Chapter 11

Joukko säännötöntä ratsuväkeä puolusti heikosti Kerrundin vuorensolaa. Scherirah'n etu-osasto valloitti sen ilman suurta tappiota, ja pakolaiset veivät kalifin laumoille sanoman Hebrealaisten armeijan tulosta.

Tigrin lakealla vihollinen asettui sotarintaan. Malek itse, Seldshukien suurisultani, komensi keskustaa; oikeata siipeä, jota Syrian sultani johdatti, suojeli virta; ja vasen, Rumin sultani etupäässä, oli saanut itselleen etuisan aseman epätasaisella ja ylenevällä tanterella. Ylpeänä joukkojensa luvusta, urhollisuudesta, sotajärjestyksestä ja sijoituksesta Malek odotti Persian voittajaa.

Hebrealaistenkin välkkyvät kolonnit näkyivät nyt etenevän vuorten välitse ja järjestyvän lakean toisessa päässä. Ennen yön tultua päällekarkaajien leiri oli asetettu Malekin kuuluville. Teltojen liikkuvat valkeat eroitettiin selvästi; ja tuon tuostakin vihollisten sotatorvien uhkaava ääni kohtasi vastustajien korvia. Ei ollut kuin lyhyt matka näitten mahtavain armeijain väliä. Huomispäivä oli ratkaiseva ehkä vuosisatojen kohtalon. Kuinka kauhistava taistelon aatto on!

Muutamien päällikköjen seuratessa Alroy itse kävi sotamiestensä teltoissa, luvaten heille huomispäiväksi semmoista triumfia, jonka rinnalla Nehavendin ja Nishaburin voitot vaipuisivat mitättömiksi. Heidän vilkkaat ja innostuneet kasvonsa osoittivat samalla heidän miehuullisuuttansa ja luottamustansa. Salomonin valtikka kannettiin juhlallisesti leirin läpitse. Korkean kukkulan laella, joka kenties oli jonkun muinaisen sankarin hautakumpu, lausui Ester, profetissa, armeijan kiivas-uskoisimpien keskellä yllyttäviä ennustuksiansa. Mikä komea näky! -- ihana, innostunut tyttö, vakavia, hartaita sotureita ryhmittäin ympäri, vartiatulten punaiset liekit, jotka, yhtyen kuun hopeisin varjoihin, valaisivat hänen seuralaistensa monivärisiä turbaneja ja heiskuvia haarniskoita!

Alroy'n teltassa Jabaster neuvotteli oppilaansa kanssa huomispäivän tuumista.

"Tämä on toisenlainen näkymö kuin Kaukason luola", sanoi Alroy, kun ylimmäinen pappi aikoi lähteä.

"Niillä on suuri yhtäläisyys; isiemme Jumala on meidän kanssamme."

"Niin! Sotalaumojen Herra. Moses oli suuri mies. Ainoastaan valloituksen elämä on jonkun-arvoinen."

"Te mietitte?"

"Entisyyttä. Nykyisyys on valmiina. Liiallinen ajatteleminen saattaa pilata sitä."

"Entisyys on viisautta varten, nykyisyys toimintaa varten, vaan iloa varten on tulevaisuus. Se tieto, että temppelin rakentaminen on käsillä, että Herran voideltu kerran vielä on asuva Davidin huoneessa, täyttää mieleni; ja kun minä ajattelen vastaista kunniaamme, minä melkein unhotan hellässä innostuksessani sen arvokkaisuuden, joka on sovelias pyhälle viralleni."

"Jerusalem -- minä olen nähnyt sen. Montako tuntia on päivän koittoon?"

"Noin kolme."

"Kumma kyllä, minä voisin nukkua. Muistaakseni olin aina levotonna iltaa ennen taisteloa. Mikä syy siihen on, Jabaster?"

"Teidän uskonne, herrani, on syvä."

"Niin, minussa ei ole mitään pelkoa. Minun osani ei ole vielä säätty. Hyvää yötä, Jabaster. Käy Asrielin luona urhoisa pappi. Pharez!"

