Part 24

Onnettoman sodan kautta kun huomaa Turnus Latinoin mielen lannistuneen ja hänt' täyttämähän lupaustaan ilmesti vaadittavan, hän raivoopi levotonna, kiihtyen mielessään. Kuten puunialais-ketomailla, rintaan metsästäjäin kädest' aimon saatua haavan, 5 leijona taisteluhun varustaupi ja telmien vatkaa niskalla harjaa tuuheata' sekä pyytäjän keihään pirstoo tarttunehen pelotoinn', äräten verisuisna; näin juur kiihtynehen Turnon raju luontokin yltyy. Sitten näin nimeää kuninkaalle ja närkäsnä alkaa: 10 "En enähän minä estele eik' arat Dardanot syytä taannuttamaan sanojaan saa eik' valaliittonsa kieltää. Käyn käsin. Laitappas, isä, uhraten laillinen liitto! Tai tuon aasialaisen Dardanon karkurin paiskaan Tuonelahan kädelläin (sen nähköhöt veltot Latinot), 15 kaikkien erhetyksen kun yksin ma kalvalla torjun; tai maan voittakohon ja Lavinia puolisons' olkoon!" Tyynenä mieleltään nyt vastaa hälle Latinus: "Oi jalo miehuinen, jota kiivaammin sua uljuus yllyttää, mun velvollisuutena senp' enemmin on 20 neuvoa, senp' enemmin varottain koko vaarasi näyttää! Sull' isän Daunon valtiot on, useat ovat linnat vallottamanne; en kultaa enk' toveruutta ma kiellä; neitoja muitakin on Latiossa ja Laurento-maassa, jotk' ovat yht' etevät suvultaan. Suo vilppiä paitsi 25 katkeran totuuden julistaan' ja se mielehes kätke! Entisist' yljistä kellenkään mua lapseni kihlast' ennustain jumalat sekä ihmiset kielsivät kaikki. Vaan sukulaisuus kuin sinun lempiminen minut saatti, puolison myös valitus kaikk' estehet poistamahan pois, 30 kun kävin kiellettyyn sotahan lupaukseni rikkoin. Minlainen kova onni, mi tuomio tuost' mua, Turnus, vainovi, näet sinäkin, -- mitä vaivoja mie enin kärsin. Tuskinpa linnassakaan kaks kertaa lyötynä aivan Italian pelastimme me toivon, -- on vertamme lämmin 35 viel' Tiberin joki, kentätkin isot valkosna luista. Miks usehin epäröin? Mikä raivo mun mieleni muuttaa? Heitä jos Turnon kuoltua tahdon liittohon voittaa, -- miks en säilyessään pikemmin lopettais kahakoita? Minkäpä heimommekin, Rutulot, mitä kertosi muukin 40 Italia, sinut jos nyt sallisin syöksyä surmaan, -- Onni min estäköhön! --, kun lastani puolisoks pyydät? Muistappas sodan vaihettelusta ja armahda vanhaa taattoas, jonk' olet nyt suremaan kotihin etähälle jättänyt Ardeahan!" -- Pakinast' ei raivosa Turnus 45 huolinut, mut enemmin vain lohdusta yltyen kiihtyi. Kohta kun harmiltaan hän lausua voi, täten alkaa: "Murhees, puolestain, parahin, jota kannat, ma pyydän, heittäös, kunnian kun etehen mun kuollani sallit! Emme mekään tehotont', isä, keihoa emmekä peistä 50 visko ja juoksemahan veren saa myös meidänki isku. Kauas haltiatar emons poistuva on, joka multa karkoavan lymyttäis sekä kätkisi pilvien peittoon!" Vaan pelästyin kuninkaatar uudesta tappelun laista itki ja intoista vävyään est', uhkaten kuolla: 55 "Turnus, kyynelten sua kautta, jos arvo Amatan mieltäsi koskevi yhtään, sie minun ainoa toivo, vanhuutein kivun hoiva, Latinon arvo ja valta luona min on, johon myös koko huoneemme nojauntuu, -- yhtä ma pyydän: luopuos taistosta Teukroja vastaan! 