Part 9

Tälle Españolan saarelle, joka asukkaiden kielellä on Bohio, rakennettuun linnoitukseen jätettiin kolmekymmentäyhdeksän miestä; heidän joukossaan oli monta kuningas Guacanagarin hyvää ystävää. Päällikköinä olivat amiraalin nimessä Diego de Aranza Cordovasta, Pedro Gutierrez ja Rodrigo de Escovedo Segoviasta, joille kaikille hän siirsi kuninkaan ja kuningattaren hänelle antaman vallan.[40] Hän jätti heille kaikki kuningasparin vaihtokauppaa varten ostamat tavarat, joita oli melkoisesti ja joilla heidän piti vaihtaa kultaa, luovutti myös kaiken, mitä karille ajautuneessa aluksessa oli, leipää ja korppuja vuodeksi, viiniä ja useita kanuunoita. Ja koska enin osa heistä oli merimiehiä, hän antoi heille myös veneen, jotta he, jos katsoisivat tarkoituksenmukaiseksi, voisivat lähteä etsimään kultakaivosta ja amiraali palatessaan tapaisi sitä paljon ja hänellä olisi paikka, mihin voisi perustaa kaupungin.

Sitä satamaa, missä he nyt olivat, amiraali ei sanonut edulliseksi, koska kulta tuotiin tänne idästäpäin, ja mitä idemmäs mentiin, sitä likempänä Espanjaa oltiin. Hän jätti myöskin siemenviljaa, kirjurinsa ja alguazilin, laivan kirvesmiehen, tilkitsijän, tynnyrintekijän, lääkärin ja vaatturin, jotka kaikki olivat meriväkeä.[41]

TORSTAINA TAMMIKUUN 3. PÄIVÄNÄ

Amiraali ei voinut lähteä vielä tänään purjehtimaan, kun kolme intialaista, jotka hän oli ottanut mukaansa ensiksi löydetyiltä saarilta, tulivat ilmoittamaan hänelle, että vielä joitakin intialaisia vaimoineen tulisi laivalle tänään auringon noustessa. Aallokko, kävi korkeana eikä vene pystynyt menemään maalle, ja amiraali päätti Jumalan avulla alottaa matkan huomisaamuna.

»Jos minulla olisi ollut luonani karaveli _Pinta_»--kirjoittaa hän--»olisin taatusti saanut kerätyksi tonnin kultaa, koska silloin olisin voinut purjehtia saaren ympäri, mitä en nyt saattanut tehdä, kun olin yksin, pelosta, että minulle voisi sattua jokin onnettomuus ja estää minut palaamasta Espanjaan esittämään kuninkaalle ja kuningattarelle kertomusta löytöretkestäni. Jos voisi olla varmaa, että _Pinta_ Alonzo Pinzonin kera pääsisi onnellisesti Espanjaan, jatkaisin vielä löytöretkiäni, mutta kun en ole saanut häneltä minkäänmoisia tietoja ja kun hän lisäksi voisi valheillaan eksyttää kuningasparia ja välttää rangaistuksen, jonka hän on ansainnut kehnolla menettelyllään, karatessaan luotani ilman lupaa ja siten tärvellen kaiken hyvän, mitä tästä retkestäni voitiin toivoa, minun täytyy viipymättä palata Espanjaan, ja toivon, että Herramme suo meille matkan ajaksi kauniin sään ja että voitamme kaikki vastukset.»

PERJANTAINA TAMMIKUUN 4. PÄIVÄNÄ

Auringon noustessa ankkuri nostettiin lievässä tuulessa, ja vene hinasi laivan leveämmän väylän kautta kuin satamaan tullessa oli käytetty, läpi karikon, joka ulottuu Santon niemen tällä puolen vielä kolme meripenikulmaa ulos merelle.--Suunta otettiin itään kohti korkeata vuorta, joka on näöltään kuin paviljonki. Amiraali antoi sille nimen Monte Cristi. Hän suosittelee kaikille, jotka tulevat katsomaan Navidadin kaupunkia (hän näki hengessään jo kaupungin täällä, missä vielä ei ollut valmiina hirsirakennuskaan, niin sanottu linnoitus), ensiksi käyntiä Monte Cristillä. »Cipango»--huomauttaa hän--»on tällä saarella; täällä on yllinkyllin kultaa, mausteita, mastiksia ja raparperia».

