# Amerikan löytöretken päiväkirja

## Part 10

Book page: https://www.cyberlibrary.org/fi/books/amerikan-loytoretken-paivakirja-14125/index.md

Intialaiset sanoivat, että tästä suunnasta löytäisimme Matininon saaren, jossa pitäisi asua pelkästään naisia. Amiraali halusi mielellään käydä sillä saarella tuodakseen kuninkaalle ja kuningattarelle viisi tai kuusi amatsoonia; mutta hän epäili, että intialaiset eivät tunteneet tietä tarkoin, eikä hän karaveliensa huonon kunnon takia uskaltaisi seisahtua. »Taatusti se saari on olemassa», huomauttaa hän, »ja tiettynä vuodenaikana tulee Caribin saarelta tänne miehiä naisasukkaiden luokse. Jos näille syntyy poika, niin he tuovat sen miehille; jos se on tyttö, he pitävät sen itse.»

Kadotettuamme näkyvistämme Españolan saaren Capo San Theramon[46] ja kuljettuamme kuusitoista meripenikulmaa itään päin, purjehdimme vielä kaksitoista meripenikulmaa I1/4P. Ilma oli suotuisa.

Tammikuun 20. päivän kohdalla amiraali huomauttaa päiväkirjassaan: »Ilma on niin leuto ja miellyttävä kuin Sevillassa huhti- ja toukokuussa. Meri on, Jumalan kiitos, aina hyvä ja tasainen.»--»Amiraalin mielestä ilma oli kylmä»--sanotaan 21. päivänä--»ja hän sanoi, että hän odotti päivä päivältä yhä kylmempää siitä syystä, että he loittonivat pohjoisempaan ja yöt kävivät aina pitemmiksi». Matkaa hidastutti _Pinta_, muutoin pikapurjehtija, jonka purjeet ja mastot eivät nyt kuitenkaan olleet enää oikein kunnossa. »Jos Martin Alonzo Pinzon»--huomauttaa amiraali tammikuun 23. päivänä--»olisi Intiassa pitänyt yhtä paljon huolta hyvän mastopuun hankkimisesta kuin hän ahkeroitsi aluksensa täyttämisestä kullalla, niin se olisi nyt ollut hänellä hyvässä kunnossa.»--»Pohjantähti on hyvin korkealla»--huomauttaa amiraali helmikuun 3. päivänä--»aivan siten kuin se näkyy Cabo San Vincenten luona. Auringon korkeutta ei kuitenkaan voitu mitata astrolabiumilla eikä kvadrantillakaan, kun aallokko oli kovin korkeata.»

HELMIKUUN 12. PÄIVÄNÄ

»Jos karavelit eivät olisi olleet näinkin hyvässä kunnossa», kirjoittaa Kolumbus, »olisin pelännyt uppoavamme. Paljolla vaivannäöllä ja tuhansissa vaaroissa purjehdimme kaksitoista meripenikulmaa.»

HELMIKUUN 13. PÄIVÄNÄ

Meidän oli auringonlaskusta päivänsarastukseen saakka taisteltava aaltojen ja myrskyn kanssa. Kolme salamaa pohjoiskoillisessa ilmoitti, että meidän oli odotettava rajua myrskyä vastaiselta suunnalta. Tuulelle annettiin vielä vähän purjeita ja kuljettiin kolmetoista meripenikulmaa. Päiväsaikaan tuuli rauhoittui hiukan, mutta tuli sitten taas rajummaksi, aallokko pelottavaksi, laineet kävivät ristiin ja pahoinpitelivät (_atormentaban_) laivoja. Purjehdimme kolmetoista ja puoli meripenikulmaa. Yöllä helmikuun 14. päivänä tuuli vielä kiihtyi, aallot kävivät vielä pelottavimmiksi; kun ne löivät vastakkaisilta puolilta, niin että ne pitivät laivaa sellaisessa puristuksessa, ettei se päässyt yhtään eteenpäin. Amiraali oli pienentänyt isoapurjetta niin paljon kuin suinkin ja piti tuulessa vain niin paljon kuin oli tarpeen nousemiseen aalloista. Tällä tavoin hän kolmen tunnin aikana eteni viisi meripenikulmaa. Aallokko kävi yhä korkeampana, tuuli tuli yhä rajummaksi. Sellaisen vaaran uhkaamina koottiin kaikki purjeet ja laiva jätettiin tuulen ja aaltojen haltuun, ei ollut muuta tehtävissä. _Pinta_ menetteli samoin, mutta pian se katosi, vaikka amiraali kaiken yötä antoi merkkejä, joihin se aluksi vastasikin. Yön aikana amiraali eteni vielä kolmetoista ja puoli meripenikulmaa koilliseen päin.

