Part 2

_Tuuterkaivenius_ (kiivaasti). Maan-alainen tuli! voi taivaallinen! (nappaa kiini kolmannen työmiehen). Miksi sinä et pysynyt asemillasi ja tutkinut tarkempaan! sinä aasi! --

_Kolmas työmies_. Sitte olisinkin tukehtunut hengettömäksi ja paistunut päälle päätteeksi.

_Tuuterkaivenius_. Mutta sinä olisit tullut kuolemattomaksi! Ajatteleppas, jos olisimme tavanneet maan sydämmen! Joudu heti etsimään! (menee kiireesti työmiesten keralta kuopalle, josta tulen liekkiä samassa nousee vahvalla jyskeellä).

_Työmiehet_. Herra Jumala! -- maanjäristys! Voi meitä! voi meitä! (juoksevat kumpaisellekin puolelle ja ulos).

_Tuuterkaivenius_ (tupsahtaa päin maahan. -- Soitto alkaa, jolla ajalla totuuden Jumalatar, muinois-vanhassa puvussa ja käsi-peili kädessä, nousee ylös syvyydestä).

Seitsemäs kohtaus.

Tuuterkaivenius. Totuus.

_Totuus_:

Katso kuinka kaikki välttäät Minua, kun maalla liikun: Semmoinen on aina ollut Kohtaloni kulkiessa. -- -- Yks' on jäänyt paikallensa (lähenee Tuuterkaiveniusta). Nouse ylös, kuolevainen!

_Tuuterkaivenius_ (kohottaa päätänsä). Mitäs pitää?

_Totuus_. Nouse ylös, sillä minä olen totuuden Jumalatar!

_Tuuterkaivenius_ (nousten ylös). Totuuden Jumalatar. (Kuihkasee syrjään). Tuo muinais-aikainen puku antaa minulle miehuutta! (kovasti). Mikä kunnia minun huoneelleni! Vaan minä en ymmärrä.

_Totuus_:

Maassa piilossa pitäneet Ovat mua viholliset, Joita ompi varsin monta -- Tuskin maalle ne sopisi.

_Tuuterkaivenius_. Herra Jumala! te olettekin elävänä haudattu!

_Totuus_:

Mutta ilman aavistusta Varsin kuulin sen kapinan Mikä läheni minua, Kun viruin ma vangittuna. -- Mei'än muurihin he löivät, Josta loisti aurinkoinen, Josta taivasta tähysin. Vapahaksi itseni mä Tunsin hetkellä samalla! Sinun väkesi väkevä Katkoi kahlehet minulta, Siitä kiitän nyt sinua!

_Tuuterkaivenius_. Se olin siis minä, joka päästin totuuden kahleistansa! mikä onni! mikä kunnia minun nimelleni!

_Totuus_:

Niinkö uskot, ukko raiska, Että kiitosta sinulle Maailma antaapi siitä, Jotta sille toit totuuden? -- Siitä ei tule mitänä! Minä yksin vaan sen saatan Antaa palkinnon sinulle. -- Tuota peiliä nyt katso. Totuuden on tämä kone. Sinullenpa sen nyt annan.

_Tuuterkaivenius_. Totuuden peili! Minä siitä olen kuullut paljo haastettavan. Tuo näyttää muinaisuuden muotoiselle tuo. Mikä voitto taas keräyksilleni!

_Totuus_:

Tuota peiliä kun pidät Kennen ihmisen edessä, Niin avaa hän sydämensä Heti sulle kokonansa, Josta sä lukea saatat Mitä kaikki siellä maannee. -- Peiliä sun ensin täytyy Kohti itseäs kokea!

_Tuuterkaivenius_. Sitä ainakaan ei ole tarvis sitä, sillä totuus on aina ollut minun sulosuuteni.

_Totuus_:

Sano mulle ensinkini Minkälaiseksi itsesi Ulkopuolin ehkä huomaat?

