Part 31

Samoin kuin muuttunut kotielämä samoin laajentunut seurustelu, puhumatta koulutoimesta, esti tästä lähtien Kihlmania etsimästä yksinäisyyttä, jota hän leskenäolo-aikanaan oli niin rakastanut. Sitä vastoin hän alkoi entistä enemmän kääntää huomionsa julkisiin asioihin ja osottaa toimeliaisuutta, jota tuskin oli häneltä odotettu. Tämä käänne voidaan lukea v:sta 1859, jollei suorastaan toisen avion alusta. Sanalla sanoen Kihlman ikäänkuin havahtui ei ainoastaan huomatakseen vaan myöskin ottaakseen osaa siihen vilkastuneeseen yritteliäisyyteen, joka maassamme oli ilmaantunut sodan jälkeisinä vuosina, ja mainitulta vuodelta on pari tosiasiaa merkittävänä, jotka ehdottomasti todistavat muutoksen tapahtuneen.

Lukuunottamatta Kihlmanin merkitsemiä osakkeita 1857 perustetussa Vaasan Puuvillateollisuus oy:ssä oli hän tähän saakka sijoittanut omat ja tyttärensä puolesta hoitamansa rahat ainoastaan lainoihin, joita yksityiset häneltä pyysivät; mutta 1859 hän Viktor Schaumanin kanssa perusti "luujauhomyllyn", joka itsessään olematta mikään suurenlainen laitos kumminkin oli maanviljelykselle tärkeä ja tiettävästi ensimäinen laatuaan Suomessa. Että Kihlman oli yrityksessä osallinen muutenkin kuin rahojen antajana, näkee siitä, että hän asiaan kuuluvista teknillisistä seikoista vaihtoi kirjeitä lehtori Fabritiuksen kanssa. Tämä oli kohta sen jälkeen, kun Kihlman 1857 oli käynyt Viipurissa, perheineen matkustanut Leipzigiin, ja sieltä hän nyt saattoi lähettää ystävälleen asiantuntijoilta hankittuja tietoja ja neuvoja. Kesällä 1859 mylly olikin valmis, ja heinäkuun 17 p:nä suoritettiin ensimäinen tilaus (Österbotten höyrylaivalla 135 leiv. 9:ssä säkissä maanviljelyksen harrastuksesta kuuluisalle vapaaherra J. A. Bornille Helsinkiin). Mutta koska mylly kävi tuulen voimalla (se oli alkuaan vanha tuulimylly) ja sen tuotantokyky riippui ilmoista, rakennettiin seuraavana vuonna Ähtävänjoen Kiiskikoskelle (Gersfors) vesimylly samaa tarkotusta varten, ja sen jälkeen oli tuotanto sekä runsaampi että varmempi. Eräästä Schaumanin uutena vuotena 1870 tekemästä taulukosta otamme seuraavat numerot molempien myllyjen toiminnasta kymmenvuotiskaudella 1859-69: perustamiskustannukset ja juoksevat menot 56,451 mk, jauhettu luita 174,906 leiv. ja saatu jauhoja 162,943 leiv., voitto paitsi myllyjä 39,324 mk. Tästä näkyy, että Kihlmanin ensimäinen liikeyritys oli sangen menestyksellinen.

V. 1859 Kihlman myöskin osti tontin uudessa Vaasassa, saman, jota hän jo edellisenä kesänä oli tuuminut, mutta jonka hän nyt omistajan (apteekkari J. H. Lindebäckin) kuoltua sai huokeammasta hinnasta. Tontti (n:o 6 2:sen kaupungin osan 2:sessa kortteerissa) sijaitsi kauniilla paikalla Ranta- ja Vuorikadun kulmassa, josta rantapuiston lävitse ja ylitse näkyi melkoinen osa kaupungin ulappaa. Tietysti Kihlman pian ryhtyi rakennuspuuhiin, ja se selittää, että hän lähinnä seuraavina vuosina usein teki matkoja Vaasaan. Lähimpinä neuvonantajina ja apumiehinä hänellä siellä oli arkkitehti Setterberg, ja vanha ystävä Levón, joka oli kehittynyt paikkakunnan yritteliäimmäksi liikemieheksi ja jolla muutenkin aina oli tekemistä uudessa kaupungissa. Levón oli näet sieluna puuvillatehtaan johdossa (joka oli hänen alotteestaan syntynytkin) ja hän omisti naapuritontit (Vuorikadun pohjoispuolella), joilla myöskin rakennustyö oli käymässä. Tammikuulla 1859 oli senaatti määrännyt, että vanhan Vaasan kaupunginoikeudet lakkaisivat heinäkuun ummetessa 1862, mutta milloin lukio ja realikoulu muutettaisiin takaisin Pietarsaaresta oli vielä tuntematonta. Vasta myöhemmin näet määrättiin, että näiden oppilaitosten oli alotettava toimintansa Vaasassa syksystä 1863.

