Part 1

AGRICOLA

Kirj.

Cornelius Tacitus

Suom. T:ri K. J. Hidén Roomalaisen filologian dosentti

Helsingissä, Yrjö Weilin, 1904.

SISÄLLYS:

Alkulause. Cornelius Tacituksen elämä ja teokset.

Julius Agricolan elämä ja luonne:

Johdanto: 1-3 luvut. Agricolan elämä Britannian maaherratoimeen saakka: 4-9 luvut. Britannia ja sen valloitus: 10-17 luvut. Agricola Britannian maaherrana: 18-38 luvut. Agricolan paluu Roomaan ja kuolema: 39-45 luvut. Loppulause: 45-46 luvut.

Alkulause.

Si quid novisti rectius istis, Candidus imperti; si non, his utere mecum.

Horatius. Epist. I 6.

Tacituksen kyhäämä Agricolan elämäkerta jätetään täten ensi kerta suomalaisessa asussa yleisölle. Samoin kuin vast'ikään julkaistu Tacituksen Germanian suomennos, on Agricolankin käännös aikaisemmin yliopistollisilla luennoilla esitetty.

Suomennoksessani olen tarkasti seurannut latinalaista tekstiä etupäässä opiskelevain tarpeita silmällä pitäen; siksi käännöksen asu alkuteoksen vaikeasti tulkittavan kielimuodon vuoksi kaikin paikoin ei ole tullut niin tyydyttävä kuin olisin suonut. Melkein kaikkialla suomennokseni perustuu Yliopettaja, T:ri _Hj. Appelqvistin_ julkaisemaan tekstiin (Tacitus Germania och Agricola med förklaringar. Helsingfors 1899).

Kirjan alkuun on asetettu lyhyt esitys Tacituksen elämästä ja teoksista sekä käännökseen liitetty jotkut tarpeelliset selitykset.

Helsingissä, syyskuulla 1904.

_K. J. Hidén_.

Cornelius Tacituksen elämä ja teokset.

Vaikka Tacituksen kirjallinen merkitys aikaisin tunnustettiin, on jälkimaailmalla perin vaillinaiset tiedot hänen elämänvaiheistaan. Emme tunne hänen syntymävuottaan (siksi on oletettu v. 55 tai 56 j.Kr.), emme hänen syntymäpaikkaansa emmekä hänen kuolinvuottaan, emme edes varmuudella täydellisesti tiedä hänen nimeään. Eräs kirjailija keisarivallan loppupuolella Apollinaris Sidonius mainitsee hänet Gaius-etunimellä ja samoin jotkut muut, mutta hänen teostensa vanhimpaan käsikirjoitukseen on nimi Publius merkitty ja sitä pidetään nykyjään oikeana. Yleensä saamme tyytyä niihin varsin niukkoihin tiedonantoihin, mitkä tavataan Tacituksen ja hänen läheisen ystävänsä Plinius nuoremman kirjoitelmissa.

Kaikesta päättäen Tacitus kuului ylhäiseen ja arvossa pidettyyn sukuun. Hänen isänsä oli luultavasti eräs roomalainen ritari Cornelius Tacitus, jonka Plinius vanhempi kertoo olleen Belgica-maakunnan prokuraatorina. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan sai Tacitus huolellisen kasvatuksen. Niinkuin sen ajan nuoret Roomalaiset tutki hän ahkerasti lakitiedettä, filosofiaa ja puhetaitoa voidakseen sittemmin menestyksellä astua valtion palvelukseen. Muiden muassa hän oman kertomuksensa mukaan kuunteli Marcus Aperia ja Julius Secundusta, jotka siihen aikaan olivat Rooman kuuluisimmat puhujat, ja nautti luultavasti myös Quintilianuksen opetusta retoriikassa. Siten hän itse vähitellen tuli kuuluisaksi asianajajaksi ja kokosi ympärilleen joukon oppilaita. Jotenkin nuorena hän meni v. 78 j.Kr. naimisiin Cn. Julius Agricolan tyttären kanssa.

