Part 20

Koska H. Dagblad aikoinaan selitti, että Reinin anomus hylättiin kostoksi siitä, ettei ruotsinmielisten anomuksia pappissäädyssä oltu hyväksytty, on syytä vähän lisätä kirjeotteen selvittämiseksi. Kihlman näet viittaa kahteen anomukseen, joita pappissääty ei lähettänyt valiokuntaan ja joiden arvostelemiseen hän itsekin otti osaa. Toinen anomus oli Estlanderin teollisuuskoulujen perustamisesta. Kihlman, joka esiintyi ensiksi, sanoi lämpimästi kannattavansa anomuksen tarkoitusta -- olipa hän itsekin esittänyt samansuuntaisen anomuksen edellisillä valtiopäivillä -- mutta huomautti eräistä lauseista perusteluissa, joita hän ei voinut hyväksyä. Siten oli anoja sanonut: "Odottamaton ratkaisu, joka, huolimatta kotimaisten viranomaisten kaikista harrastuksista tyydyttää säätyjen toivomuksia, on tullut kouluasiain osaksi, ja jonka kautta se on palautettu siihen asemaan, mihin säätykokous 4 vuotta sitten jätti sen, on ryöstänyt myöskin teollisuuskoululta toivon saada perustan, mille rakentaa." Kihlman puolestaan todisti, etteivät säädyt 1877 lainkaan toivoneet semmoista perusteellista koululaitoksen uudistusta, joka sittemmin oli kyseessä ollut. Päinvastoin. "Säädyt 1877 pitivät onnettomuutena, mitä kotimaiset viranomaiset ovat pitäneet onnena. Sellaiset erilaiset käsitykset siitä, mitä kouluun nähden tulisi tehdä taikka olla tekemättä, ovat mielestäni aivan vastakkaisia. Niin on H. M. keisarikin ymmärtänyt asian, ja hän on selittänyt, että se ei ollut sopusoinnussa säätyjen toivomuksen kanssa, ja sitävastoin käskenyt laatia uuden ehdotuksen säätyjen toivomusten mukaan. Sanoa nyt näissä oloissa, että viranomaiset ovat harrastaneet säätyjen toivomusten tyydyttämistä, näyttää minusta selittämättömältä; samalla hetkellä kuin H. M:ttinsa on selittänyt, että jotakin ei ole tehty, sanoa että se kuitenkin on tehty, tuntuu minusta sopimattomalta ja niin sitä enemmän, kun mainittu väite ei ole yhtäpitävä todellisuuden kanssa." Edelleen huomautti puhuja, että anoja ei ollut maininnut sanaakaan teollisuuskoulujen kielestä, vaikka säädyt 1877 olivat anoneet kahta ruotsalaista ja kahta suomalaista ja eräs komitea v:lta 1874 kahta ruotsalaista ja yhtä suomalaista. Anojan "laiminlyönti on minusta näyttänyt ajatukselta". Kolmas muistutus tarkoitti sitä, että anoja sanoi teollisuuskoulun kouluasian ratkaisun kautta menettäneen 'perustan, mille rakentaa', vaikka realikouluja ennen oli pidetty riittävänä perustana teollisuuskouluille. Tästä ilmeni siis, että teollisuuskoulujenkin toimeentulo oli asetettu yhteyteen oppikoulujen uudistuksen kanssa. Puhuja jätti säädyn ratkaistavaksi, voitaisiinko hänen muistutuksiaan pitää niin tärkeinä, että niiden tulisi seurata anomusta valiokuntaan. Esittämällä näitä "salaisia ajatuksia" Estlanderin perusteluista Kihlman ei siis tarkoittanut vastustaa anomuksen lähettämistä valiokuntaan, mutta muut puhujat arvostelivat niitä ankarammin. He luulivat näkevänsä Estlanderin perusteluissa tarkoituksen saada uudestaan henkiin viritetyksi keisarin vast'ikään hylkäämä ehdotus 3-luokkaisesta poikakoulusta, jota varten latinankielen opetus oli tahdottu lykätä 4:nteen luokkaan, ja lopputulos oli, että anomusehdotus 19 äänellä 12 vastaan hylättiin.

