Part 5

Espanjalaiset olivat eräästä talosta löytäneet puuvillavaraston, jossa oli yli kymmenentuhatta naulaa puuvillaa. Vähäisestä maksusta asukkaat antoivat niin paljon kuin tahdottiin; pienestä nauhanpalasta kokonaisen korillisen.

»Tämä on», kirjoittaa amiraali, »kansa, joka ei tunne vihaa, ei sodanhalua, miehet ja naiset kulkevat tälläkin saarella alastomina kuten Jumala on heidät luonut; vain naisilla on pieni esiliina, he ovat kasvoiltaan kauniita, eikä heidän ihonvärinsä ole kovin musta, vaan melkein kuin Kanarian saarten asukkaiden. Olen vakuuttunut siitä, Teidän Korkeutenne, että kunhan vain hurskaat ja uskovaiset miehet ensin oppivat heidän kielensä, kaikki kääntyvät kristinuskoon. Ja niin toivon Herraltamme, että Teidän Korkeutenne innokkaasti pitävät huolta näiden suurten kansojen johdattamisesta kirkkoon ja uskoon, samoin kuin olette kukistaneet ne, jotka eivät tahtoneet tunnustaa Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Vallitkoon, sitten kun Teidän Korkeuksienne päivät päättyvät, sillä kaikkihan me olemme kuolevaisia, syvä rauhallisuus kaikissa kuningaskunnissanne, kun ne on saatu puhdistetuiksi kerettiläisyydestä ja uskottomuudesta, ja suokoon ikuinen Isä teille suopean vastaanoton, jonka lisäksi rukoilen, että Hän teille soisi pitkän iän, kuningaskuntienne ja valtioittenne runsaan laajentumisen sekä lisäksi antaisi myös halua ja intoa levittää pyhää kristillistä uskoa, kuten tähänkin asti olette tehneet. Amen.

Tänään olen jälleen laskenut laivani vesille sitten kun olin tilkityttänyt sen, ja torstaina, jos Jumala tahtoo, aion purjehtia lounaaseen päin, etsimään kultaa ja mausteita ja löytämään maita.»--

Epäsuotuisten tuulten takia lähtö lykkääntyi 12:nteen päivään.

MAANANTAINA MARRASKUUN 12. PÄIVÄNÄ

Amiraali jätti tänään sataman ja Rio de Maresin lähteäkseen saarelle, jolle intialaiset ovat antaneet nimen Babeque. Siellä--heidän kertomansa mukaan--asukkaat öisin soihtujen valossa etsivät rannalta kultaa ja vasaroitsevat sen tangoiksi. Edellispäivänä amiraali oli jälleen ottanut laivaansa joitakin alkuasukkaita aikoen viedä heidät Espanjaan käyttääkseen heitä sitten myöhemmin tulkkeina.

