Part 3

Lähetettyään laivastonsa, jotta se useissa paikoin rosvoilemalla aikaansaisi suurta ja salaista pelkoa, kulki hän taisteluun varustetulla sotajoukolla, johon oli lisännyt Britannien keskuudesta urhoollisimmat ja pitkällisenä rauhanaikana koetetut miehet, aina Graupius-vuorelle saakka, jonka vihollinen jo oli vallannut. Sillä Britannit, jotka ensinkään lannistumatta edellisen taistelun tuloksesta odottivat joko kostoa tai kukistusta, olivat vihdoin oppineet että yhteinen vaara oli yksimielisyydellä torjuttava sekä olivat lähetystöillä ja liitoilla keränneet kokoon kaikkien heimokuntien voimat. Aseellisia oli jo näkyvissä neljättäkymmentä tuhatta ja vielä tulvaili sinne koko asekuntoinen miehistö, tulvaili vanhempia, vielä terveitä ja voimakkaita miehiä, jotka sodassa olivat kuuluisiksi tulleet sekä nyt kaikki osoittivat kunniamerkkinsä; silloin eri päälliköiden kesken kuntonsa ja sukunsa kautta kuuluisa mies nimeltä Calgacus kertomuksen mukaan puhui kokoontuneelle kansanjoukolle, joka taistelua vaati, seuraavaan tapaan:

30. 'Aina kun harkitsen sodan syitä sekä pulmallista asemaamme, on minulla suuri toivo siitä, että tämä päivä ynnä teidän yksimielinen toimintanne on oleva alkuna koko Britannian vapauttamiseen, sillä me kaikki emme tunne orjuutta, takanamme ei ole enää mitään maata eikä edes merikään suo meille turvaa, kun siellä uhkaa roomalainen laivasto. Siten taistelu ja aseet, mitkä ovat urhojen kunniana, ne ovat vielä pelkureillekin suurimpana turvana. Edellisissä taisteluissa, joissa vaihtelevalla onnella taisteltiin Roomalaisia vastaan, haettiin toivo ja suoja meidän käsistämme, koska me, ollen jaloimmat koko Britanniassa ja sen johdosta itse maan sydämessä asuen, näkemättä orjuudessa palvelevien rantamaita pidimme silmiämmekin vapaina vieraan itsevaltaisuuden saastutuksesta. Meitä maailman äärimäisiä vapaita asukkaita on maamme syrjäinen asema sekä maineemme suoja tähän päivään saakka turvannut, sillä kaikki tuntematon käy mahtavasta; mutta nyt on Britannian raja avoinna, ei yhtään heimoa ole enää takanamme, ei mitään muuta kuin kuohuja ja kiviä ja Roomalaiset niitäkin vielä vaarallisemmat, joitten hirmuvaltaa turhaan koetetaan välttää kuuliaisuudella ja myöntyväisyydellä. Koko maailman ryöstäjinä he tutkiskelevat nyt mertakin, sen jälkeen kuin maa on loppunut heidän hävittäessään kaikkia; jos vihollinen on rikas, nuo ovat voitonhimoisia, jos hän on köyhä, taasen vallanhimoisia, nuo, joita eivät Itämaat eivätkä Länsimaat ole voineet tyydyttää; yksin kaikista he yhtä himokkaasti tavoittelevat varallisia kuin varattomia. Ryöstämistä, murhaamista ynnä rosvoilemista he väärillä nimityksillä kutsuvat hallitsemiseksi, ja missä aikaansaavat erämaan, siellä sanovat rauhan vallitsevan'.