Toinen anomusehdotus, johon Kihlman kirjeessään viittasi, oli Estlanderin ja Runebergin yhteinen kansalaisoikeuksien myöntämisestä maassa syntyneille juutalaisille. Sääty hylkäsi tämänkin anomuksen 26 äänellä 6 vastaan. Pitkässä keskustelussa esiintyi Kihlmankin osoittaakseen, että anojain päämotiivit: maalle odotettava hyöty ja humaniteetin käsky eivät olleet päteviä, huomauttaen lopuksi, että heidän ja vastustajien mielipiteiden eroavaisuus oli vain asteellinen. Anojatkin myönsivät näet, että oli oltava varovaisia juutalaisten maahanmuuttoon nähden; vastustajat olivat siis ainoastaan heitä varovaisemmat. -- Yleensä näyttää Kihlmanin käsitys juutalaiskysymyksestä v:lta 1872 siinä muuttuneen, että hän ei enää, niinkuin silloin, arvostellut asiaa yleisen oikeuden, vaan enemmän käytännöllisyyden kannalta.

Muutoin ei Kihlman näillä valtiopäivillä, miten ahkerasti ja taitavasti hän ottikaan osaa asioiden käsittelyyn, missään kysymyksessä esiintynyt erikoisemmin huomattavasti. Säätykokous oli merkillinen sen kiivauden johdosta, millä puolueet taistelivat keskenään; mutta siihen nähden oli Kihlmanilla varma kantansa. Tahtomatta koskaan esiintymisellään enentää kiihkoa, hän pysyi yhtä lujana suomalaisia kouluja puolustaessaan kuin vastustaessaan koululaitoksen uudistamista vanhoja perustuksia mullistavaan suuntaan. -- Esimerkkinä siitä, miten puoluehenki 1882 määräsi eri säätyjen päätökset, mainittakoon että anomusehdotus suomalaisen normaalilyseon takaisin siirtämisestä Helsinkiin luonnollisesti saavutti pappis- ja talonpoikaissäädyn kannatuksen, jota vastoin toiset, ruotsinmieliset säädyt, eivät tahtoneet korjata parooni von Kothenin väkivaltaista toimenpidettä muuttaa lyseon Hämeenlinnaan, vaikka se aikanaan oli ollut vastoin sekä säätyjen että hallituksen tahtoa. Vasta seuraavilla valtiopäivillä syntyi yhteinen anomus siitä asiasta.

* * * * *

Valtiopäivät päättyivät 7 p:nä kesäk., ja jo seuraavana oli Kihlman omaistensa luona Rulluddissa. Kuitenkin tuli kesä sangen levottomaksi. Sen vaikuttivat valtiopäivien jälkitoimet, liikepuuhat ja niiden aiheuttamat matkat sekä kaksi erityistä matkustusta, toinen Turkuun, koulunopettajain eläkekassan tarkastusta varten, toinen Moskovaan. Venäjän vanhassa pääkaupungissa oli tänä vuonna taide- ja teollisuusnäyttely, missä Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus OY:kin oli pannut näytteille erinäisiä kokoelmia tuotteistaan, ja Kihlmanin teki mieli itse nähdä, miten ne pitivät puoltansa kilpailussa.

Menomatkalla ollessaan Kihlman kirjoitti (5/7) Pietarista, että kaikki oli hyvin, paitsi että hän oli unohtanut passinsa Helsinkiin. Kumminkin toimitti hänelle uuden passin pankinjohtaja Neiglick, joka myöskin näytti hänelle Pietaria. "Miten Helsinki kuitenkin on pieni verrattuna Pietariin!" Tuskallista oli hänestä, ettei voinut puhua ihmisten kanssa. -- Moskovassa otti hänet vastaan isännöitsijä Lundström Tampereelta ja vei hänet lähellä näyttelyä ja ulkopuolella kaupunkia olevaan ruotsalaiseen hotellintapaiseen. Kovin väsyttävää oli Kihlmanista käydä näyttelyssä, mutta uskomattoman paljon oli siellä nähtävää ja opittavaa. Suuresti häntä hämmästytti ihmispaljous ja mahtava liike. Erityisesti kiinnitti hänen mieltään taidenäyttelykin. "Siellä on tauluja, joita ei väsy katselemasta." -- "Meille on palkinnoksi ehdotettu: Venäläinen kotka. Saa nähdä lähteekö se?" (Kyllä se todella lähti.) -- "Nyt juuri ajaa taas 3 täyttä dilisansia akkunani ohi. Kas tuossa tuli 4:jäs ja 6 isikkaa ja 5 talonpoikaisrattaat. Niin loppumattomasti. Toista on täällä elämä kuin Rulluddilla. Niin, täällä on suuri maailma ja sen meluava elämä. Onnellista en, että voi olla tyytyväinen, vaikkei omista mitään sen loistosta. Ja, rakas Hilda, minkälaisia hevosia! Täällä saisit nauttia niiden näöstä; useat ovat erinomaisen kauniita." [Rouva Kihlman kuuluu kovasti pitäneen hevosista ja olleen ihastuksissaan, kun sai ajaa hyvillä hevosilla.] -- Sunnuntaipäivän aikoivat Kihlman ja Lundström käyttää katsellakseen kaupunkia. Kenraali Skobeleff oli juuri kuollut keskellä monipäiväistä hurjistelua. --

