Part 17

Nyt tulemme Kihlmanin omiin asioihin, jotka niinkuin ylempänä mainittiin näinä aikoina olivat joutuneet mitä arveluttavimmalle kannalle. Tämä aiheutui hänen suhteestaan kapteeni Fabian von Schantziin, joka parilla sanalla esiteltäköön lukijalle. Fabian von Schantz, säveltäjä Filip von Schantzin nuorempi veli, oli erottuaan Haminan kadettikoulun ylimmältä luokalta tullut ylioppilaaksi ja sen jälkeen lähtenyt merille. Merimiehenä hän edistyi höyrylaivapäälliköksi, mutta antautui myöhemmin liikealalle, ensin Haminassa (harjoittaen viljanvientiä y.m.), sitten Helsingissä. Maanmittarin poikana hän ei voinut aloittaa suurella pääomalla, mutta, vanhan sotilassuvun jälkeläinen kun oli, häneltä ei puuttunut yritteliäisyyttä ja rohkeutta. Ollen ruumiiltaan kookas, ryhdiltään ja esiintymiseltään reipas ja miellyttävä, puheessaan älykäs ja sytyttävä kapteeni von Schantz pian sai huomatun aseman liikemiespiireissä, ja uusia yrityksiä suunniteltaessa oli hän ensimmäisenä mukana. Milloin ja miten Kihlman ensiksi tutustui 14 vuotta nuorempaan Schantziin (synt. 1839, k. 1910), sitä emme tiedä, mutta liikeyhteyteen he joutuivat samaan aikaan, jolloin, niinkuin ennen on kerrottu, Kihlman innokkaasti puuhaten oli saanut toimeen puuhiomon Tampereen Pellava- ja Rautateollisuusyhtiön alueelle. Arvatenkin sama innostus taivutti Kihlmanin yhtymään Schantziin, kun tämäkin kääntyi puutavaraliikkeen alalle, jonka ensimmäinen kiihoittava kultainen aika oli käsissä. Marraskuulla 1872 perustettiin Hämeenlinnaan Höyrysaha-OY 160,000 mk:n pääomalla, josta Kihlman omisti 80 etuoikeutettua ja 30 kantaosaketta sekä F. v. Schantz noin 40 ja Magnus Gadd 10 jälkimmäistä lajia. Helmikuulla 1874 lunasti yhtiö kaikki osakkeet Saarelan Höyrysaha-OY:ssä Hattulassa (50 os. à 5,000 mk -- joista Kihlman otti osalleen 26 os.). Yhtiön voitto oli 1873: Smk 35,538:79 ja 1874: 126,449:29, eikä ole syytä epäillä erehdystä, koska Kihlman itse on tarkastanut tilinpäätöksen. V. 1875 oli voitto mitätön siitä syystä, että oli sattunut tulipaloja sahoissa ja sen vuoksi aikaa hukattu. V. 1874 lunasti yhtiö 10 etuoik. os. (10,000 mk) ja suoritti osinkona 20 % kanta- ja 10 % etuoik. osakkeista; v. 1876 päätettiin jakaa 100 % kanta- ja 10 % etuoik. osakkeista, mutta osinko samoin kuin etuoikeutettujen osakkeiden kuoletus tältä ja seuraavalta vuodelta jätettiin vararahastoon. -- Schantz oli Hämeenlinnan Höyrysaha-OY:n toimitusjohtaja samoin kuin myöskin Lahden höyrysahayhtiön [Lahden höyrysaha-oy. oli alkuaan pankinjohtaja V. R. Frenckellin sekä Ruotsin alamaisten, tukkukauppias Aug. Muellerin ja kunink. sihteerin K. H. Casselin perustama (säännöt vahvistettu 1872 -- pääoma 350,000 mk). Luultavasti Hämeenlinnan höyrysahayhtiön omistajat lunastivat Lahden sahan 1875. sillä tiedämme, että Kihlman syksyllä 1875 osti 5 kpl etuoik. Lahtis Ångsåg A.B.-nimisen yhtiön osaketta à 5000 mk. Sitä vastoin näyttää s. v. palanut Saarelan saha jääneen uudestaan rakentamatta.], jossa Kihlmanilla oli melkoista vähempi osuus; osinkoina oli hän 1875-77 kantanut yhteensä Smk 4,785:63. Hoitoon nähden yhtiöt olivat hyvin lähellä toisiaan, jollei yhdistetyt.

