Part 1

AISOOPOLAISIA SATUJA

Kirj.

Phaidron, Auguston Vapautettu

Latinasta suomentanut D:r Samuel Roos

Sisältyy: SUOMI, 1860. Tjugonde årgången.

Helsingfors, Finska Litteratur-Sällskapets förlag, 1862

Imprimatur: L. Heimbürger.

SISÄLLYS:

Johdatus lukemiseen.

Ensimäinen Kirja:

Esitys. 1. Susi ja karitsa. 2. Sammakkoin kuninkaan pyyntö. 3. Ylpeilevä naakka ja riikinkukko. 4. Koira lihaa virran yli viemässä. 5. Lehmä ja Vuohi, Lammas ja Leijona. 6. Sammakot Auringolle. 7. Repo valenaaman nähdessä. 8. Susi ja Kurki. 9. Varpuinen ja Jänes. 10. Susi ja Repo, tuomarina Apinia. 11. Aasi ja Leijona metsän ajossa. 12. Peura lähteellä (hetteellä). 13. Repo ja Kaarne. 14. Mies ja Puut. 15. Sukkela Vares. 16. Suutarista Parantajaksi. 17. Aasi vanhalle paimenellensa. 18. Lammas, Peura ja susi. 19. Lammas, Koira ja Susi. 20. Vaimo synnytys-vaivassa. 21. Penikoiva koira. 22. Nälkäiset Koirat. 23. Vanha Leijona, Metsäkarju, Härkä ja Aasi. 24. Kärppä ja Mies. 25. Uskollinen Koira. 26. Sammakko ja Härkä. 27. Koira ja Krokodiili. 28. Kettu ja Haikara. 29. Koira, Aarre ja Korpikotka. 30. Repo ja Kokko. 31. Aasi pilkkaa metsäkarjua. 32. Sammakot kuin pelkäävät härkäin taistelua. 33. Poutahavukka ja Kyhkyiset.

Toinen Kirja:

Esitys. 1. Mulli, Leijona ja Rosvo. 2. Ämmä ja Tyttö Miehen kultaisina. 3. Mies ja Koira. 4. Kotka, Kissa ja Metsäsika. 5. Keisari Passarillensa. 6. Kokko, Vares ja Kilpikonna. 7. Muulit ja Rosvot. 8. Peura ja Härät. Päätös.

Kolmas Kirja:

Esitys Eytycholle. 1. Ämmä tyhjälle Savi-astialle. 2. Pantteri ja Paimenet. 3. Aisoopos ja Maamies. 4. Teurastaja ja Apinia. 5. Aisoopos ja Katukonna. 6. Kärpänen ja Muuli. 7. Susi ja Koira. 8. Sisar ja Veli. 9. Sookrates Ystävillensä. 10. Auguston aikainen tapaus. 11. Kuohittu hävyttömälle. 12. Kananpoika Päärlylle. 13. Mesiäisten ja Kimalaisten riita, jonka Vapsainen ratkaisee. 14. Aisoopos lasten askareissa. 15. Karitsa vuohen kasvattina. 16. Heinäsirkka ja Yökkö. 17. Puut Jumalitten huostassa. 18. Riikinkukko Junolle äänestänsä. 19. Aisoopon vastaus Kopsa-suulle. Kirjottaja Suosittajalle.

Neljäs Kirja:

Esitys Particulolle. 1. Aasi ja Gallit. 2. Phaidros. 3. Repo ja Viinarypäle. 4. Hevoinen ja Metsäkarja. 5. Aisoopos testamentin selittäjänä. 6. Hiirten sota Kärppäin kanssa. 7. Phaidros Aisoopolaisten satujen moittijoille. 8. Kyykäärme ja Karrutin. 9. Repo ja Pukki. 10. Jupiterin laukut. 11. Pyhyyden ryöstäjä eli Varas ja Lyhty. 12. Herkules ja Plutus. 13. Leijo Kuninkaana (Sadut 14 ja 15 eivät sovi Suomeksi.) 16. Kutut ja Pukit. 17. Laivuri ja Merimiehet. 18. Koirain airuet Jupiterin tykö. 19. Ihminen ja Kyykäärme. 20. Repo ja Lohikäärme. 21. Phaidros Saduistansa. 22. Simoonideen haaksirikko. 23. Vuori synnytys-vaivassa. 24. Viholainen ja Kärpänen. 25. Simoonidees säilytetään jumalilta. Päätös Particulolle.

