Part 19

Se oli onnellista aikaa! Pesijätär piti aivan erikoista huolta Portes-Blanches-kadulta saamastaan työstä; hän vei aina itse sinne puhtaat vaatteet, sillä hän voi tällä retkellään, muuta tekosyytä hakematta, joka perjantai kulkea Marcadet-kadun kautta ja poiketa pajaan. Heti kun hän kääntyi kadun kulmasta, tunsi hän itsensä keskellä näitä tyhjiä tontteja, joita harmaat tehdasrakennukset reunustivat, kepeäksi ja iloiseksi, ikäänkuin olisi ollut huviretkellä maalla; kivihiilen pölystä musta katu ja katoilta tupruavat savupilvet olivat hänestä yhtä hauskoja kuin jokin sammaloitunut metsäpolku, joka vie halki vihantojen viidakoiden, esikaupungin laiteella; ja hän rakasti harmaata taivaanrantaa, jota vasten tehdasten savutorvet törröttivät, Mont-Martren kukkulaa, joka liidun valkoisine taloineen peitti taivaan. Perille tullessaan hän hiljensi käyntiään, hyppeli vesilätäköiden yli ja pujotteli hilpein mielin aution pihan poikki, törkykasojen lomitse. Taustalla paja loisti keskellä päivääkin. Gervaisen sydän hyppi vasaroiden tahdissa. Kun hän astui sisälle, oli hän tulipunainen, pienet vaaleat niskahiukset valloillaan kuin tytöllä, joka tulee lemmittyään tapaamaan. Goujet odotti häntä, käsivarret ja rinta paljaina, ja paukutti alasintaan silloin tavallista kovemmin, jotta se kuuluisi kauvemmaksi. Hän arvasi, milloin Gervaise tuli, ja otti hänet ääneti vastaan, ystävällisesti nauraen partaansa. Mutta Gervaise ei tahtonut häiritä hänen työtään, vaan pyysi häntä jatkamaan taontaansa, sillä hän piti hänestä vielä enemmän, kun hän heilutti moukariaan vankoilla, lihaksista kyhmyisillä käsivarsillaan. Hän käväsi hiukan taputtamassa poskelle palkeen varressa riippuvaa Etienneä ja jäi tuntikaudeksi pajaan katselemaan rautanauloja. He eivät vaihtaneet kymmentä sanaa. Eivätkä he olisi sen paremmin tyydyttäneet helliä tunteitaan, vaikka olisivat olleet kamariin suljettuina, kahden lukon takana. Jano, liikanimeltä Sammumaton nauraa virnotti heille, mutta se ei heitä häirinnyt, sillä he eivät edes kuulleetkaan sitä enää. Neljännestunnin kuluttua alkoi Gervaisen henkeä hiukan ahdistaa; kuumuus, väkevä haju ja höyryt huumasivat häntä, ja joka moukarin iskulla kävi tärähdys läpi hänen ruumiinsa kantapäistä kurkkuun asti. Silloin hän ei halunnut mitään sen enempää; se oli hänen huviaan. Vaikka Goujet olisi puristanut hänet syliinsä, niin se ei olisi tuottanut hänelle niin suurta nautintoa. Gervaise astui taas lähemmäksi häntä tunteakseen viiman käyvän poskeensa hänen vasarastaan, ollakseen mukana sen iskussa. Kun kipunat sinkoilivat hänen hennoille käsilleen, ei hän vetäissyt niitä pois; hän nautti päin vastoin tästä tulisateesta, joka pieksi hänen ihoaan. Goujet tietysti arvasi, miten onnelliseksi hän tunsi itsensä täällä; hän säästi perjantaiksi kaikki vaikeimmat työt saavuttaakseen hänen suosiotaan näyttämällä hänelle kaiken voimansa ja kaiken taitonsa; hän ei yhtään enää varonut, vaikka olisi halkaissut alasimet kahtia, vaan takoi itseään säälimättä, läähättäen, ja koko hänen ruumiinsa vavahteli ilosta, kun hän oikein sai iskeä voimainsa takaa. Kevätkauden heidän rakkautensa siten täytti pajan ukkosen tapaisella jyrinällä. Se oli idylli keskellä jättiläistyötä, hiilten liekkinä leimutessa ja koko pajan täristessä, niin että nokiset orret rusahtelivat. Jokaiseen raudanpalaseen, minkä sepän vasara ruhjoi, ikäänkuin se olisi ollut pehmeää, punaista vahaa, jäi syvät jäljet heidän hellyydestään. Kun pesijätär perjantaisin lähti Kultaparran luota, astui hän verkalleen Poissonniers-kadun vastamäkeä tyytyväisenä ja kylläisenä, sekä hengen että ruumiin puolesta rauhallisena.