Kihlman palasi matkaltaan terveenä samoin kuin Oswaldkin, joka tuli kotiin kesän lopulla, oltuaan toista vuotta ulkomailla. Jo sitä ennen oli hän voinut isälleen ilmoittaa, että hänen väitöskirjansa oli valmis, mikä tälle tuotti suurta iloa. Väittely tapahtui kuitenkin vasta kevätlukukaudella 1883, jolloin tekijä myöskin tuli lisensiaatiksi. Kihlmanilta itseltään kului lukuvuosi 1882-83 ilman merkillisiä tapahtumia. Kumminkaan ei vuosi ollut onnellisiin luettava. Elokuun lopulla näet rouva Kihlman vielä ollessaan Rulluddissa äkkiä ja vaarallisesti sairastui, niin että hän vuoteessaan makaavana oli tuotava kaupunkiin eikä koko talvena kyennyt nousemaan. Ajoittain odotettiin vain kuolemaa, kunnes kevätpuolella huomattiin parantumisen oireita, ja kesällä 1883 terveys palasi tulematta sentään koskaan entiselleen.

Että kokonaiselta talvikaudelta on tuskin mitään kerrottavana Kihlmanin elämästä, johtuu siitä, että hänen kirjeenvaihtonsa entiseen verrattuna oli suuresti supistunut. Ensiksikin olivat lähimmät ystävät kuolleet ja toiseksi antoi joka päivä hänelle niin paljon puuhaa, että hänellä ei koskaan ollut "aikaa." Iltaisin hän taasen, väsynyt kun oli, mieluimmin meni levolle.

Kesällä 1883 kävi Kihlman Lorenzon seurassa pitkän ajan päästä jälleen Pohjanmaalla. Kirjeestä, missä hän kiittää rouva Forsgårdia vieraanvaraisuudesta, näemme että hän m.m. vieraili entisillä kotipaikoillaan. "Kruununkylä on minulle muistojen seutu", lausuu hän siinä. "Joka askeleella kohtaa minua muistoja, muistoja ajalta, jolloin nuorena aloitin elämäntoimintani perheen isänä ja kirkon palvelijana. Hyvältä tuntuu voida hyvällä omallatunnolla tarkoituksiini nähden katsella taapäin nuoruuden aikaan. Mutta tuntuu surulliseltakin, että huomaa niin vähän jälkiä toiminnassaan, kun kolmannes vuosisataa on kulunut. Näen muutamia istuttamiani koivuja Härbärgellä. Mutta koetinhan minä istuttaa muutakin, ja kyllä kai siitä on olemassa joku kasvu, vaikka asian laita on semmoinen, että sellaiset kasvit eivät ole ihmissilmän nähtävissä." -- Pietarsaaressa oli Kihlmanilla vielä myllyliike. Waldemar Schauman oli isännöitsijänä hoitanut sitä, mutta kun hän nyt oli asettunut Vaasaan, sopi Kihlman kapteeni G. Serlachiuksen kanssa, että tämä rupeaisi isännöitsijäksi. Vaasassa oli jo 1877 (sittemmin kauppaneuvos) Axel Schauman (25,000 mk:sta) ostanut Kihlmanin talon [Kirjojen mukaan oli se maksanut Kihlmanille 2,136:50 hop. ruplaa (tontti 185:50, Hjertmanin vanha talo 537:-, rakennuskustannukset 1,414:--). Vert. I.]; mutta Molnträskin tiluksia hoiti Ollus niminen vouti, joka oli luvannut suorittaa 500 mk vuokraa vuodessa, mutta todellisesti ei maksanut mitään. Kun isäntä kävi Molnträskillä, oli lampi, jolla hänen isänsä oli kalastanut, kuivattu, ja aaltojen sijasta hän näki heinäsuovia. Ollus oli ennen aikonut ostaa tilukset 6000 mk:sta, ja nyt Kihlman lupasi antaa kaikki 3000:sta. Mutta sittenkin jäi kauppa tekemättä. Ollus näet ei ollut toimelias eikä edes rehellinen. Kevätpuolella 1884 hän kaupunginmatkalla tapaturmaisesti kuoli, ja kun vähän sen jälkeen tulipalo oli hävittänyt Molnträskin asuinrakennuksen, saatiin tietää, että vouti oli ilman lupaa myynyt tiluksia (!). Kihlmanilla oli sitten rettelöitä lesken kanssa, vaikka hän osoittautuikin erittäin myöntyväiseksi häntä kohtaan. Kun tilukset y.m. omaisuus vihdoin myytiin huutokaupalla, supistui tulos mitättömän vähäiseen.