LAUANTAINA TAMMIKUUN 5. PÄIVÄNÄ

Päivän koittaessa amiraali lähti purjehtimaan. Monte Crististä eteläkaakkoon hän havaitsi sataman ja pienen saaren. Hän nousi siellä maihin ja näki lohkareen kirjavaa kiveä, mikä näytti hänestä hyvin soveliaalta kirkkojen ja kuninkaallisten palatsien rakentamiseen. Monte Cristi on muodoltaan kaunis, tasaisen maavyöhykkeen ympäröimä ja kaukaa katsottuna näyttää saarelta. Sisämaassa hän huomasi vielä yhden vuorijonon, joka muistuttaa Cordovan Sierraa. Laaksot ovat viheriöiviä, runsasvetisiä, kaikki niin kaunista, sanoo amiraali, ettei hän usko siitä voivansa edes tuhannesosankaan verran liioitella (_que no creia encarecerlo la milesima parte_).

SUNNUNTAINA TAMMIKUUN 6. PÄIVÄNÄ

Auringonnousun jälkeen jatkettiin rannikon purjehdusta itäänpäin. Täällä on huolellisesti varottava monia hiekka- ja kivisärkkiä, joiden takana on kuitenkin mainioita satamia. Amiraali käski matruusin nousta mastokoriin tähystämään matalikkoja ja kareja. Odottamatta tämä huomasi _Pintan_, joka hyvässä itätuulessa purjehti suoraan amiraalia kohden. Kun täällä ei voinut käydä ankkuriin, palasi amiraali seitsemän meripenikulmaa Monte Cristille, ja _Pinta_ seurasi sinne.

Martin Alonzo Pinzon tuli _Niñalle_ pyytämään anteeksi ja sanoi amiraalille joutuneensa aivan vasten tahtoaan erilleen hänestä ja selitteli sen syitä. Mutta amiraali vastasi, että »ne olivat sulia valheita; vaan Pinzon oli lähtenyt hänen luotaan pelkästä uhmasta ja ahneudesta, eikä hän käsittänyt, mistä johtui kaikki se ylpeys ja kunnioituksen puute, minkä Pinzon oli omaksunut häntä kohtaan koko matkan aikana ja mitä hän (amiraali) ei ollut ollut huomaavinaan, ettei antaisi sijaa paholaisen tihutöille, mitkä alusta alkaen tähän saakka olivat retkeä vaanineet.»

Amiraali sai kuulla, että eräs niistä intialaisista, joita _Pintalla_ oli, oli sanonut Alonzo Pinzonille, että Babeque-nimisellä saarella olisi hyvin paljon kultaa. Pinzon, jolla oli keveä alus, oli silloin tahtonut lähteä sinne yksin, ja tämä oli se syy, miksi hän oli päättänyt erota amiraalista ja jättää päällikkönsä, jonka tarkoituksena oli purjehtia pitkin Juana- ja Española-saarten rannikkoa.

Kun Martin Alonzo ei löytänytkään Babequelta kultaa, hän lähti Españolalle, mistä hän intialaisten kertomusten nojalla, jotka sanoivat saarta Bohioksi, ajatteli löytävänsä rikkaita kultakaivoksia ja paljon tätä metallia; se syy oli jo kaksikymmentä päivää sitten tuonut hänet tänne, viidentoista leguan päähän Navidadista.