Auringon noustua myrsky kiihtyi yhä hirmuisemmaksi. Amiraali ei kuitenkaan rohjennut kohottaa yhtään purjetta päästäkseen näistä riehuvista, toistensa päälle syöksyvistä aalloista, jotka uhkasivat niellä hänen aluksensa; tässä elementtien myllerryksessä hänen onnistui kuudessa tunnissa päästä seitsemän ja puoli meripenikulmaa eteenpäin.[47]

Vaarojen ahdistaessa amiraali teki hurskaan lupauksen. Arvalla määrättäisiin pyhiinvaellusretki Guadalupen pyhän Marian luo, jolloin myös luvattiin pyhittää viiden naulan painoinen vahakynttilä pyhälle neitsyelle. Kaikki antoivat lupauksen, että se, jolle se arpa osuisi, suorittaisi sanotun toiviomatkan. Amiraali tuotti sitten niin monta virnanhernettä kuin laivalla oli miehiä ja leikkautti sitten yhteen ristin, panetti ne kaikki pussiin, jota pudisteltiin hyvin. Hän otti itse ensimmäisenä herneen ja sai ristillä merkityn; siten arpa osui hänelle, ja hän piti itseään siitä alkaen toivioretkeläisenä, jonka osaksi annetun lupauksen täyttäminen oli joutunut.

Vielä asetettiin toinenkin arpa pyhiinvaelluksesta Lorettossa paavillisen alueen Anconassa olevaan pyhän neitsyemme taloon. »Siinä paikassa», huomauttaa amiraali, »pyhä neitsyt on tehnyt ja yhä vielä tekee suuria ihmeitä». Kun arpa tällä kertaa osui Santa Marian satamasta kotoisin olevalle merimiehelle, jonka nimi oli Pedro de Villa, amiraali lupasi antaa hänelle tätä hurskasta matkaa varten tarvittavat rahat. Hän päätti nyt vielä, että kolmannen toivioretkeläisen oli mentävä Moguerin pyhän Klaaran luo, valvottava siellä yö ja luettava messu. Vielä antoivat hän ja miehistö lupauksen, että he kaikki ensimmäisessä paikassa, missä he pääsisivät maihin, menisivät kirkkoon kulkueena paitasillaan ja huutaen pyhän neitsyen nimeä.

Näiden yleisten lupausten lisäksi itsekukin vielä antoi itsekseen omia lupauksiaan, kun kukaan ei uskaltanut toivoa selviytyvänsä vaarasta. »Täällä kokemamme myrsky oli niin raju, että kaikki katsoivat olevansa mennyttä miestä.» Vaaraa lisäsi vielä se, ettei laivassa ollut minkäänmoista painolastia, kun elintarvikkeiden, veden ja viinin käyttö oli suuresti vähentänyt lastia. Tarpeellista painolastia ei ollut otettu laivaan, kun amiraali oli toivonut, että saataisiin niin vakaita ilmoja kuin saarilla oli ollut. Sitäpaitsi hän oli aikonut ottaa painolastin vasta naisten saarella (mihin hän ei joutunutkaan). Amiraali auttoi itseänsä sillä, että täytätti vesi- ja viinitynnyrit merivedellä.

