Chapter 2

AMALIA. Niin; tee se, tee se! Nuhtele häntä oikein suoraan kevytmielisestä käytöksestään, selitä hänelle, mitä huolta ja surua -- -- -- (Huomaa Berthan olevan lähtemäisillään) No, hyvästi sitten, armas, surkuteltava Bertha raukkani! (Syleilee häntä ja menee; erikseen) Ja nyt sukkelaan tätien luo, ennenkuin kahvi jäähtyy.

BERTHA. No viimeinkin! (Menee vasemmalle sivuovelle) Nyt otan asiasta selvän.

AMALIA (aukaisee oven ja pistää päänsä sisään; erikseen vilkkaasti): Hetken kuluttua tulen takaisin kuulemaan, kuinka hän on suoriutunut asiasta. (Taasen surkuttelevalla äänellä) Hyvästi, hyvästi -- onneton, surkuteltava Berthaseni!

(Katoo).

YHDEKSÄS KOHTAUS

Bertha. (sitten) Aksel.

BERTHA. Hänen täytyy tunnustaa minulle kaikki -- ell'ei hän sitä tee, menen paikalla Hansenin luokse ja otan asiasta selvän. (Aukaisee oven) Aksel, tulehan tänne, Amalia on mennyt! (Sulkee oven) Siellä hän makaa sohvalla aivan levollisena, ikäänkuin hänellä ei vähääkään tunnonvaivoja olisi. Mutta jos hän kuitenkin olisi viaton? Ei, sitä hän ei voi olla -- Amalia saattaa kyllä liiotella, mutta ei hän toki valhettele -- ja minkätähden Aksel muuten niin itsepäisesti salaisi eilen-iltaista olopaikkaansa, ellei --

AKSEL (tulee sisään): No, totta toisen kerran, eikös Amalia olekkin jo poissa! Anna minulle palanen liitua, että saan vetää suuren ristin seinään --

BERTHA. Aksel, saatatko vielä leikkiä laskea.

AKSEL. Mitä nyt? Ahaa, jopa muistan: sinulla oli jotakin sanottavaa minulle. No, annahan kuulla; olenpa oikein utelias!

BERTHA. Sinä tiedät kyllä, mitä tarkoitan. Tunnusta vaan kaikki! Olen valmis pahintakin kuulemaan.

AKSEL. Mitä hittoa? En toden totta ymmärrä, mitä tarkoitat!

BERTHA. Kuinka hennot noin teeskennellä vaimollesi, Aksel! Sano minulle, kenen seurassa olit eilen illalla!

AKSEL. Yhäkö tuota juttua kestää? Sano itse, koska näyt sen tietävän!

BERTHA. Tiedän kyllä -- Hansenin seurassa sinä olit.

AKSEL. Oikein arvattu, aivan oikein! Amaliako sen sinulle kertoi, jos saan luvan kysyä?

BERTHA. Yhdentekevä. Ja sinä jäit Hansenille velkaa suuremman summan rahaa?

AKSEL. Juuri niin. Mutta mistä Amalia --?

BERTHA. Kirjeen kautta olet luvannut tänään edellä puolenpäivän lähettää hänelle kolmetuhatta markkaa -- onko totta?

AKSEL. Ahaa! Täällä kävi siis kumminkin joku kurkistamassa kirjeeseeni! Eiköhän vaan sekin ollut Amalia?

BERTHA. Sitä ei minun tarvitse sanoa. Näethän nyt minun kaikki tietävän; mitä asia siis enää salaamisesta paranee?

AKSEL. Ei yhtään; turhaa se on, koska jo kaikki tiedät. Mutta minä en vaan käsitä, mitä pahaa siinä on, että olen joutunut suurempiin asioihin Hansenin kanssa; onhan se, tietääkseni, aivan luonnollista, koska olemme kumpikin asioitsijoita.

