Part 3

Täss' yksinkertaisillen olkoon varoitus Ett'eivät koskaan luota toisen luulohon. 55 Sill' erilainen ihmisten on pyrkimys Tai suosiohon taikka vihaan taipuva. Se tuttu, jonka itse olet tutkinut.

Tätä nyt olen pitemmältä puhunut, Kuin liika lyhyys jotain kuuluu loukanneen. 60

Satu 11.

Itse-ansaittu vika valitettava.

Kuohittu hävyttömälle.

Mies kuohittu sai riitaan hävyttömän kanssa, Ku ilkeill' sanoilla ja pisto-toruilla Viel' soimas' hälle ruumiins vajavaisuutta: Kas senpä tähden työtä teen mä vahvemmin Kuin eheyden todistajat puuttuvat. 5 Mutt' mitäs, hullu, onnen vikaa pistelet? Se miehen häpiä, minkä its' on ansainnut.

Satu 12.

Usein hyväkin hyljätään.

Kananpoika Päärlylle.

Kuin kananpoika ruokaa rikkaläjästä Kuoputtain haeskeli, päärlyn huomasi: Huonossa makaat paikass', kallis kappale! Oi, jospa arvos arvaava sun äkkäisi, Niin totta kerran kunnia-kiiltoon pääsisit: 5 Minä, ku sun löysin, etsin ruokaa ennemmin, En voi sua auttaa, etkä sinä minua. Tän' niille jutun, jotk' ei minua ymmärrä.

Satu 13.

Työ tekijäänsä kiittää.

Mesiäisten ja Kimalaisten riita, jonka Vapsainen ratkaisee.

Mesiäiset mettä tammen koloon kokosivat, Niin tätä kimalaiset tahtoi omistaa. Käräjiin asia tuotiin tutkittavaksi; Vapsainen tutkii kumpaisenkin tunteva; Hän päätti oikein molemmille puolille: 5 On ruumis sekä karva yhdenkaltainen, Niin että siinä pian pettyy viisaskin: Siis, ett'en päättäis' väärin vastoin valaani, Niin kumpikin tehkään omaan pesään erittäin, Niin meden maku rakennuksen haamukin 10 On osottava riitakalun tekijän. Kimalaiset vastaan, mesiäiset suostuvat. Siis riidan ratkaisija teki päätöksen: Nyt selvä ken ei taida, kuka tehnyt on; Siis mesiäisille mä päätän omansa. 15 Tän sadun sanomatta oisin jättänyt, Jos kimalaiset toteen olis' tytyneet.

Satu 14.

Ole joskus jouten voidaksesi työtä tehdä.

Aisoopos lasten askareissa.

Atheenilainen näki poikaparvessa Aisoopon pähkinöillä leikkivän ja seisahti Kuin hullua naurain. Tuonpa äijä äkkäsi, Parempi nauramaan kun nauruna olemaan, Ja laski jousen laukastuna kadulle: 5 No, viisas, selitäppä mitä tein. Kokoontuu kansaa: tämä vaivaa päätänsä Jo kauvan, eipä saakkaan mitään selkoa. Myödytti viimein. Vanha viisas selitti: Pian murrat jousen aina pitäin jännissä, 10 Mutt' laukeana, tarpeessa on jäntevä. Näin mieli tarvitseepi joskus hupia, Ollaksens sitte voimakkaampi miettimään.

Satu 15

Syöttäjä paremmin isä kuin siittäjä.

Karitsa Vuohen kasvattina.

Kuin koira kuuli vuonan vuohissa määkyvän, Hän neuvoi: hullu, tääll' ei ole emäsi, Ja näytti kaukaa lammas-lauman hajalla. -- En siitä huoli, kiimassa ku siittänyt Ja vissit viikot huoletonna kantanut 5 Ja viimein poijes pudottanut taakkansa; Vaan siitä, joka nisällänsä elättää, Ja pettää omat killinsä mull' antaaksens. -- Mutt' etevämpi synnyttäjä. -- Eipä niin: Tiesikö mustan vaiko valkoisen hän sai? 10 Jos tiesikin; kuin uroiseksi synnytti, Hän toki lapsellensa teki hyvän työn Kuin teurastajaa joka hetki odotan. Kun vallassa ei ollut siittäminenkään, Mitä hän paree sitä, joka armahti 15 Ja suotta aivan hyljättyä hyväilee? Vanhemmiks' hyvyys tekee, vaan ei vaatimus. Värsyillä näillä kirjottaja osottaa: Kovuuteen suututaan, hyvyyteen miellytään.

