Part 7

ROUVA PENTTINEN. Herra siunaa--vanhaksi piiaksiko sinä sitten aijot jäädä? Kun hautaantuisit sinne sydänmaalle! Ei, Vanny, sinua ei vaan ole sitä varten kouluutettu, että sinusta vanha piika tehtäisiin. Ei ensinkään, niin paljon kuin tiedät. Johan sille nauraisivat kaikki ihmiset, ja Lintemanska kun pääsisi ilkkumaan.

FANNY. Opettajattarena voisi tuntea itsensä hyvin onnelliseksi.

ROUVA PENTTINEN. Mitä onnelliseksi! Ole hupsimatta tyhjää.

PENTTINEN. Tokko se Vanny tietääkään, kuka tänne tulee tänä iltana?

ROUVA PENTTINEN. Johan minä kerroin. Mutta luuletkos, että se oli hänelle mieleen? »Minkätähden, voi minkätähden käskettiin. Itsestään hänen olisi pitänyt tulla ensi kerran.» Semmoiset kiitokset siitä sait.

PENTTINEN. Ulkopuolelta hampaiden. Niinhän ne tytöt aina. Sulhasista eivät muka ole välittävinään, vaikk'eivät muuta ajattelekaan kuin niitä. Ilman vaan ovat olevinaan. Ja sinäkin sitten otat kaikki todesta.

ROUVA PENTTINEN. Niin, kyllähän ne muut, mutta tämä meidän tyttö on ihan eri sorttia. Kehen hänestä lienee semmoinen tullutkin.

PENTTINEN. Vähäpä sinä tiedät, mamma parka. Tohtori Ruuperin kanssakin hän on ollut luistelemassa, vaikkei ole meille mitään puhunut.

ROUVA PENTTINEN. Ole nyt! Ihanko todella?

FANNY. Kuka kertoi?

PENTTINEN. Niin, ähä kutti, jokos tulit kiinni. Kukako kertoi? Ruuperi itse, kukas muu. Minä kun käskin häntä meille ja sanoin, että meillä on kaunis tytärkin, jota kannattaa käydä katsomassa--

FANNY. Herranen aika--niinkö pappa sanoi?

PENTTINEN. Niin hän siihen vastasi, että: kyllä tunnen neiti Penttisen, olen tavannut häntä luistinjäällä. Vai niin, sanoin minä, vai minun selkäni takana te riiailette--

FANNY. Voi, Jumala! Minä häpeän silmäni maalle!

PENTTINEN. Häpeät? Mitä pihkaa? Ei siinä häpeemistä ole.

FANNY. Mitä hän sanoi? Voi, mitä hän sanoi?

PENTTINEN. Meni vähän plantiksi, eikä osannut sanoa juuri sitä eikä tätä.

FANNY. En minä ilkiä näyttääntyä hänelle enää milloinkaan maailmassa. Enkä minä ilkiä tulla sisään tänä iltana, en vaikka!

ROUVA PENTTINEN. Et ilkiä tulla sisään? Se nyt vielä puuttuisi. Koetapas vaan jäädä pois--

FANNY. Lupaakos pappa, ettei edes enää puhu semmoisia?

ROUVA PENTTINEN. Eikö sitä nyt saa vähän leikkiä laskea, eikö jo vaan?

FANNY. Ei semmoista leikkiä--ei millään tavalla semmoista leikkiä. Hyvä pappa, minä olen ihan onneton--

PENTTINEN. Elä höpise. Minä sinulle koetan miestä hankkia ja sinä--

FANNY. En huoli miehestä. En mene naimisiin milloinkaan.

PENTTINEN. Menet kyllä Ruuperin kanssa.

FANNY. En mene, pappa, saatte uskoa--

PENTTINEN. Et mene? Eikö hän kelpaa, vaikka on tohtorismies? Kreiviäkö sinä sitten odotat?

FANNY. En kreiviä, enkä ketään.

PENTTINEN. Sitten naitan minä sinut väkisen, ellei muu auta.

FANNY. Voi, antakaa minun olla rauhassa--ennätän minä vielä tuonnempanakin niihin puuhiin. Tämä on minusta niin kauheata, ettei kukaan voi aavistaa--(itkee).

