Part 6

Kun yö tuli, hän määräsi karaveli _Niñan_, joka oli pikapurjehtija, menemään edeltä, jotta ehtisi satamaan vielä päivänvalolla. Kun se tuli sataman suulle ja huomasi sataman niin isoksi kuin Cadizin lahti, se lähetti edellänsä veneen, koska oli jo tullut pimeä, opastamaan soihdulla. Ennenkuin amiraali ehti paikalle, missä _Niña_ luovi edestakaisin odottaen veneestä merkkiä purjehtiakseen sisään satamaan, veneen soihtu sammui. Kun karaveli ei nähnyt enää mitään valoa, se purjehti avomerelle ja sytytti soihdun amiraalia varten, jolle hänen lähestyessään kerrottiin, mitä oli tapahtunut. Tällävälin sytytettiin veneessä uusi soihtu; _Niña_ purjehti sisään satamaan, mutta amiraali luovi kaiken yötä sen ulkopuolella.

TORSTAINA JOULUKUUN 6. PÄIVÄNÄ

Kun tuli päivä, oli amiraali neljän leguan päässä satamasta, jolle hän antoi nimen Puerto Maria.--Miehistö oli nähnyt yöllä useita tulia, jotka paloivat vielä aamulla. Niitä ylläpitivät kaikesta päättäen vartiot suojakseen sellaista väkeä vastaan, joiden kanssa he olivat sotajalalla. Vesperhetkellä amiraali purjehti satamaan, jolle hän antoi tämän päivän pyhimyksen mukaan nimen Puerto se San Nicolao.[28] Häntä hämmästytti sen kauneus ja erinomaisuus, ja vaikka hän olikin ylistänyt Kuuban satamia erinomaiseksi, hän sanoi, ettei tämä jäänyt niistä jälkeen, vaan jopa saattoi olla parempikin, ja ettei ollut sen veroista toista.

Sillä on ulottuvaisuutta eteläkaakkoiseen suuntaan kaksi leguaa; sataman suussa on etelän puolella niemeke, jossa on erilaatuisia hedelmiä tuottava kaunis puuistutus. Amiraali arveli niitä mauste- ja muskottipuiksi, mutta kun hedelmät eivät olleet kypsiä, siitä ei saatu varmuutta. Amiraali mittasi sataman syvyyden ja havaitsi sen soveliaaksi kaikkein suurimman laivastonkin suojapaikaksi. Sataman vastapäätä on ihastuttava laakso, jonka läpi virtaa joki. Täällä on varmasti suuria asutuksia, kuten voi päätellä intialaisten matkoillaan käyttämistä kanooteista, joista enin osa kooltaan vastaa viisitoistatuhtoisia veneitä.

Kaikki intialaiset pakenivat heti kun saivat nähdä aluksemme. Ne, jotka amiraalilla vielä oli mukana saarilta otettuina, osoittivat niin suurta kaipausta palata kotimaahansa, että amiraali sanoi olevansa pakotettu heti tältä saarelta lähdettyään saattamaan heidät kotiinsa, sillä hän oli jo alkanut epäillä heitä, kun hänelle ei ollut näytetty tietä heidän asutustensa läpi, ja sitäpaitsi hän oli tullut vakuuttuneeksi sitä, etteivät he puhuneet hänelle aina totta. Lisäksi he eivät ymmärtäneet häntä eikä hän heitä, ja vielä he pelkäsivät näiden saarten asukkaita. Päästäkseen neuvottelemaan viimeksimainittujen kanssa amiraali piti tarpeellisena viipyä joitakin päiviä tässä satamassa, mitä hän ei kuitenkaan tehnyt, kun aikoi vielä löytää lisää maita, koska hän epäili, tokko hyviä ilmoja kestäisi vielä kauan. Hän toivoi Jumalan nimessä, että ne intialaiset, joita hänellä oli mukanaan, oppisivat hänen kielensä ja hän heidän; sitten hän palaisi ja saattaisi keskustella näiden saarten asukkaiden kanssa; myöskin hän toivoi, että Herra soisi hänen ennen Espanjaan palaamistaan löytää paljon kultaa.

