Part 2
— Korjaten. — Tarkoitan, eikö sinustakin hänen esiintymisensä ja puheensa olleet voimakasta ja rohkeata?
ELLI
Taisit rakastua häneen. Mutta minä en pidä sellaisista työmiehistä, joiden esiintyminen on niin varmaa ja itsetietoista. Sellainen ei sovi minun mielestäni työmiehelle.
ELSIE
Miksi ei sovi?
ELLI
Siksi, että sellaiset ominaisuudet sopivat vain erikoisluonteisille — hyvin voimakkaille tai hyvin nerokkaille — mutta ei suinkaan tavalliselle työmiehelle.
ELSIE
Saattaahan työmiehissäkin olla voimakkaita ja nerokkaita.
ELLI halveksivasti.
Tavallisissa työmiehissäkö?! Mitä sinä ajattelut, Elsie? Sivistymättömissä ja raaoissa työmiehissäkö olisi voimakasluonteisia ja nerokkaita! Ei milloinkaan! Voimakkaita kyllä ehkä tavallaan, jos voimakkuudeksi luetaan alkuihmisen eläimellinen raakuus ja raaka voima, mutta ei voimakkaita siinä merkityksessä, jota me kulttuuri-ihmiset tarkoitamme voimakkaalla luonteella.
ELSIE
Ethän tahtone väittää, että Kalskeessa olisi ilmennyt jotakin raakaa tai eläimellistä, vai kuinka?
ELLI
Noo — ei suorastaan, mutta kyllä vain kaikesta huomasi, ettei hän sivistyneisiin piireihin lukeudu. Huomasitko esimerkiksi tarkastaa hänen pukuansa? Eihän se nyt ollut aivan repaleinenkaan, mutta paikattu se oli ja niin likainen... Ja hänen kätensä sitten...kynsissäkin mustat reunukset... Uh, kuinka inhoittavaa!
ELSIE
Mutta, Elli, otahan toki huomioon, että hän olikin työpuvussa! Ei tavallisella työmiehellä ole, varsinkaan tällaisena aikana, varaa pukeutua viimeisen muodin mukaan. Ei juhlapäivinäkään, saati sitten työssä ollessaan. — Kynsien mustat reunukset ovat tosin inhoittavat, sen myönnän, mutta sitähän ei likaista työtä kaiket päivät tekevä työmies voi myöskään auttaa.
ELLI
Ahaa, jopa itsekin myönnät, että tuo sinun sankarisi onkin vain tavallinen työmies. — Tai ehkä ei aivan tavallinen, ylpeämpi, itserakkaampi ja röyhkeämpi kuin tavallinen, ja sitä en ainakaan minä laske hänelle eduksi.
ELSIE
Ja hienompi, älykkäämpi ja rohkeampi kuin tavallinen, ja sen lasken ainakin minä hänelle eduksi.
ELLI
Niin tietysti, koska olet rakastunut häneen.
ELSIE
Sanotpa mitä tahansa, Elli, niin kyllä minä asetan hänet monessa suhteessa yläpuolelle esimerkiksi noiden tyhjänpäiväisten konttoriherrojen ja tehtaan työnjohtajien. He ovat kaikki niin ikävystyttävän tyhjiä ja kaavamaisia. Ei mitään omintakeista ja omaa itseä. Kaikki ulkoa opittua, teeskentelevää ja tympäisevää. Kalskeessa sitävastoin on jotakin luonteenomaista ja mieltäkiinnittävää, jotakin, jota noissa konttoriherroissa ja työnjohtajissa ei ole, niin silitettyjä kuin heidän pukunsa ja käytöksensä onkin.
ELLI
Mutta jo yksin se, että hän on punainen tekee hänet sietämättömäksi.
ELSIE
Ei laisinkaan...Minä itsekin...vivahdan jo vähän punaiseen.
ELLI kauhistuneena.
Mitä sinä puhut, Elsie...? Sinäkö punaiseen...
ELSIE
Minä juuri...Mitä pahaa siinä olisi?
ELLI
Mitäkö pahaa...? Oletko järjiltäsi, Elsie? — Mutta leikkiähän sinä tietysti vain lasketkin ja minä hupsu kun olin ottaa sen täydestä. — Syleilee Elsietä.