Vähitellen Lantier'n pelko hänestä hälveni, hän tuli taas järkiinsä. Tähän aikaan hän vielä olisi voinut elää sangen onnellisena, ellei Coupeau olisi joutunut kerrassaan hunningolle. Eräänä päivänä Gervaise oli juuri paluumatkalla pajasta, kun hän luuli huomanneensa Coupeaun ukko Colomben Ansassa ottamassa viinaryyppyjä yhdessä Saappaan, Paistikkaan ja Janon kanssa. Hän kulki kiireesti ohitse, ettei näyttäisi vakoilevan heitä. Mutta hän kääntyi takaisin: se oli kuin olikin Coupeau, joka nakkasi kurkkuunsa ryypyn yhdellä nykäyksellä niinkuin vanha tottunut ainakin. Hän siis valehteli; hän joi siis jo viinaa nyt! Gervaise palasi kotiinsa epätoivoisena; hänen entinen viinakauhunsa valtasi taas hänet kokonaan. Viini hänestä meni vielä mukiin, sillä viini on ravinnoksi työmiehelle; väkijuomat sitä vastoin olivat inhottavia myrkkyjä, jotka turmelivat työmiehen ruokahalun. Hallituksen olisi pitänyt kerrassaan estää mokoman moskan valmistus!

Saapuessaan Goutte-d'Or'in kadulle hän tapasi koko talon sekasorron vallassa. Hänen apulaisensa olivat jättäneet työnsä kesken ja seisoivat pihalla töllistelemässä taivasta kohti. Hän kysyi Clémencelta, mikä oli hätänä.

-- Ukko Bijard siellä pieksää akkaansa, vastasi silittäjätär. Hän oli porttikäytävässä, sikahumalassa väijymässä, kun hänen vaimonsa tuli pesulaitoksesta... Nyrkiniskuilla hän pakotti hänet kiipeämään ylös portaita ja nyt hän rusikoi häntä siellä heidän kamarissaan... Taas! Kuuletko kuinka hän huutaa!

Gervaise juoksi kiireesti ylös portaita. Hän piti rouva Bijard'ista, pesijättärestään, joka oli hyvin rohkealuontoinen nainen. Hän toivoi saavansa metelin asetetuksi. Ylhäällä kuudennessa kerroksessa kamarin ovi oli jäänyt auki, muutamia hyyryläisiä oli välikäytävässä päivittelemässä, rouva Boche seisoi ovella ja huusi:

-- Tokko lopetatte paikalla!... Vai haenko minä poliisin, kuuletteko!

Ei kukaan uskaltanut mennä sisälle huoneeseen sillä kaikki tunsivat Bijard'in raakamaiseksi pedoksi, kun hän oli päissään. Muuten, hän ei koskaan selvinnyt humalastaan. Niinä harvoina päivinä, jolloin hän oli työssä, hän asetti viinapullon ruuvipenkkinsä viereen ja otti siitä kulauksen joka puolen tunnin perästä. Hän ei muuten pysynyt pystyssä. Hän olisi syttynyt palamaan kuin tuohus, jos olisi tuonut tulitikun hänen suunsa lähelle.

-- Mutta eihän hänen voi antaa ruhjoa vaimoaan kuoliaaksi! sanoi Gervaise aivan vavisten.

Ja hän astui sisälle. Ullakkokamari oli hyvin siisti, mutta alaston ja kylmä, miehen juoppouden tyhjentämä, sillä hän vei lakanatkin sängystä ja joi kaikki. Tappelun nujakassa oli pöytä kaatunut ikkunan luo, molemmat tuolit olivat kumossa, jalat pystyssä. Keskellä lattiaa virui rouva Bijard, pesulaitoksessa kastuneet hameet vielä likomärkinä pitkin kinttuja, hiukset hajallaan, verissään; henki korisi raskaasti hänen kurkussaan ja hän voihkasi pitkään joka kerran kun Bijard häntä potkasi. Ensin hän oli kaatanut hänet nyrkin iskuillaan: nyt hän tallasi häntä jaloillaan.