Vielä mainittakoon, että Kihlman jo 1858 oli ruvennut ajattelemaan maatilan ostamista. Aiheena oli toiselta puolen arvelu, että rahojen sijoitus maatilaan olisi edullinen, toiselta puolen aikomus valmistaa hovioikeudenneuvoksetar Forssellille perheineen tilaisuus muuttaa takaisin Pohjanmaalle. Varsinkin rouva Kihlman toivoi sydämestään, että äiti asuisi lähempänä. M.m. oli välipuheita Mullolan talosta Isossakyrössä, Åminnesta Maalahdella ja erittäinkin Norrminnesta Koivulahdella. Viime mainitussa paikassa kävi Kihlman V. Schaumanin kanssa, mutta tämä asiantuntija oli sitä mieltä, että tila ei voisi tulla kannattavaksi, ja niin ostotuuma raukesi. Kuitenkin Kihlman perheineen asui siellä pari kesäkautta.

* * * * *

Kesällä 1859 Kihlman omaisineen oleskeli anoppinsa luona Möllbyssä. Turkuun tultiin juhannuksen jälkeen, jolloin siellä paraikaa oli pappeinkokous. Kihlman ilmoittautui osanottajaksi kokoukseen ja hänen vaimonsakin seurasi keskusteluja, ennenkuin he lähtivät maalle. Äidilleen hän siitä kirjoitti: "Minäkin esiinnyin muutamia kertoja, mutta ehkä olisi ollut parempi, että olisin vaiennut. Mielipiteeni eivät kuitenkaan päässeet määrääviksi minun kauttani. Minä ujostun helposti, kun minua vastustetaan. Kumminkin tapahtui minulle se ilo, että sääty hyväksyi useat kannattamani mielipiteet". [Ks. Handlingar i anl. af prestmötet i Åbo d. 28 juni -- 1 juli 1859. Åbo 1860. Siitä näkee, että Kihlman esitti laajempia, perusteellisia lausuntoja seuraavista kysymyksistä: (1) raamatun saattamisesta yleisempään käytäntöön, (2) kotiopetuksen parantamisesta, (7) rippikouluista, (9) katekismussaarnoista, (14) pyhäpäivien viettämisestä. S.p.s. 312, 313 huomaa, että Kihlman kokouksessa, jonka lukion opettajat Pietarsaaressa pitivät 10/3 1859 valmistaakseen aineita pappeinkokouksen käsiteltäväksi, ehdotti, että ranskan ja venäjän kielten opetus poistettaisiin lukion ohjelmasta ja lykättäisiin yliopistoaikaan, joten elävistä kielistä ainoastaan suomi "maan omana kielenä" ja saksa "enimmin kehitettynä tieteellisenä kielenä" säilytettäisiin. Varsinkin oli luonnotonta, että kaikkien oppilaitten, jopa tulevien pappienkin täytyi lukea venäjää. -- Pappeinkokouksista 1859 ja 1860 huomauttaa _Martti Ruuth_ (Kirkollinen alkeisopetus aikakautena 1800-1860, Piispa H. Råberghille omistetussa julkaisussa 1913), "että suuri osa niistä papeista, jotka nyt ovat Turun papiston neuvotteluissa johtavana kantajoukkona -- C. G. von Essen, F. O. Durchman, J. Grönberg, C. F. Stenbäck, A. Kihlman, F. G. Hedberg, E. M. Rosengren y.m. -- joko olivat 1842 vuoden Turun pappeinkokouksessa syytettyjen ja nuhdeltujen penkillä olleita 'nuoria pappeja' tai olivat heidän hengenheimolaisiaan."] --