»Suurimman pelon siitä, ettei hän saavuttaisi kotiseutua, hänessä näytti aikaansaavan lämmin halu olla perin tärkeiden uutisten tuojana ja osoittaa, että kaikki, mitä hän oli sanonut aikaisemmin, oli käynyt toteen, ja että kaikki, mitä hän oli lähtenyt etsimään, tosiaan oli löydetty. Hän myöntää itse, että joka ainoa ohi lentänyt kärpänen riitti tuskaannuttamaan hänet ja tekemään rauhattomaksi. Tästä heikkoudesta hän syyttää vajavaista uskoaan ja luottamuksenpuutettaan Jumalan kaitselmukseen. Toisaalta hän taasen oli hyvällä mielellä taivaan hänelle suomasta armosta, kun hän oli saavuttanut perin loistavan voiton löytämällä kaiken sen, mitä oli löytänyt, kaikkien toiveittensa täyttymisestä ja siitä, että hän anojan asemassaan Espanjassa koettuaan paljon vastahakoisuutta ja epäsuopeutta nyt vihdoin näki kaikkien toiveittensa ylittyneen.»

»Kun Kaikkeinkorkein jo ennenkuin hän oli lähtenyt löytöretkelleen ja saanut sen päätökseen, oli kuullut häntä ja täyttänyt hänen toiveensa, hänen täytyi uskoa, että Hän myöskin varjelisi häntä päättämään alotetun työn. Hän lisää tähän, että kun Jumala oli hänet jo menomatkalla pelastanut silloin kun hänellä oli ollut todellinen huolehtimisen hätä, minkä hänen merimiehensä ja miehistönsä olivat tuottaneet hänelle, päättäessään kesken lähteä paluumatkalle ja nousta yhteisesti häntä vastaan, vieläpä uhkaillenkin, ja kun tämä meidän Jumalamme oli lahjoittanut hänen tarvitsemaansa voimaa ja suurpiirteisyyttä hänelle, joka oli yksin, ja tukenut häntä kaikkia vastaan, ja tämän matkan aikana vielä tehnyt hänelle niin suuren ihmetyön niiden lisäksi, joista heidän korkeutensa saavat kuulla hoviinsa kuuluvilta henkilöiltä, niin hän uskalsi vakaasti toivoa, että kaikkivaltias Jumala ei ollut häntä vielä hylännyt. Näiden perusteiden, huomauttaa hän, olisi pitänyt tämänpäiväisen myrskyn aikana käskeä minun pelkoni vaieta; mutta heikkouteni ja hätäni eivät suoneet sielulleni vakaantumista.»

Suurimman huolen aiheuttivat hänelle hänen kaksi poikaansa, jotka olivat koulussa Cordobassa. Mitä näistä äidittömistä ja isättömistä orvoista tulisi vieraassa maassa? Sillä jos kuningas ja kuningatar eivät saisi tietoa hänen tällä matkalla tekemistään palveluksista eikä hänen mukanaan tuomistaan hyvistä tiedoista, eivät he tuntisi kylliksi myötämielisyyttä huolehtiakseen hänen lapsistaan.

Sen takia ja jotta heidän korkeutensa saisivat tietää, kuinka Herramme oli suonut hänelle voiton kaikessa, mitä hän oli yrittänyt Intiassa, myös että sikäläisellä merellä ei ollut ensinkään myrskyjä ja että nurmea ja puita kasvaa ihan vedenrajaan asti; jotta siis, jos hän tuhoutuisi tässä myrskyssä, kuningas ja kuningatar saisivat kertomuksen hänen matkastaan, hän otti, kuten hän kertoo, pergamentin, ja kirjoitti löydöistään kaiken, niin paljon kuin oli mahdollista, lisäten nöyrimmän pyynnön, että kuka tahansa sen löytäisi, saattaisi sen kuninkaalle ja kuningattarelle. Hän kääri tämän pergamentin vahakankaankappaleeseen, sulki sen tiiviisti, tuotti ison tynnyrin ja pani sen sinne kenenkään tietämättä, mitä se sisälsi--he kun arvelivat sen olevan jonkinlaista pyhitystä; sitten hän heitätti sen mereen.»