"Herra!"

"Herätä minua toisella vahtimuutoksella. Hyvää yötä, poikani."

"Hyvää yötä, Herrani!"

"Pharez!"

"Herätä minua kaiken mokomin toisella vahtimuutoksella. Luuletko, että vielä on kolme tuntia, ennenkuin päivä koittaa?"

"Niillä vaiheilla, herra."

"Hyvä! toisella vahtimuutoksella, muista; hyvää yötä!"

XIII.

"Jo on toinen vahtimuutos, herrani."

"Näin pian? Olenko minä nukkunut? Minä olen hilpeä kuin kotka. Käske Scherirah tänne, poikani."

"Se on omituista, etten minä koskaan enää näe unta. Ennen pakoani nukuntani aina häirittyi. Sanokoot mitä tahansa, mies on syntynyt toimintaa varten. Elämäni on nyt sointuisa, ja uni on muuttunut, miksi luonto sitä aikoi, lohdutukseksi eikä taisteloksi. Ennen se oli kamppaus mustien intohimojen ja kirkkaitten unelmien välillä, joitten tuotteliaissa kuvauksissa ja valoisissa näyissä etsin turvaa jokapäiväisen todellisuuden synkästä kurjuudesta."

"Minun tekee mieli vetää syrjille teltani varjostimet. Majesteetillinen näky! Minäkö todella olen nostanut tämän armeijan! Aavalla lakealla, niin pitkältä kuin silmäni näkee, lumivalkoiset teltat kaunistavat purpuranväristä maisemaa, ja sotarintaan asetetut legionat kokoontuvat lippujensa ympärille taistelemaan minun puolestani. Tämä on Aasian kuolemantuska."

"Vuosi takaperin minä juuri tässä paikassa laskeusin alas kuolemaan tuntemattomana olentona taikka tunnettuna ja tunnustettuna ainoastaan ylenkatseella, ja nyt maailman sultanit rientävät minua vastustamaan. Minussa ei ole mitään pelkoa. Minun osani ei ole vielä säätty. Ja mimmoiseksi se kääntynee? Sen ratkaiskoon se voima; joka on tähän asti muodostanut koko minun elämäni."

"Jerusalem, Jerusalem -- aina hän jahkii Jerusalemia. Vaikka hän on oppinut, on hän ahdasmielinen uskonkiihkolainen, jonka uneksiva muisti mielellään saattaisi tulevaisuuden entisyyden kaltaiseksi. Voi Bagdad, Bagdad, sinun hohtavissa saleissasi on sulo, suurempi kuin kaikki hänen salaiset oppinsa!"

"Haa! Scherirah! Päivä valkenee kohta; tähdet loistavat vielä. Ilma on varsin mieluisa. Huomispäivä on suuri päivä, Scherirah, Israelille ja teille. Te johdatatte päällekarkausta. Tulkaat hetkeksi teltaani, urhoollinen Scherirah'ni."

XIV.

Päivä koitti -- vahva kolonni Hebrealaisia hyökkäsi, Scherirah'n komennolla, kalifin armeijan keskirintaa vastaan. Toinen kolonni karkasi, Jabasterin johdolla, kohti vasenta siipeä, jonka päällikkönä Rumin sultani oli. Tuskin oli Alroy huomannut, että Scherirah'n oli onnistunut tunkea Turkkilaisten keskirinnan läpi, kun hän jo asettui Pyhän Vartiakunnan etupäähän ja vastustamattomalla ryntäyksellä saatti heidät täydelliseen epäjärjestykseen ja hämminkiin. Syrian sultanin osasto ja suuri osa keskirinnasta karkoitettiin kokonaan ja ajettiin virtaan, ja Malekin osaston jäännökset eroitettiin kauas hänen vasemasta siivestänsä.