Heinä- ja elokuun vaihteella teki Kihlman Hannan kanssa viikon matkan Kirkkonummelle tavatakseen Saksasta palannutta Fabritiuksen perhettä, joka oli kesäksi asettunut Westerkullan tilalle. Möllbystä Kihlman kirjoitti Emma Riskalle: "En tunne itseäni koskaan onnellisemmaksi -- kuin milloin Kristuksen totuus on saanut sijaa sisässäni. Semmoista onnellista aikaa olen taas saanut kokea maalaiselämän hiljaisuudessa, jossa olen saanut käyttää päiväni sanan tutkiskeluun. Tämä sana on ihmisen terveyslähde ja tätä kaivoa tahdotaan sulkea ja korvata ihmiskirjoituksilla, jotka ovat kurjia kaivoja (usla brunnar)!" -- Terveinä palattiin Turun matkalta, mutta melkoinen osa syksyä elettiin vähemmän tyydyttävissä oloissa. Kihlmania vaivasi näet pitkällinen henkitorven tulehdus, jonka tähden hänen täytyi pysyä kotona ja jättää koulutuntiensa hoito muille. Kumminkin hän joulukuulla oli niin toipunut, että saattoi perheineen lähteä jouluksi Kruununkylään.

Yleensä nämä vuodet eivät tarjoa merkillisiä tapahtumia, jotka suorastaan kuuluisivat Kihlmanin elämäkertaan, ja pienemmille, joskin ajoittain syvästäkin tuntuville, seikoille jokapäiväisessä elämässä tässä ei ole tilaa. Siten mainittakoon v:lta 1860 ainoastaan seuraavaa: kesänsä vietti perhe Kruununkylässä Kihlmanin äidin luona. Juuri tällä ajalla Kihlman huomasi yrityksensä saada ostaa sopiva maatila turhaksi ja sen johdosta hän kirjoittaa humoristisesti äidilleen: "Kenties onkin parempi, että pysyn kiinni kirjassa kuin aurassa." Kun kumminkin anopin kanssa oli sovittu, että tämä tyttärineen muuttaisi Pohjanmaalle, vuokrasi Kihlman heille uudessa kaupungissa huoneuston, johon perhe jo syksyn alussa asettui. Vaasassa käydessään elokuulla teki Kihlman "setä Grönvallin" kanssa retken Molnträskille, joka muinoin oli ollut hänen isänsä lempipaikkoja. "Ah! kuinka kaikki oli autiota! Haan kautta johtava tie kytömaalle, joka ennen oli niin kaunis, on kokonaan häviön alainen ja puut kaadettu. Itse kytömaa on metsittynyt, ojat kasvaneet umpeen taikka täynnä vettä. Riihi voitaisiin sentään helposti saada kuntoon. Täällä olisi tarpeeksi tilaisuutta maanviljelykseen, jos sitä kaipaan". --

Tänä vuonna puuhattiin paljon oppilaitosten takaisinmuutto-asiassa. Vaasan porvaristo laati anomuksen, jossa esitettiin toivomus, että muutto tapahtuisi jo 1861. Kun sitten arkkipiispa syksyn alussa kävi Vaasassa, pyydettiin häntä puoltamaan anomusta. Bergenheim olikin valmis kannattamaan asiaa ja lupasi Pietarsaaressa tiedustella mitä siellä arveltiin, mutta nähtävästi hän ei saanut suoraa vastausta. Rehtori Odenvall, koulujen tarkastaja (Vöyrin rovasti) toht. Estlander y.m. olivat ehdottomasti muuttoa vastaan; toiset olivat kyllä sen puolella, mutta nekin vaativat varmuutta siitä, että lukio saisi laajemman huoneuston kuin Pietarsaaressa, että uudessa Vaasassa olisi tarpeeksi huoneita opettajille ja oppilaille, että siellä olisi kirkko, lääkäri, apteekki ja postikonttori y.m. Näin luetaan Wasabladetiin (17/11) painetussa lausunnossa, jonka Kihlman oli esittänyt opettajiston kokouksessa 3 p:nä marrask. ja johon G. Boehm, Osk. Blomstedt, J. G. Hedman, L. L. Laurén, Aug. Lilius ja G. Cannelin pääasiassa olivat yhtyneet. Sitte mainitussa lehdessä vielä julkisesti väiteltiin asiasta (kirjoittajat olivat: åäö ja xyz, edellinen merkki Osk. Ranckenin, jälkimäinen Alfr. Kihlmanin), mutta ilman muuta tulosta kuin että vaasalaisten toiveet pettyivät ja että koulujen palauttaminen lykkääntyi, niinkuin jo ennen on sanottu, v:een 1863.