BERTHA. Mokomakin asia! Oi, Aksel, kuinka annoit itseäsi semmoiseen viekotella? Etkö ollenkaan minua muistanut hävittäessäsi kortinlyönnissä niin suuren summan?

AKSEL. Kortinlyönnissä! Oletko järjiltäsi? Onko Amalia sinulle senkin kertonut?

BERTHA. Sano minulle ensin, onko siinä perää, vai ei!

AKSEL. Valhetta se on! Varokaa itseänne, te Amalia neitinen, kyllä minä opetan teitä juttuja laittelemaan!

BERTHA. Mitä asiaa teillä sitten oli keskenänne?

AKSEL. Sitä -- sitä en voi sanoa.

BERTHA. Kas niin! Siinä on siis kuitenkin jotakin pahaa, koska sen salaat vaimoltasi.

AKSEL. Siinä ei ole mitään pahaa, ole siitä vakuutettu!

BERTHA. Sano siis, mitä se on!

AKSEL. En sano vielä.

BERTHA. Etkö sano? Mutta minuakaan ei haluta kauemmin odottaa. Minä tahdon -- minä vaadin heti selitystä?

AKSEL (hymyillen): Jopa nyt kummia kuullaan! Vai niin, sinä oikein vaadit selitystä?

BERTHA. Minä pakoitan sinun sitä antamaan.

AKSEL. No lempo vieköön! Mutta jos nyt en antaisikaan pakoittaa itseäni?

BERTHA. Sitten -- sitten -- Vielä kysyn sinulta viimeisen kerran: oletko kortinlyönnissä eilen hävinnyt kolmetuhatta markkaa, vai millä tavalla olet jäänyt ne Hansenille velkaa?

AKSEL (Berthaa jäljitellen): Ja minä myöskin viimeisen kerran sinulle vastaan, että minä en ole eilen kortinlyönnissä hävittänyt 3,000 markkaa, vaan olen ne muuten jäänyt Hansenille velkaa.

BERTHA. Onko se viimeinen sanasi?

AKSEL (pateetillisesti) Se on viimeinen sanani.

BERTHA. No niin! Sitten minä menen Hansenin luokse ja kysyn häneltä asianlaitaa. Hyvästi!

(Aikoo mennä).

AKSEL. Bertha -- mitä ajattelet? Voisitko todellakin tehdä sen?

BERTHA. Niinpä tunnusta!

AKSEL. Mutta kuulehan toki! Älä ole lapsellinen! Olenko koskaan ennen lyönyt korttia, tai onko sinulla kertaakaan ollut syytä nuhdella minua kevytmielisyydestä raha-asioissa? Luotatko sinä nyt enemmän Amaliaan, tuohon ilkeään kielikelloon, kuin omaan mieheesi ja hänen vakavaan sanaansa?

BERTHA. En viitsi kuunnella lorujasi -- -- (Aikoo mennä).

AKSEL. No, odotahan vähäisen, niin kerron sinulle koko tuon suuren salaisuuden.

BERTHA (pysähtyy odottamaan).

AKSEL (hetken mietittyään): Tahi olkoon, en virka vielä mitään. Hupaisempi on, kun kerron sen vasta iltapäivällä.

BERTHA. No, syytä sitten itseäsi -- --

(Menee kiivaasti oikealle).

KYMMENES KOHTAUS

AKSEL. No, ei hätää, kyllä hän mielensä malttaa, kun hetken saa yksinään olla. (Kävelee edestakaisin lattialla) Vai niin, vai niin, neitiseni, vai olette te sitä lajia! Vai kurkistelette te minun kirjoituksiani, luette minun kirjeeni, ettekä ollenkaan epäile pannessanne vaimolleni kokoon tuommoisia hulluja juttuja parin viattoman rivin nojalla! Minun hyväluontoiselle Berthalleni, joka minulle ennen aina osoitti täydellistä luottamusta! Tämä tosiaan jo menee liian pitkälle. Rankaisematta en voi häntä päästää asiasta; nyt on jo kärsivällisyyteni lopussa.

