Chapter 2

--Että on kuin itse aurinko olisi astunut sydämeeni. Minä rakastan! Minä rakastan häntä, yhtä ainoaa, ja samalla minusta on kuin rakastaisin kaikkia ihmisiä.

--En tahdo sinun kaunista tuulentupaasi järkyttää. Mutta hän? Luuletko myös hänen sinua samoin rakastavan?

--Minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä. Mutta miksi kysyt sitä? Teetkö sen vain huvin vuoksi vai tahdotko sieluni mustimmalla kaikista epäluuloista myrkyttää?

--Olkoon se kaukana minusta. Toivoisin vain, että tarkoin harkitsisit ja punnitsisit kaikki asianhaarat, ennen kuin sidot itsesi elinkautiseksi.

--Sinä! Sinä puhut kuin puntari! Sinä et ole koskaan itse rakastunut.

--Voimme jättää sen kysymyksen tällä kertaa. Mutta kuinka kauan luulette te kestävän tuon rakkautenne?

--Niin totta kuin elän, se on kestävä iankaikkisesta iankaikkiseen!

--Haudan tällä ja tuolla puolen?

--Niin tässä kuin tulevaisessa elämässä! Mutta en nyt halua enempää kanssasi laverrella. Tahdon nyt juuri kohdata hänen katsettaan.

--Viivy hetki vielä! Te aiotte siis todellakin avioliittoon?

--Luonnollisesti! Niin pian kuin olen onnistunut hänelle ja itselleni siedettävän toimeentulon valmistamaan.

--Ja siihen mennessä te varastatte rakkautta? Eikö niin?

--Emme suinkaan. Me otamme. Me vain otamme omaamme, mikä kuuluu meille.

--Kuitenkin te petätte isiänne ja äitejänne?

--Teemme sen vain niin kauan kuin meidän on pakko tehdä niin. Mikään ei olisi meille itsellemme mieluisempaa kuin tehdä rakkautemme heti kaikelle maailmalle tiettäväksi.

--Ja sillä välin te suostutte vilpistelyyn? Onko teidän siis aivan mahdotonta odottaa?

--Aivan mahdotonta! Jokainen hetki, jolloin emme ole toistemme seurassa, on jo kadotettu kallis kivi, eikä meillä ole varaa enempi kadottaa. Nytkin hukkuu niitä jo liian paljon.

--Mutta voiko valheelle mitään pysyväistä onnea rakentaa?

--Meidän lempemme on totinen totuus. Kuinka saatat sinä niin kysyä?

--Sanoit äsken, ettet pelkää mitään. Etkö sitäkään, että voit tahtomattasi tuottaa hänelle ikävyyksiä?

--Jumala varjelkoon minua sitä tekemästä! Mutta jos ikävyydet kuitenkin tulisivat, tahdomme kohdata niitä käsi kädessä.

--Kuinka uskallat mainita Jumalan nimeä niin pienen ja matalan seikan kuin kurjan lempesi yhteydessä? Etkö luule Häntä siten herjaavasi?

--Varo itseäsi! Minun lempeni ei ole pieni eikä matala. Tunnenhan itse sen kautta juuri nousevani jumaliin.

--Suuret sanat eivät suuta halkaise. Mutta millä todistat sanasi?

--Tuntoni todistuksella, joka sanoo, että tulen päivä päivältä paremmaksi ihmiseksi.

TIETOVIRSI.

--Sallinet, että häiritsen sinua? Näin tulen tuikkivan lampustasi yöhön sankeaan.

--Olet tervetullut, kun et kauan viivy. Myöskin minulle voi olla hyvä hetkinen huoahtaa.

--Näytät vanhalta ja rasittuneelta. Milloin lienet viimeksi levähtänyt?

--Lepään silloin, kun puhun muiden ihmisten kanssa. Mutta yksin ollen minun ajatukseni ei lepää milloinkaan.

--Sinä olet paljon yksin?

--Minä olen _aina_ yksin. Mutta muiden seura estää ajatusteni paljouden aivojani pakahduttamasta.