60 Kohtalot millaiset sua kohtaavat tapellessas, Turnus, ne kohtaavat muakin. Heti tään elon kurjan heitän enk' Aeneast' vävyn' nähdä ma vankina tahdo." Nää emon pyynnöt Lavinia kuuli ja kyynelillänsä poskia kostuttaa ihanoit': äkistäänp' punerrusta 65 kuumana nousi ja kasvojen hehkuvien yli lensi: niinkuin Indian norsunluuta kun jos joku tahtoo purppurin kaunistaa, kuni valkein liljojen kesken hehkuvat ruusut; sen väriset oli neitosen kasvot. Rakkaus vaivaa tuota, kun neitohon katsehens luopi; 70 kiivammin sotahan halajaa ja Amatalle lausuu: "Ällös kyynelilläs, anon, taikkapa uumoen moista sie mua saata, kun sodan yrmeän taistohon lähden, oi emo; eip' olekkaan minun vallassa kuoloan' estää! Viestini airut vie, Idmon, Frygien tyrannille, 75 s'ehk'ei mielehens oiskaan: juur kun huomenna Koitar rattahineen rusevin' ajaen alottaa rusotella, s'ett' ei Teukroja veis Rutuloin etehen! Sotilakko Teukroill' kuin Rutuloill' olev' on! Sodan taistomme päättää. Kentällä päätettäköön, omakseen ken Lavinian saapi!" 80 Kun oli nää sanonut, hän äkkiä läks asuntoonsa, oivia vaadittuaan hepojaan etehens, ihannellen katsovi, jotka Pilumnolle lahjaks soi Orithyia; valkeudellaan nää lumen, juoksulla tuulenki voitti. Seisovat ympärillään vireät ajurit, taputellen 85 rintoa kämmenillään sekä kammaten jouhista harjaa. Sitte hän kullasta kuin valinvaskesta valkeast' tönkän pantsarin viskaisee olilleen sekä luoksensa ottaa miekan ja kilven ja myös punatöyhtöisen kypäränki: miekan, min Daunollen isäll' olj tulenvaltias herra 90 tehnyt ja kiillottanut helokkaaks stygilaisella veellä. Voimakkaast' ison keihään tempavi sitte, mi pantu keskelle huonettaan oli aimoa patsasta vastaan. Aktorin Aurunkon tärisyttävi saalista norjaa näin nimeten: "Hei sie, mik' et kutsumustan' ole koskaan 95 kieltänyt, keiho, jo aika nyt sai; sua, kuulusin Aktor, kantavi tää Turnon käsi; suo frygilais retusmiehen ruumihin kaataa, pantsarin suo musertaa simareiksi nyrkillä voimakkaalla ja tuhkassa tahrata myrrhaa tiukkuvat hiuksens, mitk' kiharoinunna on väri rauta!" 100 Näin kun raivoelee, hänen kasvoillaan säkenöitsee kuumana kiivautensa ja silmänsä säihkyvät tulta: aivan kuin möräjää käetessänsä taistohon härkä hirmuisna, kuni tuimasti kiukuten sarvinehen tuo teikkovi puun tyvehen sekä ilmaa puskien peihtoo, 105 näin sotahan varustautuen hiekkaisell' arinalla. Sillävälin emons' suomiss' Aeneas asehissa julmana valmistau sotahan sekä ihdasta kiihtyy, ett' sodan suostumuksen mukahan vois taistellen päättää. Hän toverein, apeanki Julon poistavi huolen, 110 kertoen sallimastaan sekä viedä Latinolle käskee vastaus tarkalleen urojaan sekä ehtonsa määrää. Juuri kun kirkastamaan valollaan rupes huominen päivä vuorten huippuja, auringon hevot kun ulapalta nousivat, maailmaan ihanaa valoaan sirotellen, 115 kenttää oit' otelmaan ison linnan muurien luona mittaillen Rutuloin sekä Teukrojen valmisti miehet, liesiä keskellen sekä yhteisill' jumaloille turpehest' alttarit. Muut sekä vettä ett' tultakin toivat, vyötetyt vyöllä ja myös ohimoillansa seppeltä kantain. 120 Astuu ausonilaisväki ynnä sen keihäsät parvet porttien täydeltä tunkeuvat. Erilais asehissaan rientävi Teukrojen kuin Tyrrhenain nyt koko joukko; rautaan niin puetut kuin jos sotahan kova taisto heitäkin vaatis. Myös tuhanten kesk' kohdalla itse 125 päämiehet, helottain purppurasta ja kullasta, kiitää, heimosta Assarakon Mnestheus ja urho Asilas, Messapokin hepojen masennuttaja, poika Neptunon. Merkin saatua kun joka mies heti paikkahans' astui, keihoja maahan kiinnittävät, asettaaksensa kilvet. 