Part 4

Sun täytyy mennä minne menivät entiset, Siis huolella mitä hullull' vaivaat mieltäsi? Sen sanon, saita, sull', ilo perillistesi, Ku suitsun kiellät jumalilt', eineen itseltäs, Joka nurkumielin kuulet soiton helinää 20 Ja jota huilun ilo-ääni itkettää, Kun särpimien hinta panee huokaamaan, Joka äyrin lisätäkses perinnöllesi Taivasta kiusaat häpiällä petoksen: Viel' käärin-liinojakin vaadit huonoja 25 Näin vähentääkses hautajaisten kuluja.

Satu 21.

Ei paranteleminen häpiäksi.

Phaidros saduistansa.

Mitä pahansuoma aina ajatelleekin, Minä peitellessäkin yltä ymmärrän. Sen, minkä pitää jonkun muiston vertana, Aisoopoll' omistaa; mitä vainkin huonoksuu, Sitä omakseni väittää miten hyvänsä. 5 Minä tälle sopivan luulen vastaukseksi: Lie kirjaiseni huono taikka hyväkin, Niin hän on keksinyt, minä valmistanut vain. Mutt' kääntykäämme järjestykseen aljettuun.

Satu 22.

Totista tavaraa ei kukaan ryöstä.

Simoonideen haaksirikko.

On miehell' oppineella aina tavaraa. Simoonidees, joka kauniita teki lauluja, Kurjuutta köyhyytensä huojentaaksensa Hän Aasian mainio kaupungeissa käveli Ja sankareita ylisteli palkalla, 5 Ja tällä keinoin rikastunut jotenkin Hän aikoi meriten mennä kotomaallensa (Kuin sanotaankin Kean saaressa syntyneen) Ja astui alukseen, kun myrsky ankara, Jo laho-vanhan, keskimerellä hajotti. 10 Nuo vöitänsä ja toiset kokee kalliinta Säilyttää elon tarpeeksi. Jopa kysytään: Simoonides, sinä etkö varojas korjaakkaan? Mun, vastas', myötäni kaikk' on. Harvat pääsevät Viel' maalle, paino liika kuin useat uuvutti: 15 Ja sitte rosvot ryöstävät mitä säilyikin, Alasti jättäin. Vanha kaupunki Klazomenee Likeell' utausi, kunne pääsneet pyrkeivät. Tääll' eräs kirjahupiin hyvin halukas, Simoonideen joka värsyihin oli mieltynyt 20 Ja rakastunut kaukana jo olevaan, Kuin puheen hänestä kuuli, kohta halulla Tyköönsä otti, rahat vaatteet varusti, Muut tarpeet katsoi. Toiset hätänsä kuvalla Ruokaansa kerjäsi; näitä utaus' näkemään 25 Simoonidees: jopa sanoin kaikki myötäni Mun omani olevan; teidän saamanne hukkuivat.

Satu 23.

Suuri uhka, vähä tehto.

Vuori synnytys-vaivassa.

Kuin vuori synnytys-vaivassa haiku huokaili Ja maalla suuri kumman oli odotus; Tuo hiiren synnytti. Tämän sulle kirjoitan, Joka suuria uhkaat etkä mitään toimeen saa.

Satu 24.

Tosi kunnia turhan häväisee.

Viholainen ja Kärpänen.

Oli riita kiivas viholaisen ja kärpäsen, Ken etevämpi. Kärpänen ensin alotti: Mun rinnalleni kehtaatkos sinä pyrkiä? Kuin uhrataan, niin minä maistan edellä, Minä alttareilla elelen, lentelen templeissä, 5 Mä kuninkaankin istun päässä, jos tahtonen, Ja valtavaimoja kauniimmin suutelen, En työtä tee ja nautin yli-parasta. Sen vertaa mitä sulle, tuhma, tapahtuu? On kyllä kunnia elää joukoss' jumalain, 10 Mutt' sille vain, joka kutsutaan, ei norkulle. Sä kehut kuninkaista ja vaimoin suukoista; Kuin jyviä minä talven tarpeeks' kokoilen, Sun huomaan katu-ojassa sontaa imevän. Käyt alttareilla: mutta poijes ajetaan. 15 Et työtä tee, tarpeessa kärsit tyhjyyttä. Sinä muutoin kehut mitä tulis' hävetä. Mua kesällä kiusaat; vaikenetpa talvella. Kuin vilu sun vaatii käppyrässä kuolemaan, Mun koto ottaa varakas vastaan terveenä. 20 Jo lienen lannistanut ylpeytesi.