Jo kesällä 1878 oli Lahden yhtiö hädässä. "Rajuilma lähestyy lähestymistään", kirjoittaa Kihlman 31/7 Helsingistä vaimolleen. "Tänään on Lahden oleminen tai ei-oleminen ratkaistava. -- -- Ei kuitenkaan ole välttämätöntä, että yhtiön vararikko vie minut onnettomuuteen. On monta mahdollisuutta. Kumminkin koetan tutkia itseäni, saadakseni ainakin jotain etua kauheasta asemasta. Samoin pyydän päästä selville Jumalan tahdosta ja velvollisuudestani tässä tilassa. Jokainen tila tuo muassaan erinäisiä velvollisuuksia. Eihän voi olla väärin luottaa Jumalan apuun. Mutta ei myöskään voi olla oikein istua kädet ristissä sanattomana valitellen. Jokin (menettely) on varmaan oikea, ja siitä tahdon saada selkoa toimiakseni sen mukaan." -- "Rajuilma on mennyt ohi", kirjoitti hän muutamia päiviä myöhemmin. "Aurinko paistaa jälleen. F(abian) v. S(chantz) on lähtenyt kalastamaan Hämeeseen. Olen kuin lapsensynnyttäjä, joka nauraa kyyneleet silmissä."

Se mikä teki sekä Lahden että Hämeenlinnan yhtiön "olemisen tai ei-olemisen" niin tärkeäksi Kihlmanille, ei suinkaan ollut pääoma, jonka hän oli pannut osakkeihin, vaan suuret takaussitoumukset, joihin hän oli mennyt yhtiöiden lainoista. Yhtiöiden vararikko merkitsi hänelle omaa taloudellista perikatoa -- vähemmästä ei ollut kysymys! Mutta toiselta puolen kysyttänee, kuinka on selitettävissä, että Kihlman, jolla ennestään oli niin ikäviä kokemuksia takuusitoumuksista, taas oli pistänyt päänsä ansaan. Vastaukseksi huomautamme seuraavaa: Hämeenlinnan OY:n ylempänä mainittu voitto, josta päätettiin jakaa 100 % (vaikka osinko jätettiin maksamatta), oli kirjojen mukaan paljon suurempikin ja siitä johtui, että Kihlman taatesssaan lainoja piti yhtiöiden asemaa varmempana kuin se todellisuudessa oli. Ettei hän tarkemmin tutkinut ja seurannut asioita, johtui taas siitä, että hänellä muilta puuhiltaan ei ollut aikaa siihen (niin hän jälkeenpäin valitti). [Erittäin kuuluu Kihlman maininneen, että Schantzilla oli tapana tulla vekseliensä ja lainakirjojensa kanssa aamulla, jolloin hänellä koulun vuoksi oli kaikkein vähimmin aikaa käytettävänä.]. Kun siis Schantz pyysi hänen nimeänsä velkakirjoihin, ei hän näy aavistaneenkaan vaaraa. Hän piti kai lainanottoja tilapäisten puutteiden aiheuttamina toimenpiteinä, jommoisiin hän itse tavan takaa oli ryhtynyt Tampereen yhtiön puolesta. Mutta menettelikö sitten Schantz vilpillisesti? Ei suinkaan ole syytä epäillä hänen rehellisyyttään, sanovat asiantuntijat. Tuo 100 % tai suurempi voitto oli luultavasti aivan oikea hetkellään, mutta aika oli sellainen, että hopean arvonvaihteluiden vuoksi kurssitkin vaihtelivat tavattomassa määrässä, joten, kun puutavarain hinnat äkkiä alenivat, kaikki laskelmat saattoivat pettää ja todella pettivät. Vihdoin näyttää siltä, että Schantz, vaikka hän varovaisuuteen ja tunnollisuuteen nähden oli Kihlmanin suora vastakohta, oli