_Tuuterkaivenius_. Minä ulkopuolin?... Oh, noin ikään -- kasvojen muoto täähän ylevä kentiesi, mutta jalo ja muinais-muotoinen -- -- --

_Totuus_ (asettaa peilin hänen eteensä). Katseleppa itseäsi peilistä -- no mitä huomaat? --

_Tuuterkaivenius_ (katsoo itseänsä peilistä, mutta peräytyy pelästyen takaisin). Huh! olisivatko nuo minun kasvoni nuo! -- onko minulla silmät kuin rotalla ja nenä kuin mustilla?

_Totuus_:

No, sano minulle sitte, Minkämuotoiseksi luulet Sisäpuolesi?

_Tuuterkaivenius_. Sisäpuoleni? sen nyt ainakin hyvin tunnen. Minä olen mies täynänsä syviä tietoja, terävällä päällä, kirkkaalla ymmärryksellä ja luotu suuria toimia varten. Paha on kehua itseänsä; vaan kun on puheltava Totuuden Jumalattaren kanssa, niin -- -- --

_Totuus_ (pitää peiliä hänen edessänsä).

Peilistä itse katso, -- No, mitä näet sä nyt?

_Tuuterkaivenius_ (kurkistaa peiliin, vaan vetäypi pelästyen takaisin). Huh! se on hirmuista! vie pois tuo kirottu peili!

_Totuus_:

Jos se oisi kaunistellut Peili siinä nyt sinua, Sinä mieltynytkin oisit; Tämä kuitenkin nyt ota, Koettele tällä muita.

_Tuuterkaivenius_ (ottaa peilin). Se olisi tyhmästi ruveta estelemään. En sensuhteen että tätä uskoisin, vaan tieteen vuoksi, niin -- --

_Totuus_:

Joku tuolta lähestyypi, -- Pois mä siirryn (menee).

Kahdeksas kohtaus.

Tuuterkaivenius. Rouva Noukkanen.

_Tuuterkaivenius_. Sen minä kuitenkin heitän tekemättä että rupeisin itseäni peilailemaan. -- Se olisi ihka hulluus uskoa jotain semmoista. Minä olisin vähän höperö, pieni siivoluontoinen hupsu -- -- minä olisin -- -- olisin -- -- se on mahdotointa! (kurkistaa peiliin, vaan kääntää heti, irvistäen, päänsä pois), hiiteen tuo peili! (pistää sen piiloon nuttunsa liepeen alle). Ah! katso tuolla tulee emännöitsijäni, tuo oiva vanha Nenäpiuvi -- vai Noukkanen mikä se onkaan. Minä todella tarvitsenkin joitakuita lohdutus-sanoja.

_Rouva_ (tulee sisään). Herra Jumala! kuinka levoton minä olen ollut prohvessorin tähden! Te, herra prohvessori, ette anna itsellenne enää ollenkaan rauhaa, vaan olette työssä aamusta iltaan, aivan kuin orja! Niin ne sanovatkin kaikki ihmiset, että koko Suomessa ei olekkaan yhtään niin oppinutta miestä kuin te pvohvessori olette.

_Tuuterkaivenius_. Kiitoksia sen edestä, hyvä rouva. Minäkin voin sen vakuuttaa, että koko meidän Suomessa ei löydy likikään niin rehellistä ja luotettavaa emännöitsijätä kuin te, rouva Nenäpiuvi, ah, minä erehdyin -- kuin te, rouvaseni, Noukkanen olette.

_Rouva_. Minä sen tunnustan, että sanottakoon minusta mitä ikänä hyvänsä, niin kyllä minä rehellinen ja luotettava olen. Jumala sen itse tietää että minä koettelen saada sisään ja säästää niin paljo kuin suinkin on mahdollista ja pidän vaarin prohvessorin talosta, aivan niinkuin se olisi omani. -- Minä tuskin raahdin syödäkkään, sen minä tunnustan. Jumala antakoon teidän, herra prohvessori, vaan elää, sillä muuten minä en tiedä miten minulle kävisi vanhoina päivinäni (itkee).

