Part 7

Sitten astui joitakin kanootissa olevia maihin, sitten kaikki. Mutta cazique yksinään nousi ja käyttäen sanoja, jotka tuntuivat uhkauksilta, ajoi heidät takaisin kanoottiin. Hän roiskutti heidän päälleen vettä ottaen rannalta kiviä ja heitellen niitä veneeseen, ja sitten kun kaikki olivat kuuliaisesti nousseet kanoottiin, cazique otti kiven ja pani sen alguazilin käteen, jotta hän heittäisi sillä vieraita, mitä tämä ei kuitenkaan tehnyt. »Tässä tilaisuudessa nähtiin, kuinka suosiollinen cazique oli amiraalille. Kanootin lähdettyä sanottiin amiraalille, että Tortuga-saarella oli enemmän kultaa kuin Españolalla, koska se oli likempänä Babequeta. Amiraali arveli, että Tortuga-saarella enempää kuin täälläkään ei ollut omia kultakaivoksia, vaan kaikki kulta saatiin, joskin pienissä erissä, Babequesta, koska näillä kummallakaan saarella ei ollut sanottavasti vaihdettavaa. Muuten maanlaatu on niin hedelmällistä, ettei heidän tarvitse toimeentulokseen paljon tehdä työtä, vielä vähemmän heillä on huolta vaatteista, kun he kaikki käyvät ihan alastomina.

Amiraali uskoi, että aivan lähellä oli seutuja, missä maaperä kätki sisäänsä suurimmat aarteensa ja että Herramme johdattaisi hänet kyllä paikkaan, missä kulta kasvaa. Hän oli saanut tietoja, että siitä satamasta, missä hän nyt oli, matka Babequeen kesti neljä päivää; se merkitsi kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen meripenikulmaa, jonka suotuisalla tuulella voisi purjehtia yhdessä päivässä.[32]

TIISTAINA JOULUKUUN 18. PÄIVÄNÄ

Amiraali pitkitti tyvenen pakosta viipymistään täällä ankkurissa vielä tämän päivän. Hänellä oli toinenkin peruste. Cazique oli hänelle sanonut tuovansa kultaa, ja vaikka amiraali ei uskonut täällä olevan sitä paljon, koska täällä ei ollut kultakaivoksia, hän oli hyvin utelias kuulemaan lisätietoja sen paikan sijainnista, mistä kultaa saatiin. Päivänkoitteessa hän nostatti laivan ja karavelien liput ja viirit O:n pyhän Neitsyt Marian kunniaksi, jonka päivä tänään oli.[33] Kanuunat laukaistiin useaan kertaan.

»Tämän Españolan-saaren kuningas», on amiraalin päiväkirjaan kirjoitettu, »oli lähtenyt hyvissä ajoin asuinpaikaltaan, joka on noin viiden leguan päässä. Kello kolmen maissa hän tuli kylään, johon amiraali oli lähettänyt joitakin miehiään katsomaan, tulisiko kultaa. He huomasivat, että kuninkaalla oli seuranaan enemmän kuin kaksisataa miestä, joista neljä toi häntä kantotuolissa; hän oli vielä nuori, kuten jo tuli huomautetuksi. Amiraalin syödessä puolista aluksensa peräkorokkeella tuli kuningas hänen luokseen kaikkine miehineen.»

»Teidän Korkeuksianne», kirjoittaa amiraali kuninkaalle ja kuningattarelle, »olisi varmasti hyvin huvittanut kulkueen loisto ja se kunnioitus, mitä kaikki osoittivat hänelle. Kun kuningas astui laivaan, hän tapasi minut pöydästä peräkastellilta. Hän tuli suoraan luokseni, istuutui viereeni eikä sallinut minun nousta pöydästä, ennenkuin olin aterioinut. Olettaen, että liharuokamme maittaisivat hänelle, käskin tarjoilla myöskin hänelle.

Kun hän astui peräkorokkeelle, hän antoi kädellään merkin, että kaikkien toisten tuli jäädä ulkopuolelle. He tottelivat täsmällisesti tätä määräystä ja suurinta kunnioitusta osoittaen istuutuivat kannelle (_cubierta_), lukuunottamatta kahta iäkkäämpää vanhusta, joita pidin hänen neuvonantajinaan; he istuutuivat hänen jalkojensa juureen. Ruokalajeista, joita tarjoilutin hänelle, hän ei maistanut enempää kuin kohteliaisuus vaati (_para hacer la salva_) ja lähetti sitten lopun seuralaisilleen, jotka söivät kaikki. Samoin hän teki juomille; hän vain kostutti niillä huuliaan ja antoi sitten muille.