31. 'Luonto on tahtonut että jokaisen lapset ja omaiset olisivat hänen rakkaimpansa: nämä taasen viedään kutsunnan johdosta muuanne orjina palvelemaan, vaimomme ja sisaremme joutuvat häväistyksen alaisiksi ystävyyden ja kestisuhteen nimessä, joskin välttävät vihollisen himoa. Omaisuutemme ja varamme kulutetaan maksuun, pelto ja vuositulo viljaveroon, ruumiimme ja kätemme hivutetaan ruoskanlyöntien ja parjausten ohessa metsien ja soiden raivaamiseksi. Synnynnäiset orjat joutuvat kerran myydyiksi ja saavat sen lisäksi ravintonsa herroiltaan: Britannia ostaa joka päivä orjuutensa, elättää sitä joka päivä. Ja niinkuin palvelijaväessä äsken tullut orja on toveriensakin pilkan alaisena, niin meidätkin tässä koko maailman muodostamassa orjajoukossa uusina ja arvottomina tulokkaina syöstään perikatoon; eihän meillä ole peltoja tai metallikaivoksia tai satamia, joiden hoitamiseksi meitä pitäisi säilyttää. Sen lisäksi on alamaisten kunto ja tarmo epämieluinen hallitseville ja etäisyys ynnä syrjäisyys on juuri sitä enemmän epäilyttävä, mitä enemmän turvaa se suo. Siten luopuen armotuksen toiveesta tehkää vihdoin päätöksenne, te, joille pelastus samoin kuin kunnia on kallein. Brigantit saattoivat naisen johdolla polttaa poroksi siirtokunnan ja valloittaa leirin sekä olisivat voineet vapautua ikeestään, ell'ei menestys olisi kääntynyt huolettomuudeksi; me terveet ja kukistamattomat, jotka vapautuaksemme käymme sotaa emmekä alistuaksemme, osoittakaamme heti ensi kahakassa, minkälaiset miehet Caledonia on itseänsä varten säästänyt'.

32. 'Vai luuletteko että Roomalaisilla on sodassa yhtäläinen urheus kuin rauhanaikana hävyttömyys? Ei, meidän eripuraisuuksiemme ja erimielisyyksiemme johdosta kuuluisiksi tullen, kääntävät he vihollistensa virheet sotajoukkonsa kunniaksi; jos kohta myötäkäymiset pitävät sitä koossa, yhteenhaalittuna kun se on aivan erilaisista heimoista, niin vastoinkäymiset sen hajoittavat; joll'ette luule että uskollisuus ja luottamus pitää yhdessä Gallit, Germanit ja häpeä sanoa useatkin Britannit, jotka kuitenkin kauemmin ovat olleet vihollisia kuin orjia, jos kohta nyt uhraavat verensä vieraan vallan hyväksi. Pelko ja kauhu ovat heikkoja rakkauden siteitä; kun nuo poistetaan, alkavat ne vihata, jotka ovat lakanneet tuntemasta pelkoa. Meidän puolellamme on kaikki, mikä voittoon yllyttää: eivät aviovaimot Roomalaisia innostuta, eivät vanhemmat heitä parjaa pakonsa johdosta, useilla ei ole mitään isänmaata tai on se sitten toinen. Harvalukuisina, pelokkaina tietämättömyydessään, kun hämmästyksekseen huomaavat itse ilman, meren ja metsät, kaikki kerrassaan oudoiksi, ovat jumalat ne jättäneet käsiimme tavallaan suljettuina ja sidottuina. Älköön teitä pelättäkö tyhjä ulkomuoto, kullan ja hopean loiste, mikä ei suojele eikä haavoita. Juuri vihollisten sotajoukossa löydämme liittolaisemme. Britannit tuntevat asiamme omakseen, Gallit muistavat entistä vapauttaan, muut Germanit heidät hylkäävät, niinkuin Usipit heidät äsken jättivät. Eikä sittemmin enää ole mitään aihetta pelkoon: linnoitukset ovat puolustajia vailla, siirtokunnat vanhusten hallussa ja municipikaupungit vastenmielisesti tottelevien ja vääryydellä hallitsevien käsissä heikkoja ja kapinallisia. Täällä on teillä päällikkö, täällä kuulutte sotajoukkoon; siellä on verot, kaivostyöt sekä muut orjuuden rasitukset, joiden pysyväinen kärsiminen tai pikainen kostaminen riippuu tästä taistelukentästä. Siis lähtekää taisteluun sekä muistakaa esi-isiänne ja jälkeläisiänne'.