--Näen paljon kirjoja edessäni. Mitä etsit niistä?

--Koetan oppia ikäni kaiken.

--Mutta lyhyt on ikä ihmislapsen. Luuletko koskaan kaikkea käsittäväsi?

--Tiedän oppivani vain pienen murto-osan. Mutta minun jälkeeni tulee toisia, jotka jälleen vievät elämäntyötäni eteenpäin.

--Ja mitä kutsut sinä elämäntyöksesi sitten?

--Samaa, minkä pitäisi olla jokaisen ihmisen elämäntyö. Mutta kaikki ihmiset eivät sitä käsitä vielä ja siksi on se jäänyt vielä vain muutamien yksilöiden hartioille.

--Siis mikä sitten?

--Tiedon valkeus. Tulla tuntemaan kaikki, mitä maassa, maan alla ja vesissä on. Ja jos mahdollista, tulla tuntemaan myös kerran, mitä piilee maailmankaikkeudessa.

--Ja _jos_ tuo olisi mahdollista? Luuletko, että ihmiset tulisivat siitä sen paremmiksi?

--Sitä en tiedä. Mutta ainakin uskon, että he tulisivat suuremmiksi. Ja Jumalan kaltaisemmiksi.

--Uskotko itse Jumalaan?

--Tiedon summa on Jumala. Mutta meillä on siihen vielä pitkä matka.

--Ja ennen kuin pääsemme siihen? Millä siihen saakka henkemme polttoa viihdyttää?

--Häntä etsimällä. En tiedä mitään muuta keinoa.

--Etsitkö Häntä myös kirjoistasi?

--Etsin aina Häntä.

--Ilman että sinulla on toivoa edes koskaan löytää Häntä eläessäsi?

--Niin. Siksi teenkin työtä tulevien sukupolvien edestä.

--Ja voiko tuo sydäntäsi tyydyttää?

--Ei aina. Ei vaikeina hetkinäni.

--Milloin ne tulevat?

--Silloin kun epäusko tulee. Silloin kun työni tuntuu niin turhalta ja edessäni oleva taival niin toivottomalta.

--Ymmärrän. Tuo tapahtuu joskus kaikille ihmisille.

--Mutta ehkä useimmin tietäjille. Sillä heillä olisi niin monta totuutta, joita he tahtoisivat ihmisten lapsille lahjoittaa. Mutta ihmisten lapset eivät tahdo ottaa vastaan niitä.

--Uskotko aina tietojesi totuuteen?

--En aina sitäkään. Ja nepä ne lienevätkin juuri vaikeimpia hetkiäni.

--Mitä silloin teet?

--Painan silloin pääni alas nöyryydessä ja tunnustan, etten varmuudella tiedä mitään. Mutta tunnen, että työni kasvaa juuri tuosta nöyryydestä.

--Ja tyytymättömyydestä?

--Niin. Sillä se pakottaa minut ijäti pyrkimään.

--Mutta myös jäämään ijäti epätäydelliseksi niinkuin elosi työkin?

--Ei ole täydellistä mikään inhimillinen. Kuitenkin osaan olla kiitollinen siitä, että olen saanut aivot, joilla tutkia ja ajatella.

--Kiitollinen? Kenelle?

--Kohtalolle, Jumalalle, maailmankehitykselle, miten vain tahdot Häntä nimittää.

--Ja kun kiität Häntä? Mitä silloin tunnet?

--Tunnen jotakin itseäni varmempaa ja tietoisempaa liikkuvan lähelläni.

TAITOVIRSI.

--Tervehdin sinua, suuri taideniekka! Miksi niin tiukasti silmiäsi siristät ja tuijottelet?

--Etkö näe? Katson naista, joka seisoo tuolla kauempana.

--Missä?

--Tuolla, tuolla jalustalla. Mikä onni, että löysin hänet! Vahinko vain, että hän ei jaksa säilyttää asentoaan niin kauan kuin vaatisi siveltimeni.

--Näen naisen, joka on alaston. Eikö hän siis häpeä ollenkaan?

