Part 24

Tänään olen kuitenkin osoittanut hänelle tavallista suurempaa huomaavaisuutta, koska tarkoitukseni on ollut herättää yleisössä uteliaisuutta ja johdattaa pois epäluulot, jotka mahdollisesti olisivat voineet herätä sen johdosta, että on nähty minun ja Anielkan ajavan yhdessä. Matka kului pysähtymättä, mutta hiljalleen, koska päivä oli helteinen ja kilpa-ajoihin menijöitä sellainen joukko, ettei ajopelijonon päätä saattanut nähdä. Sekä edessäni että takanani liikkui päivänvarjoja virtanaan, se oli kaunista, silkkien värit välkkyivät ja hehkuivat auringossa, ja niiden alle muodostui heleitä varjoja, joista kohosi hienoja, säännöllisiä naiskasvoja. Oli verraten paljon kauniita kasvoja, mutta niistä puuttui tempperamenttia; en tavannut sitä edes noilla rahamaailman naisilla, jotka näyttelevät älykästä, vaikkeivät sitä ole -- kuten he monessa muussakin suhteessa teeskentelevät. Mutta avonaiset ajopelit, siellä täällä omituiset valjaat, vaaleat puvut, jotka löyhyttelivät tuulessa puiden vihantaa vastaan -- koko tämä valioyleisön ja valiohevosten tulva teki äärimmilleen hienostuneen ja samalla värikkään vaikutuksen. Olin onnellinen siitäkin, että liike ja tungos nähtävästi huvitti Anielkaa. Vastatessaan huomautuksiini katseli hän minuun kiitollisena, ikäänkuin hänen huvinsa olisi ollut minun ansiotani. Istuin häntä vastapäätä ja saatoin vapaasti katsella häntä. Useammin puhuttelin kuitenkin neiti Zawilowskia, joka henki kylmyyttä kuin jääkappale. Hän rupesi suorastaan huvittamaan minua, tuntui nimittäin siltä, kuin hän vastatessaan kysymyksiini ja suvaitessaan minun seuraani olisi tehnyt sen ainoastaan hyvän kasvatuksensa ja korkean tahdikkaisuutensa vuoksi. Kävin hänelle yhä kohteliaammaksi, mutta annoin käytökselleni eräänlaisen vivahduksen hyvää tuulta, joka lopulla rupesi suututtamaan häntä. Vihdoin saavuimme Mokotowin kentälle. Tädin vaunuille oli varattu niiden tavallinen paikka katselijalavan luona -- ja joukko tuttavia, liput kiinnitettyinä hattuun, riensi tervehtimään häntä ja kehumaan Naughty-boyn erinomaista rakennetta. Eräs tunnetuimmista toimihenkilöistä sanoi tädille, että hevonen on suurenmoinen, vaikkei ehkä tarpeeksi harjoitettu; koska yöllä kuitenkin on satanut ja kenttä pehmeä, niin sellaisella voimakkaalla juoksijalla kuin Naughty-boy on kaikki onnistumisen edellytykset. Hänen puheensa tuntui minusta hiukan pilkalliselta ja minua huolestutti, että Naughty-boy mahdollisesti rikkoisi. Sillä se olisi tärvellyt tädin hyvän tuulen ja tietysti samalla meidän päivämme ilon. Aloin kulkea pitkin ajopelien rintamaa, saadakseni yleiskatsauksen kentästä ja etsien tuttavia. Ihmisiä oli äärettömästi, katselijaparvet olivat ainoana tummana kokonaisuutena, josta naisten puvut eroittautuivat kirjavina täplinä. Aitauksen reuna oli katselijoita piukassa. Kaupungin vallikin oli mustanaan uteliaita. Molemmin puolin katsojalavaa levenivät siipinä ajopelien loppumattomat jonot, joista jokainen erikseen muistutti koppaa täynnä kukkia.