Valtiollisista toimistaan Tacitus kyllä itse puhuu, mutta niin epäselvästi, että emme täydellä varmuudella saata tietää mitään niistä. Otaksutaan että hän Vespasianuksen aikana tuli quaestoriksi ja sitten Tituksen hallitessa joko aediliksi tai kansantribuniksi. Domitianus teki hänet praetoriksi ja sen ohessa 15-mieskollegion (pappisveljistön) jäseneksi. Sellaisena hän otti osaa siihen vuosisataisjuhlaan, jonka keisari v. 88 toimeenpani. Vähää myöhemmin v. 90 jätti Tacitus Rooman ja palasi vasta appensa Agricolan kuoltua v. 93. Sinä aikana hän oli jossakin toimessa, mutta emme tiedä missä.

Roomaan palattuaan Tacitus yleensä pysyttäytyi syrjässä välttääkseen Domitianuksen epäluuloa. Kun Domitianus oli kukistettu, tuli Tacitus konsuliksi v. 97 L. Verginius Rufuksen jälkeen ja piti myös hautajaispuheen hänen kunniakseen. Sitten mainitaan hänen nimensä v. 100, kun hän ystävänsä nuoremman Pliniuksen kanssa esiintyi Afrika-maakunnan asujanten avustajana heidän syyttäessään ent. prokonsulia Marius Priscusta rahainkiskomisista, jolloin Marius tuomittiin syylliseksi. Lisäksi muuan äskettäin löydetty piirtokirjoitus osoittaa, että hän Trajanuksen aikana oli Asian prokonsulina (maaherrana). Mitään enempää emme tiedä hänen toimistaan valtion palveluksessa. Arvellaan hänen kuolleen keisari Hadrianuksen ensi hallitusvuosina.

Aikaisin Tacituksen teoksista on luultavasti _Dialogus de oratoribns_ (Keskustelu puhujista), jossa hän esittää syyt puhetaidon rappeutumiseen keisarien aikana. Ainettaan on tekijä käsitellyt hyvinkin viehättävästi ja luontevasti, jotta kirjanen syystä on luettu Rooman kirjallisuuden parhaimpiin tuotteisiin. Kuitenkin on usein väitetty ett'ei Tacitus olisikaan tämän kirjan tekijä, koska se tyyliltään monessa suhteessa suuresti eroaa hänen muista teoksistaan. Sen johdosta ovat jotkut otaksuneet että Tacitus jo nuoruudessaan noin v. 80 olisi teoksen sepittänyt.

Ennenkuin Tacitus ryhtyi suurempiin teoksiinsa, julkaisi hän melkein samaan aikaan v. 98 kaksi kirjasta. Ensiksi julkaisi hän appensa Agricolan elämäkerran. Tämä on historiallinen ylistyskirja, missä tekijä varsin laajasti kuvailee Agricolan seitsenvuotista maaherranaoloa Britanniassa liittäen arvokkaita tiedonantoja tästä maasta ja sen kansoista.

Toinen samana vuonna ilmestynyt kirjanen on _Germania_. Tällä kansatieteellis-maantieteellisellä tutkielmalla Tacitus tahtoi kiinnittää kansalaistensa huomiota Germaneihin, joitten tulevaa suurta merkitystä maailmanhistoriassa tarkkasilmäinen valtiomies sekä harras isänmaanystävä vaistomaisesti huolestuneena aavisteli.

Sitten seurasi suurisuuntainen teos _Historiae_, jossa Tacitus kuvaili omaa aikaansa Galbasta Domitianuksen kuolemaan, siis etupäässä flavilaisen suvun historiaa. Tästä luultavasti 14 kirjaa käsittävästä teoksesta on vain osa säilynyt.