Viides kirja:

Esitys. 1. Kuningas Demetrius ja Laulaja Menander. 2. Matkamiehet ja Rosvo. 3. Paljaspää ja Kärpänen. 4. Aasi ja Porsaat. 5. Lipilaari ja Maamies. 6. Paljaspää ja Hivusheitto. 7. Huilunsoittaja Prinsi. 8. Aika. 9. Härkä ja Vasikka. 10. Koira ja Metsämies.

Johdatus Lukemiseen.

Satujen alku on varsin vanha. Niitä tavataan kaikissa kansakunnissa jo sivistyksen alkeissa, vaikka niitä ei paljosti ole kootuksi tullut. Vanhin meidän tietoomme saatu kokous on Arabialainen _Viisaan Lookman'in_ nimellä, jonka arvataan eläneen Kuningas Salomon aikoina ja olleen ainakin vapaan, jollei peräti kansakuntansa pään (Emir). Muutoin tiedämme itäisellä maalla vertauksia vahvasti harjoitettavan; ja vertauksista satuihin ja saduista vertauksiin ei ole pitkä askel. Mutta erinäisistä, moninaisissa tiloissa erityisiltä ihmisiltä jutelluista saduista ei tullut Euroopalaisen sivistyksen alkupesässä mitään kunnollista riviä eli kokousta ennen kun juuri Atheenin loistavimmana aikana Phrygialainen Aisoopos niitä näkyy kaikkinaisiin asioihin ja tapauksiin sovittaneen; lienee hänellä sitte jo kotomaaltansa joku alkuperäinen saturunsaus ollut, taikka niin nerokas äly, että hän paikalla taisi ajatuksensa satupukuun niin somasti sovittaa, että hän jutuillansa sai Atheenilaisen, mielen terävyyttä rakastavaisen, kansan innokkaasti ihastumaan; josta sitte seurasi että hänen satujansa kokoamalla koottiin.

Miten _Aisoopos_ Atheeniin ja _Phaidros_ Roomaan tullut lienee, siitä ei näissä saduissa, eikä muutoinkaan, ole mitään vakavaa tietoa; sillä Franskalaiselta _de la Fontainelta Planudeen_ nimellä kerrottu juttu Aisoopon elämäkerrasta on enemmän Markolphon tai Ulspeilin mukainen kun toden näköinen. Kumpikin näkyy vasta nuorella miehen ijällä kotoa muuttaneen. Lieneekö Aisoopos otettu sodassa, joita siihen aikaan Vähän Aasian Greikalaiset asukkaat Atheenilaisten avulla pitivät Persialaisten vallotusvehkeitä vastaan, ja sen aikaisen tavan mukaan sitte orjana pidetty. Että hän Atheenilaisille oli hyvin tuttu ja nerostansa kunnioitettu [A. Gellii Noct. Att. II: 29], se näkyy toisen kirjan päätöksestä. Phaidron tulo Roomaan on myös tietymätön ja samaten hänen toimituksensa Auguston hovissa. Jos luulla olisi luvallinen, niin luulisin häntä pidetyn _Lukijana_ (anagnostes), joita sen aikaiset valtavat Roomalaiset pitivät useampia, ja joiden virka oli huvittaa isäntiänsä ja vieraita aterian aikana, taikka _kirjottajana_ (librarius), joiden tuli kopioita kirjoja niistä, kuita isäntä oli käsiinsä saanut. Nimi Phaidros, loistava, kirkas, lieneekö alkuinen ollut, vaiko vasta orjana annettu, on myös tietymätön asia.