Muutaman askeleen päässä lavalta näin vaunuissa rouva Sniatynskin ylöspäinpyrkivän nenän ja ruusuiset kasvot. Kun olin päässyt häntä likelle, kertoi hän, että hänen miehensä oli lähtenyt hakemaan neiti Hilstiä, sitte hän yhdessä hengenvedossa kysyi: miten täti ja Celina rouva voivat? onko Anielka kilpa-ajoissa? mitenkä he aikovat lähteä Gasteiniin, kun ei Celina rouva pääse liikkumaan? voittaako Naughty-boy? kuinka käy, jos se joutuu tappiolle? paljonko väkeä tulee päivällisilleni? Siinä seisoessani hänen vaunujensa ääressä huomasin, että ilme hänen silmissään on erinomaisen suloinen ja että hänellä on tavattoman sievät jalat, mutta voidakseni yhtä nopeasti vastata hänen kysymyksiinsä olisi minulla pitänyt olla, kuten Shakespearen Rosalina sanoo, Gargantuan suu. Annettuani vastaukset parhaimman taitoni mukaan ja pyydettyäni, että he ajaisivat luokseni suoraan radalta, suuntasin Sniatynskin perässä askeleeni Klaraa kohti. Minusta tuntui nimittäin välttämättömältä käydä häntä tervehtimässä. Hänen vaununsa olivatkin aivan likellä tätiä. Heliotrooppien koristamana kohosi hän istuimeltaan kuin mikäkin kukkasvuori. Hänen ympärillään vilisi taiteilijoita ja musiikkiväkeä, ja hän jutteli iloisesti heidän kanssaan. Minut nähdessään kävi hän totisemmaksi ja tervehti jonkun verran kylmästi, mutta vain ikäänkuin odottaen ystävällistä sanaa muuttuakseen tavattoman sydämelliseksi. Minä pysyin kuitenkin kylmänä. Neljännestunnin kohteliaan ja kankean seurustelun perästä jatkoin matkaani ja palasin, vaihdettuani muutaman sanan erinäisten tuttavien kanssa, meidän vaunuillemme. Kaksi ensimäistä kilpajuoksua oli jo sillaikaa ollut, ja Naughty-boyn vuoro likeni.

Katsahdin tätiin: ilme hänen kasvoillaan oli juhlallinen, saattoi huomata, että hän koetti pysyä kylmäverisenä. Sensijaan Anielkan kasvoilla kuvastui selvä levottomuus. Saimme hyvän aikaa odottaa hevosia, sillä johtomiehet viivyttelivät jostakin syystä. Kesken kaiken törmää Sniatynski meitä kohti, kaukaa heilutellen pitkiä käsivarsiaan ilmassa ja näyttäen lippuja, jotka on ostanut totalisaattorista.

-- Olen lyönyt vetoa miljoonia, että Naughty-boy voittaa! huusi hän. -- Jos se nyt pettää minut, niin vaadin Ploszowin pantiksi.

-- Toivon, alkoi täti arvokkaasti, -- ettette...

Mutta hän ei ehtinyt lopettaa lausettaan, sillä samassa sujahtivat katsojalavan ympärille kokoontuneesta tummasta joukosta jockeyden eriväriset takit. Hevoset tuotiin radalle. Toiset, jotka olivat jääneet välimatkan päähän, puhalsivat täyttä vauhtia paikalle, jolta piti lähdettämän liikkeelle; toiset likenivät hitain, tyynin askelin. Merkin kaiuttua loppuun karkasivat kilpailevat hevoset meidän ohitsemme tiiviinä rykelmänä eivätkä erittäin nopeasti, sillä koska matkan pituus tässä sarjassa oli kaksinkertainen, täytyi ajajien säästää hevosia. Mutta jo toista kierrosta tehtäessä oli hevosten joukko venynyt ketjuksi. Teki sen vaikutuksen, kuin tuuli olisi hajoittanut kukkien lehtiä pitkin tietä. Ensimäisenä lasketti kokonaan valkeihin puettu jockey, häntä seurasi sininen, päässä punainen lakki ja käsissä punaiset kintaat, sitte tuli rinnan musta ja punakeltainen -- viimeisen edellisenä ajoi meidän keltaisiin ja mustiin puettu Kuba ja hänen perässään sinivalkea. Tämä järjestys ei kuitenkaan pysynyt kauvan. Kun kilpailijat olivat päässeet kehän vastakkaiseen laitaan, syntyi vaunuissa liikettä, uteliaammat naisista nousivat istuimille seisomaan, jottei heiltä menisi hukkaan ainoaakaan yksityiskohtaa. Heidän esimerkkiään seurasi tätikin, joka nähtävästi ei enään jaksanut pysyä alallaan.

