Part 3

STARODUM (antamatta Mitrofanin suudella kättään). Tuo pyrkii kättä suutelemaan: näyttää siltä, kuin aioittaisiin hänestä kasvattaa oikein ylevä mies.

RVA PROSTAKOFF. Sano, Mitrofan kulta, hänelle: "Kuinka olisin, herra, suutelematta kättäsi -- sinä olet toinen isäni."

MITROFAN. Kuinka olisin suutelematta kättäsi -- sinä olet isäni ... (äidilleen) monesko?

RVA PROSTAKOFF. Toinen.

MITROFAN. Toinen? (Starodumille.) Toinen isäni, eno.

STARODUM. Kuuleppas, herraseni, minä en ole isäsi enkä enosi.

RVA PROSTAKOFF. Lapsi ehkä vaan ennustaa onneaan: kenties Jumala vast'edes suo hänen todella päästä sisarenpojaksesi.

SKOTININ. Sepä hittoa! Miksi en minä kelpaisi sisarenpojaksi? Ai, ai sinua, sisko!

RVA PROSTAKOFF (Skotininille). En minä sinun kanssasi viitsi riidellä! (Starodumille). En ole eläissäni riidellyt kenenkään kanssa. Minulla on sellainen luonto; vaikka toinen kuinka haukkuisi, minä en sano sanaakaan. Ajattelen vaan itsekseni, että kai Jumala kostaa minun vaimo raukan puolesta.

STARODUM. Sen heti huomasin, rouva, kun ovesta tänne ilmestyit.

PRAVDIN. Minä olen jo kolme päivää ollut näkemässä hänen sävyisyyttään.

STARODUM. Sitä huvia minä en voi nauttia niin kauvaa. Sofia, huomisaamuna lähdemme yhdessä Moskovaan.

RVA PROSTAKOFF. Voi, hyvä ystävä, mistä olet niin suuttunut?

PROSTAKOFF. Miksi tämä epäsuosio meitä kohtaan?

RVA PROSTAKOFF. Ettäkö me eroisimme rakkaasta Sofiastamme? Paljaasta surusta minä ihan menehdyn!

PROSTAKOFF. Ja minä jo olen menehtynyt.

STARODUM. Koska niin rakastatte Sofiaa, niin tahdon teille ilmoittaa ilahuttavan uutisen: vien hänet Moskovaan sitä varten, että hän siellä saavuttaisi onnensa. Minulle on esitetty hänen sulhokseen muuan hyvin ansiokas nuori mies, ja minä suostun heidän avioliittoonsa.

(Sofia näyttää peljästyvän, Prostakoff lyö kätensä yhteen, Jeremejevna nyökkää surullisesti ja Pravdin on kummastuneen ja pahastuneen näköinen).

RVA PROSTAKOFF. Voi, voi -- nyt minä kuolen! (Yht'aikaa). MILON. Mitä ihmettä kuulen? SKOTININ. No sun vietävä! MITROFAN. Siitä nyt sait!

STARODUM (huomaten kaikkien hämmästyksen). Mitä tämä merkitsee? (Sofialle.) Sofia kulta, sinäkin näyt hämmästyvän! Onko minun aikeeni pahoittanut mieltäsi? Minä olen nyt isäsi sijassa. Luota siihen, että tiedän oikeuteni. Nämä oikeudet eivät ulotu edemmäksi, kuin hillitsemään tytärtä syöksymästä turmioon; mutta kelvollisen sulhasen valinta riippuu kokonaan tyttären omasta sydämmestä. Ole siis huoletta: sinun tuleva miehesi, jos hän vaan on arvoisesi, saa minusta todellisen ystävän, ken tahansa hän lieneekin. Mene sinä vaan kenen vaimoksi haluat.

(Kaikki riemastuvat taas).

SOFIA. Rakas eno, älkää epäilkö kuuliaisuuttani!

MILON (syrjään). Onpa se kunnon vanhus!

RVA PROSTAKOFF (iloisena). Se se vasta isä on! Sitä kelpaa kuulla! Mene kenen vaimoksi vaan haluat, jos vaan mies hänet ansaitsee! Niin juuri! Tässä ei vaan saa jättää huomaamatta sulhasta, joka jo on tarjona. Jos kerran Sofiaa kosii hyvätapainen, sivistynyt ja nuori...