Muutoin on Phaidron myöhemmästä elämäkerrasta kirjamme tarkastaja _Christ. Timoth. Dressler_ latinaisessa esipuheessansa _Teubner_iläiseen ylöspanoon kokenut kaikki koota, mitä hänestä ja kirjansa vaiheista vainkin vielä ilmiin saada taidetaan [M. Fab. Quintilianus, Inst. Or. X: 1].

Paitsi näitä tässä suomennettuja viittä kirjaa on mainittu Dressler saanut kokoon useampia, joita niihin lisänä liittänyt on.

Kirjan kunniaksi sopii tässä sanoa, että latinan kieli siinä on mitä selvintä, sanarikkaus suuri ja värsy niin huokeasti juokseva, kuin tänlainen värsy joinkin olla taitaa. Nämä edut, ynnä huvittava aine, tekevät tämän kirjan hyvin sopivaksi melkein ensimäiseksi latinan kielen oppikirjaksi.

Värsyjänsä Phaidros kutsuu _Senarii_, kuutoisiksi, kuus-jalkaisiksi eli kuus-askelisiksi, kuiden askelmat aina olivat _iambit_ (v --), lyhykäinen eli hieno eli matalempi sanajäsen edellä ja pitempi eli lujempi perässä, juuri niin kuin astuessa jalan nostaminen vähemmän kuuluu kun laskeminen.

Tämänlainen värsy kuvataan näin:

näin: z -- v -- v -- v -- v -- v --, ja luetaan: Jo saat ti hä nen ke too ki pakoit semaan, taikka latinaksi: Athe nae quum flore rent ae quis le gibus Procax liber tas ci vita tem mi scuit Frenum que sol vit pri stinum licen tia. Hinc con spira tis fa ctio num par tibus, Arcem tyran nus oc cupa vit Pi sistratus &.

Tässäkin jo näkyy luonnostansa pitkä sanajäsen (syllaba) käytettävän lyhyen verosta niinkuin: _nae, rent, li, fre ja hinc_ [Systole longam corripit, at Diastole contra], ja myös kaksi lyhyttä pistettävän yhden pitkän siaan, niinkuin: _stratus_; mutta useasti pistetään kaksi syllabaa lyhykäisenkin siaan, niinkuin:

Aeso pus au ctor quam materi am rep perit, Hanc ego poli vi ver sibus sena riis. Et quod pruden ti vi tam con silio monet. Calu mnia ri si quis au tem volu erit, Quod ar bores loquan tur, non tantum ferae, Fictis joca ri nos memi nerit fa bulis.

Vielä on kaikessa latinaisessa värsyssä muistettava tämä latinainen värsy:

_Ecthlipsis_ necat m, _Synaloephe_ vero vocalem, se on: edellisen sanan päättestä lähtee m ja pääte-äännäin, jos seuraava sana alkaa ääntäimellä taikka h:lla (kuta Latinalaiset eivät pitäneet kirjaimen arvoisena, vaan sanoivat: _H magis est aspiratio quam littera_) niinkuin nähdään ensimäisen Sadun jo toisesta sanasta alkain:

Ad ri v eun dem lupus et a gnus ve nerant, Siti compul si: supe rior stabat lupus Longe qu inferi or a gnus. Tunc fauc im proba Latr in cita tus jur gii caus in tulit. Qui pos sum, quae so, face re, quod quereris, lupe Ant hos sex men ses ma l, ait, di xisti mihi Pater hercu le tuus, inquit, malé dixit mihi.

Näistä halullinen oppilas niin paljon osviitaa saanee, että hän hyvän opettajan neuvolla asian päälle pääsee.

Ensimäinen Kirja.