Mutta sillä välin kuin Alroy jo piti voittoa varmana, odottivat peräti toiset onnen vaiheet Jabasterin osastoa. Rumin sultani, joka oli sioittunut hyvin etuisalle paikalle ja komensi sotureita, jotka olivat tottuneet Konstantinopolin Kreikkalaisten sotajärjestykseen, vastaan-otti Jabasterin hyömäyksen horjumatta eikä ainoastaan peruuttanut hänen töyväystänsä, vaan syöksähti viimein itsekin heihin käsiksi, seuhtoen ja hajottaen Hebrealaisten kolonneja tykkönänsä. Turhaan koetti Jabaster järjestää sotureitansa, turhaan hän toimitti erinomaisia urhouden töitä, turhaan kaatoi hän itse sultanin lipunkantajan maahan, vieläpä kerran tunkeusi monarkin teltaan saakka. hänen osastonsa kukistettiin perinjuurin. Se into, jolla Rumin sultani ahdisti vastustajiansa, esti häntä Turkkilaisten keskirinnan avutonta tilaa huomaamasta. Jos hän vaan olisi, Jabasterin osaston masennettuansa, tyytynyt käymään takaapäin Alroy'n kimppuun, olisi tämä päivä ehkä päättynyt ihan toisella lailla. Mutta nyt Alroy'n terävä silmä pian havaitsi hänen erhetyksensä, ja hän käytti toisen varomattomuutta edukseen. Hän jätti Ithamarin pitämään keskirintaa alallansa, kiiruhti itse Pyhällä Vartiakunnalla Rumin sultania vastaan ja antoi Jabasterille tilaisuutta koota osan omasta joukostaan. Rumin sultani, joka oivalsi, että kaikki oli hukassa toisten päällikköjen taitamattoman käytöksen tähden, käski soturinsa pois, peräytyi nopeasti, vaikka hyvässä järjestyksessä Bagdadiin, vei muassaan kalifin, hänen hareminsa ja osan hänen aarteistansa, ja pakeni Syriaan. Sillä välin jälelle jääneen turkkilaisen armeijan tappio kävi täydelliseksi. Tigrin vedet muuttuivat ruskeiksi verestä, ja ne kaupungit, joitten läpitse se juoksi, saivat tiedon Alroy'n voitosta hänen vihollistensa uiskentelevien ruumiitten kautta. Kolmekymmentä tuhatta Turkkilaista surmattiin tässä tappelussa: näitten joukossa Bagdadin ja Syrian sultanit ja suuri paljous atabekejä, emirejä ja muita päälliköitä. Kokonainen osasto, joka huomasi itsensä saarretuksi, heittäysi voittajien armoihin ja luopuivat aseistaan. Kolmen sultanin leirit ja aarteet anastettiin niinikään, ja pakeniat olivat niin hajalle ajetut, etteivät yrittäneetkään kokoontumaan, vaan joukostansa eksyneinä ja toivottomina levisivät läheisiin maakuntiin ja ryöstivät niitä. Jabasterin osaston väenhukka oli myöskin iso, mutta muu armeija ei kärsinyt suurta vahinkoa. Alroy itse oli vähäisen haavoitettu. Taisteloa kesti vaan kolme tuntia. Sen seuraukset olivat äärettomät. David Alroy oli nyt Idän hallitsia.

XV.

Lakea oli täynnä ihmisten ja hevosten ruumiita, aseita, lippuja ja maahan kumottuja teltoja. Palaten Rumin sultanin takaa-ajosta Alroy käski torvensoittajain kutsua aseisin ja, tomulla ja verellä peittyneenä, nousi ratsunsa selästä ja seisattui Malekin teltan eteen, nojautuen veriseen käyräsapeliinsa, samalla kuin hänen voittoisat kenraalinsa ympäröivät häntä.

"Jabaster!" Alroy lausui, ojentaen kättänsä ylimmäiselle papille, "hyvä oli, että teidän sotureillanne oli semmoinen johdattaja. Ei kukaan muu kuin te olisi voinut saada heitä järjestymään. Teidän tarvitsee harjoittaa poikianne vähäisen, ennenkuin he jälleen joutuvat Kappadokian ratsuväen pariin. Urhoollinen Scherirah, me emme unhota ryntäystänne. Asriel, sanokaat vartiakunnalle minun puolestani, että heidän käyräsapelinsa aikaan saattivat Tigrin voiton. Ithamar, mitkä ovat vereksimmät soturimme?"