TILANOMISTAJA FALCK tulee, tervehtien kohteliaasti Elsietä. — Ellille.
Kiiruhdahan, Elli, että ehdimme aikoinaan kotiin.
ELLI
Tulen aivan heti. — Hyvästi Elsie! Käy pian meitäkin tervehtimässä!
ELSIE
Kiitos...käyn ehkä seuraavalla viikolla.
ELLI
Siis näkemiin!
ELSIE
Näkemiin!
Tilanomistaja Falck ja Elli poistuvat.
ELSIE yksin.
Hän on sittenkin erilainen kuin muut, sanoipa Elli mitä tahansa. Hänessä on jotakin, jota noissa toisissa ei ole. En osaa oikein itsellenikään selvittää mitä se jotakin on. Se säteilee koko hänen olennostaan, silmistä, äänestä, pään asennosta... Hänessä on jotakin melkein peloittavan terävää ja rohkeata ja samalla arvokkuutta ja ylhäistä hienoutta. — Äänettömyys.
PASTORI LOIMARANTA tulee.
Ah...Neiti Elsie...Te täällä!
ELSIE muuttuu ynseän ja jäykän näköiseksi.
Niin...keskustelin täällä neiti Falck'in kanssa. Falck’it lähtivät aivan äskettäin pois...Etsiikö herra pastori isää? — Kyllä minä menen hakemaan hänet tänne. — Aikoo mennä.
PASTORI LOIMARANTA rientää tuskallisen kiihkeästi hänen jälkeensä.
Neiti Elsie...Pyydän...suvaitkaahan jäädä.
ELSIE pysähtyy vastenmielisesti.
PASTORI LOIMARANTA neuvottomana ja hämillään.
Neiti, Elsie...katsokaahan...haluaisin kysyä teiltä erästä asiaa... Miksi te, neiti Elsie, käytte niin harvoin kirkossa? Kun astun saarnatuoliin, koskee ensimäinen ajatukseni, paitsi jumalaa ja hänen pyhää sanaansa, aina teitä, neiti Elsie.
ELSIE kylmästi ja hämmästyneenä.
Minua...Miksi juuri minua, herra pastori?
PASTORI LOIMARANTA
Niin...katsokaahan, neiti Elsie...te muistutatte minulle aina niitä jumalan enkeleitä, jotka pysyivät hänelle uskollisina, kun toiset nousivat kapinaan. Sellaisenaan se 011 tietysti vain mielijohde, ajatusyhtymä, mutta samalla on se myöskin rakkauden ja uskollisuuden symbooli, vertauskuva...
ELSIE vallattomasti.
Erehdytte, herra pastori, kyllä minä olisin noussut myöskin kapinaan.
Tekee äkillisen liikkeen aikoen poistua.
PASTORI LOIMARANTA
Neiti Elsie...älkäähän menkö. Pyydän...vastatkaa minulle ensin erääseen kysymykseen. — Elsie pysähtyy vastenmielisesti. — Tahdotteko tulla vaimokseni. Sanokaa, rakastatteko minua. Minä puolestani olen jo kauan teitä rakastanut, mutta en ole rohjennut tunteitani teille ilmoittaa.
ELSIE
Mutta, herra pastori...
PASTORI LOIMARANTA
Mitä vastaatte, neiti Elsie?
ELSIE kevyesti ja vallattomasti.
Ja minun, tällaisen pakanan, herra pastori ottaisi vaimokseen! Herra pastori laskee leikkiä.
PASTORI LOIMARANTA. juhlallisesti.
Minä...leikkiä!
TIREHTÖÖRI STÅHLE tulee.
— Jaha, täällä on vielä herra pastorikin. Ja Elsie, sinäkin täällä.
ELSIE
Keskustelin täällä neiti Falck'in kera ja pastori tuli tänne myöskin...etsimään isää.
PASTORI LOIMARANTA hämmentyneenä.
Niin...haluaisin saada tarkempia tietoja siitä... siitä nuoresta työmiehestä, joka oli kokouksessa.
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Ahaa...tarkoitatte luultavasti Kalsketta?