avonaisella olennollaan, iloisella tarmokkuudellaan niin sanoaksemme hurmannut liiketoverinsa. Kihlman luotti Schantziin, luotti häneen ihmisenä, luotti häneen liikemiehenä, erehtyen kumpaiseenkin nähden. Kirjeissään hän aina syyttääkin itseään. Schantzista kerrotaan, että hän myöhemmin oli myöntänyt olleensa aivan kokematon, kun hän ryhtyi puutavaraliikkeeseen. -- Oli kaiken tämän laita miten oli, niinkuin jo sanoimme, Kihlmanin taloudellinen perikato oli kyseessä, ja se tosiasia on pidettävä mielessä ymmärtääksemme Kihlmanin sielunelämää näinä aikoina. Kun vaara elokuulla 1878 näytti olevan ohi, matkusti Kihlman Tampereelle ja puuhatessaan pellavayhtiön asioissa hän tunsi huojennusta. "Työ on siunausta", hän kirjoittaa (11/8) Hildalleen. "Olla joutilaana ja sureksia (grubbla), se on pahinta. Mutta houkuttelu antautua siihen on sangen suuri ja uudistuu alati. Työ auttaa sitä vastaan. Paras apu olisi tietenkin luottaa Jumalaan, joka on isämme ja tahtoo, että häntä niin nimitetään. Mutta miten epäileekään sydän tehdä sitä! Voi sitä ihmissydäntä! Ken voi sitä tutkia! Miten neuvoton ja heikko (se onkaan)! Jumalaan luottaminen käy kyllä päinsä, kun sen ohella on muutakin, mihin luottaa. Mutta luottaa Jumalaan yksistään, se on jotain toista. Silloin ilmenee uskon laatu." Kolme päivää myöhemmin: "Minun on nyt parempi olla. Olen taistellut kuuman taistelun: on kuin olisin vaeltanut kuoleman pimeän laakson kautta, missä kaikki riisutaan, niin että seisoo yksin ja alastomana Jumalan edessä. Olen kokenut sydäntä lävistäviä tuskia enkä luullakseni kauan sitä kestäisi. Kuitenkin olen voittanut ja tullut rauhallisemmaksi. Kiitän Jumalaa kokemastani surusta: joskin suru alkuaan on ollut maallinen, on se sentään muuttanut luontoa ja tullut terveelliseksi suruksi. Sitä en epäile. Uskon samoin kuin Sinä, että on olemassa parempia tavaroita kuin maalliset ja että saamme osamme niistä, kun vakavasti etsimme niitä. Jumalan sana on ollut lohdutuksenani, muuten olisin hukkunut. Jumalan sana ja rukous: kas siinä vanhat parannuskeinot. Eivätkä ne keinot ole vanhentuneet." --

Syksy kului ilman onnettomuutta, mutta myöskin ilman mainittavaa parannusta. Vasta uusi vuosi toi odotetun iskun.

Tammikuun lopulla 1879 Kihlman oleskeli toista viikkoa Turussa. Hän oli näet Strömborgin ja Hallsténin kanssa valittu koulunopettajain edustajana suorittamaan leski- ja orpokassan jakoa. Aika tuntui hänestä virkavapaudelta liiketoimista. "Olen saanut aikaa valmistautua siihen, mikä tulossa on", hän kirjoittaa. "Olen muistanut Herran sanoja Pietarille: kun vanhenet, ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, mihin et tahdo. Kuinka sattuva tämä onkaan minuun nähden! Ja mitä voin tehdä? Minun täytyy taipua siihen, että minut sidotaan ja viedään minne halutaan. Ainoastaan kärsiä ja kärsiä tietäin, etten ole parempaa ansainnut. Herra on vanhurskas!" --