"Aderbeidshanin legiona, herra."

"Kuinka suuri se on?"

"Heitä on kaksitoista tuhatta miestä: me voimme koota kaksi kolmannesta."

"Uljas Ithamar, ottakaat Aderbeidshanin väki ja yksi vartiakunnan osasto, astukaat Bagdadin luo ja vaatikaat kaupunkia antaumaan. Jos Rumin sultani tarjoo tappelua, asettukaat sotarintaan ja hän tyydyttäköön halunsa. Tätä nykyä soturit näitten kiiruisten marssien ja tuimien taisteloin perästä tarvinnevat lepoa. Luullakseni hän ei kauan viivy. Käskekäät kaupungin antautua ja sanokaat, että, jos vastusta tehdään, minä saatan sen yhtä autioksi kuin vanha Babylon. Älkäät hieroko rauhaa minkään aseellisen joukon kanssa. Missä se soturi on, joka pelasti pääni murskaksi joutumasta -- hänen nimensä on Benaiah?"

"Minä odotan teidän käskyänne, herrani."

"Te olette kapteini. Yhtykäät Ithamarin osastoon ja voittakaat uusia laakereita, ennenkuin tapaamme toisemme jälleen. Oivallinen Asriel, pankaat veljellenne sana meidän menestyksestämme."

"Herra, useita Tatareja on jo lähetetty Hamadaniin."

"Hyvä! Laittakaat vielä yksi, joka vie tämän kirjoituksen sisarelleni, Miriamille. Toimittakaat Malekin telta voitonmerkiksi Hamadaniin. Elnebar, te Hebrealaisten Goljat, te kannoitte pyhää standariamme niinkuin sankari! Kuinka profetissan laita on? Minä näin hänen ryntäävän eteenpäin meidän riveissämme, pitäen miekkaansa ylhäällä lumivalkoisella käsivarrellansa, pitkät, mustat hiukset liehuen ikäänkuin myrskypilvi, ja silmät leimuten tulta."

"Kuninkaan vuotaa veri", lausui Jabaster.

"Hiukan vaan, se virvoittaa minua. Minä olen vähän kuumeessa. Kuningaskunta vesipisarasta! Ja nyt haavoitettujen ystäviemme luo. Asriel, ruvetkaat järjestämään leiriä! Sabbatin aatto on käsillä. Aika joutuu."

XVI.

Kuolleet olivat ryöstetyt ja viskatut virtaan, Hebrealaisten leiri oli valmis. Etevinten upseeriensa kanssa kävi Alroy haavoitettuja katsomassa ja urhoollisia kiittämässä. Se häärinä, joka aina syntyy voitetun taistelun perästä, lisääntyi tällä kertaa armeijan levottomuudesta, kun se kiitollisuudessansa tahtoi tyystisti vaarin-ottaa lähestyvää sabbatia.

Kun aurinko laski, sabbati oli alkava. Aaltoileva ilman ranta esti sitä hetkeä tarkoin määräämästä, jolloin se katosi. Karmosiinipunainen päivänkerä vieri purpuranväristen vuorten taa, ja uhkea, ruusuinen hohto oli levinnyt taivaan ylitse. Silloin nähtiin, kuinka hartaat uskonkiihkolaiset, ylpeillen Talmudin tiedostansa, pitivät valkoista silkkivyhtiä käsissänsä ja ilmoittivat sabbatin tuloa sen muuttuvia värejä myöten. Niin kauan kuin vyhti vielä paistoi kullalta, hilke yhä kuului aseseppien pajasta, ruvankeittäjien valkea yhä lehotti, hevosväki talutti ratsujansa virralle, ja uutterat jalkasoturit sitoivat teltojansa ja veistivät paalustojaan. Silkkivyhti kävi punaiseksi, asesepät takoivat enentyneellä innolla, ruvankeittäjät puhalsivat ankarammin, hevosväki riensi pois virralta, jalkasoturit katselivat huolestuneina tummentuvaa hämärää.