Toisessa pääteoksessa, jota tavallisesti kutsutaan _Annales_ (Vuosikirjat), kerrotaan tapaukset Augustuksen kuolemasta Neron kuolemaan. Sitä oli kaikesta päättäen 16 kirjaa; ainoastaan osa on tallella.

Sen lisäksi Tacitus aikoi käsitellä Augustuksen historiaa sekä kuvata Neron ja Trajanuksen hallitusta, mutta kuolema esti hänet siitä.

Tacitus noudattaa historiallisissa teoksissaan pragmatista (psykologista) katsantotapaa: hän ei tyydy yksinomaan kuvaamaan tapauksia, vaan koettaa myös selvitellä niitten syitä ja yhteyttä sekä ihmisiin että ulkonaisiin oloihin nähden. Hänen nuoruutensa ja miehuutensa aika kauheine ja turvattomine oloineen oli kuitenkin siinä määrässä painanut hänen mieleensä synkän katkeruuden, jotta hän yleensä kaikkialla näkee vain kehnoutta ja halpamaisuutta sekä sen takia tietämättäänkin värittää esitystään. Hänen kielessään on tosin henkisen pilaantumisen merkkejä havaittavissa, mutta intohimoisessa, pingoitetussa niukkuudessaan runollisine vivahduksineen ynnä lennokkaine sanoineen se vaikuttaa valtavasti syvemmälti ajattelevaan lukijaan.

JULIUS AGRICOLAN ELÄMÄ JA LUONNE

Johdanto.

1. Kuuluisain miesten tekojen ja tapojen kertominen jälkimaailmalle oli muinoin tavallista eikä edes meidän päiviemme suku, vaikka onkin väliäpitämätön nykyajan tapahtumista, ole sitä unohtanut, kunhan joskus suuri ja loistava ansio voitollisena on kohonnut yli tuon pienille ja suurille yhteiskunnille yhteisen paheen, yli väliäpitämättömyyden siveellisestä arvosta ja kateuden. Mutta kuten esi-isiemme aikana oli helppo suorittaa muistettavia tekoja sekä siihen oli vapaa tilaisuus, niin mainioimmat nerot ilman puolueellisuutta ja imartelematta ryhtyivät ansiokkaan muistoa ikuistuttamaan yksin hyvän omantunnon palkasta. Ja useatkin pitivät oman elämänsä esittämistä pikemmin luottamuksena omaan arvoonsa kuin ylimielisyytenä, eikä se eräälle Rutiliukselle tai Scaurukselle tuottanut vähempää luotettavaisuutta tai ollut pahennukseksi heille.[1] Siten ansioita niihin aikoihin parhaiten arvostellaan, jolloin esteettömimmin esiintyvät. Mutta nyt on minun täytynyt pyytää anteeksi aikoessani vainajan elämää kuvata, jota en olisi pyytänyt, jos olisin tahtonut esiintyä syyttäjänä. Siihen määrään julmat ja ansioille epäsuotuisat ajat olemme läpikäyneet.

2. Vielä luemme, että, kun Arulenus Rusticus oli ylistänyt Paetus Thraseaa sekä Herennius Senecio Helvidius Priscusta, oli se ollut hengenrikos ja oli raivottu sekä itse kirjoittajia että lisäksi niitten kirjoituksia vastaan,[2] kun annettiin poliisi-virkamiehille toimeksi polttaa vaalipaikalla, itse torilla, niin kuuluisain miesten hengentuotteita. Tietysti sillä tulella luultiin voitavan tukahuttaa Rooman kansan ääntä, senaatin vapaudentunnetta ja ihmissuvun arvostelua, kun lisäksi viisaustieteen opettajat ja kaikki jalot harrastukset kirottiin maasta, ett'ei mitään ihanteellista missään sattuisi olemaan. Olemme tosiaan antaneet suuren todistuksen kärsivällisyydestämme; ja niinkuin vanha aika on kokenut vapauden äärimäisyydet, niin me olemme kokeneet orjuuden, kun vakoilemisjärjestelmän kautta myös vapaa sana- ja ajatusvaihto riistettiin. Olisimme kadottaneet itse muistamiskyvyn vapaan sanan kera, jos vallassamme olisi ollut yhtä paljon unohtaminen kuin vaikeneminen.