PERJANTAINA JOULUKUUN 7. PÄIVÄNÄ

Päivän koittaessa amiraali lähti San Nicolaon satamasta ja jatkoi tutkimusmatkaansa pitkin saaren itärantaa. Hän pani merkille useampia niemekkeitä, joensuita, viljeltyjä laaksoja.--Kello oli vasta 1 iltapäivällä, kun hän laski satamaan, jolle antoi nimen La Concepcion. Kun taivas vetäytyi pilveen, hän laskeutui veneeseen ja soudatti itsensä joen suuhun mennäkseen maihin. Hän antoi heittää verkon, ja vielä ennenkuin hän ehti maihin, hän veti veneeseen merilahnan (_lisa_), mikä häntä riemastutti, koska hän ei vielä ollut nähnyt täällä yhtään kalaa, joka olisi ollut Espanjan kalojen näköinen. Merimiehet saivat vielä useita samanlaisia kaloja kuin Espanjassa. Hän meni vähän matkaa maalle, joka oli hyvin viljeltyä; siellä hän kuuli satakielen ja muiden lintujen laulua kuten Espanjassa. Viisi ihmistä huomattiin, mutta he eivät jääneet odottamaan, vaan pakenivat. Amiraali löysi myrttejä ja muita samanlaisia puita ja kasveja kuin Kastiliassa.[29]

LAUANTAINA JOULUKUUN 8. PÄIVÄNÄ

Epäsuotuisa sää pakotti pysyttelemään satamassa.

SUNNUNTAINA JOULUKUUN 9. PÄIVÄNÄ

Tänään satoi, ja meillä oli talvisää kuin Espanjassa lokakuussa.--Saari on hyvin suuri, ja amiraali sanoi, ettei hän ihmettelisi, vaikka sen ympärys olisi vähintään kaksisataa tuntia. Se on kokonaan viljelty, mutta asutukset tuntuvat olevan etäähköllä merenrannasta ja rakennettu siten, että niiden asukkaat saattavat havaita tulijat jo kaukaa. He olivat paossa, olivat vieneet kaikki tavaransa mukaansa ja käyttivät tulimerkkejä kuin sotilaat.--Tähän satamaan laskee kaksi jokea, joissa on vain vähän vettä; niitä vastapäätä on ihastuttavia tasankoja, Kastilian maisemien kaltaisia, mutta niitä verrempiä, ja siksi tämä saari saa nimen Isla Española.

MAANANTAINA JOULUKUUN 10. PÄIVÄNÄ

Ankara koillinen pakotti pysymään paikallaan. Amiraali lähetti kuusi hyvin asestettua miestä maihin, käskien heitä menemään kaksi tai kolme tuntia sisämaahan päin ja koettamaan puhua jonkun kanssa. He menivät ja palasivat näkemättä taloja ja löytämättä asukkaita. He näkivät vain muutamia majoja, hyvin laveita liesiä ja paikkoja, joissa oli poltettu isoja nuotioita. He löysivät maailman kauneimpia tiluksia ja paljon mastiksipuita, joista he toivat mukanaan hartsiakin, vaikka nyt ei olekaan sen keräämiseen oikea vuodenaika.

TIISTAINA JOULUKUUN 11. PÄIVÄNÄ

Luoteinen jatkui eikä sallinut merelle lähtöä. Intialaistemme sanonnan mukaan tämä on tie Babequen saarelle, jonka pitäisi olla hyvin iso, paljon suurempi kuin Kuuba eikä veden ympäröimä. Tästä voi päätellä heidän puhuvan mantereesta, jonka pitäisi olla Españolan takana ja jonka nimi heidän kielellään on Caritaba tai Caniba; sen asukkaita he pelkäävät alituisesti. Caniba, virkkoi amiraali, ei ole mitään muuta, kuten jo olen sanonut, kuin suurkaanin kansa (_la gente del gran Can_), jonka täytyy asua täällä lähellä ja lähettää tänne aluksiansa kappaamaan asukkaita, ja kun nämä eivät palaa, he kuvittelevat näiden tulleen syödyiksi. »Joka päivä», huomauttaa amiraali, »ymmärrän näitä intialaisia yhä paremmin, vaikka vieläkin käsitämme jotakin toisin kuin pitäisi. Merimiehet saivat eräitä kaloja, joille he antoivat nimiä Espanjassa tuntemiensa kalojen mukaan.»