YHDESTOISTA KOHTAUS

Aksel. Amalia.

AMALIA (pistää päänsä peräovesta): Oletko täällä, Bertha? (Huomaa Akselin) Ah!

(Sulkee nopeasti oven).

AKSEL. Kuka siellä? (Aukaisee) Neiti Amalia! Vai niin! Tulkaa sisään, olkaa hyvä!

AMALIA (ovessa kursaillen): Oi ei, ei se ollut tarkoitukseni. Minulla oli vain Berthalle vähän puhuttavaa. Unohdin äsken --

AKSEL. No noh, tulkaa sisään vaan!

AMALIA (tulee kursaillen sisään): Mutta oikein olen tosiaankin hämilläni. Mitä te, herra Heino, minusta ajattelettekaan, kun näin usein teitä vaivaan? Eihän teillä minun seurastani kumminkaan mitään iloa ole.

AKSEL. Eipä sitä niin varmaan tiedä. Istukaa!

AMALIA (erikseen): Kuinka hän näyttää vihaiselta! Bertha on luultavasti hänelle jo sanonut -- -- (Ääneen) Paljon kiitoksia, mutta minulla ei tosiaankaan ole aikaa. Berthaa vaan tahdoinkin tavata.

AKSEL (käskevästi): Istukaa, sanon teille!

AMALIA. Herra varjelkoon!

(Istuu pelästyneenä).

AKSEL (hetkisen äänettömyyden perästä): Mitä minuun noin tuijotatte? Pelkäättekö minua?

AMALIA. Niin -- minä en tiedä -- en ymmärrä -- -- --

AKSEL. Olenko mielestänne kamalan näköinen?

AMALIA. Olette -- niin kummallisen -- niin juuri kuin -- -- --

AKSEL. Kuin mies, joka on valmis tekemään -- mitä hyvänsä --

AMALIA (aikoo hyökäistä ylös): Taivaan tähden! Älkää minulle vain pahaa tehkö!

AKSEL (ottaa häntä käsivarresta): Hiljaa, hiljaa, neitiseni. Ei mitään kiirettä! Minulla on teille vähän puhuttavaa.

AMALIA (jää istumaan): Minulle?

AKSEL. Niinpä niin, juuri teille. (Erikseen tavallisella äänellään) Mitä hänelle nyt oikeastaan sanoisin? (Ääneen, entisellä synkeällä äänellään) Niinkuin sanoin, on minulla teille vähän puhuttavaa. (Panee käsivarret ristiin rinnalleen ja katselee häntä hetken synkästi) Minä -- -- minä teitä kiitän!

AMALIA. Kiitätte? Mistä sitten?

AKSEL. Siitä, että luitte kirjeeni, ja siitä erinomaisesta ystävyydestä, jonka minulle osoititte kertoessanne sen sisällön vaimolleni.

AMALIA (innokkaasti): Minkä kirjeen? Minä vakuutan -- minä en suinkaan --

AKSEL (samalla juhlallisella tyyneydellä): Älkää valhetelko -- se on turhaa! Tiedänhän kumminkin kaikki. Kiitän teitä vieläkin kerran siitä, että vaimoni silmät avasitte.

AMALIA. Hänen silmänsä avasin! Mitä tarkoitatte?

AKSEL. Teidän terävä järkenne on ainoalla katsahduksella käsittänyt sieluni sortuneen tilan. Te olette kauan tietänyt asioita, joista Berthalla ei ole aavistustakaan ollut; teille ei hirmuinen, vastustamaton pelaamisenhimoni ole mikään salaisuus ollut.

AMALIA. Hyvät ihmiset! Se on siis totta!