33. Hänen puheensa vastaanotettiin ilomielin, kuten barbarien on tapana, laululla, melulla ja räikeillä huudoilla. Ja heti järjestyivät joukot ja kimaltelevat aseet näkyivät, kun rohkeimmat tunkeutuivat esiin; samalla Roomalaisten sotajoukko järjestyi taisteluun, kuin Agricola ollen sitä mieltä että innostunutta miehistöä, joka töin tuskin pysyi varustuksissa, vielä oli kiihotettava, puhui tähän tapaan:

'Seitsemäs on vuosi, sotatoverini, jo siitä, kuin kunnollanne Rooman valtakunnan nimessä minun huolellisella toiminnallani olette Britanniaa vastaan voitollisesti taistelleet. Niin lukuisilla sotaretkillä, lukuisissa taisteluissa, joko sitten tarvittiin urhoollisuutta vihollisia vastaan tai kestävyyttä ja ponnistusta melkeinpä luonnonvoimia vastaan, en ole ollut tyytymätön sotilaihini ettekä te päällikköönne. Sen vuoksi olemme sivuttaneet, minä entisten maaherrain rajamerkkejä, te edellisten sotajoukkojen, emmekä ole saaneet tietoomme Britannian rajaa vain huhun ja luulon mukaan, vaan pidämme sen hallussamme leireillämme ja aseillamme: kun Britannia on löydetty, on se myös kukistettu. Minä puolestani kuulin usein marsseilla, kun suot, vuoret ja joet teitä rasittivat, monen rohkean miehen sanovan: 'koska tulee vihollinen, koska taistelu?' Nyt he tulevat työnnettyinä esiin piilopaikoistaan, teidän toivomuksellanne ja kunnollanne on nyt vapaa tilaisuus ja kaikki on myötäistä voittajille, kuten se on voitetuille vastaista. Sillä niinkuin marssivalle joukolle on mainiota ja kunniakasta, että se on kulkenut niin pitkät matkat, tunkeutunut metsien läpi sekä marssinut vetten yli, niin on se pakeneville taasen vaarallisinta, mikä juuri tänään on onnellisinta; sillä meillä ei ole samanlainen tieto paikoista eikä runsaus muonavaroista, mutta kädet ja aseet sekä niitten kautta kaikki. Mitä minuun tulee, olen jo aikoja sitten ollut vakuutettu siitä, ett'ei sotajoukon eikä päällikön turva ole paossa. Senpätähden on kunniakas kuolema häpeällistä elämää parempi ja menestys ynnä kunnia on samassa paikassa saatavissa, eikä olisi kunniatonta kaatua itse maailman ja luomakunnan ääressä'.

34. 'Jos uudet heimot ja sen johdosta oudot sotajoukot olisivat asettuneet meitä vastaan, kehoittaisin teitä muitten joukkojen esikuvalla, mutta näin ollen laskekaa urhotöitänne sekä kysykää omia silmiänne. Nämä ovat ne, jotka viime vuonna voititte pelkällä sotahuudollanne, kun hyökkäyksellään yön pimeydessä yllättivät yhden legionan; nämä ovat kaikista Britanneista pelokkaimmat ja ovat juuri sen johdosta niin kauan jääneet eloon. Niinkuin rohkeimmat eläimet ryntäävät niitä vastaan, jotka metsiin ja saloihin tunkeutuvat, mutta pelokkaat ja heikot lähtevät pakoon jo metsästysseuran melusta, niin ovat ripeimmät Britannit aikoja sitten kaatuneet ja jäljellä on joukko kelvottomia pelkureita. Mitä siihen tulee että vihdoin olette heidät tavanneet, eivät he ole vastarintaan pysähtyneet, vaan ovat joutuneet satimeen; pulmallinen tila sekä jäätävä kuolemanpelko ovat kiinnittäneet heidän rivistönsä paikoilleen saadaksenne mainion kauniin voiton. Tehkää loppu sotaretkistä, päättäkää puoli vuosisata kunniapäivällä, näyttäkää isänmaalle ett'ei sotajoukon syyksi milloinkaan voi laskea sodan viivytyksiä tai kapinanaikeita'.

35. Jo Agricolan puheen kestäessä ilmeni sotamiestensä innostus, hänen puheensa loppua seurasi ääretön riemu ja heti riennettiin aseitten luo. Innostunein mielin kiiruhtavia miehiään hän jakoi siten, että jalka-apujoukot, joita oli 8,000 miestä, muodostivat vahvan keskustan ja että 3,000 ratsumiestä levisi sivustoille. Legionat seisoivat vallin edessä suureksi kunniaksi voitossa, jos taisteltaisiin roomalaista verta vuodattamatta, ja taasen avuksi, jos jouduttaisiin häviölle. Britannien sotajoukko oli herättääkseen samalla huomiota ja pelkoa asettunut korkeammille paikoille siten, että vain ensimäinen rivistö oli tasaisella maalla, mutta muut taajoissa riveissä ikäänkuin kohosivat tuolla ylenevällä harjanteella; kentän keskiosan täyttivät vaunutaistelijat meluten ja ajaen sinne tänne. Silloin Agricola, peläten että vihollisten ollessa ylivoimaisia samalla kertaa sekä edestä että sivuilta hyökättäisiin hänen väkensä kimppuun, asetti rivinsä hajalle, vaikka hänen rintamansa siten tuli jotenkin pitkäksi ja useat kehoittivat johdattamaan legionat apuun; taipuvaisempi kun hän oli toivoon sekä karaistu vastoinkäymisiä vastaan lähetti hän hevosensa pois sekä asettui jalkaisin sotamerkkien eteen.