»Kun nämä ihmiset, niinkuin näen ja tiedän, eivät tunne mitään jumalanpalvontaa eivätkä ole myöskään epäjumalanpalvelijoita, vaan hyvin lauhkeita, hyvin rehellisiä, eivät tapa toisiaan eivätkä riistä toisiltaan vapautta, eivät käytä aseita ja ovat niin pelokkaita, että sadat pakenevat yhtä ainoata meikäläistä jopa silloinkin kun leikimme heidän kanssaan; kun he lisäksi ovat hyvin herkkäuskoisia, uskovat taivaalliseen Jumalaan ja että me olemme tulleet alas taivaasta, oppivat helposti ne rukoukset, mitä heille opetamme, ja tekevät ristinmerkinkin perässämme, niin päättänevät Teidän Korkeutenne tehdä heistä kristittyjä, ja uskon, että kun vain ryhdytään toimeen, voitaisiin lyhyessä ajassa kääntää monia kansoja pyhään uskoomme ja Teidän Korkeutenne saisivat hankituksi suuria valtakuntia ja rikkauksia, samoin kaikki espanjalaiset alamaisennekin, sillä epäilemätöntä on, että näissä maissa on mitä suurimmat määrät kultaa, eikä ole perätöntä, mitä seurassani olevat intialaiset sanovat: näillä saarilla on seutuja, joissa kaivetaan kultaa, mitä asukkaat kantavat kaulassaan, korvissaan, ranteissaan ja nilkoissaan ja muovaavat raskaiksi soljiksi. Sitäpaitsi on vielä jalokiviä ja kalliita helmiä ja paljon mausteita. Rio de Maresissa on paljon mastiksia ja voitaisiin helposti kasvattaa enemmänkin, koska nämä puut istutettaessa juurtuvat pian; niillä on samanlaiset lehdet ja hedelmät kuin mastiksipuulla, mutta ne ovat vain suurempia kuin ne, joista Plinius puhuu ja joita näin Kioksella. Annoin tehdä uurtoja useihin puihin nähdäkseni, tihkuisiko niistä hartsia. Mutta kun täällä ollessani yhtä mittaa on satanut, sain kokoon vain vähän, ja tuon sen Teidän Korkeuksillenne. Todennäköisesti ei ole ollut oikea aika viiltää puita, mikä on tehtävä, sikäli kuin tiedän, silloin kun talvi on lopussa ja ne alkavat kasvaa.

Näistä maista saadaan myös paljon puuvillaa ja voidaan se, kuten uskon, täällä myöskin hyvin edullisesti myydä; ainakin suurkaanin pääkaupungeissa, jotka epäilemättä löydämme, samoinkuin muiden suurten hallitsijain kaupungeissa, jotka pitävät onnenaan saada palvella Teidän Korkeuksianne. Näihin maihin voisi tuoda vaihdettaviksi tavaroita Espanjasta ja itämailta (sillä nämä maat ovat meistä lännessäpäin). Täällä on myös paljon aaloeta, mutta siitä ei ole mitään voittoa.

Eilen tuli laivalleni kanootti, jossa oli kuusi nuorta intialaista; heistä pidin laivallani viisi, jotka tuon mukanani. Lähetin miehiä erääseen länsirannalla olevaan asuntoon, josta tuotiin seitsemän naista, isoja ja pieniä, sekä kolme lasta. Teen tämän toivoen, että intialaiseni viihtyvät Espanjassa paremmin, kun heillä on mukanaan oman maansa naisia, kuin jos heillä ei olisi mitään. Sillä usein on sattunut, että miehet, joita on tuotu Guineasta Portugaliin oppimaan portugalia, kun heistä odotettiin hyötyä hyvän kohtelun ja runsaiden lahjojen vastineeksi, karkasivat heti tuntiessaan koskettavansa kotoisen maansa kamaraa, eikä heitä sen koommin nähty. Nämä intialaiset eivät menettele siten; sillä kun heillä on vaimot mukanaan, he tekevät kaiken, mitä heidän tehtäväksensä annetaan. Nämä naiset samalla opettavat meidän naisillemme heidän kielensä; se on kaikilla näillä saarilla sama, jota jokainen ymmärtää liikkuessaan kanooteillaan kaikilla saarilla.[27] Täällä ei ole kuin Guineassa, missä on satoja kieliä eikä toinen ymmärrä toista.

Tänä yönä tuli erään intialaisnaisen mies, joka samalla on näiden kolmen lapsen isä, laivalle ja pyysi minua sallimaan, että hän seuraisi mukana. Suostuin siihen, ja nyt kaikki ovat tyytyväisiä; mies on noin viidenviidettä vuoden ikäinen.»

TIISTAINA MARRASKUUN 13. PÄIVÄNÄ

Amiraali purjehti pitkin Kuuban rannikkoa.--Kun hänellä oli halu mennä niille saarille, joita intialaiset sanovat Babequeksi ja jotka ovat täältä itäänpäin ja missä pitäisi olla paljon kultaa, purjehdittiin siihen suuntaan.