SKOTININ. Jo aikoja sitten lapsen iästä päässyt...

RVA PROSTAKOFF. Jonka omaisuus ei ole aivan pieni...

SKOTININ. Ja jolla on jokseenkin iso sikotarha...

RVA PROSTAKOFF. Niin sopikaamme asiasta heti ja Mikonpäiväksi häät! (Yht'aikaa). SKOTININ. Niin pistetään pienet kemut ja sitten pulskat häät!

STARODUM. Neuvonne ovat puolueettomia -- sen kyllä huomaan.

SKOTININ. Huomaatpa vielä muutakin, kun opit minua lähemmin tuntemaan. Katso -- täällä on tällainen sekamelska. Tunnin päästä tulen puheillesi kahden kesken, ja silloin sovimme asiasta. Kiittelemättä itseäni voin sanoa, että minun kaltaisiani on hyvin vähän. (Menee).

STARODUM. Se on hyvin luultavaa.

RVA PROSTAKOFF. Rakas ystävä, älä kummastele veljeäni...

STARODUM. Niin, niin, hän on veljenne.

RVA PROSTAKOFF. Oma veli; olihan isäni nimi Skotinin. Isä vainajani nai äiti vainajani; se oli syntyään Priplodin. Meitä lapsia oli kaikkiaan kahdeksantoista kappaletta, mutta paitsi minua ja veljeäni, ne ovat kaikki Jumalan tahdosta kuolleet. Toiset raahattiin saunasta kuolleina -- kolme kuoli ryypättyään maitoa vaskikattilasta -- kaksi putosi pääsiäisenä kirkontornista -- ja muut kuolivat, kun eivät jaksaneet elää.

STARODUM. Kyllä näen, millaisia teidän vanhempannekin olivat.

RVA PROSTAKOFF. Vanhan ajan väkeä -- silloin oli toinen aika. Meille ei opetettu mitään. Välistä hyvät ihmiset pyysivät isää panemaan edes veljeni johonkin kouluun -- mutta isä vainajani tappeli käsin ja jaloin vastaan -- olkoon hän ikuisesti autuas! Välistä hän oikein huusikin: minä kiroon sen lapsen, joka pakanoilta mitään oppii, eikä saa sellaista Skotininia ilmestyä, joka haluaisi oppia.

PRAVDIN. Kuitenkin te toimitatte pojallenne jotakin oppia.

RVA PROSTAKOFF. Mutta nythän on toinen aika. (Starodumille). Emme säästä viimeistä kopeekkaakaan, jotta poikamme vaan oppisi kaikki. Mitrofan istuu kirjojen kimpussa vuorokaudet läpeensä. Sillä on ihan minun sydämmeni. Sääliksi käy, mutta sittenpä hänestä tuleekin oikein miesten mies. Hän täyttää jo pian kuusitoista vuotta. Kelpaisi vaikka kenen sulhaseksi, mutta kuitenkin hänellä on vielä opettajia, ja nytkin tuolla eteisessä on kaksi odottamassa. (Nyökkää Jeremejevnalle, jotta tämä kutsuisi heidät sisään). Ja Moskovassa me otimme hänen opettajakseen erään ulkomaalaisen, oikein kuudeksi vuodeksi, ja jott'eivät muut saisi häntä houkuteltua luotamme, niin me näytimme kontrahdin poliisille. Hän sitoutui opettamaan, mitä vaan haluamme, mutta meidän mielestämme hän opettakoon, mitä itse osaa. Me olemme täyttäneet velvollisuutemme. Otimme saksalaisen ja sille me maksamme rahat etukäteen kolmanneksittain. Haluaisin nyt niin sydämmestäni, että sinä itse tarkastaisit, mitä kaikkea Mitrofan on oppinut.

STARODUM. Sitä olen huono arvostelemaan.

RVA PROSTAKOFF (huomaten Kutjeikinin ja Tsifirkinin). Tuossa ovat hänen opettajansa! Enkös minä sanonut, että Mitrofan kultani ei saa päivällä eikä yöllä rauhaa? Paha on kehua omaa lastansa, mutta sen sanon, että onnellinen on se, jonka Jumala toimittaa hänen vaimokseen!