Kaikessa hän menetteli ihailtavan arvokkaasti ja vähin sanoin, jotka olivat, mikäli minä käsitin, hyvin ajateltuja ja älykkäitä. Hänen jaloissaan istuvat katsoivat hänen suuhunsa, puhuivat hänen puolestaan ja hänen kanssansa, aina mitä suurimmalla kunnioituksella. Aterian päätyttyä eräs hänen palvelijoistaan toi vyön (_cinto_), joka oli samankaltainen kuin ne, joita Espanjassa käytetään, vaikka toisella tavalla tehty. Hän antoi minulle sen sekä kaksi pientä taottua kultakappaletta. Luulen, että he täällä kokoavat tätä metallia vähän, vaikka ovatkin likellä niitä seutuja, missä sitä tuotetaan ja missä sitä esiintyy runsaasti.

Havaitsin vuodettani peittävän maton miellyttävän häntä suuresti; lahjoitin sen hänelle samoinkuin merenvahahelmeni, jotka olivat kaulassani, värilliset kengät ja lasillisen appelsiinimehua, mistä hän ihmetellen iloitsi, mutta hän, samoin kuin hänen neuvonantajansa ja seuralaisensa, olivat hyvin pahoillaan siitä, etteivät he ymmärtäneet minua enkä minä heitä. Kaiken kaikkiaan tajusin vain, että hän ilmaisi minulle: jos minua täällä jokin miellyttää, niin koko saari on minun käskettävissäni.

Tuotin hänelle nähtäväksi erään ketjuni, siinä muistoksi kannan isoa kultakappaletta, johon on kiinnitetty Teidän Korkeuksienne kuvat. Näytin sitä hänelle ja toistin mitä olin eilen sanonut: että Teidän Korkeutenne hallitsivat suurinta osaa maailmasta, eikä ollut toisia niin mahtavia ruhtinaita kuin te. Näytin hänelle myöskin kuninkaallisen viirin ja ristiviirin, joille hän osoitti suurta kunnioitusta. Kuinka mahtavia hallitsijoita täytyikään Teidän Korkeuksienne olla, sanoi hän neuvonantajilleen, kun te olitte aivan huolettomasti lähettäneet minut tähän maahan, joka oli kaukana ja etäällä taivaasta. Hän puhui vielä paljon muutakin, mitä en ymmärtänyt, mutta panin merkille hänen ihmetyksensä.»

Kun oli jo myöhäistä ja cazique halusi palata kotiin, päästi amiraali hänet menemään kaikella kunnioituksella laukaisten musketeilla useita kunnialaukauksia. Maalle päästyään hän istuutui kantopaareillensa ja lähti kotimatkalle koko seurueineen, jossa oli yli kaksisataa miestä, kuten jo olen sanonut. Hänen pikku poikansa seurasi, intialaisen arvohenkilön (_hombre muy honorado_) kantaessa häntä olallaan. Missä ikään hän tapasi merimiehiä ja laivojen väkeä, hän antoi heille ruokaa ja osoitti suurta kunnioitusta.

Eräs häntä vastaan tullut merimies kertoi nähneensä, että kaikkia amiraalin antamia lahjoja kannettiin hänen edellään, kutakin lahjaa vei eri mies, kaikki arvohenkilöitä. Heti caziquen eli kuninkaan jälkeen seurasi hänen poikansa yhtä suuren saattueen kera ja sitten kuninkaan veli omine saattueineen, mutta hän kulki jalan. Viimeksimainittu tuli kuninkaan jälkeen laivalle, ja amiraali teki hänen kanssaan pienen vaihtokaupan; kaikkiaankin saatiin kultaa tänään vain vähän, mutta eräältä ukolta amiraali sai tietää, että korkeintaan sadan leguan päässä oli joukko saaria lähellä toisiansa ja niillä oli paljon kultaa, kuulipa hän sanottavan, että yksi niistä oli ihan kokonaan kultaa ja muillakin oli kultaa niin paljon, ettei tarvinnut muuta kuin lapioida kokoon ja seuloa. Siellä sitä sulatetaan, valetaan tangoiksi ja muokataan tuhansiksi esineiksi, joita vanhus merkeillä lähemmin selitteli. Hän selosti amiraalille seudun ja vedet, joissa ne saaret olivat.

