Part 3

_Tuuterkaivenius_. Kultavuori Vierumäestä! sepä on hyvä kuulla semmoista! -- Toropovan puoti-kartano on jotensakin muuttunut, näen minä. Sen vanhalla katolla istui ennen, Tirisovan aikana, kyyhkysiä parvittain, mutta nyt näen tuossa koko joukon korkeita savu-torvia.

_Talonvartija_. Tämäkö tässä? Se oli ennen vapaaherrojen kokous-huone, mutta kun niitä ei enää nykyiseen aikaan tarvita, niin kartano muutettiin ruokalaitos-tehtaaksi, mikä käypi höyryllä.

_Tuuterkaivenius_. Mitä kummaa! puuropatoja puotitavarain sialla.

_Talonvartija_. Se on hyvin hyödyllinen tehdas. Ken tahtoo ruokaa itsellensä vuoden pitkään, hänen tarvitsee vaan mennä ja heittää sinne esim. härkä tai lammas, määräten vaan luettelossa mitä laatua liha-ruokaa hän tahtoo valmistettavaksi. Härkä tai lammas viskataan heti elävänä, niinkuin se on karvoineen, säärineen ja sorkkineen, alas suureen masina-kattilaan, ja yhden minuutin kuluttua tulee sieltä koko se vaadittu laitos: liha-paistit, liha-keitit, suolattuja potkia potaattien tai tärvättyjen munien keralla, senmukaan kuin vaan toivotaan ja tahdotaan, -- ja kaikki erinäisissä vatiloissa ja suppiloissa, jotka myöskin seuraavat mukana samasta kattilasta.

_Tuuterkaivenius_. Se on ihmeellistä se? Ken olisi voinut ajatella ja mielessään kuvata, että Toropovan vanha puoti olisi muuttunut vapaa-herrojen kokous-huoneeksi ja vapaa-herrojen kokous-huone sitte niin hyödyttäväksi paikaksi! -- Suokaa anteeksi, onkos huoneen vourat kyllä korkeat nykyseen aikaan?

_Talonvartija_. Sitä en juuri voi sanoa. Sitä voipi saada hyvin kauniin ja tilavan yläkerran 4:jäne huoneineen, kyökkiä lukematta, 40 tuhannella hopeamarkalla vuodessa.

_Tuuterkaivenius_. Neljälläkymmenellä tuhannella! sepä olisi jotain, esim. jollekulle opettajalle, kellä on 1200 markkaa palkkaa.

_Talonvartija_. Vaan se kellä ei ole varaa maksaa niin paljo, se voipi aivan hyvin ainakin saada pienen vinttikammarin viidennessä yläkerrassa 777 markalla 22 pennillä.

_Tuuterkaivenius_. Seitsemällä sadalla seitsemällä kymmenellä ja seitsemällä markalla ja kahdella kymmenellä kahdella pennillä! Sitte saanevatkin varmaan tiedemiehet, runoilijat ja muut taideniekat asua kaduilla ihan vuorokaudet halki?

_Talonvartija_. Sen ne tosin saavat tehdä, jos maksavat tuon pikkuisen makson, 200 markkaa hopeassa vuodelta, ollen velvolliset senlisäksi ottamaan osaa vielä katujen rakennus-kulungeistakin eli katujen ylläpitämisen maksuista.

_Tuuterkaivenius_ (syrjään). Ihanaiset ajat (kovasti). No, puiden hinta on ainakin samassa suhteessa?

_Talonvartija_. Puita nyt enää ei ollenkaan tarvita eikä käytetä lämmitykseksi. Kaakeli-uunien asemesta löytyy jokaisessa huoneessa sähkö-kone. Kun milloin on talvi ja alkaa paleltaa, niin otetaan sähkeellisiä muksauksia, joita pitkitetään siksi kunne alkaa ruumista varistaa. Vaan suokaa anteeksi; minun täytyy mennä sisälle työhöni. Minä pidän kirjallisia puheita eli niinkutsuttuja luennoita portin avainten historiasta kerran viikossa. Ne hyvin ovat huvittavia, voinette arvata (menee).

Kuudes kohtaus.