PRAVDIN. Hyvä on, mutta älkää sentään unhottako, rouva, että vieraanne on juuri saapunut Moskovasta ja että hän nyt tarvitsee enemmän lepoa kuin poikanne ylistystä.

STARODUM. Myönnän kyllä, että mielelläni lepäisin sekä matkasta että kaikesta siitä, mitä olen nähnyt ja kuullut.

RVA PROSTAKOFF. Aivan niin, rakas vieraamme! Kaikki on valmiina. Itse minä järjestin huoneen sinua varten.

STARODUM. Kiitos! Sofia, saata minua sinne!

RVA PROSTAKOFF. Entäs me? Salli tulla saattamaan minun, ja poikani ja mieheni! Me kaikki kolme lupaamme sinun tähtesi mennä vaikka jalkasin Kiieviin asti, jos vaan sovimme asiastamme.

STARODUM (Pravdinille). Milloinka taas tapaamme toisemme? Levättyäni minä tulen tänne.

PRAVDIN. Saan siis kunnian nähdä teidät täällä.

STARODUM. Olen hyvin mielissäni siitä (nähdessään Milonin, joka kunnioittavasti tervehtii, vastaa arvokkaasti hänen kumarrukseensa).

RVA PROSTAKOFF. Ole niin hyvä ja tule!

(Muut, paitsi opettajat, menevät; Pravdin ja Milon toiselle puolelle, muut toiselle puolelle).

VI Kohtaus.

Kutjeikin ja Tsifirkin.

KUTJEIKIN. Mikä hornan villitys täällä on? Aamusta saakka on kaikki mullin mallin.

TSIFIRKIN. Mutta meikäläisten on siihen tyytyminen. Työhön ei pääse käsiksi, mutta työstä ei myöskään saa lähteä. Ja lisäksi on ruoka niin huonoa -- tänäänkin päivällisellä muona loppui kesken.

KUTJEIKIN. Joll'ei mieleeni olisi juolahtanut poiketa tänne tullessani sen akan luo, joka leipoo meidän ehtoollisleipämme, niin saisin nyt nälissäni ulvoa kuin koira.

TSIFIRKIN. Kyllä täällä on oiva komento!

KUTJEIKIN. Oletko kuullut, veikkoseni, millainen elämä tämän talon palvelijoilla on? Vaikka oletkin sotamies ja nähnyt tappeluita, niin varmaankin kauhistuisit...

TSIFIRKIN. Kyllä minä olen itse nähnyt. (Huokaisee). Ohhoh sentään! Ikäväksi käy.

KUTJEIKIN. Sydämmesi on murheelta liikutettu, Pafnutjevitsh.

KUTJEIKIN. Täytyy tässä jo murehtia. Aatelispojan on Luoja mulle antanut oppilaaksi. Jo kolmatta vuotta ponnistelen hänen kanssaan, mutta hän ei osaa kolmeenkaan saakka laskea.

KUTJEIKIN. Siis yksi ja sama murhe, kuin minulla. Jo neljättä vuotta ahkeroitsen, mutta hän ei opi ainoatakaan uutta riviä, ja vanhaakin opittua hän töin tuskin osaa tavu tavulta mongertaa.

TSIFIRKIN. Mutta kenenkäs syy? Heti kun hän ottaa rihvelin käteensä, pistää se saksalainen nokkansa ovesta sisään: pojalle annetaan lupaa ja minut työnnettäisiin kernaasti niskasta pellolle.

KUTJEIKIN. Sepä se on. Heti kun poika alkaa tavata katkismusta, hyökkää se ulkomaalainen pakana kimppuun: oppilasta selitetään ja minua kolhitaan.

TSIFIRKIN (rajuna). Antaisin vaikka toisen korvani, kun vaan saisin kerrankin oikein sotamiehen tavalla opettaa sitä kirottua juoniniekkaa!

KUTJEIKIN. Tulkoon vaikka itku ja hampaiden kiristys, kunhan se pakana vihdoinkin saisi palkkansa!

VII Kohtaus.

Samat, rouva Prostakoff ja Mitrofan.

RVA PROSTAKOFF. Sill'aikaa kuin hän lepää, niin lue sinä täällä edes näön vuoksi, jotta kuuluisi hänen korviinsa saakka, kuinka ahkera sinä olet, rakas Mitrofan poikani!