Esitys:

Aisoopos isä hyvän aineen keksinyt, Kun minä kaunistellut kuutos-värsyillä. Kakskertaisesti kirjaiseni hyödyttää: Se naurattaa ja neuvoo viisaast' elämään. Jos jonkun ehkä mieli tekee moittimaan, 5 Puidenkin muka puhuvan ja eläinten, Niin muistais' meidän tässä tarinoitsevan.

Satu 1.

Usein on huokea syyttömän sortaa.

Susi ja Karitsa.

Luo saman puron suden ynnä karitsan Tuo jano ajoi; susi seisoi ylinnä Ja karits' alempana varsin kaukana, Niin häijy nälkäkurkku riitaa nostamaan: Minvuoksi juomaveden mulle sekoitat? 5 Peljäten lieminkäinen: miten taitaisin, Voi susikulta! tuota tehdä? tänne päin Sun puolestasi mulle juoksee juotava. Todeksi nähden tiuskas': ennen puolta vuott' Mua kiroilit: ja lammas parka vastasi: 10 Empämä vielä silloin ollut saatukaan; Niin isäis sitte minua haukkui kiroten, Hän ärjäs', häijy, raadellessa syyttömän.

Tä satu niille kirjoitettiin miehille, Jotk' vale-syillä syyttömiä sortavat. 15

Satu 2.

Vähin vastuksista.

Sammakkoin kuninkaan pyyntö.

Atheenin kukoistaissa hyväin lakien Suojassa, liika vapaus kansan paisutti Ja ylimieli särki siteet entiset. Kuin tästä lahkokunnat nousi vastuksin, Yksvaltiaana linnan otti Pisistrat. 5 Siis kurjaks' miesten itkellessä orjuutta, Hän vaikk'ei ollut ankara, vaan vaikea Kuin oli varsin tottumatta rasitus; Aisoopos heille tämän sanoi satuisen:

Vapaina allikoissa uiden sammakot 10 Heillensä huutain kuningasta pyysivät, Vallalla hillitsemään ilkitapoja. Niin ilmanvalta naurahtaen nakkasi Vähäisen kartun; vesi siitä roiskahtain Pelkäämään saatti su'un peri pelkurin. 15 Kuin karttu kauvan uponnunna makasi, Niin eräs kerran hiljaa nosti päätänsä Ja tutkei kuningasta, joukon kokosi, Ku, pääsnyt pelostansa, pani hävynkin Pois, puusen päällä sitte pahoin hyppeli 20 Ja häpiällä häväistessä riemusi. Nyt uutta mentiin kuningasta anomaan, Kosk' ennen annett' aivan oli mitätön. Niin pani heille käärmeen, terähampaalla Ku heidät kaikki yksitellen käsitti 25 Turh' oli parkain pako, pelko äänenkin Sulki. Siis airun lähdettivät kerjäämään Kurjillen armoa. Vaan ylinen vastasi: Se hyvä saatunne kosk' eikä kelvannut, Niin kovaa kärsikää. Siis tekin veikkoset 30 Tätä kärsikäätten, ettei tulis' tuimempi.

Satu 3.

Paras pysyä säädyssänsä.

Ylpeilevä naakka ja riikinkukko.

Ei kerskailemaan toisten loisto-eduista, Vaan omaan paremmin pukuunsa tytymään, Aisoopos tällä esimerkill' opettaa.

Turhasta naakka ylpeydestä paisunut Sai riikinkukon suoltuneita sulkia 5 Kokoon, ja niillä itseänsä koreili: Sitt' omiansa kaunaten hän yritti Loistavan riikinkukko-parveen, mutta ne Pois repeilivät höyhömet ja nokilla Ajoivat poijes; naakka surkumielellä 10 Näin pyrkii seuraan omain sukulaistensa, Mutt' näiltä hylky hyljättynä häpesi. Niin yksi niistä, joita oli kaunannut: Jos oisit meidän oloihimme tytynyt Ja omiin luonnon lahjoihin ei suuttunut, 15 Niin et ois tähän häpiäänkään joutunut.