Tuuterkaivenius. Louhetar.

_Tuuterkaivenius_. Portinvartija, joka pitää kirjallisia luennoita! -- sepä jo on liian kurja se (rumpu käypi ulkopuolella). Mitä se on?

_Louhetar_ (puoleksi sota-puvussa ja lyöden rumpua).

_Tuuterkaivenius_. Naiset ovat sotilaita, minä luulen?

_Louhetar_. Minä olen rykmentin rummuttaja Suomen Kaartissa -- minä olen aina himollisesti rakastanut sotilas-säätyä. Vanhempani tahtoivat minua sivili-virkoihin, että minä, samoin kuin muutkin naiset, olisin tullut tuomariksi ja juttujen ajajaksi eli niinkutsutuksi "vulmahdiksi".

_Tuuterkaivenius_. Juttujen ajajaksi...

_Louhetar_. Niin, aivan samallaiseksi näköjäni, kuin tuo joka tuolta tulee. (Eräs nainen mustassa päällysnutussa ja korkea musta miehen hattu päässä käypi verkkaisesti poikki teaatterin, suuri vihko paperia kainalossa ja suuri kirja kädessä, josta lukee, viuhtoen muuten oikealla kädellään). Tuo on meidän suurimpia juttuniekkoja, -- se nyt menee raastuvan-oikeuteen, niinkuin luulen.

_Tuuterkaivenius_. Naisihmiset vulmahtiloina, sittenpä sitä oikeuden edessä varmaan haasteltaneekin koko hirmuisesti! -- Ja entäs teidän miehenne? --

_Louhetar_. Minun mieheni? se on lempeä-luontoinen, rakastettava olento -- hoitaa taloutta oikeen hyvästi, ompelee ja pesee pyykkiä aivan sievästi, -- minulle tuli täytymys naida hänet ja antaa hänelle nimeni -- vaan minä en siitä pahottele.

_Tuuterkaivenius_ (itsekseen). Mitä nyt tuo taas on, mitä kuulen! --

_Louhetar_. Ah! vaan tuossahan se onkin -- hän tulee, varmaankin kalatorilta, jossa on ollut kaloja meille puoliseksi ostamassa.

Seitsemäs kohtaus.

Edelliset. Louhettaren Mies.

_Mies_ (suuri kooltaan, mustat poskiparrat ja päässä kaunis tylli-myssy koreilla nauhoilla, esiliina edessä, kantaen ruokakoria, jossa kaloja ja ruuvas-kasvuja on sisässä. -- Hän kumartaa). Sinäkös se olet vaimoseni? --

_Louhetar_ (kurkistaa koriin). Spenattia -- pavun palkoja, näen minä -- vaan miksi otit ahvenia? tiedäthän sen jo, että minä rakastan paraittain paistettuja hailia.

_Mies_. Siellä kyllä oli paistettuja hailia, siellä sillan korvalla, vaan ne eivät olleet eläviä, ja sen suhteen niitä en ottanut.

_Louhetar_. No, yhtä kaikki sitte -- mene nyt kauniisti kotiin -- (jyrkästi). Vaan muista, että jos tapaat jonkun naisen tiellä, niin paina kohta silmäsi alas, -- naineen miehen ei sovi kiemastella, niinkuin eräänä päivänä teit -- -- hyvästi nyt, ystäväni, ja katso pienosta kotona, kuuletkos sinä!

_Mies_. Hyvä, hyvä, kultaseni (menee).

_Louhetar_ (menee toiselle sivulle ja rummuttaa).

Kahdeksas kohtaus.

Tuuterkaivenius. Marjatta ja eräs nuori mies.

_Nuori mies_ (Muutamia läninkiä toisella käsivarrellaan ja vasu toisella; Marjatta, tullessaan yhtaikaa, halailee miestä). Antakaa minun mennä, antakaa olla rauhassa! Ei minulla ole aikaa!

_Marjatta_ (Komeasti ja kiltisti vaatetettuna, ratsaspiiska kädessä, miekka vyöllä ja sikarri hampaissa). Sinäpä nyt olet ihmeen kova, suloisin ystäväni, -- kultaseni, kuuleppa, enkö saisi tarita sinulle käsivarttani vaan vähäksi ajaksi?