* * * * *

Tampereen Pellava- ja Rautateollisuusyhtiöllä oli 1883 hyvä vuosi. Voitto edelliseltä vuodelta oli 551,900 mk, josta puuhiomo oli tuottanut 245,600. Osinkona jaettiin 8 %. "Olen erittäin iloinen, että yhtiö on tullut siihen asemaan, että se voi antaa osakkailleen kunnollisen osingon", kirjoitti Kihlman (19/6) Hallonbladille Sortavalaan.

Mutta äkkiä muuttui ilo huoleksi. Keskiviikkona 5 p:nä syysk. k:lo l/2 8 illalla, kun päivän työ oli päättynyt, pääsi valkea irti höyrypannu- ja vyyhdintähuoneissa, ja tulipalo syntyi, joka saatiin rajoitetuksi vasta k:lo 4 aamulla, sen jälkeen kuin suurin osa komeaa tehdasta koneineen kaikkineen oli hävinnyt. Ajan sanomalehtien mukaan voisimme kuvata järkyttävää näytelmää, jota ei ainoastaan kaupunkilaiset vaan myös markkinoille kokoontunut maalaiskansa kauhistuen katseli. Mutta mieluummin annamme tulipalosta sen tyynemmän ja valaisevamman kertomuksen, jonka Kihlman (23/9) kirjoitti Ekströmille:

"Sanomista on pääasia jo tunnettu. Suurempi osa pellavatehdasta, nimittäin suuren rakennuksen 3 ylintä kerrosta ja koko valkaisu-sivurakennus sekä näissä kerroksissa olleet koneet ovat hävinneet. Pelastetut ovat sitä vastoin: päärakennuksen molemmat alemmat kerrokset, missä häkilöiminen ja etukehräys tapahtuu, kaasuhuone, hiomo, saha, konetehdas ja muut rakennukset paitsi yhtä hiilihuonetta. Samoin on myöskin suurempi osa lankavarastoa ja koko kangasvarasto pelastunut. Kaikki tuhoutui muutamassa tunnissa. Miten suuri hävitys olikin, olisi se kuitenkin voinut olla paljon suurempi. Erittäin tärkeää yhtiölle on hiomon ja konetehtaan pelastus -- siitä voi olla paljon hyötyä. Sammutettaessa toimittiin tarmokkaasti, ja Nottbeck-naapurilta saatiin hyvää ja voimakasta apua. Tulipalon syy on selittämätön; valkeaa ei oltu kuukausiin käytetty vyyhdintähuoneessa, missä se ensin huomattiin. Suurta pumppulaitostamme, jolla olisimme voineet hallita tulta 5:nnessäkin kerroksessa, ei voitu käyttää syystä, että tulipalo alkoi aivan pumpun lähellä, niin ettei savun tähden voitu päästä sinne edes tulen ilmestyessä. Vaikka minä paikalla olen toimeenpannut mitä tarkimpia tutkimuksia, en kuitenkaan ole saanut minkäänlaista johtoa järkevään selitykseen onnettomuuden syystä. -- Palovakuutusta saatiin 1,355,000 mk, josta 100,000 varaston likaantumisesta."