MITROFAN. Entäs sitten?

RVA PROSTAKOFF. Sitten menet naimisiin.

MITROFAN. Kuuleppas, äiti, minä teen mieliksesi ja luen sillä ehdolla, että tämä on viimeinen kerta ja että vielä tänään on kihlajaiset.

RVA PROSTAKOFF. Tulee hetki, jolloin Jumalan tahto täyttyy.

MITROFAN. Minun tahtoni hetki on jo tullut: en tahdo lukea, vaan tahdon naida. Itsehän sinä olet houkutellut minua -- syytä itseäsi! Kas nyt minä jo istun työhön. (Tsifirkin veistää rihveliä).

RVA PROSTAKOFF. Ja minä istun tähän viereen. Kudon sulle pussia, johon voit panna Sofian rahat.

MITROFAN. No anna tänne taulu, kuuletko linnan rotta! Sano nyt, mitä pitää kirjoittaa!

TSIFIRKIN. Herra suvaitsee aina syyttä haukkua.

RVA PROSTAKOFF (kutoen). Kas mokomaa! Vai ei lapsi saisi haukkua Pafnutjevitshia! Kylläpä osasi suuttua!

TSIFIRKIN. Mitä suuttumista siinä on! Sanoohan sananlasku: ei haukku laukkua tee, joll'ei puulla päähän lyö.

MITROFAN. Määrää nyt laskettavaksi jotakin vanhaa äläkä kuhnaile.

TSIFIRKIN. Ainako vaan vanhaa? Jos me laskemme aina vanhoja laskuja, niin me jäämme siihen paikkaan.

RVA PROSTAKOFF. Ei se sinuun kuulu, Pafnutjevitsh. Minusta on oikein hyvä asia, ettei Mitrofan tahdo harpata liiaksi eteenpäin. Arvaahan sen, mitä siitä tulisi, jos niin hyväpäinen yhä vaan haluaisi uutta oppia -- mikäs sille riittäisi?

TSIFIRKIN. Lasku on seuraava: sinä suvaitsit, esimerkiksi, kävellä pitkin maantietä minun kanssani, tai ottakaamme mukaamme myös tuo Sidorovitsh. Löydettiin sitten me, kolme...

MITROFAN (kirjoittaa). Kolme.

TSIFIRKIN. Maantieltä, esimerkiksi, kolmesataa ruplaa.

MITROFAN (kirjoittaa). Kolmesataa.

TSIFIRKIN. Piti sitten ruveta jakamaan. Laskeppa nyt, paljonko tuli mieheen?

MITROFAN (mutisee laskien). Yksi kerta kolme tekee kolme; yksi kerta nolla tekee nolla.

RVA PROSTAKOFF. Mitä, mitä te aiotte jakaa?

MITROFAN. Ne kolmesataa ruplaa, jotka löysimme -- me kolme jaamme.

RVA PROSTAKOFF. Se valehtelee, äläkä usko! Kun löydät rahaa, niin älä jaa kenenkään kanssa: ota itse kaikki, Mitrofan! Älä huoli tuommoisesta tuhmasta opista!

MITROFAN. Kuuletko, Pafnutjevitsh -- anna toinen esimerkki!

TSIFIRKIN. Kirjoita sitten: Opetuksesta te maksatte minulle vuodessa kymmenen ruplaa.

MITROFAN. Kymmenen.

TSIFIRKIN. Totta puhuen, nyt maksatte suotta: mutta jos sinä, nuori herra, oppisit minulta jotakin, niin ei olisi kohtuutonta, jos lisäisitte mulle palkkaa kymmenen ruplaa.

MITROFAN (mutisee laskien). Nolla ja nolla -- yhteensä nolla; yksi ja yksi... (jää miettimään).

RVA PROSTAKOFF. Älä suotta vaivaa päätäsi, rakas poikani! Minä en anna sille kopeekkaakaan lisää, eikä kannatakkaan antaa mokomasta opista. Se vaan vaivaa sinua. Ell'ei rahaa ole, niin mitä laskemista siinä on, ja jos taas rahaa on, niin kyllä me sen laskemme ilman Pafnutjevitshin apua.