KESKIVIIKKONA JOULUKUUN 12. PÄIVÄNÄ

Epäsuotuisan tuulen takia jäimme vielä täksi päiväksi tänne. Amiraali pystytti suuren ristin sataman suuhun länteen päin laajasti näkyvälle ylävälle paikalle, »tunnukseksi», sanoi hän, »että tämä maa kuuluu teidän majesteeteillenne ja erittäinkin Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme merkiksi ja kristinuskon kunniaksi.» Sitten kolme merimiestä kiipesi vuorelle tutkimaan puita ja kasveja. He löysivät paljon väkeä koolla, kaikki alastomina; heille huudettiin, mutta he pakenivat. Lopuksi he sieppasivat yhden naisen eivätkä mitään muuta; »sillä olin käskenyt heitä», lisää amiraali tähän, »kaappaamaan joitakuita osoittaaksemme heille kunniaa, karkottaaksemme heistä pelon ja kuullaksemme heiltä, oliko täällä mitään arvokkaita tavaroita, koska muutoin ei voi olla maan kauneudesta päätellen. He toivat alukselleni naisen, joka oli hyvin kaunis ja nuori; tämä keskusteli intialaisteni kanssa, sillä he puhuvat kaikki samaa kieltä.»

Amiraali puetti hänet, lahjoitti hänelle lasihelmiä, tiukuja ja messinkisormuksia. Sen jälkeen hän lähetti hänet kaikin kunnioin, kuten hänen tapansa oli, takaisin maihin ja hänen mukanaan kolme omaa miestänsä ja kolme intialaista, jotta nämä voisivat keskustella alkuasukkaiden kanssa. Häntä saattavat merimiehet kertoivat, ettei hän olisi tahtonut lähteä veneestä, vaan olisi jäänyt espanjalaiseen laivaan toisten intialaisnaisten kanssa, jotka amiraali oli ottanut Juanan saarelta. Amiraali lisäsi tähän, että kaikki intialaiset, jotka olivat näiden intialaisnaisten kanssa yksissä, olivat tulleet samassa kanootissa, jollaiset heillä ovat karaveleina heidän kulkiessaan saarelta toiselle. Heti kun he tulivat joen suusta satamaan ja saivat nähdä vieraat laivat, he kääntyivät takaisin, jättivät kanoottinsa ja menivät jalkaisin kyläänsä, jonka intialaisnainen meille näytti. Hänellä oli sieraimissaan kultapalanen; merkki siitä, että tällä saarella on kultaa.

TORSTAINA JOULUKUUN 13. PÄIVÄNÄ

Ne kolme miestä, jotka amiraali oli lähettänyt intialaisnaisen mukaan, palasivat kolmen aikaan yöllä. He eivät olleet menneet hänen mukanaan asutukselle saakka joko siksi, että sinne oli kovin pitkä matka, taikka sitten pelosta, ja he toivat viestin, että huomenna laivalle tulisi paljon miehiä, kun he nyt olivat rauhoittuneet naisen antamista tiedoista. Kun amiraali tahtoi tietää, olisiko tästä maasta saavutettavissa mitään hyötyä, ja halusi keskustella mielellään näiden miesten kanssa, tuottaakseen heille, koska tämä maa oli kaunis ja hedelmällinen, onnen päästä Espanjan hallitsijain alamaisiksi, hän päätti lähettää asutukselle toisetkin sanansaattajat, sillä intialaisnaisen kertomus ystävällisestä vastaanotosta ja kristittyjen hyvyydestä antoi hänelle luottamusta. Hän valitsi tähän yhdeksän miestä, hyvin asestettuina, ja tällaiselle asialle hyvin soveliaita, ja antoi heidän mukaansa yhden laivalla olevan intialaisen.

He menivät asutukselle, joka oli neljän ja puolen tunnin päässä kaakossa. He löysivät hyvin vauraassa laaksossa sijaitsevan kylän, mutta tyhjillään, sillä heti kun asukkaat saivat tiedon kristittyjen saapumisesta, he kaikki lähtivät pakoon, haudattuaan kaiken omaisuutensa. Asutuksessa oli tuhat asumusta ja enemmän kuin kolmetuhatta asukasta. Kristittyjen mukana ollut intialainen juoksi heidän peräänsä ja huusi heille, ettei heidän tarvitsisi pelätä mitään; kristityt eivät olleet canibalaisia, ennemminkin he olivat tulleet taivaasta ja antoivat kaikille, keitä tapasivat, hyvin kauniita kapineita. Se, mitä hän heille sanoi, teki heihin sellaisen vaikutuksen, että heissä heräsi luottamus, ja yli kaksituhatta palasi kristittyjen luokse. Kaikki astuivat heidän luokseen ja laskivat kätensä heidän päänsä päälle, mikä oli suuren kunnioituksen ja ystävyyden ilmaus, mutta vielä kauan he vapisivat pelosta, kunnes vihdoin saivat täydellisen varmuuden.