130 Katselemaan emot lähtenehet, asuton väki ynnä heikot vanhukset toriloill', asuntoin katoksille kiipeävät; muut seisovat aimojen porttien luona. Junopa vuorelta nyt, jota Albanoks nimitellään -- vaan nimetön oli silloin, arvoa, mainetta vailla --, 135 huipulta katsellen tähystää toramaata ja kumpaa parvea Laurentoin, Teukron ja Latinonki linnaa. Haltiatar heti näin, Turnon sisaren' lateleepi, naisjumalalle, mi järvet ja koskekkaat joet katsoo (Juppiter, auterien kuningas iso, hälle sen arvon 140 antoi, siitä ett' uhrasi tää häll' impeytensä): "Oi jokien sulo nymfa ja mielellemme sä rakkain, tiedäthän että mä sull' Lation vain naisista niistä, jotk' ison Juppiterin ovat, harmiksein, kohounneet vuoteellen, majan oon luvannunna Olympossa antaa! 145 Sull' osotan surus syyn, mua ett'et syyttäs, Juturna. Mink' vai Sallima soi sekä Onnettaret kunis salli, suosinut maata ma oon Lation, kotias sekä Turnoo. Miehuisen sotahan näen käyvän onnea paitsi, näen häll' Onnettarein kovan päivän ja turmasan vallan 150 saavan. En tuot' otelmaa enk' liittoa katsoa saata. Veljes eestä sa, jos johonkin kykenet tehokkaasen, lähde; sen voit nyt! Ehkäpä kääntyis kurjien onni." Tuskin nää nimes, kun hyräht itkemähän jo Juturna, kolmasti, neljästikin kädellään sulorintahans lyöden: 155 "Ei ole parkuhun aikaa", virkki Saturnia Juno, "joudu ja veljes, jos jotenkin voit, kuolemast' auta; tai sota kiihoita sekä laittama liittonsa särje! Puolestas minä vastaan." Näin kehotettua jätti horjuvan taistelemaan sydämens' surun katkeran kanssa. 160 Sillävälin kuninkaat sekä aimosan kookas Latinus, neljäkäs-vaunuissaan samoaa, ohimoillansa kantain, kruunua kultaista', sädetten tusinasta mi kiilsi es'isän lailla Apollon; valkoisne parineen kiis Turnuskin, kädellään täristäin kaht' astalarautaa. 165 Myös isä Aeneas, Rooman suvun alku, nyt kiiltäin kilveltä tahdikkaalta ja taivahisilt' asehiltaan, Askanius mukanaan, -- Rooman ison kasvava toivo, lähtevät leiristään; jopa valkeaviittanen pappi porsaan harjaksisen sekä nuorekkaan karitsankin 170 toi sekä valmisti leimuuvill' alttareill' elukoita. Nää päin aurinkoon kohovaisehen kasvonsa kääntäin suolatut jauhonsa uhriksi tuovat ja raavasten otsaan miekalla merkitsevät, valaen pikareist' alttareille. Säilänsä Aeneas jalo paljastaen anel näitä: 175 "Aurinko vierasna miesnä ja tää anovalle nyt olkoon Maa, min vuoksi ma voin niin suuria vaivoja kestää, myös Isä kaiken voipa ja sieki, Saturnia-rouva, ollos haltiatar avuljaamp', anon; mainio Marskin sie, joka taivuttelet, isä, taistoja tahtosi jälkeen, 180 lähteitä, suvannoit' anon, teit' ylä-ilmojen tenhon voimia, myös merenkin yli tumman joilla on valta! Voitto jos kääntyis ehk' Ausonien Turnuksen puoleen, lähteminen on voitettuin sitt' Evandrusen linnaan, pois eroten ketomailt' eik' koskaan taistohon enään 185 Teukrot ryhtyä saa eik' vainota seutuja näitä. Vaan jos seurais Onni nyt meidän taisteluamme, kuin pikemmin minä suon, -- jumalat halun' jälkehen tehkööt! -- en edes Teukroillen Italoit' alamaisiksi vaadi, en hae