Tästä käy ilmi, että intialaisten tuoma tieto, jonka nojalla kuningas Guacanagari oli lähettänyt kanootin matkaan ja amiraali antanut siihen mukaan yhden merimiehen, oli ollut tosi, että _Pintan_ tosiaan oli täytynyt olla siellä kanootin käydessä. »Karaveli», huomauttaa amiraali, »vaihtoi kuitenkin paljon tavaraa kultaan; narunpätkästä kapteeni sai kelpo kappaleita, sormenmittaisia, jopa usein kämmenenkokoisia. Martin Alonzo piti puolet itse ja jakoi toisen puolen miehistölle.»

Amiraali lisää tähän kuninkaalle ja kuningattarelle tarkoitetut lauseet: »Kaiken nojalla, kaikkeinarmollisimmat valtiaani, minusta tuntuu, että Herramme ihmeellisellä tavalla tahtoi laivamme haaksirikkoutuvan täällä, koska tämä on koko saaren paras rannikko ja meillä on asutuksemme täällä aivan kultakaivosten läheisyydessä. Juana-saaren takana etelässä kuuluu olevan toinen iso saari, jossa on vielä enemmän kultaa ja niin isoissa määrin, että sieltä voi kerätä pavunkin kokoisia kappaleita, kun ne Españolalla eivät ole ohranjyvää suurempia.[42] Sen saaren nimi on Yamaye (Jamaika); sen lähellä idässäpäin on saari, jossa asuu pelkästään naisia, ja hyvin monet miehet tietävät, että Española- ja Yamaye-saaret ovat mantereesta vain kymmenen päivänmatkan päässä kanootilla soutaen, mikä on noin seitsemänkymmentä meripenikulmaa. Sikäläiset asukkaat käyttävät vaatteita.

MAANANTAINA TAMMIKUUN 7. PÄIVÄNÄ

Tänään kiilattiin karavelissa vuoto ja tilkittiin se. Matruusit kävivät maissa kaatamassa puita. Amiraali sanoi heille, että heidän sopisi löytää paljon mastiksipuita ja aaloeta.

TIISTAINA TAMMIKUUN 8. PÄIVÄNÄ

Kovan kaakkoistuulen takia ei tänään lähdetty matkaan; sen vuoksi amiraali käski varustaa laivaa vedellä, puilla ja kaikella matkalle tarpeellisella. Hän oli aikonut purjehtia Españolan rannikkoa pitkin niin kauas kuin sopisi poikkeamatta matkan suunnasta; mutta monia seikkoja oli tullut tämän yrityksen tielle.

Veljekset Martin Alonzo ja Vincente Yanes Pinzon, jotka hän oli pestannut karavelien kapteeneiksi, sekä monet hänen miehensä, jotka ylpeydestä ja voitonpyynnöstä olivat asettuneet heidän puolellensa uskoen, että kaikki olivat vain heitä varten, unohtivat amiraalin heille suomat kunnianosoitukset. He eivät ainoastaan kieltäytyneet täyttämästä hänen käskyjään, vaan vieläpä rohkenivat sekä sanoin että teoin asettua vastustamaan häntä. Lopuksi Martin Alonzo oli marraskuun 21. päivästä tammikuun 6. päivään saakka ollut poissa amiraalin seurasta ilman mitään syytä ja aihetta, pelkästä tottelemattomuudesta. Amiraali oli sietänyt sen kaiken ja ollut vaiti, saadakseen matkan onnellisesti päätökseen. Hän olisi mielellään halunnut päästä eroon sellaisesta seurasta, jota vastaan hänen oli asetuttava heidän tottelemattomuutensa vuoksi, ja vaikka hänen puolellaan olikin useita kunnollismielisiä miehiä, ei kuitenkaan aika ollut otollinen syyllisten rankaisemiseen. Tämän takia hän päätti palata Espanjaan mahdollisimman nopeasti ja missään pysähtymättä.

