Part 18

Lähes 700,000 mk tuli siis liikeyhteys Fabian von Schantzin kanssa maksamaan Kihlmanille, mutta silti hän oli tyytyväinen päätökseen. Hän oli suorittanut kaikki sitoumuksensa ja vielä 6 % korkoa koko ajalta -- jota vastoin pankkivaltuusmiehet arvioidessaan Kihlmanin varoja 1880 olivat epäilleet, riittäisivätkö ne lopullisesti rahaksi muutettuina enempään kuin 50 %:iin vastattavasta. Arviota, johon tietenkin ajan kurssiolot vaikuttivat, pidettiin niin luotettavana, että toiminimi Paul Wahl & Kumpp. Viipurissa, jolla oli 40,000 mk:an saatava Lahden yhtiöltä, suostui heti vastaanottamaan 50 % lainasta täytenä maksuna. Myöhemmin Kihlman kuitenkin suoritti toisenkin puolen tätä lainaa. -- Ohimennen mainittakoon, että Kihlman näyttää -- emme tiedä millä perustuksella -- toivoneen, että pankit tyytyisivät 5 % korkoon, mutta todellisesti hänen täytyi suorittaa 6 %.

Arvostellessaan niitä seikkoja, jotka olivat myötävaikuttaneet onnelliseen tulokseen, asetti Kihlman ensi sijaan sen, että velkojat ja varsinkin pankkivaltuusmiehet, luopuen tavallisesta menettelystä, myöntyivät omaisuuden vähitellen tapahtuvaan rahaksimuuttoon. Sitä ilman olisivat kaikki ponnistukset olleet turhia. Toinen edullinen seikka oli se, että takausmiehen sallittiin ostaa Lakomäen talo, jonka metsien käyttö hallinnon aikana antoi voittoa lähes 160,000 mk, ja oli siinä lehtori Gaddin suoma taitava ja uuttera avustus ollut suuriarvoinen. Lopuksi mainitsemme yhden seikan, josta Kihlmanin itsensä ei sopinut huomauttaa, nimittäin luottamuksen hänen rehellisyyteensä ja tunnollisuuteensa. Jollei velkojilla ja erittäin pankeilla olisi ollut ehdotonta luottamusta häneen, niin olisi kai tavallisuuden mukaan vaadittu kiireellistä rahaksimuuttoa. Se sekä hallinnon -- lähinnä Kihlmanin -- uupumaton harrastus ja tarmo ensiksi ja viimeiseksi veivät hänet voittoon.

Kihlmanille erittäin kuvaavana lisättäköön edelliseen vielä seuraava piirre. -- Kun Kihlmanin omaisuus asetettiin hallinnon alaiseksi, sai hän nimenomaisen luvan käyttää hyväksensä kaikki palkkauksensa, ja se johti hänet keväällä 1880 perustamaan "hiljaisen" yhtiön nimeltä OLHL (hänen poikiensa nimien alkukirjaimet), johon kuului hänen vaimonsa ja lapsensa. Tätä yhtiötä varten hän alakuloisina hallintovuosina säästi sievoisen summan (useita kymmeniä tuhansia markkoja). Mutta ei siinä kyllä. Lainaamalla Oswaldin nimessä kauppaneuvos Otto Malmilta tarpeelliset rahat hän lunasti sille 9 niistä Tampereen yhtiön osakkeista, jotka hänen täytyi myödä, ja kun paras osa Lakomäen metsää oli käytetty velkojen suorittamiseen, hän järjesti asiat niin, että OLHL-yhtiö osti sen omakseen. Näin Kihlman tahtoi turvata omaistensa toimeentulon. Toiminimellä, joka tuskin oli tunnettu perheen ulkopuolella, oli oma kirjanpitonsa, eikä Kihlman myöhemminkään katsonut sen omaisuutta itselleen kuuluvaksi; yhtiö purkautui vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.