valtaani; lait yhteiset ijäks kaikeks 190 liittohon yhdistäkööt molemmat vapavaltaset kansat! Juhlista säädän mie, mut taistosta appi Latinus; appeni korkeinna komentaa, mull' laittavat Teukrot linnan, mut nimen kaupungille Lavinia antaa." Näin ens Aeneas; täten jatkoi sitte Latinus, 195 katsoen taivaallen, käden nostaen tähtien puoleen: "Vannon, Aeneas, myös Maan, Meren, Tähtien kautta, kaksois-lasten Latonan kautta, kaks-otsikko Janon, Tuonen valtiasten väen kautta ja hirveän huoneen, näit' Isä kuulkohon myös, salahmoine mi liittoja vihkii; 200 kosken alttarihin, tulen vannoen tenhojen kautta: älköhön rauhaa tuot' Italoilt' eik' liittoa koskaan vietäkö, vaikk' kävis kuink' asiat; kenenkään mua voim' ei luovuta täst'; ei vaikkapa maan upottais meri pohjaans paisuen tulvallaan sekä taivaan Tuonehen paiskais: 205 kuin vakavast' tää, (-- sill' oli valtikkaa pitämässä --), valtikka ei veso lehtiä eikä se varjoa koskaan, kerta kun metsästä pois on nyhdetty juurinehen se irt' emämaasta ja lehtens ja oksansa katkasi kirves: muinoin puu, mut nyt sepän käet vasetuin koristeineen 210 sen somist, kannettavaks Italoin isillen takoessaan!" Näinepä lausehineen nuo keskenähän teki liiton, päällikköin näkyvissä ja sittepä uhraten lailleen tappavat raavaita tulehen sekä kiskovat näiltä pois sisälmykset ja täysillä maljoin täyttävät pöydät. 215 Vaan epäsuhtaiseks jopa taistelu tuo Rutuloille näyttääpi, levotuuski jo valtaa kansassa mielet sen enemmin, jota selvemmin näkevät erotuksen. Verkalla astelullaan sitä eistävi Turnus, kun astui nöyränä alttarin luo anomaan, alas silmänsä luoden, 220 poskin riuahtunein sekä nuorella muodolla kalpeus. Kohta kun tään jupinan enenneen näki sisko Juturna, kun näki muuttunehiksi jo kansan vaihtuvat mielet, joukkojen keskehen muututtuaan näöltään Kamertaksi, -- jonkapa es'isien iso sarja ja taattojen kunto 225 sai nimen kuuluks ja jok' asehiss' oli ankara aivan --, joukkojen keskehen saa, asiain hyvin tietäen laidan, juorua kylvämähän monenlaista ja lausuvi näitä: "Ettenkös häpeä, Rutulot, yht' eestänne kaikkein laittaess' ottelemaan? Saman vertaiset luvultamme, 230 voimilta emmekö oo? Tuoss' kaikk' on Evandron ja Teukroin hirveä joukko ja tuossa Etruskit Turnolle tuimat! Tuskin miehens' saa, meist' ottelis jos joka toinen! Nousevi arvollaan jumalain luo kyllä hän, joiden alttarill' uhrautuu sekä kansan suuss' yhä elää, 235 mep' isänmaan kadotamme, on kärtsiä herroja meidän kuuleminen, jos nurmella huoleti loikuelemme!" Näistäpä lauseistaan jopa syttyi nuorien mieli syttymistään sekä joukkoihin leviääpi jo nurku. Muuttui Laurentolaiset jo tästä, jo myöski Latinot. 240 Jotka olj itselleen ikävöinehet taistelun hoivaa onnena, tahtovat nyt kahakkaa, olemattomaks suoden liittoa, surkuellen Turnon tukalaa olokohtaa. Liittipä tuohon Juturna nyt viel' enemmin, -- ylähältä merkin antaess', oivempaa jota ollunna muut' ei 245 mieliä häiritsemään Italoin sekä kummalla petti. Sillä kun Juppiterin kotk' kellertäväinen nyt aamun ruskossa lennellen vesilintuja vainos ja lintuin parvea pauhuisaa, äkistään vilahtain sepä vuon luo, joutsenen kaunoisen, tyly, käyrihin kynsihins' sieppas. 