Satu 16.

Siveys suotuisampi ja suojavampi.

Heinäsirkka ja Yökkö.

Se, joka siveyteen ei voi sopia, Useinkin ylpeyden pahan palkan saa.

Kuin heinäsirkka kovin haukkui yökköä Ett' elons' aina pimeässä hakeili Ja päivät puiden kololoissa makaili: 5 Tuo pyysi vaikenemaan; sitä vahvemmin Hän alkoi huutaa: toinen vielä rukoili; Hän siitä kiihtyi. Yökkö minkään nähdessä Ei auttavan, vaan hyljättävän sanansa, Hän kirkujalle tämän teki petoksen: 10 Kosk' en saa maata, sanoi, sinun virsiltäs, Kut Wäinämöisen verrannotkin soittohon, Niin maistunee sull' nektar, kuta Pallas mull' Juur' äsken antoi: tule jollet huonoksu, Juokaamme yhdess'. Tämä paloi janosta, 15 Kuin vielä kuuli kehuttavan ääntänsä, Lens' himoiten. Ja yökkö kävi kolosta, Kiinn' otti hätäilevän ja sen surmasi. Niin, eläissä min kielsi, teki kuolleena.

Satu 17.

Hedelmissä puun kunnia, ei lehdissä.

Puut Jumalitten huostassa.

Kuin muinain epäjumalat puita huostaansa Valikoivat, tammen Jupiter otti lempeensä, Ja Venus myrtin, Phoibos otti laakerin, Kybele hongan, pitkän haavan Herkules. Minerva ihmetellen, hedelmättömii 5 Miks' valikoivat, kysyi, vastasi Jupiter: Ett'emme hyötyyn kunniaamme kaupitse. Mutt', totta, kukin sanokoon mitä tahtonee, Oliva mull' otollisin hedelmästänsä. Niin isä jumalitten sekä ihmisten: 10 Sinä syystä viisaaks' kutsuttaos kaikilta; Jos työmm' ei hyödytä, niin turh' on kunnia.

Ei hyödytöntä tekeen neuvoo satumme.

Satu 18.

Tydy omaasi, älä toisen omaa himoitse.

Riikinkukko Junolle äänestänsä.

Luo Juunon riikinkukko meni suuttunut Kuin häll' ei ääntä suonut, laulurastasen, Joka kaikki korvat äänellänsä ilottaa, Vaan jätti hänen äänens kaikkein nauruksi. Niin jumalatar sanoi lohdutukseksi: 5 Sinä voitat muodossa ja ruumiin koossakin Sun kaulas kiilto voittaa kalliit kivetkin, Ja pyrstösulkas leveänä päärlyiset. Mitä mun mykkä haamu äänettömänä? Teill' Luojan määräll' osat ovat annetut! 10 Sull' muoto, voimat kotkall', ääni rastaalle, Kaarneelle enne, varekselle aavistus; Ja jokainen on äänellensä tytynyt. Äl' ahnasta sitä, kuin ei sulle sopinut, Ett' turhan toivon valitukset välttäisit. 15

Satu 19.

Moni ihmisen nimellä, ei kunnolla.

Aisoopon vastaus Kopsa-suulle.

Aisoopos isännällens, yksin palvelija, Käskettiin ruokaa varhaisemmin laittamaan. Siis tulta hakein useassa talossa Hän viimein löysi kusta lyhtyyns sytytti. Mutt' tie kuin kiertäin oli jotain pitempi, 5 Hän lyhens' käyden poikki torin takasin; Niin joku lörpöttäjä kansan joukosta: Aisoopo, mitäs tulella teet päivällä? Minä haen ihmistä; ja siitä kotihin. Jos nenittelijä tämän pani mieleensä, 10 Niin totta tunsi äijän hänt' ei ihmiseks' Lukeneen, joka kiiruhtavaa pilkkasi.

Kirjottaja Suosittajalle.