3. Nyt vasta elämä palautuu; mutta vaikka keisari Nerva heti ylen onnellisen hallituskautensa ensi alussa on yhteen liittänyt kaksi kauan yhdistämätöntä seikkaa, nim. yksinvallan ja vapauden, ja Nerva Trajanus päivä päivältä lisää aikamme siunausta eikä yleinen turvallisuus tunne ainoastaan toivoa ja kaipausta, vaan myös on omaksunut varmaa luottamusta kaipauksensa täyttymisestä, niin inhimillisen epätäydellisyyden mukaisesti parannuskeinot hitaammin vaikuttavat kuin paheenainekset; ja niinkuin ruumiimme vain hiljalleen varttuvat, mutta yht'äkkiä sortuvat, niin helpommin voidaan neroja sekä tieteellisiä harrastuksia tukahuttaa kuin jälleen eloon herättää: sillä juuri mieltymys toimettomuuteen hiipii huomaamatta meihin ja aluksi vihattu paikalla-oleminen tulee rakkaaksi. Ja vielä, jos nyt 15 vuoden aikana, mikä ihmiselämässä on pitkä jakso, useat ovat hävinneet satunnaisten kuolemantapausten kautta sekä rohkeimmat hallitsijan julmuuden johdosta ja me harvat jälkeen jääneet, niin sanoakseni, olemme jääneet eloon sekä muitten jälkeen että myös itsemme jälkeen, kun keskeltä elämäämme, näette, on riistetty niin monta vuotta, joiden kuluessa me nuoret hiljaisuuden vallitessa olemme päässeet vanhuuden-ikään ja vanhukset melkeinpä umpeen kuluneen elämänsä loppuun. Ja kuitenkin se on minulle suureksi iloksi, kun olen kyhännyt vaikkapa koruttomalla ja yksinkertaisella kielellä entisen orjuuden-ajan muistokirjan sekä todistuskappaleen nykyisestä onnellisesta tilasta. Sillä välin tämä kirja, joka on määrätty appeni Agricolan kunniaksi, ollen lapsellisen rakkauden osoitus, saapi kiitosta tahi ainakin anteeksi-antoa osakseen.

Agricolan elämä Britannian maaherratoimeen saakka.

Gnaeus Julius Agricolalla, joka oli syntynyt Forum Julii'n vanhassa, kuuluisassa siirtokunnassa,[3] oli kumpaiseltakin puolelta isoisänä keisarillinen prokuraatori, mikä osoittaa ritarinarvoa. Hänen isänsä Julius Graecinus, senaatorinarvoinen mies, oli tehnyt itsensä tunnetuksi kaunopuheisuuden ja filosofian harrastuksestaan sekä oli juuri näitten ominaisuuksien johdosta ansainnut keisari Gaiuksen vihaa;[4] sillä hän sai käskyn esiintyä syyttäjänä Marcus Silanusta vastaan ja surmattiin, kun hän siitä oli kieltäytynyt.[5] Hänen äitinsä oli Julia Procilla, harvinaisen siveä nainen. Kasvatettuna tämän huolellisessa hoivassa vietti hän lapsuuttaan ja nuoruuttaan kaikenpuolisesti viljellen jaloja harrastuksia. Hänet pidätti viettelyksen kiusauksista oman hyvän, terveen luonteensa ohessa myös se seikka, että hän heti lapsena sai olinpaikkansa ja opetuksensa Massiliassa, missä paikassa kreikkalainen sivistys ja maalaiskaupungin yksinkertaisuus oivasti yhtyivät.[6] Muistan hänen usein itse kertoneen ensi nuoruudessaan syventyneen filosofian tutkimiseen kiivaammin kuin oli luvallista Roomalaiselle ja lisäksi senaatorille, mutta että hänen äitinsä järkevyys oli hillinnyt hänen tulista intoaan. Sillä hänen laajasuuntainen ja korkealle pyrkivä neronsa tavoitteli suuren, ylevän maineen kaunista ihannetta tulisemmin kuin varovaisuus vaati. Sitten iän mukaan tullut järkevyys tyynnytti hänen mieltään ja hän pidätti itsellensä filosofiasta itsensähillitsemisen kyvyn, mikä on juuri vaikein taito.