ROUVA PENTTINEN. Koetapas nyt itkeä siinä silmäsi veriselle. Miltä sinä sitten näytät? Ja mitä tässä turhia kinataan, mene pukemaan päällesi, ja joutuun nyt, että olet valmis vieraiden tulemaan. Se punainen leninki niinkuin sanoin ja rossi ja kultaketjut--niin, ja rannerengas, kaiken mokomin rannerengas (Fanny menee oikeaan.)

PENTTINEN (naurattelee). Sitä on hupakko. Ei muka mene naimisiin? Ei huoli miehestä? Ja mieli tekee kumminkin, niin saakurin lailla, hänen niinkuin muidenkin. Siitä olen varma, että panen vaikka päänikin pantiksi. Vai, mitä arvelet sinä, eukko?

ROUVA PENTTINEN (kävelee ja katselee ympärilleen). Olet ehkä oikeassa. Mutta sanopas, miltä sinusta nyt näyttää täällä, ukko?

PENTTINEN (katselee ympärilleen hänkin). Onhan täällä niinkuin ihmisissä ainakin.

ROUVA PENTTINEN. Sohvamatto meidän sietäisi saada uusi.

PENTTINEN. Uusi? Kuinkas kauvan siitä on, kuin tuo ostettiin? Tuskin vuottakaan.

ROUVA PENTTINEN. Sepä kun oli alun alkain niin huono--hamppuinen vaan, ei maksanut kuin kaksitoista markkaa. Näkisit minkälainen Ahlpummiin on tullut. Se pitää olla niin kaunis, ettei mihin panna. Semmoinen, miksi se sitä nyt sanoikaan--? Rössel matto--vai oliko se Sprössel matto, niin Sprössel matto se oli. Ja ulkomaalta ne olivat sen tilanneet, sata markkaa sanoi maksaneen. Katsopas sitä pilan päin ensi kerran kun käyt Ahlpummissa.

PENTTINEN. Sata markkaa! Tuommoisesta vaan sohvanedusmatosta? Jota ei paljon näekään, kun rouvat siinä helmoineen istuvat päällä.

ROUVA PENTTINEN. Kyllä se siltä näkyy, sisääntullessa varsinkin. Ja paremmissa ihmisissä aina kuuluu olevan semmoiset Sprössel matot.

PENTTINEN. Minusta se on joutavaa. Tuo ajaa ihan saman asian.

ROUVA PENTTINEN. Herra jesta, kuinka sinä aina olet itsepäinen. Ajatteles, jos tässä vielä saadaan niin hieno mies kuin tohtori Spruuper vävypojaksi--ja meillä tuommoinen matto! Kunhan ei vaan säikähtyisi pois heti, kun sen näkee. Luulee meitä vielä niin köyhiksi, ettemme jaksa saada parempaa.

PENTTINEN. Ei hän sitä huomaakaan. Ja herrat viis' semmoisista kuin matoista.

ROUVA PENTTINEN. Niin sinä luulet, sen vuoksi kun et itse koskaan mitään huomaa. Mutta kyllä minä tiedän herroja, jotka panevat suuren arvon kaikelle, mikä näyttää hienolta ja komealta. Ja sitten se niin pistää silmään, kun kaikilla muilla on, eikä meillä.

PENTTINEN. Milloinkahan ne sinun tarpeesi loppuvat? Vastikään sait uudet kartiinit, nyt tahdot jo uutta mattoa, ja niin pian kun sen saat, ilmestyy taas jotain muuta. Konkurssi tässä tulee eteen, jos tätä menoa pitkitetään.

ROUVA PENTTINEN. Kyllä minä sen maton hinnan säästän jossain muussa--

PENTTINEN. Niin sinä aina sanot, mutta ei se vaan ole tapahtunut tähän päivään saakka. Joka kohdassa menot vaan suurenevat.

ROUVA PENTTINEN. Kuinka voit sanoa? Meidän huusholli ei maksa sinne päinkään kuin muiden. Lintemanni on vaan kultaseppä ja siellä menee kolmekymmentä kiloa voita kuukaudessa, meillä vaan kaksikymmentä. Laskepa, kuinka paljon siinäkin tulee säästöä vuoden pitkään. Eikö saisi silläkin rahalla jo vaikka kaksikin mattoa.

PENTTINEN. No, no, no, no! jätä minut nyt rauhaan. Luulen, että siellä jo vieraatkin tulevat.