Mitä Kihlman lepoaikoina lueskeli siitä ei ole tarkempia tietoja, mutta yhä näkee, että hän oli Beckin opin välittäjä niille, jotka olivat siihen mieltyneet. Kirjeistä näemme, että Nauklér ja Favorin olivat jäljentäneet Kihlmanin kääntämät osat Beckin etiikkaa ja pyysivät saada jatkoa. Varsinkin haluaa sitä Favorin, jonka joulukuulla oli muuttaminen Kuusamosta Inariin; hän lähettää Kihlmanin kautta terveisiä Beckille: "hän on minulle rakas ja kallis". L. Stenbäck puolestaan kysyy vielä kerran, missä Beckin saarnojen käännökset viipyvät? Syynä siihen, etteivät ne ilmestyneet julkisuuteen oli tietenkin Kihlmanin usein mainittu hitaus. Niistä käännöksistä, jotka vielä ovat olemassa hänen jälkeenjääneiden paperiensa joukossa, olisi syntynyt sievonen julkaisu, mutta hänessä ei ollut rahtuakaan sitä antamisintoa, joka on kirjallisen toiminnan perusedellytyksiä. -- Muita syvemmin oli Ingman perehtynyt Beckin teologiaan, mikä tuli näkyviin kun hän syyslukukaudella 1860 julkaisi teologiantohtorinarvoa varten väitöskirjansa: "Om det bibliska trosbegreppet och dess historiska utveckling". [Raamatullisesta uskonkäsitteestä ja sen historiallisesta kehityksestä.] Hän kirjoittaa Kihlmanille (14/12): "Väittelytilaisuudessa, joka kesti k:lo 1/2 3:een i.p. suoriuduin jotenkin hyvin: vastaväittäjä (Granfelt) vastusti enimmäkseen dogmaattiselta kannalta, minä vastasin raamatulliseneksegeettisesti -- kumpikin pysyi mielipiteessään. Teologiemme vastenmielisyys Beckiä kohtaan on suuri. Hyljätä väitöskirjaani he eivät voi -- sen oppineisuusansiot tunnustetaan, mutta sen bengel-beckiläinen eriuskoisuus herättää 'herrojen' ihmettelyä. Schauman ja Lille irvistelivät ja liikahtelivat pilkallisesti joka kerta, kun vastaväittäjä vastusti beckiläisiä mielipiteitä." Seuraavana vuonna Ingman kirjoittaa (28/11 1861): "Beck on minun etevin (förnämsta) inhimillinen opettajani. Voin sanoa, että minä nyt rakastan häntä koko sydämestäni, vaikka en katso ansaitsevani edes hänen oppilaansa nimeä." -- Vasta nyt sai siis Kihlman kuulla ystäviltään tunnustuksia, jommoisia hän oli toivonut jo kohta palattuaan ensi kerran Tübingenistä.

* * * * *

Vuoden vaihteella oli kaksi suurta liikeyritystä tekeillä, joihin Kihlman kiinnitti melkoista huomiota. Tammikuulla 1861 oli näet osakkeiden merkintä päättyvä sekä "Maanviljelyspankkiin" (maamme ensimäinen yksityispankki, joka perustavassa kokouksessa helmikuulla sai nykyisen nimensä: Suomen Yhdyspankki) että Tampereen Pellava- ja rautateollisuus oy:öön. Jälkimäiseen osakemerkintään olivat A. Törngren ja G. A. Wasastjerna kehottaneet kansalaisia, ja oli heidän tarkotuksensa yhtiölle luovuttaa omistamansa tehdaslaitokset -- Wasastjerna: masuunin, konepajan ja sahan sekä Haverin talon ja rautakaivoksen ja Törngren: pellavakehräämön ja -kutomon Tampereella. [Rautatehtaat olivat vanhemmat, salaneuvos Aug. Ramsayn, vuorimestari G. Idestamin ja laamanni N. J. Idmanin 1842 muodostaman yhtiön perustamat; Wasastjerna osti ne v. 1856 50,000 ruplasta ja uudisti ja laajensi liikettä seuraavina vuosina. Pellavatehtaan perustamiseen ryhtyi ensin Törngren kuitenkin pian yhtyäkseen Wasastjernaan. Tehdasrakennukset valmistuivat 1859. Ks. _Elias Lodenius_, Tammerfors Linne och Jern-manufaktur Aktie-Bolag 1856-1906, Helsingfors 1908.] Yhtiön kanta-pääoma oli oleva 1,000,000 ruplaa; maanviljelyspankin taasen 1,500,000, joten siis molemmat merkinnät yhteensä tiesivät puolenkolmatta miljoonan ruplan samanaikaista sijoitusta. Kihlmanista oli tämä sen ajan oloihin katsoen merkkitapaus, niinkuin olikin, ja muistiinpanoista näkee, että hän kriitillisesti tarkasti yritysten suunnitelmia. M.m. hän huomauttaa, että Törngren ja Wasastjerna eivät lähemmin selittäneet, miksi he luovuttamastaan omaisuudesta vaativat juuri 736,000 ruplaa, niinkuin kutsumuskirjoituksessa sanottiin. Kumminkin Kihlman merkitsi 80 osaketta Yhdyspankissa ja "pari" osaketta Tampereen pellava- ja rautateollisuus oy:ssä, jonka jälkimäisen toiminnassa ja kehityksessä hänellä tulevaisuudessa oli oleva erittäin tärkeä osa.