-- Huora! ... huora! ... huora! ... karjui hän käheällä äänellä, säestäen sillä sanalla jokaista potkua, hurjistuen sitä toistaessaan ja iskien sitä kovemmin mitä käheämmäksi hänen äänensä kävi.

Viimein hän ei enää saanut ääntä, mutta hän jatkoi iskujaan ääneti, hurjasti; hänen jäsenensä jäykistyivät repaleisen puseron alla, hänen likaisen parran peittämät kasvonsa kävivät sinertäviksi ja hänen kaljulle otsalleen ilmestyi isoja punaisia lämyjä. Välikäytävässä naapurit sanoivat, että hän pieksi vaimoaan siitä syystä, että tämä ei ollut suostunut antamaan hänelle kahtakymmentä souta aamulla. Portaiden alapäästä kuului Bochen ääni. Hän huusi vaimolleen:

-- Tule alas, antaa heidän tappaa toisensa, niin onpahan vähemmän roskaväkeä.

Sillä välin ukko Bru oli tullut Gervaisen perästä huoneeseen. Yhdessä he koettivat saada lukkoseppää järkiinsä ja työntää häntä ovea kohti. Mutta hän kääntyi ympäri, ääneti, huulet vaahdossa: ja alkoholi leimusi, paloi murhan liekkinä hänen haljakoissa silmissään. Pesijättäreltä oli ranne murskaantua ja vanha työmies kaatui pöytää vasten. Maassa rouva Bijard huohotti kovasti, suu auki, silmät ummessa. Nyt eivät Bijardin iskut enää osuneet häneen; hän koetti uudestaan, kiihtyi, iski syrjään, raivoissaan, sokeana, huitoen ympärilleen umpimähkään, niin että satutti itseensäkin. Ja koko tämän tappelun ajan Gervaise näki yhdessä huoneen nurkassa pienen, nelivuotiaan Lalien, joka katsoi miten isä rusikoi äitiä. Lapsi piteli sylissään sisartaan Henrietteä, joka hiljattain vasta oli vierotettu, ikäänkuin suojellakseen häntä. Hän seisoi, karttuunihuivi päässä, hyvin kalpeana, vakavan näköisenä. Hänellä oli laaja, tumma katse miettiväisesti tuijottavissa silmissään, joissa ei kyyneltä näkynyt.

Kun Bijard kompastui tuoliin ja kaatua rojahti lattialle, johon hänet jätettiin kuorsaamaan, niin ukko Bru auttoi Gervaiseä nostamaan ylös rouva Bijard'ia, joka nyt itki ääneensä nyyhkyttäen; ja Lalie, joka oli tullut lähemmäksi katsoi äitinsä itkua, tottuneena jo tämmöiseen ja kohtaloonsa taipuneena. Kun pesijätär, talon taas päästyä rauhaan, astui alas portaita, näki hän yhä edessään tämän nelivuotiaan lapsen katseen, vakavan ja rohkean kuin täysikasvuisella naisella.

-- Herra Coupeau on vastapäisellä katukäytävällä, huusi Clémence heti Gervaisen nähtyään. Hän näyttää olevan aika kännissä!

Coupeau hoiperteli juuri kadun poikki. Hän oli vähällä särkeä ruudun olkapäällään tölmätessään ovea vasten. Hän oli hirveän humalassa, hän puri hammasta, ja hänen kulmansa olivat rypyssä. Ja Gervaise tunsi heti kohta Ansan sikunaviinan vaikutukset: myrkytetty veri teki ihon kelmeäksi. Hän tahtoi leikkiä laskien viedä hänet makuulle, samoin kuin ennenkin, milloin Coupeau oli ollut hienossa viinihutikassa. Mutta tämä tyrkkäsi hänet luotaan, virkkamatta sanaakaan; ja ohi mennessään hän, päästen omin neuvoin sänkyyn, uhkasi häntä nyrkillään. Hän oli samallainen kuin tuo toinenkin juoppo renttu, joka siellä ylhäällä kuorsasi, lyömisestä väsyneenä. Silloin Gervaise kävi vallan kylmäksi, hän ajatteli miehiä, omaa miestään, Goujet'a, Lantier'ta, sydän särkyneenä, osaamatta toivoa koskaan enää tulevansa onnelliseksi.