36. Ensi yhteentörmäyksessä ampuivat toisiaan kaukaa, ja samalla kertaa kylmäverisesti kuin taitavasti Britannit isoilla miekoillaan ja lyhyillä kilvillään välttivät ja löivät syrjään meikäläisten heittoaseet sekä lennättivät itse suuren joukon heittokeihäitä, kunnes Agricola kehoitti batavilaiset kohortit sekä molemmat tungrilaiset ryhtymään käsikähmään paljain asein; tämä on heille sotapalveluksen pitkällisyyden johdosta tuttua sekä vihollisille outoa, heillä kun on pienet kilvet sekä isot miekat; Britannien kärjettömät miekat, näette, eivät kestäneet käsikahakassa eivätkä taistelussa ahtaalla alalla. Sen vuoksi kun Batavit alkoivat jaeskella iskuja, työntää kilvillä, iskeä kasvoihin sekä hakattuaan maahan ne, jotka seisoivat tasaisella maalla, rynnätä kukkuloille, niin muut kohortit pyrkien eteenpäin rajussa kilpailussa kaasivat maahan lähinnä olevat, ja varsin monet jätettiin voitonkiireessä virumaan puolikuolleina tai vahingottumattomina. Sillä välin ratsuväen-osastot, sen jälkeen kuin vaunusotijat lähtivät pakoon, yhtyivät jalkajoukkojen taisteluun. Ja vaikka saivat aikaan lyhyen kauhun, jäivät kuitenkin seisomaan vihollisten taajojen joukkojen takia noilla epätasaisilla paikoilla, ja meikäläisille oli jo taistelun muoto mitä vähimmin suotuisa, kun he seisoen vaivoin loivilla harjanteilla samalla kertaa työnnettiin syrjään hevosten ruumiin-liikkeiden johdosta, ja usein harhailevat vaunut sekä pelästyneet hevoset ilman ohjaajia joko edestä tai sivulta syöksyivät heitä vastaan, niinkuin pelko ne ajoi.

37. Ja Britannit, jotka tähän saakka taisteluun osaa ottamatta olivat asettuneet kukkulain harjuille sekä toimettomina eivät välittäneet meikäläisten vähäisestä lukumäärästä alkoivat: vähitellen astua alaspäin sekä kulkea voittavien Roomalaisten selän taa, mutta silloin Agricola, joka juuri tätä pelkäsi, lähetti tulevia vastaan neljä ratsuväen-osastoa, joita hän oli pidättänyt äkkiarvaamattomia käänteitä varten, ja mitä rohkeammin ne hyökkäsivät, sitä kiivaammin hän ajoi ne pakoon. Siten Britannien tuuma kääntyi heitä itseänsä vastaan ja päällikön määräyksestä osastot siirtyivät taistelulinjan etupuolelta sekä hyökkäsivät vihollisten joukon selkään. Mutta silloin tarjoutui aukeilla paikoilla suuri, hirveä näytelmä: ajettiin takaa, haavoitettiin, otettiin vankeja ja tapettiin ne, kun toiset saatiin. Silloin vihollisten aseelliset joukot, niinkuin heidän luontonsa oli, pakenivat harvojen edestä, muutamat aseettomat syöksyivät esiin sekä ryntäsivät kuolemaan. Kaikkialla oli aseita, ruumiita, runneltuja jäseniä ja maa verta täynnä, ja toisinaan voitetuissakin kostonhalua ja urhoollisuutta. Sen jälkeen kuin Roomalaiset lähestyivät metsiä, kokoontuivat viholliset niinikään sekä tuntien paikat ympäröivät ne, jotka takaa-ajajista ensinnä varomattomasti tunkeutuivat metsiin. Ja joll'ei Agricola kaikkialla läsnä olevana olisi antanut vahvojen kevyesti liikkuvien osastojen, niinkuin ajometsästyksessä tapahtuu, (sekä ratsuväkiparven, missä oli taajemmat paikat, hevoset vapaina,) tutkia seutua ja ratsujoukon tutkia harvempia metsiä, niin olisi jonkinmoinen tappio kärsitty liiallisen uskaliaisuuden takia. Mutta kun näkivät Roomalaisten järjestyneinä suljetuissa riveissä taasen ajavan takaa, kääntyivät he pakoon, eivät enää joukottain kuten ennen eivätkä toisiaan silmäillen, vaan harvalukuisina ja toisiansa varoen pyrkivät he etäisille tiettömille seuduille. Yö ja kyllästys teki lopun takaa-ajamisesta. Vihollisia tapettiin noin 10,000; meikäläisiä kaatui 360, näitten joukossa kohortin päällikkö Aulus Atticus, joka nuoruuden-innossa hevosensa hillittömyyden johdosta joutui vihollisten pariin.