KESKIVIIKKONA MARRASKUUN 14. PÄIVÄNÄ

Intialaiset olivat sanoneet amiraalille, että heidän saareltaan (Kuubalta) Babequen saarille oli kolmen päivän matka. Se on laskettava heidän kanoottiensa päivän matkoiksi: he soutavat päivässä seitsemän meripenikulmaa. Tänäänkin amiraali pysytteli Kuuban rannikon likellä, mutta purjehti kuitenkin kuusikymmentäneljä meripenikulmaa luoteista rantaa pitkin, jolloin hän tuli avaraan satamaan.

»Täältä», kertoo Kolumbus, »näin niin paljon saaria, etten pystynyt niitä laskemaan; niillä oli melkoisesti kukkuloita, ja ne olivat palmulehtojen peitossa. Olin hyvin ihmeissäni nähdessäni niin paljon kauniita saaria, ja voin vakuuttaa Teidän Korkeuksillenne, että ne vuoret, joita toissapäivästä lähtien olen nähnyt, ovat korkeimpia ja kauneimpia, mitä maailmassa on, ja lisäksi niin kirkkaan taivaan alla, missä niiden huippuja ei peitä sumu eikä lumi. Näiden vuorten juurella meri on hyvin syvää, ja luulen, että nämä ovat ne lukemattomat saaret, jotka maailman kartassa on merkitty itämaiden loppuun. Noilla saarilla, niin luulen, on suuria rikkauksia, jalokiviä ja mausteita. Pyydän Teidän Korkeuksiltanne anteeksi näin ylistellessäni näitä saaria, mutta en vielä ole sanonut sadatta osaakaan siitä kuin on. Eräät vuoret kohoavat taivaaseen asti ja päättyvät timanttimaiseen kärkeen; toiset ovat määrätyllä korkeudella muodostuneet pöytämäisiksi. Meri on joka taholla hyvin syvää ja karitonta.»

TORSTAINA MARRASKUUN 15. PÄIVÄNÄ

Näiden eri saarien rantoja tutkittiin, ja kaikkialla tavattiin mitä parhain ankkuripohja.

PERJANTAINA MARRASKUUN 16. PÄIVÄNÄ

Mennessään tänään veneellä maihin amiraali huomasi rannalla kaksi isoa veistettyä tukkia, toinen toista pitempi ja niin oikein ristin muotoon saumattuina, ettei kukaan puuseppä pystyisi säällisempää liitosta tekemään. Kun amiraali oli suorittanut hartaudenharjoituksensa sen ääressä, hän käski valmistaa samanlaisista puista vielä isomman ristin. Hän löysi tältä rannalta ruo'on, jota ei nähnyt täällä kasvavan, minkä takia hän päätteli sen tulleen tänne virran tuomana.

Palatessaan laivalle hän tapasi intialaiset pyydystämässä isoja merisimpukoita, joita täällä on paljon; hän antoi heidän sukeltaa mereen etsimään helmisimpukoita. He löysivätkin todella semmoisia simpukoita mutta helmettömiä, kaiketi siksi, että se aika, jona helmet asettuvat, osuu touko- ja kesäkuulle. Merimiehet tappoivat maalla eläimen, jota he arvelivat mäyräksi. Verkolla he pyydystivät vedestä kalan, joka oli muodoltaan kuin sika ja aivan kovan kuoren ympäröimä, vain pyrstö ja silmät olivat pehmeät. Amiraali suolautti kalan tuodakseen sen mukanaan Espanjaan.

LAUANTAINA MARRASKUUN 17. PÄIVÄNÄ

Amiraali astui veneeseen ja kävi useilla pienemmillä saarilla. Hän kulki ylöspäin erästä jokea, jossa oli hyvin puhdasta ja viileää suolatonta vettä. Sen varrella oli kaunis niitty, ja rantaa reunustivat ennen näkemättömän korkeat palmut. Amiraali löysi isoja intialaisia pähkinöitä, suuria rottia ja tavattoman kookkaita rapuja. Hän näki paljon lintuja ja tunsi myskin hajua. Niistä kuudesta nuorukaisesta, jotka otettiin mukaan Rio de Maresista, kahden onnistui karata _Niñalta_.