_Nuori mies_. Isä on kieltänyt, hän on sanonut, etten saa tarttua kenenkään tytön käsipuoleen.

_Marjatta_. Isä ja isä! eikö milloinkaan muuta kuin mitä isä lupaa! Voithan kuitenkin sanoa minulle kuka olet ja mitä sinä, kultaseni, kotonasi tiet?

_Nuori mies_. Minä asun itsekseni vaan, ja ompelen vaatteita.

_Marjatta_. Sitä oivallisempi se onkin, sinä pieni pujarini. Minä olen aivan kokonansa rakas ja sulostunut tuommoisiin pieniin ompelijoihin. Sinä pääset minusta, mutta vaan yhdellä ainoalla ehdolla.

_Nuori mies_ (luopi silmänsä alas). Ja se ehto!

_Marjatta_. Että saan tietää missä sinä asut.

_Nuori mies_ (itsekseen). Oh! kuinka herjoja ne naiset ovat! (kovasti). Minä asun Sametti-kadun varrella, talossa N:o 11, Kiuru-nimisessä korttelissa.

_Marjatta_ Kiitoksia leluseni! (pistää paikan nimen muistiin tasku-kirjaansa). Sinä saat kuulla minusta! (käsittelee miestä). Luota siihen!

_Nuori mies_ (koettaen päästä erillensä hänestä). Se nyt on hirmuista, että kuu vaan joku mies parka lähtee ulos yksinänsä, niin luullaan hänestä jo kohta jos mitäkin pahaa! (juosta pötkii ulos).

_Marjatta_ (ajaa häntä takaa kulissien väliin). Saanenhan minä kuitenkin tarita sinulle naulan konfehtia, sinä pieni pippuri-säkki!

_Tuuterkaivenius_ (itsekseen). Miehet ostavat kaloja, asuvat itseksensä ja ompelevat vaatteita, -- syövät konfehtia ja muuta namu-ruokaa ja heitä viekotellaan keskellä katua! sepäs on häväistys koko mies-suvulle! -- Tuo nuori rouvas-nainen tulee takaisin. Nyt alkaa hän varmaankin pistää näppinsä minuun.

Yhdeksäs kohtaus.

Tuuterkaivenius. Marjatta.

_Marjatta_. Se on varma ja tosi, että tuo sievänen mies-suku panee meille paljo papuja päähän.

_Tuuterkaivenius_. Ne nyt ovat sitte naiset, jotka nykyseen aikaan hallitsevat ja vallitsevat.

_Marjatta_. Niin, minusta olisi kumma jos muuten saattaisi olla ja laatuun käydä! Niitä tosin löytyy naisia, jotka puhelevat miesten vapauttamisesta; vaan niinkauan kuin minä saatan kohottaa ääntäni valtiopäivillä, niin panen sitä asiaa vastaan. Hoitakoot miehet lapsia ja kotisiivoa, hoitakoot jaloa ja kyllä vastuun-alaista kutsumustansa kotona, hoitakoot perettämme! kyntäkööt meidän ketoja, ja saakoot he hakata meille puita ja tuutia meidän lapsiamme! tähän työhön ovat he saaneet luonnollisia voimia. Vaan antaa naisten, jotka ovat korkeimman neron, ymmärryksen ja mielen edusjäseniä, hallita ja vallita maailmaa!

_Tuuterkaivenius_. Kiitoksia paljo! vaan kutkas suojelevat maata vihollisen päälle rynnätessä?

_Marjatta_. Me naiset! tosin otamme me miehiä keralla taisteluun, vaan me käytämme heitä työhön samalla tavalla kuin Pyrrus ennen muinoin elefanttiansa.

_Tuuterkaivenius_. Mutta mitenkä Jumalan nimessä te olette saaneet miehet niin masentumaan?

_Marjatta_. Niin, tee-vedellä ja raittius-seuroilla.

_Tuuterkaivenius_. Naisetko ne sitte nykyiseen aikaan kirjoittelevat?