Helmikuulla 1879 alkoivat olot kärjistyä. Schantz oli lähtenyt ulkomaille ja sitä ennen antanut Kihlmanille prokuravaltuuden, mutta ei mitään rahoja lankeavia vekseleitä varten. Kirjeessä Gaddille hän (20/2) ilmoittaa, että tämän asettama 600 mk:n vekseli oli mennyt protestiin, sillä (insinööri) Ullnerilla (Hämeenlinnan sahanhoitajalla) ei ollut rahaa, millä olisi sen lunastanut. "Niin pitkällä siis ollaan, että yhtiöllämme ei ole 600 mk:aa käytettävänään. Schantz otti kuitenkin joulukuulla 24,000 mk:n lainan, panttaamalla 300 standerttia yhtiön puutavaroita. Niillä rahoilla olisi yhtiö voinut maksaa koko kevään korot, mutta Schantz käytti ne omiin tarpeisiinsa ja lupasi lähettää rahaa ulkomailta. Jopa on hän sähköttänytkin toivovansa voivansa lähettää, mutta milloin? Minusta on yhtiö konkurssikypsä, ja oikeinta olisi siis myöskin tehdä konkurssi. Mutta mitä tehdä, kun päähenkilö on poissa ja on jättänyt kaikki tuuliajolle. Ullner on vihainen eikä näy olevan luotu asemaa varten. Olen kerrassaan masentunut ja voin ainoastaan äärimmäisellä ponnistuksella koota voimani hoitaakseni virkaani koulussa." --

Mutta vaikeampia koettelemuksia oli tulossa. Cronstedtin (Yhdyspankin) pyynnöstä Kihlman vaati Hämeenlinnasta tarkempia tietoja yhtiön tilasta. Saatuaan mitä oli pyytänyt kirjoittaa hän (11/3) Gaddille: "Tulos on kauhea." V. 1878 oli menetetty 270,000 mk. Varoja oli vain saha kalustoineen ja muutamia tuhansia tukkeja. Valmis tavara (14,000 tukkia + 300 standerttia) oli hypoteekkina Suomen pankin antamista lainoista. Mutta, sanottiin, todellisuudessa ei Sörnäisissä ollutkaan niin paljon, vaan puuttui pantista 350 st. Tämä sanoma vaikutti järkyttävästi Kihlmaniin. Hän ei ymmärrä, miten asia on selitettävä, eikä tyydy Ullnerin huomautukseen, että hypoteekkilainoja ottaessa on tapana arvioida puutavarat -- likimäärin. Hän pyytää Gaddia viipymättä tulemaan Helsinkiin ottamaan selkoa asiasta. "Huomenna menen Suomen pankkiin saadakseni tietää, paljonko tositeossa on pantattuna. Meidän on saatava tietää totuus, puhdas totuus heti ilmoittaaksemme siitä, jos vilppiä on tehty. En tahdo kantaa tätä salaisuutta tuntiakaan kauemmin kuin välttämätöntä on. Muuten voisi minuunkin langeta se varjo, että olin muka tietoinen rikoksesta. Aioin jo tänään ilmoittaa siitä, mutta en voinut, kun minulla iltapäivällä oli koulussa tunti. Sitäpaitsi pidin oikeampana ensin tutkia asiaa, ennenkuin otan kohtalokkaan askeleen. Asia näyttää niin mahdottomalta, että minun vielä täytyy olettaa erehdyksen tapahtuneen. Ja jos niin on, olisi väärin nostaa ennenaikaista hälinää. Luullakseni täytyy minun kuitenkin yksityisesti puhua tästä jollekin, esim. Cronstedtille. Sillä en voi yksin kantaa tätä asiaa. Kun olen menettänyt kaiken omaisuuteni, pitääkö minun menettää kunnianikin, taikka onko minuun lankeava epäilyksen varjo, että olen ollut tietoinen rikoksesta ilmoittamatta sitä? Sentähden, Magnus veli, riennä tänne, niin että pääsemme totuuden perille: joka tunti on kallis." -- Arvattavasti pulma selvisi tyydyttävästi; mutta olemme kuitenkin kertoneet seikan, jotta nähtäisiin, mitä kaikkea Kihlmanin oli kokeminen.