SUNNUNTAINA MARRASKUUN 18. PÄIVÄNÄ

Amiraali antoi tänään pystyttää sen ison ristin, jonka hän oli valmistuttanut, avoimelle kummulle erään sataman suulle; satamalle hän antoi nimen Puerto del Principe. Koska tänään oli sunnuntai, hän ei jatkanut matkaa.

MAANANTAINA MARRASKUUN 19. JA TIISTAINA MARRASKUUN 20. PÄIVÄNÄ

Laivasto nosti purjeet lähteäkseen Babequen saarille. Vastatuuleet pakottivat laivat palaamaan Prinssinsatamaan.

KESKIVIIKKONA MARRASKUUN 21. PÄIVÄNÄ

--Tämän seudun suuresta kuumuudesta amiraali päätteli, että täällä täytyy olla paljon kultaa.--Martin Alonzo Pinzon, karaveli _Pintan_ kapteeni, erosi tänään molemmista muista laivoista tottelemattomana ja vasten amiraalin tahtoa. Hän teki sen ahneudesta, kun muuan intialainen oli luvannut näyttää hänelle paljon kultaa. Hän lähti purjehtimaan toisia odottamatta, vaikka myrsky ei ollut siihen pakottamassa, vaan koska häntä itseään halutti. Amiraali sanoi tällöin: »Se mies on tehnyt ja sanonut minulle paljon muutakin.»

TORSTAINA MARRASKUUN 22. PÄIVÄNÄ

Martin Alonzo Pinzon purjehti itään päin päästäkseen Babequen saarille, jossa pitäisi olla kultaa. Hän purjehti amiraalin näkyvissä, ollen neljän penikulman päässä. Amiraali antoi lyhtyjen palaa kaiken yötä, kun hänestä tuntui, että Pinzon olisi voinut purjehtia hänen päälleen, mikä olisi voinut tapahtua sangen helposti, kun yö oli hyvin kirkas ja tuuli suotuisa.

PERJANTAINA MARRASKUUN 23. PÄIVÄNÄ

Amiraali ohjasi etelään maata kohti, mutta virta ajoi häntä takaisinpäin. Intialaiset sanoivat heidän edessään olevaa maata Bohioksi. He sanoivat sitä hyvin isoksi ja kertoivat, että sen asukkailla oli vain yksi silmä keskellä otsaa, he sanoivat heitä ihmissyöjiksi ja näyttivät pelkäävän heitä kovasti. Heti kun he huomasivat amiraalin purjehtivan siihen suuntaan, he eivät pelosta uskaltaneet puhua mitään, sillä he olivat kertoneet heidän olevan ihmissyöjiä ja asestettuja.

SUNNUNTAINA MARRASKUUN 25. PÄIVÄNÄ

Amiraali astui veneeseen ja soudatti erään pikkusaaren joen suuhun. Laivamiehet huudahtivat, että he näkivät pinjoja, ja se ilmeni todeksi. Amiraali piti tätä löytöä hyvin arvokkaana, sillä nyt häneltä ei enää voinut puuttua laivanrakennuspuuta, jopa hän aikoi perustaa sahan.

Päiväkirjaansa hän merkitsee, että hän joka päivä huomaa jotakin yhä kauniimpaa. »Kun nämä ihmeelliset asiat--kirjoittaa hän--herättävät suurta ihmetystä niissä, jotka näkevät niitä, niin vaikuttavat ne varmaankin paljon enemmän niihin, jotka kuulevat kuvauksia niistä; mutta kukaan ei saata sitä uskoa, kun ei ole itse nähnyt.»