Hän meni veneeseen ja soudatti joelle, joka laskee mereen vain hyvän leguan päässä kaakkoon Monte Crististä; siellä matruusit ottivat vettä. Amiraali huomasi, että tämän joen hyvin leveässä ja syvässä suussa hiekan seassa oli kultajyväsiä niin paljon, että se herätti kummastusta, vaikka jyväset olivatkin kovin pieniä.[43] Amiraali arveli, että kultanokareet joen virratessa lähteiltään suuhun saakka olivat kieriskelleet ja jauhautuneet tomuksi, sillä lähempää hän löysi pienen herneen kokoisia, mutta enimmäkseen se oli hienoa kuin lentohiekka.

Kun meri nousi ja suolattomaan veteen sekaantui merivettä, hän käski soutaa pyssynkantaman matkan jokea ylöspäin. Miehet täyttivät tynnyrit vedellä, ja kun palattiin karavelille, löydettiin uurteista pieniä kultahitusia. Amiraali antoi tälle joelle nimen Rio de Oro. Kultahiekasta, huomautti hän, hän ei ottaisi mukaan mitään, kun se on Teidän Korkeuksienne oman talon ja kaupunkinne Navidadin porttien edessä; sitä joutuisammin hänen aikomuksensa oli matkustaa tuomaan teille sanaa ja vapautumaan kehnosta seurasta, joka ympäröi häntä ja josta hän oli aina sanonut, että se oli aivan kelvotonta roskaväkeä.

KESKIVIIKKONA TAMMIKUUN 9. PÄIVÄNÄ

Keskiyön aikaan amiraali lähti purjehtimaan suuntanaan itäkoillinen. Kymmenen ja puolen meripenikulman päässä hän asettui ankkuriin kolmeksi tunniksi. Täällä on joka puolella kosolti kilpikonnia; matruusit löysivät yhden, joka oli yhtä iso kuin kiinalainen kilpi. »Amiraali näki eilen, ollessaan Rio de Orolla, kolme seireeniä, jotka kohottautuivat hyvin korkealle vedestä, mutta eivät olleet läheskään niin suloisia kuin miksi heidät tavallisesti näkee kuvattavan; heillä on tavallaan ihmiskasvot.» Hän lisää nähneensä samanlaisia Guineassa Pippurirannikolla.

Hänen aikomuksensa oli purjehtia tänä yönä Jumalan avulla pysähtymättä eteenpäin, koska hän oli löytänyt mitä etsi eikä halunnut enää antautua kiistaan tämän Alonzo Pinzonin kanssa, kunnes heidän korkeutensa saisivat selostuksen hänen matkastaan ja siitä, mitä hän oli suorittanut. »Mutta sitten», huomauttaa hän, »en enää siedä näitä kelvottomia miehenkuvatuksia, joiden kuntouden laita on perin kehnosti, koska he tahtovat asettua niin epäkunnioittavasti minua vastustamaan, huolimatta heitä kohtaan osoittamastani huomaavaisuudesta.»

TORSTAINA TAMMIKUUN 10. PÄIVÄNÄ

Amiraali nosti ankkurin ja tuli auringon noustessa joelle, jolle hän antoi nimen Rio de Grazia (Armonvirta).[44] Sen suuhun hän kävi ankkuriin, koska täällä on oivallinen satama, jolla on vain se paha puoli, että täällä esiintyy runsaasti kairaajatoukkia. _Pinta_, jolla Martin Alonzo Pinzon vietti täällä kuusitoista päivää, kärsi niistä toukista pahasti.

»Sinä aikana»--sanotaan päiväkirjassa--»Pinzon sai vaihtokaupalla paljon kultaa, ja sitä hän halusikin. Mutta heti saatuaan intialaisilta kuulla amiraalin olevan saman Españolan saaren rannikolla ja tietäen osuvansa hänen kanssaan yhteen hän lähti amiraalia vastaan. Hän oli vaatinut miehistöään vannomaan, etteivät he olleet viipyneet täällä enempää kuin kuusi päivää, mutta hänen kehnoutensa (_su maldad_) oli niin ilmeinen, ettei hän enää pystynyt sitä peittelemään. Hän oli määrännyt, että kaikesta vaihtokaupalla saatavasta kullasta puolet oli annettava hänelle. Pois lähtiessään hän vei väkivalloin mukaansa neljä intialaista ja kaksi tyttöä; mutta amiraali annatti heille vaatteita ja päästi heidät maihin, niin että he saattoivat palata kotiinsa.