Samaan aikaan vaadittiin Kihlmania maksamaan 75,000 mk, josta hän kolmen muun kanssa oli takauksessa. Laina, Kalevayhtiön antama Lahden yhtiölle, oli jo joulukuulla langennut. Pitempään lykkäykseen ei tahdottu suostua, mutta Kihlman ei pitänyt oikeana suorittaa lainaa, sillä siten olisi vääryyttä tehty muille velkojille. Hädissään hän kirjoittaa toisille takaajille ja Schantzille, joka yhä viipyy ulkomailla koettaen saada rahoja Sunilan höyrysahan ostoon. Jopa hän oli Ullnerille ilmoittanut, että oli menestynytkin puuhissaan ja että Hämeenlinnan yhtiö oli pelastettavissa. Mutta mitä se merkitsi, kun rahoja ei näkynyt. Kihlman puolestaan mietti, oliko hänen heti paikalla luovuttaminen omaisuutensa velkojilleen.

Näin kului kevätkausi mitä tuskallisimmissa olosuhteissa ilman mitään ratkaisua sinne taikka tänne päin. Millainen Kihlmanin sisällinen elämä oli, ilmenee seuraavista kirjeotteista.

Essenille, jota vuoden alussa lievä halvaus oli kohdannut, mutta joka kuitenkin siitä vähitellen toipui, Kihlman kirjoittaa (3/4): "Monta ja pitkää päivää ja pitkiä öitä on kulunut siitä kun viimeksi tapasimme toisemme." Usein oli hänen ajatuksensa olleet appi-isän luona, mutta hän oli ollut kirjoittamatta säästääkseen häntä suruiltaan ja kärsimyksiltään. "Mielelläni sallisin Appi-isän katsella sisääni. Appi-isä saisi silloin nähdä itsesyytöksiä, surua, ahdistusta, pelkoa sekaisin, surua menneen, tehdyn ja laiminlyödyn johdosta, pelkoa Jumalan tuomioiden edessä tässä maailmassa ja tulevaisessa. Samalla saisi Appi-isä nähdä, miten minä huolimatta kaikista synneistä, huolimatta kaikesta nykyisestä ahdistuksesta, huolimatta kaikesta kasautuvasta työstä, huolimatta jokapäiväisistä vaivoista koetan pitää kiinni uskosta Jumalaan. -- Daavidin psalmeja käytän paljon. -- (Gustaf) Johansson käy toisinaan luonani ja tuottaa minulle mielihyvää." --

T. Reuterille (5/4): "Sydämellinen kiitos osoittamastasi myötätunnosta. -- -- Aline on ollut sangen hyvä minua kohtaan sekä Turussa että täällä ja Hildalle lähettämissään kirjeissä. -- Turussa elin vielä toivossa, ja toivo teki hyvää. -- Nyt en enää toivo, että minut säästetään peloittavasta kärsimyksestä, ja ennenkuin siihen tottuu, on olotila aivan tavallisuudesta poikkeava. Ennen kaikkea olisin hiljaisuuden tarpeessa, mutta miten pyytää hiljaisuutta keskellä myrskyä!" --

Essenille (6/4, palmusunnuntaina): "Kaksi seikkaa on ilahduttavaa: 1) että terveyteni viime aikoina on parantunut; ja 2) että olen saanut aikaa tutkiakseni olemustani niin kauan kuin vielä kykenen siihen. Kuolema tulee usein äkkiä. Tuntuu siltä kuin kävisin ilman kiirettä kuolemanhädän (dödsprocessen) läpi. Uskallan pitää näitä seikkoja Jumalan armahtavaisuuden todistuksina minua kohtaan."