KUTJEIKIN. Oppitunti on siis lopussa, Pafnutjevitsh, kun kaksi laskuesimerkkiä on ratkaistu. Tai rupeetteko vielä tarkastamaan niitä?

MITROFAN. Ei tarvita! Äiti ei niissä asioissa erehdy. Astuppas nyt, Kutjeikin, tänne ja opeta eilistä.

KUTJEIKIN (avaa katkismuksen. Mitrofan ottaa puikon). Alkakaamme tästä. Seuraa tarkkaan minua! "Minä olen maan mato."

MITROFAN. "Minä olen maan mato."

KUTJEIKIN. Mato, se tahtoo sanoa: elävä, elukka, Se tahtoo sanoa: minä olen elukka.

MITROFAN. Minä olen elukka, Kutjeikin. (Saarnaavalla äänellä.) "Enkä ihminen."

MITROFAN (samoin). "Enkä ihminen."

KUTJEIKIN. "Ihmisten häväistys."

MITROFAN. "Ihmisten häväistys."

KUTJEIKIN. "Ja alennus..."

VIII Kohtaus.

Samat ja Vralman.

VRALMAN. Ai, ai, ai, ai! Nyt mine neke! Tappaa tahto lapse! Hyve froua, seeste sine oma lapsi, kun yhdekse kuu kantann ole -- anta neme hunsvoti menne! Henest tule bulvan, jos hent nein vaivata! Idiot tule -- pian on idiot!

RVA PROSTAKOFF. Totta puhut, Adam Adamovitsh. Mitrofan kulta, jos lukeminen on siruille niin vaarallista, niin jätä sikseen.

MITROFAN. Minusta olisi jo ennemminkin saanut jättää.

KUTJEIKIN (sulkee katkismuksen). Aamen ja Jumalan kiitos!

VRALMAN. Hyve froua! Kumpi sine tahto: poika, kuin teme, ja terve, vai oikke viisas poika, oikke Aristoteles, mut koolema keelis?

RVA PROSTAKOFF. Voi, kuinka vaarallista se on, Adam Adamovitsh! Eilenkin hän söi niin varomattomasti illallista!

VRALMAN. Siine nyt neke -- maha liika teys, se on paha; mut jos pee on liika teys, viele enempi paha -- ei pee on niin vahva kuin maha.

RVA PROSTAKOFF. Kyllä olet oikeassa, Adam Adamovitsh. Mutta mikäs tässä auttaa? Joll'ei lapsi mitään opi, kuinka hän voi koskaan mennä Pietariin: sanovat siellä pöllöksi. Kaiken maailman viisaita on nykyään niin paljon -- niitä minä pelkään.

VRALMAN. Mite sine pelkee, hyve froua: Viisas mees ei koskaan key henen kimppu, ei koskaan rupe riitele henen kanssa; ja hen ei saa koskaa rupe riitele viisai meeste kanssa, ja niin hen tule hyvin toime.

RVA PROSTAKOFF. Kas noin sinun pitää elää maailmassa toisten kanssa, Mitrofan!

MITROFAN. En minä itsekään välitä viisaista enkä oppineista. Parempi on olla sellaisten kanssa, kuin itsekin olen.

VRALMAN. Oma seura kaikke paras seura!

RVA PROSTAKOFF. Mutta kuulkaas, Adam Adamovitsh, keitä kaikkia hänen sopii valita seurapiiriinsä?

VRALMAN. Ele sure, hyve froua, ele sure! Sellasi, kun sinu rakas poika, sellasi on maailmas miljoni, monta miljoni! Kyllä hen voi löyte itselle paljo seura!

RVA PROSTAKOFF. Kyllä niin, kyllä niin. Vaikka hän onkin oma poikani, niin voin sanoa, ett'ei hän mikään tuhma ole.

VRALMAN. Ja vielä enempi viisas olis, jos ei hent olis pantu niin paljo oppi. Veneje keele grammatik! Aritmetik! Ah, minun Jumala! Kuinka henes veel pysy henki ruumiis! Ikeenkun Veneje aatelismees ei voi maailmas avanseerat ilma veneje grammatik!

KUTJEIKIN (syrjään). Jospa halpaus löisi kielesi!

VRALMAN. Ikeenkun ennen aritmetik kaikki ihmise olis miljoni pöllö!

TSIFIRKIN (syrjään). Kyllä minä sun kelmin vielä rynkytän, kun joudut kynsiini!

