntimääriä he hankailivat kyynäspäitään pöytää vasten sanomatta sanaakaan, tylsän näköisinä, lattian huojuessa heidän allaan; heistä oli kai kumminkin hauskaa seurata kalpeilla silmillään katutyttöjä näiden pyöriessä tukahuttavan kuumassa, punaisilla lampuilla valaistussa salissa.

He olivat juuri eräänä marraskuun iltana tulleet _Suureen huvisaliin_ lämmittelemään. Ulkona oli sievoinen pakkanen, joka nipisteli ohikulkijain kasvoja. Mutta sali oli täyteen sullottu väkeä. Siellä oli perhananmoinen kuhina, väkeä joka pöydän ääressä, väkeä keskellä huonetta ja väkeä ilmakin täynnä, niin että se aivan muistutti makkarapuotia. Kun Gervaise ja Coupeau olivat kulkeneet kaksi kertaa huoneitten läpi löytämättä tyhjää pöytää, päättivät he jäädä seisomaan ja odottamaan, kunnes jokin seurue tekisi heille tilaa. Coupeau heilutteli ruumistaan, yllään likainen mekko ja päässä vanha, lipaton verkalakki takaraivolle lutistettuna. Ja kun hän seisoi siinä sisääntulijoiden tiellä, näki hän pienikasvuisen, laihan, nuoren miehen pyyhkivän päällystakkinsa hihaa, kun oli sattunut nykäisemään Coupeauta kyynäspäällään.

-- Kuulkaahan! huusi Coupeau raivoissaan, vetäen piippunysänsä mustasta suustaan, eikö teillä ole älyä pyytää anteeksi?... Ja tuollainen nyrpistää nenäänsä siitä, että toisella on päällään työmekko!

Nuori mies kääntyi ja katsoi halveksivasti levyseppään, joka jatkoi:

-- Tiedä, sen saakelin sillipukki, että mekko on kaunein vaatekappale, niin, työmiehen juhlapuku!... Kyllä minä kuivaan sinun korvantakauksesi kämmenilläni, jos vain tahdot... Onko koskaan nähty tuollaisten aikojen herjaavan työmiestä?

Gervaise koetti turhaan tyynnyttää häntä. Hän oikoi itseään rääsyissään, taputteli mekkoaan ja ulvoi:

-- Tässä rinnassa sykkii miehen sydän!

Silloin tuo nuori mies katosi väkijoukkoon, murahtaen:

-- Hyi saakeli, tuollaista jätkää:

Coupeau tahtoi uudestaan saada hänet käsiinsä. Ei hän ollut ennenkään antanut päällystakin häväistä itseään! Tuskinpa tämä edes oli maksettukaan. Hän oli kai ostanut sen jostakin alennetulla hinnalla houkutellakseen sillä jonkun naisen, tarvitsematta hellittää penniäkään. Jos hän vielä tapaisi hänet, niin hän painaisi hänet polvilleen ja pakoittaisi hänet kunnioittavasti tervehtimään mekkoa. Mutta tungos oli liian suuri, ei voinut ottaa askeltakaan. Gervaise ja Coupeau kulkivat hitaasti eteenpäin kierrellen tanssijain piirin ympäri; kolminkertainen joukko uteliaita pakkautui kasvot jännitettyinä katsomaan, kun joku mies teki temppujaan tai jokin nainen koipiaan nostellen näytti kaiken näytettävänsä; ja kun he olivat molemmatkin pienikasvuisia, niin he nousivat varpailleen nähdäkseen jotakin, naisten leiskuvia hattuja ja tukkia. Orkesteri, jonka vaskisoittimet olivat haljenneita, soitteli vimmatusti katrillia, niin että sali vapisi kuin raju-ilman puuskista, ja tanssijat tömistivät jaloillaan ja nostivat lattiasta sellaisen tomupilven, että se himmensi loistavan kaasuvalon. Kuumuus oli tukahuttava.

-- Katsoppas! sanoi Gervaise yht'äkkiä.

-- Mitä sitten?

-- Tuota samettihattua tuolla.