RIIKKA (tulee juosten vasemmalta). Jo tulloo, jo tulloo!

ROUVA PENTTINEN. Herra siunaa! Onko täällä nyt kaikki reilassa? Tuohon jätti Vannykin kirjansa, korjaa pois, Riikka, vie mennessäsi. Ei--elä mene vielä. Katso ensin, onko myssyni suorassa.

RIIKKA. Ei ook' suorassa, vinossa on vasemmalle.

ROUVA PENTTINEN. Laita, hyvä ihminen. Mutta joutuun. Kun eivät ehtisi sisään. Ketä kaikkia siellä tulee? Näitkös?

RIIKKA. Ahlpommin, Ss--Ssr--

ROUVA PENTTINEN. Sdrankin--?

RIIKKA. Niin, ne ja--Lintemannin. No, nythän tämä taitaa olla kohallaan.

ROUVA PENTTINEN. Sitten ei muuta kuin vieraita vastaan. Penttinen, muista ettäs autat rouvien päältä.

PENTTINEN. Kyllä, kyllä. Riikka--viinakarahviini ja lasit, kaksi lasia ja sokeri-astia--tuonne lahville.

RIIKKA. Pittää tuua. (Menee vasempaan, tulee heti takaisin tarjottimineen, jonka asettaa määrätylle paikalle, kurkkii salavihkaa vieraita, jotka sillä välin ovat tulleet etehiseen ja puikahtaa tiehensä vasta sitten, kuin nämä astuvat saliin.)

ROUVA PENTTINEN (etehisestä). Joudu, joudu! Ne ovat jo porstuassa.

PENTTINEN (menee etehiseen). Tulenhan minä. (Ahlbom, Rank ja Lindeman tulevat rouvineen. Tervehdyksiä molemmin puolin. »Hyvää iltaa», »Ko afton, ko afton, hur smoka till?» »Tervetulemasta», »Mitäs kuuluu?» »Kiitoksia, eipä erinäistä». »Saanko luvan auttaa?» »Ei herran tähden, kyllähän minä--no, voi, voi, tuota kauppiasta kun on kohtelias», »Täytyyhän sitä rouvasväelle» j.n.e.)

ROUVA PENTTINEN. Vasso kuu, komma in! Rouva Sdrank--

ROUVA RANK. Eeieieiei! Kuinka minä nyt ensimmäiseksi! Rouva Lindeman, tehkää niin hyvin!

ROUVA LINDEMAN. Ei suinkaan, ei millään muotoa, menkää vaan te, rouva Rank.

ROUVA RANK. Hyvänen aika, minä pyydän!

ROUVA LINDEMAN. No, mutta--

ROUVA PENTTINEN. Entäs rouva Ahlpum--jos niinkuin säätyyn katsotaan.

ROUVA RANK. Niin--rouva Ahlbom--

ROUVA LINDEMAN. Olkaa niin hyvä.

ROUVA AHLBOM (pöyhkeässä puvussa, selkä suorana, tulee leveänä sisään). Kruusaaminen on vanhanaikaista. Olisitte vaan menneet, kun kerran seisoitte likempänä ovea. En minä sitä olisi paheksinut. (Rouvat Rank ja Lindeman vielä hetken kursailevat keskenään, kunnes lopulta toinen työntää toisen väkisen sisään. Kaikki muut tulevat perästä.)

(Rouva Ahlbom katselee kriitillisillä silmillä ympärilleen, pysähtyy viimein ivallisella hymyllä tarkastelemaan sohvamattoa.)

ROUVA PENTTINEN. Olkaa hyvä ja istukaa sohvaan. Niin--meillä on semmoinen huono pöydänalusmatto. Penttinen tilasi ulkomailta uuden, mutta se ei vielä ole ehtinyt tulla.

ROUVA AHLBOM. Vai tilasi ulkomailta? Mistä sitten, jos saan luvan kysyä?

ROUVA PENTTINEN. Mistäs se nyt taas olikaan? Kas, kun olen unohtanut.

ROUVA AHLBOM. Oliko se Berliinistä tai Pariisista?

ROUVA PENTTINEN. Kyllä--kyllä se oli Pariisista.