"Johtokunta on kuuluttanut ylimääräisen yhtiökokouksen lokakuun 23 p:ksi. -- Mutta koska johtokunta ei voi niin kauan istua kädet ristissä, vaan pikaiset toimet ovat tarpeen, kutsuttiin täkäläiset osakkaat kokoukseen viime sunnuntaina, ja olivat kaikki sitä mieltä, että johtokunnan tuli ryhtyä kaikkiin toimiin saadakseen tehtaan käymään niin pian kuin mahdollista. Siten katsottiin tarkoituksenmukaiseksi, että vuoden pellavasato samoin kuin ennenkin ostettaisiin sekä että heti tilattaisiin muutamia koneita, joten kävisi mahdolliseksi jo ensi talvena saada käyntiin ne 66 kangaspuuta, jotka meillä vielä on. Kuusi keväällä tilattua kehruukonetta on matkalla Englannista. Varsinkin koettaa johtokunta saada suuren rakennuksen katon alle ennen talven tuloa. Muuria ei tarvitse repiä, ja senvuoksi alettiin jo lauantaina asettaa parruja 3:nteen kerrokseen. Koneinsinööri nimeltä Felber Englannista tulee tänne jonkun päivän päästä, ja hän tekee suunnitelman, miten eri osastot voitaisiin uudella, mukavammalla tavalla järjestää, sekä antaa neuvoja koneiden valitsemisessa y.m. Työtä edistetään kaikella tarmolla."

"Edellisestä näet, ettei onnettomuus ole masentanut rohkeuttamme. Meidän täytyy, niin tuumii johtokunta, aloittaa uudestaan ja koettaa ponnistamalla voimiamme taistella kovaa kohtaloa vastaan. Toivomme, että me palovakuutusrahoilla voimme aikaansaada uuden tehtaan, joka on vanhaa parempi. Valitettavasti ei se edes höyryn aikakaudella voi tapahtua käden käänteessä. Vasta ensi keväänä voivat koneet saapua, ja niiden paikoilleen asettaminen vaatii kuukausia. Onnellista olisi, jos pääsisimme täyteen toimeen tulevana syksynä. Yhtiön varsinaisena vahinkona tulee olemaan, niinkuin nyt näkyy, ajan hukka."

Työ edistyi sitten nopeasti. Joulukuulla olivat kaikki tulen vahingoittamat rakennukset uudistetut ja katon alla. "Kun viimeksi joulukuun alussa kävin Tampereella", kirjoittaa Kihlman (26/12) Montinille, "hämmästyin siitä, että niin suurenmoinen työ oli voinut valmistua niin lyhyessä ajassa, varsinkin kun aineet olivat hankittavat samalla aikaa." Suuresti oli yhtiö hyötynyt siitä, että se saattoi käyttää hyväkseen omaa sahaa ja konepajaa. -- Samassa kirjeessä mainitaan myös, että kehräämö oli pantu käyntiin joulukuun 6 p:nä, siis kolme kuukautta palon jälkeen. Näin oli johtokunta määrännyt yhtiökokouksen toivomuksen mukaan ja koska se katsoi toimenpidettä järkeväksi. Toista mieltä oli kuitenkin isännöitsijä Lundström, joka olisi tahtonut lykätä tehtaan käyntiinpanon syksyyn 1884, jolloin kaikki olisi ollut valmiina. Tämä eroavaisuus isännöitsijän ja johtokunnan mielipiteissä tuotti Kihlmanille koko joukon mielipahaa, mutta edellisen täytyi mukautua. Kehräämön käynnistä olisi, arveli johtokunta, paitsi ainakin jotain suoranaista hyötyä, se välillinen etu, että joukko työläisiä ansaitsisi leipänsä sekä että mahdollinen kilpailu estettäisiin. Kumminkin oli rettelöistä seurauksena, että Lundström elokuulla 1884 erosi. Tammikuun 1 p:stä 1885 tuli hänen sijaansa jo ennen kirjeenvaihtajana yhtiön palveluksessa ollut Henrik Solin, josta Tampereella syntyneestä miehestä liike sai erittäin kykenevän isännöitsijän. Uudistustyön teknillinen johtaja oli jo ylempänä mainittu insinööri Durchman. Nämä muutokset olivat Kihlmanin mielen mukaisia ja tulevaisuus osoitti hänen olleen oikeassa vastustaessaan muiden epäilyksiä.