5. Ensimäiset alkeet leirielämään nähden hän suoritti Britanniassa huolellisen ja varovaisen päällikön Suetonius Paulinuksen mieleen, kun tämä oli valinnut hänet majatoverikseen tutustuaksensa häneen. Eihän Agricola menetellyt vallattomasti nuorten tapaan, jotka väärinkäyttävät sotaelämää irstaisuuteen, eikä hän huolimattomasti käyttänyt upseeriasemaansa eikä kokemattomuuttansa huvituksien ja loman saavuttamiseksi, vaan hän tahtoi oppia tuntemaan maakuntaa, tulla tutuksi sotajoukolle, oppia kokeneilta sekä seurata parhaitten esimerkkiä, hän ei tavoitellut mitään ylvästelläkseen, ei kieltäytynyt mistäkään pelon vuoksi ja toimi samalla varovaisesti ja tarmokkaasti. Eikä Britannia tosin milloinkaan muuten ollut levottomampi tai sen omistus enemmän epävarma; veteraanit olivat tapetut, siirtokunnat poltetut, sotajoukot hävitetyt; silloin saatiin taistella pelastuksesta, sitten vasta voitosta. Vaikka tämä kokonaan toimitettiin toisen ohjeitten ja johdon mukaan ja koko ratkaisu sekä kunnia maakunnan takaisin valloittamisesta tuli päällikön osalle, niin antoi se nuorelle miehelle taitavuutta, kokemusta ynnä kiihotusta ja hänen mielensä valtasi halu sotamaineen saavuttamiseen, mikä halu oli epämieluinen aikoina, jolloin etevistä vallitsi nurja luulo eikä ollut vähempi vaara paljosta maineesta kuin pahasta.

6. Sittemmin hän matkusti pääkaupunkiin ryhtyäkseen hallintotoimiin sekä nai Domitia Decidianan, joka kuului loistavaan sukuun; ja tämä avioliitto tuli hänelle kunniaksi ja tueksi pyrkiessään korkeampaan asemaan. He elivät ihmeellisessä sopusoinnussa, keskinäisessä rakkaudessa kumpikin asettaen toisen etusijaan, missä tapauksessa kuitenkin hyvässä aviovaimossa on sitä enemmän ansiota, kun sitä vastoin toisessa tapauksessa pahassa on enemmän vikaa.

Quaestorina sai hän arvan kautta osakseen Asian maakunnan ja prokonsuliksi Salvius Titianuksen; ei kumpikaan näistä seikoista häntä turmellut, vaikka maakunta olikin rikas sekä väärinkäyttöihin houkutteleva ja prokonsuli, ollen valmis kaikenlaiseen ahneuteen, rajattomalla myöntäväisyydellä olisi suostunut hankkimaan keskinäisen vääryyden-salaamisen. Siellä hän sai tyttären, joka samalla oli tueksi kuin lohdutukseksi; sillä ennen syntyneen pojan hän pian kadotti. Sitte hän levossa ja rauhassa vietti quaestorin- ja kansantribunin-toimen välisen vuosikauden ja myös tribunivuotensa tuntien Neron ajat, jolloin toimettomuus merkitsi viisautta. Samanlainen hiljainen meno oli hänen praetorinajallaan, sillä oikeustoimi ei ollut tullut hänen osakseen. Juhlaleikit ja virkaansa kuuluvat muodolliset toimet suoritti hän noudattaen keskitietä järjellisen säästäväisyyden ja ylellisyyden välillä, jotta hän ollen kaukana tuhlaavaisuudesta pikemmin sai tunnustusta. Sen jälkeen Galba valitsi hänet ottamaan selkoa temppelilahjoista ja hän sai erittäin huolellisella tutkimisella aikaan, ett'ei valtion tarvinnut tuntea ryöstöä kenenkään muun puolelta kuin Neron.