_Marjatta_. Meidän suurinta sanomalehteä, "Sanomia Turusta", joka on 12 kyynärää leveä ja 24 kyynärää pitkä, toimittavat vaan paljaat naiset. Alapalstoja ja muita helppolukuisia novellia kirjottelee yksi ja toinen mies-eläjä, eli niinkutsuttu suippa-saapas. Meillä toki on yksi mainio kirjoittelija, joka on loistava satunnaisuus, nimittäin Herra Sokersurvonius. Kas tuoltahan se tuleekin ammoinensa.

Kymmenes kohtaus.

Edelliset. Sokersurvonius (jota amma kantaa).

_Tuuterkaivenius_. Mitä kummia, mikä kirjoittelija se on, jota amma kantaa.

_Marjatta_ (tervehtien). Hyvää huomenta, Herra Sokersurvonius; näin varhain liikkeellä?

_Sokersurvonius_ (pitkä piippu kädessä). Aamupuolella on aina mielenjuoksu vilkkaampi ja ajatuksen voima syvempi. Muuten tahdon minä nyt mennä Teaatteriin, jossa paraillaan annetaan murhenäytelmää, joka on viidentoista näytöksen pituinen, ja jonka minä äsken kirjoitin. Se on vähän nuljakka, vaan tuntoa liikuttavat aineet siinä ovat voittavimmat.

_Tuuterkaivenius_ (Marjatalle). Kuinka vanha hän on?

_Marjatta_. Kuuden ja puolen vuoden vanha, vaan se on mies, jolla on hyvin paljo tietoa ja taitoa.

_Tuuterkaivenius_. Mitä hänestä sitte tullee, kun ennättää korvan-taue kuivahtaa. Mitä hänellä on kädessään?

_Marjatta_. Se on tupakka-piippu.

_Tuuterkaivenius_. Minä luulin sitä maito-sarveksi kuin luulinkin -- voi aikoja! voi tapoja!

_Sokersurvonius_ (Marjatalle). Jää hyvästi, suloiseni! Minä sittemmin menen Näyte-hallituskunnan luo (amma kantaa häntä ulos).

Yhdestoista kohtaus.

Edelliset, paitsi Survoniusta.

_Tuuterkaivenius_. Kaikki on nyt ylenalasin kääntynyt nykyseen aikaan! Onkos nyt tieteet ja taiteetkin samoin?

_Marjatta_. Ne ovat menneet ihmeteltävällä tavalla edelleen. Tuolla, tuossa niin kutsutussa Wuoreliinin talossa, on parran-kone, mikä käypi höyryllä, ja jonka on eräs nainen keksinyt.

_Tuuterkaivenius_. Parranajo-kone Wuoreliinin talossa. Se löytyi jo minunkin aikoinani, vaan sen oli keksinyt kuningas Farao.

_Marjatta_. Joka sunnuntai-aamuna käyvät kaikki miehet Wuoreliinissa, jossa niiltä parrat ajellaan, kymmeneltä tuhannelta kerrallaan.

_Tuuterkaivenius_. No, jos hivukset tulevat liian pitkiksi?

_Marjatta_ (hapuilee oikealla kädellänsä). Oh, siitä pitävät kyllä naiset huolen. -- Itse olen minä keksinyt valtakunnan vara-taivaan eli sade-varjon, joka, kun milloin sataa, levitetään Vuokatin kukkulalle ja peittää koko maan. Muutamat riuvut seisovat Suomenlahdessa, toiset Pohjanlahdessa, muutamat Vienanmeressä, muutamat Laatokassa ja niin edespäin.

_Tuuterkaivenius_. No, mutta kuu sitte kuivuus tulee ja siitä katovuosi?

_Marjatta_. Sitä ollenkaan ei tule katovuotta nykyseen aikaan, sillä kun aavistetaan katovuotta, niin silloin sitä ei saada. -- (Kolme miestä tulee sisään, kantaen paaria, jotka ovat ladotut kukkasilla, joiden päällä istuu eräs ihminen, puettuna loistavaan pukuun ja polttaen tupakka-piippua. Kantajat laskevat paarit alas ja osoittavat istujalle kaikellaista nöyryyttä ja kohteliaisuutta).