250 Rohkeammiks Italot tulivat, kun lintujen parvi kääntyi riekuillen paostaan, -- ylen ihme olj nähdä! -- siivillä taivaan kun pimittäin, vihollista he vainoo, yhtyen ilmojen kautt'; ylivoima kun voitti sen myöskin kuormastaan väsyen, eräns hellitti kynsistä kotka 255 virtahan laskeimaan sekä häipyi ilmahan itse. Huutaen tervehtivät Rutulot tätä merkkiä silloin, hankkeutuin sotahan; nyt ensin Tolumnius velho lausuvi: "Tuoss' olj, jot' usehin anonut olen hartaast! Merkin tään jumalain hyväksyin käsitän; heti käykäät 260 miekkahan johtoni all', oi kurjat, joit' tyly vieras taistolla kauhistaa kuni arkoja lintuja, teidän rannoillen asustuin väkisin! Merellenpä hän kohta haihtuva on paeten. Yks'mielisnä käykäte yhteen puollustamaan kuningastanne, jonk' ovat vienehet teiltä!" 265 Virkki ja rynnähtäen vihamiehiä vastahan paiskas peitsen; jo viuhahtain väkäpuu lens ilmoa tarkkaan halkoen. Nousipa tuost' heti ankara huuto ja kaikki katsojat hämmähtivät sekä taisteluhun povet kiihtyi. Keihään kiidelless' osui yhdeksän ihaninta 270 veljestä seisomahan sitä kohti ja jotk' oli kaikki kantanut Arkadian Gylippon hyvä puoliso yksin; näistäpä yhden vyölle, miss' ommeltu vyö kohen vatsaa hierovi, missä sen päät solk yhtenen kiinnitteleepi, veljeksen ihanan näöltään, asehiltansa kauniin, 275 puhkaisee kylk'luut ja sen keltais-hiekkahan kaataa. Veikotpa nyt, väki uljas, ja tappiostaan äkeissään oieti kalpansa paljastavat, osa tarttuvi peitsiin; sitten hyökkäävät rajuten. Heill' laurentojoukko vastahan rientää; täältäpä syöksähti taas kuni laine 280 Teukrot, Agyllinat sekä Arkadien monet joukot. Yksi nyt valtaa vain halu kaikkia: tarttua miekkaan. Alttarit ryöstellään; koko taivaalla vasamoiden kiitävi synkeä pilvi ja rautainen sade syöksyy; uhraus-maljatki ryöstetähän. Pakeneepi Latinus 285 vieden karkotetut jumalat sodan pauhusta kanssaan. Vaunuja valjastavat muut tai hypäten hepojensa selkähän karkaavat sekä seisovat paljahin miekoin. Aulestesta Messapus, Tyrrhenein kuningasta, joll' oli kruununsa pääss', ylen toivoen sotkea liitto, 290 säikäyttää hevollaan karahuttaen: tuo peräyntyin kaatuu alttarihin takanaan olevaan, katalainen, syösten raivolle ynn' olilleen. Vasamoin' tuli joutuun Messapus sekä löi anovaisehen pölkkyhikkäällä peitsellä korkeelta oriltaan jykevästi ja lausui: 295 "Kyllänsä sai; tää on jumalillen suotusamp' uhri!" Ryntäävät Italot sekä ryöstävät lämpysän ruumiin. Alttarilt' kärventyneen kekäleen edestään Korynaeus tempaisee sekä lyömähän kiirehtiväisen Ebuson läimähyttää näköhön täll'. Leimaht tuon iso parta, 300 antaen kärventyessänsä katkun. Vainotenp' itse äimistyneen vihamiehen tukkahan käi vasemmallaan, polvella ponnistaen sitt' tään alas lyykisti hän ja julmalla miekalla syöks povehen. Podalirius Alsoo paimenta, kun sotarinnan eess' ohi peitsien kiisi, 305 vainoten ahdistaa, sapelin vetästen: sepä kääntyin kirveensä olan taa kohottain, tämän otsan ja leuan halkas ja pärskyttel verellään avaralt' tamineita. Silmätpä tään syvä rauha ja rautainen uni painaa, kun ijankaikkisehen suletaan näkimensä jo yöhön. 