--Ei, sillä hän tietää, että hänen ei ole tarvis hävetä. Hän tietää, että kauneuden jumala itse on hänen muotonsa muovaellut.

--Kenties hän on vielä ylpeä kauneudestaan?

--Epäilemättä hän on ylpeä, niinkuin on rikas rikkaudestaan ja nero neroudestaan. Ja eikö hänellä ole siihen mielestäsi oikeutta sitten, sillä onhan kauneus taivaan ylin armolahja?

--Jos on kuin sanot, eikö hänen pitäisi kantaa sitä nöyryydessä ja häveliäisyydessä?

--Ei mielestäni. Vain rumuus peittäköön itsensä ja käyköön allapäin. Kauneuden tehtävä on säteillä kaikille vapaana ja alastomana.

--Kuolemattoman kauneuden, tarkoitat?

--Teen hänet kuolemattomaksi.

--Henki yksin on todella kuolematon.

--Siispä puhallan elävän henkeni hänen sieraimiinsa! Etkö näe, kuinka hän alkaa elää ja hengittää toista, ihanampaa ja ijäisempää elämää tuossa kankaallani?

--Näen kauniin naisen kuvan, joka aistejani miellyttää.

--Etkö muuta? Etkö näe hänessä sen ijäisen ihanuuden rakkautta, joka tällä hetkellä täyttää koko olemukseni?

--En. Mitä sinä nimität ijäiseksi, nimitän minä ajalliseksi.

--Luuletko, että luon silmäni häneen häntä himoitakseni? Luuletko, että rakastan häntä _sillä_ rakkaudella?

--Siis millä?

--Toisella, paljon suuremmalla ja korkeammalla, jonka kautta ja jonka voimasta juuri olen taiteilija. Näen hänessä jotakin näkymätöntä.

--Jos niin on, mitä teet hänellä siis? Miksi et lähetä kotiinsa häntä?

--Tarvitsen häntä mielikuvani kiteyttämisessä. Tarvitsen häntä sitoakseni hänen ajallisiin muotoihinsa jotakin ajatonta ja rajatonta, joka liikkuu sielussani.

--Miksi sitoa sitä? Miksi et salli sen täydessä vapaudessaan siellä liikkua ja läikehtiä?

--En voi muuten tarjota sitä ihmisille.

--Ja ellet voisikaan? Pitäisitkö sitä sitten niin suurena onnettomuutena?

--Kyllä.

--Kenelle? Meille vai itsellesi?

--Pitäisin itseäni kitupiikkinä, joka ei jaa maljastaan janoaville, vaikka miljoonat kädet häntä kohden tuskaisesti kurkottavat.

--Etkö pelkää siten suurta pienentäväsi? Etkö pelkää siten pyhintä alentavasi ja myös samalla ijäistä itseäsi?

--En. Enhän tee muuta kuin mitä ovat tehneet kaikki suuret uskonnonperustajatkin, silloin kun he ovat syvimmät ajatuksensa sanoihin pukeneet.

--Et voi itseäsi verrata heihin. He ovat Jumalan totuutta eivätkä kauneutta julistaneet. Taikka niinkuin se sinun kielelläsi kuuluu: ihmisille tajuttaviin muotoihin pukeneet.

--Jos pidät sen pienempänä syntinä, niin mielellään minun puolestani. Mutta kuinka luulet muuten totuuden kauneudesta erottavasi?

--Kaikki totinen totuus on aina kaunista.

--Ja kaikki oikea kauneus on aina totta. Mutta työni häiriytyy, en nyt tahdo antautua kanssasi sanasotaan.

--Yhtä vähän kuin minäkään. Mutta salli vielä yksi kysymys!

--Sano se siis!

--Ymmärrän, että etsit ihannettasi...

--En! Se _on_ jo minulla. Etsin vain ilmaisua sitä ilmi saadakseni.

--Ja senkö luulet löytäneesi tuon naisen katoavaisesta muotomuhkeudesta?

--Löydän kaavat hänestä katoamattomalle kauneuskuvalleni.

--Niinkö alhaiseksi arvaat ihanteesi? Vai näetkö Jumalan myöskin maan tomussa siis?