Viel' on mitä kirjottaisin, mutta tietäen Mä säästän, ensin ett'en vaivais' sinua, Jota monet moninaiset asiat kiiruhtaa; Jos, sitte, joku samaa kokea haluisi, Hällekin jäisi jotain työni jäännöstä; 5 Vaikk' aineen vara vieläkin niin runsas on, Työ kaipaa tekijää, ei tekijä tehtävää. Ett' lyhyyttäni palkitset, sitä pyytelen, Kuin itse oot tarjonnunna; pidä sanasi. Sill' eloa kuollo joka päivä lähenee, 10 Ja sitä vähemmän minä saan sun lahjastas, Mitä enee aikaa kuluu viivytyksessä. Jos pian täyttänet, niin hyöty pitenee; Kauemmin nautin mitä saanen pikemmin. Kuin vaipuvan viel' ikäni on jäännöstä, 15 Niin avullen on tila: sitte vanhaa riutuvaa Sun hyvyytesi turhaan pyytää autella, Kuin lakkaa sopimasta hyvyydellesi, Ja kuollo läheisenä vaatii velkaansa. Minä pidän hulluna sinua vielä rukoilla, 20 Joka mielelläsi itse olet armelias. Saa tunnustava syypää vikans anteeksi: Miks' eikö syytön sitä vielä paremmin. Nyt sull' on valta, muiden ollut ennemmin. Ja järjestänsä vuoro tulee toistenkin. 25 Siis päätä minkä usko, totuus sietänee, Ja vakaasti mua suojaa päätökselläsi. Jo mieli juoksee yli tehdyn määränsä: Vaan vaikea on intoansa hillitä, Ku vakaan vilpittömyytensä tunnossa 30 Juur' pahansuopain ynseyyltä poljetaan. Ket ovat? kysynet; aika heidät ilmottaa. Minä muinoin lapsena oon lauseen lukenut: "Julkinen mutina on vaara rahvaalle," Ja muistan hyvin siks' kuin pysyn järjessä. 35

Neljäs Kirja.

Esitys Particulolle.

Kuin päätin työni tähän määrään lopettaa Vain jättääkseni muille kyllin ainetta, Niin päätökseni pian hiljaa kumosin. Sill' jospa joku tätä kunniaa halunee, Niin mistä tietää minkä minä jätinkään, 5 Kokeaksens juuri samaa saada saduksi, Koska jokaisell' on oma juoksu mielensä Ja oma kauneus? Siis mielen hilpeys ei, Vaan tarkka järki minun vaatei kirjottaan. Sentään Particulo, koska satuja hyväksyt 10 (Aisoopolaisiksi kut kutsun, en Aisoopon, Hän harvat näytti, minä monta juttelen, Pidän vanhaa tapaa asioilla uusilla); Niin joutessa saat lukea kirjan neljännen. Jos pahuus vielä tätäkin pyytää moittia 15 Kuin ei voi moista tehdä, jopa moittikoon. Mull' on se kunnia: sinä, sinun kaltaises Jo kirjoihinne saatte minun sanani Ja pitkän muiston arvoisina pidätte. Miks' enää tuhmain kehumista kaipaisin? 20

Satu 1.

Onnetonna elettyänsä, Katalampi kuoltuansa. Sepä surkea on.

Aasi ja Gallit.

Ken onnettomaks' syntyi, ei vain elämää Hän vietä surkeaa, vaan kuoltuansakin On häntä kova onni takaa ajava. Kybelen papit muonaa kerätessänsä Ain' aasin kuljettivat kuormaa kantamaan. 5 Mutt' kuin se kuoli vaivasta ja lyönnistä, Niin nahka riisuttiin ja tehtiin trumpuja. Jo joku kysyi, kuhunka he hupinsa Olivat panneet. Hälle vastasivat näin: Hän kuoli saadaksensa olla levossa; 10 Vaan katso, toiset tuskat tulee kuoltua.

Satu 2.

Phaidros.

Sull' pilailevan näkynen, tosin turhia Minä piirtelenkin arvoisemman puutteessa. Mutt' tarkemmin sä tutki näitä loruja, Niin paljon niistä löytänetkin hyötyä! Ne eivät aina ole mitä näkyvät, 5 Sill' muoto monta pettää: harva ymmärtää Mitä tarkka taito syvään pisti piilohon. Mutt' ett'en tätä turhaan näkyis' sanoneen, Niin kirjottanen kärpästä ja hiiristä.