38. Ja ainakin yö oli voittajien keskuudessa iloinen voitonriemun ja saaliin takia; Britannit taasen, harhaillen miesten ja naisten keskenään vaikeroidessa, laahasivat haavoitettuja, kutsuivat vahingottumattomia, jättivät kotinsa sekä vihan vimmassa ne itse sytyttivät, valitsivat piilopaikkoja ja jättivät ne heti kohta, ryhtyivät vuorostaan yhteisiin tuumiin sekä luopuivat jälleen niistä, masentuivat väliin nähdessään rakkaansa, mutta useammin kuitenkin kiihottuivat. On kyllin tunnettu, että muutamat ovat raivonneet vaimojansa ja lapsiansa vastaan ikäänkuin säälistä. Seuraava päivä osoitti voiton laadun koko sen laajuudessa: kaikkialla kuoleman hiljaisuus, autiot vuoret, kaukana suitsuavat rakennukset eikä yksikään olento vakoilijain tiellä. Kun Agricola lähettämällä niitä joka taholle, oli saanut tietää että oli vain epävarmoja merkkejä paosta sekä että viholliset eivät missään kokoontuneet joukottain, vei hän sotaväkensä Borestien maahan, koska hän ei tahtonut että sota leviäisi eri tahoille kesän lopussa. Saatuaan siellä panttivankeja käski hän laivastopäällikkönsä kulkea Britannian ympäri. Hänelle annettiin tähän tarkoitukseen tarpeellinen sotavoima ja pelottava huhu oli kulkenut edellä. Itse vei hän talvileiriin jalkajoukkonsa ja ratsuväkensä kulkien hiljaisessa marssissa, jotta uudet heimot pelästyisivät juuri pitkällisestä läpimatkasta. Ja samaan aikaan saapui laivasto Trucculensiseen satamaan,[21] jonne se suotuisan ilman ja maineen seuraamana palasi seurattuaan koko Britannian lähinnä olevaa rannikkoa.

Agricolan paluu Roomaan ja kuolema.

39. Vaikk'ei Agricola kirjeessään millään kerskaavaisuudella enentänyt asiain menoa, vastaanotti Domitianus tiedon siitä, kuten oli hänen tapansa, ulkonaisesti iloisena, mutta sydämessään huolestuneena. Hänellä oli, näette, tunto siitä, että äskettäin hänen valheellinen voittoretkensä Germanian kukistuksen johdosta oli ollut pilkan alaisena, kun hän ostolla hankki orjia, joitten muoto ja tukka muutettiin, jotta olivat sotavankien kaltaisia; mutta nyt ylistettiin äärettömästi todellista, suurta voittoa, jolloin monet tuhannet viholliset oli voitettu. Se oli etupäässä pelottava että yksityisen henkilön nimi kohosi hallitsijan yläpuolelle; turhaan oli julkinen puhetaito sekä kunniakas valtiollinen toiminta saatu vaikenemaan, jos nyt joku toinen anastaisi sotilaallisen kunnian; muu voitiin mitenkuten helpommin jättää huomioon ottamatta, mutta kelpo päällikön kykeneväisyys osoitti kykeneväisyyttä hallitsemaan. Sellaisten huolten vaivaamana nautittuaan kylliksi tavallisesta yksinolostaan -- mikä hänessä oli merkkinä julmasta päätöksestä --, katsoi hän sillä hetkellä parhaaksi antaa vihansa levätä, kunnes suosionosoitusten myrsky ja sotajoukon ihailu vähenisi; olihan Agricola vielä silloin Britannian johdossa.