AKSEL. Te olette kuitenkin niin kauan kuin mahdollista peittänyt vikaani, sillä tiedänhän sen, te ette ole mikään kielikello, mutta ystävyytenne Berthaan pakoitti teitä viimeinkin puhumaan -- ja asia on nyt siis ilmi tullut.

AMALIA. Mutta minä vakuutan, en koskaan ole kuullut --

AKSEL. Älkää koettako minua puolustaa, mitäpä asia siitä enää paranisi. Niin, minä olen, olen ollut ja tulen aina olemaan pelaaja -- ja mikä on kamalinta kaikista, -- -- eilen hävitin kaiken omaisuuteni kortinlyönnissä. Nyt olen joutunut vallan perikatoon.

AMALIA. Mutta, herra Heino! Puhutteko leikkiä, vai --?

AKSEL. Leikkiä! (Nauraa kamalasti) Ha, ha ha!

AMALIA. Suuri Jumala! Ja minä kun olen ollut aivan tietämätön koko asiasta!

AKSEL. No, nyt tiedätte sen!

AMALIA. Niin, nyt tiedän sen. (Erikseen) Kuinkahan tädit päivittelevät, kun tämän saavat kuulla! (Ääneen) Mutta Bertha raukka, mitä hän sanoo?

AKSEL. Hän parast'aikaa panee vaatteitaan kokoon mennäkseen vanhempiensa luokse kotiin. Aijomme, näette, erota toisistamme.

AMALIA. Erota! Ja pikku Ilmari?

AKSEL. Hänet ottaa Bertha mukaansa. Minä olen kelvoton häntä kasvattamaan.

AMALIA. Voi sitä kurjuutta, sitä kurjuutta! (Erikseen) No, en ilmoisna ikänä ole mokomata kuullut! (Ääneen) Mutta te itse? Kuinka voitte heitä paitse elää ja toimeen tulla?

AKSEL. Se ei olekaan aikomukseni. Kuulkaahan! Myönsittehän äsken olevani aivan kuin mies, joka voi tehdä mitä hyvänsä. No niin, nyt saatte nähdä, että todenperään ryhdynkin kauheaan tekoon. Neiti Amalia, onhan teillä vielä hiukan ystävyyttä minua kohtaan?

AMALIA. Onhan toki; minä surkuttelen teitä!

AKSEL. Ettehän siis tahdo minulta kieltää pientä palvelusta, jota teiltä nyt pyydän? Se on oleva viimeinen hyvä työ, jolla teitä tässä elämässä vaivaan.

AMALIA. Viimeinen hyvä työ?

AKSEL. Niinpä niin, viimeinen hyvä työ. (Erikseen) Muistaakseni on minulla taskussa vielä yksi pulveri. (Hakee taskustansa ja löytää pulverin) Tässä se on.

AMALIA. Mi-mitä herran nimessä se on?

AKSEL (tyynesti): Myrkkyä.

AMALIA (kirkasee): Myrkkyä!

AKSEL. Hiljaa, sanon minä, muutoin olette hukassa! (Ottaa lasin pöydältä, täyttää sen puoleksi vedellä, panee siihen lusikan ja jauhoksen, jonka tehtyä ojentaa sen Amalialle) Kas tuossa! Osoittakaa minulle nyt viimeinen hyvä työ ja sekoittakaa oikein aikalailla, kunnes pulveri on sulanut. (Kohteliaasti kumartaen, luonnollisella äänellä) Olkaa hyvä!

AMALIA (kauhistuneena): En-en-en, vaikka koko maailman rikkaudet saisin! En vaikka kappaleiksi minut hakkaisitte! Oletteko vallan järjeltänne, ihminen?

AKSEL (tuikeasti): Vaiti! Tässä on lasi. Sekoittakaa sitä, ja tehkää se kiireesti!

AMALIA (tuskin tietäen, mitä hän tekee, ottaa koneentapaisesti lasin ja alkaa sekoittaa): Voi, minua onnetonta tyttöparkaa, mihin kauheaan pulaan nyt olenkin joutunut! Tämä on viimeinen päiväni! Mamma, mamma --!