Tällainen satu erottaapi ihmiset, Kut turhista ja luulo-eduista kerskaavat Ja joiden toimi vakaan tuottaa kunnian.

Satu 25

Jumalan palvelija saa palkkansa.

Simoonidees säilytetään jumalilta.

Kuink' kirjataito hyvin kelpaa ihmisill', Jo ennen sanoin: mikä niille kunnia Myös jumalilta annetaan tulee sanoa.

Simoonidees se sama, josta juttelin, Pyydettiin voittajalle laulua tekemään 5 Voittonsa kunniaksi määrä-palkalla. Kuin aineen vähyys esti mielen lentonsa, Niin laulumiesten tavalla hän käsitti Ja väliin pisti Leedan kaksi tähteä, Tämänkin tekoa heidän kunniaans verraten. 10 Työ hyväksyttiin, mutta kolmas palkasta Vain osa maksettiin; kuin pyysi kaikkea, Ne, sanoi, maksakoot, joill' kaks' on kiitosta. Mutt' mielipahoin ett'ei luultais' lasketun, Niin tule aterialle, sukulaiseni 15 Mä tänäin kutsun, joihin luen sinunkin. Vaikk' petetty ja vääryydestä suuttunut, Hän hyvän suosion suhteen suostui kuitenkin Ja meni määrä-aikaan, asettui pöytähän. Jo loisti ilo-pito-pöytä pulloilla 20 Ja soitto kaikkui hankitussa huoneessa; Kuin äkkiä kaksi nuorukaista tomussa Ja hikijuoksevina, suuren kokoiset Yli miehen mitan, palvelijalle käskivät Simoonidesta puheillensa kutsumaan, 25 Kuin pian joutuis', oma olis' etunsa. Mies hämmästynyt käskeekin Simoonideen, Ja tämä tuskin jalkans sai yli kynnyksen, Kuin huone sortui, kaikki jääneet muserti; Eik' ketään nuorukaista nähty ovella. 30 Kuin sanoma tästä järjestänsä juteltiin, Niin kaikki tiesivät jumalaisten avulla Ja palkan siaan laulajan hengen säilyneen.

Päätös Particulolle.

Viel' paljo olisi mun jutellakseni Ja aineen moninaisuus yltäkylläinen; Vaan kohtuus leikinlaskussa on suotuinen Ja ylellisyys loukkaa. Siis sinä vilpitön Particulo, jonka nimi elää kirjoissain 5 Niin kauvan kuin on kielellämme arvonsa, Jos neroa et kiitä, kiitä lyhyyttä, Joka sitä enemmänkin kiitettävä on Kuta ikävämmät laulut pitkäpaksuiset.

Viides Kirja.

Esitys:

Aisoopon nimen väliin kussa pistänen, Joll' aikaa maksanut olen mitä velkaakin, Sen tiedä työni kunniaksi tehneeni: Niin taituritkin tekee meidän aikaiset, Kut teoksillens korkohintaa saadansa 5 Praksiteleen nimen pistää uuteen marmoriin, Ja Myron hopea-kaluun, Zeuksin tauluihin. Näin vale-vanhuudelle suosiollinen On kateus enemmän kun nykyis hyvillen. Mutt' juttuun kääntykäämme tämänlaatuiseen. 10

Satu 1.

Hyvä kuulu kunniaan auttaa.

Kuningas Demetrios ja laulaja Menander.

Demetrius, joka kutsuttiin Phalereus, Atheenin otti väkisellä vallalla. Kuin joukon tapa, juostiin kilvan joukottain Ja "hurraa" huutain kilvan. Jopa ruhtinaat Sitä suutelevat kättä, joka rasittaa, 5 Hiljallen huokaillessa onnen muutosta. Viel' laiskatkin ja lepo-eloon tottuneet, Ett'ei pois-oloon suuttuis', konttaa viimeksi; Menander näissä, mainio näyttelyksistä, Joit' häntä tuntematta oli lukenut 10 Demetrius ja ihmetellyt mielen juoksua, Voiteilla voideltuna liehu-vaatteissa Hiljaa ja vetelästi käyden läheni. Kuin hänen valtias näki joukon perässä: Ken veltto, kysyi, kehtaa mulle näkyviin 15 Näin tulla? Tähän vastasivat likimmät: Menander kirjottaja. Kohta muuttui hän; Ei totta, sanoi, mies voi olla kaunempi.

Näin miehen mieli usein pettyy muodosta.

Satu 2.

Kerskaava kieli, juokseva jalka.