Satu 4.

Ahneus ahneen pettää.

Koira lihaa virran yli viemässä.

Oikein omansa hukkaa toisen pyytävä. Kuin koira lihaa veden yli uiden vei, Niin veden kalvossa hän näki kuvansa, Ja luuli toisen myöskin vievän saalista: Tuot' anasti, mutt' pettyi ahneudesta 5 Ja päästi ruoan, kun jo piti hampaissa, Mutt' eipä saanut, kuta ahne himosi.

Satu 5

Vältä valtavaisten kumppanuutta.

Lehmä ja Vuohi, Lammas ja Leijona.

Ei vakaa valtavaisten kanssa kumppanuus, Sen todeks' osottaapi tämä tarina. Kuin lehmä ja vuohi ja lammas väärän kärsivä Leijoonan kanssa seurustivat korvessa, Ja saatu oli hirvi hirmu lihava; 5 Niin leijo sanoi heille, osain tehtyä: Mun ensimäinen vuoksi leijon nimeni; Antakaa toinen uroollisuudestani; Mun voiman vuoksi kolmas ompi omani, Ja kovin käy jos joku koskee neljänteen. 10

Näin kaiken saaliin piti väkivallalla.

Satu 6.

Lurjukset lurjusten sikiötkin.

Sammakot Auringolle.

Häät herkulliset varkaan näki läheisen Aisoopos, siitä kohta läksi lausumaan:

Kuin kerran aurinkokin aikoi naimiseen, Niin sammakoilta parku pääsi pilvihin, Ja parkumasta liikkui pilvein haltia 5 Ja kysyi syytä: vastas' allikon asukas: Jo yksin polttaa kuivaks' kaikki lammikot Ja saattaa kurjat kuivuudella kuolemaan; Voi mikä surma! saisi vielä sikiön!

Satu 7.

Tyhmäin kunnia on mitätön.

Repo valenaaman nähdessä.

Sai kettu kerran valenaaman näkemään; Voi, huusi, miten pulskea muoto aivuton!

Sanottu niille, joille paljaan kunnian On onni lahjottanut, taidon kieltänyt.

Satu 8.

Ei hyvä häijyä auttaa.

Susi ja Kurki.

Se, joka työnsä palkkaa pahoilt' anonee, Hän pettyy: ensin, auttain kelvottomia; Ja sitte, kuin on paha päästä pulasta. Luu hukan kurkkuun nielless' oli tarttunut; Ja tuska pani, suuren palkan ehdolla, 5 Jokaista tuskan apuun houkuttelemaan. Ja viimein saikin kurjen varsin valalla Kurkkunsa pitkän pistämällä kitahan Luun oman hengen vaarallansa vetämään. Työn tehtyä, kuin kurki pyysi palkkaansa; 10 Niin vastas': kiitä kuin sait pääsi suustani Viel' eheänä; siin' on palkkaa kylläksi.

Satu 9.

Älä huoli hätäynnyttä pilkata!

Varpuinen ja Jänes.

Its' olla huoleton ja toista pitittää On hullun tapa, värsyseni opettaa.

Kourissa kokon valittavaa jänestä Varpuinen torui: kussa pitkät potkusi Ja nopsat jalkas, missä ne nyt viipyivät? 5 Näin laruttavan havukka yhtäkkiä Löi, turhaan kyllä kuikuttavan kuoliaks'. Niin puolikuollut jänes tuonen tuskassa: Kyll' äsken huoletonna minua pititit, Jo tuli sama kova onni kotihin. 10

Satu 10.

Ei valettelijaa totta puhuessakaan uskota.

Susi ja Repo, tuomarina Apinia.

Ken kerran petturiksi ilkeäks' tiedetään, Hänt' eipä uskota, puhuessa tottakin: Aisoopos todistaa lyhyellä sadulla.

