Part 2

ISÄNTÄ (astuu vaunuun ja sanoo kovasti:) Hyvää päivää! (ja kättelee sitten jokaista. Pastorille:) Hyvää päivää! Mitä, pappiko te olette?

PASTORI. Pappi.

ISÄNTÄ. Nainen pappina! Mistä te olette?

PASTORI. Euroopasta.

ISÄNTÄ. Täällä on kummallisen kankeita paikannimiä, ei niissä muukalaisen kieli tahdo kääntyä. Ei Suomessa moisia nimiä ole. Missä te pidätte?

PASTORI. Mitä?

ISÄNTÄ. Minä kysyn vaan, missä te pidätte jumalan palveluksia?

PASTORI. Missä vain sattuu.

ISÄNTÄ. Niin sitä minäkin, mutta ettenhän kuitenkaan kirkossa!

PASTORI. Kyllä minä kirkossakin niitä pidän, ja siellä minä pidänkin.

ISÄNTÄ. Mikä teidän nimenne on?

PASTORI. Marry.

ISÄNTÄ. Vai mörri, vai mörri. Kies avita, nainen on ruvennut papiksi, vaikka Raamattu sanoo: "Nainen vaietkoon seurakunnassa." (Menee Helnyn eteen). Hyvää päivää! _How do yon do?_ (lue: hau du ju duu?) [Kuinka voitte?] Mistä te olette?

HELNY. Philadelphiasta.

ISÄNTÄ. Vai sieltä asti, sinne on varmaankin pitkä matka, sen jo nimestäkin kuulee. Tatsuunallako tulitte?

HELNY. Mitä?

ISÄNTÄ. Minä vaan kysyin, tatsuunallako tulitte?

HELNY. Tatsuunalla.

ISÄNTÄ. Vai tatsuunalla? Kuka te sieltä olette?

HELNY. Neiti Palmer.

ISÄNTÄ. Vai niin! Mitenkä se nimenne oli, en sitä oikein tarkannut?

HELNY. Neiti Palmer.

ISÄNTÄ. Vai Palmer. Onko teillä siellä niin kuin sanoakseni, jotakin ammattia eli tehtävää, vai minkä vuoksi sitä pitää noin ahkerasti tatsuunassakin lukea silmät kirjassa aina.

HELNY. On.

ISÄNTÄ. Oletteko te niinkuin neuloja, kraatari, opettaja, taikka mitä?

HELNY, Opettaja minä olen.

ISÄNTÄ. Mitä te opetatte?

HELNY. Lakitiedettä.

ISÄNTÄ. Vai lakitiedettä. Oikein lakitiedettä nainen opettaa. Minä ihan arvasin että voitte olla opettaja. Missä koulussa opetatte?

HELNY. Yliopistossa opetan. Olen professori, minulla on myös pormestarin virka.

ISÄNTÄ. Pormestari. Oikeinko tuomioita langettaa akkanen eläjä! Missä asioissa?

HELNY. Kaikissa asioissa?

ISÄNTÄ. Jottako murhassakin! Jaa, jaa kyllä täällä on akkavalta. Ei siellä Suomessa noin. Kyllä tämä totisesti on se maan kuulu akkalan valtakunta, sillä miehiä täällä näkee harvemmin, mutta akkoja vilisee kuin kirjavia kissoja. (Menee morsiusparin eteen Beatrixelle): Hyvää päivää. _What is the matter with yon?_ (lue: vat is ti matter vit juu?) [Kuinka on teidän kanssanne.] Kukas te olette? Kuka olet, vastaahan toki? Mitä siinä virnistelet, etkä vastaa?

KAUPPIAS. Hän ei osaa kieltänne!

ISÄNTÄ. Vähät minä moisesta vääräsuusta. (Kauppiaalle). Mistä te molemmat olette kun noin taajaan nuoleskelette toisianne.

KAUPPIAS. Ei sanota.

ISÄNTÄ. Suu vaan suuta vastaan, outoa naimakansaa, ei siellä, Suomessa, noin julkisesti ilkeäisi. (Leipurille) hyvää päivää, mistä te olette?

LEIPURI. Limpun kaupungista, leipurimestari Yrjö Taikinainen.

ISÄNTÄ. Vai olette leipurimestari. (Pistää kättä kisällille). Mistä te olette.

KISÄLLI. Kursailematta sanoen, olen kisälli Läski. Olen tämmöinen oikea Läski. Maailmas vaikk'ei paitaakaan.