--Siten vaatii»--kirjoittaa Kolumbus--»Teidän Korkeutenne palvelus, sillä miehet ja naiset kuuluvat kokonaan Teidän Korkeuksillenne niin tällä erikoisella saarella kuin muuallakin. Etenkin pitää täällä, missä Teidän Korkeuksillanne jo on siirtola, asukkaille osoittaa kaikkea kunniaa ja suopeutta, sillä tällä saarella on paljon kultaa, hyvää maata ja mausteita.»

PERJANTAINA TAMMIKUUN 11. PÄIVÄNÄ

Puolen yön aikaan lähdimme Rio de Grazian satamasta ja purjehdimme ensin itäiseen, sitten kaakkoiseen suuntaan. Näimme vuoren, jolle annettiin nimi Hopeavuori (Monte de Plata), koska sen laki oli hopeaharson kaltaisen sumun verhoama. Sen juurella on oivallinen satamapaikka, Puerto de Plata. Vuori on korkea, sen rinne on asuttu ja jokien halkoma, ja siinä on varmaan paljon kultaa. Tuuli ja virtaus olivat suotuisat, ja etenimme runsaan taipaleen.

LAUANTAINA TAMMIKUUN 12. PÄIVÄNÄ

Jo ennen päivänkoittoa etenimme kohtalaisella tuulella itää kohti. Päivän tullessa olimme jo jättäneet taaksemme kaksikymmentä penikulmaa, ja seuraavien kahden tunnin aikana etenimme vielä kaksikymmentäneljä. Maata näkyi etelässä (Samanan niemi), ja kun ei ollut mitään pelättävää, jatkettiin matkaa läpi yön. Eräälle niemelle (Yazualin saari), joka oli jakaantunut kahteen vuoreen, isompaan ja pienempään, amiraali antoi nimen Isän ja Pojan niemi.

Tuulen ollessa suotuisa jatkettiin matkaa edelleen. Seuraava niemi, joka oli kokonaan kalliohuippujen muodostama, sai nimen Rakastetun niemi (Cabo del Enamorado, nykyinen Cap Cabron).--Sieltä saavuttiin kolmannelle, vielä korkeammalle niemelle ja hyvin tilavalle, kolmen meripenikulman laajuiselle lahdelle, jossa on pieni saari (Cayo de Le-Vantados). Siellä laivat laskivat ankkurin; amiraali lähetti maihin veneen noutamaan vettä ja kuulustelemaan asukkaita, mutta he pakenivat kaikki. Amiraali ihmetteli, kuinka iso Española-saaren ympärys oli.

SUNNUNTAINA TAMMIKUUN 13. PÄIVÄNÄ

Suotuisan tuulen puutteessa amiraali jäi tähän satamaan, vaikka hän olisi etsinyt paremman, kun tämä oli niin vähän suojainen ja kun hän tahtoi täällä odottaa, mitä toisivat mukanaan kuun konjunktio auringon kanssa, jonka pitäisi osua tämän kuun 17. päivälle, kuun oppositio Jupiterin kanssa ja sen konjunktio Merkuriuksen kanssa sekä auringon oppositio Jupiterin kanssa, mikä aina tietää suuria myrskyjä.[45]

Amiraali lähetti veneen maihin noutamaan ajesia syötäväksi. Hänen miehensä kohtasivat täällä intialaisia, jotka olivat asestautuneet jousin ja nuolin; he keskustelivat heidän kanssaan ja ostivat heiltä yhden jousen ja joukon nuolia. Yksi näistä intialaisista tuli veneen mukana karavelille.