Amiraali päätti heti lähteä matkalle sinne ja sanoi, että jos ukko ei olisi niin huomattavassa asemassa kuninkaan luona oleva henkilö, niin hän pitäisi hänet laivalla, tai jos osaisi heidän kielensä, olisi pyytänyt häntä seuraamaan mukana, minkä mies varmaan olisi tehnytkin, kun hän näytti olevan niin hyvä ystävä hänen, kristityn, kanssa. Mutta kun hän jo nyt kuljetti mukanaan kylliksi näitä miehiä vasalleiksi Kastilian kuningasparille eikä halunnut tehdä heille väkivaltaa, hän päästi ukon menemään.

Hän pystytti keskelle tätä kylää hyvin ison ristin, ja intialaiset koskettivat sitä käsillään ja, kuten amiraali otaksui, lausuivat rukouksensa ja kunnioittivat sitä. Kaikesta päätellen kaikki nämä saaret, kuten amiraali Herralta toivoi, tulevat kristityiksi.

KESKIVIIKKONA JOULUKUUN 19. PÄIVÄNÄ

Tänä yönä lähdettiin purjehtimaan pois lahdesta, jonka Tortuga-saari ja Española muodostavat. Aamulla tuuli vakaantui itään, minkä takia tänään ei päästy näistä saarista eroon.--Pienelle saarelle, jonka amiraali löysi, hän antoi nimen Santo Tomas, ja kauas mereen pistävälle niemekkeelle nimen Cabo de Caribata.--Sää oli kuin Espanjassa maaliskuussa, puut niin vihreitä kuin toukokuussa; yöt kestivät neljätoista tuntia.

TORSTAINA JOULUKUUN 20. PÄIVÄNÄ

Tänään auringon laskiessa amiraali laski ankkurin satamaan, joka on Santo Tomasin saaren ja Cabo de Caribatan välissä.[34] Satama on oikein hyvä ja niin iso, että siihen mahtuisivat kaikki kristikunnan laivat.--Tähän satamaan näkyy suuri, viljelty laakso, ja sitä ympäröivät vuoret näyttävät kohoavan taivaaseen asti. Epäilemättä niiden joukossa on joitakin, jotka ovat korkeampia kuin Teneriffan Pico de Teyde, jota pidetään korkeimpana.[35]

PERJANTAINA JOULUKUUN 21. PÄIVÄNÄ

Amiraali tutki tänään sataman tarkemmin. Hän havaitsi sen niin hyväksi, ettei hän voinut verrata sitä mihinkään, mitä hän tähän asti oli nähnyt. Hän sanoi ylistäneensä muita satamia niin paljon, ettei tiennyt, mitä laatusanoja tästä olisi käyttänyt ylistääkseen tätä asianmukaisesti, ja pelkäsi joutuvansa ylenpalttisen liioittelijan (_manificador excesivo_) kirjoihin, ja hänen katsottaisiin sanoneen enemmän kuin oli totta. Senvuoksi hän lisäsi tähän: »Minulla on mukanani vanhoja merenkulkijoita, jotka sanovat samaa kuin minä ja tulevat aina sanomaan, kuten kaikki, jotka merta kulkevat, nimittäin, että kaikki se ylistys, jota olen näihin satamiin kohdistanut, on totta, ja myöskin, että viimeksimainittu satama on paras kaikista.»

Päiväkirja jatkuu sitten: »Kolmekymmentäkaksi vuotta olen ollut merellä--kun lasketaan se aika, jonka todellisuudessa voin laskea--olen nähnyt koko idän ja koko lännen ja tehnyt matkan pohjoiseen, nimittäin Englantiin, ja käynyt myöskin Guineassa, mutta missään maassa en ole nähnyt niin täydellisiä satamia kuin täällä, missä olen tavannut toinen toistaan kauniimpia. Olen tarkasti perehtynyt kaikkeen, mistä kirjoitan, ja myöskin viimeksimainittuun satamaan, kuten saatan vakuuttaa, ja toistan vielä, että se on kaikkia muita parempi, että siinä on tilaa maailman kaikille laivoille ja että se voitaisiin sulkea yhdellä vanhalla laivantouvilla. Suusta pohjaan saakka sen pituus on viisi penikulmaa.»[36]