VII.

Gervaisen nimipäivä oli 19 päivänä kesäkuuta. Nimi- ja syntymäpäivinä pantiin Coupeaulassa pienet lautaset isojen päälle; silloin pidettiin kekkerit, joissa syötiin vatsa niin pakoilleen, että vasta viikon päästä oli hyvä elämä. Silloin pantiin kaikki rahat likoon. Jokahinen penni, mikä vain irti saatiin, pistettiin poskeen. Allakasta keksittiin milloin minkin pyhimyksen nimipäivä, jotta saatiin aihetta pitää syöminkejä. Virginienkin mielestä oli Gervaisellä täysi syy herkutella. Kun on kellä kerran semmoinen mies, joka juo kaikki, niin on oikeus ja kohtuus, ettei anna koko talon huveta juomiin, vaan pitää syötävästäkin huolta. Koskapa raha luisti läpi käsien kaikesta huolimatta, niin yhtä hyvinhän teurastaja jouti hyötyä siitä kuin viinikauppiaskin. Ja herkuttelun halussaan Gervaise turvautui tähän tekosyyhyn. Paha se kyllä oli, mutta kokonaan Coupeaun syy, että heiltä ei tullut säästetyksi niin pennin pätkääkään. Gervaise oli tullut entistäänkin lihavammaksi ja ontui vielä enemmän, sillä hänen säärensä näytti lyhenevän, sitä mukaa kuin se paisui paksummaksi.

Tänä vuonna puhuttiin Gervaisen nimipäivästä jo kuukautta ennen. Tuumailtiin, mitä ruokalajeja olisi laittaa, ja vesi herahti kielelle jo niitä ajatellessa. Koko puodin väellä oli peijakkaanmoinen halu päästä mässäämään. Piti saada oikein repäisevän hauskaa, jotakin tavallista parempaa ja onnistunutta, Ei sitä, Jumala paratkoon, joka päivä saanutkaan lystiä pitää. Paljon päänvaivaa tuotti pesijättärelle kutsuvierasten valitseminen; hän tahtoi, että piti olla kaksitoista henkeä pöydässä, ei enempää eikä vähempää. Hän itse miehineen, muori Coupeau ja rouva Lerat, siinä oli jo sukulaisia neljä henkeä. Goujet'laisten ja Poissonin pariskunnan piti myös tulla. Ensin hän oli päättänyt olla kutsumatta apulaisiaan, rouva Putois'ta ja Clémencea, jotta he eivät kävisi kovin tuttavallisiksi; mutta kun juhlasta aina puhuttiin heidän kuultensa ja heiltä naama venähti pitkäksi, niin hän lopulta käski heitäkin tulemaan. Neljä ja neljä oli kahdeksan ja kaksi lisää teki kymmenen. Mutta hän tahtoi välttämättä saada tusinan täyteen ja sopi sentähden Lorilleux'läisten kanssa, jotka jo jonkun aikaa olivat lähennelleet häntä; siitä kumminkin suostuttiin, että Lorilleux'läiset tulisivat alas syömään päivällistä ja silloin juotaisiin sovintomaljat. Eihän sitä ijankaiken voi olla vihoissa sukulaistensa kanssa. Sitä paitsi juhlan odotus pehmitti kaikkien sydämet. Sellaista tilaisuutta ei voinut mitenkään jättää käyttämättä. Mutta kun Bochelaiset kuulivat aiotusta sovinnosta, niin he alkoivat heti liehakoida Gervaiseä kohteliaisuuksilla ja imelillä hymyilyillä; ja heidätkin täytyi kutsua aterialle. Siten nousi syömämiesten luku neljääntoista, lapsia lukuun ottamatta. Gervaise ei ollut koskaan pitänyt semmoisia päivällisiä; hän olikin siitä aivan pyörällä ja samalla ylpeä.

Nimipäivä sattui juuri erääksi maanantaiksi. Se sopi hyvin mukavasti: Gervaise aikoi alottaa ruuanlaiton jo sunnuntaina iltapäivällä. Lauvantaina, kun silittäjättäret jouduttivat töitään valmiiksi, pidettiin pitkä keskustelu, jotta saataisiin lopullisesti päätetyksi, mitä ruokia tehtäisiin. Yksi ainoa ruokalaji oli ollut määrättynä jo kolme viikkoa, nimittäin paistettu syöttiläshanhi. Jokainen lipoi kieltään, kun siitä puhuttiin. Hanhi oli jo ostettukin. Muori Coupeau kävi hakemassa sen, jotta Clémence ja rouva Putois saivat koetella, miten raskas se oli. Siinä vasta päiviteltiin linnun tavatonta kokoa ja sen karheata nahkaa, jonka oli alla paksu, keltainen rasvakerros.