AKSEL. Tässä ei enää mammakaan auta. Sekoittakaa vaan!

AMALIA (sekoittaessaan): Herra Heino, Berthan tähden, säälikäähän toki, armahtakaa! Enhän ole teille mitään pahaa tehnyt! Olenhan ainoastaan heikko, viaton nainen --!

AKSEL. Sekoittakaa, sekoittakaa vaan!

AMALIA (sekoittaa hirmuisella vauhdilla): Sekoitanhan minä, sekoitanhan minä. Mutta sen vaan sanon, että kyllä tämä on viimeinen kerta, kun tänne tulen. Olisinko voinut tällaista loppua aavistaa, en sinä ilmoisna ikänä olisi näistä ovista sisään astunut. Voi, miksi etsinkään niin innokkaasti Berthan tuttavuutta? Miksi tulin tänne niin usein? Miksi sekaannuin hänen asioihinsa? Miksi en voinut ymmärtää, että -- --?

AKSEL. Kas niin, jo piisaa. (Ottaa lasin ja lausuu harvaan ja juhlallisesti) Ja nyt, jää hyvästi, katala maailma! (Juo lasin tyhjäksi ja heittäytyy tuolille; luonnollisella äänellä erikseen) Morjens!

AMALIA (kavahtaa ylös, huutaen): Herra Jumala, nyt hän kuolee! Bertha, Bertha, joudu tänne! Ja minä olin hänen apulaisensa! Pois, pois täältä! Päätäni pyörryttää! Minä tulen hulluksi! Pois pois!

(Kiirehtii ulos).

KAHDESTOISTA KOHTAUS

Aksel. Bertha. (Sitten) Palvelustyttö.

BERTHA. Eikö Amalia ole täällä? Luulin kuulleeni hänen äänensä --?

AKSEL. Ha, ha, ha, kyllä hän täällä oli, mutta tällä kertaa katosi hän tavallista kiireemmin, ha, ha, ha!

BERTHA. Mitä sinä naurat? Näytät olevan erinomaisen hyvällä tuulella tänään.

AKSEL. Eikös minun pitäisi olla sitten -- oman vaimoni syntymäpäivänä?

BERTHA. Jota sinä niin kauniisti olet viettänyt!

AKSEL. Oletko todellakin vielä vihoissasi?

BERTHA. Vihoissani en ole, mutta tietysti se minua pahoittaa, ettet enää täydellisesti luota minuun, vallankin kun tämän tulin huomaamaan syntymäpäivänäni; tämä päivä, joka aina ennen on minulle ollut niin iloinen ja onnellinen.

AKSEL. Ei, nyt olet sinä aivan lumottu. Täytyy siis auttaa sinua tielle. -- Kuuleppas nyt, eikö tavallisesti aina löydy jonkinlaisia pieniä salaisuuksia näin syntymä- ja nimipäivinä? Onko tämä seikka jotakin uutta sinulle, häh?

BERTHA. Mitä! Mitä sinä sanot, Aksel?

AKSEL. Olisiko niin kummallista, jos miehesi olisi valmistanut sinulle pienen surpriisin kunniapäivänäsi? Päivä ei ole loppunut vielä, tiedän mä.

BERTHA. Mitä kuulen minä! Sitähän en ollenkaan ole tullut ajatelleeksikaan!

AKSEL. Ja olisiko aivan mahdotonta, että tuo hirmuinen kirje nyt saattaisi riippua jonkinlaisessa yhteydessä juuri tämän surpriisin kanssa, vai mitä?

BERTHA. Jumalani, kuinka yksinkertainen olen ollutkin! Mutta kuinka on mahdollista, etten ennen ole tätä aavistanut? Kuinka olen voinut olla niin sokea?