»Tällä», huomautetaan päiväkirjassa, »oli paljon rumemmat kasvot kuin kaikilla muilla, mitä olimme ennen nähneet; hän oli kokonaan mustattu hiilellä, kun täällä on yleisenä tapana maalata ihoa väreillä. Hänellä oli hyvin pitkä tukka, joka oli sidottu takaa yhteen ja pistetty eräänlaiseen papukaijansulista tehtyyn verkkoon; hän oli alaston kuten muutkin. Amiraali otaksui hänet karibiksi, jotka ovat ihmissyöjiä.

Amiraali tiedusteli häneltä, oliko hänen edellisenä päivänä näkemällään saarella kultaa; intialainen myönsi ja näytti laivan perää, joka oli sangen kookas, verraten sitä niihin kultakimpaleihin, joita sieltä löydetään. Hänen kielellään kulta oli _tuob_, eikä hän ymmärtänyt sanaa _caona_, joksi tätä metallia sanotaan Españolalla, eikä liioin sanaa _nozay_, mikä nimi sillä on San Salvadorin saarella.

Kun vene tuli maihin, näkivät miehet puiden takana enemmän kuin viisikymmentä intialaista, alastomia, pitkätukkaisia kuin Espanjan naiset. Takaraivolla heillä oli papukaijan ja muiden lintujen höyheniä; jokaisella oli jousi. Se intialainen, joka oli mukana veneessä, nousi pois, ja hänen puhuteltuaan muut laskivat jousensa, nuolensa ja raskaat karttunsa. Miehemme nousivat veneestä maihin ja vaihtoivat jousia ja nuolia, sillä siten amiraali oli käskenyt (riisuakseen intialaisten aseet helpoimmalla tavalla).

Kun he olivat ostaneet kaksi jousta, intialaiset eivät enää halunneet luovuttaa enempää, päinvastoin he valmistautuivat hyökkäämään espanjalaisten kimppuun ja juoksivat takaisin sinne, mihin olivat jättäneet aseensa. Takaisin tullessaan heillä oli mukanaan köysiä, ilmeisestikin kristittyjen sitomista varten. Kun nämä näkivät intialaisten hyökkäävän, he ampuivat jousipyssyillään, antoivat eräälle miekaniskun taakse, toista ampuivat rintaan. Kun intialaiset näkivät, etteivät he tässä mitään hyötyisi, vaikka heitä oli enemmän kuin viisikymmentä ja espanjalaisia vain seitsemän, he juoksivat tiehensä ja jättivät jälkeensä kuka jousen, kuka nuolia.

Kristityt, huomauttaa amiraali, olisivat surmanneet hyvin monta, jos luotsi, joka heitä komensi, ei olisi saanut heitä peräytetyiksi; he palasivat heti veneelleen ja riensivät sillä laivalle. Kun amiraalille ilmoitettiin, mitä oli sattunut, hän virkkoi, että se toiselta puolen oli hänestä paha, toiselta puolen ei, koska oli hyvä, että tämän tienoon intialaiset joutuivat pelkäämään kristittyjä, koska he olivat pahaa kansaa ja epäilemättä ihmissyöjiä. Jos se vene, joka Navidadin linnoitukseen jääneillä kolmellakymmenelläyhdeksällä espanjalaisella on käytettävissään, sattuisi tulemaan joskus tänne, niin nämä saarelaiset pelkäävät heitä eivätkä uskalla tehdä heille pienintäkään pahaa.

Vaikka he eivät olisikaan karibeja, lisää amiraali tähän, niin he kai ovat kuitenkin heidän naapureitaan ja samantapaisia pelottomia miehiä ja tuiki erilaisia kuin muiden saarien asukkaat, jotka ovat pelkurimaisia eivätkä käytä mitään muita aseita kuin järkeänsä.--Kukkuloilla nähtiin merkkitulien palavan.