Matkamiehet ja Rosvo.

Kuin kahta sotamiestä rosvo kohtasi, Niin toinen pakeni, toinen piti puolensa Ja väkevällä kosti konnan kädellä. Niin rosvon tapettua tuli pelkuri, Paljasti miekan, riisui vielä mekkonsa, 5 Annappa, sanoi, kyllä hänen opetan Ketä hätyytti! Niin vastustaja vastasi: Jos näillä sanoillakin oisit auttanut, Niin rohkeemp' oisin ollut luullen todeksi. Nyt kätke miekkais, kieles myöskin mitätön, 10 Taitaakses tietämättömiä uskottaa. Minä nähnyt millä voimilla sinä pakenet Jo tiedän ett'en luota sinun miehuutees.

Tä satu sille ompi sovitettava, Ku voitossa on vahva, vaarass' pakenee. 15

Satu 3.

Suottansa ilkeälle ei anneta anteeksi.

Paljaspää ja Kärpänen.

Kuin paljaspäätä päähän puri kärpänen, Hän tuota kostaaksensa löipä korvallens. Tuo pilkaten: mun, vähän linnun, pistämää Kostaakses, mitä itselles teet kipua Ja lisäät häpiän! Tuohon äijä vastasi: 5 Mä itse kanssani teen pian sovinnon, Kuin tiedän enkä aikoneeni loukata; Vaan sinä hävytön ja ilkeä elävä, Joka ihantelet verta juoda ihmisen, Sun tahdon tappaa suuremmallain haitalla. 10

Tuo näyttää sille annettavan anteeksi, Ku tapaturmaan rikkoo. Vaan joka ehdolla On pahan alku, rangaistuksen ansaitsee.

Satu 4.

Se viisas, joka toisen vahingosta viisastuu.

Aasi ja Porsaat.

Kuin muinaan Herkuleelle karjun uhrasi Mies auttamasta, lupauksens täyttävä, Niin pani aasillensa ohran jäännökset. Tuo heitti raiskaksi ja sanoa pakisi: Mä varsin mielelläni söisin ruokana, 5 Jos niillä syötetty ei olis' tapettu. Tään jutun vuoksi peljätettynä Mä vaarallista aina vältän voittoa. Mut sanot: ottaneilla ompi tavaraa. -- Siis lukekaamme kiinnisaadut hukkuneet; 10 Saat nähdä rangaistujen joukon suuremmaks'. Ryövyyllä harva hyötyy, moni hukkaantuu.

Satu 5

Tekoluulo pettää tiedon.

Lipilaari ja Maamies.

Turhasta suosiosta moni pettyypi Ja erhetystä, tutkiessa, puoltava Saa hävetä tarkan toden ilmi tullessa. Kuin rikas tahtoi tehdä mainio-näyttelyn, Hän kutsui kaikki luvatulla palkalla, 5 Jokaisen näyttämään mitä outoa osaisi; Niin tuli taitureita kunnia-kilpahan Ja niissä lipilaari, tuttu kujeistans. Hän kehui keksineensä kujeen uutisen, Kun vertaa näytelmäss' ei nähty ikänä. 10 Tuostapa huuto saapi kansan liikkeelle Ja kaikki, muutoin tyhjät, paikat täytetään. Kuin viimein yksin seisoi näytös-paikalla, Ei mitään koneita, eik' apulaisia, Jopa kumman odotus piti kaikki ääneti. 15 Hän päänsä pikaisesti pisti poveensa Ja porsaan ääntä äänellänsä mukaili, Niin että porsas luultiin takin alla olevan Ja päästää käskettiin. Vaan tämän tehtyä Ei mitään löytynyt, häntäpä kehuttiin 20 Ja kunniaksi paukutettiin käsiä. Tuon näki maamies. Eipä, sanoi, ainakaan Hän minua voita, kohta myöskin lupasi Jo huomis päivänä sen tehdä paremmin. Nyt kokous suurempi. Jo suosio mielissä 25 Ja ääneti ollaan nauraaksens ei nähdäksens; Molemmat näkyy: lipilaari esinnä Saa röhkimällä koko kansan kehumaan. Niin maamies teeskelee myös peittelevänsä Vaatteella porsasta (kuin todella tekikin, 30 Vaan salaa, kosk' ei mitään nähty toisessa), Ja nipistää korvaa porsaan, jonka salasi: Tuo kipiästä päästi äänen luontoisen. Nyt kansa huusi lipilaarin paljoa Paremmin mukailleen, ja käskee maamiehen 35 Koht' ajaa ulos; tämä porsaan povestans Kaikille näytti, erhetyksen osotti: Tuo näyttää milliset te oletta tuomarit.