He kurottivat kaulansa. Siellä näkyi vasemmalla vanha musta samettihattu, jossa kaksi kulunutta höyhentä heilui, aivan kuin ruumisvaunujen sulkatöyhtö. Mutta he eivät vieläkään erottaneet muuta kuin hatun, joka karkeli kuin itse piru, hyppien, pyörien, kyykistyen ja ponnahtaen jälleen ylös. Se katosi heidän näkyvistään tuossa kirjavassa sekasorrossa, jossa pää oli toisessaan kiinni, mutta sitten he näkivät sen jälleen toisessa paikassa liehuvan muita ylempänä niin hullunkurisen häpeämättömästi, että kaikki heidän ympärillään nauroivat, kun näkivät vain tämän hatun tanssivan, tietämättä mitä sen alla oli.

-- Entäs sitten? kysyi Coupeau.

-- Etkö tunne tuota tukkaa? kuiskasi Gervaise käheästi. Panen pääni panttiin, että se on hän!

Levyseppä raivasi itselleen tien väkijoukon läpi. Niin, hitto soikoon, se oli Nana! Ja niin siistissä puvussa! Hänellä ei ollut päällään kuin vanha silkkileninki, joka oli aivan ryvettynyt hankautuessaan kapakkain pöytiin ja jonka helmoista irtautuneet rimpsut riippuivat joka puolelta. Sen lisäksi ei hänellä ollut röijyn alla mitään eikä huivinpätkääkään hartioillaan, niin että hänen paljas pintansa näkyi, mistä napinreijät olivat ratkenneet. Ja tuolla tyttöletukalla oli ollut ukko, joka oli ottanut vaarin kaikista hänen viittauksistaan, ja hänet hän oli jättänyt myötämöisiään seuratakseen jotakin hulttiota, joka varmaankin pieksi häntä. Mutta vähätpä siitä! Hän oli edelleenkin tuoreen ja herkullisen näköinen, pörröinen kuin villakoira, ja suu hänellä oli punainen suuren hattureuhkansa alla.

-- Odotappas, kyllä minä tässä tanssitan sinua! sanoi Coupeau.

Nana ei tietysti epäillyt mitään. Kelpasi sitä katsella, kun hän väänteli itseään! Hän heitteli häntäänsä vasemmalle ja oikealle, niiasi niin syvään, että oli katketa, ja polki jalkaa ja huiskautti säärensä kohti tanssikumppaninsa kasvoja, niin että olisi luullut hänen halkiavan keskeltä kahtia! Väkeä kerääntyi piiriin hänen ympärilleen käsiä taputtamaan; ja kun hän nyt oli päässyt vauhtiin kokosi hän liepeensä ja nosti ne polviin asti; koko hänen ruumiinsa vavahteli rasittavasta tanssista, mutta hän pyöri kuitenkin nopeasti kuin hyrrä, painautuen melkein maahan asti ja tehden korkeita sivuhyppäyksiä; sitten hän tanssi vähän aikaa jälleen hillitysti, heilutellen lanteitaan ja nakellen niskojaan vallan hemmetin sirosti. Olisi tehnyt mieli viedä hänet johonkin nurkkaan, syödäkseen hänet suuhunsa pelkillä hyväilyillä.

Mutta kun tanssin viime vuoro oli parhaassa käynnissä tuli Coupeau sitä häiritsemään ja sai siitä haukkumasanoja satelemalla.

-- Tietäkää, että hän on minun tyttöni! huusi hän. Päästäkää minut läpi!

Nana kulki paraikaa takaperin, lakaisten lattiata sulillaan, pyöritellen ja täristellen takapuoltaan jotta näyttäisi sievemmältä. Hän sai aika potkun juuri parhaaseen paikkaan, kimposi ylös lattialta ja kävi aivan kalpeaksi nähdessään isänsä ja äitinsä. Häntä ei todellakaan onni seurannut!

-- Ulos! ulvoivat tanssijat.

Mutta Coupeau, joka silloin juuri huomasi tyttärellänsä olevan kumppanina tuon laihan, nuoren, päällystakkiin puetun miehen, ei paljoa välittänyt heistä.

-- Niin, me juuri olemme tässä! ulvoi hän. Niin, et kai odottanut meitä näkeväsi... Vai täällä sinut siis saa käsiinsä ja tuollaisen keltanokan seurassa, joka vast'ikään kohteli minua hävyttömästi!

Gervaise nykäisi häntä hammasta purren ja sanoi:

-- Ole vaiti!... Ei tässä tarvita niin pitkiä selityksiä.