MAANANTAINA TAMMIKUUN 14. PÄIVÄNÄ

Amiraali tahtoi tänä yönä etsiä käsille intialaisten asumukset ja siepata heistä muutamia, koska hän uskoi heidän olevan karibeja. Vastatuulesta ja korkeasta aallokosta huolimatta hän olisikin sen tehnyt, mutta heti auringonnousun jälkeen huomattiin suuri joukko intialaisia. Amiraali lähetti hyvin asestettuja miehiä veneessä maihin. He olivat tuskin päässeet rantaan, kun kaikki intiaanit tulivat veneen perän taakse sen miehen johtamina, joka edellisenä päivänä oli käynyt karavelilla ja saanut amiraalilta lahjan. Tällä kertaa hän tuli kuninkaan seurassa, joka oli saanut häneltä lahjaksi vieraiden rauhan merkiksi antamia helminauhoja, jotka oli tehty pikku kuulista (_cuentas_).

Kuningas astui kolmen miehensä seuraamana veneeseen ja tuli karaveliin. Amiraali käski antaa heille korppuja ja hunajaa, lahjoitti kuninkaalle punaisen lakin, palan punaista kangasta ja lasihelmiä; muille kolmelle intialaiselle hän niinikään lahjoitti punaisia kangaskappaleita. Kuningas lupasi tuoda seuraavana päivänä kultaisen naamion, vakuuttaen, että täällä oli kultaa yhtä paljon kuin Caribissa ja Matininossakin. Intialaiset palasivat hyvin tyytyväisinä maalle.

Amiraali huomasi, että emäpuusta tuli paljon vettä sisään; hän moitti tilkitsijöitä, jotka olivat Palosissa tehneet työnsä huonosti ja karkasivat, kun näkivät amiraalin huomanneen heidän kelvottomuutensa ja aikovan pakottaa heidät parantelemaan jälkiään. Huolimatta sisääntunkeutuvan veden paljoudesta hän kuitenkin toivoi, että Herramme, joka oli hänet tuonut tähän asti, laupeudessaan ja suopeudessaan häntä armollisesti johtaisi eteenkinpäin; sillä Hänen Korkealle Majesteetilleen (_su alta Majestad_) ei ollut tuntematonta, kuinka paljon vastuksia ja hankaluuksia hän oli joutunut kokemaan jo ennen Espanjasta lähtöään, kun hänelle ei siellä kukaan ollut suosiollinen, Herraamme Jumalaamme lukuunottamatta, koska Hän tunsi hänen sydämensä, ja Jumalan ohella heidän korkeutensa; kaikki muut olivat olleet hänelle vihamielisiä ilman minkäänmoista perustetta.

»Ja nämä ovat syynä»--lisää amiraali--»miksi Teidän Korkeuksillanne ei ole ollut tuloja sataa miljoonaa enemmän siitä saakka kuin olen ollut palveluksessanne, s.o. niinä seitsemänä vuonna, jotka tulevat tämän tammikuun 20. päivänä täyteen, laskematta mukaan niitä lisäyksiä, joita nuo tulot olisivat tuottaneet; mutta Herra Jumala kääntää kaiken parhaaksi.»

TIISTAINA TAMMIKUUN 15. PÄIVÄNÄ

Amiraali antoi lähtökäskyn, koska täällä oleskelusta ei sattuneen epäjärjestyksen vuoksi voinut toivoa mitään hyötyä. »Tänään saimme kuulla, että Navidadin, Teidän Korkeuksillenne kuuluvan kaupungin, alueella on hyvin paljon kultaa sekä että Caribissa ja Matininossa on paljon vaskeakin. Karibissa käymisessä ja oleskelemisessa on vaikeutensa, koska sikäläiset asukkaat mielellään syövät ihmislihaa.

Amiraali on siitä huolimatta päättänyt mennä sinne, koska sen saaren näkee täältä ja se sitäpaitsi on matkan varrella. Sieltä hän aikoo purjehtia Matininolle, jossa kuuluu asuvan vain naisia eikä ainoatakaan miestä; amiraali ajatteli käydä joillakin näillä saarilla ja ottaa mukaansa joitakuita asukkaita. Hän lähetti maihin veneen, mutta kuningas ei ollut vielä tullut, kun hänen kylänsä on kaukana sisämaassa; hän oli kuitenkin lupauksensa mukaan lähettänyt kultaisen kruununsa. Monet muut intialaiset toivat puuvillaa, leipää ja ajesia: he olivat kaikki jousin ja nuolin asestettuja.