Silkkivyhti kävi siniseksi; himmeä, haudankaltainen, harmaa väri samensi sen heleyttä. Sääskien hyrinä kuului, yön lepakot kiertelivät teltojen ympäri, torvet raikkuivat kaikilta kulmilta, aurinko oli laskenut, sabbati oli alkanut. Paja oli vaijennut, valkea sammunut, hevosten korskunta ja miesten hyörinä herjennyt. Syvä, äkkinen, kaikkialle leviävä äänettömyys painui mahtavaan armeijaan. Oli yö; sabbatin pyhä lamppu paloi kaikissa leirin teltoissa, joka hiljaisuutensa ja loistonsa puolesta kilpaili äänetönten ja hehkuvien taivasten kanssa.

Aamu tuli; soturit kokoontuivat alttarien ja uhrien ympärille. Ylimmäinen pappi ja häntä palvelevat leviitat julistivat Israelin Jumalan ykseyttä ja kaikkivaltaa, ja hänen voittaneen ja valitun kansansa samantunteiset vastaukset kajahtivat lakean ylitse. He palasivat jälleen teltoihinsa lain selittämistä kuuntelemaan; ei saanut kävelläkään sabbatina pidempää matkaa kuin sen, joka eroittaa Jerusalemin Öljyvuoresta. Yhtä pitkä oli myöskin temppelin ja tabernakelin väli; se oli tarkasti mitattu, ja jokainen Hebrealainen, joka sinä päivänä lähti leiristä, havaittiin lukevan sabbatipäiväyksen askelia. Vihdoin aurinko taas laski, ja yhtäkkiä valkeita leiskahti, ääniä kuului, ihmiset liikkuivat sillä erinäisellä ja pikaisella tavalla, josta edellisen illan hiljaisuus oli ollut omituinen. Naurun hekotukset, soiton helinä ilmoittivat tulevan yön juhlallisuutta; elatus-aineita tuli yltäkyllin läheisistä kylistä, ja ennen pitkää hurskaat voittajat viettivät äskeistä triumfiansa iloisilla kemuilla.

Aamulla yksi Tatari saapui Ithamarin tyköä, kertoen Alroy'lle, että Rumin sultani oli vetäynyt Syriaan, että Bagdad oli jätetty puollustamatta, mutta että hän oli suostunut siihen asukkaitten pyyntöön, että lähetyskunta saisi käydä Alroy'n luona, ennenkuin soturit astuisivat kaupunkiin. Hän oli myöskin vakuuttanut heille turvallista matkaa.

XVII.

Seuraavana aamuna sanansaattajat ilmoittivat lähetyskunnan tulon. Koko armeija oli aseissa. Alroy oli käskenyt, että armon-anojat vietäisiin koko leirin läpitse, ennenkuin he laskettaisiin kuninkaalliseen teltaan, jonka kummallekin puolelle Pyhä Vartiakunta oli sioitettu. Teltan syrjälle vedetyt varjostimet asettivat näkyviin voittajan itse, joka istui komealla divanilla. Hänen oikealla kädellänsä seisoi Jabaster papillisessa puvussaan, vasemmalla Scherirah. Hänen takanansa jättiläinen Elnebar piti pyhää valtikkaa. Joukko päälliköitä oli järjestetty teltan molemmille puolille.