Heti kun heidän pelkonsa oli voitettu, he menivät asuntoihinsa ja toivat kristityille kaikkea, mitä suuhunpantavaa heillä oli, erittäinkin leipää, joka oli tehty niames-juurista,[30] nauriinkokoisista juurikkaista, joita he kylvävät ja kasvattavat kaikilla vainioillaan ja jotka muodostavat heidän pääravintonsa. He leipovat niistä leipää, keittävät ja paistavat niitä. Nämä hedelmät maistuvat niin kastanjoilta, että se, joka niitä syö, ajattelee: nyt minulla on syötävänäni kastanjapuun hedelmiä. Asukkaat antoivat miehillemme leipää ja kalaa ja kaikkea, mitä heillä vain oli.

Kun intialaiset saivat kuulla amiraalin haluavan papukaijaa, he kaikki juoksivat tiehensä, toivat paljon papukaijoja ja antoivat kaikkea, mitä heiltä vain toivottiin, vaatimatta mitään vastaan. He pyysivät meikäläisiä olemaan palaamatta vielä samana iltana ja lupasivat tuoda heille vielä paljon, mitä olivat piilottaneet metsään. Kun tämä väenpaljous vielä seisoi kristittyjen ympärillä, he näkivät paljon ihmisiä tulevan sen vaimon kanssa, jota amiraali oli kohdellut hyvin ystävällisesti ja lähettänyt takaisin, ja heidän mukanaan oli myöskin vaimon mies. He kantoivat naista olkapäillään ja tulivat kiittämään lahjoista ja osoitetusta kunniasta.

Kristityt sanoivat amiraalille, että nämä ihmiset olivat tähän asti käytyjen saarien asukkaista kaikkein kauneimpia ja seuranhaluisimpia. Mutta amiraali virkkoi, ettei hän käsittänyt, kuinka he voisivat olla seuranhaluisempia kuin toiset, koska kaikilla saarilla, missä he tähän mennessä olivat käyneet, asukkaat olivat olleet erinomaisen hyväntahtoisia.

Kauneudesta kristityt sanoivat, ettei voinut verratakaan keskenään näitä ja muunsaarelaisia, enempää miehiä kuin naisiakaan, koska nämä olivat paljon vaaleampia kuin muut, ja he olivat jopa nähneet kaksi niin vaaleaihoista naista kuin vain Espanjassa saattoi tavata.

He väittivät myös, että Kastilian kauneimmatkaan tienoot eivät vetäneet vertoja niille, joita he juuri olivat nähneet; tämän ja Cordovan seudun välillä oli ero kuin yöllä ja päivällä. He lisäsivät, että kaikki maa oli viljeltyä ja että laakson keskellä virtaava joki riitti kaikkien tilusten kasteluun. Kaikissa puissa oli lehtiä ja hedelmiä, kukkaset olivat aivan auenneita; tiet olivat oikein leveitä ja hyviä, sää kuin Kastiliassa huhtikuussa, satakielet ja muut linnut lauloivat aivan kuin Espanjassa tuossa ihanassa kuussa, se oli kerrassaan kaunista.

»Muutamat linnut lauloivat suloisesti öiseen aikaan; sirkat ja sammakot antoivat äänensä kuulua, kalat olivat samanlaisia kuin Espanjassa. Näimme paljon mastiksipuita, aaloe- ja puuvillapensaita; kultaa emme löytäneet, mikä ei ollutkaan ihme, kun viivyimme täällä vain vähän aikaa.»