ROUVA AHLBOM. Sitten hän aivan erehtyi. Eihän Brysseli-mattoja milloinkaan Pariisista tuoda, Berliinistä ne ovat tilattavat.

ROUVA PENTTINEN. Vai jos hyvinkin lienee tilannut sen Perliinistä, en minä tullut sitä niin tarkkaan kysyneeksi.

ROUVA AHLBOM. Leningit minä sitä vastaan aina tilaan Pariisista, valmiiksi neulottuina.

ROUVA LINDEMAN. Valmiiksi neulottuina? Ooho! Kuinka ne osaavatkin?

ROUVA AHLBOM. Miks'eivät osaa, kun laittaa mitan.

ROUVA LINDEMAN. Vaan kumminkin! Ilman koettelematta? Kuinka ne saavat istumaan?

ROUVA AHLBOM (nousee seisomaan ja näyttelee itseään sekä edestä että takaa). Sopii katsoa. Tämän minä sieltä sain juuri viime viikolla. Näin se on edestä--ja näin se on takaa.

ROUVA RANK. Nähkääs! Se on kuin valettu. Selästä varsinkin. Ei täällä saa noin hyvästi istuvia, ei vaikka mitä maksaisi.

ROUVA LINDEMAN. Niin täällä? Ei puhettakaan. Tuskin Helsingissäkään.

ROUVA RANK. Jospa sentään Helsingissä. Magazin du Nordista?

ROUVA AHLBOM. En usko.

ROUVA PENTTINEN. Niin--mistä se olikaan tuo tilattu Parr--Parr--

ROUVA AHLBOM. Pariisista. Sieltä, josta teidän Bryssel-matto.

ROUVA PENTTINEN (jännitettynä). Ja paljonko maksoi?

ROUVA AHLBOM. Maksoihan se--toista sataa markkaa.

ROUVA PENTTINEN. Voi, voi,--vai toista sataa markkaa! Toista sataa!--No--mutta mitä se tekee. Voihan sitä säästää jossain muussa. Eikä se kauppiaan rahoissa paljon tunnu. Pitääpä minunkin käydä Penttisen kimppuun.

ROUVA RANK. Kelpaahan niiden miekkoisten, joilla on varaa. Mutta ei siihen kaikkien kukkarot riitä.

ROUVA AHLBOM. Minä vaan en enää ostaisi omasta kaupungista leninkivaatetta, en vaikka mikä olisi. Tiedättekö, kuinka minulle kerrankin kävi? Laitatin suomalaisen seuran vuosijuhlaan uuden leningin paraimmasta ja kalliimmasta villakankaasta, mitä täällä oli saatavana, ja luulin olevani niin varma siitä, ettei kukaan muu raskisi semmoista ostaa--mutta elkääpäs huolia! Tulen teaatterihuoneen saliin ja mitä näen! Siellä istua rehottaa vahtimestari Timosen armo ihka samanlaisessa leningissä, ja iskee kohta silmänsä minuun niin tyytyväisen näköisenä, aivan kuin olisi tahtonut sanoa: ähä kutti, olenko minä sinua huonompi. Voitte arvata, kuinka minua harmitti. En totisesti saattanut olla koko juhlassa, kuin siunaaman ajan, vaan läksin kotiin niine hyvineni. Ihan piti itkeä sinä iltana, enkä saanut sitten unta koko yönä. Ja heti toisena päivänä minä sakset käteeni ja ratkomaan hametta. En olisi sen koomin pannut sitä päälleni, en vaikka! Täkin päällisenä se nyt on ja siinä se menettelee. Mutta silloin minä lujasti päätin, etten kuuna kullan valkeana minä enää täältä leninkivaatetta osta, ei niin hyvää tule.

ROUVA LINDEMAN. Vai oli Timoskalla samanlainen! Millähän varoilla sekin poloinen ostaa. Köyhiähän ne ovat, kuin mitähän.

ROUVA PENTTINEN. Velaksi ottaa, ei suinkaan se muuten.

ROUVA AHLBOM. Velkaahan ne semmoiset tekevät joka puotiin. Sitten kun kiristetään maksua, niin lyödään vanttuut pöytään.

ROUVA PENTTINEN. Kyllä se on ihan hirveätä. Mutta siihen se vie, kun huonommat ihmiset pyrkivät parempien rinnalle, niinkuin juuri Timoskakin. Mikä hän luulee olevansa? Yks' vahtimestarin vaimo!