Ja lähestyen Nanata hän antoi hänelle kaksi nasevaa korvapuustia. Ensimäisestä meni sulkahattu vinoon ja toisesta jäi punainen läiskä Nanan poskelle, joka oli valkea kuin palttina. Ällistynyt tyttö otti ne vastaan itkemättä, napisematta. Orkesteri jatkoi soittoaan. Ihmiset suuttuivat ja toistivat kiivaasti:

-- Ulos! ulos!

-- No niin, alappas laputtaa! sanoi Gervaise; mene edellä! mutta älä yritäkkään luikkia tiehesi, muuten saatan sinut yöksi putkaan!

Tuo pikkuinen, nuori mies oli viisaasti kyllä hävinnyt. Nana kulki sitten edeltä aivan jäykkänä, yhä vielä hämillään kovasta onnestaan. Heti kun hän vain yrittikään vilkua ympärilleen, sai hän takaa päin korvatillikan, joka heti palautti hänet oikealle tolalle. Ja niin he lähtivät ulos kaikki kolme joukon pilkatessa ja ivallisesti nauraessa, ja orkesterin soittaessa tanssin viimeisiä säveleitä sellaisella pauhinalla aivan kuin pasuunat olisivat syytäneet sisältään kanuunankuulia.

Entinen elämä alkoi uudestaan. Nukuttuaan kaksitoista tuntia vanhassa sopessaan, Nana oli hyvin siivosti viikon ajan. Hän pukeutui jälleen lyhyeen hamepahaseensa ja piti päässään myssyä, jonka nauhat hän solmi tukannypykkänsä alle. Innostuksen puuskassa hän selitti aikovansa ruveta työskentelemäänkin kotona; saattoihan kotona muka ansaita niin paljon kuin vain tahtoi, eikä siellä tarvinnut kuulla kaikellaisia ruokottomuuksia niinkuin verstaassa; ja hän haki itselleen työtä, asettui työkaluineen pöydän ääreen ja nousi ensi päivinä kello viideltä orvokinvarsiaan laittelemaan. Mutta valmistettuaan niitä muutamia tusinoita, hän rupesi oikomaan työnsä ääressä käsiään, jotka muka olivat suonenvedosta vääntyneet; häneltä oli kaikki tottumus varsien valmistamiseen mennyt menojaan ja hän oli tukehtua istuessaan sisällä, oltuaan kuusi kuukautta raittiissa ulkoilmassa. Silloin kuivui liima kupissaan, kukanteriin ja viheriään paperiin tuli rasvapilkkuja ja itse kukkatehtailijakin tuli kolmeen kertaan nostamaan meteliä siitä, että hänen raaka-aineensa pilaantuivat. Nana rupesi vetelehtimään, sai tavallisesti selkäänsä isältään ja joutui aamuin illoin ottelemaan äitinsä kanssa, jolloin he riidellessään haukkuivat toisiaan silmät, korvat täyteen. Sellaista elämää ei voinut kauvan kestää; kahdentenatoista päivänä Nana siis livisti tiehensä, ottamatta mukaansa muuta matkatavaraa kuin hamepahasensa, joka hänellä oli päällään, ja hatturähjän päähänsä. Lorilleux'läiset, jotka ennen nolostuivat tytön kotiintulosta ja katumuksesta, nauroivat nyt niin rajusti, että olivat pudota tuoliltaan. Toinen näytös, häviäminen numero kaksi! Ei, se oli jo liian hassua! Nana oli erittäin ovela pelastamaan nahkansa! Niin, jos Coupeaulaiset nyt tahtoivat pitää hänet luonaan, niin heidän täytyi varustaa hänet valmiiksi ja sulkea häkkiin!