--Kuinka en näkisi? Kuinka en uskoisi kaiken elämän jumaluuteen? Enhän muutoin voisi hetkeäkään harjoittaa taidettani.

--Se ei ole taakka sinulle? Teet sitä sydämesi suurimmalla ilolla siis?

--Kysy rakastavalta naiselta, joka synnyttää! Eikö hän tee sitä sydämensä suurimmalla tuskalla ja hekkumalla?

--Etkö tiedä mitään korkeampaa elämässä?

--En.

--Etkä kuolemassa?

--En. Pelkään vain liian varhain kuolevani.

--Miksi pelkäät sitä?

--Koska en silloin saisi tehdyksi kaikkea, mitä liikkuu sielussani.

--Kerran on sinunkin luomisvoimasi lakastuva.

--Tiedän, etten ole ikuinen. Mutta luon kuin Luoja kuolemattomia.

--Etkö nyt herjaa Häntä? Etkö pelkää tiliä, jonka kerran olet tekevä Hänelle lahjoistasi!

--Olen taiteilija Jumalan armosta. Tiedän, että tilini on oleva helppo minulle, jos vain joka hetki, viimeiseen hengenvetooni saakka, olen itselleni uskollinen.

KIRKKOVIRSI.

--Mitä paukutat, pappi, siellä? Tunnetko sen elävän Jumalan, jonka kunniaa niin korkealla äänellä kuulutat sanankuulijoillesi?

--Tiedän Hänestä sen, mihin uskoo koko kristikunta ja minkä suuret kirkko-isät ovat meille kerran oikeana opettaneet.

--Oletko lutherilainen vai katolilainen? Monet lahkot halkovat kristikuntaa.

--Kaikki uskovat ne kuitenkin Jeesukseen Kristukseen.

--Ehkä suullaan, mutta eivät sydämellään. Suurin osa kristikuntaa ei enää usko mihinkään.

--Ikuinen totuus ei siitä muutu. Sen voima on sama tänään kuin tuhat vuotta sitten ja on oleva sama myös tuhat vuotta meidän jälkeemmekin.

--Oletko tuntenut tuon voiman myös tunnossasi ja elämässäsi?

--En usko yksilöllisiin totuuksiin.

--Mihin uskot enemmän siis?

--Uskon enemmän pyhään raamattuun ja siihen, mitä menneet sukupolvet aikakaudesta aikakauteen ovat todeksi tunnustaneet.

--Siis auktoriteetti-uskoa?

--Voit sitä myös siksi nimittää.

--Siis uskot siihen, mitä _muut_ ovat Jumalasta tienneet ja todistaneet?

--Niin. Muut minua pyhemmät ja jalommat miehet, ennen kaikkia _Hän_, joka oli kutsuttu maailmaa synneistä vapahtamaan.

--Pidätkö itsesi siis niin vähäpätöisenä? Etkö pane siis mitään arvoa omalle tiedollesi ja todistuksellesi?

--En. Täytyy olla joku yksilöä korkeampi arvovalta, ellei mieli ainoan oikean opin ja koko ihmiskunnan ehkä jälleen vuosituhansiksi harhaan hairahtua.

--Luulet siis tuon ainoan oikean opin omaavasi?

--Olen siitä vakuutettu sielustani ja mielestäni.

--Etköhän nyt itse vetoa yksilölliseen totuuteen?

--En. Sillä se oppi on sama kuin mitä Herramme Vapahtajamme on itse julistanut.

--Entä Buddha? Entä Konfutse? Entä Muhammed?

--En tunne heitä. En siis voi mitään sanoa heistä.

--Kuitenkin myöntänet, että on ollut muitakin suuria ihmiskunnan opettajia?

--Tunnen vain yhden ainoan oikean Jumalan Pojan: Sanan, joka tuli lihaksi.

--Hyvä. Seuraatko Hänen oppiaan myös jokapäiväisessä elämässäsi?

--Saarnaan Häntä sunnuntaisin. Kaikessa muussa olen erehtyväinen kuolevainen.

--Mutta et virkasi toimituksessa?