PASTORI LOIMARANTA
Aivan niin, häntä juuri tarkoitan. Onko hän tämän tehtaan työläisiä?
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Kyllä hän on.
PASTORI LOIMARANTA
Pyydän anteeksi, herra tirehtööri, mutta jos minulla olisi valta määrätä, niin sellainen kiihoittaja ei saisi viipyä päivääkään kauemmin tämän tehtaan alueella. Hänen kaltaisensa henkilöt juuri pilaavat parhaimmatkin työläiset. He ovat vaarallista myrkkyä koko ympäristöllensä.
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Olen kyllä tiennyt, että hän on jokseenkin punainen ja paikkakunnan työväenyhdistyksen tarmokkaimpia toimihenkilöitä, mutta koska hänen käytöksensä ei näihin asti ole antanut vähintäkään muistuttamisen aihetta, niin en ole katsonut tarpeelliseksi ryhtyä hänen suhteensa mihinkään toimenpiteisiin. Myöskin se seikka, että hän on taitava työmies, on minua estänyt, sillä kelvollisia ammattimiehiä ei niinkään helposti näin maaseuduilla ole nykyisin saatavissa. — Äskeinen puhetapansa oli tosin ylimielistä, vieläpä röyhkeätäkin, ja olenkin päättänyt huomauttaa sen johdosta hänelle.
PASTORI LOIMARANTA
Voisiko hänet saada vielä tänäiltana tänne. Tahtoisin olla saapuvilla kuulemassa mitä hän vastaa.
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Se käy kyllä päinsä. Hän työskentelee iltavuorolla ja on siis parastaikaa tehtaassa. Käsken työnjohtajan lähettämään hänet tänne. — Menee puhelimen luo ja soittaa: — Olkaa hyvä ja lähettäkää Aarne Kalske tänne konttoriin nyt heti, — Elsielle. — Sinä, Elsie, voit poistua, tulossa oleva kohtaus ei tietenkään kiinnitä mieltäsi.
ELSIE kiihkeästi.
Salli minun jäädä tänne, isä.
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Kuten haluat. — Äänettömyys.
AARNE KALSKE tulee. Hän on puettu työpuseroon. Kasvot ja kädet ovat osittain noen tahraamat, vaikka hätäisiä siistimisen merkkejä näkyykin. Hän tervehtii hillitysti ja arvokkaasti: pysähtyy muutamien askelien päähän tirehtöörin pöydästä. Ilmeensä osoittavat vähän kummastusta ja osittain uteliaisuutta.
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Olemme kutsuneet teidät tänne voidaksemme puhua muutamista seikoista kanssanne. Äskeinen, kokouksessa käyttämänne puhetapa antoi siihen erityisesti aihetta. Se oli suuressa määrin kiihoittavaa ja samalla röyhkeätä. Emme ymmärrä, millä olemme antaneet teille sellaiseen puhetapaan aihetta. Olemme aina kohdelleet teitä hyvin, ja palkka, jonka maksamme teille, ei suinkaan ole pienempi, päinvastoin vähän korkeampikin kuin muiden teidän asemassanne olevien työläisten. Teillä ei siis pitäisi olla mitään syytä hyökätä sellaisella kiihkolla kimppuumme. Vai onko teillä ehkä jotakin valitettavaa?
AARNE KALSKE
Ei mitään omasta puolestani, mutta paljonkin koko tehtaan työväen puolesta ja vielä enemmän koko työväenluokan puolesta.
TIREHTÖÖRI STÅHLE tekee kärsimättömän liikkeen.
Ah, jättäkää tuo ja puhukaamme asiallisesti. Paljonko teille pitäisi koroittaa palkkaa?
AARNE KALSKE terävästi.
Kysymys ei ole yksin minusta. Sanoinhan jo, ettei minulla yksilönä ole mitään valitettavaa.
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Siis teette viisaammin kun annatte jokaisen huolehtia itsestänsä. Mitä syytä teillä on heidän asioihinsa ja oloihinsa sekaantua?
AARNE KALSKE
Koska olen yksi heistä.
PASTORI LOIMARANTA
Nuori mies, te kylvätte vihan kylvöä, ja joka tuulta kylvää se myrskyä niittää.