40. Sentähden Domitianus antoi senaatissa määrätä Agricolalle triumfin kunniamerkit ynnä kunniapatsaan sekä kaikki, mikä yleensä annetaan voittokulun asemasta, lisäksi erittäin mairittelevilla sanoilla, ja päällepäätteeksi käski liittää viittauksen siitä, että Syyria oli maakuntana määrätty Agricolalle, se kun silloin ent. konsulin Atilius Rufuksen kuoleman johdosta oli vapaa sekä tärkeämmille miehille varattu. Useat ovat uskoneet että eräs salaisiin toimiin käytetty vapautettu orja oli Agricolan luo lähetetty viemään käskykirje, jolla Syyria hänelle suotiin, sellaisella määräyksellä että kirje jätettäisiin, jos Agricola vielä olisi Britanniassa; ja tämä vapautettu olisi itse Kanavalla kohdannut Agricolan, mutta puhuttelemattakaan häntä palannut Domitianuksen luo; olkoon tuo juttu tosi taikka hallitsijan luonteen mukaan keksitty ja kokoonpantu.

Sillä välin Agricola oli seuraajalleen jättänyt maakunnan rauhallisena ja turvattuna. Ja jott'ei hänen tulonsa herättäisi huomiota juhlallisen vastaanoton ja suuren väentulvan kautta, saapui hän välttäen ystäviensä suosionosoituksia yöaikaan pääkaupunkiin sekä yöaikaan keisarilliseen palatsiin, niinkuin oli käsketty; hänet otettiin vastaan hätäisellä suudelmalla ilman mitään puhuttelua sekä jätettiin nöyrien hovimiesten sekaan. Jotta hän toisenlaisilla avuilla peittäisi sotamainettaan, mikä vain on haitaksi tyhjäntoimittajien keskuudessa, antautui hän kokonaan levolle ja rauhalle, ollen vaatimaton ulkonaisessa esiintymisessään ja ystävällinen puheissaan sekä näyttäytyen ulkona vain yhden tai kahden ystävän seurassa, niin että varsin monet, joitten tapana on arvostella suuria miehiä ulkonaisen loiston mukaan, huomatessaan ja nähdessään Agricolan, etsivät syytä hänen maineeseensa, mutta vain harvat oikein tulkitsivat hänen menettelyään.

41. Tähän aikaan Agricola useasti Domitianuksen luona poissa olevana joutui syytösten alaiseksi, joista hän niinikään poissa olevana vapautettiin. Syynä hänen vaaralliseen asemaansa ei ollut mikään todellinen syyte tai valitus jostakin loukkauksesta, vaan hallitsijan viha ansioita kohtaan sekä miehen maine ynnä kehnoin laji vihamiehiä, nim. liehakoivat kiittelijät. Ja nythän seurasivat sellaiset ajat valtiolle, jotka eivät antaneet Agricolan joutua unohdukseen: niin monet sotajoukot Moesiassa ynnä Daciassa sekä Germaniassa ja Pannoniassa menetettiin varomattomuudesta tahi päällikköjen kelvottomuuden johdosta,[22] niin monet sotataitoiset miehet monine joukkoineen yllätettiin ja vangittiin eikä enää oltu huolissa valtakunnan rajasta ja Tonavan rannasta,[23] vaan legionain talvileireistä ja maakuntain omistuksesta. Kun siis häviöt seuraamistaan seurasivat ja joka vuosi oli surullisen kuuluisa kaatuneista ja tappioista, vaati kansan ääni Agricolaa päälliköksi, kaikkien vertaillessa hänen ripeyttään, järkähtämättömyyttään ja kokemustaan sodassa toisten päällikköjen saamattomuuteen ja pelkuruuteen. On kyllin tietty asia että tällaiset puheet kipeästi koskettelivat Domitianuksenkin korvia, kun paremmat hovilaiset rakkaudesta ja uskollisuudesta, kehnoimmat taasen ilkeydestä ja kateellisuudesta ahdistelivat muutenkin huonompaan taipuvaa hallitsijaa. Siten Agricola sekä omien ansioittensa johdosta että toisten virheiden tähden syöksyi maineensa tuottamaan turmioon.