--En, sillä toimitan sitä puhtaan opin ja kirkon käsikirjan mukaan, puolelle taikka toiselle siitä tuumaakaan poikkeamatta.

--Onko oikeus muuta julistaa kuin mitä itse on kokenut ja havainnut todeksi omassa sydämessään?

--Kyllä. Eihän opin arvo riipu siitä, kuka ja minkälainen ihminen sitä kuuluttaa.

--Toivot kuitenkin tulevasi autuaaksi?

--Toivon sen tapahtuvan Karitsan veren kautta, joka on myöskin minun vaivaisen syntisen vuoksi pirskoitettu.

--Olet pantu kansan paimeneksi.

--Tiedän, että raskas edesvastuun taakka lepää hartioillani. Siksi koetankin suorittaa pyhän tehtäväni niin uskollisesti ja tunnollisesti kuin mahdollista.

--Muiden maallisempien tehtävien lomassa?

--Meidän on myös ajassa elettävä.

--Tiedän, että maanviljelyksesi on mallikelpoisessa kunnossa ynnä karjasi suurin ja kaunein koko pitäjässä. Mutta tätäkö kutsut sinä Kristuksen seuraamiseksi?

--Meidän on myöskin maallisesta leiviskästämme tili tekeminen. Siksi koetan hoitaa kotini ja kontuni niin toimellisesti kuin mahdollista.

--Kuuluuko siihen myös, että kiusaat torppareitasi ja ryöstät saatavasi köyhimmältäkin seurakuntalaiseltasi viimeiseen penninkiin?

--Jos jättäisin jonkun ryöstämättä, jättäisivät monet minulle maksamatta.

--Entä sitten? Luuletko, että olisi samoin tehnyt myös Herrasi Vapahtajasi?

--Poimi Hänkin tähkäpäitä. Teen samaa, vaikka omilta tiluksiltani.

--Leipäpappi olet! Etkö pelkää pyhän virkasi saastuvan siitä, että näin kasaat itsellesi maallista mammonaa?

--Taidan vastata apostolin sanoilla siihen: joka evankeliumia saarnaa, sen on myös evankeliumista elettävä.

KUNINGASVIRSI.

--Kuningas korkea! Onko sinulla tuokion aikaa kuulla minua?

--Mitä? Kuka tuo on? Kuinka hän on tänne tunkeutunut?

--En puhu omalla suulla. Suuremmat ovat minut tänne lähettäneet.

--Näen, että olet profeetta. Mitä tahdot minusta?

--Tahtoisin tehdä sinulle eräitä kysymyksiä.

--Kysy!

--Kuningas korkea! Tiedätkö jotakin Jumalasta?

--Kuinka en tietäisi Hänestä minä, joka juuri olen kuningas Hänen armostaan?

--Muistatko kiittää Häntä myös ylhäisestä asemastasi?

--Teen sen joka päivä aamu- ja iltarukouksissani. Mutta minun asemaani seuraavat myös raskaat velvollisuudet.

--Rukoiletko myös voimaa Jumalalta voidaksesi hyvin ja oikein täyttää niitä?

--Kyllä. Ja jos sen joskus unohtaisinkin, tekevät pappini ja piispani sen minun puolestani kautta valtakunnan.

--Ja valtakuntasi kukoistaa?

--Katso ympärillesi! Näet, että voin sisäisellä ylpeydellä sovittaa itseeni raamatun sanat: »Sen päällä on kuningas valtakunnassa, että kedot kynnettäisiin.»

--Ajattelet siis kaikessa vain alammaistesi hyötyä ja menestystä?

--Mitä voisin minä muuta ajatella? Olenhan minä maan isä. Siis on minun lapsistani huoli pidettävä.

--Ja he tuottavatkin varmaan paljon huolta sinulle?

--Monet unettomat yöt olen valvonut heidän vuokseen vuoteellani.

--Oletko pyytänyt silloin neuvoa Jumalalta?

--Olen rukoillut, että Hän valistaisi minut oikeudessa ja viisaudessa. Mutta sittenkään en ole aina ollut varma siitä, mikä olisi ihmisille parhainta ja Jumalalle otollisinta.