Symbalein ja verhottujen vaskirumpujen ääni kuului ja matalia torvien toitotuksia; seurueen etumainen osa nähtiin teltoilla reunustetun käytävän kaukaisessa päässä. Ensiksi tuli joukko kauniita nuorukaisia, astuen kaksittain ja sirotellen kukkia, sitten sarja soittoniekkoja väljissä, kultakankaisissa vaatteissa, vieretellen hopeatorvilla vaikeroivia säveliä. Näitten perästä seurasi orjia kaikista ilman-aloista, kantaen itsekukin jotakin oman maansa parasta ja kalliinta tuotetta: neekerit elefantin hampaita, strutsinsulkia ja kultahiekalla täytettyjä korulippaita; Syrialaiset harvinaisia sota-asuja; Persialaiset atarguli-vaaseja, ja Intialaiset korittain Ormuzin helmiä ja hienoja Kashmirin shaaleja. Lastensa keskellä, joista joka toinen talutti valkoista, joka toinen vaaleanruskeata metsäkaurista, Arabialainen puettuna siniseen vaippaansa johdatti karmosiinipunaisesta silkkinuorasta korkeata, kaarneenkarvaista giraffia. Viisikymmentä kookasta miestä kantoivat parittain hopeakilpeä, joka oli täynnä kultarahoja, taikka kaiverrettuja, timanteilla koristettuja pikareita.

Symbalein soitto ilmoitti kunniapukujen lähenemistä, jotka olivat valitut oikea-uskoisten hallitsian vaatekammiosta; tässä nähtiin Aleppon silkkejä ja Damaskon kullalla kirjailtuja kankaita, päärmättyinä sopelin ja kärpin turkiksilla, untuvaa joutsenen rinnasta ja valkoisen ketun nahkoja.

Näitten jälkeen tuli kaksi harmaata dromedaria hopeisin valjainensa, ja useita satulavaipoilla varustettuja hevosia, joita jokaista pulskeasti vaatetettu palvelia talutti. Viimeinen näistä oli lumivalkoinen oris, jonka otsasta ikäänkuin rubinitähti pilkehti, semmoinen juoksia Salomonin pyhästä hevossiittämöstä, jolla ainoastaan Profeetan jälkeiset ratsastivat.

Verhotut vaskirummut esittelivät mustaa eunukkiparvea, jolla oli tulipunaiset liivit ja norsunluiset sotatapparat. He ympäröivät ja suojelivat yleisön näkyvistä neljäätoista ihanata Cirkassialaista tyttöä, joitten kauniit kasvot ja soreat vartalot muutoinkin kätkyivät pitkiin huntuihin ja uhkeihin, poimuisiin pukuihin.

Voittajaa liketessään komea seurue nöyrästi kumarsi Alroy'n edessä ja asettui leveän käytävän kummallekin puolelle. Lähetyskunta astui esiin; kaksitoista Bagdadin etevintä asukasta, käsivarret ristiin laskettuina, silmät maassa ja vaatteet epäjärjestyksessä. Alavasti ja ääneti jokainen koski kädellänsä maata ja suuteli sitä antaumisensa merkiksi, ja sitten syrjäytyen antoi tietä lähetyskunnan johdattajalle ja puhemiehelle Honainille!

XVIII.

Nöyrästi, mutta sievästi kalifin lääkäri kumarsi Idän valloittajaa. Hänen ryhtinsä ja käytöksensä erosivat suuresti hänen kanssalähettiläistään; hänen kasvojensa muoto oli yhtä tyven ja tyytyväinen, hänen pukunsa yhtä komea ja huoliteltu kuin silloin, kuin hän ensin Bagdadin basaarissa pelasti Alroy'n vilpillisen Abdallah'n käsistä.

Hän puhui, ja hänen sanojensa sointuun vaikeni kaikki.

"Maailman valloittaja, se kohtalo, jota vastaan taistelo on turha, on asettanut meidän henkemme ja omaisuutemme teidän haltuunne. Teidän orjanne tarjoavat teidän hyväksyttäväksenne rikkautensa hedelmiä; ei verona; sillä kaikki on teidän; vaan näyttääkseen teille turvallisuuden ja rauhan tuotteita, ja saadaksensa teitä havaitsemaan, että armeliaisuus on yhtä hyödyllinen voittajalle kuin voitetulle, että säilyttäminen on parempi kuin tuhoaminen, nauttiminen viisaampi kuin hävittäminen."