Toukokuulla tuli Kihlmanin toinen poika, Lorenzo, ylioppilaaksi -- vanhemmille sitä suuremmaksi iloksi, kun hän kevätpuolella oli ollut sairas. Hän kirjoittautui lakitieteelliseen tiedekuntaan. Sen johdosta isä kirjoitti Essenille: "Siis ei tämäkään poikani teologiksi. Olisin kumminkin toivonut, että edes joku pojistani olisi tullut siksi, miksi minun olisi pitänyt tulla, nimittäin teologian tohtoriksi, mutta ei näy käyvän toivoni mukaan."

Vasta heinäkuun alussa palasi Schantz ulkomailta. Hän sanoi tarjonneensa 1,700,000 mk Sunilasta, ja jos kaupasta tulisi tosi, pelastuisivat Lahden ja Hämeenlinnankin yhtiöt. Mutta Kihlman oli menettänyt luottamuksensa häneen. Sen sijaan että Schantz olisi lohduttanut häntä, näyttää levottomuus kiihtyneen. T. Reuterille Kihlman kirjoittaa (7/7): "Kiitos viimeisestä yhdessäolosta. Minulla on tarve puhua siitä, mikä lähinnä painaa sydäntäni. Sydämeni on niin täynnä, niin täynnä kuin tahtoisi se räjähtää palasiin. Helpottaa hetkeksi, kun saa ystävälle purkaa surunsa; mutta hetkeksi vain. Tuskat palaavat pian kuni raivottaret. En tiedä, miten voin kestää, jollei muutosta tule. Jumala iäisessä hyvyydessään auttakoon minua ja Sinua ja kaikkia, jotka välittävät hänen tahdostaan!"

Näin kuluivat päivät, viikot, kuukaudet. Elokuun lopulla oli Kihlman taas Turussa, missä eläkekassan jako lopullisesti tapahtui. Siellä oli kesän aikana tavallista yksinäisempää, ja sen vuoksi Kihlman miltei joka päivä kirjoitti Hildalleen, jolta hän ei salannut mitään liikeasemaansa eikä myöskään sisälliseen elämäänsä nähden. Jopa näemme, että hän pojilleenkin, ainakin vanhemmille, oli kertonut mitä odotettavissa oli. Sen todistaa Oswaldin kirje, jossa tämä levollisesti puhuu siitä, ettei kuitenkaan voitu menettää enemmän, kuin jo oli totuttu ajattelemaan menetetyksi. Avonainen rakkaussuhde omaisiin ja heiltä saatu lohdutus vaikuttivat arvatenkin enemmän kuin Kihlman aavistikaan siihen, että hänen sieluntilansa vain poikkeukselta oli niin tuskallinen kuin viimeinen kirjeote ilmaisee. Hän oli liian rehellinen luonne antautuakseen semmoiseen salakähmäisyyteen, mistä monelle uhkan alaiselle suurimmat tuskat koituvat -- kun näet rakkaimmiltaan peittää sielunsa ahdistuksen ja sen syyt. -- Huolestuttavinta lapsista oli se, että isän voimat ilmeisesti heikkenivät. Eikä ihme, kun hän ei enää saanut nukkua, hän joka ennen oli vaipunut uneen niinpiankuin oli laskeutunut vuoteelleen. Niin häntä ahdistivat omantunnon vaivat, että hän tarpeettomasti oli pannut perityn omaisuuden alttiiksi, ja kuvittelu, että perhe, jos voimat pettäisivät, jäisi köyhyyteen. Ymmärrettävästi kaikki tämä -- ei suinkaan köyhyyden pelko, vaan isän sisälliset ja ruumiilliset kärsimykset -- syvimmin koskivat Hilda Kihlmaniin, mutta koko ajan hän osoitti erinomaista mielentyyneyttä. Hän sulki raskaat huolensa sydämeensä, jotta hän ei purkamalla niitä enentäisi miehensä ahdistusta.