_Tuuterkaivenius_. Kukas se on tuo arvon herra, joka istuu tuolla kukka-kukkuralla?

_Marjatta_ (nauraen). Arvon herra! nyt minua jo naurattaa. Kuritushuoneen asukashan se on, joka vaan on ulkona nyt saamassa raitista ilmaa.

_Tuuterkaivenius_. No mitäs vielä pitää! onkos nykyseen aikaan tapana kannella pahantekijöitä kukkaispaarilla?

_Marjatta_ Yksi ihmisyyden kauniimpia ajatteita on tullut toimeen, se nimittäin, että näille onnettomille hankitaan kaikkea mahdollista huviketta ja mukavuutta. Ne asuvat suurissa palatsiloissa; heillä on jokaisella pieni sievä asuntonsa ja yhteinen suuri kokoushuone, jossa he joka ilta yhteen tulevat, pelaavat piaanoa ja vetävät sormikoukkua, saadaksensa näetse ruumiillensa tarpeellista liikettä. -- Joka aamu juovat he kahvia, kastaen Viipurin rinkeliä ja sahrami-leipää, ja puoliseksi on heille neljää lajia ruokaa paitsi herkkuja ja yksi puteli sapankaljaa mieheen. Iltaseksi on heille tavallisesti keitettyjä mateita ja riiskryyyni-puuroa, niinpaljo kuin he vaan jaksavat syödä.

_Tuuterkaivenius_. No, mitä hyötyä heistä sitte on?

_Marjatta_. Niille ei anneta lupaa mitäkään tehdä, sensuhteen että he sitä pikemmin tulisivat parempiin ajatuksiin. He eivät tarvitse pidellä veistä eikä kahveliakaan, vaan heitä syötetään aivan niinkuin pieniä lapsia. (Kantajat etäytyvät kuormanensa).

_Tuuterkaivenius_. Niinpä kantaa sitte tuo uutuus-kiihko, joka minun aikoinani kukoisti, kauniimpia hedelmiä! No, löytyykös nyt montakin köyhää nykyseen aikaan?

_Marjatta_. Ei niin yhtään.

_Tuuterkaivenius_. Ja syy siihen?

_Marjatta_. Syy? syy on oikosin ja yksinkertaisin mitä maailmassa löytynee. -- Nyt, näet, ei enää ole metsä-herroja ensinkään, eikä yhtäkään vaivaisten-holhokuntaa. (Eräs mies, mielikuvallisesti ja naurettavasti koristettu, hyppii nelinköntyn, mutta toinen jalka ilmassa, poikki teatterin ja häviää sillätavoin).

_Tuuterkaivenius_. Mikäs tuo tuommoinen herra ja mestari on?

_Marjatta_. Se on päivän kaunokainen, yksi päivän paraimpia sankaria, joka on lystäys-kävelyllään aivan saman tavan mukaan, kuin viimeisin muoti-kuvaus on määrännyt ja osoittanut. Hän tosin on kuin leijona -- jalka häntänäki; vaan se muoti tulee peruutettavaksi, sentähden että kadut siitä liioin kuluvat.

_Tuuterkaivenius_ (itsekseen). Mieleni on oikein häiriöksissä siitä kaikesta, mitä olen nähnyt ja kuullut, niin että minä unohdan pää-asiani. Minun täytyy saada tietoa, jos nyt näinä aikoina vielä muistetaan minun nimeäni, ja jos jälkimaailma antaa minulle sen oikeuden mitä ansaitsen. (Kovasti). Kunnioitetaankos nyt vielä suurten esi-isien muistoa? -- (Katsoo oikealle puolelle pitkin rantaa). Minä tuossa näen Porthanin vartalo-kuvan, ja tuolla etempänä joen penkereellä Agrikolan, jota aivottiin toimeen saada minun aikoinani. Missä se seisoo teidän muinais-jättöjen keräys-huone?

_Marjatta_. Sehän se onkin lystillinen rakennus se, sillä se seisoo pyörillä. Yhtenä päivänä se seisoo Mäntyharjussa, toisena jo Sysmässä, kolmantena taas Iitissä Lyöttilän kylässä ja neljäntenä se jo on Orimattilassa, Malluksen tienoilla.