* * * * *

Olemme jo ennen huomanneet, että Kihlman ei enää pitänyt valtiollisia kysymyksiä yhdentekevinä kristitylle. V. 1861 saamme siitä entistä merkittävämmän todistuksen eräässä kirjeessä, jossa hän arvostelee 10 p:nä huhtik. annettua julistuskirjaa n.s. Tammikuun valiokunnan kokoonkutsumisesta. Nyt, kun tunnemme tämän asian seikkaperäisen historian, [Ks. _Th. Rein_, Johan Vilhelm Snellman II, luvut 6 ja 7.] pistää kohta silmään, että Kihlman lähtee siitä väärästä olettamuksesta, että kyseessä oli tahallinen valtiokeikaus. Erehdys oli kuitenkin hyvin luonnollinen ja yleinen, eikä vähennä kansakunnassa nousseen vastustuksen merkitystä, sillä juuri se johti julistuskirjan pikaiseen "selvittämiseen" s.o. muuttamiseen. Kihlmanin kirjeestä on olemassa ainoastaan jäljennös, josta ei näe milloin ja kenelle se on kirjoitettu. Kumminkin on päätettävissä, että se oli osoitettu langolle, maisteri Oskar Forssellille, Helsingissä ja päivätty 26/4 1861. Se seuraa tässä:

"Päivän suuri uutinen: qvasi-valtiopäivät, saa minut jälleen katkaisemaan hiljaisuuden keskenämme.

"Tämä äärettömän tärkeä uutinen on täälläkin täydellisesti käsitetty. Olen puhunut siitä tämän pikku yhteiskunnan ymmärtävimpien kanssa, niiden, joiden mielipide tavallisesti määrää yhteiskunnankin, ja nämä ovat samoin kuin minäkin hämmästyksissä. Tällä ajalla, jolloin kansallistunto Euroopassa on herännyt, kun kansakunnat, joilla ei ole ollut eduskuntalaitosta, ovat taistellen hankkineet itselleen semmoisen, tahdotaan kiertää, väliaikaisesti lakkauttaa meidän perustuslaillinen valtiosäädäntömme ja pyydetään vielä lisäksi, että kansakunta itse antaa tälle keikaukselle vahvistuksensa. Meidän tulee itse osaltamme miinoittaa esi-isiltä peritty valtiosääntömme, joka on tukemme ja toivomme siitä saakka kun meidät yhdistettiin perustuslaittomaan keisarikuntaan ja jonka me suomalaisina kansalaisina olemme valalla vahvistaneet. Korkeampien valtiollisten päämäärien vuoksi, joita emme tunne ja joista meidän ei edes sallita tietää, siis hyvässä uskossa on meidän viattomina lapsina annettava pois kallein omaisuutemme, perustuslakimme. Yhtä viattomasti tulee meidän uskoa tuleviin valtiopäiviin, vaikkeivät olosuhteet enemmän kuin puolen vuosisadan aikana ole myöntäneet semmoisia. Meidän on luottaminen siihen, vaikkei meille suoda tietoa siitä, mitkä nämä olosuhteet ovat, jotka ovat estäneet täyttämästä tätä kansakunnan kauan kytenyttä toivoa, ja mitä mahdollisuuksia on olemassa, että olosuhteet tulevat muuttumaan. Meidän on oltava mukana säätämässä lakeja, jotka kasvavat laittomuuden pohjalla. Meidän tulee myöntyä laittomuuteen, meidän tulee tehdä pahaa, jotta siitä koituisi hyvää. Mitä hyvää? Kenties muutettuja perustuslakeja ad interim s.o. ensimäisiin valtiopäiviin, jotka tulevat kun olosuhteet ovat muuttuneet. Mutta olkoon niin, että paljon hyvääkin saattaisi koitua ehdotettujen valtiopäivien kautta, sillä pahakin voi aiheuttaa hyvää, niin voiko tämä otaksuttu hyvä korvata sitä alennusta, mihin vajoaa kansakunta, samoinkuin yksityinenkin, joka pelkuruudesta taikka välinpitämättömyydestä halveksii ihmisen kalleimpia oikeuksia ja velvollisuuksia. Samalla kun kansakunta vastaanottaa sille pyytämättä heitetyn armolahjan, tunnustaa se itsensä kerjäläiseksi, se on luopunut uskomasta ihmiselliseen ja valtiolliseen oikeuteensa, se antautuu armoille ja saa syyttää itseään, kun sitä kohdellaan armoilla-eläjänä. Seuraus on toisten kansakuntain ylenkatse, oman hallitsijan ylenkatse, oman itsensä ylenkatse. Siinä voitto.