* * * * *

Pitkän, Kihlmanin elämässä tärkeän episodin jälkeen, joka alkoi niin tuhoa ennustavasti, mutta kuitenkin päättyi verraten onnellisesti, palaamme 1880 v:n alkupuoleen. -- Vuosi oli perheessäkin alkanut surun merkeissä. Tammikuulla kuoli Kihlmanin anoppi, hovioikeudenneuvoksetar Forssell, ja rouva Kihlman oli samaan aikaan vuoteen omana. Kumminkin sairas toipui ja kun, niinkuin tiedämme, asiat pian järjestyivät niin, että Kihlmanille näyttäytyi pelastuksen mahdollisuus, silloin muuttui hänen mielialansakin. Kirjeistä katoavat tuskalliset masennuksenilmaisut, ja sen sijaan ne jälleen kuvastavat päivien loppumatonta puuhaa, joka lukuvuoden lopulla, tavallisuuden mukaan, kasvoi kaksinkertaiseksi. Muun muassa oli hänen laadittava vuosikertomus, eikä puheen ainetta puuttunut. Hallitus oli näet noudattamatta 1877 v:n säätyjen anomusta suomalaisten koulujen perustamisesta ensin antanut asiain levätä puolitoista vuotta ja sitten 1879 asettanut suuren komitean kouluasiaa tutkimaan koko sen laajuudessa. Komitea, jonka enemmistö oli ei-pedagogeja ja taatusti ruotsinmielisiä, oli saanut mietintönsä valmiiksi maaliskuulla 1880. Siinä ehdotettiin, alkujaan toisen kotimaisen kielen opetuksen nimessä, latinankielen lykkäämistä 4:nteen luokkaan, joten kolmesta alimmasta luokasta muodostettaisiin pohjakoulu -- yhteinen erisuuntaiselle myöhemmälle opetukselle. Sanalla sanoen: kyseessä oli koululaitoksen perusteellinen uudistus. Kihlman puolestaan todistaa vuosikertomuksessaan, että ainakin normaalilyseossa toisen kotimaisen kielen opetuksen tulos oli parempi kuin missään muussa aineessa; torjuakseen ehdotusta latinan lykkäämisestä hänellä ei ollut tarpeeksi tilaa, mutta hän huomauttaa, että sen toteuttaminen tietäisi suurempaa mullistusta koulun alalla, kuin koskaan ennen oli ajateltu, ja että kansanedustajat eivät suinkaan olleet sitä tahtoneet. Helppo on moittia, vaikea luoda uutta parempaa. "Tieto siitä tekee koulunopettajan varovaiseksi; ne, jotka eivät tunne kouluoloja, eivät epäile ehdottaa mitä rohkeimpia, mitä mullistavimpia muutoksia."

Normaalilyseo päätti työnsä 31 p:nä toukok., syystä että se nyt oli muuttava uuteen taloonsa. Muutto tapahtui mainitun päivän iltapuolella. Seuraavana päivänä muutti Kihlman itse perheineen huokeampaan asuntoon, nimittäin suomalaisen alkeiskoulun kolmanteen kerrokseen. Kesäksi oli päätetty asettua Tampereelle. Isännöitsijä, konsuli Wahlgren, oli näet heikontuneen terveyden tähden pyytänyt virkavapautta, ja kesäkuun keskivaiheilta elokuun loppupuolelle oli hänen asuntonsa Kihlmanin käytettävänä. Kesäkuu kului kuitenkin enimmäkseen Helsingissä, nuorimman pojan sairauden takia. Täältä kirjoittaa isä (11/6) Oswaldille, joka toukokuulla tultuaan filos, kandidaatiksi oli lähtenyt Lappiin kasvitieteellisiä tutkimuksia varten: "Sen jälkeen kuin vaikea (s.o. lukukauden loppu- ja muutto-) aika on ohi, on minulla ollut vähän rauhaa, niin että olen voinut lukea, en sanomalehtiä, noita ajanhukkaajia, vaan kirjoja, lukea levollisesti ja mietiskellen. Olen tutustunut mieheen, josta kyllä olen kuullut puhuttavan, mutta jota en ennen ole tuntenut, nimittäin tanskalaiseen, S. Kierkegaardiin. Hän oli ensi luokan nero, totuuden mies, ja ajatteli olemassaolonsa tarkoitusta, ja uskalsi sitten olla mitä ajatteli. On tosi nautinto kohdata tosi-ihminen tässä maailmassa, missä alituisesti tapaa näköihmisiä (skenmänniskor). Jumala johtakoon Sinua, Oswald, totuudessa!"