MAANANTAINA MARRASKUUN 26. PÄIVÄNÄ

Päivän koitteeessa nostettiin ankkurit Santa Catelinan satamassa, joka sijaitsee Isla Ilanaksi (tasaiseksi saareksi) nimitetyllä saarella.--Amiraali purjehti lounaiseen suuntaan ja arveli vihdoinkin olevansa vastapäätä Bohion saarta. Hän huomauttaa: kaikki saarelaiset, joita tähän päivään asti oli tullut tuntemaan, pelkäsivät tavattomasti canibalaisia, jotka asuvat Bohiolla. »Näitä canibalaisia», lisää hän tähän, »pelätään ihmissyöjinä, ja laivassamme olevat intialaiset, nähdessään meidän suuntaavan suoraan kohti Bohiota, eivät pystyneet sanomaan enää sanaakaan pelosta, että heidät syötäisiin, eikä mikään saanut heitä luopumaan siitä pelosta. He kertoivat jo aikaisemmin minulle, että näillä canibalaisilla oli vain yksi silmä ja koiran kuono. Sitä arvelen kuitenkin valheeksi ja luulen, että nämä canibalaiset ovat suurkaanin alamaisia, jotka käyvät sotia näitä saarelaisia vastaan ja vievät heitä vankeuteen.»

TIISTAINA MARRASKUUN 27. PÄIVÄNÄ

Purjehdittuaan pitkän aikaa edes takaisin tällä rannikolla amiraali laski hyväsijaintiseen satamaan (Baracoa). Lavealla tasangolla havaittiin useita tulia, lukuisia asumuksia ja oivallisesti viljeltyjä tiluksia. Amiraali päätti senvuoksi mennä täällä maihin ja jollakin lailla päästä asukkaiden kanssa ymmärrykseen. Hän astui veneeseen ja meni joen suuhun, joka oli erinomaisen syvä.

»Jälleen minua ihastutti», kirjoittaa hän, »ilmaston raikkaus, joen rannalla olevien pinjojen ja palmujen kauneus; virran laineiden kristallinkirkkaus ja lintujen laulu tekivät tämän paikan erinomaisen kauniiksi. Tuhannet kielet voivat yhtä vähän kuin minunkaan käteni saattaa kuninkaalle ja kuningattarelle kuvailla tätä kaikkea, sillä täällä luulee olevansa lumouksen ja taikuuden keskellä. Näkisivätpä hyvin monet muutkin sivistyneet ja arvokkaat miehet nämä ihmeet! He eivät tulisi niistä vähemmän liikuttuneiksi kuin minä. Kuinka suuri se etu on, mitä tästä kaikesta voidaan saada, siitä en kirjoita mitään. Varmaa on, armollisimmat valtiaat, että missä tällaisia maita on, siellä täytyy myös olla hyvin hyödyllisiä tavaroita; mutta minä en viivy kauan missään satamassa, koska haluan nähdä niin paljon maita kuin vain on mahdollista, esittääkseni niistä kertomuksen Teidän Korkeuksillenne.

Mutta minä en ymmärrä näiden ihmisten kieltä, eivätkä he ymmärrä minun enempää kuin kenenkään miehenikään puhetta. Hyvin usein saan heidän puheistaan aivan vastakkaisen käsityksen kuin ne intialaiset, jotka ovat mukanamme, tarkoittavat; myöskään heitä en usko, koska he usein ovat yrittäneet meiltä karata. Mikäli Herramme suo, tahdon nähdä niin monta maata kuin mahdollista sekä vähitellen opetella ymmärtämään täkäläistä kieltä ja opetuttaa sitä seurueeni miehille, sillä olen huomannut sen olevan kaikkialla samaa.--Teidän Korkeutenne perustanevat tänne kaupunkeja ja linnoituksia, ja silloin tämä maa saadaan pian kokonaan käännytetyksi. Vakuutan Teidän Korkeuksillenne, ettei missään auringon alla voi olla maita, joiden hedelmällisyys ja ilmasto olisivat siunatumpia ja vesi terveellisempää, koska tässä ei, kuten Guinean vesissä, ole lainkaan ruttotautia. Sillä, kiitos siitä olkoon Herrallemme, tähän päivään asti ainoakaan miehistäni ei ole sairastanut edes päänsärkyä, ainoakaan ei ole sairauden vuoksi maannut vuoteessa lukuunottamatta yhtä miestä, joka koko ikänsä on sairastanut kivitautia ja joka parani oltuamme täällä kaksi päivää.