Satu 6.

Ei kaikki kaikille hyvä.

Paljaspää ja Hivusheitto.

Kuin paljaspäinen löysi kamman kadulta, Niin toinen tuli myöskin hivusheittona; Hei, sanoi, pannaan tasan mitä löysitkin. Hän näytti löytökalun, sanoi lisäksi: Kyll' ylhäiset soi hyvää, onni kadehtei: 5 Kuin sanotaan, syttä saimme aarteen verosta. Kenen toivo pettää, sen näin sanoa sopinee.

Satu 7.

Tyhmä ylpeys tulee kaikkein nauruksi.

Huilunsoittaja Prinsi.

Kuin turha mieli tyhjästä vain huhusta Itsellens ottaa uskalluksen ylpeän, Niin hetas luulo saattaa naurettavaksi.

Tuo Prinsi oli hyvällinen soittaja, Bathyllon pyörei apuna näyttelyksissä; 5 Hän kerran näytelmässä, kuta en muistakkaan, Sai tapaturmaa korkealta putoamaan Ja mursi siinä vasemaisen säärensä, Kuta ennen kaksi oikeaa kätt' ois hukannut. Hän nostettiin ja vaikeasti valitti 10 Kuin vietiin kotiinsa. Kuukaudet kuluivat Sitt' ennen kun hän tuli terveyteensä. Kuin katselijain on naurettava tottumus, Jo ikävöitiin häntä, jonka huilulla Hyvin kiihoitettiin hyppymiesten hilpeys. 15

Niin eräs ylhäissuku teetti näytelmän Sill' aikaa kuin jo Prinsi alkoi kävellä, Ja pyysi häntä pyytäin että kumminkin Itsensä näyttäisi näyttelyspäivänä. Juur' hänen tullessans oli puhe Prinsistä, 20 Koko huone hörisi: kuolleheksi muutamat Ja toiset väittelivät kohta näkyvän. Kuin esirippu laskettiin ja ukkoiset Oli jyrisneet ja jumalat julki puhuneet; Niin kuori veisun, tälle tuntemattoman, 25 Juur' alkoi, tarkoitus kun oli tämmöinen: "Iloitse Rooma Prinsin terveen ollessa!" Niin noustiin käsiä paukuttaan. Tämä muiskuja Viskaili, luullens häntäns tervehdeltävän. Niin ritarit, jotk' erhetyksen äkkäsivät, 30 Suuresti naurain, käskivät veisun kertoa. Tuo tehtiin. Tämä kokonans maahan kumartui. Viel' ritarikunta paukutteli pilkaten; Vaan kansa luulee hänen valtaa pyytävän. Mut asia kuin kaikille tuli tiedoksi, 35 Niin Prinsi sidottuna valkeill' siteillä, Valkeilla ihokkailla, valkeill' kengillä, Tään juhlahuoneen ylistyksest' ylpeä, Sysättiin päätä myöden ulos kaikilta.

Satu 8.

Aika.

Tuo lento-juokseva, jalka veitsen terällä, Pää-paljas, otsatukkainen ja alaston, (Kun jos saat kiinni, pidä: muutoin pääsnynnä Ei itse Jupiter saa kiinni uudesti). Ett' tointamme ei estäis' laiska viivytys, 5 Jo vanhat ovat ajan täten kuvanneet.

Satu 9.

Älä neuvo neuvottua, Älä seppeä opeta!

Härkä ja Vasikka.

Parsissa ahtaissa kuin härkä sarvinens Juur' vaiki vaivoin pääsi soimen paikoillen; Niin vasikka näytti kuinka itsens kääntäisi. Ol' ääneti, sanoi, tiesin ennen sinua. Tä niille sopii viisasta kut neuvovat. 5

Satu 10.

Ei vanhuus yksin tule.

Koira ja Metsämies.

Ain' ennen ollut juoksu pedoill' ankara Ja heidät isännän käsittänyt iloksi, Jo koira rupesi vanhuudesta vaipumaan. Niin kerran karjun kanssa seikkaan joutunut Kyll' iski korvaan; mutta muru-hampaista 5 Se pääsi saalis. Tästä metsämies suuttunna Koiraansa torui. Tämä vanha vastasi: Ei into sinua pettänyt, vaan voimani; Mitä ennen olin kekut, nykyistä moloksut.

Tään kyllä näet, Philete, miksi kirjotin. 10