ISÄNTÄ. Vai läski! (Leipurin vaimolle): Olette varmaankin tämän leipurimestarin muija?

LEIPURIN VAIMO. Siksihän minua on tähän asti haukuttu.

ISÄNTÄ (istuutuu leipurin eteen).

KISÄLLI. Kuuletteko! Kuulkaa tuota muiskun luisketta, ei meikäläiset rohkeneisi noin muiden nähden, onko tuo nyt kaunista?

ISÄNTÄ ja LEIPURI (lyövät kahta kämmentänsä ja nauravat ääneensä).

LEIPURIN VAIMO. Mitäs ruoja siinä räkätät.

ISÄNTÄ. Onko tuo nyt laita väkeä, voi sitä suu parkaa.

LEIPURI. Kyllä meikäläiset saavat akan ilman tuollaista suunpaiskettakin, mutta se nyt on tuo sitä niin sanottua herrain hulluutta.

ISÄNTÄ. Onko tuo nyt siivoa? (menee morsiusparin luo). Teille nauretaan! Lakatkaa hiidessä! tuo loppumaton muiskutus on ilkeää nähdä ja kuulla. Ei sitä Suomessa noin julkiaisi. (Menee paikoilleen.)

LEIPURI (isännälle). Mistä olette, tuntuu ikäänkuin olisitte vanha tuttu.

ISÄNTÄ. Maanviljelijä Isaksson Suomesta. Kyllä tämä tatsuuna ajaa kovasti. En ole vielä ennen tällaisella ajopelillä kulkenut. Sillä pohjois Suomessa ei ole vielä rautateitä. Torniossa rupesin laivaan, jossa tänne saavuin. Kylläpä tämä vaan on mukavan tyylinen kulkurustinki, niin täällä istuu kuin kammarissa.

LEIPURI. Vai ensi kertaa isäntä vasta. (Aukasee nyyttinsä, ottaa junttapullan, silavaa y.m.) Minullakin on tässä läskiä. (Ottaa taskustaan taskumatin ja tarjoaa pullon suusta isännälle, vaan ryyppää itse ensin. Isäntä ryyppää, kipristää suutaan ja vuoroon maistavat).

ISÄNTÄ. Paljon kiitoksia! Takka vaan!

LEIPURI. Isäntä, olkaapa hyvä ja ottakaa ruokaa niinkuin omastanne.

ISÄNTÄ. Kiitos paljo. (Syöpi ahnaasti). Erinomaista silavaa.

LEIPURI. Eikös hyvinkin vedä vertoja Westfalin sian lihalle Saksassa. Ne kautta maan kuuluisat Westfalin pyöstit, kyllä kai isäntä on niistä kuullut puhuttavan. Joista saksalaiset valmistavat mainioita makkaroitakin.

ISÄNTÄ. Ei hyvä Taikinainen, en tiedä Saksan maan asioista, vaikka olen sen naapurimaasta. Olen ollut vaan omassa pitäjässä.

KISÄLLI (pärisyttää virsseliä ja hyräilee:)

Jos minun kultani kuolisi, Heikulla keikuttaisin. Harakalla haudan kaivattaisin, Korpilla laulattaisin.

(Katselee ahnaasti syöjiä).

LEIPURI. Kisälli ota naukku! (ryyppää itse ensin ja antaa sitte sällille).

KISÄLLI. Takka vaan (ryyppää.) Ah peijakas kun on hyvää, voi mainiota junttaa ja silavaa.

LEIPURI. Ottakaa, ottakaa, ei tässä nyt tarvitse niukuin, naukuin, kyllä täällä riittää. (Syövät ahnaasti).

KISÄLLI. Ja me ei olla mitään nauku Maijan poikia.

ISÄNTÄ. Taikinainen laittaa junttapullan totisesti parempaa kuin Suomessa. Mutta eikös emäntä syö?

LEIPURIN VAIMO. Eipä tässä tunnu ruoka maittavan...

ISÄNTÄ. Vai ei.

LEIPURI. Kyllä muutkin leivokset teen siinä missä toinenkin, vaikka itse kehun.

LEIPURIN VAIMO. Minä kerran ihan varmaan heitän uuniin tuon taskumatin. On se surkeaa kun on pitänyt joutua juomarin muijaksi...

LEIPURI. Missä pussissa ne eväät ovat kannettu. Onko sinulla kotiripityksiä mukanakin?

LEIPURIN VAIMO. On niitä ja kyllä ansaitsetkin, juopporatti.