VRALMAN. Hene täyty tiet', kuinka pite ele maailmas. Mine osa koko maailma ulko, mine ole itse paljo liikkunu maailmas.

RVA PROSTAKOFF. Niin, niin, Adam Adamovitsh, kyllähän sinä tunnet suuren maailman tavat. Kai sinä jo yksin Pietarissakin olet nähnyt kaikenlaista?

VRALMAN. Oikke paljo, hyve froua, oikke paljo. Mine aina katseli hyvi mielelle publik. Sattu monta kerta, kun suuri juhlapeive aika ajetti vaunul Katrinenhofi herrasveki tykö -- mine aina niit katseli. Sillo mine monta kerta en yhtä minuti astu ales pukilt.

RVA PROSTAKOFF. Miltä pukilta?

VRALMAN (syrjään). Ai, ai! Mite mine nyt puhu! (Ääneen). Kylle sine, hyve froua, ymmärtä, kaikke paras on katsele siel ylheel, ja site varte mine aina istu tuttu vaunu -- mine katsele suuri maailma seelt korkeelt kuskpukilt.

RVA PROSTAKOFF. Tietysti, sieltähän paremmin näkee. Viisas mies aina tietää, minne pitää kiivetä.

VRALMAN. Sinu rakas poika saatta myös jollakin tapa kiipe katsele ihmise ja neytte oma itse. Oikke uljas poika! (Mitrofan, seisoen paikallaan, kääntyy ympäri). Oikke hyve poika! Ei pysy paikal -- kuin villi hevone ilma suitti! Marsh! (Mitrofan juoksee pois).

RVA PROSTAKOFF (nauraa mielissään). Lapsi on vielä, vaikka, jo sulhanen. Täytyy kuitenkin mennä hänen jälkeensä, jott'ei hän vallattomuudessaan jollakin tapaa suututtaisi meidän rakasta vierastamme.

VRALMAN. Mene, mene, hyve froua! Sinu silme aina tarvita hene peres.

RVA PROSTAKOFF. Hyvästi nyt, Adam Adamovitsh! (Menee.)

IX Kohtaus.

Vralman, Kutjeikin ja Tsifirkin.

TSIFIRKIN (nauraen). Siinä vasta narri on!

KUTJEIKIN (nauraen). Viimeisen lopun vintiö!

VRALMAN. Mite te, pöllö, hamppa irviste?

TSIFIRKIN (lyöden Vralmania olalle.) Ja mitä sinä siinä pörhistelet, saksan sika?

VRALMAN. Ai, ai, rautane kesi!

KUTJEIKIN (lyöden Vralmania olalle.) Kirottu muukalainen, mitä siansaksaa mongerrat?

VRALMAN (hiljaa). Nyt on liitto! (Ääneen.) Miksi te aina pilkkaa minua?

TSIFIRKIN. Itse syöt jouten toisten leipää etkä anna meidän tehdä mitään; ja sinä mokoma vielä olet olevinasi!

KUTJEIKIN. Kielesi on pahalta hengeltä riivattu ja sinussa asuu valheen isä!

VRALMAN (tointuen pelostaan). Kuinka te uskalta olla noin moukka minun oppinu persona edesse? Mine huuta sotamies avuks.

TSIFIRKIN. Ja me teemme sulle kunniaa -- minä tällä taululla...

KUTJEIKIN. Ja minä katkismuksella...

VRALMAN. Mine kantele frouale teite peele.

(Tsifirkin uhkaa taululla ja Kutjeikin katkismuksella).

TSIFIRKIN. Tällä halkasen naamalautasi kahtia!

(Vralman juoksee pakoon.)

KUTJEIKIN. Siltä kirotulta lyön hampaat mäsäksi! (Yht'aikaa.) TSIFIRKIN. Ähä, jo se pelkuri väistyy?

KUTJEIKIN. Vaan ei itse Belzebub sinua nyt pelasta!

VRALMAN (ovessa). Piti, piti -- moukka! Ota kiinni hennest, jos sine saa!

TSIFIRKIN. Pääsit pakoon! Mutta kyllä olisit meiltä saanut kuuman löylyn!

VRALMAN. Mine en yhte pelke teite.