310 Vaan vaka Aeneas käsiään ojentain asetonna, paljahin päin nyt näin omiaan koki hillitä huutain: "Minnekäs syöksytten? Mist' tuo närä äkkiä nousi? Hillitkäät vihojanne! Jo liitto on tehty ja kaikki määrätyt lait; mull' on vain oikeus taistohon käydä; 315 sallikahat mun ja poistote pelko! Ma vahvalla käellä liittoni täytän; uhrit nää mull' on Turnuksen velkaa!" Näitäpä lausuessaan sanojaan parahillansa juuri, oikeni, kas, urohon nyt siuhuen siivekäs nuoli, -- tietämätöntä, sen syöks kenen käs tahi toiko sen tuuli 320 kunnian moisen ken Rutuloill', jumalatk' eli onni, toimitti? -- Vaijennut on kuuluisan teon maine eikäpä haavast' Aeneaan kenkään kehununna. Turnus kun Aeneaan väen keskestä poistuvan huomaa, johtajat hämmästyneiks, äkinnäisestä toivosta kiihtyy: 325 vaadittuaan hepojaan, asehensa, hän uljahast vaunuun kiirehtii hypäten, käsihin sitt' ohjakset tempaa. Kiidellen urosten monet laittavi ruumihit Tuoneen; murskaa vaivaisiks useoit' tahi vaunulla sotkee joukkoja tai vasamoin otetuin pakolaisihin paiskoo. 330 Aivan kuin joen jääkkään Ebron luona kun kiitäin julmana kilpiä Mars kalisuttaa, kun hepoloitaan raivoja laskee hän sotahan; kuten nuo tasangolla Lännen kuin Etelän sivuaa; töminästäpä jalkain huokaa Thraakian ääri ja ympärillään tylyt Kauhun 335 kasvot ynn' Närät, Vainot kiirehtivät kerallansa: hiest' täten huuruvia hepojaan ajel tappelun pauhuun urhea Turnus, kehnosti pilkkaellen tapetuita vastustajoitaan; pärskyttelee nopeast kaviot nyt hurmetten lätäköitä ja sotkevat hiekkahan verta. 340 Vaan jopa surmasi hän Sthenelon, Thamyrin sekä Folon, yhtyen näihin, -- mut tuon etähältä, ja kaksoset kaukaa Imbrasidat, Glaukon ja Laden, joit' Imbrasus itse kasvattanut Lykiass' oli, nää varustain samall' lailla taistelemaan tahi myös hevollaan vihureist' ohi rientään. 345 Muu'alla päin samos Eumedes sotahan parahillaan, Dolonin muinaisen sukulainen, taistossa oiva, ukkoa muistuttain nimeltään, isäjään ripeyltään, tuota mi tiedustamaan Danaoin varustuksia läksi, tohti mi palkaksensa Akhilleen vaunuja pyytää; 350 toisenpa palkan soi häll' uskaltamastansa Tydeen poik' eik' hän enähän halunnut Akhilleen hepoloita. Kun vaan tuon avokentällä kaukaa huomasi Turnus, pitkän matkan pääst' osaten hänehen vasamallaan, valjakon seisahuttaa sekä vaunuistaan alas hyppää, 355 kaatunehen puol'kuollehen saavuttaa sekä pannen jalkansa kaulalle tään, tikarin anastaapi hän käestä, välkkyvän sen sitt' töytäten kaulahan näin nimes hälle: "Siin' ovat peltosi nuo, joit' Teukro sa taistellen pyysit; mittaa Hesperiaa syleten; sen palkanpa saa, jotk' 360 uskaltavat muhun ryhtyä; näin rakennelkohot linnaa!" Näiden seurahan peitsensä paiskaten Asbuten laittaa, Khloreön, Sybarin ja Daretan, Tersilokhonkin, seljältä hurjistuneen hevosen pudonneenki Thymeten. Aivankuin Edonista kun vonkuen pohjonen tuuli 365 kiitääpi merellen sekä aaltoja rantahan vyörtää; minnekkä törmääkin vihurit, siin' haihtuvat pilvet: näinp' edest' Turnonkin, mihin kääntyi vain, väki väistyi, näin pois rimtama siirtyi; milloin kiidätti vauhti, milloin kääntyessään sai liehumahan kova tuuli 370 töyhtönsä. Kärsinyt ei Fegeus kopeaa ajoansa: vaan pysähtyin ratasten etehen hän oikeallansa ohjista kääns nopeain hepojen pois vaahtosat turvat. Längiss' se kun vedetään sekä riippuvi, tään avopaikkaan tunkeutuu iso keihäs ja, kakskerran sotapaidan 375 puhkoen, haavalla raamaisee keveäst' tämän pintaa. Kuitenki kilpensä kääntäen, käänsihe hän vihamiestä