Amiraali pani merkille jonkun verran viljeltyä maata. Hän käski kahden miehen mennä maihin, nousta kukkulalle ja tarkastaa, oliko näkyvissä kylää, sillä mereltä käsin ei nähty sitä. Tänä iltana kymmenen maissa tuli laivalle joitakin intialaisia kanootilla katsomaan amiraalia ja kristityitä kuin ihmeitä. Hän antoi heille joitakin pikkuesineitä, mistä he tulivat peräti iloisiksi. Molemmat kristityt palasivat laivaan ja näyttivät paikan, mistä he olivat nähneet ison kylän vain vähäisen matkan päässä merestä.

Amiraali käski laivan siirtyä sinnepäin vain pienen matkan päähän maasta. Hän näki heti joitakuita intialaisia, jotka lähenivät rantaa; kun he näyttivät pelokkailta, hän käski pysähtyä, jotta hänen laivallaan olevat intialaiset saisivat puhua heidän kanssaan ja vakuuttaa, ettei heille aiottu tehdä mitään pahaa. Senjälkeen intialaiset tulivat vielä likemmäs merta ja amiraali läheni maata. Kun he olivat päässeet pelostaan, tuli niin paljon, että koko ranta oli heitä täynnä, ja miehet niin hyvin kuin naiset ja lapsetkin osoittivat meille tuhat huomaavaisuutta: toiset juoksivat sinne, toiset tänne tuoden meille leipää, jota he valmistavat niamesista--heidän kielellään se on _ajes_--, joka on hyvin valkoista ja hyvää. He toivat meille myös vettä kurpitsapulloissa ja saviruukuissa, jotka ovat samanlaisia kuin espanjalaisetkin; sitten he toivat kaikkea, mitä ikään heillä oli maailmassa ja minkä he uskoivat amiraalia ilahduttavan, ja sen kaiken he tekivät niin halukkaasti (_con un corazon tan largo_) ja ilomielin, että sitä ihan ihmetteli.

»Ei voi sanoa»--huomauttaa amiraali--»heidän antaneen niin mielellään tavaroitansa siksi, että ne olivat niin vähäarvoisia, sillä ne, joilla oli kultaesineitä, antoivat ne yhtä mielellään meille kuin sellaisetkin, jotka toivat kurpitsapulloissa vettä; on hyvin helppo havaita, milloin joku antaa jotakin mielellään. Tällä kansalla ei ole karttuja eikä heittokeihäitä eikä minkäänmoisia aseita; sama on laita kaikkien muidenkin asukkaiden, jotka asuvat tällä nähdäkseni hyvin isolla saarella.

Miehet ja naiset kulkevat alastomina kuin ovat syntyneet. Juanalla ja joillakin muilla saarilla naiset käyttävät, eritoten täytettyään kaksitoista vuotta, pieniä pumpulikankaisia esiliinoja, mutta täällä niitä eivät käytä vanhat eivätkä nuoret. Muilla saarilla miehet mustasukkaisina piilottavat vaimonsa kristityiltä; täällä tehdään päinvastoin. Täällä naiset ovat kaunisvartaloisempia, ja he ensimmäisinä kiittävät taivasta saapumisestamme, tuoden kaikkea, etenkin syötävää; leipää, pähkinöitä ja viiden-, kuudenlaisia hedelmiä, joista käskin joitakin kuivata tuodakseni ne kuningasparille. Muutoin naiset juuri olivat olleet aluksi avuliaita; sittemmin he pysyttelivät piilossa. Senvuoksi annoin väelleni käskyn, ettei se saanut tehdä kenellekään mitään pahaa eikä ottaa keneltäkään mitään vasten heidän tahtoaan, ja kaikesta saadusta oli maksettava. Lopultakin»--huomauttaa amiraali--»on kai kenenkään vaikea löytää ihmisiä, jotka ovat niin hyväsydämisiä, niin anteliaita ja samalla kertaa niin pelokkaita kuin nämä intialaiset, jotka antavat kristityille ihan kaiken, mitä heillä on, ja vieläpä tulevat heitä vastaan tuomaan tavaransa.»