LEIPURI. Sinä häijy akka, mikä sinulla on hätänä, syö junttapullaa, eläkä aina murise. Jos niikseen tulee, kyllä toisia saan, kun aina vaan pauhaat juomisesta. Erotaan, kyllä tuollaisia loppanoita saan elättääkseni. Olethan itsekin juoppo, mokoma kahvilalli.

LEIPURIN VAIMO. Luuletko etten minä eroa saa ja jos nyt tässä vain olisi joku tuomari saapuvilla, niin paikalla tulisi ero. Minäkin näytän, saanko toisia vai en, vaikka olenkin ollut juopon ämmänä.

LEIPURI (suuttuneena). Sattuuko kukaan läsnäolevista olemaan tuomari?

HELNY. Olen Philadelphian pormestari.

LEIPURI. Kunnioitettava tuomari, vaimoni ja minä tahtoisimme purkaa naimakontrahdin. Kävisikö laatuun täällä?

HELNY. Miks'ei, jos vaan tahdotte.

LEIPURI. Tule, nyt pääset minusta, pahasta juoposta.

LEIPURIN VAIMO. Se on hyvä, sitä olen usein toivonutkin...

HELNY. Onko teillä todellakin aikomus erota?

LEIPURI. En minuuttiakaan enään voi tämän aviopuolisona olla.

HELNY. Nimenne?

LEIPURI. Leipurimestari Yrjö Taikinainen, Limpun kaupungista.

HELNY (kirjoittaa kirjaansa, vaimolle:) Hennotteko erota miehestänne?

LEIPURIN VAIMO. Hennotteko! Vielä hän kysyy. Tuollaisesta.

HELNY. Virginia Staar. (Kirjoittaa kirjaansa). Kuusi dollaria, viisi senttiä.

LEIPURI (maksaa). Hyvästi! Nyt pääset kotiripityksen virasta. _All right!_ (Menee toiseen vaunuun.)

HELNY (peittää kasvonsa ja koettaa nukkua).

LEIPURIN VAIMO. Hyvästi, juoppo rutkale!

ISÄNTÄ. Oliko hän oikea rapajuoppo...

LEIPURIN VAIMO. Kyllä hänen huulillaan loppumatta taskumatti heilui.

ISÄNTÄ. Ikävätä se vaan on ollut. Kyllä nyt on toinen otettava.

LEIPURIN VAIMO. Otettava olisi, kun nyt ei juoppo sattuisi. Outoa olisi ruveta elatusta puuhaamaan, kun ei ole mitään elinkeinoa, taikka en kykene mitään elinkeinoa hoitamaan. Vaikeaksi mahtaa käydä elämä, jos ei miestä satu. (Itkee.)

ISÄNTÄ. No ei huoli valittaa, eikä vaipua toivottomuuteen. Kyllä elättäjän voi saada. Ei minullakaan ole emäntää.

LEIPURIN VAIMO (iloisesti.) Eikö teillä vielä ole?

ISÄNTÄ. Kyll' maar minustakin voisi miehen saada, jos vaan uskaltaisi.

LEIPURIN VAIMO. Kuka?

ISÄNTÄ. Eihän sitä uskalla näin vieraan maan ihminen...

LEIPURIN VAIMO. Täällä onkin melkein mahdotonta naimattoman miehen tulla toimeen ja ihmeinä sellaisia pidetään. Heidän täytyy ravintolassa syömässäkin käydä, sillä koti ei tarjoa mitään.

ISÄNTÄ. Hyi, varjelkoon taivas toki ravintolan ruoasta täälläkin.

LEIPURIN VAIMO. Jospa edes söisivät ravintolassa, mutta siellä ryypiskelevät yökaudet ja ehkäpä päivälläkin. Joka mies on täällä pitemmän eli lyhemmän ajan naimisissa. Surullista onkin olla yksin, sekä naisten että miestenkin.

ISÄNTÄ (rohkaisten). Jos naimiskauppaa tuumitte, kyllä minustakin voisitte miehen saada. Kyllä minä rehti mies olen, jos vaan muuten tykkäätte.

LEIPURIN VAIMO. Tykkäätte! Miksi ei. Aivan mielelläni otan teidät.

ISÄNTÄ (ottaa pienestä sormestaan sormuksen ja antaa sen vaimolle). Tässä olisi tämä sormuspahanen. Se on hopeasta. Torniosta ostin jo siltä varalta, että jos sattuisi tarvitsemaan ja hyvään tarpeeseenpa se sattuikin. (Leipurin vaimo pistää sormuksen sormeensa ja on nyreissään kun se on hopeasta). Kyllä minä pyytäisin kumminkin, että ei vain tässä tatsuunassa niitä häitä vietettäisi ja että kuoloon saakka eletään yhdessä.