Tässä ei voi tulla kysymykseen tehdä selkoa niistä parannuksista, jotka uudistustyön ohella tehtiin sekä rakennuksiin että koneihin nähden. Mainittakoon vain, että tehdas 1884 v:n kuluessa vähitellen saatiin täyteen kuntoon ja käyntiin. Että viimeiset koneet saatiin paikoilleen vasta vuoden lopulla, siihen oli syynä uusien koneiden myöhästyminen. Vastoin sopimusta saapui näet viimeinen lähetys Englannista vasta marraskuulla. Näin ollen ei ole outoa, että 1883 ja 1884 vuosien voitto oli vähempi kuin v:n 1882 ja että kummaltakin jaettiin vain 6 %, mutta v. 1885 oli tuotanto jo yhtä suuri kuin ennen paloa ja sen jälkeen edistys jatkui jatkumistaan hyvin vähäisellä aaltoilulla.

* * * * *

Lukuvuotena 1883-84 oli koulunopettajilla taasen päänvaivaa uudistusten johdosta, jotka 23 p:nä elok. 1883 ilmestynyt asetus ja sittemmin kouluylihallituksen kirjelmä 30 p:ltä lokak. s.v. määräsivät toimeenpantaviksi. Paitsi sitä, että syyslukukausi oli päättyvä 20 p:nä jouluk. ja kevätlukukausi 31 p:nä toukok., sisälsivät uudistukset melkoisia muutoksia eri aineiden tuntimääriin. Siten tuli toiselle kotimaiselle kielelle, jolla oli ollut 19 tuntia, 9 lisää, latinan 50 tunnista vähennettiin 8, jonka ohella sen opetus oli aloitettava, ei enää ensimmäisellä, vaan toisella luokalla, venäjältä otettiin niinikään 8 tuntia, joten sen tuntimäärä tuli olemaan 20, ranskan tuntimäärä (12) vähennettiin puolella j.n.e. Kun kouluylihallitus oli pyytänyt opettajain lausuntoa siitä, millä luokilla uusi lukujärjestys voitaisiin ottaa käytäntöön ensi lukuvuoden alusta, pidettiin normaalilyseossa samoin kuin muissakin lyseoissa neuvotteluja asiasta. Ruotsalaisessa normaalilyseossa tultiin yksimielisesti siihen päätökseen, että lukujärjestys oli uudistettava vähitellen (successivt), ensin ensimmäisellä luokalla, seuraavana vuonna toisella j.n.e. Jollei niin meneteltäisi, tulisi vaikeaksi, jopa mahdottomaksi kunnollisesti suorittaa määrättyjä oppijaksoja. Kirjeissään ystävälleen T. Reuterille, Turun lyseon rehtorille, Kihlman esittää kantansa asiassa, ja Reuter myöntää hänen olevan aivan oikeassa, mutta lisää puolestaan, "että kouluolojen epävarmuus ja vaihtelevaisuus on niin sietämätön, että minun mielestäni on asia ratkaistava yhdellä kertaa, siten että uusi järjestys pannaan heti toimeen." -- "Semmoisia syitä vastaan ei minulla ole mitään sanottavaa", arveli Kihlman.

Myöhemmin saatiin kumminkin tietää, että opettajat ja rehtorit olivat turhaan vaivanneet itseänsä. Ylemmältä taholta ilmestyi nimittäin käsky, että uudistukset olivat viipymättä toimeenpantavat!

Mitä uuden lukujärjestyksen vaikutuksiin tulee, siitä lausuu Kihlman mielipiteensä vuosikertomuksessaan 1884. Jos silmällä pitäen eroavaisuutta entisen ja uuden lukujärjestyksen välillä ottaisi arvostellakseen uudistusta, niin ei voi kieltää, että "sangen todennäköisesti sivistyksen asia, mikäli se riippuu alkeisopetuksesta, muutoksen kautta ei tule edistymään, vaan päinvastoin taantumaan."

Milloinkaan ei Kihlman enää, niinkuin yleensä ennen, ollut tyytyväinen kouluunsa ja sen toimintaan. Hän kirjoittaa näet J. G. Geitlinille (3/6 1884): "Alkeisopistosta toukokuulla eronneesta 10 oppilaasta on 8 saanut laudaturin (ylioppilastutkinnossa). Normaalilyseosta eronneesta 25 oppilaasta on 3 saanut laudaturin, ja useampia laudatureja ei saatanekaan. Sitä vastoin kuuluu olevan monta approbaturin saanutta, jopa on yhdelle annettu pidennystä (prolongation) matematiikassa. Me menemme alaspäin. Vähää ennen lukukauden loppua olin velvollinen erottamaan jopa 7 oppilasta (6 viidenneltä, 1 seitsemänneltä luokalta) ilkivaltaisuudesta (luokan päiväkirjan repimisestä) ja totuuden kieltämisestä. On ollut raskas aika, kun tämä taakka on tullut lisäksi." -- Mitä tämän johdosta olisi huomautettavaa, jätämme kuitenkin myöhempään.