_Tuuterkaivenius_. Uskokaa minua, kyllä minä huolen pidän teidän vanhoista päivistänne, hyvä rouvaseni. Kun minä kerran kuolen, niin pitää teidän jäätä tyytyväiseksi minun testamenttiini (kuiskasee syrjään). Jos koettelisin peiliä! mutta se olisi ilkeää minun puolestani, epäillä hänen hyvää ja hyvän-suopaista sydämensä laatua.

_Rouva_ (surullisesti). Useasti olen minä aivan levotoin mielessäni, ja silloin -- silloin ajattelen minä sinne sekä tänne.

_Tuuterkaivenius_ (kuiskaa syrjään). Minun tekee mieleni koetella, (kovasti). No, mitä te nyt ajattelette, rouva? (Pitää päitä hänen vastassansa).

_Rouva_ (vilkkaasti). Niin että prohvessorin ja minun olisi heti kohta mentävä yhteen, mentävä naimisiin, ja että Ilma-mamseli, tuo kelvotoin, saisi heti lähteä tiehensä talosta, ja että prohvessori, joka on vanha romu-ukko, saisi heti mennä ikuiselle matkallensa maailmasta, hän saisi langeta nurin niskoin johonkuhun kuoppaan täällä puutarhassa tahi jollain muulla tavalla muksahtaa pois päiviltä.

_Tuuterkaivenius_ (ärjyen, kätkee peilin pois näkyvistä). Mitenkä! mitä se on; mitä minä saan kuulla! pitääkö minun teidät naida ja taittaa niskani nurin!

_Rouva_. Mistä te, herra prohvessori, tuommoisia hirmuisia sanoja olette suuhunne saaneet? (itsekseen). Mistä hän voipi tietää -- (kovasti). Ne olivat kovin kovia sanoja niin vanhalle ja nöyrälle palvelijalle kuin minulle. Minä olen ollut varsin kuin äiti tässä talossa.

_Tuuterkaivenius_ (kuiskaa syrjään). Itsellä pahulaisella olkoon tuommoinen äiti! (kovasti). Sanotteko te olevanne rehellinen?

_Rouva_ (itku-lempeällä äänellä). Hän kysyy minulta, olenko niinä rehellinen!

_Tuuterkaivenius_ (sopauttaa syrjään). Tänne peili! (asettaa peilin hänen eteensä). Oletteko te rehellinen?

_Rouva_ (vilkkaasti). Suuri syntihän se olisi olla rehellinen tuommoista vanhaa narria kohtaan, kuin teitä. Viikkorahoista panen minä vuosittain 600 markkaa omaan taskuuni; ja pait' sitä elätän teidän varoillanne 12 sisarteni lasta. Vanhimmalle niistä ostin äskettäin teidän rahoillanne hevoisen ja nuorimmalle veivi-veneen, joka rupee Jyrängössä kahvilystäilijöitä kulettamaan.

_Tuuterkaivenius_ (pitää yhä peiliä hänen edessänsä). Niin vainen; hedelmät minun tieteellisistä tutkinnoistani on yksi hevoinen ja veivivene! jatkakaa! jatkakaa!

_Rouva_. Joka sunnuntain puoliseksi lähetän minä ison köntyn häränpaistia ja muita herkkuja maalle, kerettiläis-papille.

_Tuuterkaivenius_ (entistä mukaan). Niin vainen, te mielitte tulla autuaaksi minun kustannuksellani, minun härkäpaistillani ja minun herkuillani! enemmän! enemmän!

_Rouva_. Se on aivan suurin huvitukseni narrata teitä, padan-jalat, joita en enää tarvinnut kyökissä, ja yhden kipsi-pään, joka on seissut kammarissani, viskasin eilen tuonne kuoppaan ja nyt luulette te, vanha hullu, että tuo romu on enemmän kuin tuhannen vuoden vanha. Sitä on oikea hupsutus tuota prohvessoria!

_Tuuterkaivenius_ (pistää peilin peittoon). Ei, tämä on jo kovin liikaa! Vaimo, etkö sinä ole häjyimpi, kiittämättömin olento maan päällä?