_Tuuterkaivenius_. Aivan niinkuin minunkin aikoinani. Hyvä liikunto vapaassa Jumalan ilmassa lienee myös terveellistä meidän kansallisuus-muistoillekin.

_Marjatta_. Vanhoja asioita pidetään korkeassa arvossa; vaan ei mitään kuitenkaan niin korkeassa kuin tuota vanhaa kateuden kipua.

_Tuuterkaivenius_ (itsekseen). Niinmuodoin käypi minun aikani yhteen nykysen ajan kanssa kuitenkin yhdessä katsannossa. (Kovasti). Seikka siis tiede- ja taito-viljelijäin välillä on nytkin -- --

_Marjatta_. Herttaisin mitä maailmassa saattaa olla, -- ne syövät suuhunsa toinen toisensa niin kerkeästi kuin ikään ennättävät, ja yleisö on mukana samassa kestissä.

_Tuuterkaivenius_. Vaan entäs kuoleman jälestä.

_Marjatta_. Kerätään yleistä apua heidän hautajaisikseen ja jos kerättyä rahaa piisaa, niin pystytetään kuvia heidän muistoksensa.

_Tuuterkaivenius_. Jumalan kiitos! Maailma ei ole sitte kuitenkaan niin ylenalaisin kääntynyt, kuin minä luulin, (syrjäänpäin). Minua juuri arveluttaa missä minun kuvani mahtanee seisoa! (Kovasti). Sallikaa nyt minun kysyä yksi kysymys: onkos nimi -- (itsekseen) sydämeni lyöpi ja sykkää vallattomasti! (Kovasti) onkos nimi Tuuterkaivenius tunnettu?

_Marjatta_. Tuuterkaivenius? Se on parhain tunnettu nimi näillä seuduin!

_Tuuterkaivenius_ (syleilee kiivaasti Marjattaa). Häh! -- minä siunaan sinua, jälkimaailma! Tuuterkaiveniuksen nimi elää siis nykyseen aikaan, ja on elävä, huolimatta kateudesta. (Hälyrumputus kuuluu ulkopuolella Esintöpaikkaa).

Kahdestoista kohtaus.

Edelliset. Louhetar.

_Louhetar_ (tullen kiivaasti sisään, rummutta). Aseihin! sähkölennättimellä on tullut sanoma nyt juuri, että 500,000 koirankuonolaista on viisi minuuttia sitte pyrähtänyt lentoon Tonajoen varrelta ja että ne nyt lentävät kohti meidän rantoja. He lentävät siivillä, mitkä ovat ihan uudimpaa keksintöä, -- ja voivat siis olla täällä vielä ennen iltaa. Kaikki naiset seisovat jo asehissa, varustettuina meidän äsken keksimillä sähkö-pyssyillä, jotka ampuvat tuhat laukausta minuutissa; ja myöskin miehet pitää saada aseihin. Matami Hoilander, joka on komentajana Taavetin kaupungissa, pyytää lisäväkeä (huomaa Marjatan). Marjatta! te täällä, minun kotini vaiheilla!

_Marjatta_. Millä oikeudella kysytte te sitä minulta?

_Louhetar_. Te väijytte minun miestäni joka paikassa missä hän kävelee, tanssiloissa kievutte te hänen ympärillänsä yhtenään; te laulelette sulo-lauluja hänen sänky-kammarinsa ikkunan takana; te lähetitte hänelle näinä päivinäkin silkkisen nenäliinan ja naulan sokeri-ryyniä; te turmelette huoneellisen rauhan, (vetää miekkansa tupesta). Mutta minun miekkani on opettava teitä kunnioittamaan miehen viattomuutta ja uskollisuutta.

_Marjatta_ (vetää kanssa miekkansa). Niinkuin tahdotte, minä olen valmis! se onkin tismallensa jo kaksikymmenes kaksintaistelu minulle tämä, mitä nyt on miekallani (he hosuvat keskenänsä).

_Tuuterkaivenius_ (juoksee väliin ja eroittaa heidät). Armolliset naiseni! Eikös se nyt saattaisi käydä laatuun kynsillä, tämä tepastaminen teidän välillänne, kynsillä miekkojen asemesta... se olisi paljo viattomampaa se...