Tampereella käytti Kihlman aikansa samanlaiseen tarkastustyöhön kuin kesällä 1869, samalla kuin hän hoiti isännöitsijän tehtäviä. Tästä hän kirjoittaa Ekströmille (24/7): "Pellavateollisuus on hyvin mutkallinen ja vaatii ymmärtääkseni suurta huolta ja kokemusta. Hyvällä järjestyksellä on paljon, paljon voitettavissa ja huonolla järjestyksellä paljon menetettävissä. Mitä enemmän tutkin tehdastyötä, sitä enemmän huomaan, miten tärkeää on perehtyä yksityiskohtiin voidakseni itsenäisesti arvostella asioita. Luulen, että tämä pitempi oloni täällä tuottaa hyötyä yhtiölle, ja itse olen tyytyväinen, että olen saanut tilaisuutta yksin todellisesti johtaa tätä liikettä. Kun isännöitsijä on kotona, ei tule kysymykseen kurkistaa joka nurkkaan. Nyt sitä vastoin ovat kaikki sopet avoinna, jos tahdon tarkastaa niitä -- ja minä tahdon!" -- Tilaukset olivat melkoisesti enentyneet, sillä kansan ostokyky oli kasvanut. "Teollisuuden kukoistus riippuu kansan hyvinvoinnista." --

Tämän yhteydessä mainittakoon, että Wahlgren ei palannut terveenä, vaan täytyi hänen syksyllä luopua toimestaan, ja tuli hänen sijalleen 1881 v:n alusta ruotsalainen (Göteborgista kotoisin oleva) C. L. Lundström. Samoin erosi 1880 konetehtaan päällikkö, saksalainen insinööri H. Kauffmann, jonka sijaan saatiin kotimainen mies, ennen Varkauden tehdasta johtanut R. Munsterhjelm. Vihdoin tapahtui 1882 pellavatehtaan teknillisen johtajankin vaihto, siten että entinen saksalainen teknikko erotettiin ja että hänen sijaansa otettiin tälle paikalle ensimmäinen suomalainen mies, insinööri J. Theodor Durchman, joka oli Kihlmanin oppilaita normaalikoulusta. -- Tämän ohella lisättäköön, v:lta 1881, että silloin muunnettiin yhtiön irtisanottavat kiinnityslainat, yhteensä 900,000 mk, obligatiolainaksi (500,000 + 200,000 + 200,000), jonka toimen kautta yhtiön raha-asema melkoisesti vakaantui, samalla kuin korkoja säästettiin ja myöskin vapauduttiin pitkällisestä velkasuhteesta Suomen pankkiin.

* * * * *

Emme ole vielä maininneet sanaakaan Kihlmanin koulupuheista, ja kuitenkin hän rehtorina piti pari ja useampiakin joka vuosi s.o. lukukausien alkaessa ja päättyessä ja muulloinkin, milloin aihetta ilmaantui. Puheet ovat kaikki säilyneet, sillä hän kirjoitti aina edeltäkäsin puheensa. Siitä johtui, että hän, vaikka kehoitukset ahkeruuteen, oppi- ja loma-aikojen oikeaan käyttämiseen ja kaikenlaiset varoitukset niinkuin koulupuheissa ainakin yhä uudistuivat, ei kuitenkaan ykstoikkoisesti ja ikävästi toistanut itseänsä. Päinvastoin tuntuvat lyhyetkin puheet niin sanoakseni tuoreeltaan ajatelluilta, ja kun niiden julkilausumistakin leimasi hänen vakava henkensä, hänen hiljainen, mutta sentään kuuluva ja ikäänkuin tarkkaavaisuutta vaativa äänensä, niin ei käyne epäillä, että toinen tai toinen sana iti ja kantoi hedelmiä.