_Rouva_ (itkien). Minä sen tunnustan, että jotain enemmän hirmuista minun korvani vielä kuuna päivänä eivät ole kuulleet. -- Onko tämä kiitos kaikesta siitä uskollisuudesta ja helleydestä, mitä minä olen osoittanut tätä taloa kohtaan? --

_Tuuterkaivenius_. Pitääkö minun vielä lisäksi teitä kiittää? Minä nyt tunnen kaikki teidän huonoutenne.

_Rouva_ (kuiskaa syrjään). Olisikohan ken voinut kieliä hänelle! (kovasti). Varmaan on joku pahansuopa ihminen teille valehdellut ja panetellut minua.

_Tuuterkaivenius_ (ottaa rouvaa käsivarresta kiini ja työntää ulos). Kunnotoin ihminen, niin. -- Niinpä se on! pyri paikalla pois minun talostani! Jos oikein tekisin niin lähettäisin teidät poliissiin. Pois heti ja älkää ilmoissa ikänä tulko silmieni eteen.

_Rouva_ (samassa kuin häntä ulos työnnetään). Että tällä tavalla menetellään vanhaa uskottua palvelijaa kohtaan! Onko tämä nyt palkka minulle ahkeruudestani ja nöyryydestäni? kuolemanne hetkellä pitää teidän katua tämmöistä tekoanne. --

(Työnnetään ulos).

Yhdeksäs kohtaus.

Tuuterkaivenius. Sitten Siivettyinen.

_Tuuterkaivenius_ (tullen takaisin). Onko se nyt uni eli horisenko minä! mutta onhan minulla totuuden peili kädessäni, ja olenhan minä omilla korvillani kuullut kaiken hävittömimpiä asioita! -- Ah! kas tuolla tuleekin tulevainen vävyni. Milloinkaan hän ei ole paremmin tervetullut, kuin tällä hetkellä. Voi kuinka suloista se on, että ihmisellä on ystävä, kelle saattaa sydämensä avata!

_Siivettyinen_ (tulee sisään, suuri luu kädessä). Arvollisin ja kunnioitettava vanha ystäväni, kuinka onnelliseksi itseni tunnen, että saatan uudella muisto-merkillä lisätä teidän kallisarvoista keräystänne -- tällä luulla. --

_Tuuterkaivenius_ (tempaa luun säteensä). Tämä luu, mistä olet, veliseni, tämän luun käsittänyt? --

_Siivettyinen_. Uudelta maantieltä, tämän ovat maantien tekijät tavanneet syvältä hiekka-kuopasta, ja tämä nyt on liian jättiläis-suuri olemaan kenenkään ihmisen viime aikaisesta sukukunnasta; vaan eivät muut kukaan, kuin te, saata valaista mitenkä tämän luun oikea laita on.

_Tuuterkaivenius_ (tähystelee luuta tarkkaan joka puolelta). Tämä on varmaan jonkun jättiläisen luu, joka on kaatunut sille kohdalle; kukaties tämä on jonkun meri-kuninkaan tai ehkä jonkun väkevän Kalevan pojan, tämä luu! Mitenkäs minä nyt saatan kyllin kiittää sinua, veliseni, tästä!

_Siivettyinen_. Se on varsinainen kunnia minulle, että vähäiselläkin avullani saatan huojentaa niitä tutkimisia, jotka vaan ovat korkeamman neron ja syvien tieteitten omistajalle mahdollisia töitä. Minä saan suuresti toivotella onnea isänmaalleni, joka saattaa iloita kunnian-arvoisan, teidän, vanhan ystäväni loistavista löydöistä. Jälkimaailman kiitollisuus ja ihmetteleminen on seppelöitsevä ylistetyn kansalaisen muistoa!

_Tuuterkaivenius_. Niin, niinhän minä toivon (nojautuu Siivettyisen olkapäätä vasten). Ah, veliseni, mitenkäs paljo tiedemiehen täytyy taistella aikakautensa raakuutta ja kiittämättömyyttä vastaan?