Anielka oli luovuttanut paikkansa neiti Zawilowskille, joka hetkisen kursailtuaan nousi tädin viereen, ja minä sijoitin Anielkan etuistuimelle. Koska hänellä kuitenkaan ei ollut nojaa ja minä seisoin hänen vieressään, annoin hänelle käteni. Tunnustan että tällä hetkellä vähemmin ajattelin kilpa-ajoja kuin sitä, että tuo hento, rakas käsi lepää minun kädessäni eikä vetäydy pois. Tädin hartiat peittivät meiltä jonkun verran näköalaa, mutta varpaille nousten saatoin kuitenkin katseellani tavata katselijoiden meren ja jockeyt, jotka juuri kääntyivät palaamaan tätä merta kohden. Kaukaa katsoen olivat he kuin mitäkin heleävärisiä itämaisia kangaskaistaleita, jotka lentävät tuulessa. Kaukaa näytti juoksu hitaalta ja hevosten etu- ja takajalkojen siirto koneentapaiselta. Koko tuo muotoa muuttava käärme jätti kuitenkin, näennäisestä hitaudestaan huolimatta, jälkeensä aika matkat. Ajajien asema oli taasen aivan muuttunut. Ensimäisenä juoksi yhä valkoinen jockey, hänen takanaan punainen, ja kolmantena tuli meidän Kuba. Muut olivat jääneet kauvas, ja etäisyys niiden ja ensimäisten juoksijain välillä kävi joka hetki suuremmaksi. Nähtävästi Naughty-boy ei ole huonoimpia hevosia. Hetkiseksi kadotin sen näkyvistäni, mutta kun se samassa suhahti ohitsemme, sain sen taasen kiinni. Tuossa sivuutti jo punainen ajaja valkoisen, mutta Kuba likeni likenemistään kumpaakin. Huomasin että valkoisen täytyy luopua pelistä, sillä hänen hevosensa kiilsi jo kuin vedestä nostettuna. Punainen oli hyvin vaarallinen, mutta pahimmassa tapauksessa Naughty-boy saa toisen palkinnon eikä tappio ole täydellinen. Lohdulliselta tuntui nähdä, että se juoksi varsin rauhallisena, siirrellen jalkojaan tyynesti ja tasaisesti, ikäänkuin se olisi suorittanut jokapäiväistä ajoa. Jännitys katselijoiden riveissä kiihtyi kiihtymistään.

-- Joutuiko Naughty-boy tappiolle? kysyi Anielka hiljaa, nähdessään missä järjestyksessä hevoset sivuuttivat katselijaparven.

-- Ei, hyvä ystävä. Yksi kierros on vielä jäljellä, vastasin, keveästi painaen hänen kättään.

Hän ei taaskaan vetänyt sitä pois. Ehkäpä koko hänen huomionsa oli kiintynyt ajoihin. Sillä hetkellä, jolloin hevoset tulivat näkyviin käänteen takaa, jonka parvet peittivät meiltä, oli Kuba jo toisena järjestyksessä. Valkoisen jockeyn hevonen oli jo myöhästynyt niin, että peremmät hevoset alkoivat tavoitella sitä kiinni. Selvästi saattoi huomata, että varsinainen ottelu tulisi tapahtumaan punaisen ja musta-keltaisen välillä. Kuba yhä likeni punaista ja noin viiden, kuuden hevosen välimatkan päässä toisistaan juoksivat ne suuren osan kierrosta. Äkkiä ymmärsimme sorinasta parvilla, että jotakin on tekeillä. Katson: Kuba sivuuttaa vihdoinkin kokonaan vastustajansa. Sorina parvilla kasvaa meluksi. Jännitys oli siihen määrään riistänyt Anielkan mukaansa, että hän nyt hermostuneesti puristeli kättäni, yhtämittaa kysyen: "Miten käy? miten käy?" Kilpailijat menivät jo kentän toisessa päässä. Punainen mies käytti piiskaa ja pääsi jonkun verran eteenpäin, mutta Naughty-boy kosketti sitä jo melkein sieraimillaan. Hurjaa kyytiä lensivät molemmat katsojaparvia kohti ja hetkiseksi hävisivät ne taasen näkyvistämme. Muutaman silmänräpäyksen perästä oli taistelu tuleva ratkaistuksi. Hetkisen ajan vallitsi parvilla hiljaisuus, sitte se äkkiä muuttui huudoiksi. Joukko ihmisiä karkasi köyden luo, joka oli pantu eristämään tietä, tuossa näimme läähättävän punaisen miehen ja hevosen pään, kaula oikoisena kuin jännitetty kieli; sen takana lensivät musta-keltaiset värit kuin tuulen kantamina. Lavalla soitettiin kelloa -- voitto oli meidän puolellamme.

Punainen jockey oli jäänyt muutaman kymmenen hevosen välimatkan päähän.

Minun täytyy antaa tädille se tunnustus, että hän pysyi kylmäverisenä. Ainoastaan hänen otsallaan näin muutamia hikikarpaloja, ja niitä hän rupesi pyyhkimään pois liinasella. Anielka oli kiihkeän ilon vallassa ja ylen onnellisena. Me riensimme molemmat onnittelemaan tätiä, jopa lausui neiti Zawilowskikin muutamia ranskalaisia lauseita, jotka olivat kuin suoraan otetut neiti Boquelin lukukirjasta. Pian olivat tuttavat piirittäneet vaunumme ja tädin voitto oli täydellinen.