Kuin vanha kärppä vuosista jo väsynnä 10 Ei voinut hiirten vikkelyyttä voitella; Niin kääriysi jauhoon, loukkoon pimeään Hän heittäysi. Hiiri pitäin ruokana Luo juoksi, saatiin kiinni, saipa kuoleman, Jo toinen samaten kuoli, vielä kolmaskin. 15 Ja muita seuras' muuan kuivan-ketinen, Joka monta ansaa, hiirenlautaa välttänyt, Ja kaukaa keksei vihollisen väijyvän: Voi hyvin, sanoi, jauhona kuin makaatkin.

Satu 3.

Ylpeä huonoksuu kuta ei voi saada.

Repo ja Viinarypäle.

Nälkäinen repo viinapuusta ylhältä Pyys' rypälettä kaikin voimin hypellen, Vaan kuin ei saanut siepata, sanoi lähteissäns Ei kypsikään, en röhkäleistä huolikkaan. Jotk' kaunailevat kuta eivät tehdä voi, 5 He tätä saavat pitää esimerkkinäns.

Satu 4.

Kostonhimokas tuottaa itsellensä vahingon.

Hevoinen ja Metsäkarju.

Kussa hepo usein sammutellut janonsa, Sen allikon metsäkarju rypein hämmensi. Tuostapa riita. Töminäjalka kiukussans Pyys' miehelt apua, nosti hänen selkäänsä. Niin vihollista vastaan. Ratsus aseilla 5 Sai tappaa pedon, sanotaan sitte sanoneen: Oon iloinen kuin autin sinua pyytävää, Sill' sainpa saaliin, tulin hyötys tuntemaan. Näin vaatei vastamielin suitset sietämään. Tuo huoleissansa: vähän asian kostoa 10 Kuin hullu hain, löysin raukka orjuuden.

Tuo satu muistuttelee tuittupäisiä Kärsimään ennen vääryyttä, kuin kostamaan.

Satu 5

Ei miesten luku, vaan nero.

Aisoopos testamentin selittäjänä.

On usein yksi nerokkaampi joukkoa, Sen lyhy juttu tulevillen opettaa.

Mies kuollessansa jätti kolme tytärtä: Juur' kauniin yhden, miesten silmä suloisen; Ja toisen kehrääväisen, talon toimisen; 5 Kolmannen viinaan kiihtyneen ja rumimman. Mutt' äitin äijä pani perilliseksi Sill' ehdoll', että tavaran hän tasaisi Juur' kaiken näille kolmelle, vaan sillä laill', Ett'ei kukaan pitäis' saatuans, ja samassa 10 Kuin lakkasivat pitämästä saatunsa He kokoisivat äitille sata tuhatta. Atheenin huhu täytti, äiti toimessa Lainoppineilta tutkei; selvää saamatta, Miten eivät annettua saisi omaksens 15 Ja hyödyksens, ja miten mitään saamatta He kuitenkin kokoisivat suuren rahaston. Näin kuluttua pitkän ajan viivykin Ja jälkeensäännön mielt' ei selvään saadessa Jo vanhin turvaa tuntoons, ehdot hyljäten. Haureelle jakaa vaatteet, vaimon korukset, Hopeaiset pesimet, parrattomat kuohitut; 20 Mutt' kehräävälle pellot, karjan, työväen; Juovalle kellarin täynnä juomavaroja Ja komean huoneen, kauniit kasvitarhaset. Näin päätettyä jokaiselle antaaksens, Ja kansan, heidät tuntevan, siihen suostuissa, 25 Aisoopos äkkiä nousi joukon keskeltä: Jos mieli pysyis' haudatussa isässä; Hän totta suuttuisi, kuin hänen mieltänsä Atheenilaiset eivät voineet selittää! Kuin kysyttiin, hän erhetyksen selitti: 30 Huoneen ja koristukset yynnä kukkatarhaset Ja vanhat viinat kehräävälle antakaa; Puku ja päärlyt, palvelijat ja semmoiset Sill' antakaa, joka kyllyyteen on tottunut; Niin pellot, karjat, viinapuut ja paimenet 35 Portolle antakaa. Ei kukaan mielisty Sellaisiin, kuin o'ot tapoihinsa vastaiset: Tuo ruma myypi pu'un viinaa saadaksens; Ja portto hylkää pellot koreillaksensa; Hän, joka karjaa, kehruutyötä hyväksyy, 40 Myy mihin hyväns runsaan kyllyydens. Näin yksikään ei pidä annettuansa, Ja kokoavat äitillensä rahaston Perintökaluin hinnasta mitä kukin myi.