_Siivettyinen_ (liikutetulla äänellä). No niin, -- kyllähän se niin on, ja paha se on. Senpätähden, kun minä vaikutus-retkelläni tapaan syvän tutkijan, totisen ja perimpohjaisen ajatus-niekan: jälkimaailman valon ja aikakautensa kunnian; niin kääntyy tuntoni yhtäläiseen kunnioittamisen tilaan, kuin silloinkin kun lähenen kirkon pyhiä muureja, Kunnian arvoinen mies, -- -- ah! jos voisitte nähdä, mitä sieluni syvimmässä pohjassa tällä hetkellä liikkuu, vaan jota heikko, kuolevainen kieli ei saata selittää! (tähystelee ukkoa syvimmällä kunnioituksella, kuivaten silmiänsä).

_Tuuterkaivenius_ (syrjäänpäin). Oiva mies! ujoutensa estää häntä sanomasta kaikkia mitä hän tuntee mielessänsä! -- Minä tahdon käyttää tuota peiliä, saadakseni katsoa hänen sydämensä syvyyteen. Kuinka paljon hyvää ja jaloa voinenki löytää sieltä! (Pitää peiliä hänen vastassansa).

_Siivettyinen_ (puhkeaa vallattomimpaan nauruun).

_Tuuterkaivenius_. Mitäs nyt? mitäs naurat, veljein?

_Siivettyinen_. Jopahan tuota naurattaa, kuu ajattelen, että tuommoinen hullupää kuin sinä, ukkoraiska, saat kävellä ja liikkua irrallaan ja vapaana.

_Tuuterkaivenius_ (kauhistuu, alentaa peiliä). Taivaallinen isä! Mitäs tämä nyt merkitsee?

_Siivettyinen_ (kunnian osoituksella). Kunnian-arvoinen vanhus! se päivä on kyllä tuleva, jona maailma siunaa sitä päivää, jolloin te synnyitte, ja itkee sitä päivää, jona olette kuolleet.

_Tuuterkaivenius_. Häh? (pitää peiliä hänen vastassansa).

_Siivettyinen_ (pilkallisesti nauraen). Kunhan me saisimme sen huvikkeen kerran kulettaa sinua hulluhuoneesen.

_Tuuterkaivenius_ (pitää edelleen peiliä hänen edessänsä). Minkätähden minua hulluhuoneesen? Senkö puolesta että minä tahdon pakottaa tytärtäni teidän kanssa naimiseen? senkö puolesta kun minä olen testamenteerannut suurimman osan omaisuuttani teille?

_Siivettyinen_. Sepä se onkin ainoa asia, minkä olette tehneet viisaasti, te kunnian ystävä. Luuletteko kentiesi, että minä turhan vuoksi kuluttaisin kallista aikaani, kiitellessä vaan teidän hulluuksianne?

_Tuuterkaivenius_ (entisellä tavalla). Kallista aikaanne? Teidän kallis-arvoinen aikanne lepää siis niin tarkkaan sydämellänne?

_Siivettyinen_. Kortin-peli hyvien voittojen keralla on ainoa asia, mikä minua huvittaa.

_Tuuterkaivenius_ (niinkuin ennenkin). Kirkkohan se on teidän rakkahin paikkanne?

_Siivettyinen_. Eikö mitä! pienen seuran yhteys kaupungin syrjä-kadulla, voisittehan ymmärtää.

_Tuuterkaivenius_ (niinkuin ennenkin). Ja tämä luu, jonka minulle vasta annoitte?

_Siivettyinen_. Sen olen hankkinut itselleni kaupungin liha-puodista.

_Tuuterkaivenius_ (vetää peilin taaksensa peittoon). Jo olen kuullut kylläkseni! Koko olentoni jähmettyy! -- Herra! mitenkä te puolustatte itseänne tuosta, mitä sanoitte? --

_Siivettyinen_ (syrjäänpäin). Mikä hänelle on tullut! (kovasti ja nöyrästi). Minä sanon mitä aina olen sanonut, nimittäin, että jos minulla olisi valta Tiedeakademiassa, niin tulisitte te, kunnian arvoinen ystäväni, olemaan ensimäinen, ketä siellä seppelöitsisin.

_Tuuterkaivenius_ (pitää peiliä jälleen hänen edessänsä). Mitenkä se oli?