Ihmisten nähden Coupeaulaiset tekeytyivät tyytyväisiksi sen johdosta, että muka raskas taakka oli pudonnut heidän hartioiltaan. Mutta oikeastaan he olivat raivoissaan. Mutta raivokaan ei kestä kuin oman aikansa. Pian he saivat tietää, että Nana kierteli samassa korttelissa, mutta siitä he eivät silmääkään räpäyttäneet. Gervaise, joka väitti hänen tekevän niin, häväistäkseen heidän hyvää mainettaan, asettui kaikkien juorujen yläpuolelle; jos hän tapaisi tuon letukan kadulla, ei hän saastuttaisi kättään antamalla hänelle korvapuustiakaan; niin, heidän välinsä olivat nyt aivan lopussa, vaikka hän tapaisi hänet makaamassa katukivityksellä alastomana ja kuolemaisillaan, niin hän kulkisi ohi, sanomatta edes, että tuo elävä oli tullut hänen sisästään. Nana loisti kaikissa ympäristön tanssiaisissa. Hän oli tunnettu _Valkeasta kuningattaresta_ aina _Suureen huvisaliin_ saakka. Kun hän tuli _Elysêe-Montmartreen_, niin ihmiset nousivat pöydille nähdäkseen hänen kulkevan viimeisessä vuorossa takaperin, sillä siinä hän voitti kaikki. _Punaisesta linnasta_ hänet oli kaksi kertaa ajettu ulos, mutta hänen tarvitsi vain mennä talon edustalle kävelemään, tavatakseen tuttujaan. Bulevardin _Musta pallo_ ja Poissonniers-kadun _Iso Turkki_ olivat hienoja paikkoja, joihin hän meni vain silloin, kun hänellä oli puhtaat alusvaatteet. Mutta kaikista sen korttelin kapakoista piti hän enimmin _Erakon_ tanssipaikasta, joka oli kostean pihan sisällä, ja _Roopertin_ tanssipaikasta, joka oli Cadran-kujan sopukassa; nämä olivat siivottomia pieniä saleja, joita valaisi puolen tusinaa lyhtyjä; kaikki olivat siellä tyytyväisiä ja vapaita, jopa siinä määrin, että kaverit saivat huoneen perällä häiritsemättä suudella neitosiaan. Nanan kävi toisinaan hyvin, toisinaan huonosti, niinkuin kepiniskutkin käyvät, milloin hän oli hienon naisen hynttyissä, milloin taas rypi loassa, kuin mikäkin tuhkimo. Oli sekin kaunista elämää!

Useita kertoja luulivat Coupeaulaiset huomanneensa tyttärensä sopimattomissa paikoissa. Silloin he käänsivät selkänsä ja siirtyivät huoneen vastakkaiselle puolelle, ettei heidän tarvitseisi tuntea häntä. Eivät he enään olisi halunneet saada koko huoneellista väkeä nauramaan itselleen, viedäkseen kotiinsa tuollaista raatoa. Mutta eräänä iltana tuossa kymmenen korvissa, kun he olivat maata menossa, lyötiin nyrkillä oveen. Nana siellä pyysi tyynenä yösijaa; mutta hyvä Jumala, millaisessa tilassa hän oli; paljain päin, ryysyihin puettuna, kengät läntällään, sellaisessa asussa, että hänet olisi voitu korjata talteen poliisin putkaan. Tietysti hän sai selkäsaunan; silloin hän ahneesti hyökkäsi kuivan leivänsyrjän kimppuun, ja nukkui sitte voimattomana, viimeinen suupala hampaissa. Silloin vanha veisu alkoi uudestaan. Kun tyttö tunsi vähän toipuneensa, niin hän taas hupeni eräänä aamuna. Lintu oli lentänyt häkistään. Ja kului viikkoja, kuukausia, hän näytti jo aivan hävinneen, kun hän yht'äkkiä ilmaantui uudestaan, sanomatta koskaan mistä hän tuli, toisinaan niin likaisena, ettei pihdeilläkään olisi uskaltanut häneen koskea, ja runneltuna sekä ylhäältä että alhaalta, toisinaan taas hienosti puettuna, mutta niin pehminneenä ja riettaan elämänsä ujuttamana, ettei tahtonut pystyssä pysyä. Vanhempien oli täytynyt tottua siihen. Keppi ei enään auttanut. He mukuroivat häntä, mutta se ei estänyt Nanata pitämästä heidän kotiaan majatalona, johon tullaan yöksi joskus viikon varrella. Hän tiesi maksavansa yösijansa selkäsaunalla, hän harkitsi ja tuli ottamaan selkäänsä, milloin hänellä oli siitä mielestään voittoa. Sitä paitsi alituiseen pieksämiseenkin väsyy. Lopulta Coupeaulaiset hyväksyivät Nanan retkeilyt. Hän sai tulla kotiin tai olla tulematta, kunhan vain ei jättänyt ovea auki. Hyvä Jumala! Tottumus kuluttaa kunniallisuuden tuntoa niinkuin muutakin.