_Louhetar_. Se ei sovi miehelle, sekautua meidän vakaisiin leikkilöihin (Marjatalle). Me tapaamme toistamme Lusin kankaalla.

_Marjatta_. Minä seuraan teitä.

_Tuuterkaivenius_ (koettelee pysytellä Marjattaa asemillaan). Viipykää kaiken mokomin. Viipykää silmänräpäysaikaa! te sanoitte, että Tuuterkaiveniuksen nimi --

_Marjatta_. Minun miekkani janoo verta! heti kurittamaan tuota varovaista vaimoa, ja sitte vihollisia vastaan, Porvariston kepeän hevois-väen esilinjassa (menee).

Kolmastoista kohtaus.

Tuuterkaivenius. Sittemmin yksi Kiinalainen ja yksi Konttikauppias.

_Tuuterkaivenius_. Naiset ovat tulleet hulluiksi, siitä päivin kun miehiksi ovat muuttuneet. Ne ovat perineet meidän oikeudet; vaan myöskin meidän kunnottomuudet. -- Mutta mitäs minä siitä, kun minulla on se ilo, ettei minun nimeäni vielä ole unohdettu; minun muistoni, niinkuin jo edelläpäin ennustin, on piirustettuna kuolemattomuuden temppeliin! -- Jälkeiseni -- minun lasteni lasten lapset -- tulevat ihan varmaan olemaan valtakunnan korkeimmissa kunnia-viroissa, ja elävät minun kunnioitetun nimeni voimilla. --

(Konttikauppias ja kiinalainen lentävät poikki teaatterin, jälkeinen seuraten edellistä, huutaen: "pysäy, pysäy; ota kiini, ota kiini!")

_Tuuterkaivenius_. Mitä laatua lintuja ne nyt nuo ovat! mutta niinkuin vasta kuulin, tuntuu minusta ikäänkuin siivetkin olisivat muodissa nykyiseen aikaan.

_Konttikauppias_ (siivet selässä, hyppien sisälle). Auta, auta, pyhä veli!

_Kiinalainen_ (ajaen häntä takaa, yhtäläisesti siivet selässä). Pidä häntä kiini, pidä kiini häntä! (saapi tonttikauppiasta niskasta kiini).

_Tuuterkaivenius_ (itsekseen). Vieläkös niitä nytkin on, noita konttikauppioita? Se on sitkeä-henkinen suku se -- tuo ruskea-partanen suku, ja vieläpä enkeli-siivillä kulkeva; -- sitä minä en milloinkaan luullut näkeväni.

_Kiinalainen_ (pitäen kiini konttikauppiasta). Anna pois rahat ja ota tavara takaisin.

_Konttikauppias_. Kah, midä pakitset! Mie hyvän siulle annoin tavaran, a sie valetta pakitset, kuldasein -- mie helppooh möin, lipo sie vaan shilmällä katso, kuin helmellä; a, kun shilmät ummessa piät: piä auki pumasniekka, -- vot sjulle.

_Kiinalainen_ (Tuuterkaiveniukselle, vetäen perästänsä Konttikauppiasta). Sinä näytät minusta rehelliselle miehelle, -- tuomitse meidän välillämme, niin koko taivaallinen valtakunta on siunaava sinua.

_Tuuterkaivenius_ (itsekseen). Se varmaankin on ensi-kertaa, kuin muinois-aisa istuu ja tuomitsee jälkimaailmaa (kovasti). No, mitenkäs asian laita on?