AARNE KALSKE painavasti.
Ilmassa on todellakin uhkaavan myrskyn enteitä. Ja jos se puhkeaa, niin silloin, varokaa, hyvät herrat...sillä te itse olette sen nostattaneet.
PASTORI LOIMARANTA
Te uhkaatte...
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Kuinka te rohkenette...?
AARNE KALSKE
En uhkaa, mutta varoitan, älkää jännittäkö jousta liian kireälle... Työläisten kärsimysten malja on jo niin täysi, että pieni pisara saa sen vuotamaan yli reunojensa.
PASTORI LOIMARANTA
Nuo ovat niitä teidän kaltaistenne tavallisia fraaseja, jotka aina ovat suuresti liioiteltuja.
AARNE KALSKE
Minun ei tarvitse mennä tämän tehtaan aluetta ulommaksi voidakseni todistaa väitteeni. Muutamia päiviä sitten näin erään tämän tehtaan työläisen lasten kulkevan avojaloin kolmen asteen pakkasessa. Ja samanlaisessa asemassa ovat tällä hetkellä monet miljoonat työläiset ja heidän lapsensa. Jää siis hyvin kyseenalaiseksi, kummatko meistä todella kylvävät vihan kylvöä, mekö vai te, hyvät herrat.
ELSIE
Myönnän puheessanne olevan paljon totta, niin paljon olen minäkin työläisten elämää seurannut. Mutta ellei näitä epäkohtia voitaisikaan kokonaan poistaa, niin eikö niitä voitaisi ainakin lievittää sovinnollista tietä ja molemminpuolisella ymmärtämyksellä ja hyvällä tahdolla? Myöskin minä näin mainitsemanne lapsukaiset ja ryhdyin heti auttamaan heidän säälittävää asemaansa ja toivoakseni on se epäkohta nyt heidän suhteensa korjattu. — Sitäpaitsi olen ajatellut järjestää vakinaisen hyväntekeväisyys- seuran paikkakunnalle, joka avustaisi suurinta puutetta kärsiviä.
AARNE KALSKE kumartaen kevyesti ja hieman ivallisesti Elsielle.
Uskon tarkoituksenne olevan vilpittömän ja siitä kiitän teitä, neiti, mutta me emme tarvitse hyväntekeväisyyttä. Me kykenemme tekemään työtä ja myöskin elämään työstämme, jos meille maksetaan siitä kohtuullinen palkka.
ELSIE ynseästi ja loukkaantuneena.
Pyydän huomauttaa, että hyväntekeväisyyttä harjoitetaan luonnollisesti vain niitä kohtaan, jotka sitä tarvitsevat siis teidän ei pidä ottaa siitä itseenne. Eivätkä kaikki ajattele siitä siten kuin te.
AARNE KALSKE
Eivät, neiti, se on tosi. Mutta jos kaikki ajattelisivat siten, olisi kurjuutta paljon vähemmän maailmassa.
PASTORI LOIMARANTA harmistuneena.
Teillä on todella kummalliset ja ylösalaisin käännetyt käsitykset monista asioista. — Hyväntekeväisyyshän on ihmisen yksi niitä harvoja ominaisuuksia, joka on todella jumalallista alkuperää, ja sen te leimaatte kokonaan kelvottomaksi jopa vahingolliseksikin. Teillä ei nähtävästi ole aavistustakaan, millainen merkitys hyvän- tekeväisyys- ja armeliaisuustyöllä on ulkomailla, suurkaupunkien kovaosaisten keskuudessa. Mihin turvautuisivat ne sadat tuhannet jotka nyt elävät yksinomaan hyväntekeväisyydestä ja armeliaisuudesta, jos kerta kaikkiaan lakattaisiin hyväntekeväisyyttä harjoittamasta?
AARNE KALSKE
Oikeuteen!
PASTORI LOIMARANTA
Oikeuteen! En ymmärrä teitä. Armeliaisuuteeni he voisivat vedota, unitta eivät suinkaan mihinkään oikeudellisesti velvoittaviin seikkoihin.