Lähettäkööt Teidän Korkeutenne, jos Herra suo, tänne oppineita miehiä; he huomaavat kaiken todeksi. Ja kun olen ennemmin puhunut kaupungin ja linnoituksen perustamisesta de las Nuevitaksen satamaan, niin on varmaa, että kaikki, mitä olen sanonut, on totta; joskaan ei mitenkään voida verrata tätä maata ja merta rakkaisiin naisiimme. Mutta tässä maassa täytyy olla suuria asutuksia, lukematon kansa ja suurta voittoa antavia tavaroita, ja tämä kaikki on vastaisten löytöjen varassa, sillä aion tutkia vielä paljon, ennenkuin palaan Espanjaan. Tänne tulee koko kristikunta solmimaan kauppasuhteita, eikö siis ennen muita Espanja, jonka alaisuudessa kaikki tulee olemaan.

Sanon vielä, että Teidän Korkeutenne eivät saa sallia, että joku vieras harjoittaisi kauppaa ja asettuisi asumaan tänne, vaan olkoon katolinen kristitty, sillä se oli yritykseni pää ja ponsi, että se koituisi kristillisen uskon lisääntymiseksi ja kunniaksi, ja ettei tähän maahan kukaan tulisi, joka ei ole kunnon kristitty.» Nämä ovat amiraalin omat sanat.

Hän matkasi edelleen ylös virtaa, joka jakaantui useihin haaroihin, ja tapasi vielä useita mainioita istutuksia ja yhden ihanan puutarhan. Hän löysi sieltä myös yhdestä ainoasta puunrungosta tehdyn kanootin, joka oli niin iso kuin kaksitoistatuhtoinen vene ja hyvin kaunis, teloilta katoksen alta, joka oli tehty puunrungoista ja katettu palmunlehvillä, niin etteivät aurinko eikä vesi päässeet sitä vahingoittamaan. Ja hän sanoi, että tässä olisi hyvä paikka perustaa kaupunki tai linnoitus hyvän sataman, hyvän veden, hyvän maan, hyvien naapureiden ja runsaan puutavaran takia.

KESKIVIIKKONA MARRASKUUN 28. PÄIVÄNÄ

Sadesäätä. Jotkut miehet menivät maihin pesemään paitojansa. He tapasivat kaikki majat tyhjinä.

TORSTAINA MARRASKUUN 29. PÄIVÄNÄ

Sadesäätä. Alukset seisoivat alallaan. Merimiehet löysivät eräästä majasta vahakakun, jonka amiraali varasi hallitsijoille ja sanoi: »Missä on vahaa, siellä täytyy olla tuhansia muitakin hyviä asioita.» Merimiehet löysivät eräästä asunnosta myöskin ihmisenpään vasusta, joka oli suljettu toiseen vasuun ja riippui patsaassa. Amiraalin käsityksen mukaan sen täytyi olla jonkun päällikön pää, koska sellaiset asumukset olivat niin isoja, että niihin mahtui paljon ihmisiä, jotka kuuluivat samaan perheeseen.

PERJANTAINA MARRASKUUN 30. PÄIVÄNÄ

Epäsuotuisa tuuli esti lähtemisen. Amiraali lähetti kahdeksan omaa miestänsä ja kaksi intialaista maihin pyrkimään yhteyteen asukkaiden kanssa. Talot olivat tyhjiä. He näkivät neljän pojan kaivavan kedolla; pojat kuitenkin pakenivat. He tapasivat yhdestä ainoasta puusta veistetyn kanootin, joka oli yhdeksänkymmenenviiden kyynärän pituinen ja johon mahtui istumaan sataviisikymmentä henkeä.