Tietenkin Kihlman puheissaan mielellään käytti hyväkseen olevien olojen tarjoamia aiheita, ja silloin hän omituisen hartaasti etsien asian ydintä koetti selvittää ja teroittaa ilmiöiden aatteellista puolta tavalla, joka kiinnitti ainakin kehittyneemmän nuorison osan mieltä. Lukuvuoden alussa 1880 oli hänellä erikoisena puheen aiheena se, että normaalilyseo 16 vuoden jälkeen vihdoin aloitti toimintansa oman katon alla. Rehtorin silloisesta puheesta seuraa tässä pääosa.

Huomautettuaan, miten koulun laatuaan erikoinen sisällinen elämä menestyäksensä vaatii vastaavaa ulkonaista rakennusta sekä miten normaalilyseon aikoja sitten suunniteltu talo erinäisistä syistä oli jäänyt rakentamatta, kunnes hallituksen hyväntahtoisuus lopulta oli aikaansaanut, että koulu nyt ilokseen saattoi alkaa työnsä tarkoituksenmukaisessa omassa kodissa, jatkoi hän:

"Jos vertaa tätä taloa koulutaloihin, joita vielä tämän vuosisadan alulla käytettiin, ei ainoastaan huomaa, kuinka käsitys koulun tarpeista on kasvanut, vaan myöskin kuinka koulun tärkeys ja merkitys on edistynyt yleisessä tietoisuudessa. Semmoinen talo kuin tämä on siihen nähden tärkeä todistaja. Eivät ole vähäiset ne kustannukset, jotka rakennus on vaatinut. Mutta näitä kustannuksia, näitä suuria uhrauksia ei ole vältetty, kun on ymmärretty, mikä ääretön merkitys koululla on yhteiskunnassa. Eikä koulurakennukseen käytetyt rahat ole hukkaan heitetty, yhtä vähän kuin jyvät, jotka kylväjä näennäisesti heittää hukkaan maahan. Ei ne ole hukkaan heitetty, vaan päinvastoin talletettu, ei, ne on enemmän kuin talletettu, ne on tehty hedelmällisiksi, vuotuista korkeaa korkoa tuottaviksi, niin -- ne ovat enemmän kuin hedelmällisiä, ne ovat se pääoma, jossa on yhteiskunnan tulevaisuus, samoin kuin maahan heitetyssä siemenessä on miljoonien ihmisten toimeentulo tulevina vuosina. Tämä on ymmärretty, ja sen mukaan on toimittu. Tämä talo todistaa sen."

"Sen, joka tahtoo harrastaa korkeaa ja jaloa päämäärää, täytyy valmistautua siihen, että hänen harrastustaan ei arvioida arvon mukaan, vaan päinvastoin ymmärretään väärin, jopa ymmärretään niinkin väärin, että mitä uhrautuvaisemmin hän toimii, sitä hyödyttömämpänä, jopa vahingollisempana pidetään hänen ahkeroimistaan. Semmoinen on varsinkin toiminta henkisellä alalla, erittäin kasvattajan toiminta. Kasvattaja ei saa pitää silmällä lähintä, hän ei saa pyytää nähdä kypsiä hedelmiä, hänen täytyy tehdä työtä toivon hyväksi. Hänen tulee tietää, että jaloimmat hedelmät kypsyvät hitaasti. Odottaessaan tulee hänen seisoa lujana eikä kärsimättömyydestä kääntyä yleisen mielipiteen tuulenpuuskien mukaan. Kuinka hän muutoin kasvattaisi muuta kuin tuuliviiriä. Mutta ei ole lainkaan helppoa väsymättömästi harrastaa kaukaista päämäärää, varsinkin kun työ pitkiin aikoihin ei saa tunnustusta, vaan käsitetään väärin. Siinä moni työntekijä väsähtyy, ja parhaatkin opettajat tuntevat kiusausta antautua masennukseen ja toivottomuuteen, josta voimat herpaantuvat ja toimi käy tarmottomaksi. Mutta jos pysyy ihanteen uskossa, niin tulee -- semmoinen on Jumalan johto -- virkistyksen aikoja tai ainakin hetkiä, jolloin huomaa, että uskollinen työ ei ole ollut turhaa. Minun mielestäni on tämä päivä sellainen virkistävä päivä, sillä tänään on meillä tämän koulun opettajilla ilo nähdä ja kokea, että harrastuksemme kuitenkin on saavuttanut tunnustuksen, joka ei ole halveksittava. Miten raskaana tämä talo seisookin tässä silmiemme edessä, se on kuitenkin aatteellinen rakennus, sillä siinä on aate toteutettu."