--Tiedän, että olet hurskas ja hyvä kuningas. Mutta muistatko aina myös, että Hän ennen kaikkea on rauhan ja rakkauden Jumala?

--Koetan pitää sitä mielessäni. Mutta Hän on myöskin vanhurskas ja kiivas Jumala.

--Seuraatko siinäkin Hänen esimerkkiään?

--Ei kanna turhaan miekkaa esivalta. Mutta tunnustan, että se on ehkä raskain kaikista minun kantamuksistani.

--Hän on sanonut: »Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.»

--Hän ei ole sillä ijäisen oikeuden eikä itse-säätämänsä esivallan miekkaa tarkoittanut.

--Mutta Hän on sanonut myös: »_Älä tapa_!»

--Siksi onkin yleviin oikeuteni armahtaa kuolemaantuomittuja.

--Kuitenkin käyt sinäkin sotia.

--Koetan välttää niitä niin paljon kuin mahdollista. Mutta jos vihollinen hyökkää minun maahani, on minun pyhä velvollisuuteni sitä asevoimalla puolustaa.

--Etkö itse koskaan alota hyökkäyssotia siis?

--En.

--Etkä koskaan ole edes välillisenä syynä niihin?

--Koetan elää sovussa kaikkien naapurieni kanssa. Mutta heidän joukossaan on toisia, joita eivät elähytä samat tarkoitusperät.

--Mistä tuo johtunee?

--He tahtovat riistää meiltä väkivallalla ja miekka kädessä, minkä me olemme rauhan työllä ja ahkeruudella saavuttaneet.

--Ja silloin taistelee rauhan Jumala teidän puolellanne?

--Silloin johdattaa Hän sotajoukkojamme. Silloin kuulevat he Hänen äänensä meidän tykkiemme jylinästä.

--Mutta heidänkin puolellaan tykit jylisevät.

--Ne eivät merkitse mitään meidän rynnätessämme. Sillä meidän puolellamme on _oikeus_ ja sen Jumala kuulee meidän esirukouksissamme.

--Hekin rukoilevat Jumalaa.

--He herjaavat verisesti Häntä anomalla, että Hän vääryyden ja väkivallan asiaa avittaisi.

--Mutta kuitenkin! Jos kaikesta asiasi oikeudesta huolimatta sattuisit sittenkin tappiolle joutumaan?

--Mahdotonta!

--Eikö tuollaista ole koskaan koko hallitusaikanasi tapahtunut?

--Kyllä. Kerran.

--Kuinka sen selität?

--Minä en mielelläni muistele sitä. Mutta se oli koettelemus, jonka Hän lähetti kansalleen.

--Uskot, että kansasi on Jumalan valittu kansa siis?

--En voi epäillä sitä nähdessäni niitä ihmetöitä, joita Hän on tehnyt tämän kansan hyväksi.

--Hän pitää siis aivan erikoisesti huolta siitä?

--Kyllä. Ja siitä päätän minä, että Hän on myös aikonut sen suhteen jotakin aivan erikoista.

--Siis mitä? Sinä et voi arvata sitä?

--En. Mutta minä uskon, minä tunnen, minä tiedän...

--Etkö juuri päässyt myöntämästä, ettet tiedä mitään?

--Kyllä. Ja kuitenkin minulla on vankkumaton varmuus täällä sydämeni syvimmässä, että tämän kansan vielä kerran täytyy tavalla taikka toisella tulla maailmaa vallitsevaksi.

TUOMARIVIRSI.

--Vanhus vakava, harmaahapsi! Sama on matka meillä. Sallinet, että saattelen hiukan sinua?

--Tie kuuluu meille kummallekin.

--Mistä tulet? Minne riennät niin keveillä askelilla?

--Tulen käräjäpaikalta. Riennän kotiin, missä monet vieraat minua odottavat.

--Vietät pitoja siis? Voitko tehdä sen todellakin hyvällä omallatunnolla?

--Miksi en voisi päätettyäni hyvin päivätyöni?