"Tähän suuntaan täällä ajatellaan. Kuitenkin on myöskin olemassa lyhytnäköisiä, jotka tahtovat selittää kaikki parhaimpaan päin ja välittämättä laittomista muodoista kiinnittävät huomionsa siihen hyvään, jonka ehdotettu toimenpide mahdollisesti voisi maalle tuottaa, toivoen, että lainmukaiset valtiopäivät pian seuraisivat. Näiden tunnuslause näyttää olevan: parempi jotain kuin ei mitään. Tämän ajattelutavan löyhyys on ilmeinen.

"Mutta mitä on tekeminen? Koska seisomme laillisuuden pohjalla ei meidän tarvitse kiivastua. Meillä on hyvä asia eikä meidän pidä pilata sitä millään laittomuudella. Ei mikään olisi mieluisampaa niille, jotka eivät suo meille hyvää, kuin että hairahtuisimme menettelemään laittomasti. Mutta lähinnä olemme sitä mieltä, ettei meidän tule komeilla vakaumuksellamme, joskin julkilausumme sen. Luottaen totuuden voimaan toivomme, että tämä julkilausuminen ei ole turha. Mielipide on kehittyvä ja olkoon se kyllin voimakas kuuluakseen Pietariin asti! Jos maassa kerran tullaan toivottuun selvyyteen, niin on Suuriruhtinaskin tietävä, mitä maa ajattelee. Olisiko avonainen adressi taikka lähetyskunta mahdollinen? Tämä menettelytapa olisi rehellinen ja johtaisi kenties siihen, että esitys peruutetaan taikka jonkun verukkeen nojassa jätetään toimeenpanematta. Mutta jollei sitä peruuteta, pitäisi kai jokaisen suomalaisen kansalaisen voida kevään ja kesän kuluessa tulla käsittämään velvollisuutensa olla ottamatta osaa vaaliin. Jollei vaaleja voida kaikkialla välttää, niin pitäisi kai ilman suurempaa vaivaa voida saada valitut, maamme ymmärtäväisimpiä miehiä, oivaltamaan, että heidän tulee joko luopua taikka ensimäisessä istunnossa, joka myöskin olisi oleva viimeinen, selittää, etteivät he voi sekaantua säätyjen oikeuksiin. Pääasia on mielestämme, että oikea käsitys asiasta tulee mahdollisimman yleiseksi. Jos se kerran on olemassa, niin tietää jokainen toimia velvollisuutensa mukaan.