-- Ennen hanhipaistia pitää kai olla lihakeittoa, vai mitä? sanoi Gervaise. Lihaliemi ja siihen pieni palanen keitettyä lihaa maistuu aina hyvältä... Sitten tarvitseisi olla jotakin kastikeruokaa.

Pitkä Clémence ehdotti kaniinia; mutta sitähän sai aina; kaikki olivat siihen ihan kyllästyneet. Gervaisen mieli teki jotakin erikoisempaa. Kun rouva Putois mainitsi vasikkamuhennosta, niin he kaikki katsoivat toisiinsa, ja jokaisen suu vetäysi leveään hymyyn. Se oli mainio ajatus; ei mikään vetänyt vertoja vasikkamuhennokselle.

-- Sen jälkeen pitäisi vielä olla kastikeruokaa, sanoi Gervaise.

Muori Coupeau ehdotti kalaa. Mutta toiset irvistivät, iskien kovemmin raudoillaan. Ei kukaan pitänyt kalasta; eihän siitä edes vatsakaan täyttynyt, ja siinä oli niin paljon ruotia. Kun kierosilmä Augustine uskalsi sanoa, että hän piti kampelasta, niin Clémence tiuskasi hänelle, että hänen tulee pitää suunsa kiinni. Vihdoin emäntä itse keksi siankyljyksiä perunoiden kanssa, mikä sai taas naamat kirkastumaan. Silloin Virginie tulla tuoksahti sisälle tuulenpuuskana, hehkuvin poskin.

-- Te tulette juuri parhaiksi! huusi Gervaise. Muori Coupeau, näyttäkääpäs hänelle sitä elukkaa.

Ja muori kävi uudestaan hakemassa rasvaisen hanhen, ja Virginien täytyi ottaa se käsiinsä. Peijakas, kun se oli raskas! Mutta hän laski sen heti käsistään työpöydän reunalle, erään alushameen ja paitakasan väliin. Hänen ajatuksensa olivat muualla. Hän vei Gervaisen peräkamariin.

-- Kuulkaahan nyt, hyvä ystävä, supatti hän kiireesti, minä tahdon tulla ilmottamaan teille... Te ette ikinä voi arvata, kenet minä tapasin kadun päässä? Lantier'n kultani! Hän maleksii siellä väijymässä... Silloin minä juoksin tänne. Arvaattehan sen, miten minä säikähdin teidän tähtenne.

Pesijätär oli käynyt vallan kalpeaksi. Mitä se onneton siis hänestä tahtoi? Ja mikä sen nyt toi juuri keskelle juhlan valmistuksia. Aina hänellä oli kova onni; ei koskaan saanut mistään nauttia rauhassa. Mutta Virginie vastasi hänelle, että hän oli liian hyvä antaakseen mokoman asian sydäntään kaivella. Hitto vie, jos Lantier uskaltaisi seurata häntä itseään, niin hän kutsuisi poliisin ja panettaisi hänet kiinni. Siitä asti kuin hänen miehensä kuukausi takaperin oli saanut poliisin viran oli Virginie tullut hyvin suurisuiseksi ja uhkasi vangita kaikki ihmiset. Innoissaan hän korotti ääntään sanoen toivovansa, että joku kävisi hänen kimppuunsa kadulla, jotta vain saisi itse viedä sen hävyttömän putkaan ja antaa hänet Poissonin valtaan. Gervaise viittasi hänelle, että hän toki olisi vaiti, sillä työnaiset kuuntelivat. Hän palasi edeltä puotiin, ja koettaen olla hyvin tyyni hän jatkoi äskeistä puhetta:

-- Nyt tarvittaisiin vielä jotakin vihannesruokaa. Hm? Pieniä herneitä läskin kanssa, sanoi Virginie. Minä en muuta söisikään.

-- Niin, niin! Pieniä herneitä läskin kanssa! huusivat kaikki muutkin yhteen ääneen, ja Augustine työnsi innoissaan hiilihangon niin syvälle silitysuuniin kuin suinkin sai.