Sitten amiraali lähetti kuusi kristittyä käymään kylässä. Heille osoitettiin kaikkea mahdollista kunnioitusta, heille annettiin kaikkea mitä vain oli annettavaa, sillä kukaan ei epäillyt, etteivät amiraali ja hänen väkensä olleet kotoisin taivaasta. Niitä intialaisia, jotka olivat laivoilla, ei oltu myöskään saatu luopumaan siitä uskomuksestaan. Kuuden kristityn palattua tuli useissa kanooteissa intialaisia erään päällikön puolesta (_de un Señor_) kutsumaan amiraalia käymään hänen kylässään. Kun tämä kylä oli lähellä eräällä maankielekkeellä, meni amiraali hänen luokseen. Palatessaan hän näki koko rannan niin tiheässä kansaa, että hän hämmästyi, miehet, naiset ja lapset juoksivat hänen luokseen ja huusivat, ettei hän lähtisi heidän luotansa.

Toisen päällikön lähetit odottivat häntä kanooteissa tuoden hänelle kutsun, jota amiraali noudatti. Tämä päällikkö odotti suuren muonavaraston kanssa. Tuskin hän oli saanut kuulla amiraalin saapumisesta, kun hän käski kuljettaa kaikki elintarvikkeet espanjalaisiin laivoihin. Nähtyään, että amiraali otti vastaan, mitä hänelle oli tuotu, asukkaat juoksivat takaisin kyläänsä tuomaan vielä lisää ruokatarpeita, papukaijoja ja muuta, ja heti lahjoittivat kaikki niin sydämellisesti, että se oli ihmeellistä. Amiraali antoi heille vastaan lasihelmiä, messinkisormuksia ja tiukuja, ei siksi, että he olisivat niitä pyytäneet, vaan koska se oli hänestä tarkoituksenmukaista ja koska hän piti heitä jo--nämä ovat amiraalin omat sanat--kristittyinä ja Espanjan kuningasparin alamaisina paremmin kuin espanjalaisia itseään. »Ei puutu enää mitään muuta», sanoo hän, »kuin että ymmärtäisimme heidän kieltänsä, voidaksemme käskeä heitä, sillä he tottelisivat vastaansanomatta». Amiraalin palatessa laivalle kaikki intialaiset huusivat, ettei kristittyjen pitäisi poistua heidän luotansa vaan jäädä tänne, ja intialaisia täynnä olevat kanootit tulivat hänen perässään laivalle.

Amiraali osoitti heille kunnioitusta, syötti heitä ja antoi heille lahjoja. Hänen poissaollessaan oli lännestä päin tullut vieläkin yksi päällikkö, ja vaikka laiva oli puolen tunnin päässä rannasta, tulivat monet intialaiset sinne uimalla. Kun tämä päällikkö ei odottanut amiraalin paluuta, lähetettiin hänen jälkeensä joitakuita henkilöitä hankkimaan häneltä tietoja saarista. Hän otti heidät vastaan hyvin ystävällisesti, vei heidät kyläänsä ja antoi heille joitakin kultakappaleita. Jatkaessaan matkaansa he tulivat suurelle joelle, jonka poikki intialaiset uivat; kristityt eivät siihen pystyneet ja tulivat takaisin.

Tässä maassa on niin korkeita vuoria, että ne näyttävät ulottuvan taivaaseen saakka. Teneriffan saarella olevat tuntuvat näihin verrattaessa vaatimattomilta. Ne ovat kauniisti puiden ja ruohojen peitossa. Niiden välissä on ihania tasankoja, ja tämän sataman pohjassa on laakso, jonka suuruutta silmä ei pysty mittaamaan; se näyttää olevan viidentoista tai kahdenkymmenen tunnin matkan pituinen. Sen läpi virtaa joki, se on kokonaan viljelty, ja pellot ovat niin vihreitä kuin Espanjassa toukokuussa, vaikka yö onkin neljäntoista tunnin pituinen ja maa on siis verrattain kaukana pohjoisessa. Tämä satama on hyvästi suojassa kaikilta tuulilta.--Luoteissivulla on kolme saarta, ja tunnin matkan päähän niemekkeestä laskee iso joki. Amiraali antoi satamalle nimen Puerto de la Mar de Santo Tomas, koska tänään oli sen pyhimyksen päivä; »mereksi» hän nimitti sen suuruuden vuoksi.

