Part 7

Tultuaan ruununvoudin luota, ajoi herrastuomari vävynsä kotiin, jossa hän puheli vävynsä ja tämän isän kanssa kauan aikaa. Ei kukaan voinut aavistaa mitä varten herrastuomari näin ajeli ja puuhasi, mutta jotain erinomaista se oli, sen naapurit kyllä huomasivat.

Eräänä aamuna jo ani varhain läksi Matti nimismiehen pakinoille ja otti keralleen tynnyrin kauroja, leiviskän verran voita ja sianliikkiön. Voin ja lihan vei hän nimismiehen kyökkiin, vaan kaurat antoi hän rengin haltuun, joka ne korjasi.

Kun piika oli ilmoittanut nimismiehelle Matti Järveläisen olevan kyökissä ja tuoneen lahjoja, kutsutti tämä Matin puheillensa konttooriin, jossa heidän välillään syntyi seuraava keskustelu, kun tervehdykset ensin oli laadittu:

"Jassoo, sinä olet Matti Lempiäinen?"

"Niin olen, armollinen vallesmanni."

"Kiitoksia paljon tuomisista! Istu ales."

"Kiitän nöyrimmästi."

"Appesi, herrastuomari Jokinen kävi täällä ja ilmoitti että siltavouti Järvelin oli kuollut ja pyysi että minä ehdottaisin sinut siltavoudiksi Järveläisen sijaan, sanoen sinun osaavan kirjoittaa jonkunlaisia 'harakanvarpaita'. Tules tänne pöydän luo ja koettele kirjoittaa tähän paperiin."

Matti meni pöydän luo, istahti tuolille ja kirjoitti:

"Aloin kirjoittaa kynällä, Ja panna paperin päälle Mitä mielessä makasi."

"Jo riittää. Kah, eihän sinun kirjoituksesi ole niinkään 'harakanvarpaita', vaikka appesi niin sanoi. Tämä on oivallista talonpoikaista kirjoitusta. Osaatko sinä runoillakin?"

"Ei tämä ole minun, vaan Paavo Korhosen sepittämää runoa."

"Oletko sinä mitä asiakirjoja kirjoitellut?"

"Olenhan minä pidellyt perunkirjoituksia, talonjakoja, kirjoitellut kauppakirjoja, kontrahteja, ynnä muuta sellaista toimitellut ja aina minun kirjoitukseni ovat kelvanneet sekä oikeuksiin että muihin paikkoihin."

"Se on hyvä. Kyllä minä puolestani ehdottelen sinua siltavoudiksi ja minä luulen, ettei herra kruununvoudillakaan ole mitään sitä vastaan. Kuvernööri taas ei tunne täältä ketään, eikä tule tänne tunnustelemaankaan, joten hän tekee sen mukaan, miten me täällä ehdotellaan."

"Kiitän nöyrimmästi herra vallesmannia!"

"Mutta, hyvä ystävä, yksi asia vielä."

"Mikä se olisi?"

"Kun sinä pääset ruunun virkamieheksi, niin sinun pitäisi muuttaa nimesi, sillä ei ketään virkamiestä ole talonpoikaisella nimellä. Minunkin kantaisäni oli Kantonen, vaan kun hän kävi koulua, niin muutettiin hänen nimensä Candoliniksi. Entisen siltavoudin nimi oli Järveläinen ja se muutettiin Järveliiniksi. Meidän kanttorin nimi oli ennen Tuuha, vaan sitte kun hän pääsi lukkariksi otti hän nimekseen Tuhenius. Koulumestarin nimi oli ennen Kolanen, nyt hän on Colérus. Meidän rovastin kantaisä oli Kanninen ja nyt on hän Cannelin ja kruununvoudin kantaisä oli Salminen, vaan se on nyt Sallmén. Siis sinunkin olisi muutettava nimesi jo ennen siltavoudiksi pääsemistäsi."

"Eihän tuolla taitaisi väliä olla vaikka hänet muuttaisikin, mutta minkä nimen minä sitten ottaisin?"

"Eikö sinun nimesi ole Matti Lempiäinen?"

"Niin on, armollinen vallesmanni."

"Sinulle sopisi nimeksi Matthias Lemblin."

"Suostun minä siihenkin, armollinen vallesmanni."

"Ja kuules vielä yksi asia. Kun sinä pääset siltavoudiksi, niin älä koskaan sano minua armolliseksi vallesmanniksi, sen saavat talonpojat sanoa, vaan sano aina herra vallesman."

"Hyvä on, kyllä minä muistan, herra vallesmanni."

"Kas niin, tässä saat lapun, jonka viet rovastille ja hän muuttaa sinun nimesi kirkonkirjoihin ja antaa sitte sillä nimellä sinulle mainetodistuksen, joka tarvitaan siltavoudin virkaa hakiessa. Parin viikon perästä saat tulla tänne minun luokseni ja tuoda pappilasta mainetodistuksesi."

Matti sai nimilapun ja läksi sen kanssa pappilaan, jossa hän esitteli rovastille asiansa ja antoi hänelle lapun.

"Mistä syystä sinä tahdot nimesi muuttaa?" kysyi rovasti.

"Minä olen aikomuksessa hakea siltavoudin virkaa", vastasi Matti.

"Jassoo, olkoonpa lykkyä tykö! Kyllä minä nimen muutoksen merkitsen", virkkoi rovasti.

Kotiin tultuaan kertoi Matti Liisalleen miten asia kävi. Liisa oli niin mielissään, ett'ei hyvä mieli antanut hänelle untakaan, vaan hän ajatteli tulevaa suuruuttansa.

Matti vei nimismiehelle määrätyllä ajalla "papinkirjansa". Parin kuukauden kuluttua ilmoitettiin seurakunnalle saarnastuolista, että kuvernööri on R:n pitäjään määrännyt siltavoudiksi Matthias Lembliinin.

Seurakuntalaiset, jotka eivät ennen olleet moista nimeä kuulleet, ällistyivät ja sanoivat toisilleen:

"Eikös tällaiseen virkaan olisi ollut oman pitäjän poikia, kun vieraasta pitäjästä tänne mies määrätään?"

Vasta perästäpäin pääsivät he asian perille ja moni järkevä mies virkkoi, päätänsä pudistaen:

Ei Matti Lempiäinen ole tullut yhtään paremmaksi, vaikka hän nimensä muutti. Saman arvon olisimme me hänelle antaneet entiselläkin nimellä.

Muutamia vuosia oli jo Mathias Lemblin ollut siltavoutina, kun eräänä kesäpäivänä tuli hänen luoksensa rikkaan Junnolan isäntä, vaatien siltavoutia maksamaan erästä takausta, johon hän muka olisi mennyt kirjuri Blombergin edestä. Summa oli kaksisataa ruplaa.

Siltavouti ensin hämmästyi ja sitte sanoi hän Junnolalle, ett'ei hän koskaan ole Lumperin edestä mennyt mihinkään takaukseen, joten siis velkakirja on väärennetty.

Junnola nosti asiasta kanteen, vaan kun oikeudessa vaadittiin siltavoutia kirjoittamaan nimensä, niin asia päättyi siten, että Blomberg tuomittiin väärennyksestä ja siltavouti pääsi vapaaksi. Tästä sanoi tuomari:

Tämä siltavouti Matthias Lemblinin nimikirjoitus on kaunista käsialaa, joten se ei voi olla Lemblinin kirjoitusta. Lemblinin kirjoitus tähän verraten on pelkkiä "_harakanvarpaita_".