"Osatkoon Suomen kansa antaa arvoa perustuslaillisille oikeuksilleen ja tyynesti, miehekkäästi pitämällä niistä kiinni herättää kunnioitusta asianomaisissa!" --

Samana päivänä kirjoitti Kihlman samasta asiasta myöskin tehtaanisäntä G. A. Wasastjernalle, joka vastauksessaan (Tampere 7/5) kertoi, miten julistuskirja oli vastaanotettu senaatissa sekä kansalaiskokouksesta, jossa hänkin oli ollut saapuvilla, ja adressista, jonka perille saattamisen "selitys" teki tarpeettomaksi. -- Forssell, jota silmätauti vaivasi, ei kyennyt vastaamaan ennenkuin syksyllä (10/10), jolloin olot olivat melkoisesti muuttuneet. Hän tunnustaa hyväksyvänsä Snellmanin mielipiteen valiokunnasta ja jatkaa sitten: "Mitä tulee käsitykseeni Snellmanista itsestään ja häneen kohdistetuista kunnottomista hyökkäyksistä, niin tiedät mielipiteeni, kun mainitsen, että minulla oli kunnia olla 'niiden muiden henkilöiden' joukossa, jotka olivat saapuvilla kun hrat T. Renvall, G. Ehrström ja A. Meurman allekirjoittivat tänä päivänä [Finlands] allmänna Tidn:ssä julkaistun kirjelmän Aug. Schaumanille." -- [Ks. _Rein_, m. p. Myöskin _A. Meurman_ kertoo tästä: Muistelmia I s. 184 ss. Snellmanilaisten kokous oli Catanilla ja oli niitä läsnä 17.]

Osoitteena miten kysymys valtiopäivistä oli Kihlmanin mielessä mainittakoon lopuksi, että hän opettajiston jäähyväiskekkereissä toht. G. Cannelinille, joka keväällä 1861 muutti Sääksmäelle kirkkoherraksi, piti siitä lämpimän puheen: Paha haltia oli kauan vainonnut Suomea hallan ja sodan muodossa, jopa oli se "korkeampien valtionetujen" nimisenä estänyt valtiopäivien kokoonkutsumista ja hidastuttanut maan kehitystä; vihdoin oli rakas suuriruhtinaamme kuitenkin ilmoittanut tahtovansa tehdä totta valtiosäännöstämme, ja meillä on syytä luottaa hänen sanoihinsa. Nyt tarvitaan vain kunnon miehiä, jotka osaavat puhua ja vaieta eivätkä välitä ruhtinaan eikä kansan suosiosta: heidän tulee voittaa paha haltia. Eläköön Suomen hyvä haltia!

* * * * *

Kihlmanin kotielämästä on kerrottava, että 11 p:nä helmik. 1861 syntyi pikku Oswaldille veli, joka sai nimen Lorenzo. Tämä tapaus sekä toisten lasten kivuloisuus teki alkuvuoden jotenkin levottomaksi. Kihlman itsekin tunsi semmoista raihnaisuutta, että kysyi asessorilta neuvoa. Fontell kehotti häntä lähtemään Böhmiin, jossa muka Ferdinands Qvellen vesi olisi hänelle otollista; Essen taasen, joka lähti Sundsvalliin kylpemään, pyysi häntä yhtymään seuraansa. Kesä vaikutti kumminkin niin virkistävästi, että matkustaminen ei enää tuntunut välttämättömältä: "Saada kerran jälleen oikein elää hiljaisuudessa itsensä ja perheensä kanssa -- silläkin on melkoinen vetovoimansa." Nämä sanat Kihlman kirjoitti Essenille Koivulahden Norrminnestä, jossa hän omansa ja Forssellin perheen kanssa vietti kesänsä. Mikä työ häntä täällä kiinnitti, siitä kohta alempana.

Kohta juhannuksen jälkeen Kihlman kävi Tampereella oppiakseen lähemmin tuntemaan Pellava- ja rautateollisuus oy:n tehtaita. Essenille Kihlman kirjoittaa (13/7): "Tampereen matkasta ainoastaan tämä: Mahdotonta on voida tarkastaa tätä suurenmoista liikettä. Tässä täytyy luottaa perustajien tietoihin, arvostelukykyyn ja rehellisyyteen. Ja näissä kohden tekee Törngren erittäin hyvän vaikutuksen. Hän sanoi yrityksestä: jollei erinomaisia onnettomuuksia tapahdu, voivat osakkeenomistajat toivoakseni odottaa 10 prosenttia. Sen ohella hän puhui suoraan omista kohtaloistaan, erehdyksistään y.m. Mies on hyvin miellyttävä." Valitettavasti ei monta vuotta kulunut ennenkuin kirjoittajan käsitys Törngrenistä oli kokonaan muuttunut. -- Kysyen äidiltäänkin, tahtoiko tämäkin ottaa jonkun osakkeen, Kihlman sanoo: "kehräämössä kehrätään niin paljon lankaa kuin viisikymmentätuhatta akkaa voisi aikaansaada."