--Olet jakanut oikeutta siis? Tiedän sinua kihlakunnan tuomariksi mainittavan.

--Se olenkin. Jaan oikeutta maan lakien mukaan.

--Ja olet ehkä tänäänkin tuominnut monta ihmistä vankilaan?

--Kyllä. En ole voinut välttää sitä.

--Etkö milloinkaan pelkää erehtyväsi?

--Ihminen voi aina erehtyä. Mutta sitä varten ovat ylioikeudet olemassa.

--Entä jos nekin erehtyvät?

--Sitä varten on olemassa prokuraattori. Et suinkaan tahtone väittää meidän kaikkien lain hengestä erehtyvän?

--Saattaisihan sekin olla mahdollista. Mutta myös laki itse voi olla väärä.

--Väärä se ei voi koskaan olla, korkeintaan vanhentunut.

--Kuinka niin? Miten selität sanasi?

--Mikään laki ei olisi koskaan tullut laiksi, ellei se ainakin joskus olisi vastannut kansan oikeustajuntaa.

--Mutta myös tuo oikeustajunta voi olla väärä.

--Ei milloinkaan. Kansa on aina oikeassa, sillä sen ääni on Jumalan ääni.

--Kuitenkin ovat monet kansanjohtajat siitä usein erehtyneet.

--Silloin he eivät ole kyllin herkällä korvalla sitä kuunnelleet. Sillä tuo ääni voi joskus olla hiljainen kuin kuiskaus, vaikka se taas toisin vuoroin voi pauhata pauanteena.

--Sitäkö kuuntelet siis kansalle oikeutta jakaessasi?

--Tutkin ja tuomitsen parhaan ymmärrykseni mukaan. Tavallisesti kaikuu kansan ääni jo kyllin selvänä minun omasta oikeustajunnastani.

--Ei ystävyys eikä vihamielisyys sitä pimitä siis?

--Ei. Olenhan tuomari, tunnen ylevän virkani vastuunalaisuuden.

--Eivätkä mitkään muutkaan yksityiset syyt koskaan vaikuta tuomioosi?

--Eivät milloinkaan. Teen kaiken tuomarivalallani.

--Se on siis _niin_ pyhä sinulle?

--Kyllä. Kun istun sillä istuimella, en tiedä mitään sitä korkeampaa.

--Siksikö, että olet pannut sielusi autuuden pantiksi siitä?

--Miten lienee. Tunnen joka tapauksessa istuvani silloin kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen edessä.

--Tunnet itsesi Jumalan sijaiseksi?

--Ehkä niinkin. Edustanhan silloin Hänen itsensä asettamaa esivaltaa.

--Päätin äskeisestä puheestasi sinun kansan oikeustajuntaa edustavan.

--Voit niinkin sanoa, sillä sekin on Jumalasta.

--Miksi et siis jätä tuomiota Hänelle? Hän on sanonut: »Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!»

--Siksi en teekään sitä koskaan yksityisenä henkilönä. Mutta tuomarina olen minä Hänen ajallinen välikappaleensa.

--Siis tiedät myös, että Hän on pitkämielinen ja hyvä?

--Kyllä. Siksi muistutankin aina mieleeni tuhatvuotista tuomarisääntöäni, joka sanoo: »Parempi päästää kuin langettaa.»

--Seuraatko sitä myös omassa oikeustoimessasi?

--Kyllä. Aina, kun rikos on epäselvä.

TOUKOVIRSI.

--Miksi kynnät, kyntäjä?

--Sekin kysymys! Teen työtäni, elän pellostani.

--Etkö pelkää peltosi poutivan tai hallan käyvän vieraana halmeellasi?

--Minun tehtäväni on vain kyntää ja kylvää. Kasvu riippuu kaiken hyvän antajasta.

--Onko ehkä joskus onnettomuus kohdannut sinua?

--Usein. Mutta eletty on, Jumalan kiitos, tähän päivään asti.

--Mitä olet silloin tuuminut? Mitä olet ajatellut pahan päivän päälle sattuessa?