AARNE KALSKE
Meidän oikeuskäsitteemme eroavat toisistaan siksi paljon, että en lainkaan ihmettele, vaikka ette ymmärtäisikään minua. — Armeliaisuustyö on paikkausta, mutta se ei ole oikeuden jakamista. Hyväntekeväisyys on palkattu palvelija, joka kulkee isäntiensä jälessä, ripotellen puhtaalta näyttävää hiekkaa heidän verellä ja kyynelillä tahrattuihin jätkiinsä. Se on pesijä ja paikkuri, joka pesee pois suurimmat vääryystahrat ja paikkaa pahimmat ja irvistelevimmät repeämät.
TIREHTÖÖRI STÅHLE kylmästi.
Mielestäni on tarpeetonta jatkaa kinastelua pitemmälle. Siis lyhyesti: te joko jätätte kiihoittavan esiintymisenne tai työpaikkanne minun luonani. Jos olette järkevä, niin ette tule katumaan menettelyänne. Meillä pääsee aina kunnollinen ja tarmokas mies eteenpäin ja palkkanne olen järjestävä siten, että siinä suhteessa tulette varmaan olemaan tyytyväinen.
AARNE KALSKE
Mielipiteeni eivät ole ostettavissa, voin siis pitää itseäni eroitettuna.
TIREHTÖÖRI STÅHLE jäykästi.
Niinkuin itse vain tahdotte. Te kuulitte ehtoni ja minulla ei ole niihin mitään lisättävää.
Ryhtyy kirjoittamaan, luomatta katsettakaan Kalskeeseen.
ELSIE
Mutta, isä — — —
TIREHTÖÖRI STÅHLE ankarasti.
Vaiti! Älä sinä sekaannu tähän!
AARNE KALSKE kumartaa kevyesti, välinpitämättömänä, ja poistuu. Hetken kuluttua pujahtaa, Elsie äänettömänä ulos.
PALVELIJATAR tulee.
Kahvipöytä on katettu.
TIREHTÖÖRI STÅHLE JA LOIMARANTA menevät.
Näyttämö hetken tyhjänä.
Elsie ja Kalske tulevat keskustellen hillityllä äänellä.
ELSIE
Olen hyvin pahoillani isäni äskeisestä menettelystä. Tahdotteko että koetan saada hänet muuttamaan päätöksensä?
AARNE KALSKE
Älkää vaivautuko, neiti. Tällaisen työpaikan menettäminen on minulle yhdentekevää.
ELSIE
Olette ylpeä.
AARNE KALSKE
Mahdollisesti.
ELSIE
Mutta ettekö voisi hiukkasen taipua? — Antaa hieman perää ja esiintyä vähän — — — kuinka sanoisin — — —?
AARNE KALSKE
Nöyremmin, makeilevammin, mielinkielisemmin...
ELSIE
Ei nyt niinkään...Mutta ajatelkaahan asemaanne! Te olette nyt vain työmies, mutta te voisitte kohota... päästä esim. työnjohtajaksi. Isäni pitää teidän taitoanne ja kykyänne suuressa arvossa.
AARNE KALSKE kylmästi, ylenkatseellisesti.
Erehdytte minun suhteeni, neiti. Minä en ole pomon paikan tavoittelijoita.
ELSIE verhotusti.
Mutta jos minä pyytäisin teitä jäämään...jäisittekö?
AARNE KALSKE
Minähän olen jo eroitettu.
ELSIE
Minä hankkisin peruutuksen...Tietenkin ehdolla, että siihen suostuisitte ja...
AARNE KALSKE
... ja ryhtyisin työtovereilleni piiskaksi, kahlitsisin ajatukseni ja mielipiteeni, vaihtaisin aatteeni, työtoverini ja oman itseni vaivaiseen pomon valtakirjaan. En koskaan!
ELSIE
Te olette hirveän aatteellinen. Ettekö sitten elämältä vaadi mitään muuta?
AARNE KALSKE
Vaadiko mitään muuta? Minun vaatimukseni ovat suuret... päämääräni huimaavan korkeat...te hämmästyisitte jos tulisitte ne tuntemaan, mutta ne ovat eroittamattomasti yhdistyneet aatteellisien päämäärien! ja koko työväenluokan päämäärien kanssa.