"Mutta jokainen virkistys on lepohetki, jona tosin saa levähtää, mutta ainoastaan kootakseen uusia voimia uusiin ponnistuksiin. Jokainen palkinto sisältää kehoituksen jatkuvaan taisteluun. Ainoastaan iäisyyden rannalla viittailee oikea voitonpalmu. Vasta iäisyydessä on Jumalan kansalle -- jumalallisten ihanteiden uskollisille taistelijoille -- rauha valmistettuna. Siellä iäisyydessä on palkinto lepoa ja rauhaa. Ei niin ajassa. Täällä on vastuunalaista tulla palkituksi, sitä vastuunalaisempaa, mitä suurempi palkinto on. Siten tuottaa tämä rakennus meille koulun opettajille yhtä suuren vastuun kuin se uhraus, jota sen aikaansaanti on vaatinut. Ilahduttavaa on sivistyksen ystäville astua näihin valoisiin saleihin, mutta opettajalle se on samalla raskasta. Miten, hän kysyy itsekseen, miten voin minä tyydyttää sitä luottamusta, joka on minulle osoitettu. Miten täytän suuret vaatimukset, jotka isänmaan uhrausten kautta on minuun kohdistettu? Siten hänen ilonsa rajoitetaan, hänen ilonsa tulee vakavaksi, tietoisuus vastuun painosta, jota hän kantaa, ajaa hänet lepopaikalta liikkeelle, ajaa hänet itseensä, ihanteiden maailmaan, s.o. Jumalaan. Jumalan luona vastuuta ei suinkaan hyväillä pois, päinvastoin velvollisuudet vahvistetaan ja teroitetaan, teroitetaan sekä syvyyteen että laajuuteen nähden. Mutta siellä saavutaan kuitenkin korkealle asemalle, joka on yläpuolella tilapäistä moitetta ja myöskin tilapäistä kiitosta. Jumalan luona pääsee lujaan asemaan, jolla voi seisoa tyynenä keskellä ajan myrskyjä. Sama Jumala, joka antaa ihmisen nähdä ihanteen, osoittaa myös tien päämäärään, hän, kaiken voiman ja väkevyyden Jumala, lahjoittaa tyhjentymättömästä vahvuudestaan (voimaa) halvalle ihmiselle, joka ei pyydä olla enempää kuin ainoastaan Jumalan palvelija. Mutta palvelijan tulee, jos hän tahtoo olla hyvä ja uskollinen palvelija, ennen kaikkea huomata Herransa viittaus. Tätä viittausta täytyy meidän opettajien joka päivä ja tunti noudattaa nuorisoa johdattaessamme, niin on meidän tekeminen, jos tahdomme olla Jumalan oikeita avustajia ja rakentaa jotain pysyvää sekä aikaa että iäisyyttä varten. Meillä täytyy olla Jumala muassamme -- taikka oikeammin: meidän täytyy olla yhdessä Jumalan kanssa, jos työmme huolimatta kaikista uhrauksista ei ole oleva hukkatyötä. Tehdä työtä ja kumminkin tehdä työtä turhaan! Kuinka kauheaa! Ja kumminkin käy helposti niin. Jollei Herra rakenna huonetta, jollei henkistä rakennusta pystytetä Jumalan tahdon mukaan ja suunnitella niin, että hän voi olla osallisena työssä, niin rakentajat tekevät turhaa työtä. Jatkakaamme siis, kunnioitetut virkaveljet, voimistuneina harrastuksemme menestyksestä ja käsittäen elämäntehtävämme entistä syvemmin taisteluna, joka on osanamme. Se olkoon kiitoksemme isänmaalle, hallitukselle ja kaikille, jotka ovat myötävaikuttaneet tätä taloa rakennettaessa."