_Siivettyinen_. Minä sanoin, että jos minulla olisi Tiedeakademia, niin antaisin sen teidän haltuun.

_Tuuterkaivenius_. Minkätähden pitäisi sen olla minun hallussani?

_Siivettyinen_. Sentähden että -- pöllö on tiedehuoneesen asetettu.

_Tuuterkaivenius_ (työntää peilin poveensa). Mutta teidän kettu ei pure minun pöllöäni. Suoria pois täältä, rietas veijari, mene niin pitkälle kuin tietä piisaa! samoo heti pois täältä! (nappaa häntä käsipuolesta kiini).

_Siivettyinen_.Paras veljyeni! minä en voi ymmärtää -- mitäs Jumalan nimessä minä olen teille pahaa tehnyt? -- kuka on kielinyt minua niin, se on suurin pahan hengen sikiö.

_Tuuterkaivenius_. Pahan hengen sikiö, niin -- te sanoitte totta kumminkin tällä kertaa, herra! suoria pois silmistäni!

(Tuuppaa häntä niskapäästä ulos).

Kymmenes kohtaus.

Tuuterkaivenius. Totuus.

_Tuuterkaivenius_ (itsekseen). Jos suoneni nyt repeäisi tässä ihan paikalla ja kuolisin, niin sitä en ollenkaan kummastelisi!

_Totuus_ (tullen sisään). No, oletko sinä tyytyväinen siihen lahjaan, mitä sinulle annoin?

_Tuuterkaivenius_. Ottakaa takaisin peilinne! minä tahdon tuhannen kertaa ennen tulla petetyksi, kuin kuulla enenmätä semmoista.

_Totuus_ (ottaen peilin takaisin).

Mies oot sinä rehellinen Uskolta kovin kepeä, Paremman sä palkan oisit Ansainunna itsellesi, Etkä konnien petosta.

_Tuuterkaivenius_. Minä en tahdo olla rehellinen ja kevyt-uskoinen mies! Minä en tahdo olla muu kuin olen. Minä olen tiedemies, muinaisuuksien tutkija. Siihen olen minä käyttänyt kaikki voimani. -- Minä tunnen voivani lisätä maani kunniaa. Se olisi synti, etten oikeen käyttäisi niitä lahjoja, joita Luoja on minulle päähäni antanut. Minä sen tiedän varmaan että joo voisin sadan vuoden päästä, tästä lukien, nousta haudastani, niin olisin kuuleva kiitollisen jälkimaailman mainitsevan nimeäni ylistyksellä joka paikassa. Minä toivoisin saattavani sen tehdä!

_Totuus_:

Hyvä, hyvä! ukkoseni, Nuopa toivot sulle täytän, Hyvää sulle tehdäkseni, Kun oot auttanut minua. -- Vuosi-sadan sulle muutan Toisen toimitan eteesi, Jota saatat katsastella.

(Viittoilee peilillään jokaiselle neljälle ilman suunnalle). (Alkaa pimetä, iskeä tulta ja ukkonen jyräjää ja kuuluu etäältä. Soitto alkaa, jota kestää näytöksen loppuun asti. Tuuterkaivenius kallistuu kauhistuksella yhtä puuta vastaan).

_Totuus_:

Syntymättömät, te päivät! Teitä kutsun nyt, anellen, Tulkaatte nyt piilostanne, Tulevaisten yöstä nouskaa! Pilvet, jotka pimittävät Teitä tuolla tulollanne, Hajotan ja tasottelen. Elävyyttä annan niille, Joita isku ennustelee Tuleviksi tunnustelee. Kohta saamme vuotta nähdä -- Tuhat yhdeksän sataa -- ja Kuusikymmentä kahdeksan.

(Tulen iskut alkavat kiihtyä, jyräykset kovenee; soitto käypi rajummin).

_Näkymättömien haltijoiden äänet_: (laulavat samalla nuotilla kuin: "Sydämestäni rakastan sua elinaikani" j.n.e.)