ROUVA AHLBOM. Toisesta toiseen. Missä Fanny on, kun häntä ei ollenkaan näy?

ROUVA PENTTINEN. Missä se viivytellee. Ja' ska koo hemta.

ROUVA LINDEMAN. »Ja' ska koo hemta.» Sitä on! Ruotsiansa sen vaan pitää lasketteleman, vaikka sitten kävisi kuinka hullusti.

ROUVA AHLBOM. Tässäkin talossa sitä konkurssia valmistetaan, muistakaa minun sanoneeni.

ROUVA RANK. No, minähän sitä olen ennustanut aikoja sitten. Ei se tänlainen rehenteleminen muuta merkitse.

ROUVA LINDEMAN. Ja niin turhamaisiksi kun ne ovat tulleet. Että mattokin jo tilataan ulkoa. Niinkuin ei heille muka huonompikin kelpaisi.

ROUVA AHLBOM. Mitäs siitä. Ei he kumminkaan osaa järjestää eikä laittaa huoneitaan niin että ne joltain näyttäisivät. Katsokaapa lystin vuoksi noita kartiiniakin, millä tavalla ne ovat ylöspantuina? Oletteko maailmassa vielä mokomaa nähnyt?

ROUVA LINDEMAN. Minä niitä olen ihmetellyt tässä kaiket aikaa. Moukka on moukka, ja se pistää esille joka paikassa.

ROUVA RANK. Mutta miltähän se eukko näyttää Pariisi-leningissä? Syntyy sitä siinä katsella, entistä piikaa. Niin, ei ole kovinkaan monta vuotta siitä kun rouva oli piikana ja herra renkinä. Minä vielä vallan hyvin muistan ne ajat.

ROUVA LINDEMAN. Muistan tok' minäkin. Makasiinirenkinä oli Penttinen täällä kauppias Nuutisessa. Mutta sanokaas: millä tavalla ne ovat päässeet näin hyvään alkuun?

ROUVA AHLBOM. Oikealla tavalla se ei ole tapahtunut, sen nyt tietää. Oletteko kuullut mitä heistä kerrotaan?

ROUVA RANK. No, mitä, herran nimessä? Antakaas kuulla! (Rouvat lähenevät toisiaan, rouva Ahlbom supattaa hiljaa toisille, kaikkien päät mahdollisimman likellä toisiaan.)

RANK (kovalla äänellä). Se olisi suurinta vääryyttä. Kaikilla kauppiailla pitää olla oikeus väkijuomain myyntiin. Mitä varten se etu annetaan vain muutamille suurkauppiaille? Sitäkö varten, että rikkaudet kokoontuisivat yksiin käsiin. Jolla on, sille annetaan. Rikkaita kohotetaan, köyhiä poljetaan alas.

AHLBOM. Uuden asetuksen pakosta se tapahtuu. Pikkukauppiaat eivät kumminkaan myy sitä tavaraa niin paljon, että heidän kannattaisi sitä varten pitää eri puotia.

RANK. Perustettakoon sitten ennemmin yhtiö ja annettakoon voitto vaivaishoidolle, niin tulee siitä koko kunnalle hyötyä.

LINDEMAN. Niin, sillä tavallahan verot vähenisivät meiltä kaikilta.

PENTTINEN (tarjoo viinaa). Terve, hyvät herrat, terve! Otetaan pienet ryypyt tässä kahvia odottaessamme.

RANK. Mitäs Penttinen tuumaa asiasta?

PENTTINEN. Niin minäkö? Annettakoon vaan suurkauppiaille ne oikeudet, sama se. Pikkukauppiaasta, näette, voi tuota pikaa kasvaa suurkauppias, ja silloin hän pääsee nauttimaan samoja etuja, eikös niin?

AHLBOM. Jaa, minä katselen asiaa vallan toiselta kannalta. Niin kauvan kuin nykyinen elinkeinolaki on vallalla, täytyy koettaa sen vaikutuksia ehkäistä kaikilla mahdollisilla keinoilla.