"Tekin, tämän oppilaitoksen nuoret oppilaat, ymmärtänette, ettei näitä saleja ole avattu Teille, jotta Te täällä tekisitte kujeitanne ja laiminlöisitte velvollisuuksianne. Oppiakseen ja harjoittaakseen semmoista ei tarvita semmoista taloa kuin tämä. Kujeita ja laiskuutta opitaan kadullakin. Täällä tulee Teidän vanhempienne, opettajienne, isänmaanne tahdosta -- huomaa, Jumalan tahdosta -- oppia jotain muuta. Kun tulette tänne, ei vaadita, että Teillä on tietoja, mutta sitä vaaditaan, että Te niin kauan kuin olette täällä tahdotte hankkia itsellenne tietoja. Ei myöskään vaadita, että te kaikissa kohden osaatte oikein käyttäytyä, mutta sitä vaaditaan, että Te annatte opettaa itsellenne miten Teidän on käyttäytyminen. Vihdoin ei vaadita, että Teidän tulee olla nuhteettomia, mutta sitä vaaditaan, että Te annatte oikaista virheitänne ja itse ahkerasti harrastatte edistyäksenne tiedoissa ja hyvissä tavoissa. Te, normaalilyseon oppilaat, olkaa normaalioppilaita, ei ainoastaan nimeksi vaan tositeossa. Te olette normaalioppilaita, jos te olette kuuliaisia niitä kohtaan, joilla on käskynvalta Teihin nähden, ja jos olette tiedonhaluisia. Harrastakaa sitä päivä päivältä. Silloin _Te_ oikein kiitätte isänmaata tästä talosta. Niin, tämän talon uskon minä erittäin Teidän hoitoonne. Pitäkää sitä tavallaan omananne. Ettehän Te tahdo vahingoittaa tätä kallista omaisuuttanne; ettehän Te tahdo ainoallakaan likapilkulla pilata talon puhtautta. Päinvastoin tahdotte pitää silmällä, ettei kukaan muukaan tahraa sitä, mikä on ilonne. Sitä odotan ja toivon Teiltä. Ettekä Te petä luottamustani." --

Miten hyvin Kihlman viihtyikään uusissa kouluhuoneissa ja rakkaassa koulutyössään, oli hänen mielensä vielä tänä syksynä jotenkin raskas. Inhimillisesti arvostellen hän oli kykenemätön suorittamaan kaikki takuusitoumuksensa. "Mutta eihän mitään ole Jumalalle mahdotonta." -- "Terveys on syksyllä ollut hyvä", hän jatkaa Essenille (5/12). "Kumminkin painavat ne taakat, joita minun täytyy yksin kantaa sisässäni, toisinaan niin, että tahdon menehtyä. Olen kiitollinen jokaisesta auringonsäteestä, joka valaisee synkkää polkuani." Mutta jo parin viikon päästä oli ääni muuttunut. Hän oli ostanut Lakomäen talon ja kirjoittaa (18/12) Gaddille: "En voi kieltää, että tänään ensi kerran kahdessa vuodessa toivon valo on koittanut. Siitä on minun ensi kädessä kiitettävä Sinua, joka olet auttanut minua (metsän) arvioimisessa ja edelleen luvannut apuasi. Ilman Sinua olisi toivoni mennyt."

* * * * *

Alkupuolella vuotta 1881 merkittäköön pari kuolemantapausta. Helmikuulla kuoli Kihlmanin lanko, Keuruun rovasti F. H. Bergroth. Heidän välinsä ei koskaan ollut erittäin läheinen (intim), mutta silti aina hyvä, ja Kihlman pani arvoa vainajan iloiseen luonteenlaatuun, joka "sekin oli lahja"; vainajan leski Hilda Bergroth, Angelika Kihlmanin sisar, kuoli puolitoista vuotta myöhemmin elokuulla 1882. Samaan aikaan kuin Bergroth kuoli Fredrik Cygnaesuskin, "suuri idealisti" kirjoittaa Kihlman Essenille, "ja mahtava puhuja, joka toisinaan pystyi vaikuttamaan yleisöön. -- Mahtajat (koryfeerna) katoavat katoamistaan, ja jäljelle jää pelkkiä arvoisia kansalaisia (!)"