AKSEL. Sen sanon sinulle: minulta ei puutu luottamusta sinuun, vaan päinvastoin.

BERTHA. Mutta Aksel, ajatteleppas toki! Pitkällinen poissaolosi illalla -- salainen käytöksesi -- tuo kirje -- kaikki yhteensä! Rakas Aksel, voitko minulle anteeksi antaa?

(Halailee Akselia).

AKSEL. Sydämmeni pohjasta, Berthaseni -- varsinkin kun kaikki on Amalian syy. -- Mutta nyt kai olet varmaankin erittäin utelias saamaan tietää, mikä tämä kummallinen salaisuus mahtanee olla, eikö niin?

BERTHA. En ensinkään. Minä vaan olen niin sanomattomasti iloinen, ettei tuossa korttivelassa ollutkaan perää. Kuinka saatoinkaan noin epäillä sinua?

AKSEL. Hyvä, mutta saadakseni kaikki yht'aikaa selville, tahdon nyt kumminkin selittää sinulle koko asian. Niinkuin muistat, olet sinä jo kauan aikaa halunnut -- --

(Palvelustyttö tulee sisään tuoden kirjeen).

AKSEL. Vai niin. Nyt pääsenkin kaikista selityksistä, näen mä. Maiju, Anna kirje rouvalle!

(Tyttö tekee niin ja menee).

BERTHA (katselee päällekirjoitusta): Tämähän on sinulle --

AKSEL. Mutta se koskee sinua.

BERTHA. En voi kylliksi ihmetellä! (Avaa kirjeen ja lukee) »Veli Aksel! Kiitos checkistä kolmelletuhannelle markalle, jonka kautta olet suorittanut minulle huvilan hinnan. Huvilan saat, välipuheemme mukaan, ottaa haltuusi tänään jälkeen puolenpäivän, ja toivon tämän kauniin syntymäpäivälahjan suuresti ilahuttavan vaimoasi. Ystävällisesti August Hansen.» (Pudottaa kirjeen lattialle) Aksel, kuinka voin kylliksi kiittää sinua! Rakkain toivoni -- niin odottamatonta -- niin ansaitsematonta! Voinko koskaan palkita hyvyyttäsi ja rakkauttasi, armas, oma Akselini!

(Halaa häntä liikutettuna).

AKSEL (nauraen): So, so! Pidä hyvänäsi, pidä hyvänäsi! Lupaa vaan, ettet koskaan enää kuuntele akkojen juoruja!

BERTHA. En koskaan, koskaan; siitä voit olla vakuutettu!

KOLMASTOISTA KOHTAUS

Edelliset. Amalia. Miina-, Stiina- ja Fiina-tädit. (Viime mainittu ontuva ja keppi kädessä).

AMALIA (pistää päänsä peräovesta): Saako tulla sisään?

BERTHA. Amalia! (Irtautuu Akselista) Tule vaan!

AMALIA (ulospäin): Astukaatte sisään, astukaatte sisään vaan -- -- Hän on vielä hengissä; he ottavat par'aikaa viimeisiä jäähyvästiänsä --

BERTHA. Viimeisiä jäähyvästiänsä! Mitä tämä on?

(Tädit astuvat sisään).

AMALIA. Tätien ei tarvitse pelätä. Ehkä hänet vielä voi pelastaa.

MIINA-TÄTI. Bertha-raukkaseni! Mitä täällä on tapahtunut? Amalia kertoi juuri meille sen hirmuisen uutisen.

STIINA-TÄTI. Kuka olisi uskonut! Meidän hauska ja iloinen Aksel herra! Semmoinen onneton loppu!

MIINA-TÄTI. Mutta ehk'ei ole vielä kaikki toivo hukassa. Jos antaisimme hänelle maitoa ... se auttaa tavallisesti tämmöisissä tapauksissa.

STIINA-TÄTI. Ei, oksennuspulveri on parempaa, oksennuspulveri on paljon parempaa.