»Pian alkaneen rankkasateen ja pyörretuulen jälkeen tuuli vaimeni ja kääntyi länteen. Sille annettiin laivan perää ja purjehdittiin keulapurjeella. Meri pysyi yhä levottomana, siitä huolimatta edettiin kaksi ja puoli meripenikulmaa koilliseen. Olimme laskeneet isonmaston varmistaaksemme, ettei jokin aalto sitä murskaisi.»

PERJANTAINA HELMIKUUN 15. PÄIVÄNÄ

Eilen auringonlaskun jälkeen taivas alkoi lännessä kirkastua, ja näytti siltä, että sieltä saataisiin tuulta. Isonpurjeen lisäksi amiraali antoi vielä supistaa purjetta yhden reivin; meri kävi korkeana; se kuitenkin hiukan laantui, ja me etenimme itäkoilliseen yön aikana kolmetoista meripenikulmaa. Auringon noustessa miehistö huomasi maata edessämme; se näytti olevan itäkoillisessa; jotkut luulivat sitä Madeiraksi, toiset, että se olisi Cintra Lissabonin lähellä. Tuuli kääntyi pian itäkoilliseen, aallokko kävi yhä korkeana lännestä, ja meillä oli vielä matkaa maihin noin viisi meripenikulmaa. Amiraali päätteli laskelmiensa mukaan (_por su navegacion_) olevansa Azorien läheisyydessä ja uskoi maan olevan noita saaria; luotsit ja merimiehet laskivat olevansa jo Espanjan lähellä.

LAUANTAINA HELMIKUUN 16. PÄIVÄNÄ

Amiraali luovi kaiken yötä päästäkseen maihin (_por encabalgar la tierra_); maa havaittiin saareksi. Hän purjehti vuoroin koilliseen, vuoroin pohjoiskoilliseen ja oli auringon noustessa sellaisessa asemassa, että saattoi ottaa suunnan etelään päästäkseen saareen, jota hän ei meripimeän vuoksi enää saattanut nähdä. Peräkastellilta hän näki toisen saaren, joka näytti olevan hänestä kahdeksan meripenikulman päässä. Auringonnoususta yön tuloon saakka hän ei tehnyt muuta kuin luovi, ankarasta tuulesta ja korkeasta aallokosta huolimatta päästäkseen vihdoinkin maihin. Iltarukouksen tunnilla, joka osuu yön tulon aikaan, merimiehet näkivät valoa tuulen vastaiselta suunnalta, ja se näytti olevan sama saari, jonka he olivat nähneet päivää aikaisemmin.

Tänä yönä amiraali vihdoin asettui hiukan lepäämään, kun hän ei ollut keskiviikosta lähtien nukkunut eikä voinut nukkua. Hänen jalkansa olivat puutuneet, kun hän oli suojattomana antautunut märkyydelle ja kylmyydelle alttiiksi eikä ollut juuri mitään nauttinut. Päivän koittaessa 17. päivänä hän otti suunnan etelälounaaseen ja saapui tälle saarelle; mutta sankassa pimeydessä hän ei tuntenut, mikä saari se oli.

MAANANTAINA HELMIKUUN 18. PÄIVÄNÄ

Eilen auringonlaskun jälkeen amiraali purjehti pitkin saaren rannikkoa löytääkseen ankkuripaikan ja puhutellakseen jotakuta. Hän laski ankkurin, jonka hän kuitenkin heti menetti: sen takia hän jälleen nosti purjeet ja risteili kaiken yötä.