Kotielämä oli tavallista hiljaisempaa, vanhemmat pojat kun olivat ulkomailla. Parantaakseen terveyttään oli Lorenzo jo syksyllä lähtenyt Sweitsiin, ja toukokuulla matkusti Oswald Strassburgiin, harjoittaakseen opintoja ja valmistaakseen väitöskirjaa kasvitieteen alalla. Äiti se pääasiassa ylläpiti kirjeenvaihtoa poissaolevien kanssa, mutta isäkin kirjoitti milloin aika myönsi, ja hänen kirjeistään me poimimme piirteitä, jotka kuvaavat kirjoittajaa itseään ja oloja. Niin hän esim. (20/5) kirjoittaa Oswaldille: "Minua on sydämestä ilahduttanut, että Sinulla on ollut onni saada asua (pastori Koppin) perheessä, joka ei kohtele Sinua vieraana, vaan perheen ystävänä. Niinikään olen iloinen siitä, että toiveesi opettajaasi nähden ovat täyttyneet. On verraton etu tavata taitava, kelpo opettaja. Silloin sujuu työ riemuisasti, vaikka tunteekin oman vähäpätöisyytensä. Tyydytys, jonka kokee työskennellessään semmoisen henkilön johdolla, on suloisinta mitä elämä tarjoaa. Mutta mahdotonta on aina tehdä työtä. Väliin ja varsinkin iltaisin on lepo tarpeen, lepo toisten seurassa. Toverielämä antaa kyllä jotain, mutta ei kaikkea. Jos sitä vastoin on vapaa pääsy perheeseen, aito saksalaiseen perheeseen, missä rauha ja Gemüthlichkeit vallitsee, silloin on oikein niinkuin olla pitää. Silloin on ilo täydellinen. Tämän tiedän omasta kokemuksestani." --

Toukokuun 12 p:nä vietettiin yleisesti maassa Snellmanin juhlaa. "Dagbladilla ei sinä päivänä ollut tilaa rivillekään Snellmanista. Onhan sekin kuvaavaa. Minäkin olin juhlassa." -- Myöhemmin (2/7) Kihlman kirjoittaa Snellmanista: "Hän on sairas ja raihnainen. Eräänä iltana puolitoista viikkoa sitten kävin hänen luonaan. Oli surkeaa nähdä suurta miestä niin kärtyisenä omassa kodissaan. Hän pelasi lautapeliä minun kanssani, mutta ei osannut peliä eikä tehnyt neuvojeni mukaan, vaan aina päinvastoin ja hävisi tietysti. Mutta hän väitti vain, että minulla oli papinonni." -- Kihlmanin käynti Snellmanin luona tapahtui vajaata kahta viikkoa ennen tämän kuolemaa. Snellman kuoli näet heinäkuun 4 p:nä kesäasunnossaan Kirkkonummella. Kihlman oli hautajaisissa läsnä.

Edellisestä tiedämme, että jälleen puuhattiin uudistuksia koulunalalla. Molemmille pojilleen Kihlman kirjoittaa, että koulukysymys oli ratkaistu senaatissa: latinan kieli oli lykättävä ylemmälle luokalle. Se merkitsi uuden perustuksen laskemista maan sivistykselle, koulun "täydellistä uudistusta (omgestaltning) kalastustentarkastajan (J. A. Malmgren'in) ja kaasuinsinööri (Edvin) Bergrothin mielipiteiden mukaan (!)" Kirjoittajan vakaumus on, että siitä oli koituva vahinkoa nousevalle polvelle ja koko maalle, ja heti alussa suurta sekaannusta. Ehdotus oli kesäkuun alkupuolella lähetettävä Pietariin. Tarkoitus oli, että keisari hyväksyisi uudistuksen ennen valtiopäiviä. "Jos niin tapahtuu", ennustaa Kihlman, "syntyy suuri hälinä maassa, sillä on toimeenpantu muutos, jota ei kukaan ollut pyytänyt."