RANK (yhä kovemmalla äänellä.) Siinäpä se on! Sitä sillä juuri tarkoitetaan. Minä olen sen aikoja sitten ymmärtänyt. Suurkauppiain etua se uusi asetus tulee ajamaan, mutta ei raittiutta, niinkuin on tarkoitettu--

AHLBOM. Ja minä luulen, että valtuuskunta on juuri siitä syystä--

RANK. Tietysti! Juuri siitä syystä! Suurkauppiaat ja suurkauppiain ystäväthän ne siellä istuvat. Ja tulevat istumaan niin kauvan kuin rikkaat saavat äänestää kahdellakymmenellä viidellä äänellä. Mutta antakaahan olla, jahka tullaan siihen, että kaikilla on vaan yksi ääni--

AHLBOM. Varjele taivas! Silloin ollaan hukassa. Näkeehän jo, mitkä seuraukset ovat vapaasta elinkeinolaistakin. Ammattitaito häviää--

LINDEMAN. Niin, se on totta: ammattitaito häviää.

AHLBOM. Ja kauppasääty sitten? Voimmeko siitä enää puhuakaan? Joukko hampuusia täällä rehentelee kauppiaina, sivistymättömiä, raakoja, semmoisia että totta tosiaan täytyy hävetä.

PENTTINEN. Niin, en minä vaan veljen maijaa joisi kaikkien kanssa, jotka täällä kauppiaan nimeä kantavat. Skool!

AHLBOM. Skool, skool!

RANK. Et joisi veljen maijaa? Sinä Penttinen? Semmoiseksiko olet sinäkin jo paisunut? Sinä--?

LINDEMAN. Ryypätään pois, ei riidellä.

(Rouva Penttinen ja Fanny tulevat.)

ROUVA PENTTINEN. Tässähän minä tätä nyt tuon vihdoin ja viimein. Se on niin soma tämä meidän Vanny, että sitä ei tahdo millään saada panemaan parempaa vaatetta päällensä, vaikka hänellä kyllä on leninkiä, jos minkälaisia, toinen toistaan komeampia ja kalliimpia. Nytkin minun täytyi aivan pakottamalla pakottaa, hän vaan soti vastaan ja milt'ei itkua pusersi.

ROUVA AHLBOM. Minä en ole Fannya nähnyt pitkään aikaan. Sopisihan käydä meilläkin joskus, vaikka meillä ei olekaan tyttäriä. Mutta onhan sen sijaan poikia, ja pojathan ne kumminkin ovat suolana rokassa, eikös niin? No, tunnusta pois, eivätkös ole suolana rokassa?

ROUVA PENTTINEN. Eihän se Vanny välitä nuorista herroista, eikö tuo meinanne vanhaksi piiaksi.

ROUVA RANK. Vai vanhaksi piiaksi! Ei ne herrat anna tuommoisen tytön vanhaksi piiaksi jäädä. Hui, hai!

ROUVA PENTTINEN (mielissään). Sitähän minäkin olen sille sanonut. Mutta sillä vaan pyörii se opettajatoimi päässä.

ROUVA LINDEMAN. Se on hulluutta koko tuo nykyajan koulutus. Ei niillä ole nuorilla tytöillä halua naimisiin enää ollenkaan. Ei ne joudu sitä ajattelemaankaan, kun niillä on niin paljon muuta mielessä.

AHLBOM (tervehtii Fannya). Mitä ne rouvat puhuvat? Etteikö tytöt enää halua mennä naimisiin, kun niillä on niin paljon muuta mielessä? (Puoleksi todella, puoleksi leikillä.) Ai, ai, ai, ai! Tässähän sitten on menty vallan hulluun suuntaan. Pitääpä toimittaa ensi valtiopäiville anomus, että kielletään naisilta pois kaikki virat, yliopistoon pääsy ja muut semmoiset vapaudet. Mitä se on, että nerokkaammat kaikki pyrkivät muille aloille, ja tyhmät heitetään vaan miesten varalle. Ei käy se laatuun, muutos tässä täytyy tulla kiireemmän kautta.

ROUVA LINDEMAN. Minä olen aivan samaa mieltä, kuin kauppias Ahlbom. Mitä tytöt tekevät liialla opilla? Ja millä viroilla sitten? Tulevat semmoisiksi emanssipeeratuiksi, etteihän niitä kukaan uskalla kosiakaan edes.

ROUVA AHLBOM. Niin, kuka niistä huolisi vaimokseen.