Vielä vuoden lopulla on asema muuttumaton. Essenille Kihlman kirjoittaa (3/11): "Liikeasemastani en voi ilmoittaa mitään rauhoittavaa. Olen kokonaan riippuvainen Fabian von Schantzista, enkä tiedä mitä hän saa aikaan. Ei hän vielä ole tehnyt vararikkoa, mutta minulle on tietämätöntä voiko hän välttää sitä. Minä puolestani toivon vähän. Tulevaisuus on siis pimeä. -- Olen koettanut valmistautua siihen, mikä tulee. Mutta luontoni ei todellakaan ole luotu kestämään niin suuria kärsimyksiä kuin näyttää olevan tulossa. Olen hento (vek), liian hento, ja voimani murtuu helposti."

Huolimatta Schantzin ponnistuksista -- hän oli syksyllä jälleen lähtenyt ulkomaille -- pantiin, Kalevan anomuksesta, Lahden yhtiö 18 p:nä jouluk. 1879 konkurssitilaan. (Hämeenlinnan höyrysahayhtiö pantiin konkurssiin lokakuulla 1880). Puolentoista vuoden epävarmuus oli vihdoin ohi, eikä Kihlmanilla ollut muuta neuvoa kuin tyytyä kohtaloonsa. Ja vaikka hän oli sanonut olevansa "hento, liian hento", hän ei ainoastaan mukautunut oloihin, vaan osoitti jälleen verratonta sitkeyttä, jopa niin kestävää, että hän voitti kukistuessaankin. Se ihme näet tapahtui, että hänen onnistui suorittaa kaikki sitoumuksensa ja että hän ei ollut puilla paljailla sittenkään, kun oli menettänyt koko omaisuutensa!

Kamppailu kesti kumminkin vuosikausia, mutta tila ei myönnä meidän kuvata sitä yksityisseikkoja myöten. Sen sijaan luomme tässä vain katsauksen siihen asiain menoon, joka vihdoin vapautti Kihlmanin hänen tukalasta asemastaan.

Helmikuulla 1880 ilmoitti Kihlman Suomen pankille ja Yhdyspankille, joilla oli suurimmat saatavat Schantzilta, että Kaleva uhkasi häntä lainhaulla Lahden yhtiön ennen mainitun 75,000 mk:n suuruisen velan johdosta, josta hän kolmen muun kanssa oli takauksessa, ja anoi, että hänelle myönnettäisiin oikeus antaa vakuus 1/4 osasta velkaa korkoineen, s.o. 20,500 mk:sta. Tämä aiheutui siitä, ettei hän heti voinut suorittaa sitoumuksiaan eikä ilman lupaa tahtonut suosia toista velkojaa toisten kustannuksella. Hänen mielestään olisi konkurssimenettely ehdottomasti ollut epäedullinen velkojille; hän näet ei epäillyt voivansa aikaa voittaen täyttää velvollisuuksiaan, jollei häntä pakotettaisi vararikkoon. Tutustuttuaan Kihlmanin pesäluetteloon pankit antoivatkin myöntävän vastauksen.

Lyhennettynä oli pesäluettelo seuraavanlaatuinen:

Kirjaan pantu arvo Rahaksimuunto-arvo

Kiinteimistöjä Smk 72,300:-- Smk 61,500:-- Osakkeita " 448,580:-- " 247,650:-- Obligationeja " 43,778:-- " 46,986:-- Varmoja saatavia " 58,503:-- " 58,503:-- Epävarmoja " 104,383:-- " 3,131:-- Yht. Smk 727,544:-- Smk 417,770:--

Irtaimisto Smk 8,000:-- Smk 8,000:--

Ei mitään velkoja, mutta sitävastoin:

Sitoumuksia Hämeenlinnan Höyrysaha-OY:n puolesta 487,500:-- Sitoumuksia Lahden Höyrysaha-OY:n puolesta 359,100:--