Auringon noustua hän pääsi toistamiseen saaren pohjoisrannalle, heitti toisen ankkurin ja lähetti veneen maihin. Hänen miehensä keskustelivat asukkaiden kanssa ja saivat tietää, että saari oli Santa Maria, eräs Azoreista. He näyttivät heille sataman (San Lorenzo), jossa he olisivat turvallisesti ankkurissa; he sanoivat, etteivät olleet milloinkaan kokeneet sellaista myrskyä kuin viimeisinä kahtena viikkona ja ilmaisivat suuren ihmettelynsä, kun olimme selviytyneet siitä onnellisesti.

Asukkaat kiittivät taivasta, huomauttaa amiraali, ja ilmaisivat suurta riemua, kun kuulivat Intian löytämisestä. »Merenkulkuni», lisää hän tähän, »oli hyvin varmaa ja laskelmani sangen tarkkoja, mistä taivaalle on sanottava suuri kiitos. Varmuudella tiesin olevamme Azorien kohdalla ja että tämä olisi yksi niistä saarista. Olin tarkoituksellisesti ilmoittanut matkan pitemmäksi johtaakseni harhaan merimiehiä ja luotseja ja siten pysyäkseni tämän Intian tien valtiaana; sillä kun kellään muulla ei olisi matkaa tarkoin merkittynä, ei kukaan muu myöskään varmuudella tunne tätä tietä Intiaan.»

TIISTAINA HELMIKUUN 19. PÄIVÄNÄ

Auringonlaskun jälkeen rannalle tuli kolme miestä, he huusivat; amiraali lähetti heille veneen, missä he tulivat laivalle mukanaan kukkoja ja tuoretta leipää: tämä oli karnevaalipäivä. He toivat paljon muutakin, mitä saaren (joka on portugalilaisten vallan alainen) kuvernööri Juan de Castañeta oli lähettänyt amiraalille, jonka hän vakuutti tuntevansa sangen hyvin. Hän pyysi anteeksi, ettei päässyt itse tulemaan yön lähestyessä, päivän koittaessa hän kuitenkin tulisi hänen luokseen tuoden lisää suunvaraa ja palauttaisi kolme hänen miestään, jotka hän oli pidättänyt maalla saadakseen itselleen huvin kuulla heidän kertovan lähemmin hänen matkansa vaiheista.

Amiraali käski ottaa kuvernöörin lähetit vastaan kaikella kunnialla; hän valmistutti heille vuoteen laivalla, jotta he voisivat viettää yönsä aluksessa, koska oli jo myöhäistä ja kaupunki oli etäällä.

Kun miehistö oli viime torstaina, kuten jo oli kerrottu, myrskyn ollessa pahimmillaan, antanut lupauksen mennä paitasillaan kulkueena ja pyhää neitsyttä tervehtien kirkkoon, missä ikään he ensiksi pääsisivät maihin, amiraali päätti, että puolen miehistöstä oli täytettävä annettu lupauksensa rannalla olevassa kylässä; toisen puolen kanssa hän menisi sitten itse.

Vakuuttuneina siitä, että he olisivat tällä saarella kokonaan turvassa, sekä täydellisesti luottaen kuvernöörin vieraanvaraisuuteen, kun Espanjan ja Portugalin välillä lisäksi vallitsi rikkomaton rauha, hän pyysi luokseen saapuneita lähettejä palaamaan kaupunkiin ja kutsumaan pappia, joka lukisi miehistölle messun. Puolet miehistä lähti nyt paitasillaan kylään täyttääkseen siellä luvatun toivioretken; mutta kun he olivat parhaillaan rukoilemassa, hyökkäsivät saaren kaikki asukkaat, kuvernööri etunenässä, äkkiä heidän kimppuunsa, toiset ratsain, toiset jalan, ja vangitsivat heidät kaikki.