7. Seuraava vuosi tuotti hänen sydämelleen ja kodilleen kovan vamman. Sillä kun Othon laivaväki, kulkien kuritta ympäri, vihollisen tavoin hävitti Intimiliumia (mikä on osa Liguriaa),[7] tappoi se Agricolan äidin hänen omalla tilallaan sekä hävitti itse maatilat ynnä suuren osan hänen perintöään, mikä juuri oli ollut aiheena verenvuodatukseen. Kun nyt Agricola matkusti täyttääkseen velvollisuutensa lapsena, yllätti hänet huhu siitä, että Vespasianus tavoitti korkeinta valtaa, ja hän kääntyi heti hänen puolellensa.

Hallitusta sekä pääkaupungin oloja hoiti alussa Mucianus, kun Domitianus vielä oli aivan nuori sekä isänsä korkeasta asemasta omisti itselleen ainoastaan vapauden irstaisuuksiin. Kun hän oli lähettänyt Agricolan kutsunnan toimittamiseen ja tämä oli toiminut tunnollisesti ja tarmokkaasti, hän asetti hänet 20:nnen legionan päälliköksi, joka vastenmielisesti oli ryhtynyt valansa tekemään ja jonka edellisen päällikön kerrottiin toimivan kapinallisesti; se oli, näette, myös konsulinarvoisille maaherroille liian mahtava ja pelottava eikä praetorinarvoinen päällikkö ollut kykenevä sitä hillitsemään; oli epätietoista oliko vika hänessä vai sotamiesten luonteessa. Siten samalla valittu jälkeläiseksi kuin tuomariksi hän osoitti harvinaista vaatimattomuutta, esittäen huomanneensa ne kelvollisiksi, sen sijaan että hän ne oli siksi saattanut.

8. Siihen aikaan Vettius Bolanus johti Britanniaa leppeämmin kuin soveliasta on hurjaan maakuntaan nähden. Agricola hillitsi tarmokkuuttaan sekä tulisuuttaan, jott'ei hän liiaksi esiintyisi, tottunut kun oli kuuliaisuuteen sekä yhdistämään etunsa ja velvollisuutensa. Pian sen jälkeen Britannia sai maaherrakseen konsulinarvoisen Petilius Cerialiksen. Nyt oli kunnolla vapaa tilaisuus mainiotöihin, mutta aluksi Cerialis antoi hänen ottaa osaa vain vaivoihin ja vaaroihin, sen jälkeen myös kunniaan; usein hän asetti hänet sotajoukon-osaston etunenään koetteeksi ja toisinaan hänen onnistuttuaan myös isompien joukkojen johtoon. Eikä Agricola milloinkaan urotöistään kerskannut oman maineen saavuttamiseksi; alkuunpanijan ja päällikön kunniaksi jätti hän menestyksen niinkuin ala-arvoinen konsanaan. Siten esiintyen kunnollisuudella toimeenpanemisessa sekä vaatimattomuudella kertoessaan pysyi hän vapaana kateesta, mutta ei kuitenkaan kunniasta.