Yksi ainoa seikka sai Gervaisen vihan vimmoihin, nimittäin se, kun tytöllä kotiin tullessaan oli laahustinhame ja sulilla koristettu hattu. Sellaista ylellisyyttä hän ei voinut sulattaa. Hänestä nähden Nana sai viettää rietasta elämää jos tahtoi; mutta hänen tuli pukeutua edes niinkuin työläisnaisen sopi, tullessaan äitiään katsomaan. Laahustinhameet saivat aikaan mullistuksen kotona: Lorilleux'läiset virnistelivät; Lantier hääri aivan villiinnyksissään tytön ympärillä vetääkseen hänen tuoksujaan sieramiinsa; Bochelaiset olivat kieltäneet Paulinea seurustelemasta tuollaisen katutytön kanssa, jolla oli jos jotakin rihkamakoristetta päällään. Gervaise oli myöskin vihoissaan Nanan pitkällisestä makuusta, kun tyttö eräänkin pakoretkensä jälkeen nukkui puoleenpäivään asti rinta paljaana, tukka hajallaan ja vielä täynnä hiusneuloja, niin valkeana ja lyhyeen hengittäen, että näytti kuolleelta. Hän ravisti Nanata viisi, kuusi kertaa aamun kuluessa ja uhkasi lennättää hänelle vesiämpärin vasten mahaa. Tämä kaunis puolialaston tytönvetelys, joka oli aivan tahmea paheestaan, suututti Gervaiseä, kun tuolla tavoin hautoi rakastelun raukaisemaa ruumistaan, jaksamatta edes herätä. Nana raotti toista silmäänsä, sulki sen uudelleen ja oikoi vielä enemmän jäseniään.

Eräänä päivänä Gervaise nuhteli ankarasti Nanata siitä, että hän vietti tuollaista elämää, ja kysyi häneltä, tokko hän koskaan piti lomaa, kun aina tuli niin runneltuna kotiin, ja silloin hän vihdoin pani uhkauksensa täytäntöön räiskyttäen märällä kämmenellään vettä hänen paljaalle iholleen. Tyttö kääri raivoissaan lakanan ympärilleen ja huusi:

-- Jo riittää, äiti! parasta on, ettei puhuta miehistä. Sinä olet tehnyt, mitä itse olet tahtonut, nyt minä teen mitä minä tahdon.

-- Kuinka? kuinka? änkytti äiti.

-- Niin, en ole siitä koskaan puhunut sinulle, sillä eihän se minua liikuttanut; mutta et sinä paljoakaan kainostellut; näin sinun usein isän kuorsatessa menevän kävelemään paitasillasi ja sukkasillasi... Nyt se ei enään miellytä sinua, mutta se miellyttää muita. Jätä minut rauhaan! Ei olisi pitänyt näyttää minulle sellaista esimerkkiä!

Gervaise meni aivan kalpeaksi, hänen kätensä vapisivat ja hän kulki huoneen ympäri tietämättä mitä teki, kun taas Nana painautui mahalleen, puristaen korvatyynyä syliinsä ja vaipui uudelleen raskaaseen, raukeaan uneen.

Coupeau murahti, mutta hänen päähänsä ei pälkähtänyt antaa edes korvatillikoita. Hän oli käynyt aivan päästä pyörälle. Eikä häntä todellakaan käynyt moittiminen siveyden puutteesta, sillä juopottelultaan hän ei enää voinut erottaa hyvää pahasta.

Nyt hän oli humalassa joka ainoa päivä kuuden kuukauden aikana; sitten hän sairastui ja vietiin Sainte-Anneen; siellä hän vietti kesälomaansa. Lorilleux'läiset sanoivat, että hänen ylhäisyytensä Naukkulan herttua matkusti tiluksilleen. Jonkun viikon päästä hän pääsi sairaalasta korjailtuna ja paikkailtuna ja alkoi jälleen turmella terveyttään, kunnes uudestaan joutui vuoteen omaksi ja oli parsimisen tarpeessa. Kolmen vuoden aikaan sai hän sentähden olla seitsemän kertaa Sainte-Annessa. Korttelissa kerrottiin, että siellä pidettiin häntä varten erityistä koppia. Mutta pahinta tässä jutussa oli se, että tuo juopporenttu kävi joka kerralla yhä raihnaammaksi taajain taudinkohtausten sattuessa, niin että voi arvata hänen kohdakkoin ottavan kuolinhyppäyksensä ja tuon hauraan tynnyrin, josta vanteet ratkeilivat toinen toisensa jälkeen, piankin kokonaan romahtavan kokoon.