Kah, Ilmatar se kutsuupi meitä nyt syvyydestä, Ah kuinka hän jo pelmuaa ja taivas suitsuaa; Lähkäämme täältä kulkemaan heti pois majoistamme Ja siipiämme älkäämme siis varsin säästäkä. Tulee nyt aika päivien uusi kohtaki, Muuttuut ne miehet naiseksi, kaikki kaiketi.

Kovaa ilmaa ja aaltoja hupa on nyt katsella Ja silmäellä loistavaista kukkain hehkua. Iloisa päivä raukenee heti meiltä hukkahan, Ja riemu raitis meillä tää ei kauvan kestäne; Tehkäämme tehtävämme siis, -- muutos alkakoon! Sä iske isku välkkyvä, nuoli Ukkosen!

(Ukkonen iskee alas. Tuuterkaivenius vaipuu maahan kellelleen. Esirippu putoaa).

Toinen näytös.

Jyrängön kaupungissa 1968. Entisen Toropovan puodin tienoilla, mutta vasemmalla puolella kauppapuodin sialle on kohonnut suuri summatoin tehdas, mikä höyryllä käypi, korkeat höyry-torvet katolla; samalla puolella, vaan yli kadun, on Toropovan kukkatarha vielä entisellään, ja kukka-tarhan takana perässä on Jyränkö-joki. Oikealla puolella on komeita kartanoita, joiden huoneet paistavat kaikki kullalle. Joelle kulkeva risti-katu eroittaa oikean-puoliset kartanot vasen-puolisesta tehtaasta ja tarhasta. (Esirippu nousee ylös ja soitanto käypi somasti, jota kestää edelleen, kunnes puhe alkaa).

Ensimäinen kohtaus.

Tuuterkaivenius (maaten kadulla) ja Totuus.

_Totuus_ (seisten Tuuterkaiveniuksen vieressä ja kosketellen häntä).

Ylös tuosta nouse jo, -- Päivä korkealla paistaa!

_Tuuterkaivenius_ (unen horroksissa, hieroo silmiänsä). Niin tosiaan -- hyvää huomenta! missäs on mun kahvini? pistäppäs minulle piippuun ja tuo mulle Virallinen Lehti; -- en tiedä miten piika lienee vuoteeni pehmustellutkin; vaan niin kovalla tilalla en vielä milloinkaan ennen ole maannut... (katselee ympärillensä). Mutta missäs kummalla minä nyt olen, -- keskellä katuahan minä makaan! (hypähtää ylös). Onko tämä unen näköä, vai olenko minä hulluna! (huutaa). Rouva Noukkanen, Nenäpiuvi! Ilma! Ilma, hyvä lapseni! (huomaa Totuuden). Totuuden Jumalatar! -- Ah! nyt minä muistan, että eilen... että eilen...

_Totuus_.

Eilen? -- no, sano minulle, Kuinka vanha oot sä nyt?

_Tuuterkaivenius_. Kuinkako vanha minä olen? minä olen viidenkymmenen vuoden vanha.

_Totuus_ (juhlallisesti).

Etpäs oikein arvannunna; Sinä täytät tänäpänä Sata viiskymmentä vuotta, Aivan tällä hetkelläsi!

(Menee hymysuin).

Toinen kohtaus.

_Tuuterkaivenius_ (yksinänsä). Sata viiskymmentä vuotta! sittehän minä jo olenkin itse varsinainen muinaisuus, toinen painos Jerusalmen suutaria! Sata viiskymmentä vuotta! Niinmuodoin on rouva Noukkanen siis sata kuuskymmen vuotias; hänpä sitte näyttäneekin jo kelpo muorille hän, se marakatti! (Katselee kummastellen ympärillensä). Se on sitte Heinola nyt tämä, vuonna 1968! (katselee perillepäin). Jos tuo on Jyrängön joki, niin täytyy tämän paikan olla Toropovan kolkka, -- ihanha tuo onkin Toropovan kukka-tarha, vaikka omena-puut ovat kauhean suuriksi kasvaneet (katselee tehdas-kartanoa), ja jos se on hänen entinen kukka-tarhansa, niin tässähän sitte olisi Toropovan puoti, jossa Tirikova sittemmin kauppaa piti; mutta ompa se kartano mainioksi ja kummalliseksi kasvanut. Minua juuri arveluttaa kuka se nyt täällä on pää-kauppijaana tähän aikaan!... Mutta kuka se on tuo?