vasten ja puukkonsa paljastain pelastustahan etsi: pyörä ja akseli mut hänet ruhtoi vauhdilla maahan pitkälleen ja nyt jouduttuaan hänen luoksensa Turnus, 380 sen kypärän alapään sekä haarniskan yläreunan keskeltä hakkaa pään sekä ruumiin hiekalle heittää. Voittosa Turnus näin kun surmaapi ketoloilla, silloin Aenean, Mnestheus ja vankka Akhates kuin myös Askanius vie hurmeisna varustuksiin, 385 vuorottain tukien hänen käyntiä pitkine sauvoin. Harmittelee sekä koettaa keihoa pirstounutta kiskoa irti ja min pikemmin avun tuomahan vaatii, laajalti leikkosivat ett' haavan ja pystyntäpaikan silposivat kokonaan, ett' taas palata sotahan sais. 390 Vaan jopa eht, enimmän jota Febus suosi, Iapis, Iason poika, joll' olj erittäin hän suosiollisna; tällepä taitojans lahjaks soi ilon suopa Apollo, laulun, ennustuksen ja myöskin ampumataidon. Ett' tää sairastuneen isän vois elonlankoa jatkaa, 395 kasvien tenhon ja lääkärityön siks tuntea tahtoi, ennemmin harjoittaen vain nöyränä tyynekäst' tointaan. Katkerast' ärjähtäen nojauntuu suurehen peitseen Aeneas, ison kumppanusten sekä itkevän Julon keskessä, kyynelillen välitöinnä. Tääpä nyt ukko 400 paeonilais-tapahan puetett' taa käättyne vaattein, paljoa taitosineen koettaa käsineen sekä Febon tenhosill' yrtillä turhaan; turhaan nirkkoja koettaa irroittaa, yhä vain oli kiinn' oakas terärauta. Keinoa ei mitäkään suo Onn', eik' taatto Apollo 405 auta ja hirmuinen melu kasvamistaan yhä kasvaa, kentällä kun lähestyy yhä vaara. Jo taivahan peittää tuhka, jo ratsastajat tulevat sekä tihjästi leirin keskehen tuiskuupi vasamoita. Nous ylä-ilmaan kumppanusten sotivain sekä kaatuvien suruhuudot. 410 Säälien nyt Venus äit' pojan tautia ansiotonta kreetalais-Idan haki paltehelt' Diktamno-yrtin, mill' oli höytyvät lehdet ja kukkaset min puneroivat röyhyss'; ei mäkivuohille tuntematon tämä ookkaan ruoho, kun tarttumahan nuol lentävä selkähän sattuu. 415 Tään Venus, verhottuaan koko muotonsa synkkähän pilveen, nouti ja lääkettä kaadettais somahan pikariin sen viskaisee, salahan parantain; sekottaa väekkäitä nesteit' ambrosian sekä tuoksuavaa panakeaa. Tälläpä rohdolla haavaa hautovi vanha Iapis 420 tietämättään, kun äkkiähän koko ruumihin tuska poistui, haavan pohjassa kun tyrehtyi veren vuoto. Kättä jo seuraellen vähintään hakaroimatta nuoli läksi ja uudestaan hänehen palas entiset voimat. "Tänn' asehet nopeaan urollen! Mitä seisot?" Iapis 425 huutaa, mieliä ens kehottain vihamiehiä vastaan. "Ei tämä ihmisten avull' eikäpä taitoni työllä tullut, et, Aeneas, sinä säilynyt kätteni kautta; suurempi haltia autti ja suurihin sääst sua töihin!" Tappeluhun haluten tää pohkensa säärysti kultaan 430 kumminki puolin ja, vitkailuu vihaten, haki peitsen. Kilpi kun toimitettiin käsilleen sekä pantsari selkään, Askanioo seväten halajaa käsillään hetahasti, sitten, suudeltuaan keveäst, kypärän läpi lausuu: "Kuntoa sie minust' oppios, poika, ja toimellisuutta; 435 muist' opi onnea! Nyt sua mun käsi taistossa vielä puollustaa sekä auttavi kunniahan erityiseen. Laittaos sie, kun vaurastut ijältäs isommaksi, että sun kiihottais sydäntäs omies esimerkkii noudattamaan isä Aeneas sekä myös eno Hektor!" 