ELSIE
Aina vain tuo aate ja taas aate. — Elämähän on niin vaihteleva ja rikas jo tällaisenaankin.
AARNE KALSKE
On teille ja teidän luokkaanne kuuluville,
ELSIE
Myöskin te voisitte saada elämältä paljonkin nyt jo, mutta teidän vihanne meitä onnellisemmassa asemassa olevia kohtaan katkeroittaa teidän elämänne ja estää teitä ottamasta sitäkään mitä olisi saatavissa. — Miksi te vihaatte meitä?
AARNE KALSKE
Miksikö vihaan?...Jo pienenä poikasena sain tuntea kapitalismin rautaisen käden puristusta. Olen torpan poika. Vanhemmillani oli torppa erään suuren kartanon maalla. Ollessani kahdeksan vuotias, häädettiin meidät torpastamme. — Isäni työskenteli sen jälkeen päiväläisenä. Kuin kulkukoirat saimme maata minkä talon nurkassa kulloinkin sattui. 12-vuotiaana jouduin rengiksi erääseen suureen taloon. Ne kolme vuotta, jotka siellä olin, ovat elämäni synkimpiä aikoja. Näännyttävän raskasta työtä 11 ja 12 tuntia päivässä, kehno, niukka ruoka ja selkäsaunoja runsaasti; sellaista oli elämäni. Samoihin aikoihin kuoli äitini. Isäni katosi maailmalle. En ole sen koommin hänestä kuullut, en tiedä elääkö vai onko kuollut. 15-vuotiaana menin kaupunkiin. Siellä ei elämä ollut paljoakaan parempaa. Vapautta oli tosin vähän enemmän, eikä selkäsaunojakaan tarvinnut enää peljätä. Mutta sama orjuuden kirous painoi sielläkin raskaana ja sama orjan merkki näkyi otsalla menin minne tahansa. — Ei siis ole lainkaan ihmeellistä, että olen nykyisen yhteiskuntajärjestelmän vannoutunut vihollinen.
ELSIE hiljaisesti.
Teidän vihanne meitä kohtaan on varmaankin hyvin katkera ja on myönnettävä, ettei se ole aivan aiheetonkaan. — Äskeinen tapauskin...
AARNE KALSKE
Olette oikeassa, neiti. Minun vihani on todellakin hyvin katkera. Mutta en vihaa ihmisiä sellaisenaan, vaan järjestelmää. Järjestelmää vastaan tulen taistelemaan viimeiseen hengenvetooni asti ja sikäli kuin yksityisiä ihmisiä asettuu tuota järjestelmää puolustamaan, taistelen myöskin heitä vastaan, mutta en silti vihaa heitä. — Äskeinen tapaus ei todellakaan merkitse mitään. Se ei ole edes mainitsemisen arvoinen.
ELSIE
Uskotteko, että yhteiskunta tulee jolloinkin muuttumaan sellaiseksi kuin te, sosialistit kuvittelette?
AARNE KALSKE
Olen varma siitä.
ELSIE
Teidän tulevaisuudenuskossanne on jotakin suurta ja ihanaa! En tiedä, tuleeko se milloinkaan toteutumaan, mutta se antaa ainakin sisältöä teidän elämällenne. — Tarttuu äkillisen mielijohteen valtaamana kiinteästi ja nopealla liikkeellä Kalskeen käsivarteen. — Kuulkaahan, tahtoisin todella tehdä jotakin hyväksenne. Mutta te olette niin...kuinka sanoisin...? Niin luoksepääsemätön. — Miksi te olette sellainen?
Tireht. Ståhle ja past. Loimaranta tulevat.
PASTORI LOIMARANTA puhuu jotakin innokkaasti tireht. Ståhlelle.
— — — Kyllä se tulee onnistumaan, ja sen täytyy onnistua, muutoin...— huomaavat Elsien ja Kalskeen ja pysähtyvät aivan ällistyneinä.
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Mitä...mitä tämä merkitsee?
PASTORI LOIMARANTA
Näenkö oikein? Onko se neiti Elsie ja tuo...tuo kiihoittaja, kansanvillitsijä...?