LEIPURIN VAIMO. Mitäs me nyt tässä tatsuunassa?

ISÄNTÄ. Kyllä minä tahtoisin huoneessa eli kirkossa, samalla tavalla kuin Suomessakin vihitään.

LEIPURIN VAIMO. Tehdään vaan niin kuin Suomessa... Ethän sinä vaan juoppo ole.

ISÄNTÄ. En mikään paha juoppo, kyllä minä vähän otan, kun sattuu.

LEIPURIN VAIMO. Jos liityt raittiusseuraan, sitten vasta uskallan kuoloon saakka sinuun liittyä.

ISÄNTÄ. Ka, miks'ei, kyllä kai minä siihen voin ruveta, jos tarvitaan...

KISÄLLI. Isäntä, älä nuolase ennenkuin tipahtaa. Kyllä minä myös otan teidät jos ei isäntä tarvitse ämmää.

ISÄNTÄ (vihaisena tuuppaa kisälliä kylkeen). Tuollainen ottaja, kisällin renttu.

LEIPURIN VAIMO. On hyvä, kun saan raittiin miehen. Leipuri oli kuin juomaratti.

LEIPURI (tulee junaan, entiselle vaimolleen.) Jos tahtoisin, voisin melkein jo näyttää sinulle morsiameni, saan sen täten ilmoittaa.

(Kisällin pää retkahtaa ja harmonikka putoaa lattialle, kaikki nauravat. Kisälli kuorsnaa).

LEIPURIN VAIMO (ylpeästi). Vai niin! Tuleva mieheni istuu vierelläni.

LEIPURI. Mokomakin sulhanen! Siirtolainen, maankuljeksija.

LEIPURIN VAIMO. Mokomakin, parempiko sinä olet mielestäsi... Saitkos pitkän nenän...

LEIPURI (menee pois). Pahuuksen akka.

ISÄNTÄ. Nyt kävi nolosti! Kävi kerrassaan. (Taputtaa morsianta selkään). Täällä näkyy hyvin helposti pääsevän naimiseen ja taas vapauteen. Suomessa avioliiton siteet ovat purkamattoman tiukat. Ei niitä noin tuostaan rikki revitä. Ainoastaan sivistynyt ja hieno väki siellä vain osaa konstin helposti purkaa avioliiton. Yksinkertainen, sivistymätön kansa pitää liiton pyhänä, purkamattomana, kuten sanassakin neuvoo ja luulee ainoastaan kuudennen käskyn rikoksen tuottavan eron mahdollisuuden...

LEIPURIN VAIMO. Mutta parempi hyvä ero kuin paha yhteys.

ISÄNTÄ. Niinpä kyllä. Mutta huono sopusetkin pyhyyttä noudattaen elävät yhdessä ijän loppuun, ja usein tapellen, riidellen ja kiroten kuluttavat armon ajan, uskoen olevansa pyhässä avioliitossa... vaikka korvapuustien pauke ja mustelmien hohto todistavat kaikkea muuta, vaan ei pyhyyttä.

LEIPURIN VAIMO. Keskenäänpä koirat haavansa nuolevat, ei se sen vaarallisempaa liene...

ISÄNTÄ. On se. Herran laki ja pyhät lupaukset rikotaan alinomaan. Mutta pauhatkoon ennen sota, kun ero sen lopettaa saisi.

LEIPURIN VAIMO. Ameriikassa ei ole onnettomia avioliittoja, sillä jotka eivät sovi keskenään elämään, eriävät ajoissa ja suloisessa sovinnossa... ja se onkin paras.

ISÄNTÄ. Suomessa usein murhiakin tapahtuu onnettomissa avioliitoissa. Toinen puoliso tappaa toisensa, mikä sukupuoli milloinkin tahtoo kiusauksesta vapautua.

LEIPURIN VAIMO. Siis parempi hyvä ero kuin paha yhteys.

ISÄNTÄ. Totta kai se olisi parempi vapaasta tahdosta rakastaa toistaan ja asua yhdessä kuin lain pakosta. Kuka sanoo teidän täytyy ulkonaisten hyväin tapojen noudattamiseksikin elää yksissä, vaikka tunteet ja sydän eri haaroille ja aloille kääntyvät.