Kuin susi syytti repoa varkaudesta, Ja kettu kielsi ryhtyneensä ollenkaan; 5 Apinia istui riitaa ratkaisemahan. Kuin kumpikin oil asiansa ajanut, Niin julisti Apinia tämän tuomion: Et sinä kadottaneen näy, kuta kaipailet; Sun uskon salaa siepanneen, kuta kieltelet. 10

Satu 11.

Nauruttaa kunnottoman kerskaus.

Aasi ja Leijona metsän ajossa.

Kuin kunnotonkin kerskaa jalotöistänsä, Kyll' oudot uskottaa, tutuill' on nauruksi.

Kuin leijo aasin avull' aikoi metsistell'; Hän peitti hänen pensastoon ja neuvoili, Ett' otuksia äänell' tavattomalla 5 Peljättäis' karkuun, its' hän kiinni ottaisi; Niin tämä korvat pystyyn äkki kiljasi Voimaansa myöden, saikin siten otukset Äänellä uusihirmuisella liikkeelle Ja polkujansa pakenemaan tuttuja. 10 Kuin leijo, väsynynnä teurastamasta, Pois käski aasin, käski vaiketa, niin hän, Röykästyneenä, kysyi äänens' ankaruutt'. Jo verraton, jos minäin en ois tuntenut Sun sydäntäs ja sukuas, oisin hätäillyt. 15

Satu 12.

Usein hyödyllisintä hylkynä pidetään.

Peura lähteellä (hetteellä).

Useinkin hyödyllisint' ylön katsotaan Ja turhaa kehutaan; sen näyttää satuni.

Kuin peura juotuansa seisoi lähteellä Ja veden päällä näki kauniin kuvansa; Hän ihmetellen kehuu haara-sarveja 5 Ja moittii sääriänsä sangen hoikkia. Mutt' äkki pelko metsämiesten äänistä Jo saatti hänen ketoo kipakoitsemaan; Näin koirat jätti pian: pääsi metsähän; Mutt' täällä sarvet tekivätkin vastuksen, 10 Ja koirain hampaat hirmuisesti purivat. Niin kuollessansa sanotaan hän sanoneen: Voi, minä vaivainen, kuin vasta havaitsen, Ne hyödyttäneen, joita pidin huonona; Ne turman tuottaneen, kuin kouho kehusin. 15

Satu 13.

Kehuja kavalin kaikista.

Repo ja Kaarne.

Ken kehumista pyytää sulo sanoilla, Hän usein pettyy häpiään ja vahinkoon.

Kuin kaarne juuston akkunalta näppäsi Ja lensi syömään pitkään puuhun metsässä; Niin repo näki sen ja alkoi kehua: 5 Oi kuinka suloisesti sulkas kiiltävät, Kuink' ompi kaunis kasvantos ja katsantos, Jos ääni ois sen vertainen, niin linnuista Sä oisit ensimäinen. Tämä raakkumaan Ja äänens suloisuutta hullu näyttämään. 10 Mutt' avattua nokan juusto putosi Kun kettu kavala sieppas' haluhampaalla.

Näin näkyy miten arvoinen on ymmärrys, Ja viisaus voittaa voimat varsin vahvatkin.

Satu 14.

Vahingoksensa joku vihollistans auttaa.

Mies ja Puut.

Ne hukkuvat, jotk' vihollistans auttavat. Mies, kirveen tehtyä, läksi puilta pyytämään, Ett' antaisivat varren puusta lujasta. Jokainen käski antaa metsä-öljypuun. Hän lahjan otti, teki varren, sovitti 5 Kirveesen, kaasi sitte suuret tammetkin, Ja valikoitsi mieltä myöden. Saarnelle Sitt' tammi sanoi: syystä meitä hakataan.

Satu 15.

Kyllä viisas keinon keksii.

Sukkela Vares.