KUTJEIKIN. Paljonko teitä pakanoita siellä on? Tulkaa vaan kaikki tänne -- kaikki saatte tästä!

VRALMAN. Ette voittanu yhte meest -- ähä! TSIFIRKIN. Kyllä minä kymmentä vastaan! (Huutavat yht'aikaa.) KUTJEIKIN. Maan sisään paiskaan joka miehen!

(Esirippu laskee.)

IV Näytös.

I Kohtaus.

SOFIA (yksin, katsoen kelloa). Enon pitäisi jo pian tulla. (Istuutuen). Minä odotan häntä tässä (ottaa kirjan ja lukee vähän.) Se on totta. Silloin on sydän tyytyväinen, kun on puhdas omatunto. (Luettuaan taas hieman.) Hyveitä täytyy kaikkien rakastaa -- ne ovat onnen perustus (luettuaan vähän, katsahtaa ylöspäin ja huomattuaan Starodumin, rientää hänen luokseen).

II Kohtaus.

Sofia ja Starodum.

STARODUM. Vai olet sinä jo täällä, rakas Sofia!

SOFIA. Täällä minä odotin teitä. Luin sill'aikaa tuota kirjaa.

STARODUM. Mikä kirja se on?

SOFIA. Se on ranskankielinen: Fenelonin teos, tyttöjen kasvatuksesta.

STARODUM. Fenelonin, joka on kirjoittanut myös Telemachin? Hyvä on. En tunne kirjaasi, mutta lue sitä vaan. Se, joka on kirjoittanut Telemachin, se ei saata kynällään turmella kenenkään mieltä. Istukaamme tähän (molemmat istuutuvat). Nyt, kun olemme kahdenkesken, haluaisin puhua kanssasi tärkeistä asioista, jotka koskevat onneasi ja tulevaisuuttasi...

SOFIA. Ja minä kuuntelen teitä, kuin isääni, joka tahtoo minulle kaikkea hyvää.

STARODUM. Sinä olet nyt siinä iässä, jolloin ihminen jo on kypsynyt nauttimaan sitä onnea, mitä tämä elämä voi tarjota, ja sen vuoksi on jo aika...

III Kohtaus.

Samat ja kamaripalvelija.

(Kamaripalvelija tuo kirjeen Starodumille.)

STARODUM. Mistä?

KAMARIPALVELIJA. Moskovasta, erityisen lähetin kantta (menee).

STARODUM (avaa kirjeen ja katsoo allekirjoitusta). Kreivi Tshestanilta! Ahaa! (Alkaen lukea hän ei näytä oikein saavan selvää.) Sofia kulta, meneppä hakemaan silmälasini, jotka ovat siellä pöydällä kirjan välissä.

SOFIA (menee). Heti, eno.

IV Kohtaus.

STARODUM (yksin). Kaiketi hän kirjoittaa samasta asiasta, jota hän minulle Moskovassa ehdotti. Tosin minä en tunne Milonia, mutta kun hänen enonsa on minun hyvä ystäväni ja kun kaikki pitävät häntä kelpo miehenä ... ja jos Sofian sydän vielä on vapaana ... niin miksi ei...

V Kohtaus.

Starodum ja Sofia.

SOFIA (antaen silmälasit). Tässä on, eno.

STARODUM (lukee). Sain juuri tietää ... on johtamassa Moskovaan erästä osastoa ... varmaankin tapaa teidät matkallaan. Iloitsen sydämmestäni, jos satutte hänet näkemään... Olkaa niin hyvä ja ottakaa selko hänen luonteestaan ja ominaisuuksistaan... (Syrjään.) Tietysti, en minä muuten suostu heidän liittoonsa... "Te saatte varmaan havaita... Teidän todellinen ystävänne..." Hyvä on. Tämä kirje koskee sinua. Minä jo tulin sanoneeksi, että muuan nuori, kelpo mies on minulle ehdotettu... Saattavatko minun sanani sinut hämille? Rakas Sofia, jo silloin huomasin, että sinua peloittaa tämä asia. Luottamuksesi minuun...

SOFIA. Eno kulta, minulla ei voi olla mielessä mitään, jota täytyisi sinulta salata. Kyllä minä kerron sinulle kaikki...

VI Kohtaus.

Samat, Pravdin ja Milon.