* * * * *

Kesällä 1884 aikoi Kihlman tehdä ulkomaanmatkan, josta ei kuitenkaan tullut mitään. Hän kirjoittaa näet (21/6) Gustaf Johanssonille, joka silloin oli Upsalassa, että hän ei voinutkaan, niinkuin toivonut oli, suoriutua töistään juhannukseksi. "Minun täytyy siis luopua aikeestani tulla Upsalaan tavatakseni niitä kahta professoria [Kutka nämä professorit olivat? 'Nuoremmista ruotsalaisista kirjailijoista en tunne ketään, jota pitäisin suuremmassa arvossa kuin prof. O. F. Myrbergiä Upsalassa', kirjoittaa Kihlman (l/1 1885) A. A. Favorinille. Tästä päättäen oli Myrberg toinen noita professoreja.], jotka ovat sydämelleni kalliita. Voin ainoastaan pyytää, että tervehdit heitä Suomessa elävältä ystävältä, joka ajattelee ja tuntee ja elää heidän kanssaan. -- Mahdollista olisi vielä, että minä heinäkuun alussa tulisin Sinun perässäsi suoraan Tübingeniin ja Baseliin. En uskalla kuitenkaan varmuudella antautua siihen toivoon. Minun olisi todella ollut tarpeen päästä ulos ainakin muutamaksi päiväksi elääkseni yhdessä henkilöiden kanssa, jotka pitävät kiinni raamatullisesta Kristuksesta, antamatta itseään kaikenlaisten opintuulien kuljetettavaksi. Mieskohtainen yhdessäolo ei ole merkitykseltään vähäarvoista. Onnittelen Sinua siihen, toivoen että ja'at minullekin jotain, kun palaat." --

Kotimaassa Kihlman sitä vastoin kyllä liikkui. Puhumatta Tampereen matkoista mainittakoon, että hän 25 p:nä kesäkuuta A. Meurmanin kanssa kävi Z. Topeliuksen luona Björkuddilla, missä viivyttiin seuraavaan päivään ja luultavasti suunniteltiin uusi "Finland" lehti Morgonbladetin sijalle; että hän edelleen 26-29 heinäk. teki matkan Vaasaan ottaakseen osaa pumpulitehtaan yhtiökokoukseen, missä insinööri Volter Ramsay valittiin toimitusjohtajaksi, ja sitten 30 p:nä s.k. Oswaldin kanssa matkusti Lahden ja Jyväskylän kautta Lakomäkeen, "Arkadiaamme". Miten reipas Kihlman tähän aikaan oli, huomaa siitä, että hän kertoo koko Vaasan matkalla enimmäkseen seisoneensa vaunun ulkopuolella, milloin lukien, milloin katsellen ympäristöä ja erittäin nauttien Pohjanmaan viljavuudesta ("se vasta on maa, josta voi iloita, tämä Pohjanmaa!" hän huudahtaa).

Nyt oli säädyt jälleen kutsuttu valtiopäiville, ensi kerran kolmen vuoden väliajan jälkeen, ja jo kesällä ryhtyivät puolueet valmistamaan vaaleja. Näihin valmistuksiin otti Kihlmankin osaa siten että hän kirjeissä tuttavilleen puolsi sopivia ehdokkaita. Niin hän esim. toivoi, että Turun hiippakunnan koulunopettajat nytkin paitsi Geitliniä valitsisivat prof. Donnerin, joka "oli monipuolinen, kokenut, miellyttävä (sympatisk) ja sen vuoksi säätyyn vaikuttava", että Kuopion hiippakunnan opettajat valitsisivat prof. Peranderin j.n.e. Sitä tärkeämpää oli että täysin kykeneviä valittaisiin, kun toisia säädyn etevimpiä ei enää voitu saada, niinkuin Yrjö-Koskista (senaattori), Cleveä (emeritus), Renvallia (tullut arkkipiispaksi Bergenheimin kuoltua 19/2 1884). Kihlmanin rinnalle Porvoon hiippakunnan opettajain edustajaksi tuli nyt ruotsinmielinen toht. Gabr. Lagus. Yliopiston edustajat olivat tällä kertaa J. W. Runeberg ja J. R. Danielson.