Janoinen vares savipataa läheni, Ku vettä puolellansa; koki kumota; Vaan lujana kuin seisoi, tämä kivejä Pudotti pataan, joiden paljouudella Sai veden nousemaan ja janon sammutti. 5

Se tästä näkyy, mitä nero aikaan saa: Miehuutta etuisempi ain' on viisaus.

Satu 16.

Joukon luulo usein pettyy.

Suutarista Parantajaksi.

Kuin kelvottomuutensa vuoksi suutari Juur' alkoi nälkään nääntyä, niin rupesi Hän piilo-paikass' parannetta tekemään, Ja myymään pettäin myrkkyvasteen nimellä. Jo huutoon tullut, rikastunut sairastui. 5 Niin tuli kuningaskin tätä tutkimaan: Sai pikarihin tätä myrkyvastetta Ja vettä, oli myrkkyä panevanansa, Niin käski juoda suuren palkan ehdolla. Mutt' kuollon pelossansa konna tunnusti, 10 Ei taitavansa parantajan oppia, Vaan joukon hulluudesta saaneen huutonsa. Niin kuningas käsketti kansan kokohon: Voi, kuinka hulluiks' teitänne te luulette, Kuin tämän haltuun uskallatte hengenne 15 Joll' jalkojansa kengittää ei uskottu!

Nyt tämä niille todell' olkoon sanottu, Juur' joiden hulluus hävyttömii hyödyttää.

Satu 17.

Ei haltian tavat köyhään koske.

Aasi vanhalle paimenellensa.

Kuin kansakunta hallitusta muuttanee, Ei köyhäin onni muutu valtiaan tavoista; Sen todistaapi tämä lyhy tarina.

Aasia niityll' äijä syötti pelkuri: Hän vihollisten äänist' äkki peljästyi 5 Ja käski pakoon ettei kiinni saataisi; Mutt' tämä laiska kysyi: muka luuletko Voittajan kahdet satulat mulle panevan? En, sanoi äijä. Mitäs siis mun väliä Ketä palvelen, kuin kannan kannettavani? 10

Satu 18.

Vältä vilpillistä takausta.

Lammas, Peura ja Susi.

Joka lainaa pyytää vilppi-takauksella, Ei selvittää, vaan vahinkoa virittää.

Lampaalta Peura pyysi mittaa nisuja, Ja takaus susi: peljäten vain vilppiä: Tuo hukka raatelee ja pötkii kohta pois, 5 Sä juokset lentäin poijes kaikkein paikoilta; Kussa ma teidät löydän makso-päivänä?

Satu 19.

Konnalle konnan palkka.

Lammas, Koira ja Susi.

Ainakin konna pahuutensa palkan saa. Kuin väärää velkaa koira velkoi lampaalta Ja väitti leivän antaneensa velaksi, Niin hukka todistajana: ei kyll' yhdessä, Vaan totta kyllä kymmenenkin velkaa on. 5 Niin lammas tuomittiin valalla väärällä, Ja maksoi kuta hän ei velkaa ollutkaan. Sitt' jonkun päivän peräst' äkkäs' kuopassa Makaavan hukan: saitpa valeen palkkasi!

Satu 20.

Jokainen pelkää paikkaa kussa loukattiin.

Vaimo Synnytys-vaivassa.

Ei kukaan mielellänsä paikkaan loukkaavaan. Synnytys-hetkenä, kuukautten perästä, Makaili vaimo maassa valittain vaivojans; Mies kehotteli nousemahan vuoteelle, Huokeempi kussa päästä luonnon kuormasta; 5 Ei, sanoi, luottavansa, sillä sialla Vaivansa päättyvän, kuss' ensin aljettiin.

Satu 21.

Älä päästä pahaa paikoillesi.

Penikoiva koira.

Ihmisen pahan makioissa sanoissa On vilppi, kuta opetetaan välttämään.