LAUANTAINA JOULUKUUN 22. PÄIVÄNÄ

Päivänkoitossa amiraali lähti purjehtimaan etsiäkseen ne saaret, joissa intialaisten kertomuksien mukaan on kultaa ja joista jotkut heidän tietämäänsä sisältävät enemmän kultaa kuin maata. Ilma ei sallinut sitä, ja meidän oli palattava ankkuripaikallemme. Tämän maan päällikkö, joka omistaa kylän tässä lähellä, lähetti miehitetyn veneen amiraalin luo kutsumaan häntä laivoineen lähemmäksi, jotta hän voisi antaa hänelle kaiken, mitä hänellä oli.

Hän lähetti kanootin mukana hänelle vyön, jossa kukkaron sijasta oli naamio erinomaisen suurin kuvin, jotka samoin kuin nenä ja kielikin olivat taotusta kullasta. »Nämä ihmiset», sanotaan päiväkirjassa, »ovat niin hyväsydämisiä, että he, jos heiltä jotakin pyytää, antavat sen maailman parhaimmalla tahdolla; heille suorastaan osoittaa suosiota, kun heiltä jotakin pyytää.» He lähenivät venettä, antoivat vyön eräälle merimiehelle, ja lähetystö nousi sitten laivaan.

Kului osa päivää, ennenkuin ymmärrettiin heidän asiansa. Yksinpä nekään intialaiset, joita meillä oli laivassa, eivät ymmärtäneet heitä, kun heillä oli tykkänään toiset nimitykset asioille; vihdoin arvattiin heidän eleistään, että heidät oli lähetetty kutsumaan amiraalia. Hän päätti lähteä sunnuntaina caziquen luo, vaikka hänellä ei ollutkaan tapana sunnuntaisin liikuskella, ei taikauskon takia, vaan hurskauden vuoksi. Hän teki sen myöskin tällä kertaa, kuten hän sanoi, vain toivoen, että asukkaat heidän osoittamansa hyvän tahdon vuoksi tulisivat kristityiksi ja Espanjan kuninkaan uskollisiksi alamaisiksi. Hän lisäsi siihen, että hän piti heitä jo sellaisina, ja jotta he rakkaudella suhtautuisivat hänen hallitsijaansa, hän tahtoi heidän parastaan ja koetti toimia heidän tyytyväisyydekseen.

Tänään ennen lähtöä amiraali lähetti kuusi miestä erääseen kolmen tunnin päässä lännessä olevaan kylään, jonka päällikkö eli cazique oli näinä päivinä käynyt hänen luonaan ja sanonut, että hänellä oli useita kultaesineitä. Kun kristityt tulivat sinne, niin päällikkö antoi kättä amiraalin notaarille, jonka hän oli lähettänyt matkaan, ettei intialaisille harjoitettaisi mitään ilkeyttä. He ovat tosiaankin sangen hyväsydämisiä, mutta espanjalaiset niin ahneita ja häpeämättömiä, etteivät he tyydy ottamaan narunpätkää, lasin- tai porsliininsirpaletta vastaan kaikkea, mikä heitä miellyttää, vaan jopa tahtovat tavaraa ilmaiseksikin ja vievät mukanaan maksamatta siitä mitään, vaikka amiraali on sen yhtä mittaa kieltänyt. Vaikka kultaa lukuunottamatta kaikki intialaisten lahjat ovat vähäarvoisia, niin amiraali, heidän hyväsydämisyyteensä katsoen ja koska he luovuttavat kultaa lasihelmeäkin vastaan, on kieltänyt ottamasta heiltä mitään antamatta vastalahjaa.

Kun päällikkö oli antanut notaarille kättä, hän vei hänet asuntoonsa koko asujaimiston seuraamana, joka oli sangen lukuisa. Hän käski antaa lähettiläille aterian, ja intialaiset toivat hänelle puuvillakangasta ja -lankaa. Kun hän illalla laski heidät menemään, lahjoitti hän heille kolme lihavaa hanhea (_tres ansares muy gordas_) ja joitakin kultaesineitä. Heitä seurasi suuri väkijoukko kantaen niitä esineitä, joita olivat saaneet vaihdoksi, ja väki tahtoi kantaa lähettilästä olkapäillään ja saivatkin tehdä sen purojen kohdalla ja rämepaikoissa.