Amiraali ei osannut epäillä mitään ennenkuin kello 11 aikaan aamupäivällä, ja hän odotti veneen paluuta lähteäkseen omasta puolestaan miehistön toisen puolen mukana täyttämään antamansa lupauksen. Kun ensimmäiset eivät palanneet, hän alkoi pelätä, että joko miehet oli pidätetty vangeiksi taikka vene joutunut haaksirikkoon, kun koko saari oli korkeiden kallioiden ympäröimä. Kun kukkula esti näkemästä, mitä kylässä tapahtui, hän nosti ankkurin, läheni rantaa ja tuli kylän kohdalle. Hyvin pian hän huomasi joukon ratsumiehiä, jotka laskeutuivat hevosen selästä, astuivat veneeseen ja soutivat karavelia kohden vallatakseen sen.

Kuvernööri seisoi keskellä venettä ja vaati amiraalilta itselleen henkilökohtaista koskemattomuutta. Amiraali vakuutti sen hänelle, mutta kysyi samalla aihetta siihen, miksi hän ei nähnyt veneessä yhtään omaa miestänsä. Hän koetti saada häntä lähemmäksi ja nousemaan karaveliin, luvaten tehdä kaikki, mitä kuvernööri halusi.

Amiraalin tarkoituksena oli kauniilla sanoilla houkutella hänet alukselle ja siepata hänet saadakseen omat miehensä taas vapaiksi; hän ei katsonut siten millään tavoin loukkaavansa kuvernöörille annettua turvallisuudenlupausta, koska tämä oli ensin rikkonut rauhan ja turvallisuuden. Amiraali pyysi häntä nyt ilmoittamaan, millä perusteella kuvernööri pidätteli hänen miehiään. Portugalin kuningas joutuisi katumaan tätä; portugalilaiset otettiin Espanjan kuninkaan valtioissa aina oikein hyvin vastaan ja saivat niissä tulla ja mennä aivan yhtä turvallisesti kuin Lissabonissa.

Espanjan kuningas ja kuningatar olivat antaneet hänelle suosituskirjeitä kaikille ruhtinaille, valtiaille ja huomattaville henkilöille (_hombres del mundo_), jotka hän esittäisi oitis, kun kuvernööri tulisi hänen luokseen. Hän oli valtameren amiraali ja nykyisin heidän korkeuksilleen Espanjan kuninkaalle ja kuningattarelle kuuluvan Intian varakuningas, ja hän esittäisi hänelle heidän määräyksensä ja kirjeensä, jotka he olivat omakätisesti kirjoittaneet ja sinetöineet. Hän jopa näyttikin niitä hänelle etäältä ja lisäsi, että Espanjan hallitsijat olivat ystävällisissä suhteissa Portugalin kuninkaaseen ja olivat antaneet hänelle käskyn osoittaa kaikkea kunnioitusta portugalilaisille aluksille, joita hän sattuisi kohtaamaan. Lisäksi hän kuvernöörille sanoi siinäkin tapauksessa, ettei kuvernööri antaisi hänen miehiään takaisin, kuitenkin palaavansa Espanjaan, koska hänellä oli miehiä tarpeeksi päästäkseen Sevillaan; mutta kuvernööri ja hänen väkensä saisivat häneen kohdistetusta loukkauksesta rangaistuksen.

Kuvernööri ja hänen seuralaisensa vastasivat, etteivät he täällä tunteneet Espanjan kuningasta eivätkä kuningatarta enempää kuin heidän kirjeitäänkään, että he eivät pelänneet mitään, ja lisäsivät uhkauksen, että he kyllä pian näyttäisivät, mitä Portugali merkitsee. Nämä sanat suututtivat amiraalia kovasti. Hän uskoi, että hänen lähtönsä jälkeen mahdollisesti oli näiden kahden kuningaskunnan välille syntynyt riitoja; mutta hänestä oli sietämätöntä, ettei hänelle vastattu säädyllisesti.