"Sallimus sääsi, että me synnyimme kalifin orjiksi; sama sallimus on jättänyt hänen valtikkansa teidän huomaanne. Me tarjoamme teille samaa uskollisuutta kuin osoitimme hänelle, ja anomme samaa suojelusta kuin hän antoi meille."

"Vaikka teidän päätöksenne kääntyisi mimmoiseksi hyvänsä, meidän tulee taipua siihen sillä itsensä alentamisella, joka myöntyy korkeampaan valtaan. Emme kuitenkaan ole kokonaan toivoa vailla. Me emme voi unhottaa, ettei meidän ole täytynyt lähestyä mitään barbarilaispäällikköä, joka ei kykene pitämään arvossa sivistyksen vaatimuksia, taiteen luomia ja ihmisyyden lempeämpiä kehoituksia. Me tunnustamme teidän vastustamattoman voimanne, vaan rohkenemme toivoa kaikkia semmoiselta ruhtinaalta, jonka neron kaikki tietävät ja ihmettelevät, joka on hallituksen huolilta ja aseitten askareilta oppimisen jalostuttavaan toimeen säästänyt osan nuoruudestaan, jonka siveyttä puhdas ja ylevä usko on muodostanut, ja joka on siinnyt pyhästä ja kuuluisasta sukukunnasta, jonka verratonta ikää Profeettakin tunnustaa."

Hän taukosi; suostumuksen sohina kuului teltassa; se hiljeni heti kuin valloittaja yritti puhumaan.

"Jalo emiri", vastasi Alroy, "palatkaat takaisin Bagdadiin ja kertokaat kanssa-alamaisillenne, että Israelin kuningas lupaa suojella heidän henkeänsä ja varjella heidän omaisuuttansa.

"Entä heidän uskonsa?" kysyi lähettiläs matalammalla äänellä.

"Suvaitaan", vastasi Alroy kääntyen Jabasterin puoleen.

"Siksi kuin tarkemmin säädetään", lisäsi ylimmäinen pappi.

"Emiri", sanoi Alroy, "kalifia itseä kohdellaan kunnioituksella."

"Teidän korkeutenne mieliksi", Honain vastasi, "Rumin sultani on lähtenyt pois, ja entinen hallitsiamme hänen kanssaan."

"Ja hänen hareminsa?"

"Sekin on lähtenyt."

"Se oli tarpeetonta. Me emme sodi naisia vastaan."

"Miesten yhtä hyvin kuin naisten täytyy myönnyttää teidän korkeutenne laupeutta."

"Benomi", lausui Alroy, puhutellen nuorta vartioväen upseeria, "käskekäät, että kunniavartiasto saattaa tätä jaloa emiriä hänen paluumatkallansa. Me sotamiehet askaroimme vaan raudan nojalla emmekä voi kilpailla Bagdadin kanssa komeudessa; ottakaat kuitenkin tämä tikari lahjoittajan tähden"; ja Alroy ojensi Honainille timanteista säihkyvän tikarin.

Bagdadin lähettiläs astui esiin, otti tikarin, painoi sitä huuliansa vastaan ja pisti sen poveensa.

"Scherirah", jatkoi Alroy, "tämä jalo emiri on teidän hoivissanne. Katsokaat, että sovelias telta valmistetaan hänelle, ja ettei hänen saattoväkensä tarvitse valittaa leirimme karkeita tapoja."

"Teidän korkeutenne mieliksi", vastasi Honain, "minä olen päättänyt tehtäväni, ja teidän suosiollisella luvallanne minä palajan heti takaisin. Minulla on tärkeitä toimia, yhtä tärkeitä kuin nämät, vaikka ne koskevat minua itseä."

"Tehkäät tahtonne, jalo emiri. Benomi, virkanne töihin. Hyvästi, herrani."

Lähetyskunta likeni, kumarsi ja vetäytyi pois. Alroy kääntyi Jabasterin puoleen.