PRAVDIN. Sallikaa minun esittää herra Milon, joka on hyvä ystäväni.

STARODUM (syrjään). Milon!

MILON. Pidän suurena onnena, jos saavutan luottamuksenne ja suosionne.

STARODUM. Onko kreivi Tshestan sukulaisenne?

MILON. Hän on enoni.

STARODUM. Minusta on erittäin hauska saada tehdä tuttavuutta teidän kaltaisenne miehen kanssa. Teidän enonne on puhunut teistä. Hän on kertonut erityisistä ansioistannekin...

MILON. Se osoittaa hänen suosiotaan minua kohtaan. Minun iälläni ja asemassani olisi löyhää ylpeyttä uskoa kaikkea sitä ansaituksi, millä nuoren miehen intoa rohkaistaan.

PRAVDIN. Olen jo ennakolta varma, että ystäväni saavuttaa suosionne, jahka opitte häntä lähemmin tuntemaan. Hän on usein käynyt sisar vainajanne kodissa... (Starodum vilkaisee Sofiaan.)

SOFIA (hiljaa Starodumille, arasti). Ja äiti vainaja rakasti häntä kuin omaa poikaa.

STARODUM (Sofialle). Se on minusta hyvin hauskaa. (Milonille.) Olen kuullut, että olette saanut olla sotaretkelläkin. Teidän uljuutenne siellä...

MILON. Olen täyttänyt vaan velvollisuuteni. Minun ikäni ja arvoni ei ole vielä sallinut minun osoittaa todellista urhoollisuutta, jos sellaista minussa onkaan.

STARODUM. Mutta olettehan te taisteluissa panneet henkenne alttiiksi...

MILON. Niin tekivät muutkin.

STARODUM. Te puhutte, niinkuin upseerin tulee puhua -- olette vaatimaton, mutta sanotte totuuden suoraan. Sellaisista miehistä minä pidän. (Ottaa Milonia kädestä.) Suo minun äijän sinutella sinua, kuten tapani on.

MILON. Te kohtelette minua niin ystävällisesti, että uskallan nyt jo puhua teille asiasta, joka on sydämmeni salaisuus. Teistä riippuu, saavutanko sen onnen, jota jo kauvan olen kiihkeästi toivonut. Niin, suoraan sanoen, minä pyydän teiltä vaimokseni sisarenne tytärtä. Hän ja minä olemme jo kauvan tunteneet toisemme ja myöskin tunnustaneet toisillemme.

STARODUM (Sofialle, iloisena). Kuinka? Sinun sydämmesi on valinnut sen, jota minäkin aijon sinulle esittää! Tuossa on sinulle se sulho, josta puhuin...

SOFIA. Ja minä rakastan häntä koko sydämmestäni.

STARODUM. Te ansaitsette toisenne. (Riemuisena liittäen heidän kätensä yhteen). Mielelläni annan suostumukseni teidän liittoonne.

MILON (syleillen Sofiaa). Nyt olen saavuttanut onneni! (Yhtäaikaa.) SOFIA (suudellen Starodumin kättä). Olen niin onnellinen!

PRAVDIN. Ja minä iloitsen teidän onnestanne.

STARODUM. Kyllä minäkin olen tyytyväinen.

MILON (suudellen Sofian kättä). Siis vihdoinkin saan sinut omakseni!

SOFIA. Ikuisesti sinua rakastan!

VII Kohtaus.

Samat ja Skotinin.

SKOTININ. Tässä minä olen.

STARODUM. No, mitäs asiaa sinulla on?

SKOTININ. Onpa minulla oma asiani.

STARODUM. Millä voin sinua auttaa?

SKOTININ. Kolmella sanalla.

STARODUM. Anna kuulla, mitkä ne ovat!

SKOTININ. Syleile minua lujasti ja sano: Sofia on sinun.

STARODUM. Etköhän vaan suotta pyydä -- eiköhän sinun vielä sietäisi asiaa ajatella?

SKOTININ. En minä koskaan ajattele ja tiedän jo ennakolta, että joll'et sinäkään rupea ajattelemaan, niin Sofia on minun.

STARODUM. Sepä kumma! Et näy olevan niinkään tuhma, mutta haluat, että minä antaisin sisareni tyttären vaimoksi miehelle, jota en tunne.