FIINA-TÄTI (liikkaa lähemmäksi): Tahi risiiniöljyä.

BERTHA. Mutta, hyvät naiset, minä olen niinkuin puusta pudonnut! Mitä tarkoitatte tuolla hirmuisella uutisellanne, maidoillanne ja rohdoillanne? Tämä varmaankin on joku erehdys!

AKSEL (hyvin viattomasti): Niin, arvokkaat naiset, mitä merkitsee tämä oikeastaan?

AMALIA. Mitä! Ettekö ole ottanut myrkkyä?

AKSEL. Myrkkyä? Minä?

BERTHA. Myrkkyä? Mitä hän puhuu?

AMALIA. Mutta olenhan sen itse teille sekoittanut!

AKSEL. Mitä helkkarissa? Oletteko te sekoittanut minulle myrkkyä? Kuinka olen loukannut teitä, koska tahdotte minut tappaa?

AMALIA. Mutta pakoitittehan te minut sitä tekemään. Sanoittehan kortinlyönnissä viime yönä hävinneenne koko omaisuutenne ja että senvuoksi tahdoitte kuolla. Ettekö muista?

AKSEL (pudistaa päätään): Mahdotonta! Olette uneksinut.

AMALIA. Vai uneksinut! Ettekö häpeä! Näinhän minä omilla silmilläni, kuinka te nielasitte myrkyn ja kaaduitte takaperin tuolille ja --

AKSEL. Ja kuolin. Kummallista! Ja kuitenkin olen vielä elossa. Tai epäilettekö, niin koettakaa suontani. Olkaa hyvä, neitiseni! Olkaatte hyvät, kunnioitettavat naiset!

(Tädit väistyvät hämmästyneinä).

MIINA-TÄTI. Taivaan herra, mitä tämä merkitsee?

STIINA-TÄTI. Ihka elävä! Ei merkkiäkään myrkytyksestä?

MIINA-TÄTI. Aivan raitis ja terve! Amalia, onneton olento, mitä olet nyt saanut toimeen!

FIINA-TÄTI. Narrata minua vaivaisella jalallani!

AMALIA. Mutta minä vakuutan -- minä -- Antakaa minun selittää.

MIINA-TÄTI. Pois täältä, pois! No, kaikkea sitä pitää kokeakin! Jumalani, nyt joudumme koko kaupungin pilkaksi! Hyvästi, meidän täytyy lähteä. Emme tahdo häiritä -- hyvästi, hyvästi!

STIINA-TÄTI. Niin, niin, meidän täytyy lähteä! Antakaa anteeksi, jos -- hyvästi, hyvästi!

FIINA-TÄTI. Hyvästi, hyvästi! No, tämäkö nyt maksoi vaivan. (Tädit tunkeilevat ovessa päästäksensä nopeasti ulos) Ai, ai, jalkani, jalkani!

NELJÄSTOISTA KOHTAUS

Bertha. Aksel. Amalia.

BERTHA. Mutta sanoppas Amalia, kuinka taivaan nimessä olet saanut kokoon tämmöisen jutun? Oletko ihan hullu?

AMALIA. Minä en ole hullu -- minä en ole saanut kokoon, en niin mitään, sen tiedät aivan hyvin, vaikka olet olevinasi niin viaton -- ja minä käsitän kyllä, että olette samassa liitossa. Niin, niin, te olette molemmat juuri yhtä hyviä, yhtä hyviä! Mutta sen vannon: en ikänäni enää teidän huoneisiinne astu. Hyvästi, mokoma -- mokoma -- herskaappi --!

(Kiiruhtaa pois).

BERTHA. Mutta Aksel, selitä nyt vihdoinkin, mitä tämä kometia oikeastaan merkitsee?

AKSEL. Se merkitsee, että nyt kadotimme Amalia ystävämme.

(Esirippu lankeaa).