Niin mitä monen järki ei voinut keksiä, 45 Sen yhden miehen nero saatti selväksi.

Satu 6.

Korkeimmaan kallioon ukko iskee. Siihen kova koskee, mikä ylinnä.

Hiirten sota Kärppäin kanssa.

Kuin hiiret voitettuina kärppäin joukolta (Kuin kapakoissa kuva näkyy maalattu) Reikäinsä hätäilivät suulla ahdasten, Kuitenkin vaivoin pääsivätten pakohon. Vaan päällysmiehet, jotka sarvet päähänsä 5 Sodassa näkyäksens olivat sitoneet, Ett' joukko tappelussa heitä seuraisi, Ne jäivät reikiin vihollisen saaliiksi, Joka heidät uhras' himoovalla hampaalla Ja nieli kitaans tuiki syvään tuonelaan. 10

Kuin kova perikato kansaa kohdannee, Niin ruhtinasten korkeus on vaarassa Ja alhaiskansa säilyy huonoudessans.

Satu 7.

Tuhma ei muuta kiitä, kuin omaa tekoansa.

Phaidros Aisoopolaisten satujen moittijoille.

Sä nenäkkäästi kirjojani moittiva Ja huonoksuva pilajutun lukua, Suo vähä kuitenk' kärsiväisyys kirjalle, Siks' että lepyttelen mieltäs ankaraa 5 Ja myös Aisoopos saapi uudet saappaansa.

Voi josk' ei koskaan Pelion metsä-harjulla Ois hongan Tessalaisen kirves kaatanut! Eik' ennustetun kuollon tielle uljaalle Ois Argo tehnyt koneellista alusta, 10 Jok' ensin avasi Mustan meren perukat Surmaksi Hellan sekä muukalaistenkin. Sill' suruss' on Aieeteen heimo ylevän Ja Peliaan valta riutuu noituull' Meedeian, Joka häijyn sisuns juonikkaasti julkasi: 15 Tuoll' karkuun pääsi palotellen veljensä, Tääll' saattain Peliaan pojat isäns murhaamaan.

Niin miltä näyttää? Mitätöntä tämäkin Ja väärää, sanot; paljoapa ennemmin Jo Miinos meren laivastolla vallotti 20 Ja oikein kosti surman väkivaltaisen. Siis mitä sulle saanen lukija ankara, Kuin eivät kelpaa sadut eikä jututkaan! Varo kovin kova olemastas kirjoille, Etteivät kovempaa sull' saattais' vastusta. 25

Tä niille olkoon, joita kaikki inhottaa, Ja luulo-viisaat taivastakin moittivat.

Satu 8.

Parjaaja parjaajaa pahemmin puree.

Kyykäärme ja Karrutin.

Joka terävämpää loukkaa terähampaalla, Hän tietköön tämän tarkottavan häntänsä.

Kuin käärme kerran sepän pajaan pujahti Ja koki mikä täällä kelpais' ruoaksi, Niin puri karrutinta; tämä jäykästi: 5 Minuako, hullu, hampain koet haavottaa, Ku kovan raudan kulutankin karruttain.

Satu 9.

Häijy polkee hädästä päästäksensä.

Repo ja Pukki.

Mies viekas suureen vaaraan joskus joutunut Siitä päästä pyytää toisen sortamallakin.

Kuin huomaamatta kaivoon repo hyppäsi Ja korkeat partaat hänen syvään sulkivat, Niin pukki janoissansa sinne juoksahti 5 Ja kysyi: onko vesi raikas, makia Ja kyllältä? Tuo vilppiänsä virittäin: Tänn' astu ystäväni, vesi niin makia Ett'en mä täältä malta lähteänikään. Niin partaleuka meni: kohta reponen 10 Kaivosta pääsi pitkäin sarvein nojalla Ja jätti pukin suljettuna kaivohon.

Satu 10

On jokaisella virheitä; Vaan eipä tunne omaansa.