LAUANTAINA JOULUKUUN 1. PÄIVÄNÄ

Epäsuotuisa tuuli ja sade estivät amiraalia matkustamasta eteenpäin. Hän antoi pystyttää suuren ristin sataman suulle kalliolle ja antoi satamalle nimen Puerto Santo.

SUNNUNTAINA JOULUKUUN 2. PÄIVÄNÄ

Epäsuotuisaa tuulta; satamassa alukset kuitenkin olivat suojassa.--Muuan laivapoika toi joen suusta löytämiänsä kiviä, jotka näyttivät sisältävän kultaa. Amiraali otti ne itselleen näyttääkseen niitä kuninkaalle ja kuningattarelle.

MAANANTAINA JOULUKUUN 3. PÄIVÄNÄ

Kun tuuli oli liian epäsuotuisa, jotta matkaa olisi päästy jatkamaan, amiraali päätti käydä niemekkeellä, joka oli vain noin neljännestunnin päässä satamasta kaakkoon. Hän lähti sinne muutamin venein ja asestetuin miehistöin, tuli erään joen (Boma-joen) suuhun ja kulki edelleen virtaa ylös. Sieltä hän löysi eräästä poukamasta neljä purtta, joita intialaiset sanovat kanooteiksi, niin kauniisti tehtyjä, että niitä ilokseen katseli, kuten amiraali sanoi. Maa oli kaikkialla viljeltyä.

Hän nousi maihin ja lähti kulkemaan erästä polkua, joka johti aluksen rakennuspaikalle; se oli niin hyvin suojattu, etteivät aurinko eikä sade päässeet vahingoittamaan täällä rakenteilla olevia kanootteja. Yksi niistä, joka oli tehty yhdestä puusta kuten muutkin, vastasi kooltaan kahdeksantoistatuhtoista venettä; mielikseen ihmetteli työtä, jolla se oli koristeltu. Amiraali nousi vuorelle ja löysi sen laelta tasaisen paikan, johon oli istutettu kaikenlaisia hedelmiä, myöskin pallokurpitsoja, niin että sitä riemukseen (_gloria_) katseli.

Sen keskellä oli suuri asumus; äkkiä hän oli asukkaiden keskuudessa, mutta miehet ja naiset pakenivat pois. Amiraalin mukana olevat intialaiset menivät heidän peräänsä ja vakuuttivat heille, että vieraat olivat kunnon miehiä. Amiraali antoi lahjoittaa heille tiukuja, messinkisormuksia ja lasihelmiä, joista he hyvin ilostuivat. Kun hän näki, ettei heillä ollut kultaa eikä muutakaan arvokasta, hän katsoi sopivaksi jättää heidät rauhaan.

Kuninkaalle ja kuningattarelle hän ilmoittaa, että kymmenen espanjalaista riittäisi ajamaan kymmenentuhatta asukasta pakosalle. »He ovat niin arkoja ja pelkureita», kirjoittaa hän, »ettei heillä ole mitään muita aseitakaan kuin keppi, jonka kärki on tulessa kovetettu. He vaihtoivat mielellään näitä keppejä kaikkeen, mitä heille vain antoi. Kun olimme nousseet veneisiimme, juoksi rantaan suuri joukko intialaisia. Muuan heistä astui virtaan, tuli lähelle venettä ja piti pitkän puheen, mistä kukaan ei ymmärtänyt mitään, mutta panimme merkille, että tuon puheen kestäessä toiset intialaiset huutaen kohottivat kätensä taivasta kohti.»