Amiraali halusi täällä laskea päivän ja yön pituuden ja kuinka monta tuntia kului auringonnoususta auringonlaskuun. Hän havaitsi, että hiekkakello valui kaksikymmentä kertaa, ja kuhunkin tyhjentymiseen kului puoli tuntia. Mutta hänen mielestään jossakin oli vikaa, joko niin, ettei hiekkakelloja heti käännetty tai täytetty, kun ne olivat juosseet tyhjiin, taikka sitten osa hiekasta ei juossut läpi. Kvadrantillaan hän laski etäisyyden päiväntasaajasta 34 asteeksi.[31]

PERJANTAINA JOULUKUUN 14. PÄIVÄNÄ

Amiraali lähti maatuulta hyväkseen käyttäen La Concepcionin satamasta; mutta tuuli kääntyi jälleen, kuten amiraali näillä vesillä päivittäin koki.--Hän purjehti pohjoiskoillisella tuulella Tortuga-saarta kohti.--Kun hänellä oli vastatuuli ja hän havaitsi, ettei hän pääsisi Babeque-saarelle, hän päätti palata La Concepcionin satamaan. Hän ei ehtinyt päästä joelle, joka on kahden leguan päässä tästä satamasta.

LAUANTAINA JOULUKUUN 15. PÄIVÄNÄ

Amiraali lähti vielä kerran La Concepcionin satamasta jatkaakseen matkaansa, mutta pian nousi vahva itätuuli, joka oli hänelle vastainen. Hän suuntasi kulkunsa senvuoksi Tortuga-saarelle, jonne hän pääsikin, ja yritti nousta erääseen jokeen, johon ei ollut onnistunut eilen pääsemään. Tänäänkään se ei onnistunut; hän katsoi olevansa pakotettu laskemaan satamaan puolen penikulman päähän joesta. Kun hän oli kiinnittänyt laivat, hän astui veneeseensä ja meni ensiksi joen erääseen haaraan, joka ei kuitenkaan ollut joen varsinainen suu. Vihdoin hän pääsi sillekin, eikä sen syvyys ollut enempää kuin syli (kuusi jalkaa); virta oli vinha.

Hänen aikomuksensa oli käydä kylässä, jossa hänen lähettämänsä miehet jo toissapäivänä olivat käyneet. Hän heitätti maalle köyden hinauttaakseen itseään jokea ylös, ja merimiesten onnistui kiskoa venettä kaksi pyssynkantamaa ylöspäin, kauemmas ei virran vuolauden vuoksi päästy. Amiraali näki joitakin taloja ja valtavan laakson, jossa ne asumukset olivat, ja hän sanoi, ettei ollut koskaan elämässään nähnyt mitään niin kaunista kuin se laakso oli.

Hän huomasi joen suussa useita intialaisia, mutta vieraita nähdessään he heti lähtivät karkuun. Amiraali ilmaisi mielipiteenään, että näitä ihmisparkoja on varmaan perin paljon kiusattu, kun he ovat niin pelokkaita ja heti sytyttävät kaikille korkeille vuorille tulia; se tapa oli Tortuga- ja Española-saarilla vielä paljon yleisempi kuin muilla. Hän antoi tälle laaksolle nimeksi Paratiisilaakso, ja joelle nimen Guadalquivir, koska se oli aivan yhtä suuri kuin senniminen joki Cordovan kohdalla. Rannalla näkyi olevan kauniita kiviä; joki tuntui purjehduskelpoiselta.

SUNNUNTAINA JOULUKUUN 16. PÄIVÄNÄ

Puolenyön maissa amiraali lähti satamasta kohtalaisella maatuulella. Keskellä lahtea hän kohtasi kanootin, jossa oli yksi ainoa intialainen, ja joutui siitä perin ihmetyksiin, sillä hän ei saattanut käsittää, kuinka mies pystyi sellaisella tuulella pysyttelemään vesillä. Hän antoi ottaa sekä kanootin että intialaisen laivaan, kestitsi häntä ja antoi hänelle lasihelmiä, tiukuja ja messinkisormuksia ja vei hänet sitten laivassa kylän kohdalle, joka oli neljän penikulman päässä siitä paikasta, missä mies oli tavattu.

Kun amiraali löysi sieltä hyvän sataman, hän laski ankkurin asutuksen läheisyyteen; kylässä oli järjestään uusia taloja. Intialainen meni kanootillaan maihin ja kertoi siellä amiraalista ja kristityistä, joiden lempeyttä ja hyvyyttä hän ylisti; mutta samat asiat olivat täällä tulleet jo tunnetuiksi toisten kylien asukkaiden kautta, jotka olivat tavanneet kristityt. Niinpä enemmän kuin viisisataa intialaista juoksi paikalle, ja heidän joukossaan oli myöskin heidän kuninkaansa.