--Onni yksillä, kesä kaikilla, olen ajatellut. Ja sitten jälleen tuuminut, että se varmaan on ollut niin sallittu minun kohdalleni.

--Eikö mikään sinussa ole noussut kapinaan?

--En ymmärrä, mitä tarkoitat. Eihän voi kapinoida vastaan kohtaloa.

--Etkö koskaan ole sellaisina hetkinä syyttänyt Jumalaa sielusi sisimmässä?

--Mahtaisihan se paljon parata syyttämisestä!

--Mutta sen sijaan olet varmaan syyttänyt itseäsi?

--Lie tuota ollut syytä minussakin.

--Olet pitänyt sitä koettelemuksena? Olet tuntenut itsesi suurimmaksi syntiseksi Hänen edessään.

--Lie tuota tullut tehdyksi sen verran syntiäkin. Ja onhan se saattanut olla Jumalan koettelemustakin.

--Oletko rukoillut Häntä silloin avuksesi?

--Harvoinpa sitä on tainnut tulla tehdyksi minun kohdaltani. Mutta eukko on kyllä rukoillut.

--Etkö ole muistanut, että missä hätä on suurin, siellä on apu lähinnä?

--Ei ole sattunut niin suuri hätä.

--Käytkö kirkossa?

--Käynhän toki, ja vielä kerran vuodessa ripilläkin.

--Ja viljelet muutenkin sanaa?

--Joskus. Mutta vaari on ahkera lukumies.

--Siis uskot Jumalaan?

--Totta toki. Enhän minä mikään pakana ole.

--Ja maksat verosi säännöllisesti?

--Kyllä. Sekä kunnalle, kirkolle että valtiolle.

--Sinä olet siis, kuten sanotaan, uskollinen ja Herraa pelkääväinen alammainen?

--Mikä häntä lienee! Mutta saattaa niitä olla esivallalla pahempiakin.

--Entä jos nyt joka tapauksessa ja kaikista hyvistä avuistasi huolimatta sittenkin joutuisit helvettiin?

--Eihän Jumala toki niin kovaksi ruvenne.

--Toivot pääseväsi siis taivaaseen?

--No, jos nyt en aivan sinne ylimmäisille sijoillekaan, niin ehkä sentään esikartanoihin.

--Mihin perustat tuon autuudentoivosi?

--Ka, siihen, mihin muutkin. Tietysti Jesukseen Kristukseen.

--Etkö tiedä, että Hän ei tullut lakia ja profeettoja päästämään, vaan täyttämään?

--Hänhän ne täytti.

--Ja että Hän vaatii jokaiselta täysin nuhteetonta vaellusta juuri tässä elämässä?

--Harvallapa meistä taitaa niin lumivalkea omatunto olla. Ja lupaanhan minä luonnollisesti katua kaikki pahat tekoni viimeisellä hetkelläni.

--Mutta ellet ehtisi katua? Jos kuolisitkin äkkikuolemalla?

--Se olisi pahempi se. Mutta siitä Herra Jumala meitä hyvästi varjelkoon!

--Myöntänet joka tapauksessa, että silloin, ilman Luojan erikoista laupeutta, joutuisit kaiken todennäköisyyden mukaan iankaikkiseen kadotukseen.

--Siltähän se näyttää. Mutta vaikeata minun on sittenkin sitä saada päähäni.

--Kuinka niin vaikeata? Oletko tehnyt niin paljon ja niin erikoista hyvää eläessäsi, että tohdit siinäkin tapauksessa turvata Luojan rajattomaan laupeuteen?

--En ole tehnyt mitään erikoista pahaakaan.

--Siis _sillä_ perusteella?

--Niin, ja sillä, että tämäkin elämä on ollut jo kyllin kovaa ja työlästä minun kohdaltani. En saa päähäni, että vielä olisi tulossa tiukempaa.

--Ja kuinka luulet käyvän naapuriesi? Uskotko heidänkin kaikkien pääsevän Jumalan päivän valkeuteen?

--Soisin sen mielelläni heille, sillä he ovat kaikki minun hyviä ystäviäni ja kylänmiehiäni.

--Anotko samaa kaikille ihmisille?