9. Legionan-päällikkyydestä palatessaan kohotti hänet jumaloittunut Vespasianus patriisein joukkoon, ja asetti hänet sitten Aquitanian maakunnan johtoon,[8] mikä oli varsin loistava arvopaikka sekä hallintotointen paljouden johdosta että katsoen siihen toivoon konsulaatista, johon hänet oli määrännyt. Useimmat luulevat sotilashenkilöiltä puuttuvan hienoutta, koska oikeudenhoito sotaelämässä on riippumaton ja vähemmän tarkka sekä käsittelee enimmät asiat nopeasti eikä kehitä siviiliasioissa tarvittavaa kekseliäisyyttä. Agricola toimi luonnollisen ymmärtäväisyytensä johdosta taitavasti ja oikeudellisesti, vaikka oli kysymys rauhallisista kansalaisista. Lisäksi oli sekä virkatoimiin että lepoon aikaa määrätty; kun käräjät ja oikeudenistunnot vaativat, oli hän vakava, tunnollinen ja ankara, mutta useammin kuitenkin lempeä; kun virkatoimi oli täytetty, ei ollut enää mitään jälkeä virkavaltaisuudesta; hän oli vapaa ankarasta olemuksesta, ylpeydestä ynnä ahneudesta. Eikä ystävällisyys vähentänyt hänen arvokkuuttaan tai ankaruus rakkautta häneen, mikä tosin on perin harvinaista. Rehellisyyden ja nuhteettomuuden mainitseminen semmoisessa miehessä olisi vääryys hänen luonteenominaisuuksiansa kohtaan. Ei hän pyytänyt edes mainetta, jota usein myös kelpo miehet tavoittelevat, esiintuomalla kuntoaan tai käyttäen tekosyitä: ollen kaukana kateellisuudesta virkatovereitansa kohtaan, kaukana kilvoittelusta prokuraattorien kanssa piti hän voittajaksi pääsemistä kunniattomana sekä tappion kärsimistä rumana.

Vähemmän kuin kolme vuotta hänet pidettiin siinä toimessa ja kutsuttiin sitten takaisin heti toivolla päästä konsuliksi, sen huhun seuratessa että Britannia hänelle annettaisiin maakunnaksi, ei ensinkään hänen omien puheittensa johdosta, vaan siksi että häntä pidettiin oikeana miehenä. Ei huhu aina erehdy, toisinaan se myös on oikeaan osunut. Ollen konsulina hän silloin, nuorukaiseksi tultuani, kihlasi minulle oivakuntoisen tyttärensä sekä antoi hänet konsuliaikansa jälkeen minulle puolisoksi; ja pian sen jälkeen tuli hän Britannian maaherraksi saaden lisäksi pontifexin papillisen arvon.

Britannia ja sen valloitus.

10. Britannian asemasta ja kansakunnista, joista useat kirjailijat ovat kertoneet, aion puhua, en joutuakseni vertailuun huolellisuudestani ja kyvystäni, vaan syystä että se nyt vasta on täydellisesti voitettu; siten kerrotaan nyt historiallisella tarkkuudella, mitä edeltäjäni vielä tuntematta asioita ovat kaunopuheisesti koristelleet.

Britannia, ollen suurin niistä saarista, joita Roomalaisten maantieto käsittää, leviää asemaltaan ja suunnaltaan idässä Germaniaan, lännessä Hispaniaan päin ja on etelässä myös Gallian näkyvissä; sen pohjoisosia huuhtoo laaja ja aukea meri, maita kun ei ole ensinkään vastassa. Koko Britannian muotoa ovat Livius sekä Fabius Rusticus -- joista edellinen on kaunopuheisin vanhoista ja jälkimäinen uusista kirjailijoista -- vertailleet pitkulaiseen laattaan tai kirveeseen. Ja sillä onkin sellainen muoto ilman Caledoniaa,[9] josta syystä huhu on sen siirtänyt koko maahan; mutta rannikon ikäänkuin jo loppuessa ulkonee ääretön, epätasainen maa-ala, mikä ikäänkuin kiilaksi kärjistyy.