ELSIE joka on nopeasti toipunut hämmästyksestään; luontevasti.
Kyllä te näitte oikein.
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Mitä sanot? —
Kalskeelle, osoittaen ovea, kylmästi, halveksivasti.
— Ulos! — Kalske ei liikahda.
PASTORI LOIMARANTA ivallisesti, Kalskeelle.
Ei riitä, että olette kiihoittaja ja villitsijä. Olette myöskin naisten viettelijä.
ELSIE kuohahtaen.
Herra pastori! Te loukkaatte minua!
TIREHTÖÖRI STÅHLE kiihtyvällä raivolla, mutta edelleen kylmästi ja halveksivasti, osoittaen Kalskeelle ovea.
— Ulos!
ELSIE
Mutta isä. Sinun menettelysi on aivan...
TIREHTÖÖRI STÅHLE kylmästi, mutta voimakkaasti ja masentavasti.
— Vaikene!
tarttuu Kalskeen käsivarteen aikoen taluttaa hänet ovelle.
AARNE KALSKE vapautuen voimakkaalla liikkeellä; tyynesti.
— Osaan kyllä mennä taluttajattakin.
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Hyvä, että osaatte.
Kalske menee.
TIREHTÖÖRI STÅHLE Elsielle.
Odotan selvitystäsi.
ELSIE
Mitä selvitystä?
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Mitä tekemistä sinulla oli tuon miehen kanssa?
ELSIE
Näittehän, että minä puhuin hänelle.
TIREHTÖÖRI STÅHLE ylenkatseellisesti.
Ja niitä puhumista voipi Erik Ståhlen tyttärellä olla kahdenkesken jollekin konetyömiehelle, joka lisäksi on vielä kiihoittaja ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen katkera vihollinen. — Sinun taipumuksesi, Elsie, ne osoittavat sangen alhaista mielenlaatua ja hämmästyttävää sopivaisuuskäsitteiden höltymistä.
ELSIE
Millä tavoin sitten, isä?
PASTORI LOIMARANTA.
Mutta, neiti Elsie, kunniallisen neidon ja vielä teidän yhteiskunta-asemassanne olevan pitäisi toki ymmärtää...
ELSIE ylenkatseellisesti.
Herra pastori...Teillä ei ole mitään oikeutta...Mitä minä teen tai jätän tekemättä, ei kuulu teille.
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Vaiti, Elsie! Herra pastorilla on oikeus ja myöskin kyllin aihetta muistutukseen. Sinä olet jo siksi vanha, että sinun pitäisi osata arvosi mukaisesti käyttäytyä. — Varoitan sinua, Elsie...jos vielä huomaan tämän tapaisia oireitakin, on minun ryhdyttävä ankarampiin toimenpiteisiin. — Mene huoneisiisi! — Elsie menee.
ESIRIPPU.
TOINEN NÄYTÖS.
NÄYTTÄMÖ.
Kohosen asunto. Tavallinen työläisasunto, köyhä mutta verrattain siisti, jopa miellyttäväkin sisustus. Jokseenkin tilava. Oikealla ovi viereiseen huoneeseen, perällä ulos. — Sylvi, noin 11-vuotias tyttö, lukee läksyjänsä pöydän ääressä. 7—8-vuotias poikanen askartelee jotain lattialla. Kohosen vaimo on illallisen valmistuspuuhissa. Vuodenaika: talvi, tammikuun loppupuoli.
SYLVI nousee pöydän äärestä ja menee kurkistamaan akkunasta ulos. — Puoliääneen.
Jo ihan pimeä. Kääntyen äitiinsä.
— Äiti, miksi ei isä jo tule?
KOHOSEN VAIMO
Kyllä hän jo pian tulee. Mitä sinä nyt isällä tekisit, lapseni?
SYLVI
Tuoko isä leipää tullessaan?
KOHOSEN VAIMO
Luultavasti hän tuo, jos vain onnistuu saamaan.
SYLVI
Saanko minäkin sitten pienen palasen — hyvin pienen vain, tällaisen — katsohan, äiti. — Näyttää käsillään.
KOHOSEN VAIMO
Saat, saat, lapseni. Koeta nyt vain olla kärsivällinen.