Jupiterin Laukut.

Jupiter meille pani kaksi laukkua: Omiamme täyden vikoja pani selkäämme, Vaan muiden syillä raskaan ripusti rintaamme. Näin omia syitä emme sovi näkemään; Jos toiset erehtyvät, kohta huomaamme. 5

Satu 11.

Ne usein, joita elätit, Ovat vastustajat pahimmat.

Pyhyyden ryöstäjä eli Varas ja Lyhty.

Kuin varas lyhdyn sytytti Jovin uhrista Ja ryösti templin valollansa omalla; Niin mennessänsä taakan kanssa pyhäisen, Yhtäkkiä äänsi pyhän paikan pyhitys: Nuo vaikka pahain ovat olleet anteita, 5 Ja minulle siis kauhistus, enk' kaipaakkaan; Niin, häijy, tekos hengelläsi maksanet, Kuin aikanansa koston päivä joutunee. Mutt' pahuudellen ett'ei valaisis' tuleni, Kull' hurskaat jumalille kunnian osottaa; 10 Mä kiellän kaiken valkeuden yhteyden. Siis nyt ei altarilta kukaan sytytä Eik' lyhdystä saa altarille sytyttää.

Kuink' monta arvon asiaa tässä neuvotaan Ei kukaan arvanne muu kuin sen keksinyt. 15 Se ensin neuvoo niiden, joita elätit, Useinkin sulle vastaisimmat olevan: Ja toiseks' ilkeän vihalla ei jumalain, Vaan määrätyllä kostettavan ajalla. Viimeksi kieltää, pahain kanssa kenenkään 20 Paremman pitämästä kanssakäymistä.

Satu 12.

Usein varat vetävät pahuuteen.

Herkules ja Plutus.

Jo syystä rikkaus on hylky jalolle, Sill' varain suuruus oikean estää kunnian.

Kuin kunnon töistä Herkules vietiin taivaaseen Ja jumalitten toivottaissa terveeksi Myös Plutus tuli, tavaroiden tuottaja; 5 Pois silmäns käänsi; syytä kysyi Jupiter; Minä vihaan, sanoi, tuota häijyin ystävää, Joka kaikki voiton tarjollansa turmelee.

Satu 13.

Vilpittömyys kiitettävä.

Leijo Kuninkaana.

Ei mikään parempi kuin totta puhua: On joka miehen mieli sekä sanakin; Mutt' usein surman saapi toden sanoja.

Kuin leijo petoin kuninkaaksi tekiiksen Ja pyysi voittaa vakaisuuden kunnian; 5 Hän entisestä tavastansa poikkesi Ja tytyi kohtu ruokaan heidän keskensä Ja teki pyhän oikeuden vilpittä. Mutt' horjua kuin alkoi tätä katumaan, Kuin luontoansa eipä voinut muuttaakkaan; 10 Hän salaa kutsui muutamia erillen Ja kysyi, onko suunsa henki haiseva. Niin jotka sanoivat haisevan ja jotka ei Hän tappoi kaikki, lihat söi hän suuhunsa. Näin syötyänsä monta, kutsui apinian 15 Ja kysyi, käykö löyhkä hänen suustansa. Tuo pyhää sanoi suloisemmaks' savua Ja makiammaks' alttarien käryä. Nuon kehuvaa kuningas häpesi, aikoi säästäänsä, Mutt' pian, maistaaksensa, muutti mielensä 20 Ja keksei vilpin, potevansa. Kiiruhtain Jo parantajat joutuu, suonten juoksua He tutkittua tunsivat voivan hyvinkin, Ja kehottivat keviää ruokaa ottamaan. En tarkoin tunne, sanoi, lihaa apinian, 25 Sitä maistanen. Näin sanoen matkittelijan Hän julma kohta tappoi ruokaa saadansa.

Satu 14 ja 15 eivät sovi Suomeksi.

Satu 16.

Ei puku, vaan kunto kunnian antaa.

Kutut ja Pukit.

Kuin kutuillekkin parran myönsi Jupiter, Niin pukit surren pahaksua alkoivat, Kuin naarat kunniassa heihin verrattiin. Hän sanoi: suokaa heille turha kunnia Ja teidän virka-kaunistusta viljellä, 5 Kuin kunnoss' eivät verraksenne pääse vain. Tuo neuvoo sinun huonommankin sallimaan Verhoissa verrakses, kuin kunnokkaampi liet.