_Kiinalainen_. Tänä aamuna tuli tuo konttikauppias "Arkangelin tavara-rikkaasta maasta" Kiinaan, lintu-tietä. Heinä-torilla Kanttonin kaupungista ostin minä häneltä topan sokuria. -- Minä heti söin suuhuni puolen siitä ja lahjoitin lopun vaimolleni ja yhdeksällekymmenelle ja yhdeksälle lapselleni. Vaan arvatkaa sitä kauhistustamme, kun pääsimme perille että se oli markkuljumia, jota hän meille oli tunkenut. Minä heti vourasin itselleni parin siipiä eräältä nahka-kauppiaalta Kanttonissa, ja aloin lentää löyhytellä tämän konttisaksan jälestä. Kohta hänet tapasinki Araratin vuorelta Länsi-Aasiassa, jossa hän istui linnun niskassa ja söi, huolimatta sen kiljuvasta parkumisesta. Hän huomasi minut, ja läksi lentoon. Minä seurasin jälestä. Tiellä tuli meille vastaamme lentäviä tullimiehiä. Minä huusin heille ottamaan tuota hyväkästä kiini, vaan hän pujotteli itsensä ihan sukkelasti niiden läpi. Hän lienee tottunut luikertelemaan ja pujahtelemaan läpitse tullipaikoista. Kiireissäni hankasin minä polvi-lumpioni verille yhtä Alppitunturin kukkulaa vasten, ja kadotin nuuskatuusani Välimeren selälle. Tuntikauden takaa ajettuani, kun jo olin pian henkihieverissä, tulimme Suomeen. Jos hänellä vaan ei olisi siipiä ollut, olisin minä kyllä hänet käsiini tavannut. -- Se on hirmuista, että ihminen saattaa väärin käyttää aikakauden ihanampia keksintöjä, sitä jaloa lintu-vapautta.

_Tuuterkaivenius_ (konttikauppiaalle). No, mitäs sinulla on vastaamista tuohon?

_Konttikauppias_. A, mie tavaran hyvän annoin; -- kolmeeh ploutuuh ja viiteeh taalteriih, Ruotsin kultoa, möin naulan.

_Kiinalainen_. Onko tavara hyvä?

_Konttikauppias_. Ja siinä on sjulle pään-iäksi, kuldasein, -- tavaraa koko elinajaksesi! Ja kyllä se tavara Kiinalaisen suussa mukiiah menöö. Piästä miut lietsuuh, piästä pyhä velisein! (hypähtää ja puistaa siipiänsä ikään kuin noustakseen lentoon).

_Tuuterkaivenius_ (pitää kiini Konttisaksaa). Tunnetteko te Tuuterkaivenius-nimeä?

_Kiinalainen_ (alkaa myöskin hyppiä ja pyristellä siipiänsä). Jos vaan yrität lentoon, niin kyllä minä kannuksillasi aina pysyn, mene vaikka maailman loppuun asti!

_Tuuterkaivenius_ (pitää kiini kimalaista toisella kädellään). Oiikos nimi Tuuterkaivenius tunnettu nimi? Minä rukoilen teitä, hyvät herrat! sanokaa minulle! sanokaa minulle!

_Kiinalainen_ ja _Konttikauppias_ (hyppien ympäri esintö-paikkaa). Päästä minua! päästä minua!

_Tuuterkaivenius_ (hyppii heidän kerallansa ja kokee pitää heitä kiini, huutaen yhtaikaa). Ainoastaan yksi saita, tunnetteko te Tuuterkaiveniusta? (Sillä tavalla hyppivät he muutamia varvia ympäri, kunnes kiinalainen ja konttikauppias riistävät itsensä irti Tuuterkaiveniuksesta ja pääsevät ulos, jonka jälkeen heidät kohta nähdään lentävän yli esintö-paikan, kohti samaa suuntaa, josta tulleetkin olivat).

Neljästoista kohtaus..

Tuuterkaivenius. Tuuterkaivenius nuorempi. (Esintö-paikassa alkaa pimetä vähittäin).

_Tuuterkaivenius_. Pysähtykäät! pysähtykäät! Eikös nyt ketään ole, kuka tuntisi Tuuterkaiveniuksen?

_Tuuterkaivenius nuorempi_ (ukko, jolla on paljas pää, pitkä hopealle hohtava parta ja alastomat käsivarret; rumasti puettuna ja suuri säkki selässä). Kuka se on, kuin huutaa minun nimeäni...?

_Tuuterkaivenius_ (säikähtää). Mitä! -- onko teidän nimenne Tuuterkaivenius?

_Tuuterkaivenius nuorempi_. Ompa kyllä, mitäs siitä tahotte?