"Tuo ei ollut mikään tavallinen mies, Jabaster?"

"Varsin miellyttävä Turkkilainen, herrani."

"Luuletteko, että hän on Turkkilainen?"

"Hänen puvustansa päättäen."

"Olkoon niin. Asriel, käskekäät purkaa leiri. Me astumme heti Bagdadiin."

XIX.

Päälliköt menivät eri taholle ryhtyäkseen tarpeellisiin matkahankkeisin. Sanoma, että armeija kohta lähtisi Bagdadiin, levisi pian koko leiriin ja herätti mitä suurinta innostusta. Joka käsi oli työssä, purkasi teltoja, varusti aseita ja hevosia. Alroy vetäytyi majaansa. Varjostimet olivat suljetut. Hän oli yksinään ja vaipui syvään miettimiseen.

"Alroy!" lausui yksi ääni.

Hän vavahti ja katsahti ylös. Hänen edessään seisoi profetissa Ester.

"Ester! Sinäkö se olet?"

"Alroy! Älä astu Babeliin."

"Kuinka?"

"Niin totta kuin elän, Herra on käskenyt niin. Älä astu Babeliin."

"Enkä nauttisi ihaninta voittoani, tyttö?"

"Älä astu Babeliin."

"Mikä sinua pelottaa?"

"Älä astu Babeliin."

"Minäkö muuttaisin kohtaloani ilman mitään syytä?"

"Herra on puhunut. Eikö siinä ole syytä?"

"Minä olen Herran voideltu. Hänen varoituksensa ei ole tavannut minua."

"Nyt se tapaa sinun. Ylenkatsooko kuningas Herran profetissaa? Se on Ahabin synti."

"Sinuako ylenkatsoisin? Sitä suuta ylenkatsoisin, joka on voittojeni julistaja? Se olisi sulaa Jumalan pilkkaa. Ennusta triumfia, Ester, eikä Alroy koskaan epäile innostustasi."

"Hän epäilee sitä nyt. Minä näen, että hän epäilee sitä nyt. Oi kuninkaani, minä sanon taas: älä astu Babeliin."

"Kaunis tyttö, sinun silmäsi leimuavat. Ken voi katsella niitten ihmeellistä ja kirkasta loistoa ja epäillä, että Ester on Jumalalta innostettu! Tyynny, suloinen tyttö, joku unelma häiritsee mielikuvitustasi."

"Alroy, Alroy, älä astu Babeliin."

"Minussa ei ole yhtään pelkoa -- minä olen lumottu."

"Voi minua! Hän ei tahdo kuulla minua. Kaikki on hukassa!"

"Kaikki on voitettu, ihana tyttö."

"Minä soisin, että olisimme Pyhällä Vuorella ja katselisimme pyhän Sionin tähtiä."

"Ester", lausui Alroy, lähestyen ja lempeästi tarttuen hänen käteensä, "Idän pääkaupunki levittää pian ihmeensä silmiesi eteen. Valmista itseäsi kummia katsomaan. Tyttö, me emme ole enään erämaassa. Unhota vaihtelevat mielenjohteesi. Tule, lapseni, valitse itsellesi puoliso päällikköjeni joukosta, ja minä annan kuningaskunnan sinun morsiuslahjaksesi. Minä näkisin mielelläni kruunun sinun korkealla, kuninkaallisella otsallasi. Se ansaitsee sen hyvin."

Profetissa käänsi mustat silmänsä kokonaan Alroy'ta kohden. Mitä hänen mielessänsä liikkui, sitä ei nähty eikä lausuttu.

Hän katseli tarkoin voittajan levollisia ja tutkimattomia kasvoja, hän sysäsi pois hänen kätensä ja riensi ulos teltasta.

KAHDEKSAS OSA.

I.

Liehuvat liput, kaikkuvat torvet, hirnuvat ratsut ja kiiltävät peitset! Kaukana taivaan rannalla ne välkkyvät, ikäänkuin aamu, kun yön varjot väreillen väistyvät kirkkaan valon edestä.