Kun he olivat vaihtaneet kaikki, tuli karavelille neljä nuorukaista, jotka niin hyvin tunsivat kaikki tästä itäänpäin olevat saaret, että amiraali päätti ottaa heidät mukaansa Espanjaan. Tämän maan asukkailla ei ole rautaa eikä muitakaan metalleja; mutta muutamassa päivässä ei kuitenkaan ole mahdollista hankkia mistään maasta perusteellisia tietoja, osaksi kun asukkaiden kieli oli meille liian vaikeata, niin että meidän oli kaikki arvattava, ja osaksi koska he eivät ymmärtäneet, mitä me heille puhuimme.

Heidän jousensa ovat yhtä suuria kuin Englannissa ja Ranskassa käytetään; nuolet muistuttavat toisten intialaisten heittokeihäitä ja ovat tehtyjä ruokokepeistä, joista valikoidaan suorimmat, ja pituudeltaan neljästä ja puolesta kuuteen jalkaan. Kärjeksi he kiinnittävät teroitetun puunpalan, jonka jotkut vielä varustavat kalanhampaalla, toiset ja lukuisammat sitovat ruohoa kärkeen ja ampuvat aivan erikoisella tavalla, niin että haavat eivät koskaan koidu vaarallisiksi. Jouset näyttävät marjakuusesta valmistetuilta.

Täällä on paljon puuvillaa, joka on hyvin hienoa ja hyvin pitkää, mastiksia ja agia, joka on heidän pippuriaan ja paljon parempaa kuin meikäläinen. Mitään ei syödä ilman tätä maustetta, joka on hyvin terveellistä; Españolalta sitä voi vuosittain saada viisikymmentä karavelinlastia. Tässä lahdessa amiraali havaitsi paljon samanlaista meriruohoa kuin matkan varrella. Hän päätteli tästä, että suoraan idässä päin täytyi vielä olla useita saaria, sillä hän pitää varmana, että tämä meriruoho kasvaa vähäisessä syvyydessä ja lähellä rantaa. »Jos on näin», lisää hän, »niin nämä saaret ovat likellä Kanariaa, vähemmän kuin neljänsadan penikulman päässä siitä.»

KESKIVIIKKONA TAMMIKUUN 16. PÄIVÄNÄ

Kolme tuntia ennen päivänkoittoa hän lähti tästä lahdesta, jolle hän antoi nimeksi Nuolten lahti. Hän purjehti länsituulessa Caribin saarta kohti, jolla asuu sitä kaikkien muiden kovin pelkäämää kansaa, mikä risteilee lukemattomilla kanooteillaan pitkin merta ja syö vangitsemansa ihmiset. Yksi nuoresta neljästä intialaisesta sanoi amiraalille, että se Caribin saari on noin kuudenkymmenenneljän penikulman päässä kaakossa.

Hän päätti suunnata matkansa sinne ja antoi asettaa purjeet siten; mutta tuskin oli päästy kaksi meripenikulmaa, kun jo nousi navakka tuuli, joka oli suotuisa kotimatkaa varten Espanjaan. Amiraali huomasi miehistönsä olevan huolestuneita siitä, että jälleen loitonnuttiin kotisuunnasta, ja kun karavelit olivat hyvin vuotavia, ei voitu toivoa mitään muuta apua kuin Jumalalta. Amiraali katsoi siis pakolliseksi luopua ottamastaan suunnasta ja otti uudeksi suunnaksi PI1/4I joka johti suoraan Espanjaan. Auringonlaskuun saakka purjehdimme neljäkymmentäkahdeksan penikulmaa, joka tekee kaksitoista leguaa.