Tämän äärimäisen meren rannikon ympäri roomalainen laivasto silloin ensi kerran purjehti sekä näytti toteen että Britannia on saari, ja samalla kertaa se keksi siihen aikaan saakka tuntemattomat saaret, niin kutsutut Orcadit, sekä kukisti ne.[10] Thule ainoastaan etäällä havaittiin siitä syystä, että vain siihen asti oli määrä lähteä ja talvisaika oli lähellä.[11] Mutta liikkumatonta ja soutajille hankalaa merta, kuten kerrotaan, eivät edes tuuletkaan suuresti kohota, luultavasti sen johdosta, että maat ja vuoret, mitkä myrskyilmoja aiheuttavat ja edistävät, ovat harvinaisemmat ja tuon yhtenäisen meren syvä vesi hitaammin joutuu liikkeelle. Tämän teoksen tarkoituksena ei ole tutkia valtameren luonnetta ynnä sen nousua, ja useat ovatkin siitä kertoneet; vain yhden seikan mielin lisätä, ett'ei meri missään laajemmalti leviä, että se joka taholle kuljettaa paljon merivirtoja, ett'ei se vain rantaan saakka nouse tai laske, vaan virtailee syvälle ja leviää sekä kohoilee harjanteillekin ja vuorille, ikäänkuin se olisi omalla alallaan.

11. Muuten ei ole ensinkään tunnettu -- niinkuin on laita sivistymättömissä kansoissa --, minkälaiset ihmiset ensinnä ovat Britanniassa asuneet, maassa syntyneet tai maahan tulleet. Ruumiinmuoto on monenlainen ja siitä saatetaan vetää eri johtopäätöksiä. Sillä Caledonian asukkaiden punertava tukka sekä rotevat jäsenet puhuvat niitten germanilaisen syntyperän puolesta; Silurien[12] ahavoittuneet kasvot, useimmiten kiharat hiukset ja niitten asema Hispaniaa vastapäätä tekee luotettavaksi että Iberit muinoin ovat kulkeneet meren poikki sekä anastaneet nuo asuinpaikat; ne, jotka Galleja lähinnä asuvat, ovat myös niiden näköisiä, joko sen johdosta että yhteisen sukuperän vaikutus vielä kestää tai että noissa päinvastaiseen suuntaan etenevissä maissa ilmasto on antanut väestölle samanlaisen ruumiinmuodon. Ylipääten kuitenkin on luultavaa että Gallit ovat valtaansa ottaneet tuon lähellä olevan saaren. Tavataan niitten pyhät toimitukset sekä uskonnolliset käsitykset; kieli ei ole suuresti erilainen; vaarojen tavoittelemisessa on heillä yhtäläinen rohkeus sekä vaarain uhatessa yhtäläinen pelko niitä välttääkseen. Britannit osoittavat kuitenkin enemmän sotaintoa, heitä kun ei pitkällinen rauha vielä ole veltostuttanut. Sillä olemmehan kuulleet että Gallitkin ovat sodissa kunnostaneet itseään; sitten velttous valtasi heidät rauhan tultua, samalla kuin yhdessä vapautensa kanssa menettivät urhoollisuutensa. Täten kävi niitten Britannien, mitkä muinoin voitettiin; muut ovat edelleen, niinkuin Gallit olivat.

12. Jalkaväessä on heidän voimansa, muutamat kansakunnat taistelevat myös vaunuilla. Vaunujen ohjaaja on suuremmassa arvossa, sillä alustalaiset suorittavat taistelun. Ennen muinoin he olivat kuninkaitten alaisia, nyt hajaantuvat puolueharrastusten johdosta päämiestensä kesken. Eikä mikään seikka ole meille hyödyllisempi niin voimakkaita heimoja vastaan kuin se, ett'eivät yhteisesti neuvottele. Harvoin on kahdella tai kolmella valtiolla kokouksensa yhteisen vaaran häätämiseksi; siten taistelevat yksitellen ja joutuvat kaikki alakynteen.