Kuvernööri huusi hänelle vielä kerran, käskien hänet tulemaan karaveleineen satamaan; kaikkeen, mitä hän oli tehnyt ja tulisi tekemään, hänellä oli Portugalin kuninkaan, hänen herransa, käsky. Amiraali haastoi kaikki, jotka olivat karavelilla, todistajiksi. Vielä kerran hän huusi kuvernöörille kuuluvalla äänellä, ettei hän lähtisi karavelistaan muuten kuin ottamaan sata portugalilaista vangiksi kuljettaakseen heidät Espanjaan ja tyhjentääkseen koko saaren. Sen jälkeen hän palasi entiselle ankkuripaikalleen, koska tuuli ja sää olivat liian epäsuotuisia, jotta olisi voitu ryhtyä mihinkään.

KESKIVIIKKONA HELMIKUUN 20. PÄIVÄNÄ

Amiraali panetti laivassa kaiken kuntoon täyttääkseen tynnyrit merivedellä, saadakseen jotakin lastia, koska se oli hyvin huonossa satamassa ja amiraali pelkäsi, että ankkuriköysi voisi leikkautua poikki; niin myöskin tapahtui. Sen jälkeen hän lähti purjehtimaan São Miguelin saarelle, vaikka koko Azoreilla ei ole kunnollista satamaa niin huonon sään varalle; mutta hänellä ei ollut muuta keinoa kuin lähteä ulos merelle.

TORSTAINA HELMIKUUN 21. PÄIVÄNÄ

Amiraali lähti eilen Santa Marialta purjehtiakseen São Miguelille ja tutkiakseen, löytäisikö jonkun sataman, missä voisi olla suojassa näin huonolta säältä. Kovasta tuulesta ja ankarasta aallokosta huolimatta hän purjehti aina yön tuloon saakka onnistumatta saamaan maata näkyviinsä puolelta enempää kuin toiseltakaan, merenkäynnin ja myrskyn aiheuttaman usvan ja meripimeän takia. Amiraali sanoi olevan hyvin ilkeätä, kun hänelle ei ollut jäänyt kuin kolme merimiestä, jotka olivat harjaantuneita mereen, kun taas kaikki muut hänen mukanaan olevat olivat merenkulun taidossa alokkaita.

Hän pysytteli kulussa kaiken yötä alttiina kaamean myrskyn uhkaaville vaaroille. Onneksi aallot olivat kuitenkin, Luojalle kiitos! vain toiselta laidalta, sillä jos niitä olisi tullut ristiin kuten viime myrskyn aikana, hän olisi joutunut kärsimään vielä enemmän. Kun hän ei auringon noustessakaan vielä nähnyt São Miguelin saarta, hän päätti palata Santa Marialle koettamaan, eikö hän vielä saisi takaisin miehiään, venettä, ankkuriköyttä ja sinne jäänyttä ankkuria.

»Minua ihmetytti», huomauttaa hän, »joutuessani näiden saarien luona tällaiseen säähän, kun taas Intiassa, missä olin ympärinsä purjehtinut kaiken talven turvautumatta ankkuriin, minulla oli jatkuvasti ollut kaunista säätä eikä meri hetkeksikään lakannut olemasta purjehduskelpoinen. Lähtiessäni Espanjasta olin kokenut melkein samaa, ennenkuin pääsin Kanarian saarille; vasta niiden tuolla puolen löysin alituisesti rauhallisen ilman ja meren. Jumaluusoppineet ja syvälliset filosofit sanovat maallisen paratiisin olevan Itämaiden ääressä, koska ilmasto siellä on aina hyvin tasainen. Löytämäni maat ovat Itämaiden ääressä.»

PERJANTAINA HELMIKUUN 22. PÄIVÄNÄ

Amiraali kävi jälleen eilen ankkuriin Santa Marialle samaan paikkaan, missä hän oli ollut ensimmäisellä kertaa. Pian sen jälkeen nähtiin miehen nousevan kalliolle sataman kohdalla ja viittovan meille, ettei meidän pitäisi purjehtia pois. Pian sen jälkeen tuli vene, jossa oli viisi merimiestä, kaksi pappia ja notaari. He vaativat henkilökohtaista turvallisuutta, ja kun amiraali oli luvannut sen heille, he nousivat karaveliin. Kun jo tuli yö, he nukkuivat luonamme, ja amiraali osoitti heille kaikkea kunnioitusta.