Osakkeista mainittakoon pääerinä: 92 Tampereen Pellava- ja Rautateollisuusos. (n. 1400 kpl), 55 Yhdyspankin ja 160 Pohjoismaiden Osakepankin os., 17 Nokian oy:n os. (à 200), 700 Vaasan Puuvillateollisuus OY:n os. (a 50) sekä osakkeet Lahden ja Hämeenlinnan höyrysahayhtiöissä (nyt arvottomia). Näistä myytiin selvityksen aikana kaikki pankkiosakkeet ja osa teollisuusosakkeista, mutta m.m. Tampereen osakkeita jäi 50 edelleenkin Kihlmanin haltuun.

Joulukuulla 1880 ilmoitti Kihlman, että Lahden yhtiön omistama Lakomäen talo Viitasaaren pitäjässä oli myytävä pakkohuutokaupalla 17 p:nä s.k., ja kun ei muista ostajista ollut tietoa, pyysi hän saada ostaa talon -- joka oli rasitettu Suomen pankin antamalla 300,000 mk:n kiinnityslainalla, mistä m.m. Kihlman oli täytetakauksessa korkeintaan 150 à 160,000 mk:sta. Pyyntöön suostuttiin sillä ehdolla, ettei hinta nousisi yli 125,000 mk ja että Kihlman asetettaisiin hallinnon alaiseksi, jota hoitaisi Kihlman itse ja lakitieteiden kandidaatti Theodor Wegelius.

Helmikuun 9 p:nä 1881 Kihlman ilmoittaa 90,000 mk:sta ostaneensa Lakomäen, jonka laajoilla (n. 14,000 tynnyrinalaa) mailla kasvoi hyvä metsä, ja anoo saada arvopaperi-panttia vastaan ottaa 50,000 mk:n lainan, voidakseen käyttää hyväkseen talon metsää. Anomukseen myönnyttiin samoinkuin samanlaisiin myöhempiin pyyntöihin, nimittäin 28 p:nä marrask. 1881 (50,000), 19 p:nä lokak. 1882 (100,000) ja 21 p:nä elok. 1883 (40,000). Viimeisen anomuksen ohella Kihlman saattoi jo ilmoittaa, että 1881 v:n metsänhakkuu oli tuottanut voittoa 84,933 mk, ja odotettiin 1882 v:n hakkuusta 40 à 50,000 mk:n voittoa.

Helmikuun 8 p:nä 1884 esitetyt tilit vuosilta 1881 -- 1883 osoittavat, että velkoja oli suoritettu 339,761 mk; jäljellä olevat velat korkoineen (à 5 %) nousivat 425,358 mk:aan, mutta varoja oli 411,721, joten vajaus oli enää vain 13,637.

Hallinto, joka alkujaan oli toimeenpantu kahdeksi vuodeksi, pidennettiin nyt vuodeksi eteenpäin, ja sen jälkeen vielä pari kertaa, niin että se oli voimassa elokuun 1 p:ään 1886. Tilinteot osoittavat jatkuvaa menestystä. Helmikuun 10 p:nä 1885 olivat varat 572,954 mk, velat 483,612, joten ylijäämä oli 89,342, ja 5 p:nä marrask. s.v. olivat velat vähentyneet 271,944 mk:aan, jota vastoin varoja oli 352,007 s.o. ylijäämä teki 80,063. Viimeinen tilinteko tapahtui 28 p:nä heinäk. 1886, ja silloin oli velkoja vain 83,520 mk, varoja 168,098, ja ylijäämä siis 84,578. Hallinto ilmoitti samalla, että sen toiminnan aikana oli velkoja suoritettu: Hackman ja Kumpp:lle 5560; Kalevalle 15,474; Yhdyspankille 250,522; Suomen pankille 276,526 ja V. Heikelille 54,673, jonka ohella vielä oli maksamatta 82,827: Summa Smk 685,586. Suorittamattoman määrän tarjoutui Kihlman kohta maksamaan.