Part 9

Vielä hullummin oli käydä eräälle virkamiehelle, joka minun aikanani pääsi vapauteen. Hänet oli myöskin vangittu pistäytyessään erääseen asuntoon, jossa tshekan agentti oli ollut jo ennen häntä. Tämä mies oli viety Krestyyn, kirjoitettu siellä nimi ylös ja teljetty yksinäiseen koppiin. Eräänä iltamyöhänä jonkun ajan kuluttua oli avattu sellin ovi ja sanottu tavanomainen: sabirai vestshi (kokoa tavarasi)! Hänet oli nyt siirretty Pietari-Paavalin linnoitukseen, niinikään yksityiskoppiin, josta aamun sarastaessa kutsuttiin ulos. — S vestshami (tavaroittenko kanssa)? oli hän kysäissyt. — Ostavj vestshi (jätä tavarasi)! vastattiin. Silloin oli miehestämme asia jo ruvennut tuntumaan arveluttavalta, sillä hän tiesi, että Pietari-Paavalissa toimeenpantiin teloituksia. Mutta mikäpähän siinä auttoi, oli marssittava pihalle, jossa jo vartoi pitkä rivi toisia vankeja. Joku sotilaspukuinen henkilö alkoi lukea lyhdyn valossa nimiä, asianomaiset vastasivat myöntäen. Lopulla kuulee virkamies huudettavan nimen Tsherkasskij. Hiljaisuus, kukaan ei vastaa. Huuto toistuu pari kertaa, mutta kaikki ovat vaiti. Vihdoin käännytään hänen puoleensa: mikäs sinun nimesi on? — Tsherkovskij! — Etunimi ja isännimi? Miehemme lausuu nekin ja hänelle sanotaan: ubiraisja k tshorty (mene hitolle), olit vähällä tulla ammutuksi! Seuraavana päivänä joutui hän Shpalernajaan tutkintavangin asemaan, josta myös pian selviytyi vapaalle jalalle. Kuka tiesi, miten pahana pöpönä häntä oli pidetty, ennenkuin parin kirjaimen ero nimessä saattoi hänen asiansa oikealle tolalleen.

Shpalernajan vankilassa tapasin myös seitsemän suomalaista työmiestä, jotka työnpuutteen takia, kuten he itse kertoivat, olivat omia teitään siirtyneet Suomesta Neuvosto-Venäjälle. Kaksi heistä oli tullut Terijoelta ja olivat he neljä kuukautta tehneet tuttavuutta "työläisvaltakunnan" vankiloiden kanssa. Heitä oli pari kertaa tutkittu ja olivat he rehellisesti selittäneet tulleensa työnhakuun, kun arvelivat työvoimansa käyvän paremmin kaupaksi ja tyydyttävämmästä hinnasta maassa, missä työväestön sanotaan olevan vallassa, kuin porvarillisessa Suomessa. Tutkijat kumminkin kohtelivat miehiä verrattain ylimielisesti selittäen, ettei heidän ole onnistunut vielä selvittää, ovatko kuulusteltavat porvareita vai työläisiä, minkä seikan minä esim. voin ratkaista ensi silmäyksellä. Kuukauden ja kuusitoista päivää istuivat he minun kanssani ja sinne vielä jäivät. Myöhemmin en heitä tavannut, enkä siis tiedä heidän lopullisesta kohtalostaan, mutta itse vakuuttivat he — minkä seikan jo päältäkin näki — lopen nälkiintyneensä ja muutenkin saaneensa niin tarpeeksi sen maan komennosta, että, jos milloin vapaus koittaa, luikkivat he Suomeen samaa tietä kuin olivat tulleetkin.

Toinen lähetys — viisi miestä — saapui minun vankeuteni kestäessä. He olivat tulleet rajan yli jossain Pohjois-Suomessa, joutuneet ensiksi Kemin (pohjois-karjalaisen) vankilaan ja sieltä heitä oli sitten retuutettu pari kuukautta tyrmästä tyrmään, kunnes hekin lopulta päätyivät Shpalernajaan. Neljä heistä oli niin kurjassa kunnossa, ett'en sellaisena ikinä ole suomalaista työläistä nähnyt. Kaikki vaatteensa he olivat vaihtaneet ruokaan vankiloissa, saaden päälleen vaan jonkinlaisia riekaleita. Kylmästä syksystä huolimatta ei heillä enää ollut jalkineitakaan, joku oli heikosta ravinnosta tullut yösokeaksikin. Ainoastaan yksi hiljan Amerikasta palannut mies oli jollakin ihmeellä säilyttänyt itsensä hyvissä vaatteissa ja muutenkin koko auttavassa kunnossa. Hänet tapasin sittemmin palaamassa Suomeen samassa lähetyksessä, jossa itsekin tulin, mutta jo olivat veret poskilta paenneet ja vaatetuksensakin oli sangen vaatimaton, vaikka hän kehui olleensa verrattain hyvissä ansiotöissä Muurmannissa. Nämä miehet pääsivät pian Shpalernajasta, mutta minun käsitykseni mukaan ei heistä aivan kohta kunnon työmiestä saatu, niin olivat reissullaan retaantuneet.

Saa nyt riittää tshekasta ja muustakin. Mitään kuulusteluja ei minun, enempää kuin monien muutenkaan kanssa toimitettu, istutettiin aikansa ja päästettiin sitten vapaaksi, vaikka neuvostohallitus dekreetillään oli kuuluttanut, että kansalaista ei saa tutkimatta ja tuomitsematta pitää vangittuna yli neljänkolmatta tunnin. Mutta ne dekreetit, dekreetit... niihinhän neuvostovalta on tukehtumaisillaan.

* * * * *

Keväällä v. 1921 palasin neljänkymmenen kuukauden matkaltani. Meitä oli kuudetta sataa samassa joukossa, mutta yhdenkään suusta en kuullut kiitoslausetta tuosta "kaikkien sosialistien yhteisestä isänmaasta", niinkuin muuan suomalainen kommunistijohtaja aikoinaan kirjoitti. Onko heidän käsityksensä parin vuoden viertyä muuttunut, en osaa sanoa, mutta minun on ainakin pysynyt samana ja siksi olen katsonut velvollisuudekseni saattaa julkisuuteen nämä ehkä hajanaiset ja monessa suhteessa puutteelliset muistelmat.

Ihan viime aikoina Venäjällä käyneet ovat antaneet maan tilasta varsin lohdullisia tietoja. Sitä suurempi syy tuntuu nyt olevan muistella kommunistisen kokeilun aikoja, joista kulkupuhe kertoi itsensä Leninin sanoneen, että kokeillaanhan kaniineillakin, miksi sitä siis ei voisi tehdä Venäjän kansalla! Jos nyt vielä on johonkin päästy, niin mitenkähän suuret mahtaisivat saavutukset ollakaan, ellei koekaniinia olisi myrkytetty puolikuolleeksi.