SYLVI
Saanko niinä evääksenikin kun menen huomenna kouluun?
KOHOSEN VAIMO
Kyllä sinä saat, jos vain isä tuo.
SYLVI
Ah, kuinka hauskaa, äiti! Kunhan isä vain pian tulisi, — Kuuluu koputusta ulko-ovella.
KOHOSEN VAIMO
Kukahan sieltä nyt tulee kun oikein koputtamalla sisään pyrkii?
Isä se ei ainakaan ole. — Menee avaamaan oven.
ELSIE STÅHLE tulee, kädessä paketti.
Hyvää iltaa, rouva Kohonen! 'Iltaa, Sylvi! Kuinka täällä nyt jaksetaan?
KOHOSEN VAIMO JA SYLVI niijaavat hämillään, mutta iloisina ja ystävällisesti. Kohosen vaimo pyyhkii esiliinallaan tuolia.
— Istukaa, neiti Ståhle. Tehkää niin hyvin!
ELSIE
— Toin Sylville ja Paavolle ne sukat, jotka heille lupasin. Koetetaanpas miten ne sopivat.
Antaa toiset sukat Sylville, joka alkaa niitä pukea jalkoihinsa, Elsie pukee itse toiset sukat Paavon jalkoihin.
— Hyvin ne sopivat. Ovat kuin teitä varten tehdyt. —
Sylvi ja Paavo katsovat onnellisina uusia sukkiaan.
KOHOSEN VAIMO
Kylläpä se neiti nyt...Noin hienot ja koreat sukat... Mutta kiittäkäähän neitiä lapset! — Sylvi niijaa ja Paavo tekee äkillisen lapsen kumarruksen.
ELSIE
Sylville.
Noin kehno ja ohut leninkikin sinulla on! Kun ehdimme, niin valmistamme sinulle uuden leningin ja ehkä Paavo-pojullekin voimme vielä saada jotakin. —
Kohosen vaimolle.
Olemme perustaneet vakinaisen armeliaisuusyhdistyksen tehtaalle, jonka tarkoituksena on seudun puutteenalaisten työläisten avustaminen.
KOHOSEN VAIMO
Neiti on aina ollut niin ystävällinen ja hyvä meitä köyhiä kohtaan. Kyllä sen jumala on kerran teille palkitseva.
SYLVI puolittain kuiskaten.
Miksi isä ei jo tule?
ELSIE
Onko Sylvi tytön isää jo ikävä?
KOHOSEN VAIMO
Isän pitäisi työstä tullessaan tuoda vähän leipää, jos onnistuu saamaan ja sitähän se Sylvi siinä odottelee.
ELSIE ymmärtämättä.
Leipää...Minulla on täällä jotain vielä parempaa... katsohan...
— Ottaa muhvinsa sisästä muutamia hienoja sokurileivoksia ja antaa ne Sylville.
— Anna äidille ja Paavollekin niistä. Ne ovat paljon parempia kuin parhainkaan vehnäleipä.
KOHOSEN VAIMO
Eihän me vehnäleipää...Milläpä me sellaisia... Tavallista ruisleipäähän me...
ELSIE hiljaisesti.
Tavallista ruisleipää! Eikö teillä sitten ole...
KOHOSEN VAIMO
Ei. — — eikä ole ollut kolmeen päivään niin palaakaan —
ELSIE
Hyvä jumala...ei leipää kolmeen päivään...ja minä... Mitä te sitten olette syöneet?
KOHOSEN VAIMO
Perunoita, ja eilen keitimme viimeisistä jauhontomuista vähän velliä.
ELSIE hiljaisesti.
Onko...onko työläisiä tällä paikkakunnalla paljonkin sellaisessa asemassa?
KOHOSEN VAIMO
Voi, hyvä neiti, kyllä niitä on hyvin paljon...melkein jokikinen työläisperhe.
ELSIE
Minun täytyy vielä tänä iltana puhua siitä isän kanssa. Leipää lähetän teille niin pian kuin mahdollista. — Jääkää hyvästi! — Menee kiireesti.
KOHOSEN VAIMO puolittain itsekseen, puolittain Sylville.