Part 9

-- Matti ja Maija -- jatkoi isä -- tullevat nyt toimeen maailmalla, kun ovat velattomat ja useimmat lapset palveluksessa ihmisillä. Mutta mitähän ... hän ajatteli hetken ... mitähän, jos Matti tekisi töllin tuonne vanhalle halmeaholle. Maa on siinä muhevaa multaa. Ehkä tulisitte toimeen molemmat Aholan maalla. Aatelkaapa asiaa ja sopikaa keskenänne! Minä en jaksa selvittää... Mutta sittekään, jatkoi hetken hengitettyään, en voi tarjota kotia kaikille lapsilleni. Maksakoon torpan vastaanottaja toisille jonkun satasen. Ehkä viiskymmentä markkaa kullekin maattomalle riittää, sillä pitää muistaa että tässä eletään ja rahoja saadaan ainoastaan kovalla työllä. Siinä tapauksessa ovat Matti ja Maija saaneet jo liiaksikin, mutta se on pidettävä pelastuksena velkaanjoutumisesta, jossa ollessaan ihmiset ovat onnettomia.

Isä ikävöitsi Hilmaa ja rukoili Jumalaa johtamaan häntä, jos missä liekin. Liisaa, joka yhä vielä oli Hakalassa palveluksessa, käski Juliuksen mennä hakemaan. Kului noin pari tuntia aikaa ennenkuin Liisa tuli. Isä oli heikontunut yhä, mieli oli selvä.

-- Kaikki lapseni, paitsi yhtä, näen luonani, alkoi hän katkonaisella äänellä. Minä olen saattanut teidät elämään, ja muuta en juuri voikkaan teille antaa. Olen tehnyt sen työn minkä olen voinut, vaan pieni se on. Kuitenkin tunnen omantuntoni rauhalliseksi. Tehkää myös te kukin mitä voitte onnea saavuttaaksenne, ja koettakaa pitää puhdas omatunto. Ja koettakaa olla tyytyväisiä. Älkää koskaan kadehtiko jos näette muilla olevan parempaa kuin mitä itsellänne on, älkääkä tavoitelko sitä komeutta ja mahtavuutta mitä muilla on. Tavoittakaa sitä mikä kullekin itselle on ihan tarpeellista ja sopivaa. Ja olkaa kaikissa kotitoimissa varovaisia. Katsokaa aina tarkoin tulen perään ja varokaa ettei lapset polta itseänsä. Perätkää sitä navetan välikattoa ettei putoa lehmäin päälle. Ja tarkastakaa usein Saukkosalmen siltaa!

Hän väsyi, mutta jatkoi hetken päästä.

Ja jos ahkerakin työ näyttää joskus tyhjiin raukeavan, niin älkää sittekään hämmästykö älkääkä masentuko, vaan ponnistakaa yhä, ja Herra antaa kasvun aikanansa.

Kaikkien silmistä vuosivat kyyneleet. He kuulivat kuinka hänen hengittämisensä kävi vaikeammaksi. Vaan vielä hän ponnistellen puhui:

-- Sinulle, Julius, erityisesti: koe tiedustella Hilmaa ja laita äidilles hänestä tietoa, jos saat. Koe elää kaupungissakin niinkuin Jumalan silmäin edessä ja käsitä että sinun rauhaton ja ikävöivä mieles pyrkii loppumattomaan rauhaan, jonka suloista esimakua minä rinnassani tunnen, vaikka se on niin raskas.

Raskaasti hengittäen hän tahtoi peripenkin päässä itkevää äitiä kätensä ojentamaan, ja saatuaan sen sanoi vielä jotensakin terävästi ja katsoen häntä silmiin:

-- Uskollinen kumppali, yhdessä on kärsitty, yhdessä uskottu ja toivottu. Kaikki valmistusta täydelliseen elämään, jonka Kristus... Useampaa sanaa ei kuulunut ja käsi kirposi vähitellen. Kahertava hengitys tyyntyi pian.

LOPPU.