He tulivat ensin yksitellen, sitten yhä suuremmissa joukoin amiraalilaivalle tuomatta mitään; joillakuilla heistä oli nenässään ja korvissaan puhtaimmasta kullasta valmistettuja koruja, joista he mielellään luopuivat. Amiraali käski osoittaa heille kaikkea kunnioitusta, »koska he»--kirjoittaa hän--»ovat maailman parhaita ja ystävällisimpiä miehiä ja kun minulla on hyvä toivo, että Teidän Korkeutenne tekevät heistä kristittyjä ja alamaisiansa. Sellaisiksi minä heidät katson jo nyt.»

Amiraali huomasi rannalla olevan kuninkaan ja havaitsi kaikkien kunnioittavan häntä. Hän lähetti kuninkaalle lahjan, jonka tämä otti vastaan juhlallisin muodollisuuksin (_con mucho estado_). Hän oli nuori, korkeintaan yksikolmattavuotias mies, joka piti luonaan vanhaa neuvonantajaa ja muita, jotka antoivat hänelle opastusta ja vastasivat hänen puolestaan; hän itse puhui peräti vähän.

Eräs amiraalin mukana olevista intialaisista puheli kuninkaan kanssa, sanoen hänelle, että kristityt olivat kotoisin taivaasta, etsivät kultaa ja olivat menossa Babequen saarelle. Hän vastasi, että se sopi hyvin, siellä oli paljon kultaa, osoitti amiraalin alguazilille, joka oli tuonut hänelle lahjan, suunnan sille saarelle ja sanoi, ettei heidän tarvinnut kulkea kuin kaksi päivää, ja jos he tarvitsisivat jotakin hänen maastaan, niin hän antaisi sen heille suurimmalla mielihyvälle.

Kuningas ja kaikki muutkin kulkivat ihan alastomina, myöskin naiset, ja ihan kainostelematta. Mutta niin miehet kuin naisetkin olivat niin kauniita, ettei tähän saakka oltu sellaista nähty. Heidän ihonvärinsä on vallan vaalea (_harto blancos_), niin että jos he pitäisivät pukimia ja suojaisivat itsensä auringonpaahteelta, he olisivat aivan yhtä valkeita kuin espanjalaisetkin.

Maassa on paljon ylänköjä ja laaksoja, niin että ylängöillä voisi laiduntaa härkiä; koko Espanjassa ei ole seutua, joka vetäisi näille vertoja kauneudessa ja miellyttävyydessä. Koko tämä saari, samoinkuin Tortuga-saarikin, on kokonaan viljelty kuten vainiot Cordovan luona. Asukkaat viljelevät siellä »ajesia», niistä istutetaan pieniä vesoja, joiden tyveen kasvaa porkkanan tapaisia juuria, joita he raastavat ja vaivaavat, leipoen niistä leipiä.--Saman vesan he sitten istuttavat toiseen paikkaan, ja se kasvattaa uudestaan neljä tai viisi juurta, jotka ovat hyvin mehukkaita ja maultaan muistuttavat meidän kastanjaamme. Amiraali sanoi, että samanlaisia juuria kasvaa myöskin Guineassa; tässä maassa ne kasvavat säären vahvuisiksi.

Tämän kylän asukkaat olivat hyvin ravittuja ja voimakkaita eivätkä heiveröisiä kuten muissa asutuksissa; he keskustelevat miellyttävästi ja pehmeästi, mutta heillä ei ole mitään uskontoa. Suorastaan ihastuksella katselee näitä laaksoja, jokia ja virtoja, kaikenlaisen viljan ja vihannesten kasvattamiseen sekä karjanpitoon soveltuvia, vaikka näillä tiluksilla ei karjaa näy ensinkään. Tänne voisi perustaa puutarhojakin, jotka tuottaisivat kaikkea, mitä ihminen vain suinkin osaisi toivoa.