Amiraali käski antaa lahjoja päällikölle, joka ihastui niistä suuresti kuten kaikki hänen alamaisensakin, koska he vakaasti uskoivat espanjalaisten olevan taivaasta tulleita; asukkaat olivat onnellisia jo siitäkin, kun saivat meitä katsella. Yksistään tänään tuli satakaksikymmentä kanoottia, joista jokainen toi jotakin, pääasiallisesti leipää, kaloja tai vettä saviruukuissa. He toivat myöskin erään juurikasvin siemeniä; sellaisen siemenen he heittävät vesikuppiin ja juovat heti sen; intialaiset selostivat amiraalille, että se oli jollakin tavalla hyvin terveellistä.

SUNNUNTAINA JOULUKUUN 23. PÄIVÄNÄ

Tyvenen vuoksi amiraali ei voinut laivoilla lähteä sen päällikön maahan, joka oli lähettänyt hänelle kutsun; mutta hän antoi jäljellejääneiden kolmen lähetin seuraksi veneissä useita omia miehiään, niiden joukossa notaarin. Sillävälin hän lähetti kaksi intialaistaan siihen kylään, missä oli itse käynyt; he palasivat pian laivalle tuoden mukanaan kylän päällikön. Tämä kertoi, että tällä saarella[37] oli niin paljon kultaa, että muualta tultiin sitä ostamaan ja että sitä löytyi täältä niin paljon kuin vain halutti. Tuli vielä muitakin, jotka vahvistivat sen tiedon ja kuvasivat, millä tavalla kultaa kerättiin.

Sen kaiken ymmärtäminen oli perin vaikeata, mutta sen verran kävi kuitenkin selville, että täällä täytyi olla paljon kultaa, ja kun vain saataisiin selville paikka, mistä he sitä kokosivat, sitä voisi saada halvalla tai ihan ilman korvausta.

»Meidän Herramme», kirjoittaa amiraali päiväkirjaansa, »jolla on vallassaan kaikki asiat, tukekoon ja varjelkoon minua niinkuin Hän tahtoo ja niinkuin Hänen palveluksekseen parhaiten sopii. Tähän mennessä laivalla on käynyt tuhansia intialaisia, ja jokainen on aina tuonut jotakin. Ehtimättä ihan vielä laivallekaan, puolen nuolenkantaman päässä, he jo nousevat seisomaan kanooteissaan, näyttävät, mitä heillä on kädessään, ja huutavat: 'Ottakaa! Ottakaa!' Luullakseni enemmän kuin viisisataa tuli laivalle uiden, kanoottien puutteessa, vaikka rannasta oli noin tunnin matka laivalle.»

Otaksuttavasti viisi caziqueta poikineen, puolisoineen ja lapsineen oli käynyt laivalla. Amiraali antoi jakaa heille kaikille lahjoja ja sanoi, että se oli hyvää tuhlausta. »Herra laupeudessaan,» kirjoittaa hän, »tukekoon minua, niin että löytäisin sen kullan, tarkoitan sen kultakaivoksen, sillä täällä on miehiä, jotka sanovat tietävänsä, missä se on.»

Veneet palasivat yön aikana; ne olivat käyneet hyvin kaukana ja olivat tavanneet monta kanoottia, joissa olleet intialaiset tahtoivat nähdä amiraalin. Hän piti varmana, että jos hän vielä viipyisi tässä satamassa joulun, niin kaikki tämän saaren asujaimet, ja hän piti tätä saarta (erheellisesti) suurempana kuin Englanti,[38] tulisivat tänne häntä katsomaan. Intialaiset seurasivat kristittyjä kyläänsä, joka näiden antaman tiedon mukaan oli kaikista suurin ja säännöllisimmin rakennettu. Kun kanootit melomalla kulkevat erittäin joutuisasti, ehtivät he veneistä edelle ja ilmoittivat caziquelle kristittyjen tulosta. Amiraali huomauttaa tässä, ettei hän vielä tiedä, merkitseekö cazique samaa kuin kuningas vai onko se vain maaherra. Heitä kohdeltiin ylhäisinä miehinä ja mainittiin nimityksillä _nitayno_, mutta ei ymmärretty, merkitsikö se aatelista (_hidalgo_), maaherraa vaiko ritaria.