Sen lisäksi oli hänen kaunistumisensa jäänyt takapajulle; hän oli aivan aaveen näköinen. Myrkky vaikutti häneen tuhoavasti. Tuo alkoholin liottama mies kutistui kokoon kuin sikiöt lääkärinkokelaitten purkeissa. Hän oli niin laiha, että kun hän asettui ikkunan ääreen, voi nähdä aivan hänen kylkiluittensa läpi. Hänen poskensa olivat kuopallaan, hänen silmistään tihkui ja tippui niin paljon vahaa, että siitä olisi riittänyt kynttilöiksi kokonaiseen tuomiokirkkoon, muu ei hänellä pysynyt entisellään kuin kukoistava potaattinenä, joka loisti hänen kuihtuneen juomarinaamansa keskessä kauniina ja punaisena kuin neilikka. Ne, jotka tiesivät hänen täyttäneen vasta neljäkymmentä vuotta, saivat hienon vilunpuistatuksen, kun hän kulki heidän ohitseen selkä kumarassa, horjuen ja ikäkuluna. Ja hänen kätensä olivat alkaneet vapista entistä enemmän, varsinkin piti oikea käsi samaa peliä kuin rumpukapulat, niin että hänen toisinaan täytyi tarttua lasiin molemmilla kourillaan, viedäkseen sen huulilleen. Herra Jumala sitä vapistusta! Se oli ainoa seikka, mikä häntä vielä huoletti, vaikka hän muuten olikin niin tylsistynyt. Kuultiin hänen partaansa muristen kauheasti noituvan käsiään. Toisinaan taas voi nähdä hänet tuntikausia tarkastelemassa karkeloivia käsiään, sanomatta sanaakaan, olematta enää äkeissään katselemassa, kuinka ne hyppivät kuin sammakot; hän näytti tutkivan, mikä sisällinen koneisto mahtoi panna ne pitämään sellaista peliä; ja eräänä iltana tapasi Gervaise hänet tässä toimessa, jolloin kaksi suurta vesikarpaloa vieri tuon juopporentun kurtistuneita poskia pitkin.

Varsinkin oli Coupeaulle vaikea edellinen kesä, jolloin Nana vetelehti aamuyöt vanhempiensa luona. Hänen äänensä muuttui tykkänään, aivan kuin ryypiskely olisi pannut hänen kurkkunsa uudella lailla soimaan. Hän tuli kuuroksi toiselta korvaltaan. Sitten himmeni hänen näkönsä muutamassa päivässä, niin että hänen täytyi pitää kaidepuusta kiinni, ellei tahtonut kieriä portaista alas. Mitä hänen terveyteensä tuli, niin oli se virkalomalla, niinkuin sanotaan. Häntä vaivasi kauhea päänsärky ja huimaus, niin että hän näki pikku-ukkoja keskellä päivää. Yht'äkkiä sai hän kovan kivun käsivarsiinsa ja sääriinsä; hän kalpeni, hänen täytyi istuutua tuolille ja jäädä siihen tuntikausiksi tylsistyneen näköisenä; olipa häneltä erään tällaisen kohtauksen jälkeen jäänyt käsi halvautuneeksi koko päiväksi. Useita kertoja oli hän vuoteen omana; hän mylleröi sängyssä, piiloutui lakanan alle, ja hengitti kauvan aikaa raskaasti kuin kärsivä eläin. Silloin alkoivat Sainte-Annen aikuiset hullutukset uudestaan. Epäluuloisena, levottomana, kovan kuumeen vaivaamana ja hurjasti raivoten kieritteli hän vuoteellaan, repi mekkonsa ja puri huonekaluja suonenvedon kouristamilla leuvoillaan; tai sitten hän kävi äkkiä niin pehmeäksi, että ruikutteli kuin tyttö, nyyhkytti ja voivotteli sitä, ettei kukaan pitänyt hänestä. Eräänä iltana kun Gervaise ja Nana tulivat yhdessä kotiin, niin he eivät tavanneetkaan häntä vuoteelta. Hän oli pannut tyynyn sijaansa makaamaan. Ja kun he huomasivat hänen olevan piilossa sängyn ja seinän välissä, niin hänen hampaansa kalisivat, ja hän kertoi, että oli tullut miehiä tappamaan häntä. Molempien naisten täytyi panna hänet uudestaan makuulle ja rauhottaa häntä kuin lasta.