Amiraali arveli heidän sillä tavalla ilmaisevan ilonsa heidän vierailustaan, mutta hän huomasi, että hänen intialaistensa väri muuttui; he tulivat kalpeiksi kuin vaha, vapisivat kovasti ja antoivat hänelle merkkejä, että hänen olisi lähdettävä virtaa alas niin pian kuin mahdollista, muutoin he löisivät hänet kuoliaaksi. Intialainen otti sitten erään kristityn jousen ja näytti sitä intialaisille selittäen, sikäli kuin amiraali ymmärsi, että he kaikki saisivat surmansa, sillä tämä jousi ampui kauas ja tappoi. Sitten hän otti miekan, veti sen huotrasta, näytti heille ja sanoi samaa, minkä jälkeen he kaikki pakenivat, mutta intialaisemme vapisivat yhä edelleen, sillä hän pelkäsi ja oli arka, vaikka olikin kookas ja vahva mies. Amiraali ei tahtonut lähteä joelta, vaan hän kulki sinne asti, missä tapasi intialaiset kaikki yhdessä ja punaisiksi maalattuina, niin alastomina kuin äiti oli heidät maailmaan saattanut, joillakuilla sulkatöyhtö päässään, kaikilla assegaikimppu kädessään.

»Lähenin heitä, annoin heille joitakin leivänpaloja, pyysin heiltä assegaita ja annoin heille niistä kenelle pienen tiu'un, kenelle messinkisormuksen ja toisille lasihelmiä, niin että kaikki rauhoittuivat, tulivat veneille ja luovuttivat kaikki, mitä heillä oli, hyväksyen vastineeksi mitä tahansa saivat. Merimiehet olivat tappaneet kilpikonnan, jonka kuori oli rikottu palasiksi. Laivapojat antoivat intialaisille siitä kynnenkokoisia palasia ja saivat vastaan kokonaisia assegainippuja.

Nämä intialaiset ovat aivan kuin toisetkin, uskovat samaten meidän olevan kotoisin taivaasta, antavat kaiken omansa vähäisimmästäkin pitämättä sitä arvottomana, ja olen varma, että jos heillä olisi kultaa ja mausteita, he samoin luovuttaisivat niitäkin. Näin sievän talon, pienen, kaksiovisen, kuten ne kaikki ovat, ja löysin sieltä ihmeteltävän teelmän sekä pölkkyjä, jotka oli koristeltu määrätyllä tavalla, jota en osaa kuvata. Mutta kattoon oli ripustettu isoja simpukoita ja muita esineitä. Luulin paikkaa temppeliksi ja kysyin merkeillä, rukoiltiinko täällä. He sanoivat: »ei»; äkkiä tuli muuan, joka antoi minulle kaikki, mitä hänellä oli, ja viittasi ylöspäin.»

TIISTAINA JOULUKUUN 4. PÄIVÄNÄ

Heikossa tuulessa amiraali lähti satamasta, jolle oli antanut nimeksi Puerto Santo, ja jatkoi tutkimuksiaan pitkin rannikkoa.

KESKIVIIKKONA JOULUKUUN 5. PÄIVÄNÄ

Jatkaessaan tänään matkaansa amiraali havaitsi maata lounaassa. Se oli hyvin iso saari ja oli intialaisten antamien tietojen mukaan varmaankin Bohio. Hän päätti lähteä Kuubalta eli Juanalta, jota hän tähän saakka oli pitänyt mantereena sen suuruuden vuoksi, ja lähteä lounaaseen, missä maa oli näkynyt. Tuuli piristyi, ja amiraali nostatti kaikki purjeet; meri oli rauhallinen ja virta tuki matkantekoa, niin että aamusta kello yhteen iltapäivällä kuljettiin kahdeksan (italialaista) penikulmaa tunnissa eikä tämä aika ollut täyttä kuuttakaan tuntia, sillä täällä sanotaan yön kestävän lähes viisitoista tuntia. Myöhemmin hän kulki kymmenen penikulmaa tunnissa, niin että hän auringonlaskuun mennessä oli edennyt kahdeksankymmentäkahdeksan penikulmaa eli kaksikymmentäkaksi leguaa, yhä lounaiseen suuntaan.