Muinainen tiine koira pyysi toiselta, Jos saisi penikkansa hänen pesäänsä; Sen mielellänsä sai; vaan sitte takasin 5 Kuin tahtoi, vielä vähää aikaa rukoili, Ett' penikatkin vähän vahvistuisivat. Jo ajan kuluttua kysyi kiivaammin Pesäänsä: -- Minun ja mun kaiken joukkoni Jos voinet ajaa poijes, lähden, muutoin en. 10

Satu 22.

Tyhmyys usein tuottaa turmion.

Nälkäiset Koirat.

Ei tyhmä toimi ollenkaan ol' avuksi, Vaan usein vetää vaivaisia vahinkoon.

Nähdessä vuodan, koirat, veden pohjassa, He sitä syödä saadaksensa alkoivat Vähentää vettä juoden, mutta repesivät. 5 Ja kuolivat siis ennen saaliin saatua.

Satu 23.

Onneton on kunnottomimmankin pilkkana.

Vanha Leijona, Metsäkarju, Härkä ja Aasi.

Se, joka hyvän arvonsa on hukannut, On hädässänsä huonojenkin pilkkana.

Vuosista väsynynnä voiman puutteessa Kuin leijo makais, vetäin henkee viimeistä, Niin tuli metsäkarju leisku-hampailla 5 Ja niillä iski, kostain vanhaa vääryyttä: Niin kohta härkä pisti, viha-sarvilla Vihatun raadon läpi. Aasi nähdessä Näin kostamatta petoo loukattavan, hän Potkasi otsan paljaaks'; tämä kuollessans: 10 Kyll' katkeraa oil jaloin kovuutt' kärsiä, Mutt' sinun ilkeyttäs, luonnon häväistys, Kuin täytyy kestää, kuollo kaksinkertainen.

Satu 24.

Se, joka omaks' hyödyksensä toisia hyödyttää, Hän olkoon kerskaamatta hyväst' työstänsä.

Kärppä ja Mies.

Kuin kiinni saatu kärppä kuollon pelossa Ja siitä päästäksensä miestä rukoili: Voi armas! säästä minua, joka hiiristä Huoneesi perkaan! Sanoi: jopa säästäisin, Jos mun vain hyödykseni hiiret tappaisit: 5 Mutt' kuin sa tapat saadaksesi jäännökset, Ja hiiret vallan herkuksesi hotkaiset; Niin älä mulle kehu ansiotasi. Näin sanottua koppas' kärpän kuoliaks'.

Ne heillens tämän omistakoot sanotuks', 10 Jotk' oman hyödyn vuoksi toista auttavat Ja vähää apuu suurill' sanoill' kehuvat.

Satu 25

Pahain antimet ovat pahan luuloiset.

Uskollinen Koira.

Yhtäkkii antelias on kouhoill' kehuksi, Vaan järkevälle turhaan jakaa juonia.

Kuin öinen varas pisti leipää koiralle, Jos, kokein, muka saisi lahjall' leppymään; Niin koira: koet konna suuni sulkea, 5 Ett'en mä talon puolest' haukkuis'; petytpä; Sill' äkki anteliaisuus vaatii varomaan, Ett'et sä hyötyis' huolettomuudestani.

Satu 26.

Ei valtavain kanssa kilpaan.

Sammakko ja Härkä.

Rinnalle rikkaan köyhä pyrkien häviää. Kuin muinain sammakko näki härän niityllä Ja kadeksei niin suurta hänen kokoa; Niin täyteen puhalsi hän ryppy-nahkansa, Sikiöiltä kysyin, eikö ollut paksumpi 5 Kun härkä. Nämät kieltää, hän siis uudesti Viel' lujemmin pingotti pintansa kysyin: Nyt kumpi voitti? vielä härkä, sanoivat. Vihassa viimein tahtoi vielä vahvemmin Pintansa paisuttaa, vaan raukka repesi. 10

Satu 27.