Seuraavana päivänä, sunnuntaina muori Coupeau teki tulta jo kello kolmelta talon molempiin keittiouuneihin ja kolmanteenkin, joka oli saatu lainaksi Bochelaisilta. Puoli neljän aikaan kiehui jo lihaliemi isossa padassa, joka oli lainattu viereisestä ravintolasta, koska talon oma pata oli näyttänyt liian pieneltä. Oli päätetty laittaa vasikkamuhennos ja siankyljykset jo edellisenä päivänä, koska ne lämmitettyinä ovat parempia; ainoastaan kastikkeen sekottaminen oli jätettävä siksi kun käytiin ruualle. Jäi sitä sittenkin vielä yllin kyllin hommaa maanantaiksi, keittoruoka, herneet, läski ja hanhenpaisti. Uunien lieska valaisi kirkkaasti peräkamarin; paistirasva pihisi pannuissa; palaneista jauhoista nousi väkevä katku: iso pata tuprutteli höyrypilviä kuin höyrykone, kiehua roklattaen juhlallisesti, niin että sen kyljet tärisivät. Muori Coupeau ja Gervaise, valkoiset esiliinat edessä, täyttivät huoneen hyörinällään, kun he siivosivat persiljaa, juoksivat etsimässä pippuria ja suoloja ja kääntelivät lihaa puukauhoillaan. He olivat ajaneet Coupeaun ulos, ettei hän olisi tiellä. Mutta heillä oli yhtä kaikki ihmisiä vastuksenaan koko iltapäivä. Sieltä levisi koko taloon niin suloinen ruuan haju, että naapurien naisväestä toinen toisensa perästä poikkesi sisälle, mikä milläkin tekosyyllä, saadakseen vain tietää, mitä siellä keitettiin; eivätkä he lähteneet pois, ennenkuin pesijättären oli täytynyt nostaa padan kantta. Viiden tienoossa ilmestyi sitten Virginiekin; hän oli taas nähnyt Lantier'n; totisesti ei enää voinut astua kadulle tapaamatta häntä. Rouva Bochekin oli vast'ikään nähnyt hänet kadun kulmassa salaperäisen näköisenä kurkistelemassa ympärilleen. Silloin Gervaisen, jonka juuri piti lähteä ostamaan viiden soun edestä paahdettuja sipulia lihakeittoa varten, valtasi vavistus, eikä hän enää uskaltanut lähteä ulos. Portinvartijan akka ja ompelijatar pelottelivat häntä vielä enemmän kertomalla pöyristyttäviä juttuja miehistä, jotka puukko tai pistooli kätkettynä takin alle väijyivät naisia. Se oli ihan totta! Semmoista sai lukea sanomalehdistä joka päivä; kun joku tuollainen roikale syöntyy etsimään käsiinsä entisen hempukkansa, niin hänessä on miestä tekemään vaikka mitä. Virginie tarjoutui hyväntahtoisesti juoksemaan hakemassa paahdetut sipulit. Täytyihän naisten auttaa toisiaan; eihän Gervaise parkaa voinut päästää menemään tapettavaksi. Kun hän palasi, sanoi hän että Lantier ei enää ollut siellä; hän oli kai pötkinyt pakoon, kun näki juonensa paljastetuksi. Paistinpannujen ääressä keskustelu siitä huolimatta koko illan koski vain häntä. Kun rouva Boche neuvoi puhumaan asiasta Coupeaulle, niin Gervaise näytti kovasti pelästyvän ja pyysi häntä olemaan koskaan virkkamatta sanaakaan näistä asioista. Se vielä puuttuisi! Siitä vasta siisti juttu syntyisi! Hänen miehellään taisi jo ilmankin olla vihiä asioista, sillä jo muutamina päivinä hän oli maata mennessään kiroillut ja takonut nyrkillään seinään. Gervaiseä vapisutti jo pelkkä ajatus, että kaksi miestä söisi toisensa hänen tähtensä; hän tunsi Coupeaun, tiesi hänet niin mustasukkaiseksi, että hän olisi voinut hyökätä rautalevysaksineen Lantier'n päälle. Ja sillä aikaa kuin nämä neljä naista syventyivät tähän draamaan, kiehua roklattivat kastikkeet hiljakseen tuhkalla peitetyllä tulella; kun muori Coupeau nosti paistinpannujen kantta, pitivät vasikkamuhennos ja siankyljykset pientä salaperäistä pihinää; lihaliemen porina oli tasaista kuin selälleen päiväpaisteeseen nukkuneen lukkarin kuorsaus. Vihdoin kukin naisista otti padasta kupillisen lihalientä maistellakseen.