ROUVA PENTTINEN. Minä vaan en anna meidän Vannyn ottaa mitään virkaa. Niihin on kyllin kyllä rumiakin tyttöjä, jotka eivät kumminkaan miestä saa, hankkikoot ne leipänsä muulla tavalla.

PENTTINEN. Niin--ne ne joutavat mennä--vaikka Pöllismäelle!

ROUVA PENTTINEN. Ihme kumma, missä se tohtori Spruuper viipyy? Ja Wellmannin herrasväki. Käskitkö sinä, pappa, niitä tulemaan kello kuus'?

PENTTINEN. Kello kuus' käskin. Muistutin vielä moneen kertaan.

ROUVA PENTTINEN. Olisivatkohan saaneet esteitä?

ROUVA AHLBOM. Vai tulevat Fellmaninkin? En tiennytkään, että olette kanssakäymisessä.

ROUVA LINDEMAN (nykäisee toisia, salatulla naurulla). Entäs tohtori »Spruuper»? Milloinka hän on tehnyt visiittinsä?

ROUVA PENTTINEN. Voi, aikoja sitten! Hän on ollut meillä monet kerrat.

ROUVA LINDEMAN. Monet kerrat? Soo, soo! Aikooko hän vävypojaksi taloon, vai kuinka se on ymmärrettävä?

FANNY. Ei, ei, muuten hän vaan, kun oli tutustunut isään--

ROUVA PENTTINEN. Elä narraa. Sinun tähtesi tulee, sano vaan suoraan. Meidän kesken puhuen, hän jo on papalta pyytänyt tytärtä. (Fanny väistyy kiusattuna perälle huonetta.)

ROUVA LINDEMAN. Ooho? Sitten teillä vietetäänkin kait kihlajaisia tänä iltana?

ROUVA PENTTINEN. Ei--eihän sitä vielä tänä iltana. Kun Vanny ei vielä ole antanut varmaa vastuuta.--No, viimeinkin! Tuollahan ne nyt tulevat! (Menee etehiseen vastaan.)

(Fellman ja Broberg tulevat etehiseen.)

ROUVA LINDEMAN. Totta tosiaan, eikös tule sitten!

ROUVA RANK. No, ei minun päiviäni! Jokohan saavat tohtori Brobergin vävykseen? Silloin ne eivät enää mahdu nahkoihinsakaan.

FANNY (erikseen Penttiselle). Pappa, kuulkaa, kun sanon. Mitä varten on viinakarahviini esillä? Ettehän vaan tarjoa sitä vieraille?

PENTTINEN. Tarjoon tietystikin. Viinaa ensin, sitten kahvia, sen jäljestä totia.

FANNY. Ei viinaa. Hyvä pappa, ei viinaa!

PENTTINEN. Miksikäs ei? Mielelläänpä ottivat--

FANNY. Ei se ole tavallista. Ei missään sivistyneissä--

PENTTINEN. Ole vait'--ja päästä minua tervehtimään.--(Menee etehiseen.)

(Broberg esittelee itsensä rouva Penttiselle.)

ROUVA PENTTINEN. Vellkommen, vellkommen, tohtori Spruuper! Vassakuu, käykää sisään.

PENTTINEN. Terve, terve! Me täällä on jo pitkään odotettukin. No--mutta mihinkäs rouva jäi?

ROUVA PENTTINEN. Esteitä kuuluu saaneen. Se nyt oli harmillista.

ROUVA AHLBOM (nykii toisia). Kuulitteko! Eipä rouva Fellman tullutkaan. Mitäs hän näiden luona rupeisi visiittiä käymään. En minäkään olisi tullut, mutta Ahlbom niin kiusasi, sanoi, että kun Penttinen nyt kumminkin on olevinaan kauppias, niin ei sovi loukata--

(Broberg tervehtii Fannya.)

PENTTINEN (naurahtelee). Ei taida tarvita esitellä, vai kuinka? (Salavihkaa toisille.) He ovat jo riiailleet salaa--minun selkäni takana. No noh, ei se mitään, sillä tavalla sitä aina aljetaan. Niin, hyvät vieraat, maistakaapa tätä. Terve, patruun Wellman. Tohtori Ruuper, tulkaa tänne vähäisen. Kallistakaa lasia, tehkää hyvin. Skool!

BROBERG. Kiitoksia, ei minua varten. Minä en nauti viinaa.