Kolmas kohtaus.

_Rosmo_ (suuri raha-kukkaro toisessa kädessä ja toisessa pistuoli, jonka hän ojentaa kohti Tuuterkaiveniuksen rintaa). Ota nämä rahat, taikka kuole!

_Tuuterkaivenius_ (kauhistuen). Herra, (ottaa kiivaasti kukkaron). Häh!

_Rosmo_. Jääkää hyvästi! (kumartuu ja menee pois).

_Tuuterkaivenius_ (kumartaen). Jumalan kans! sepä oli kunnon mies, se ryöväri! Se on kelpo asia se! tulla ryövätyksi tällä tavalla!... Katsos miten ajat ovat muuttuneet.

Neljäs kohtaus.

Tuuterkaivenius. Eräs Renkimies.

_Renkimies_ (luuta kädessä, vaan vaatetettuna niinkuin paraskin herra sen muodin mukaan, mikä oli vuonna 1868, tulee esiin ja rupee katua lakasemaan). Pois tieltä, näettehän että minun pitää puhdistaa katua.

_Tuuterkaivenius_ (itsekseen). Onkos herroilla nykyseen aikaan tapana lakasta katuja. Sitä ne tekivät ennen minunkin aikoinani; vaan eivät he silloin luutaa käyttäneet (kovasti). Minä pyydän anteeksi; vaan minua kummastuttaa, että noin kiltti ja muodin mukainen herra -- --

_Renkimies_. Älkää tehkö pilkkaa köyhistä ihmisistä! Onkos tämmöiset ryysyt muoti-vaatteita? Niitä ne jos lie olleet iso-ukon aikoina! minä kyllä näytänkin aivan kuin vanhalle muinaisuukselle, mutta köyhän pitää olla tyytyväinen.

_Tuuterkaivenius_. Muinaisuukselle! (itsekseen). Tuommoista muinais-jätettä ei löytynyt minun säästeissäni (kovasti). Paljonko te voitte päivässä ansaita?

_Renkimies_. Vähänpä sitä meikäläinen mies voipi päivän osaksi lukea, ainoastaan vaan kymmenkunta viiden markan kappaleita päivässä, ja sillä tuskin saapi vettä ja leipää ruuaksensa.

(Menee ulos lakasten).

Viides kohtaus.

Tuuterkaivenius. Sitte eräs Talonvartija.

_Tuuterkaivenius_. Viisikymmentä markkaa päivässä! -- Minua jo arveluttaakin, paljonko sitte urakka-miehet saanevatkaan, ne jotka huoneita urakka-kaupalla rakentavat! (katselee ympärillensä). Komea kartano! Minua juuri arveluttaa mistä Suomi on saanut rakennus-niekkoja! Nykyseen aikaan lienee oivallinen rakennuksien ylihallitus toimessa. Olispa tuota hupainen kolkuttaa vähän portille (kolkuttaa portille).

_Talonvartija_ (puettuna loistavaan aamu-pukuun, astuu ulos, syöden hyydeltä (glace) ja hämmennellen sitä kullatulla hopealusikalla). Mitäs pitää?

_Tuuterkaivenius_. Onko se tämän talon isäntäherra, jota minulla on kunnia puhutella?

_Talonvartija_. Minä olen talonvartija eli paremmin sanoen portinvartija, hyvä herra!

_Tuuterkaivenius_ (itsekseen). Portinvartija samettisessa yö-nutussa ja syöpi hyydettä! -- (Kovasti). Minä olen reissuvainen, ja sitte on jo kauvan aikaa kun olen ollut Jyrängön kaupungissa; -- vaan mistä kummalta on saatu varoja silata huoneita noin kullalla?

_Talonvartija_. Viisikymmentä vuotta on sitte, kun löydettiin kultavuori Vierumäestä.