Minäkin olin onnellinen, sillä olihan Anielka puristanut kättäni. Turhaan koetin ottaa lukuun senkin mahdollisuuden, että se oli voinut tapahtua itsetiedottomasti. Mieleeni johtui, että naisen vastustus usein suurten liikutusten ja innostusten hetkinä katoaa -- lieneekö siihen sitte syynä ilo vai kauneus vai yleensä tavallisista oloista eroavat asianhaarat. Joka tapauksessa hermot silloin kiihtyvät tilaan, jossa jokapäiväinen tasapaino helposti katoaa. Jos Anielka nyt on ollut siinä tilassa, niin voin tehdä johtopäätöksen, että hän jo lakkaa taistelemasta ylivoimaista tunnetta vastaan, ja olen päättänyt ottaa ratkaisevan askeleen.

Ploszowissa ei tule olemaan puute tilaisuuksista. Huomenna palaamme sinne. Päivällisjuhlani tänään, puhelu ja iloinen seurustelu ovat huumaavina pisaroina pudonneet pikariin. Anielka ei lainkaan aavista mikä onni meitä odottaa -- hänen täytyy vain sieluineen päivineen antautua minulle, ilman mittaa ja määrää.

Vaikka täti olikin huomauttanut Celina rouvalle, että hän ehkä Anielkan kanssa viipyy Varsovassa huomiseen asti, niin me kuitenkin olimme päättäneet lähteä kotiin heti päivällisten jälkeen. Sattui kuitenkin tapaus, joka pidätti meidät. Ateria ynnä tee, joka nautittiin sen jälkeen, oli venynyt kello kymmeneen asti, ja kun viimeiset vieraat olivat lähteneet, tultiin meille sanomaan, että Naughty-boy on sairastunut. Syntyi suuri sekamelska. Ennenkuin oli lähetetty noutamaan eläinlääkäriä ja ennenkuin hänet saatiin taloon, oli puoliyö. Täti ei ajatellutkaan lähtöä.

Anielka olisi tahtonut palata kotiin, mutta hän huomasi minun silloin empimättä lähtevän saattamaan -- ja hän pelkäsi. Täti huomautti hänelle, että me, jos tulemme niin myöhään, herätämme koko talon ja äidin niinikään.

-- Leon kyllä sallii, lausui hän vihdoin, -- että olen täällä kuin kotonani, ja siis olet sinäkin minun luonani. Aivan niinkuin jos minä lahjoittaisin hänelle Ploszowin ja yhä jäisin sinne asumaan enkä päästäisi teitä pois, ennenkuin Celina rouva paranee.

Anielka päätti jäädä.

Nyt on kello kolme yöllä. Päivä alkaa jo koittaa, mutta yhä välähtelevät pihamaalla ja tallien ympäristöllä lyhtyjen valot, miehet kun hääräävät Naughty-boyn ympärillä. Täti sanoi erotessamme vielä viipyvänsä päivän Varsovassa, mutta minä vastasin jättäneeni Ploszowiin tärkeitä papereja, jotka minun täytyy noutaa, ja samalla saatan kotiin Anielkan. Jäämme kahden, enkä minä enään tule vitkastelemaan. Veri syöksee sydämeeni kun ajattelen, että ehkä saan painaa tuon rakkaan olennon rintaani vasten ja kuulla hänen suustaan tunnustuksen, että hän rakastaa minua kuten minä häntä.

Päivä valkenee valkenemistaan, vaikka pilvisenä ja sateisena. Muutama tunti vain eroittaa minua hetkestä, jolloin saan alkaa uutta elämää. Tietenkään en nuku enkä voisi saada unta mistään hinnasta. En tunne pienintäkään väsymystä. Kirjoitan ja palautan mieleeni muistoja. Tunnen vielä kädessäni hänen lämpöisen kätensä, tunnen sormien vavahtavan, eivätkä ne vetäydy pois kun painan niitä. Minä olen kun olenkin uudesta luonut tuon sielun, kasvattanut, kehittänyt ja valmistanut sen ottamaan vastaan rakkautta; olen kuin päällikkö, joka kaukonäköisyydessään on ottanut lukuun kaikki mahdollisuudet ja etukäteen tehnyt kaikki laskelmansa, mutta joka ei nuku yöllä sitä päivää vastaan, jolloin hänen kohtalonsa ratkaistaan.

Anielka sensijaan nukkuu tuolla toisella puolen taloa -- ja tiedän että unikin edistää tarkoituksiani. Ehkäpä hän näkee minusta unta ja unessa ojentaa kätensä minua kohti. Minä värisen, kun sitä ajattelen.

Siinä pahan, typeryyden, epävarmuuden ja epäilyksen meressä, joka muodostaa elämän, on yksi elämisen arvoinen asia, asia järkkymätön ja voimakas kuin kuolema: rakkaus. Paitsi sitä ei ole mitään...