440 Nää sanat lausuttuaan jalonmoisna hän portista läksi, aimoa keihoa sylkyttäen; kera suurien joukkoin Antheus, Mnestheus hyökkäävät sekä jättäen leirin tulvailee koko joukko. Jo peittyy pilvehen synkkään kenttä ja maa tutajaa jaloksiss' sotaväen töminästä. 445 Vallilta vastaiselt' tulevan näki näiden jo Turnus, Ausonitkin näkivät, min vuoksipa hyytävä pelko luitansa karmi. Mut ennen muita Juturna Latinot kuuli ja äänestä tuns sekä säikähtyen pojes läksi. Kiitäen tuo mukanaan vie kentälle hirveän joukon: 450 aivan kuin maan luo rajusään puhetessakin tuuli kiitävi kautt' ulapan: oi, aavistavat sitä kaukaa kalkien maalaisten sydämet; sepä tuo hävitystä puille ja viljelysten lakomista ja laajalti kaataa kaikk', edelt' päin vihurit ulisten kun lentävät rantaan: 455 näinpä nyt Teukrojenkin päämies vihamiehiä vastaan joukkoja johtaa; tihjöihin rivihin joka mies käy. Ensinnä kalvalla löi urokkaan Thymbraeus Osirin, Arkhetion Mnestheus ja Epulon surmas Akhates, Ufensin Gyas; kaatui myöski Tolumnius pappi, 460 tuo, joka paiskasi ens vasaman vihamiehiä vastaan. Nousevi taivaallen iso huuto ja vuorohons kääntyi karkuhun päin Rutulot tomukkaina kenttiä pitkin. Hän pakohon samonneit' ei kehtaa kuolohon kaataa, eik' lähellen osuneit' eik' linkoavaisia peistä 465 vainoa; Turnoa vain hän tihjässä synkeydessä etsivi katsellen sekä vain tätä vaativi taistoon. Tästäpä peljästyin sydämessähän impi Juturna Turnuksen ajurin, parahill' ajaessa, Metiskon puotti ja vaunuista' pojes vierähtäneen etäs jätti. 470 Its' sijahan asettuu, käsihins' anast liehuvat ohjat, ruumihill', äänell' ynn' asehilla Metiskoa matkein. Kuin sinipääskyinen, kun se lentäen rikkahan herran kautt' isojen suhahtaa hovien, yleväink' etehistöin, kärpäsist' einettään hakien loruvaan pesähänsä, 475 tyhjän pylvähistön läpi milloin, taikkapa lammen pinnan luo vilahtain: vihamiehien kesken Juturna näin samoten uvehin joka paikkahan ehtien kiitää; siellä ja täällä hän näyttävi veljeä riemuavaa vain eik' käsikähmähän yhtyä suo, yhä väistyen kauas. 480 Kiertäen Aeneas samoaa hänehen osuakseen; urhoa vaaniessaan hajotettujen joukkojen kautt' hän huutaen kutsuu. Milloin vain näki hän vihamiehen, ehdittää koki tuot' uvetten nopeain samonnalla: oitispa vaunujahan nyt käänsi Juturnakin poispäin. 485 Minkäpäs saattoi hän? Monenlaisessa harmissa turhaan kuohuvi, mieltä kun vaivaavat erisriitaset huolet. Messapus tähän, kun kädessään osui kantamahan kaht' norjaa, lentämähän keveää, teräskärkistä peistä, tarkkahan tähtäillen näist' yhden paiskasi lentoon. 490 Vältti sen Aeneas alaspäin kumartuin sekä taasen laittihe taistelemaan; vain töyhtönsä nuppuhun koski peitsi ja löi hajalleen laeltaan hänen töyhtönsä tupsun. Väijymysten pakotuksesta kiihtyi harminsa aivan, kun poispäin hepojen näki taasen vaunuja vievän, 495 Juppiterill' osotettua loukatun alttari-liiton hän jopa syöksähtää väkehen sekä julmana aikaan, Mars'in autelless', erotuksetta hirveän surman saapi ja irroittaa vihan ohjakset kokonansa. Ken Runotar kamalat tapaukset ne kertovi mulle, 500 murhat, johtajien telotukset, jotka nyt vuoroon kentällä Turnus aikahan saa sekä vuorohon Troijan sankari? Näink' metelöiden kansojen yhtyä täytyi, Juppiter, joiden olj ikirauhassa määränä elää? Aeneas Rutulon Sukron -- tää taistelu vasta 505