Illalla kuningas tuli amiraalin luokse laivalle, ja amiraali otti hänet vastaan kaikella hänen arvoaan vastaavalla kunnioituksella ja antoi selittää hänelle olevansa Espanjan kuningasparin palveluksessa, jotka olivat maailman mahtavimmat hallitsijat. Mutta eivät laivalla olevat intialaiset, jotka toimivat tulkkeina, enempää kuin kuningaskaan, sitä uskoneet, vaan ajattelivat meidän olevan taivaasta tulleita ja että Kastilian kuningaskunta ja kuningaspari olivat taivaassa eivätkä tässä maailmassa.

Amiraali tarjoilutti kuninkaalle espanjalaisia ruokia; ja hän söi niitä vain vähän ja antoi sitten lopun neuvonantajilleen ja muille seuralaisilleen. »Uskokaa, Teidän Korkeutenne»--kirjoittaa amiraali--»nämä maat ja erikoisesti tämä Españolan saari ovat niin hedelmällisiä ja oivallisia, ettei sen kuvaamiseen löydä sanoja eikä kukaan voisi sitä näkemättä uskoa. Ja uskokaa, Teidän Korkeutenne, nämä saaret ja kaikki muutkin kuuluvat Teille yhtä hyvin kuin Espanja, sillä näiden hallitsemiseen ei tarvita mitään muuta kuin tulla ja asettua tänne ja käskeä mielin määrin, sillä voisin ihan yksin laivamiehistöni kanssa, mikä ei suinkaan ole lukuisa, kulkea näiden saarten halki ilman, että minulle tapahtuisi mitään. Monestikin näin vain kolmen merimiehen astuvan maihin, ja heidät nähdessään suuri joukko intialaisia pakeni, vaikkeivät he tehneet heille minkäänmoista pahaa. Heillä ei ole minkäänlaisia aseita, eivätkä he niistä mitään ymmärrä; he kulkevat kaikki alastomina ja ovat niin pelokkaita, ettei tuhat heikäläistä uskalla asettua kolmea meikäläistä vastaan. Sitäpaitsi he ovat hyvin omiansa käskettäviksi työhön, viljelemään maata ja tekemään kaikkea, mitä heillä teetetään. Heille on vain rakennettava kaupunkeja ja opetettava heitä pukeutumaan ja omaksumaan meidän tapamme.»

MAANANTAINA JOULUKUUN 17. PÄIVÄNÄ

Tänä yönä nousi vahva itäkoillinen, mutta aallokko ei käynyt kovin korkeana satamassa, missä amiraali oli ankkurissa, koska sitä suojasi edessä oleva Tortuga-saari. Amiraali jäi täksi päiväksi tänne ja lähetti merimiehet kalastamaan. Intialaiset olivat mielissään saadessaan mennä heidän mukaansa. He toivat heille canibalaisten eli kannibaalien nuolia, jotka oli tehty pitkistä ruovoista ja varustettu tulessa teroitetuilla ja kovetetuilla puukärjillä. Asukkaat näyttivät heille kahta miestä, joiden ruumiista oli poissa kappale lihaa, ja kertoivat kannibaalien purreen sen ja syöneen, mutta sitä amiraali ei ottanut uskoakseen.

Hän lähetti kylään muutamia kristittyjä; he vaihtoivat lasihelmillä kultapaloja, jotka oli kääritty hyvin ohuihin lehtiin. Eräällä intialaisella, jota amiraali arveli tämän maakunnan päämieheksi ja jota asukkaat sanoivat caziqueksi, hän näki kämmenen kokoisen kultapalan, jonka hän näytti haluavan vaihtaa. Sitä varten hän meni majaansa, missä hän jakoi sen kultalevyn pieniin palasiin ja toi ne toisen toisensa perään kristityille vaihtaen muihin esineihin. Vaihdettuaan viimeisen kultapalan hän antoi merkin lähettäneensä hakemaan lisää kultaa, joka tuotaisiin hänelle seuraavana päivänä.

Kaikki tämä, huomauttaa amiraali, meitä kohtaan osoitettu käytös ja tavat, heidän ystävällisyytensä ja viisautensa, ilmaisevat, että nämä intialaiset ovat yritteliäämpiä ja nokkelampia kuin mitkään tähän asti tuntemamme. Illalla tuli Tortuga-saarelta kanootti, jossa oli nelisenkymmentä miestä. Heidän lähestyessään rantaa kaikki rannalla olevan kylän asukkaat kävivät maahan istumaan, mikä oli rauhan merkki.