Seuraavana aamuna he pyysivät nähdäkseen Espanjan kuningasparin antamaa valtakirjaa vakuuttautuakseen tämän retken valtuuksista. Amiraali huomasi heidän keksineen tämän verukkeen oikaistakseen aikaisempaa menettelyään, kun heidän ei ollut onnistunut saamaan häntä itseään haltuunsa. Kun he selvästikin näkivät, etteivät he sillä menettelyllä voittaisi mitään, he tahtoivat oikaista aikaisemman petoksensa, kun pelkäsivät, että amiraali toteuttaisi uhkauksensa. Saadakseen miehensä takaisin tämä näytti heille kuninkaan ja kuningattaren avoimen kirjeen (_la carta general_) kaikille ruhtinaille, valtiaille ja muille hallitseville henkilöille.

Saatuaan siten toiveensa täytetyiksi portugalilaiset palasivat maalle ja luovuttivat veneen takaisin vapauteen päästetyille amiraalin miehille. Heiltä hän sai kuulla, että jos portugalilaisten olisi onnistunut saada amiraali kiinni, häntä ei olisi päästetty vapaaksi, sillä--niin oli kuvernööri väittänyt--sellaisen käskyn oli Portugalin kuningas, hänen päämiehensä, antanut hänelle.

LAUANTAINA HELMIKUUN 23. PÄIVÄNÄ

Eilen sää alkoi parantua; amiraali nosti ankkurin ja purjehti pitkin saaren rannikkoa ottaakseen puita ja kiviä painolastiksi.

SUNNUNTAINA HELMIKUUN 24. PÄIVÄNÄ

Kun tuuli keskellä yötä kääntyi suotuisaksi Espanjan-matkaa varten, amiraali keskeytti puiden ja kivien lastaamisen, ohjasi itään ja purjehti kuudessa tunnissa auringonnousuun saakka neljäkymmentäviisi ja puoli penikulmaa. Koko tämän päivän kuluessa tehtiin matkaa 112 penikulmaa eli 28 meripenikulmaa.

MAANANTAINA HELMIKUUN 25. PÄIVÄNÄ

Meri pysyi rauhallisena, Luojalle kiitos! Aamusta iltaan purjehdittiin 16 meripenikulmaa. Karavelille tuli hyvin iso lintu, joka muistutti kotkaa.

TIISTAINA HELMIKUUN 26. PÄIVÄNÄ

Hyvä vauhti meren ollessa rauhallinen.

KESKIVIIKKONA HELMIKUUN 27. PÄIVÄNÄ

Vastatuuli ja kovien aaltojen riehunta kuljetti amiraalia kaiken yötä ja koko päivän pois tolalta. Hän oli 125 meripenikulman päässä Cabo San Vincentestä, kahdenkymmenen meripenikulman päässä Madeirasta ja sadankuuden päässä Santa Mariasta. Hän oli hyvin huolissaan siitä, kun niin ankara myrsky kävi hänen kimppuunsa ja saattoi hänet vieläkin alttiiksi suurelle vaaralle, kun hän jo oli aivan kotiveräjillä (_agora guestaba a la puerta de casa_).

TORSTAINA HELMIKUUN 28. PÄIVÄNÄ

Tuuli kääntyi useaan kertaan; kulku oli epävarmaa.

PERJANTAINA MAALISKUUN 1. JA LAUANTAINA MAALISKUUN 2. PÄIVÄNÄ

Häiriintymätöntä purjehdusta suuntana I1/2P.

SUNNUNTAINA MAALISKUUN 3. PÄIVÄNÄ