PENTTINEN. Kas, kas, kuinka on olevinaan. Ottakaa pois, ei sitä Vanny näe. Minä seison edessä. Kippis, vävypojan malja!

BROBERG. Ei, minä en tosiaankaan--

PENTTINEN. No--ottakaa te muut sitten! Tässä talossa ei saa pitää pitkiä ryyppyväliä. Juoda teidän pitää juoda niin että kadut käyvät ahtaiksi kotiin mennessä.

(Riikka tuo kahvia sisään.)

ROUVA PENTTINEN (Riikalle). Rouva Ahlpummille ensiksi, sitten rouva Lintemanille ja viimeiseksi rouva Sdrankille, sillä maalari on alempiarvoinen kuin kultaseppä--

PENTTINEN (nykäisee Brobergia). No,--sopii mennä sinne Vannyn kanssa puhelemaan, en minä siitä pahaa tykkää.

FANNY (huomaa isän tarkoituksen, punastuu, aikoo lähteä pois; hiljaa, tuskallisesti). Ah--pappa--!

PENTTINEN. Vanny, Vanny, mihinkä sinä menet? Tulepa vähän tänne--

FANNY. Ajattelin lähteä kammariini.

PENTTINEN. Mitä sinä siellä kammarissa? Tule vaan tänne. Niin, niin, tänne. Elä ujostele suotta.

BROBERG. Elkää pakottako--

PENTTINEN. Mitä pakottako? Mieleistähän se sille on, vaikka ilman teeskentelee. Kas niin, istu siihen nyt, ja tohtori Ruuper rinnalle. Minä menen tänne kauvemmaksi, etten kuule mitään.

BROBERG (jää seisomaan, nojautuu tuolin karmiin). Isänne on--kovin leikkisä.

FANNY. Niin, aivan liiaksi leikkisä. Tohtori Broberg--ettehän siitä loukkaannu?

BROBERG. Ei, miksi siitä juuri loukkaantuisin? Minusta on vaan ikävää.--näen, että se vaikuttaa teihin kiusallisesti--

FANNY. Sanomattoman kiusallisesti.

BROBERG. Hyvin ymmärrettävää, sillä se antaa aihetta tyhjänpäiväisiin juoruihin--

FANNY. Eikä se ole ainoastaan sentähden, vaan muutenkin--

BROBERG. Niin, tietysti se on kaikin puolin ikävää.

FANNY. Ja teistä, tohtori teistäkin ikävää?

BROBERG. Totta puhuen, on. On hyvinkin ikävää.

FANNY. Minä arvasin sen.

BROBERG. Ikävää varsinkin siitä syystä, kun--saanko puhua suoraan?

FANNY. Pyydän, puhukaa vaan suoraan.

BROBERG. Ne ovat olleet viehättäviä hetkiä, joita olen saanut nauttia teidän seurassanne, milloin olemme sattuneet yksiin. Ja nyt--

(Fanny vaikenee, hillitsee liikutustaan, katselee suoraan eteensä.)

BROBERG. Ja nyt ne ovat lopussa. Minulla ei ole oikeutta saattaa teitä ikävyyksiin, niinkuin jo olen tänne tulollani tehnyt.

FANNY (kääntää aran katseen häneen; kyyneleet silmissä.) Elkää siitä välittäkö, tohtori Broberg--

BROBERG. Enkö välittäisi, vaikka näen, mitä tukalia seurauksia siitä teille tulee! Huomaatteko nytkin rouvien katseita? He ovat uskollisesti meitä tarkastaneet kaiken aikaa.

FANNY. Semmoisia he ovat aina.

BROBERG. Semmoisia he ovat. Ja sen kautta he tekevät vapaan ja luonnollisen seurustelun nuorten välillä mahdottomaksi. Kuinka paljon pahaa he ovat mahtaneetkaan aikaan saada. Ei, tuo on tosiaankin sietämätöntä. Jospa koettaisimme kääntää heidän huomiotaan toisaanne? Ettekö tahtoisi tehdä hyvin ja soittaa vähäisen? Oli niin hauskaa kuulla teitä viime iltamassa.

[Soiton asemesta voidaan ottaa myöskin lausuntoa.]

FANNY. Mielelläni. (Menee piaanon luokse, selailee nuottia.)