Satu 17.

Hyvin käydessä pelkää, vastoin käydessä toivo!

Laivuri ja Merimiehet.

Kuin eräs kerran vaivojansa valitti, Aisoopos lohdutellen sanoi satuisen: Kuin laiva myrsky-lainehilta viskeltiin Ja kulkijoilla itku, kuollon pelkokin; Yhtäkkiä sitte päivän seijes selkeni 5 Ja laiva liikkui myötätuulen turvissa; Niin väki ylölliseen riemuun riemastui; Vaan hädistänsä viisastunut haltia: "On kohtuus ilossa ja määrä murheessa, Sill' elämämm' on itku, ilo sekasin." 10

Satu 18.

Ylöllinen ujous saattaa hävyttömäksi.

Koirain airuet Jupiterin tykö.

Joville muinoin lähdettivät koiratkin Parempaa heillens' elon aikaa pyytämään, Ett' heidät pelastaisi pilkast' ihmisten, Kut heille leipää kaunasekaa heittelee, Ja nälissänsä täytyy syödä sontaakin. 5 Niin airuet läksivät, ei suinkaan kiiruusti, Kuin nuuskien ruokaa tunkiosta haettiin. Ei kysyen vastanneet: ja tuskin heidät sai Merkurius kokoon hajalta kussa juoksivat. Vaan vasta ison Joovin kasvot nähdessä 10 He peljästynnä rivastivat linnankin Ja ulos sitte kalikoilla ajettiin: Mutt' Jupiter kielsi päästämästä heitä pois. Niin ihmetellen airojen ei palauvan Jo luultiin heidän itsiänsä häväisneen 15 Ja jonkun ajan päästä toiset käskettiin. Entiset sana jalkavainen ilmoitti. Taas peläten samallaista näille sattuvan He täyttää perät hyvähajull' runsaalla, Määräävät asian; airuet joutuu, pyytävät 20 Näät päästää eteen; heti heille suotiinkin. Niin istuimellans istui isoin jumala, Viipahtain pitkäistä, jo kaikki vapisi: Ja koirat, säikähtäneet äkki järystä, Hätäillen haisun päästivät sonnan sekana. 25 Yht' ääneen kaikki: kosto häväistykselle. Näin ennen rankaistusta lausui Jupiter: Ei sovi kuninkaan ei päästää airuja, Myös rikokselle huokea koston keksiä. Nyt tämän sakoksenne koston kärsikää: 30 En päästöä kiellä, nälällä vaan kitukaa Niin kauvan että maha hyvin sitouu. Vaan jotka teidät kelvottomat lähdetti, Heilt' ihmis-ylönkatse älköön puuttuko! Näin airujansa koira vielä odottain 35 Jokaisen tulevaisen häntää haistelee.

Satu 19.

Ei häijyä ole hyväileminen.

Ihminen ja Kyykäärme.

Ken pahaa auttaa pian saapi katua. Kyykäärmeen kylmänkankeana nosti mies Ja hautoi povessa, vahingoksens armias. Tuo virkistynnä kohta tappoi ihmisen. Kuin toinen kysyi syytä pahan tekonsa, 5 Hän vastas': ett'ei kukaan auttais' pahoja.

Satu 20

Ahne on kullan vartia, ei haltia.

Repo ja Lohikäärme.

Kuin repo maata kaivoi pesää tehdäksens Ja kuopei syvemmälle sala-retkiä, Hän viimein joutui lohikäärmeen luolahan, Ku vartioitsi kätkettyjä varoja. Tuon nähdessä: suo tapaturmain anteeksi, 5 Rukoili ensin; sitte hyvin nähdessäis Kuink' vähän kulta mulle sopii suuhuni Niin vastaa leppyisesti kysymyksiini: Min hyödyn vaivastasi saat, min kunnian, Kuin valvoin pimeässä ikäs kulutat? -- 10 En mitään, sanoi; mutta tämä ylhäisen On mullen säännös. -- Siis et ota itselles Etk' anna muille mitään? -- Niin on säännetty. -- No, älä suutu, totta jos ma sanelen: On onneton jokainen sinun kaltaises. 15