42. Se vuosi oli nyt tullut, jolloin Agricolan piti vetää arpaa Afrikan ja Asian maaherrantoimesta, ja Civica Cerialiksen hiljattain tapahtunut teloitus oli hänelle varoittavana esimerkkinä sekä Domitianukselle ennakkotapauksena. Agricolan luokse tulivat muutamat hallitsijan ajatuksiin perehtyneet suorastaan kysymään, aikoisiko hän lähteä maakuntaa hallitsemaan. Ja alussa menetellen salaperäisemmin he kiittelivät levollista ja rauhallista elämää, sitten tarjosivat avustustaan hänen vapautuksensa puolustamiseksi, lopuksi aivan peittelemättä samalla kertaa antoivat neuvoja ja pelottelivat sekä pakoittivat hänet menemään Domitianuksen luo. Täysin harjaantunut teeskentelyyn hän kuunteli osoittaen kopeaa käytöstä Agricolan pyyntöjä vapautuksesta ja niihin suostuttuaan salli hän Agricolan esiintuoda kiitoksensa eikä hävennyt suosionosoituksensa katkeruutta. Kuitenkaan ei hän myöntänyt Agricolalle sitä palkkiota, mikä muuten annetaan prokonsulille ja minkä hän itse oli muutamille suonut, joko pannen pahaksi ett'ei tämä sitä pyytänyt tai tuntien pelkoa että näyttäisi ostaneen, mitä itse teossa oli kieltänyt. Omituista ihmisluonteelle on että vihataan sitä, jota on loukannut; Domitianus, joka tosiaan luonnostaan oli kärkäs vihaan ja samassa määrässä leppymätön kuin umpimielinen, lauhtui kumminkin Agricolan vaatimattomuuden ja varovaisuuden johdosta, hän kun ei itsepintaisuudella eikä turhamaisella vapaudentunnon osoittamisella jouduttanut kunniataan ja kukistustaan. Tietäkööt ne, joitten tapana on ihailla uppiniskaisuutta, että myöskin huonojen hallitsijain aikana saattaa olla mainioita miehiä ja että kuuliaisuus ja itsensähillitsemys toimeliaisuuden ja tarmokkuuden yhteydessä voi päästä semmoiseen kunniaan, johon varsin monet vastustusten kautta, mutta ensinkään hyödyttämättä valtiota, ovat päässeet huomiota herättävällä kuolemalla.

43. Hänen elämänsä loppu oli meille omaisille tuskallinen ja hänen ystävilleen katkera sekä herätti myös vieraissa ja tuntemattomissa osanottoa. Myöskin rahvas ja meidän väliäpitämätön kansamme tuli hänen kotiinsa ja hänestä puhuttiin sekä julkisilla paikoilla että seurapiireissä, mutta ei kukaan kuultuaan Agricolan kuoleman siitä iloinnut tahi sitä heti unohtanut. Surkuttelua lisäsi pysyväinen huhu siitä, että hänet oli myrkytetty; meillä ei ole siitä mitään varmuutta, jotta uskaltaisin sitä vakuuttaa. Muuten kävivät koko hänen sairautensa kestäessä ensimäiset hovilaiset ja uskotuimmat lääkärit useammin, kuin hallitsijan oli tapana lähettien kautta tiedustella, joko tuo johtui teeskennellystä osanottavaisuudesta tai urkkimishalusta. Kuolinpäivänä taasen, kuten varmasti tiedettiin, taudin eri muutokset ilmoitettiin hallitsijan määräämien pikalähettien kautta eikä kukaan uskonut että hänellä oli semmoinen kiire kuulla surusanomaa. Kuitenkin oli hän osoittavinaan surua käytöksellään ja kasvonilmeillään, vapaa kun nyt oli vihatusta henkilöstä sekä helpommin saattoi salata iloaan kuin pelkoaan. Kylläksi oli tunnettu että hän luettuaan Agricolan testamentin, jossa hän määräsi Domitianuksen oivallisen puolisonsa ja hellän tyttärensä kanssaperijäksi, oli ilmaissut ilonsa ikäänkuin kunnianosoituksesta ja tunnustuksesta. Niin sokaistu ja turmeltunut oli hänen mielensä alituisten imartelujen kautta, ett'ei hän ymmärtänyt jotta hyvä isä määräsi vain huonon hallitsijan perijäkseen.