LEIPURIN VAIMO. Lakinne pakottaa onnettomuuteen, myöntää oikeuden tappeluun, riitaan jopa murhaakin. -- Meidän laki estää tuollaista. Rankaiseeko lakinne puolisonsa murhaajan, kuten muunkin murhamiehen?

ISÄNTÄ. Jo toki ja oikein kovasti, henki hengestä sitä tuomitaan, vaan keisarin armo lievittää tuomion.

LEIPURIN VAIMO. Sama laki, joka ei suojele kiusauksilta, pakottaa olemaan murhaa tuottavassa tukalassa tilassa ja tuomitsee sitten, jos onnettomuus sattuisi. Lain pitäisi julistaa: vältettäköön murhia, eläköön vapaus. Toista on meillä. Täällä erotaan ja yhdytään miten mieli on.

KONDUKTÖÖRI (tulee). Kyöpeli 10 minuuttia. -- Onko täällä Kyöpeliin meneviä, antakaa lippunne.

HELNY (antaa ja lähtee.)

PASTORI. Laukkunne, arvoisa neiti! Vai ettekö vielä menekkään Kyöpeliin?

HELNY (ottaa laukun). Kyllä minä Kyöpeliin olen matkalla, ja ehkäpä jäänkin sinne... Hyvästi! (Poistuu).

ISÄNTÄ. Näkyy mielesi tekevän seuraamaan Ameriikan tapoja, niin annetaan vihkiä vaikka jo tässä junassa. -- Mutta mitäs tuhat tulimmaista! Eihän meitä ole kuulutettu kolmea kertaa. -- Kolmea kertaa sanon minä, niinkuin Suomessa on tapana.

LEIPURIN VAIMO. Kolmea kertaa!... Mitä se sellainen asia kuulutusta kaipaa?... Miksi sitä mennään maailmalle tiedoksi levittelemään... Kunhan sen tietää oma sydän ja rakkaus, niin siinä kaikki täydellisyys... silloin eivät kielikellotkaan tiedä kalvaavaa tointaan harjoittaa...

ISÄNTÄ. Ja sepä se on paras! Kahden kauppa, kolmannelle korvapuusti... Nyt heti vihille, ettei kukaan rällä ennätä väliämme pahentaa... Parempi totta vie, tämä Ameriikan laki onkin kuin Suomen. Jos tuota pastoria pyytäisin vihkimään, niin pääsisi koko huolesta; sillä kun se pitkistyy, niin se mutkistuu.

LEIPURIN VAIMO. Pyydä vaan, kyllä minä olen valmis...

ISÄNTÄ. Valmis! Sen minä kyllä tiedän... Kunnioitettava herra pastori, tuota naispappi, piti sanoakseni... tokkohan tuo kävisi laatuun vihkiä meidät tuon eukon kanssa tässä junassa... jos rupeaisitte niin hyväksi?

PASTORI. Miksi ei, aivan hyvin se sopii... (ottaa povitaskustaan muistikirjansa ja lyijykynän.) Sulhasen nimi ja sääty?

ISÄNTÄ. Jeremias Isaksson Suomen Torniosta.

PASTORI (kirjoittaa kirjaansa). Morsiamen nimi ja sääty?

LEIPURIN VAIMO. Virginia Staar, leipurimestari Yrjö Taikinaisen vaimo, erotettu... Sano sinä Jeremias!

ISÄNTÄ. Se tämä tarkoittaa olevansa lain mukaan erotettu Taikinaisesta, ne täällä junassa... kyllähän pastorikin näki.

PASTORI (kirjoittaa muistiin, korjaa isoja liepeitään, ottaa laukusta käsikirjan, etsii vihkiluvut). Eihän tässä liene muuta kuin alkaa toimitus...

ISÄNTÄ. Eipä suinkaan...

PASTORI. Morsiuspari tulee tänne käytävälle! (Morsiuspari menee ja asettuu vihittäväksi).

KONDUKTÖÖRI. Onnelan asema 20 minuuttia -- junan vaihdos -- kaikki pois junasta!

ISÄNTÄ. Nyt vihintä keskeytyy. Konitööri, tässä olisi lippu. -- (Kättelee jokaista), No hyvästi nyt vaan!

LEIPURIN VAIMO. Älä työnnä kättäsi kaikille, ei sitä junassa pruukata...

PASTROI. Tulkaa tänne junasillalle, niin toimitamme siellä vihkimisen.

ISÄNTÄ ja LEIPURIN VAIMO. Kyllä, kyllä. (Kaikki poistuvat vaunusta).

Esirippu laskee.