Maanantai oli viimeinkin käsissä. Nyt kun Gervaiselle tuli neljätoista päivällisvierasta, alkoi häntä huolestuttaa, miten saada tilaa niin monelle hengelle. Hän päätti kattaa ruokapöydän puotiin; ja jo aamusta varhain hän mittaili metrinauhalla, miten päin hän asettaisi pöydän; työpöytä oli näet muutettava ruokapöydäksi asettamalla sen alle toiset pukit. Mutta juuri keskellä pahinta mylläkkää tuli muudan vaimo kysymään vaatteitaan, joiden olisi pitänyt olla valmiina jo perjantaina; kun hänestä ei välitetty, nosti hän aika toran ja vaati vaatteensa heti paikalla. Silloin Gervaise puolustuksekseen valehteli häikäilemättä; se ei ollut hänen syynsä, hän siivosi puotiaan ja hänen apulaistensa oli määrä tulla vasta seuraavana päivänä; ja hän sai hänet rauhottuneena lähtemään pois lupaamalla ensi tilassa itse toimittaa hänen pyykkinsä. Kun sitten toinen oli mennyt tiehensä, purki hän sanoiksi äkäistä sisuaan. Jos rupeaisi ihmisten mieltä noudattamaan, niin ei totisesti ehtisi syödäkään; toisten hyväksi täytyisi muka raataa kaiken ikänsä! Ei suotaisi siunaamahetkenkään rauhaa! Kyllä mar! Vaikka Turkin keisari omassa persoonassaan olisi tullut tuomaan kaulustaan, vaikka olisi ollut ansaittavissa satatuhatta francia, niin hän ei olisi koskenutkaan silitysrautoihinsa tänä maanantaina, sillä pitihän kerran olla hänenkin vuoronsa nauttia hiukan.

Koko aamupäivä käytettiin ostoksiin. Kolme kertaa Gervaise kävi kaupungilla ja palasi lastattuna kuin muuli. Mutta juuri kun hänen piti lähteä viiniä tilaamaan, huomasi hän, ettei hänellä enää ollut tarpeeksi rahaa. Hän olisi tosin voinut ottaa viinin velaksi; mutta ei ollut hyvä jättäytyä aivan rahattomaksi, ainahan niitä on kotonakin tuhansia pikku menoja, joita ei tule edeltä käsin ajatelleeksi. Ja peräkamarissa he yhtenä muori Coupeaun kanssa huolissaan tuumailivat ja laskivat, että he tarvitsivat vähintään kaksikymmentä francia. Mistäpä saada nämä neljä sadan soun kappaletta? Muori Coupeau, joka ennen oli ollut hoitamassa erään Batignollesin teatterin pikku näyttelijättären taloutta, mainitsi ensiksi panttilaitoksen. Gervaiseltä pääsi helpotuksen nauru. Olipa hän pöllö, kun se ei johtunut enää hänen mieleensäkään. Hän kääri kiireesti mustan silkkihameensa pyyheliinaan ja pisti sen kiinni neuloilla. Sitten hän itse kätki käärön muori Coupeaun esiliinan alle, neuvoen häntä pitämään sitä hyvin sileästi vatsansa päällä, sillä naapurien ei tarvinnut saada tietää, mitä hän kantoi; ja hän tuli ovelle pitämään silmällä, ettei kukaan seurannut mummoa. Mutta tämä oli tuskin päässyt hiilikaupan kohdalle, kun hän kutsui hänet takaisin.

-- Mummo! mummo!

Hän vei hänet takaisin puotiin, otti vihkimäsormuksen sormestaan ja sanoi:

-- Ottakaa tämä mukaan, niin saamme enemmän.

Ja kun muori Coupeau toi hänelle kaksikymmentäviisi francia, niin hän tanssi ilosta. Hän kävi tilaamassa lisää kuusi litraa pulloviiniä juotavaksi paistin kanssa. Hän tahtoi nolata Lorilleux'läiset.